oikeusvaltio on tuhottu.
https://www.kansalainen.fi/saksalainen-tuomioistuin-merkelin-avoimien-rajojen-politiikka-tuhonnut-oikeusvaltion/
Saksassa eikä Suomessa noudateta lakeja
2
62
Vastaukset
Merkelillä on näyttänyt olevan koko ajan taipumus itsevaltiuteen outoa vain , ettevät saksalaiset ole asiaa laajemmin noteeranneet.
Merkelin määräävä hallitsemisen halu kummunnee pitkälti DDR:läisestä perinnöstä ja siellä aikanaan vallinneesta manipuloinnista, joka on likimain samoine periaatteineen käytössä tämän päivän suomessa.
Oikeusvaltioperiaatetta on murennettu suomessakin jo hyvän tovin, se on käynyt selväksi eri oikeusasteiden antamissa lepsuissa rangaistuksissa kuten myös ihmisoikeuskysymyksissä.
Ihmisoikeudet alkavat olla ainoastaan tuottavan yksilön oikeuksia ja tätä tavoitetta hyvin tukeva hillitön väestönkasvu maapallolla hoitaa sen, että suomalaiset on lakaistu nopeasti kokonaan maailmankartalta, lukuunottamatta eliittiä, joka petaa kiireesti itselleen tulevaisuutta.
Kehitystä voidaan vielä vauhdittaa säästöseikoilla, joista yhtenä esimerkkinä influenssarokotukset, joissa säästellään. Nämä pandemiat tulevat vain lisääntymään samassa suhteessa kuin räjähdysmäinen väestönkasvukin, eikä näiden torjumiseen tippakaan auta WHO:n jakamat kondomit afrikan lasten ilmapalloiksi.
Kuten Dan Brown kirjassaan osuvasti mainitsi, tuo kondomien jakaminen on sama kuin torjuisi asteroidia kärpäslätkällä.
Eliitillä ei ole minkäänlaista halua edes yrittää paneutua oikeisiin todellisiin uhkiin ja ongelmiin vaan päin vastoin niiden syntyä pyritään vauhdittamaan ja sitä vauhdittamista edistetään mm. sanan- ja mielipiteenvapauden rajoituksilla.
Maapallo ei kestä tätä suvaitsevaisuutta ja hyvinvointia enää montaa vuosikymmentä, vaikka ei tulisikaan mitää isompaa katastrofia, mutta todennäköisintä on , että sellainen saattaa olla jossain muodossaan aivan nurkan takana ja kun tällaisia uhkakuvia alkaa olla, tulee mysö anarkia lisääntymään.
Eräänlaista anarkiaa lienee jo merkelin ja merkeliä nuolevan suomen eliitinkin oikeusvaltioperiaatteen "kehystäminen" uusiin kehyksiin, joissa "oikeutetut ja oikeudettomat" eritellään omiin kasteihinsa.- xdgfbdf
Toisilla ihmisnisäkkäillä on vaan niin suuri tarve tehdä 100 lasta päivät menee poraamisessa ei muussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2297653
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455110- 594792
- 753458
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162025Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301910- 311839
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441687- 371629
- 1491386