Neuvostoliitto pelasti Suomen kansanmurhalta

Äärioikeistosuuntaus 1930-luvulla oli johtamassa punaisten kansanmurhaan aivan samoin kuin valkointoilijoiden eli natsien Saksassa kävi. Neuvostoliitto kuitenkin puuttui valkosuomalaisten peliin ja kiinnitti huomion Saksan laajenemiseen ja ulkopolitiikkaan. Oli selvääkin selvempää, että lahtarit olivat nyt riippuvaisia työväestöstä. Kansanmurhan suunnittelu päättyi.

1941 Stalin halusi myös tuoda viljaa Suomen kärsivälle kansalle. Lahtarilla oli kuitenkin muuta mielessä.
12270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ketaleen hyvänyön ripulit, olkaatten hyvät :)

1Äänestä

Neuvostoliitto teki ITSE OMASSA MAASSAAN 20 miljoonan oman kansalaisensa kansan,urhan!

Suomessa ei ole koskaan pyritty kansanmurhaan vaan 20- ja 30-luku olivat taloudellisen nousun aikaa ja SDP oli tuolloin hallitseva puolue Eduskunnassa!

Stalin levitti vain terroria ja massamurhia omasa maassaan ja olisi tuonut mielellään samaa tavaraa myös Suomeen!

1Äänestä

Kansalissopu tapahtui Sillanpäiden ja Ukko-Pekkojen ansiosta, vaikka jeenoja sorrettiin. Hankala pala punikeille selittää, että miten JR1 lahtarit suhtautuivat naapurirykmentin punikkiporukkaa suopeammin jeeno Hagertin. Kalle Hagert oli mustalainen ja taisteli JR1:n riveissä. Jeeno ei palanut enää lomilta, koska vallesmanni oli kintereillä kaalen tekemän tapon takia. Saksassahan SS-mies olisi pistänyt hemmetti napin otsaan mannelle nähtyään jeenon arjalaisten armeijassa.

Äänestä
  • Suomalaiset ovat kyllä geneettistä sukua germaaneille, muttas me olemme rodun kehittynein muoto eikä meillä ole tapana liittyä SS-järjestöihin, vaan nuoriso- ja maamiesseuroihin. Niinpä meidän rouumme voikin kuulua kaikki kelvolliset ihonväriin ja mihinkään muuhunkaan katsomatta.

    Äänestä

Eikös se ollut Stalin joka tapatti sinne ihannevaltioon muuttaneita Suomalaisia punaisia noin 14000 kansanvihollisina vuosina 1936-1938.

1Äänestä
  • Stalinhan pudotti leipäpusseja 1939-40 Helsingin Vallilaan ja muihinkin työläisten asuttamiin kaupunginosiin pitkin maata

    1Äänestä

  • Talvisodan alussa neukkupommikoneet pommittivat Helsinkiä. Kun länsilehdistö huomautti tästä NL: n ulkoministeri Molotoville nin tämä valehteli NL: n pudottavan vain ”leipää Suomeen”! Tämäoli tietenkin törkeä vale!

    Koneista pudotettiin myös palopommeja eräänlaisissa kehikoissa, jotka pudotessaan sinksivat palopommit mahdollisimman laajalle alueelle! Näitä maasta löytyneitä kehikoita alettiin kansan suussa kutsumaan ”Molotovin leipäkoreiksi”!

    1Äänestä

  • Suomen ystävä Stalin puhdisti sinne Neuvostoliittoon muuttaneet Suomalaiset punikit ja vielä 1970 luvulla demarit sitä asiaa ihannoivat , pienen kaupungin verran ihmisiä teloitettiin.

    1Äänestä

  • Suomen demarit tosiaan vielä 1970 luvullakin halusivat tänne Neuvostoliiton kaltaista ihanne valtiota ja osan tavoitteena oli jopa liittyä siihen.

    Äänestä

  • Peerddy kirjoitti:

    Suomen demarit tosiaan vielä 1970 luvullakin halusivat tänne Neuvostoliiton kaltaista ihanne valtiota ja osan tavoitteena oli jopa liittyä siihen.

    Vennamon mukaan rötösherrat halusivat korkeintaan pysyä vallassa ja riistää kansaa Neuvostoliiton avulla.

    Äänestä

  • Neuvostoliitto riisti ja orjuutti omiaan ja varsinkin Balttian aluettaan toimeenpanemillaan väestön pakkosiirroillaan.

    Äänestä

Noinko teille Pietarin trollitehtaassa on kerrottu?

Ei ihme, että olette noin sekaisin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lahtariavähänrauhoitelti kirjoitti:

Äärioikeistosuuntaus 1930-luvulla oli johtamassa punaisten kansanmurhaan aivan samoin kuin valkointoilijoiden eli natsien Saksassa kävi. Neuvostoliitto kuitenkin puuttui valkosuomalaisten peliin ja kiinnitti huomion Saksan laajenemiseen ja ulkopolitiikkaan. Oli selvääkin selvempää, että lahtarit olivat nyt riippuvaisia työväestöstä. Kansanmurhan suunnittelu päättyi.

1941 Stalin halusi myös tuoda viljaa Suomen kärsivälle kansalle. Lahtarilla oli kuitenkin muuta mielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu