Oikaistaan valeita vuodesta 1918

Stallari:" Muurmanskissa oli 1918 vahvoja englantilaisjoukkoja."

Ei ollut. Melko pienet joukot tulivat maaliskuussa vartioimaan sotatarvikevarastoja. Niitä vahvennettiin liittolaisilla ja punikeista värvätyillä suomalaisilla. Elokuussa -18 miehitettiin myös Arkangel.

" Mannerheimin ja englantilaisten piti yhdessä Suomea ja Karjalaa tukialueinaan käyttäen hyökätä Pietariin bolsuja kaatamaan sillä eduthan olivat yhteiset."

Hölynpölyä. Marski erosi toukokuun lopussa 1918. Briteillä ei ollut hyökkäyskykyä, eikä aikeita.

" Englanti halusi kaataa bolsuhallinnon ja siten Brest-Litovskin rauhasopimuksen ja saada Venäjä ehkä taas jatkamaan sotaa."

Liittoutuneilla oli 1919 jonkinlainen yhteisrintama bolsevikkihallinnon kaatamiseksi ja valkoisten tukemiseksi. Valtio toisensa jälkeen luopui siitä jo 1919. Myös Englanti.

" M-heim halusi Pietariin ja englantilaisten avulla uudeksi tsaariksi käymään sotaa Saksaa vastaan. Siitä tunnettu M-heimin saksa-inho tuohon aikaan. Vihasi vanhaa vihollistaan."

Marski oli yhteydessä Saksan Päämajaan useaan kertaan vielä kesällä 1918. Hän kyllä kaavaili hyökkäystä Pietariin keväällä 1919. Englanti ei ollut lainkaan halukas. Saksa oli antautunut jo lokakuussa 1918.

"Tätä kehityskulkua estämään ja valkoisten pakkaa sekottamaan saksalaiset tulivat Suomeen ja Svinhuvudin hallitus tilasikin Saksan joukot Suomen turvaksi estämään valkoisten venäläisten hyökkäystä tänne, ei siis Leninin hallinnon hyökkäystä kuten yleisesti valehdellaan."

Hölynpölyä. Saksa tilasi it itsensä valvomaan läheltä Brest-Litovskin rauhaa. Svinhufvud pelkäsi venäjää oli se punainen tai valkoinen. Saksa koettiin ainoaksi tur<vaksi.

"Mannerheimhan Suomesta lähdettyään viihtyi hyvin Englannissa yrittäen koota hyökkäysjoukkoa Pietaria valtamaan."

Paksua valetta. Marski asusteli kesä ja syksyn -18 Ruotsissa ja kävi usein Suomessa pyrkien luomaan yhteyksiä Englantiin ja Ranskaan. Siinä hän onnisutikin.
162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että avausta tehdessäni oli pakko ihailla, miten sekavaa pötyä punikit ja stallarit tänne lykkäävät. On niillä otsaa.
Yksikään täysijärkinen ei voi niihin uskoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valkosoturi kirjoitti:

Stallari:" Muurmanskissa oli 1918 vahvoja englantilaisjoukkoja."

Ei ollut. Melko pienet joukot tulivat maaliskuussa vartioimaan sotatarvikevarastoja. Niitä vahvennettiin liittolaisilla ja punikeista värvätyillä suomalaisilla. Elokuussa -18 miehitettiin myös Arkangel.

" Mannerheimin ja englantilaisten piti yhdessä Suomea ja Karjalaa tukialueinaan käyttäen hyökätä Pietariin bolsuja kaatamaan sillä eduthan olivat yhteiset."

Hölynpölyä. Marski erosi toukokuun lopussa 1918. Briteillä ei ollut hyökkäyskykyä, eikä aikeita.

" Englanti halusi kaataa bolsuhallinnon ja siten Brest-Litovskin rauhasopimuksen ja saada Venäjä ehkä taas jatkamaan sotaa."

Liittoutuneilla oli 1919 jonkinlainen yhteisrintama bolsevikkihallinnon kaatamiseksi ja valkoisten tukemiseksi. Valtio toisensa jälkeen luopui siitä jo 1919. Myös Englanti.

" M-heim halusi Pietariin ja englantilaisten avulla uudeksi tsaariksi käymään sotaa Saksaa vastaan. Siitä tunnettu M-heimin saksa-inho tuohon aikaan. Vihasi vanhaa vihollistaan."

Marski oli yhteydessä Saksan Päämajaan useaan kertaan vielä kesällä 1918. Hän kyllä kaavaili hyökkäystä Pietariin keväällä 1919. Englanti ei ollut lainkaan halukas. Saksa oli antautunut jo lokakuussa 1918.

"Tätä kehityskulkua estämään ja valkoisten pakkaa sekottamaan saksalaiset tulivat Suomeen ja Svinhuvudin hallitus tilasikin Saksan joukot Suomen turvaksi estämään valkoisten venäläisten hyökkäystä tänne, ei siis Leninin hallinnon hyökkäystä kuten yleisesti valehdellaan."

Hölynpölyä. Saksa tilasi it itsensä valvomaan läheltä Brest-Litovskin rauhaa. Svinhufvud pelkäsi venäjää oli se punainen tai valkoinen. Saksa koettiin ainoaksi tur<vaksi.

"Mannerheimhan Suomesta lähdettyään viihtyi hyvin Englannissa yrittäen koota hyökkäysjoukkoa Pietaria valtamaan."

Paksua valetta. Marski asusteli kesä ja syksyn -18 Ruotsissa ja kävi usein Suomessa pyrkien luomaan yhteyksiä Englantiin ja Ranskaan. Siinä hän onnisutikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu