"Belgialainen oikeus kielsi kävijätietojen keräämisen ilman lupaa
Oikeuden päätöksen mukaan Facebookin on lopetettava tietojen luvaton kerääminen ja tuhottava tietoja".
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/eurooppa/facebookille-uhkasakkoa-250-000-euroa-pavassa-belgialainen-oikeus-kielsi-kavijatietojen-keraamisen-ilman-lupaa/?shared=1010466-7380f31a-500
Facebookin tiedonkeruukäytännöistä valitettiin maan tietosuoja-asioita valvovaan Belgian yksityisyyskomissioon jo vuonna 2015. Tällöin Facebook väitti julkisesti, että se tulee voittamaan asiasta nousseen oikeusjutun ja kutsui syytteiden nostamista teatteriksi.
Facebook on ilmoittanut valittavansa tuoreesta oikeuden päätöksestä.
Sen mukaan muun muassa evästeet, joita yhtiö lähettää sen sivustoilla käyvien vieraiden tietokoneisiin, ovat alalla täysin normaalia käytäntöä ja auttavat satoja tuhansia yrityksiä tavoittamaan asiakkaita Euroopassa.
Facebookin ydinliiketoimintaa on hyödyntää ja myydä keräämäänsä käyttäjädataa verkkomainonnan kohdistamisessa.
Belgia ei ole ensimmäinen EU-maa, jossa Facebookin tiedonkeräyskäytännöt ovat joutuneet oikeuslaitoksen hampaisiin.
The Inquirer -lehden mukaan saksalainen oikeusistuin päätti helmikuun alussa 2018, että Facebook ei ollut kysynyt lain vaatimalla tavalla käyttäjiensä lupaa tiedon keräämiseen.
Syyskuussa 2017 Espanjan yksityisyyden suojaa valvova viranomainen määräsi Facebookille 1,2 miljoonan euron sakot yksityisyyden suojaksi säädettyjen lakien rikkomisesta.
Joulukuussa 2016 Euroopan unioni määräsi Facebookille 110 miljoonan euron sakot yhtiön annettua WhatsApp-viestintäsovelluksen ostamisen yhteydessä harhaanjohtavaa tietoa siitä, kuinka yhtiö käyttää asiakkaistaan keräämäänsä tietoa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.