Poijat mä joudun pettämään Teidät.

Mä olen kuitenkin oluen ja hyvän menon ja lämpimän ilmaston ihmisiä.
Minusta tuntuu, että Tää suomi juttu ei ole ihan minua varten ja pyydän poijat
Teitä myös harkitsemaan.

Mä huomasin juuri hyvin mielenkiintoisen kohteen tuolla Euroopassa ja ajattelin josko
sinne sitten tällä pienellä eläkkeellä. Paikka ja sijainti vaikuttaa ja youtubelta näin, että
olin osannut arvata tämän paikan parhaaksi mahdolliseksi euroopassa.

Pojat mä tarvin sen Eurooppalaisen terveysturvan ja voin saada eläkkeen tämän vähäisen
eläkkeen vielä pienemmällä verolla.

Mitä Persut ja rajat kiinni on mieltä tästä minun ajatuksesta lähteä lämpöselle maalle ja
ottaa eläke ja maksaa vielä vähän vähemmän veroa ja saada toi eurooppalainen terveyden
huolto myös. Minulla on kyllä se eurooppalainen sairasvakuutuskortti ja eläkkeellä voi
muuttaa ihan vapaasti nyt.

Tykkääkö Persut ja rajat kiinni lämpösestä ilmasta ja halvasta ja kylmästä oluesta ?
Haittaako se jos saan eläkkeen mukaan ja sen eurooppalaisen terveydenhuollon ?
Enhän minä nyt pettänyt Teitä, kun ajattelin äänestää sukkana ?

Tää Teidän idea on kyllä aika hurja mutta se ei ehkä kuitenkaan ole mun juttu. Kylmyys
ja turve ja terva ja kalastus ja marjat ja sellainen primitiivi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15200502/persujen-ja-rajat-kiinni-ohjelma--eu-ero-fixit

Kertokaa nyt tekin, tykkäättekö lämösestä ja aurinkoisesta ilmasta ?

1

144

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pojat oletteko Te hyljänneet minut ?
      Väyrynenkin tykkää lämmöstä vai rahasta ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      69
      871
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      852
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      541
      770
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe