Vertaistukea erotilanteeseen!

Kuulostaa minusta siltä, että pelkäät jäädä yksin. Tuntematon pelottaa aina, se on täysin normaalia. Mutta kyllä se elämä kummasti vaan kantaa. Pärjäät tarvittaessa yksinkin.

Aseta itsellesi tavoite, esim. kuukausi, jolloin olet kohtelias ja kiva hänelle (samalla tavalla kuin kohtelet muita ihmisiä) mutta tämän ajanjakson aikana keskityt siis vain itseesi (lapset toki pitää hoitaa). Pohdi tänä aikana mitä SINÄ haluat. Kuvittele myös elämä omillasi.

Kun hän suuttuu, niin kyllä tunteille täytyy antaa sijaa, mutta Älä anna hänen mollata sua, haukkua perusteettomasti ja loukata tarpeettomasti. Pysäytä tuhoisa käytös sanomalla: "Lopeta. Tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää, (nimi). Keskustelulle on aina sijaa, mutta kävisitkö vaikka ensin ulkona rauhoittumassa, niin keskustellaan sitten kun olet rauhoittunut." (jos hän ei halua käydä ulkona niin sinä käyt sitten itse vaikka lasten kanssa ulkona).

Sinun pitää asettaa omat rajasi ja myös seistä sen itsellesi(!) asettaman rajan takana. Aina. Muutenhan sinä itse annat hänen kohdella sinua epäkunnioittavasti. Tämä on raja, josta sinun ei kuulu hänelle motkottaa, vaan osoittaa teoilla. Älä saarnaa, älä kitise, vaan näytä hänelle missä menee raja, syyllistämättä häntä. Kunnioita itsesi, arvosta itsesi. Jos itsekunnioitus ja -arvostus puuttuu, niin sen huomaa muutkin kuin miehesi.

Emme voi muuttaa toisia, mutta voimme tehdä heille selväksi missä menee omalla kohdalla hyväksymisen raja. Mutta sehän vaatii sinulta sen, että olet johdonmukainen ja myös reilu. Et voi esim. vaatia että toinen ei huutaisi, jos se on hänen tapansa purkaa pahaa oloaan, mutta voit vaatia, että riitojenkin aikana säilyy kunnioittava käytös sinua kohtaan. Kaikki lähtee itsensä kunnioittamisesta ja arvostamisesta.

Eroa. Itse tein eroa 3 vuotta. Lasten takia pitkitin. Mutta sitten toinen lapsistani avasi silmäni kertomalla ahdistuksesta olla kotona. Tajusin että hän kärsii yhtälailla tilanteesta kun kotona ei voi olla enään kuin kotona! Helpottaa heti kun henkinen taakka vähenee. Kaikki asiat kyllä aina järjestyy.

Kiitos teille rohkaisevista viesteistä ja vinkeistä. Muuten voisin katsoa vielä esim. kuukauden mihin homma etenee, mutta nyt minusta tuntuu, että olen katsonut jo liian monta kertaa ja liian pitkään. Mikään ei ole muuttunut. Olen asettanut noita aikarajoja ennenkin, mutta aina jossain vaiheessa olen tässä samassa ahdingossa ja mietin tätä eroa tosissani.

Voisi tosiaan luulla että yksin jääminen pelottaa, mutta kyse ei ole kohdallani lainkaan siitä. Olisin hirvittävän onnellinen ja helpottunut, jos saisin oikeasti olla yksin. Toisen naaman katsominen ja äänen kuuleminenkin ahdistaa tällä hetkellä. Jos olisin yksin tulisin myös taloudellisesti toimeen paremmin. Lapsetkin olen yksin tähän asti hoitanut. Miehestäni ei ole juurikaan ollut apua. Koen jollakin tapaa olleeni yksin esikoisen syntymästä lähtien.

Olen koko päivän miettinyt että miksi en ole jo lähtenyt. Tulin siihen tulokseen, että mietin ihan liikaa toisia ihmisiä. Mietin että miten mieheni tulee pärjäämään ilman minua, miten hänen vanhempansa kestää eromme ym. Ongelmani on se, että en osaa olla tarpeeksi itsekäs. Jos osaisin, olisin lähtenyt ajat sitten.

Olen kuitenkin tehnyt nyt vihdoin päätöksen, että lähden. Olen helpottunut tästä päätöksestä, mutta silti mielessäni pyörii ajatus teenkö oikein, miestäni ja hänen vanhempiaan kohtaan. Yritän saada nuo ajatukset pois ja ajatella kerrankin vain itseäni. Ahdistaa se että joudun alkaa selittelemään ulkopuolisille miksi eroamme. Se ei kuitenkaan kuulu muille.

Meillä jokaisella on vain yksi elämä ja se pitäisi elää siten että on itse mahdollisimman onnellinen. Ei haaskata elämää surullisessa suhteessa. Rohkeutta kaikille samassa tilanteessa oleville <3

Kiitos vielä teille ihanille ihmisille rohkaisuista. Tuli todella hyvä mieli. Jos vielä joku samassa tilanteessa oleva haluaa jutella, olen valmis. Tiedän miten paljon vertaistukea kaipaa näissä vaikeissa päätöksissä.

Hei!

Vertaistukea todella tarvitaan, kun yrittää erota mahdollisimman vähän vahinkoa kenellekään aiheuttaen.
Itse olen myös eroamassa avoliitosta, mutta hyvin eri tilanteessa kuin sinä. Kuitenkin ongelmat tuntuvat samoilta.

Lapseni ovat jo aikuisia, ja aloin miettiä, että en halua elää loppuelämääni yksin. Niinpä aloin etsiä kumppania. Ja löysin. Olemme nyt olleet melkein viisi vuotta yhdessä ja omistaneet yhteisen asunnon neljä vuotta. Tai itse asiassa maksaneet yhteistä lainaa.

Ilman tuota taloudellista sitoumusta olisin eronnut jo moneen kertaan. Kumppanini jäi yllättäen (?) työttömäksi ja on muuttunut täydellisesti. Kaikki se, mikä hänessä viehätti, on kääntynyt vastakkaisiksi ominaisuuksiksi. Hän kirjaimellisesti elää siivellä, maksaa ainoastaan asuntovelan lyhennyksen eli säästää itselleen, hän juo itsensä päivittäin humalaan, haukkuu kovaäänisesti minut, lapseni, kuolleet vanhempani, työni, kollegani ja kaiken, mikä liittyy minuun. En osaa enkä halua riidellä, vaan väistän tilanteita, teen töitä, luen, tuijotan televisiota, kuuntelen hiljaa. Koko elämäni on myrkyttynyt.

En voi kuvitella meneväni häntä lähelle, hänen kanssaan ei pysty keskustelemaan mistään, hän ei kunnioita tarvettani olla rauhassa, vaan tulee perässä tauottomasti valittaen, uhoten ja haukkuen.....kunnes sammuu kauheasti kuorsaten. Vielä kauheampaa kuin vanhassa Berocca -mainoksessa.

Olen sanonut, että näin ei voi jatkua. Silloin hän ilkkuu, että mitäs kiirehdit yhteen ja asuntoa ostamaan. Oma syy - ja kärsi nyt kunnolla. Ja sitten hän alkaa epäillä minun pettävän häntä...

Muutimme pieneen kaupunkiin, ja asemani täällä on suhteellisen näkyvä, minut tunnetaan työni takia. Kumppanini huvittelee huutelemalla kaduilla, parkkipaikoilla ja kaupoissa rasistisia herjoja ja uhoamalla yleisesti. En enää kehtaa liikkua missään hänen kanssaan, ilman ihania kollegoitani olisin täysin eristynyt.

Välit ystäviini ovat viilentyneet, kun en enää pysty pitämään heihin yhteyttä kumppanini hirveän mustasukkaisuuden ja kaunan takia. Lapseni ovat ilmoittaneet, että eivät halua olla tekemisissä kumppanini kanssa eivätkä halua häntä lähellekään omia lapsiaan. Pari kertaa lapseni ovat käyneet hakemassa minut täältä luokseen, kun ovat aavistaneet tilanteeni.

Nyt olen päättänyt ottaa yhteyttä pankkiin uuden lainajärjestelyn tekemiseksi. Luulen, että työttömänä useamman kymppitonnin lainaan säilönyt mies suostuu järjestelyyn jo saamansa rahasumman takia. Ero kai onnistuu siinä samalla.

Edessä on tiukat taloudelliset ajat, mutta toivottavasti myös rauhaa, läheisten seuraa ja mahdollisuus rakentaa toisen ihmisen polkema itsetunto jälleen kokoon.

Jossain vaiheessa on vain pakko pelastaa itsensä!

Toivon sinullekin voimia siihen ja hyvää jatkoa sinulle ja lapsillesi.

Kasvoin itse perheessä, jossa vanhemmillani oli todella huono avioliitto. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että älä koskaan jää huonoon parisuhteeseen ainakaan lasten takia. Se vahingoittaa heitä paljon enemmän kuin, että lähtisit.

Voisitte asua vaik vähän aikaa..erossa...
Jos ette halua koko eroa...
Kun on kauempaa siitä nykyisestä elämästä..näkee ne asiat vähän erilailla....
Voisitte vaik trehvailla niin voisitte keskustella asioista....
Onko yhteis elämälle enää mahdollisuuksia...
Kasvun paikka....se ettei voi enää kunnioittaa toista....paha...ymmärrän sinua...
Toisen jatkuva haukkuminen....se syö sinut loppuun...
En itse eronneena suosittele eroa...
Kaikki rikki sen jälkeen...niin sinä lapset ..mies...mut myönnän et jollain menee paremmin..jos lapset joutuu jatkuvasti kuuntelemaan haukkumista kiroilua..ei hyvä..
Puhukaa....mut niin et olette pois siitä kodista...siellä vaan huudatte...
Hyvää jatkoa elämääsi...🍀♥🌸

Oletteko koskaan pysähtyneet miettimään, mistä se kenkä oikeasti puristaa?

Jos kaikki muu on tärkeämpää, kuin puoliso, kuvitteletteko tosiaan puolison hyväksyvän sen suuttumatta?
Me kaikki koemme parisuhteen/ avioliiton omalla tavallamme. Meillä kaikilla on myös käsitys hyvästä liitosta. Jos kumppanin käsitykset aina laiminlyödään, ei hänellä ole muuta tapaa tai mahdollisuutta kuin puolustautua. Siinä saavat sitten satikutia sukulaiset ja ystävät, harrastukset, telkkari kirja, on se ihan mitä tahansa, jos se on tärkeämpää, kuin puoliso.

Sitten kun uhataan erolla, vain siksi ettei olla nähty toista ollenkaan, on kyllä selvää ettei, yksikään ihminen sitä oirehtimatta niele.

Jos kumppanista tuntuu ettei ole kulkukissankaan arvoinen, miten hänen pitäisi sitten muka toimia? Varmaan ihastella suurenmoisuuttasi?

Ei mies voi olla mies, jos sen ei anneta olla mies. Ei etenkään nurkkaan ahdistettuna.

Se että kerrotaan että, minä teen kaiken ja maksan kaiken, mies vain haukkuu. Tuskin se mies sen takia sinua haukkuu. Vaan siksi että sillä on paha olla. Avioerolla uhkaaminen ei ainakaan paranna tilannetta.

Nurkkaan ahdistettuna on vaikea puolustautuakaan. Etenkin jos toinen ei oikeasti kuuntele.

Olen itse ollut eroamassa jo kymmenen vuotta. Olen taloudellisesti alistettu. Ei ole voimia lähteä pois. Meillä on yhteinen tili mihin menee kaikki rahat. Puoliso hoitaa verkkopankin kautta asiat mihin minulla ei ole osaa eikä arpaa. Sairastuin vakavasta noin 7 vuotta sitten. Enkä kyennyt hoitamaan mitään. Mies antoi kaikki laskuni mennä ulosottoon. Joten menetin nimeni. Onneksi lapset ovat jo muuttaneet omilleen ja pärjäävät hyvin. Tunnen olevani umpikujassa. Ystäviä ei ole kenen kanssa puhuisin. Omaa rahaa ei käytössäni ole lainkaan. Sairauteni pysyy lääkityksellä tasapainossa joten sen puolesta pärjäisin yksin asuessani. Aikoinaan mies käyttänyt väkivaltaa minua kohtaan. Joten pelkään sanoa erosta. Toivottavasti joku osaisi neuvoa.
Anteeksi sekavasta kirjoituksesta.

Kulissielämää; saat tukea esim lääkäriltä. Menet ja kerrot tilanteen. Hän auttaa sinut eteenpäin. Älä pilaa elämääsi enempää.

Tilanteita tulee ja menee se kuuluu elämään. Meidän on jaksettava hyvät ja huonot ajat.

Onko vertaistukea löytynyt?

www.apuaeroon.fi sivujen kautta löytyy apua. Voi hakeam oman paikkakunnan mukaan.

Kannattaa miettiä asia tarkkaan ennenkuin teet mitään päätöksiä.

Puhu jonkun luotettavan ystävän tai tahon kanssa. Vaikka seurakunnan työntekijän kanssa.

Tarvitset kuuntelijaa ja ystävää.

Myös hyvä olisi, että Sinulla olisi tukiverkko.

Älä jää yksin lasten kanssa.

Kukaan ei pärjää yksin.

Jaksamista.

Älä mene haukkumislinjalle miehesi kanssa.

Miksei kukaan oo vielä kommentoinut, että älä eroa. Elämäsi tulee olemaan rankkaa etkä tule löytämään parempaa kumppania. Nyt vaan yrität kärsivällisesti ja rauhallisesti ymmärtää kumppaniasi, selität hänelle kuinka pahalta sinusta tuntuu. Et anna kumppanisi enää kohdella sinua noin, teet sen selväksi ja jod ei muu auta niin toimit kuin kumppanisi. Noniin, siinä tais tulla kaikki hyvät palstaneuvot yhdesdä paketissa.

Moi! Vaimon pyynnöstä erosimme ja heti oli uusi ukko ovella. Itse olen kiltti enkä ole väkivaltaoinen mutta tuntuu pahalta lukea viestiäsi. ( voin silmissäni nähdä puheesi) kun puhuit tuota TXT. Yritän itse tehdä töitä yrittäjänä minkä pystyn, aina ei vaan pysty. Tahdon voimia sinulle!!!