"Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd.) moittii pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallituksen omistajapolitiikkaa. Skinnarin mielestä hallitus tyytyy vain seuraamaan asioita, kun Pohjoismaissa, Euroopassa ja maailmalla myllertävät omistajien vaihtoviikot."
Olisikohan tosiaan aika, että hallituskin voisi tunnustaa hieman tosiasioita ja tehdä jotain jollekin asialle?
Sellaista se on kun hallitus vain näperetelee ja maailma muuttuu ympärillä koko ajan. Hallituspuolueiden rivitkin tuntuvan rakoilevan, kun sen omista riveistä tulee lunta tupaan.
Olisikohan tosiaan aika, että hallituskin voisi tunnustaa hieman tosiasioita ja tehdä jotain jollekin asialle?
Sellaista se on kun hallitus vain näperetelee ja maailma muuttuu ympärillä koko ajan. Hallituspuolueiden rivitkin tuntuvan rakoilevan, kun sen omista riveistä tulee lunta tupaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Rauhallisena ja jämptinä tunnettu mies herättää luottamusta.
... kyllähän Vanhanen herättää luottamusta mediassa, mutta ei se sitä poista, että politiikka näyttää olevan tuuliajolla. Ja tuo mediamielikuvakin aikaa myöten vaihtuu saamattoman vätyksen mielikuvaksi ellei politiikassa ala tapahtumaan jotain.
Sitten on media epäonnistunut mielikuvan välittämisessä. Pitäisikö Matti Vanhasen kirjoittaa kaikki lehtikirjoituksetkin. -Eiköhän se ole liikaa vaadittu - pääministerin pitää keskittyä olennaiseen.
... keskittyminen olisikin hyväksi, mutta esimerkiksi Skinnarin mielestä juuri niin ei ole tapahtunut. Samaan viittaa sekin, ettei työttömyydelle ole saatu tehtyä mitään.
Minkä valtion omaisuuden myynti olisi nyt ajankohtaista? Vai pitäisikö kenties ostaa jotain tiettyä? Mitäs Skinnari itse ehdottaa? Vai ehdottaako yhtään mitään?
Tuntuu, että ainakaan tässä aihepiirissä ideoita ei kauheasti ole, tai ainakaan niitä ei uskalleta ääneen sanoa.
Pitäisi vain kovasti tehdä "jotain".
Valtion pitäisi ostaa itselleen muutama iso firma, esim. Nokia ja muita sellaisia. Sitten valtio voisi palkata niihin työskentelemään kaikki työttömät - ja kas - työttömyysongelma olisi hoidettu!
Valtion firmat suhtautuisivat työntekijöihin hyvin. Ketään ei ikinä sanottaisi irti. Palkka olisi hyvä, työaika lyhyt ja lomat pitkiä. Koska työntekijät olisivat tyytyväisiä he tekisivät kovasti töitä ja firmat menestyisivät.
Kun yksityiset firmat joutuisivat kilpailemaan työntekijöistä hyvien valtion firmojen kanssa, niidenkin olisi pakko ruveta kohtelemaan työntekijöitä inhimillisesti, jos ne haluaisivat saada ketään töihin.