Hesariin voi aina luottaa - tiltuun ei koskaan

Tiltu: "Hesarin levittämä tieto on harhaanjohtavaa "

Ei ole. HS kertoo uutisen ja tiltu vääristelee.

#Otsikko, "Afganistanin presidentti hyväksyisi terrorijärjestö Talebanin lailliseksi puolueeksi."#
Senhän presidentti kertoi.

"Talebaanit ovat olleet myös puolue. Afganistanin väestöstä on yli puolet afgaaneja eli pataaneja joita edustaa taleban. Eli pataanien ottaminen mukaan hallintoon ei ole terrorijärjestön mukaan ottamista."

Muiden kuin tiltun mielestä on.

"Ihan samoin niistä Pohjoisen liiton taistelujärjestöistä voisi käyttää sanaa terrorijärjestö, vaikka ovatkin Yhdysvaltain tukemia."
Se on tiltun mielipide, ei afgaanien.

"Eihän natofanit ikinä opi mitään, jos heidän mediansa on noin alkeellisilla tiedoilla varustettu. "

Vain tiltut ovat riippuvaisia ulkoa tulleista mielipiteistä ja valmiita niitä vääristelemään terroristien hyväksi.
380
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tiltun valehtelu taas kerran.

1Äänestä

Tiltu: "Joo, terroristikäsite on muuttunut. Irakilaisia alettiin kutsua terroristeiksi kun puolustivat maataan hyökkääjältä (Usa)."

Törkeää valetta. Irakilaiset eivät ole terroristeja vieläkään.

Vain ISIKSEEN liittyneet ovat.

" Samoin kävi talebaaneille, Afganistanissa oli talebaanit vallassa kun usa hyökkäsi, talebaaneista tuli terroristeja kun he puolustautuivat hyökkääjää vastaan."

Talebanit olivat terroristeja alun alkaen.

" Pitäisikö Suomessa vielä elossa olevat sotaveteraanit pidättää ja tuomita terroristeina? Hehän puolustivat Suomea hyökkääjää vastaan. "

Tiltun tavanomausta typeryyttä. Terrorin olisivat tuoneet Puna-armeijan joukot, joita silloiset tiltut kannattivat.

1Äänestä

on kertoa totuus maailman tapahtumista, vaikka se ei tiltuja miellyttäisikään.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Upseerismies kirjoitti:

Tiltu: "Hesarin levittämä tieto on harhaanjohtavaa "

Ei ole. HS kertoo uutisen ja tiltu vääristelee.

#Otsikko, "Afganistanin presidentti hyväksyisi terrorijärjestö Talebanin lailliseksi puolueeksi."#
Senhän presidentti kertoi.

"Talebaanit ovat olleet myös puolue. Afganistanin väestöstä on yli puolet afgaaneja eli pataaneja joita edustaa taleban. Eli pataanien ottaminen mukaan hallintoon ei ole terrorijärjestön mukaan ottamista."

Muiden kuin tiltun mielestä on.

"Ihan samoin niistä Pohjoisen liiton taistelujärjestöistä voisi käyttää sanaa terrorijärjestö, vaikka ovatkin Yhdysvaltain tukemia."
Se on tiltun mielipide, ei afgaanien.

"Eihän natofanit ikinä opi mitään, jos heidän mediansa on noin alkeellisilla tiedoilla varustettu. "

Vain tiltut ovat riippuvaisia ulkoa tulleista mielipiteistä ja valmiita niitä vääristelemään terroristien hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu