Onnistuukohan tämä? Kukaan ei ollut vielä aloittanut uutta Elämää, joten minä nyt yritän. Onko ketjun järjestysnumero oikein?
Elämän kevät CVII - niin se tulee taas kerran
497
7831
Vastaukset
- Alkuperäinen-Rapu
Tulikohan tämä nyt ollenkaan Aloitteleviin keskustelijoihin, vai vain Ajanvietteeseen? Jos meni vain sinne, niin lopetetaan tämä ja joku muu voi laittaa uuden ketjun alulle!
- webs
Oikein on tullut ja jatketaan tästä näin. Kiitos "vaivannäöstä" ja nyt futestudioon, Öitä.
- Alkuperäinen-Rapu
webs kirjoitti:
Oikein on tullut ja jatketaan tästä näin. Kiitos "vaivannäöstä" ja nyt futestudioon, Öitä.
Huh,huh! Ajattelin tunaroineeni aivan kokonaan. Hyrrä pyöri ja pyöri vaan ja luulin ettei tainnut lähteä minnekään, tai sitten lähti "monistettuna."
Helpottuneena toivottelen kaikille - Hyviä öitä!
- aurora5
Huomenta Rapu ja muut ketjulaiset
Saapas nähdä, tuleeko kevät ennen tämän ketjujakson loppua. Nyt ainakin on hirrrveän kylmää, aamulla koiraa pissittäessä oli yli 20 astetta pakkasta.
Täytyy vain keksiä keväisiä aiheita.
Pientä sirkutusta kuului eilen päivänpaisteella tuosta pensasaidasta.- webs
Aamupäivää. No vaikka täällä ei ollut aamulla kuin -7.2 niin tuolla hikilenkillä kävi raaka pohjoisen puoleinen tuulenviima.
Tiedä sitten missä vaiheessa oikein "kevääksi" heittää mutta aika pitkälle kylmiä lupaa, vaikka päivisin tietysti lämpiääkin.
Keväisiä aiheita tässä tutkinut jo ennen lenkkiä ja jälkeen, ikkunatarjouksia jos hönnään alottaisi tekemään pienen "lämpörempan" vielä. Kalliitahan ne pirulaiset ovat sitten uusi ovi, kaikki tarvikkeet eristeineen ja paneeleineen. Käääk!
(tuo ei ollut "pikkusirkutus" :) )
Ainoa hyvä siinä ettei vierailla tarvitse töitä teettää.
Ps, ja tässä hyvä ettei tuo robo kysele mitään.... :)) - Alkuperäinen-Rapu
Tervehdys - keväinen sellainen!
Juuri äsken kerrottiin radiossa että ensiviikolla kevät koittaa. Plussa-asteille päästään ja sää tuoksuu keväälle!
Toivottavasti siellä auroran maillakin sirkutus rupeaa lisääntymään pian. On se niin mukava ulkoiluttaa itseään ja tuota lenkkikaveria, kun luonto "musisoi." Täällä tuota sirkutusta on jo jokapäivä kuulunut pidemmän aikaa, vaikka pakkanen on paukkunut.
Minä olen ihmetellyt isohkoa koloa tuossa sisäpihallani lumessa aivan olohuoneen ikkunan alla. Aivan kuin joku olisi lapiolla kaivanut, niin että on päässyt multaan asti. Pituutta siinä kuopassa on noin metri ja leveyttä ehkä puolimetriä. Tasaiset seinät pidemmällä sivulla ja nurmikko näkyvillä kuopan pohjalla. Kaikenlaisia jälkiä tuolla pihalla on. Olisiko joku laittanut suojapaikkaa itselleen ja sitten linnut yrittäneet etsiä jotain syötävää sieltä nurmikolta!
Webs, etkö jo tunne lenkilläsi kevään tuoksua?
- Cee-Lila
Keskipäivää. Kiitos Ravulle uuden aloituksesta, A-mummulle entisestä, jonka pätkäisivät taas yhtäkkiä.
Ihme kuoppa siellä Ravun pihalla, teillä ei taida olla siellä lapsiakaan, jotka lumimajoja kaivaisivat itselleen. Tuskin siellä on yöpynyt kukaan laitapuolen kulkijakaan. Hehän kylmillä yöpyvät vaikka roskalaatikoissa ja tai soivissa vessoissa 50 centillä. Monesti roska-autonkuljettaja joutuu huomaamaan majoittujan kannen avattuaan, yksikin mies oli sanonut, että aiotko viedä minun asunnon? Lehtilaatikot on parhaita ja sitten kauppojen roskikset, joissa on kelvollista ruokaa. Nykyään talojen roskakatokset ovat lukittuja, meidänkin katokseen pääsee vain avaimilla.- Alkuperäinen-Rapu
Sitä kuoppaa olen ihmetellyt, mutta ei se ole lasten tekemä, eikä kenenkään ihmisenkään. Kyllä sen on joku eläin tehnyt. Nurmikkoa on selvästi pengottu myös, kun multaa on roiskunut ympäriinsä.
Minultakin kiitos amummulle edellisestä ketjusta. Olin niin "tohkeissani" kun en ole pitkään aikaan avannut ketjua, että osasinko? Unohtui kiittämiset. Kaikki nyt mukaan kevätketjuun! - Alkuperäinen-Rapu
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Sitä kuoppaa olen ihmetellyt, mutta ei se ole lasten tekemä, eikä kenenkään ihmisenkään. Kyllä sen on joku eläin tehnyt. Nurmikkoa on selvästi pengottu myös, kun multaa on roiskunut ympäriinsä.
Minultakin kiitos amummulle edellisestä ketjusta. Olin niin "tohkeissani" kun en ole pitkään aikaan avannut ketjua, että osasinko? Unohtui kiittämiset. Kaikki nyt mukaan kevätketjuun!Piti tietysti sanoa "aikaihmisenkään" - ihmisiä lapset ovat, kuten aikuisetkin.
- webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Sitä kuoppaa olen ihmetellyt, mutta ei se ole lasten tekemä, eikä kenenkään ihmisenkään. Kyllä sen on joku eläin tehnyt. Nurmikkoa on selvästi pengottu myös, kun multaa on roiskunut ympäriinsä.
Minultakin kiitos amummulle edellisestä ketjusta. Olin niin "tohkeissani" kun en ole pitkään aikaan avannut ketjua, että osasinko? Unohtui kiittämiset. Kaikki nyt mukaan kevätketjuun!Jaa, ettei rusakko ole kaivanut ruohoa evääkseen? Ainakin sopisi juuri sen tekemäksi.
Vai kevättä nokassa lenkillä ? Pirun kylmä viima tuoksui tänä aamuna :(
- Cee-Lila
Rusakkohan se tietysti on, ei täällä ole karhuja, ei susia, ei riekkoja kuin korkeintaan Korkeasaaressa. Kettuja, rusakoita ja citykaneja riittää sekä supikoiria.
- Cee-Lila
Robolla on jo kevättä rinnassa, äsken käski tunnistaa veneitä, mutta jumittui.
- webs
Cee-Lila kirjoitti:
Robolla on jo kevättä rinnassa, äsken käski tunnistaa veneitä, mutta jumittui.
Hih, vai jumittui? No jäihinhän kyllä jumittuu paatit vielä.
Jees, sainpas lopulta Liberiasta asiallisen ja suht` edullisen tarjouksen ikkunoista ja ovesta abloy-lukko asennettuna, painikkeineen, heloineen sekä tuuletusikkunat hyttysverkoilla varustettuna. Siis tilaus lähti valmistukseen ja sain vielä tarkistussoiton pikku yksityiskohdasta.
Kyllä maakuntien omia yrittäjiä kannattaa näemmä työllistää ja tukea sitä kautta. - Alkuperäinen-Rapu
webs kirjoitti:
Hih, vai jumittui? No jäihinhän kyllä jumittuu paatit vielä.
Jees, sainpas lopulta Liberiasta asiallisen ja suht` edullisen tarjouksen ikkunoista ja ovesta abloy-lukko asennettuna, painikkeineen, heloineen sekä tuuletusikkunat hyttysverkoilla varustettuna. Siis tilaus lähti valmistukseen ja sain vielä tarkistussoiton pikku yksityiskohdasta.
Kyllä maakuntien omia yrittäjiä kannattaa näemmä työllistää ja tukea sitä kautta.Olen lukenut jo useammasta tapauksesta missä Bauhaus on myynyt käytettyjä koneita uusina. Nyt tänään luin jostakin Bauhausista ostetusta puhelimesta, mukamas uudesta, mutta se oli pornoa täynnä.
Tarkista, että nuo ovet ja ikkunat ovat aidosti uusia, eikä vain naamioitu uusiksi. Nykyisin ei voi enää luottaa juuri mihinkään tuottajaan.
Jännä nyt, tarjoaako robo minullekin veneitä tunnistamisleikissä? - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Hih, vai jumittui? No jäihinhän kyllä jumittuu paatit vielä.
Jees, sainpas lopulta Liberiasta asiallisen ja suht` edullisen tarjouksen ikkunoista ja ovesta abloy-lukko asennettuna, painikkeineen, heloineen sekä tuuletusikkunat hyttysverkoilla varustettuna. Siis tilaus lähti valmistukseen ja sain vielä tarkistussoiton pikku yksityiskohdasta.
Kyllä maakuntien omia yrittäjiä kannattaa näemmä työllistää ja tukea sitä kautta.No ovatko nuo selektiivilasia nuo ikkunasi? Jos ovat, niin et piäse kännykälläsi etkä muullakaan härpättimellä sieltä saarestasi tänne meitin ketjuun kuulumisia laukomaan. Olen huolissani.
Poikamme asunnossa sellaiset lasit ovat ja pitää tulla ulos puhumaan puhelimeen. Sama ongelma on käpyläläisessä pizzabaarissa, jossa omistaja on hätää kärsimässä uudessa firmassaan kun ei kännykkä toimi. Samaisesta paikasta ollut juttua hesarissa jo pariin kertaan. - webs
Cee-Lila kirjoitti:
No ovatko nuo selektiivilasia nuo ikkunasi? Jos ovat, niin et piäse kännykälläsi etkä muullakaan härpättimellä sieltä saarestasi tänne meitin ketjuun kuulumisia laukomaan. Olen huolissani.
Poikamme asunnossa sellaiset lasit ovat ja pitää tulla ulos puhumaan puhelimeen. Sama ongelma on käpyläläisessä pizzabaarissa, jossa omistaja on hätää kärsimässä uudessa firmassaan kun ei kännykkä toimi. Samaisesta paikasta ollut juttua hesarissa jo pariin kertaan.Nouhätä, kyl ne ovat ulkolasilla ja argontäytteisellä lämpölasilla varustetut joten vähän voi "siknaalit" heiketä mutta ulos ei oo pitkä matka :)
Ja taatusti eivät voi vanhoja, käytettyjä myydä kun ne ovat millilleen erikoismitoilla tilattu joita ei varastoista löydy.
Saa nähä kysyykö nyt robo mitään :))
Ei kysynyt :(
- webs
"Nyt tänään luin jostakin Bauhausista ostetusta puhelimesta, "
Jollakulla ongelmia näköjään näppiksen kanssa, no niissä yleensä on. Mutta kuka menee ostamaan puhelimen Bauhausista ? :) Tai enpäs ole katsonut edes mitä se myy muuta kuin rakennustarvikkeita.....
No, mullekin huomenna tulee postissa huutonetistä ostettu yks koneen prossujäähdytin ja Kiinasta odottelen yhtä powerin tuuletinta ja ja ja tänään tuli sitten tehtyä ne ikkuna-ja ovikaupat. Että sellaista ,sano.
Vieläkö Ceellä on se ent . Dell nurkassa ? :) Mikähän malli se oli.....- Cee-Lila
Se malli on Dell Dimension 8300.
- webs
Cee-Lila kirjoitti:
Se malli on Dell Dimension 8300.
Jees, vilkaisin tuon speksejä niin auttamatta ilman modaamista ja buustaamista arvoiltaan "vanhentunutta" rautaa.
Muisteja lisäämällä joku linux-jakelu pyörisi kivutta vielä mutta ei juuri muut.
Ei ihme jos se "takkuili" kun keskusmuistia vain 1 G ja suoritinkin hiinä ja hiinä.
Kovokin vain 120 Gt:n HDD.
Aika samat "tehot" kuin tuossa -07 ostetussa Pbellissä jota tosin olen virittänyt niin että mm. Vistan jälkeen Ubuntu rullaa ihan ok.
Nyt pitäisi vielä "lenkkeillä" postiin hakemaan saapunut osa niin pääsisi taas asennushommiin. :)
- amummu
Eipä tartte kiitellä. Minäkään en sitä koskaan muista, mutta nyt kiitos Rapuselle uudesta.
Vai on rusakot olleet ruohon kaivuussa. Aika iso kumminkin tuo kaivanto. Oisko ollut useampikin jänes asialla.
Täällä meidänkn kylillä jo sirkuttaa melkolailla. Kettikselle ne ovat uusia ääniä ja niinpä joka tsirppiä pitää sen jäädä pää kallellaan kuuntelemaan. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...
Taas on minulla uusi stressin paikka, SaaS nähdä miten menee ensi yö, viime yön taas jo valvoinkin. Poika (se eronnut) lähtee lomareissuun puoleksitoista viikoksi ja lapset jäävät äidilleen. Tyttö jo itki, kun ei pääse isän luokse jos vaikeaksi menee äidin kanssa. On sanottu tietysti, että täällä ollaan heitä varten. Äiti ei kuitenkaan ehkä ole kovin riemuissaan jos lapset haluaa mummun ja vaarin luokse.
Katselen juuri sivusilmällä elkasta eläinlääkäriplanttujen työharjoittelua. Siihen kuuluu myös eläimen ikiuneen saattelu. Minusta ei varmaan olisi siihen. Tai, no, olisi varmaan jos eläinlääkäri itse olisin.
Nyt pitää ryhtyä puhumaan puhelimessa. Ystäväni oli matkallaan Islannissa kaatunut pahasti ja on tänään saanut diagnoosin vammoista ja niiden hoitosuunnitelman.
Kauniita unia kaikille!
PS. Ei Robo kiusaa minuam puhelimessa eikä aina tietsikassakaab, vaikka onkn E10! - Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Aurinko paistaa ja linnut laulaa, taitaa tulla kevät! No näinhän tänään on luvattukin säätiedotuksissa, että nyt lämpenee.
Huomisia sääennusteita katselin, koska on tuo lahjaksi saamani konsertti Kulttuuritalolla, niin eikös vaan sää näytä pilviä ja lumisadetta. Olis nyt voinut olla kerrankin, kun jonnekin lähtee, sellainen keli ettei tarvitse sateensuojaa kannella.
Ei tässä nyt mitään tämän kummempaa. Mukavaa keskiviikkoa ja ulkoilua kun sää on tänään näin hyvä.- webs
Aapäivää ja juu, kunhan et mene paikkaan mihin tuuli käy, puhaltaa meinaten kylmästi yhä. Ei paljon vielä aamulla, siis aamulla fågelit sjungannut, tai olla nokka jäässä.Joku mustarastas yritti mut ei irronut.
Tuli heitettyä ihan kunnon lenkki ja samalla kun ysiltä Clasu Ohlsson aukesi niin olin jo oven takana Itiksessä odottelemassa :) Hjyvä liike kun ysiltä avaa jo, Gigu vasta kympiltä kuten kaikki muutkin. No Tokmanni poikkeus.
- aurora5
Huomenta!
Viimeisiä kylmiä pitelee, toivottavasti. Viikon lopulla alkaa lauhtua, mikä tietää taas lumisateita. Puhuttiin tyttären kanssa, kun hän poikkesi matkalla Jsuuhun lihaostoksille, että kauan kestää vielä ennen kuin lumet sulavat. Ja sitten vasta riemu alkaa: saa kahlata lätäköissä. Mutta vaalenevat illat ja aamut ovat ihania jo nyt.
Aukioloajoista sen verran, että täällä Tokmanni aukeaa klo 8, samoin Cittari. S-market jo seitsemältä. Koneliikkeistä tuo naapuri avaa vasta puoli kymmeneltä. Se menee kiinnikin jo viideltä ja siinä poikkeaa stadin kikanteista ja uulssoneista.- webs
Toivottavasti viimeisiä kovempia pakkasia mutta kyllä varsin kylmää ja "römppäkeliä" näyttäisi sinne riittävän vielä huhtikuunkin .
Eikä tännekään nyt "kesää" yllättämällä tule eli vällyhuossut pidettävä saatavilla.
Auton kestävät jäät saisikin siellä nyt pysyä vielä kk:n eteenpäin ainakin, jos ehtisi hankkia eristeet, puutavaran ja muut niin voisi viedä helpommin tontille. Pirun myöhään vaan keväällä aina tulevat kunnon "tarjousmyyntiin" jolloin säästöä saisi useita satosia hankinnoissa.
- Cee-Lila
Aurinkoista aamupäivää. Nyt täällä liikkuu ahma, luki tämän aamun lehdessä. Harvoin näin etelään eksyvät.
Kulttiksella tuli aikoinaan käytyä tanssimassa, silloin tällöin. Siellä oli parikin tanssisalia. Alakerrassa taisi olla "vanhojen tanssit"- webs
Ahmat ovat kyllä lisääntyneet ja kyllä niitä levittäytyy tänne eteläänkin, pakkohan se on kun pohjoisessa poromiehet listivät ne heti tavattaessa.
Meillä periferiassa usein jo "tavataan", parhaimillaan yhdessä kaverin riistakameran kuvassa 4 "ahmattia" yhtäaikaa.
- amummu
Hittolainen, Websi löytänyt sammakonkutua (vai olikos ne sammakonsääriä, joista ennusteita tehhään), kun huhtikuun säitä jo ennustaa. Mää luulin, että kutulätäköt on vielä jäässä!
No, ei sillä eikä millään, mutta ainakin keväinen valo on tosiaan täälläkin lisääntynyt niin, että meidänkin makkarin hyvin, hyvin kapea verhon rako pitänee teipata jeesusteipillä umpeen; valo herättää liian aikaisin. Tänäänkin jo kymmeneltä:)))
Meinasin taas hermostua nettikaupan tekoon. Yksi harvoista nettiostoksiani ovat erilaiset pääsyliput. Äsken meni taas varmaan puoli tuntia ostaessani Musiikkitaloon pianokonserttilippuja. Kirjautumatta tai rekisteröitymättähän ei osto enää missään onnistu. Ja minulla on aina tuo salasanongelma, kun en koskaan muista sitä laittaa muistiin (nyt on), eli eikun taas pyytämään uutta salasanaa. Tyhmältä nuo rekisteröitymiset tuntuvat, kun kuitenkin ostosta maksettaessa pitää mennä verkkopankkiin, missä kysellään tunnuksia. Tuplatunnistautumista!. Kivaa sitten, kun pw- ja uc-vihkoni tulee täyteen ja hankin uuden: en kuitenkaan muista, mihin vanhan vihon olen laittanut, kun sieltä jotain viimeksi kauan sitten käyttämääni tunnusta pitäisi hakea.
Kohta taas lähden kettistä hakemaan ulos. Tänään tavallista myöhemmin, kun se kävi aamulenkinkin tavallista myöhemmin. Jos ei tuulisi, niin voisi olla jo mukavan lämmintäkin tuolla kevät(?)säässä. Lenkit nykyään ovat hyvinkin liikuntapainotteisia: olen opettanut koiran lumikokkarefudikseen ja sitä sitten pelataan lenkin aikana niin, että minulla kintut potkimisesta kipeät ja aisbugien varret reikiä täynnä, kun ukko käy heti niihin kiinni, jos ei kokkare lennä. Oma vika, mutta tuleehan tosiaan pientä ylimääräistä liikehtimistä kävelyliikehtimisen lisäksi.
Kyllä minulla päässä(kin) jotain häikkää täytyy olla. Nyt olen yrittänyt toppuutella itseäni ottamasta paineita poajntytön ensimmäisestä Hesan keikastaan kavereiden kanssa. Hän on näihin saakka ollut siellä illalla vain aikuisten "vahtimana" vaikkakin kavereiden kanssa. Tänään ei aikuista ole. Likat menevät elokuviin, joka loppuu kylläkin jo kahdeksan aikaan, ja sen jälkeen tulevat bussilla kotiin; aiemmin heillä on aina ollut autokyyti. Mutta jossain vaiheessahan tuo nuoren reviiri alkaa väkisinkin laajeta, eikä siinä mitkään mummun stressaamiset auta. Ja onhan kai 13-14 ikäisellä jo kaipuukin isompiin ympyröihin. Täällä nuo ympyrät ovat kovin pienet ja hiljaisetkin; mitään ei tapahdu. Hyvä kuitenkin, että tyttö ei stadiin alkanut höngätä jo kymmenvuotiaana, kuten monet muut lapset. No, eipä olisi lupaa vanhemmiltaan saanut.
Mukavaa talvipäivää!- Cee-Lila
Ole huoleti A-mummu. Kun leffa loppuu jo noin aikaisin, osaavat kyllä tulla pois julkisilla, jos on liput kunnossa. Minun nuoruudessani kyllä "aikuistuttiin" jo paljon nuorempina kuin nykyään. Itsekin paapoin omia lapsenlapsiamme viimeisen päälle, kunnes huomasin, että heillä on omat menonsa, eivätkä enää tulleet viikonlopuiksi meille (aina haimme perjantaina ja veimme pois sunnuntai-iltaisin). Itse olin jo 14 vuotiaana eka kerran tansseissa Rajakylän lavalla. Oli kesä eikä tätini eikä hänen miehensä minua sinne Malmilta vieneet eivätkä pois hakeneet.
Nykyään kun katsoo uutisia, joissa lapset ovat saaneet luvan järjestää bileet kotonaan vanhempien poissaollessa, on taloon tullut suuri joukko kuokkijoita, ja koko talo on melkein hajotettu ja tavaroita varastettu. Se on nykyaikaa ja nettiä, whatsappia ym instagramia, että puolet Suomen nuorisosta tietää, missä bailataan. Tämä on niitä varjopuolia, meillä ei kotona ollut edes lankapuhelinta. Nyt on vain huoli, ettei puhelimesta lopu akku, jos sinut ulostetaan rahatta jonnekin juna-asemalle kaukana kodista, vaikka olisi 10 euroa taskussa, mutta kun lippua ei voi ostaa junasta eikä kai bussissakaan. - webs
"Hittolainen, Websi löytänyt sammakonkutua (vai olikos ne sammakonsääriä, joista ennusteita tehhään), kun huhtikuun säitä jo ennustaa. Mää luulin, että kutulätäköt on vielä jäässä!"
Jäässä ovat mutta aamulla lenkillä vedin tuosta merenlahden yli niin matikoiden jodlauksesta ennustin nuo tulevat säät...
- Akentti
Kaunista ja aurinkoista maaliskuun päivää!
Aika kylmää kumminkin oli kun piti lähtee asioille keskustaan. Kyllä taas mieleni pahoitin apteekissa. Tammikuussa apteekki lähetti uusinta pyynnön terveyskeskukseen lääkkeistä. Mulla on kahta kolestrolilääkettä 40 ja 20 kun ei kuulema ole 60kymppiä. Syksyllä kolestroli oli 3.1 ja lääkäri sanoi että hyvä on eikä puhunut mitään lääkkeen vähentämisestä ja nyt ei oltu uusittu tätä 20%. Farmaseutti luki koneelta ei uusittu ja yhteys lääkäriin otettava. Kysyi apteekkineiti että laitanko uudestaan uusinta pyynnön mutta sanoin ettei tarvii jos nyt tähän puutteeseen kuolen niin kuolen sitten. Syksyllähän ne on uudet kokeet ja ei nyt sitten lääkärikään ole mitään soitellut vaikka numeroni on kyllä siellä nähtävissä. Ja minä en kyllä lähe soittelemaan ja maksamaan hieman yli 18 euroo puheille pääsystä. Voipihan se olla et katsoi ettei tätä tarvita mutta kuiteskin ois voinut ilmoittaa. Oli ihan taas uusi nimi lekurilla joka oli tätä uusimista tehnyt. Ei ollut se nuori komia nuorimies jonka luona 2kertaa kävin. Alkuperäinen suuresta kolestrolista saatu resepti oli siltä naiselta joka antoi ajan seuraavalle käynnille jolle ei hän sitten tullutkaan eikä mitään ilmoittanut. Vieläkin risoo se juttu. Lehdessä oli kovasti kehuttu Kantahämeen terveyskeskuspalveluita kuinka joustavaa on mutta kyllä minä olen erimieltä.
Lohdutukseksi ostin kimpun tulppaaneita ja huomenissa taitaa olla se naistenpäivä joten isot onnittelut kaikille naisille ympäri suomee!
Poikani kävi porukoineen viimeviikolla kylässä ja nyt sitten toimii tulostin vaikka aattelin et romu mikä romu mutta vähän aikaa siihen meni kun sanoi et toimii. Ihmeessä olisin näitten pelien kanssa jos ei poikaani ja pojanpoikaani olisi ruukkimassa. Aikamoinen expertti nuoresta miehestäkin on kehittynyt ja hakenutkin tietoalalle ja jos ei pääse on plakkarissa vielä 4vaihto ehtoa.
Ruppee väsyttää tää koko syntymäpäivien rypäs. Vielä on tyttären ja pojantyttären synttärit et sitten helpottaa. Papan pojalla oli myös synttärit pariviikkoa sitten. Ei kutsuttu mutta sisarukset olivat järjestäneet lounastarjoilun ja päätteeksi tulivat papalle kahville päättäjäisiksi. Olin äimänkäkenä et mitä tarjoon kahvin kanssa kun ei ollut mitään tietookaan että tulisivat. No löyty jotain mutta jotenkin suoraan sanottuna en oikein tykännyt että isolla joukolla tullaan ja mitään ilmoittamatta. Eivät kait sitten juhlissaan kahvetta saaneet. Pappa osti kalliin ison pullon konjamiinia pojalle ja nyt nää sisarukset vaativat et meitinkin pitäs osallistua "lounastarjoilun kuluihin" vaikka ei siellä oltukaan eikä kutsuttu. Minusta on väärin semmonen touhu. Vähän kusetuksen tuntu!
Kiitos uudesta "Elämästä". Löytyhän se sieltä ja kirjoitellaan lisää!- Cee-Lila
No on ihme touhua, pitäisi osallistua lounastarjoilun kuluihin, vaikka ei edes kutsuttu sinne. Todella kusetuksen tuntua on ilmassa. Olisit sanonut, että tässä kahvit, imekää vaikka peukaloanne. Minullakaan ei olisi mitään tarjolla tuossa tilanteessa, onneksi eivät pääsisi edes alaovesta rappuumme. Lasi vettä ja uutiset olisi sopiva.
- Alkuperäinen-Rapu
Tervetuloa vaan kirjottelemaan. Mietinkin, että Akentti taitaa jo koulia kiivaasti tomaatintaimia, eikä ehdi kurkistaakaan tänne.
Minun vanhemmalla tyttärelläni oli juuri syntymäpäivä ja hänen miehellään on pian myös. Lähetin onnittelukortin ja laitoin kuoreen Casino-arvan. Samalla onnittelin myös vävyäni ja kirjoitin että rapsuttakaa se arpa yhdessä, jos vaikka saisitte edes onnittelukukkarahat!
He ovat nyt Itävallassa laskettelemassa, mutta kortti oli tullut ennen heidän lähtöään sinne. Tytär viestitti, että kortti ja arpa on heillä siellä mukana. He rapsuttavat sen syntymäpäivän iltana. Illalla mietin, että jokohan ovat rapsuttaneet, kun tuli tekstiviesti aivan kuin vastauksena. Tytär sanoo, että oli hyvä arpa. Saivat sillä 15 euroa! Kukkarahat tuli, hyvä niin. Minusta oli hauska, että he ottivat sen kortin ja arvan sinne mukaansa. Tuntui kivalta. Itse en voita noilla mitään, jos saan lahjaksi, mutta onhan se hauska "toivoa" ja "rapsuttaa."
Minulle on tytär järjestänyt pari kertaa yllätysjuhlat. En olisi antanut lupaa edes julkijuhlien järjestämiseen, ja sen takia ne varmaan olikin yllätysjuhlat. Hauskat juhlat olivat ja täydelliset yllätykset. Tämä viimeisin oli kun jäin eläkkeelle, niin tytär sai yllätettyä minut, kutsumalla työtoverini tänne kylään. Hölmistyin kun ovikello soi ja siellä seisoi ruusu kädessä yksi meidän ta:n mieslääkäri. Kaikki muut olivat piilossa varaston takana. Olihan ne aivan ihanat juhlat. Neljä lääkäriä ja melkein kaikki muut työkaverit olivat. Tytär oli joidenkin "suvunjuhlien" merkeissä järjestänyt kaiken ja minun kotiini. Ne juhlat piti "mukamas" pitää heillä, mutta sitten tuli taas "mukamas" jotain, joten hän halusi siirtää ne juhlat tänne, vaikka se oli alkujaankin tarkoitus. Hän hoiti kaiken tarjoiluista lähtien viimeisen päälle hienosti.
Nyt sitten jalat seinälle ja silmät kiinni!
- Cee-Lila
Söin juuri lounaaksi yhden kinkkuviipaleen, rullalle käärityn leppäsavuemmentalsiivun ja pari suikaletta tuoretta punaista paprikaa. Samalla silmäilin kalenteria niin kas, pääsiäinen on jo tämän kuun lopulla pitkäperjantain osalta. Olihan se pari vuotta sitten vielä vähän aikaisemmin maaliskuussa, mutta muistan myös ajan, jolloin vapun ja pääsiäisen välillä oli vain viikko. Hyvä, että ehti pääsiäisrekvisiitat kerätä pois, kun piti jo vappuserpentiinejä levitellä. Ilmapalloja emme enää jaksa puhallella, oli meillä yhdessä vaiheessa niille pumppukin, mutta en tiedä, onko enää olemassa ja missä.
Muistan yhden vapun monia vuosia sitten, olimme ostaneet lapsenlapsille ilmapallot, kaiketi heliumilla täytetyt, toinen oli papukaija. Laskimme ne vapaaksi olkkarissa ja nousivat kattoon. Seuraavana aamuna herätessämme papukaija oli makkarissamme, istui jalkalamppumme päällä kuin jollain orrella. Oli tosi hauska tapaus, minulla on kuvakin siitä tallessa. Oli siis heliumit sen verran vähissä ettei jaksanut olla enää katonrajassa. - Cee-Lila
Sain äsken taas postista kirjeen Pelastakaa lapset RY:ltä. Kyseessä on hätäapuvetoomus Syyrian sodan viattomille uhreille, jotka ovat lapsia. Kuvassa on 3-v poika, hellyttävä tietenkin. Syyrian ja lähialueen lapsien auttamiseksi on laatikoitu 3 summaa: 15 e (kahdelle vauvalle vaatteet ja peitteet). 30 e ( vett ja ruokaa kuukaudeksi lapselle). 90 e (hätäapupaketti perheelle, peittoja, patjoja ja keittiötarvikkeita).
Olen varmaan lahjoittanut aina silloin tällöin, koska nytkin kirje alkoi: Hyvä lasten ystävä. Tottakai olen lasten ystävä. Saavuttavatkohan nämä sota-alueille menevät rahat koskaan varsinaista kohdettaan? Rahat menevät varmaan terroristien ym piikkiin, avustukset eivät ikinä mene sinne minne pitäisi. Aikoinaan jopa Suomessa lastenklikan kummien tj vei rahat, emme vaatineet takaisin. Nyt on sekin toisin, kaiketi. - aurora5
Kyllästyin lopullisesti noihin lehtikauppiaiden soittoihin. Pyysin Telemarkkinointia estämään kaikki tuon lajin puhelut. Maksoin estosta kuusi euroa. Ei paha hinta siitä, että saa olla rauhassa. Mulle niitä soittoja on t ullut pahimpina aikoina kolmekin päivässä.
Avustan kolmea neljää järjestöä mutta vain kympillä kutakin. Lomakkeissa on maksun kohdalla oma rivinsä muulle summalle kuin kirjeessä ehdotetut. Luotan että suuret tunnetut järjestöt toimittavat ainakin osan rahoista perille. Miksikään e-lahjoittajaksi en rupea, vaan maksan sen kympin niinä kuukausina, jolloin minulla on varaa siihen. Useimmiten sentään on.- webs
Piru mikä hösseli päivä tästäkin, taijan karata saareen "huilimaan" :)) On ne ärsyttäviä nuo markkinapuhelut ja suoramarkkinointikiellon olisi saanut 3 vuodeksi päälle ihan ilmaisin.
Joku aika menee ennekuin lakkaavat soittelemasta, riippuen koska sattuvat päivittämään estolistansa.
Olen varmasti ainakin 2-3 kertaa(kin) sen numeron joskus tänne laittanutkin.
Sellaista, noin 10 km lenkkiä tänään, yhden tiettarin kimpussa yritystä saada siinä Ubuntu toimimaan mutta on tainnut mennä isommin pimeeksi koko laite. Huomenna jatkuu.....
Ja sitten netissä ja kännyssä sen hönnärempan tiimoilta vielä moneen kertaan.
Mutta het iltaruiskuun, rommitoti ja huippufuten pariin... - aurora5
webs kirjoitti:
Piru mikä hösseli päivä tästäkin, taijan karata saareen "huilimaan" :)) On ne ärsyttäviä nuo markkinapuhelut ja suoramarkkinointikiellon olisi saanut 3 vuodeksi päälle ihan ilmaisin.
Joku aika menee ennekuin lakkaavat soittelemasta, riippuen koska sattuvat päivittämään estolistansa.
Olen varmasti ainakin 2-3 kertaa(kin) sen numeron joskus tänne laittanutkin.
Sellaista, noin 10 km lenkkiä tänään, yhden tiettarin kimpussa yritystä saada siinä Ubuntu toimimaan mutta on tainnut mennä isommin pimeeksi koko laite. Huomenna jatkuu.....
Ja sitten netissä ja kännyssä sen hönnärempan tiimoilta vielä moneen kertaan.
Mutta het iltaruiskuun, rommitoti ja huippufuten pariin...Varhaishuomenta
Tässä on niin pitkään kirjoiteltu, että muistan laittaneeni yhden pitemmän eston päälle sinunkin antamaasi numeroon. Aina ne kuitenkin palaavat...
Hyvää naistenpäivää ketjun "tyttärille". Meniskö kauppaan ja ostaisi jotain namia. Eilen jo tarjosin ruokaa akkainpäivän merkeissä.
- webs
Jahas ja huomenta :)
Mitähän lie poistettu sääntöjenvastaisena? Huisi futematsi Wemleylta ja Juve jatkoon niinkuin pitikin. Mutta ei enempää futesta, alatte vielä kinaamaan siitä mikä tiimi se paras on :))
Mutta nyt jo näin ajoissa toivotan Hyvää Naistenpäivää ketjun naisille ja naisille yleensä(kin).
Jokohan saisin toivottaa itselleni kohta hyvää yötä, no kohta, pari pikku laskuhommaa vielä ja sitten.... - Alkuperäinen-Rapu
Huomenta ja Hyvää Naistenpäivää. Niin kalenterissa kerrotaan, että nyt on Naistenpäivä!
Aamulla kun herättyäni avasin radion, niin Radio Suomen kaksi naispuolista toimittajaa toivottelivat myös Hyvää Naistenpäivää, ensin toisilleen, ja sitten myös kuulijoille. He eivät sitten tyytyneet mainitsemaan vain naiset, vaan lisäsivät toivotuksiinsa vielä miehet ja muunsukupuoliset, aivan kuin olisi väärin olla vain nainen.
On olemassa myös Miestenpäivä kalenterissa, mutta nämä erityispäivät joutaisi poistaa, koska tuntuu olevan väärin, että kertoo olevansa "vain" nainen tai mies! Voisi olla vain pelkkä Ihmispäivä!
En voi tunteelleni mitään, mutta Radio Suomen kuuntelu saa verenpaineen nousemaan. Kuinkahan monetta kertaa tuo yksi "hölöttäjä" hoki juuri äsken taas nimeään tänäkin aamuna?
Hyvää Naistenpäivää - kaikille naisille!- Cee-Lila
Oletko tänään menossa Kulttuuritalolle siihen Kulttiksen tanssit 60 v -revyyseen? Esiintyjinä Vieno, Eino jne. Tanssit aulassa lopuksi halukkaille?
- Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Oletko tänään menossa Kulttuuritalolle siihen Kulttiksen tanssit 60 v -revyyseen? Esiintyjinä Vieno, Eino jne. Tanssit aulassa lopuksi halukkaille?
Juu, olen menossa sinne. Ystävättäreni (entinen työkaveri) kanssa. Minä soitti että hän voi viedä meidät sinne, niin ei tarvitse mennä julkisilla.
Otamme kyllä sisäkengät mukaan, mutta enpä usko, että tanssia varten niitä tuskin tarvitsee ottaa. - Alkuperäinen-Rapu
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Juu, olen menossa sinne. Ystävättäreni (entinen työkaveri) kanssa. Minä soitti että hän voi viedä meidät sinne, niin ei tarvitse mennä julkisilla.
Otamme kyllä sisäkengät mukaan, mutta enpä usko, että tanssia varten niitä tuskin tarvitsee ottaa.Miniä soitti - en minä. Elämä on korjauksia...
- Cee-Lila
Hyvää naistenpäivää minunkin puolestani. Ai miestenpäiväkin on j olemassa? Tokihan tasapuolisuuden nimissä pitääkin olla. Eilen katsoin ohjetta miten otetaan gmail-osoite itselleen sähköpostiin. Siinä tosiaan kysytään tietojen lisäksi kohdat: olen nainen, olen mies, olen muunsukupuolinen tai en halua sanoa, jotenkin noin se meni.
Kun U aikoinaan oli neuvostoliitossa matkalla, oli naistenpäivä ja kaupat kiinni. Meillä ei silloin vielä vietetty naistenpäivää. Onkohan nykyvenäjällä kaupat kiinni tänään? - Akentti
Naistenpäivän päivää!
Olinpa niin väsy imuroinnin jälkeen etten lähtennä ihteeni kiusaamaan tuonne maastoon. Nukuin hiton huonosti viime yönä. Klo oli 3 kun katsoin boksista Poldakin. Oottelin koska lehti tulee mutta en jaksanut ottaa muutamaa askelta ovelle joten siinnä sitten satuin nukahtamaan. Sitä on tällä iällä ihan" pöllämystynyt"kuten pappa sanoo huonosti nukutun yön jälkeen. Olin eilen "ressaantunut" tosiaan ja siitä nyt pitää ruveta sitte ihteesä selevittämmään.
Tomaatintaimet on koulittu ajat sitten. Mikä lie ollut vikana kun melkein puolet kuihtumalla kuihtu pois. 12 kpl on kummiskin hyvin voimissaan ja minä hätäpäissäni laitoin uusia siemeniä multaan jos ei entiset kasva otetaan uusiks sitten. Mutta hyvältä näyttää tään hetken tilanne. Tänä vuonna en laita kelloköynnöstä ollenkaan kun syksyn hallat ne ennen aikojaan nujertaa. Viime kesänä oli hyvä kasvukesä niille mutta ei ennättänyt montakaan kukkaa tulemaan mutta sen sijaan mahottomasti köynnöstä lykkäsivät. Oli koko rappusten seinämä vihreenä kattoon asti ja olipa pari ränninkin väliin eksynyt ja katon reunalle ja sieltä joitakin kukkasia oli oli kurottamassa yläilmoihin. Nyt laitan vanhanajan Elämän- Keisarinlankaa jotka kasvaa 3 metriseksi. Hienot punaset kukkaset tällä Keisarilla näyttäs olevan. Tykkään kovasti kesällä vihreistä ulkoseinistä ja mitenhän lie viimekesän kärhön käynyt. Kyllä syksyllä havuilla peittelin mutta niin erikoiset olosuhteet ollut ettei tiiä kuin kävi. Oli nätin näkönen kun kiipes valkoiselle seinälle sinisine kukkineen.
Lainaanpa viime lauantain lehdessä ollutta tekstaria jonka oli kirjoittanut nim.Vai onko?
Nyt alkavat ärsyttää seksuaalihäirinnän jutut. Ei saa katsoa silmiin, ei saa mainita kohteliaasti kauniista kampauksesta yms. Ei saa tervehtiä että mitäs tytöille kuuluu. Kaikki normaali on törkeää seksuaalista häirintää. Nyt sanon aina että mitäs rupsahtaneille akoille kuuluu? Se ei kait oo seksuaalista häirintää? Tämmönen juttu.
Lähen huomenissa taas mehtään kahtomaan elukoitten polkuja. Piha täynnä rusakon-jäniksen jälkiä ja kettua kävin tervehtimässä. Liekö ilves vai susi kans hiippaillut pihan poikki.
Etelähämeessä kaadettu 29 ilvestä mutta on niitä vielä ihan tarpeeksi. Papan kissa kanssa tullut araksi ettei kauan oo ulkona ja ikkunasta tiiraa yhtenään. Jotenkin peloissaan. Näin myös viikko sitten ison peuralauman pellolla.
Eipä kummempia tällä kertaa. Voikaa hyvin!- Cee-Lila
Ressaantumisen syytä et yhtään valottanut, mikä sen aiheutti. Minua aina stressaa lastenlasten tekemiset, ovat vielä opiskeluvaiheessa taikka työttöminä ja näin ollen rahattomina. Nytkin on kovasti puheena tuo asia, että ihan nuortenkin, jotka ovat vasta jopa lukiossa taikka valmentavassa koulutuksessa, niin pitää ottaa opintolainaa, jos vanhemmat eivät voi kustantaa koulutusta. Eikä työpaikkaa silti varmasti saa, että pystyisi sitten maksamaan opintolainan takaisin ennen kuin siirtyy seuraavaan koulutusvaiheeseen. Nytkin pojanpoikani on jo toista kertaa suorittamassa toisen asteen koulutusta, on ennestään lähihoitaja, nyt merkonomikoulutuksessa, mutta toimeentulotuki evättiin ja käskettiin ottaa opintolainaa. Vaimonsa on vielä kotona 2 v lapsen kanssa. Kun ei ole työpaikkoja tarjolla. Pojantytär aloitti valmentavan koulutuksen mutta nyt käskettiin myös ottaa opintolainaa, vaikka on vasta valmassa, kun koulunkäynti jäi heikkoihin kantimiin teini-iässä. Tästä on ollut paljon juttuja mm hesarin yleisöosastossa. Tässä on minun suurimmat huoleni tällä hetkellä, ovat minulle todella rakkaita. Tänäänkin oli yhden filosofianmaisterinkin kirjoitus yleisönosastossa työnhakijana. Lähipiiriini kuuluu myös työtön valtiotieteen maisteri. Onneksi olen ekäkkeellä, vaikkakin huonolla sellaisella. Onneksi on U, jolla on hieman parempi.
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Ressaantumisen syytä et yhtään valottanut, mikä sen aiheutti. Minua aina stressaa lastenlasten tekemiset, ovat vielä opiskeluvaiheessa taikka työttöminä ja näin ollen rahattomina. Nytkin on kovasti puheena tuo asia, että ihan nuortenkin, jotka ovat vasta jopa lukiossa taikka valmentavassa koulutuksessa, niin pitää ottaa opintolainaa, jos vanhemmat eivät voi kustantaa koulutusta. Eikä työpaikkaa silti varmasti saa, että pystyisi sitten maksamaan opintolainan takaisin ennen kuin siirtyy seuraavaan koulutusvaiheeseen. Nytkin pojanpoikani on jo toista kertaa suorittamassa toisen asteen koulutusta, on ennestään lähihoitaja, nyt merkonomikoulutuksessa, mutta toimeentulotuki evättiin ja käskettiin ottaa opintolainaa. Vaimonsa on vielä kotona 2 v lapsen kanssa. Kun ei ole työpaikkoja tarjolla. Pojantytär aloitti valmentavan koulutuksen mutta nyt käskettiin myös ottaa opintolainaa, vaikka on vasta valmassa, kun koulunkäynti jäi heikkoihin kantimiin teini-iässä. Tästä on ollut paljon juttuja mm hesarin yleisöosastossa. Tässä on minun suurimmat huoleni tällä hetkellä, ovat minulle todella rakkaita. Tänäänkin oli yhden filosofianmaisterinkin kirjoitus yleisönosastossa työnhakijana. Lähipiiriini kuuluu myös työtön valtiotieteen maisteri. Onneksi olen ekäkkeellä, vaikkakin huonolla sellaisella. Onneksi on U, jolla on hieman parempi.
Siis ne huolet eivät ole minulle todella rakkaita, vaan ne lapsenlapset ja yksi lapsenlapsenlapsi.
- Cee-Lila
Olen saanut tänään ja eilen taas sähköpostia Microsoftilta liittyen hotmail ja outlook- sähköpostien käyttööni. Pyydetään vaihtamaan joko premium tai beta-versioihin. Annetaan älytön määrä luettavaa uusista ehdoista, jotka alkavat 1.5. voin peruuttaa jos en hyväksy. (Ihan sama kuin vaikkapa pankista tulee viestejä silloin tällöin, että pankki muuttaa sitä ja sitä maksukäytäntöä, jos et hyväksy, voit sanoa tilisi irti). Luin hiukan aikaa ja ihmettelin kaikenmaailman sääntöjä, joita jatkui loputtomiin. Puhuttiin maksuista, X-box-live-käytöistä, ym. On meillä X-box-laite, mutta sillä vain nuoret pelasivat jotain pelejä levykkeeltä, taikka katsoivat jotain elokuvaa joka oli haettu Makuunista. Saankohan kohta enää mitään sähköpostia käyttääkseni ilman erityismaksuja ja uusia salasanoja ja noin 105 eri määräystä hyväksyttyäni. Minun s-postiosoitteeni ovat alioita U:n s-postiin, koska tämä tietokone on ikäänkuin U:n omistama ja hallinnoima, virhe tehtiin kun kone ostettiin netin kautta ja U:n nimellä. Voihan kele. Seuraava kone rekisteröidään minun nimiini vai onnistuisikohan tämän "omistajan" muuttamaan ilman kaikenmaailman häiriöitä. U ei tätä juuri käytä.
- Alkuperäinen-Rapu
Terveiset Kulttiksen tansseista! Konsetti oli hyvä. Musiikki aiheutti muistoja ja jotkut laulajatkin olivat komeaäänisiä. Saimme nauttia Moskovan valoista, Satumaasta, Hopeisesta kuusta ja monista monista muista ihanista kappaleista.
"Silmiis kun katson rakkahimpain..." sen tanssin sitten yhden Vanhan kellarista tutun miehen kanssa ja saimme punaiset ruusut häneltä, ystävätär ja minä. Lattia oli liukas, mutta olipas ihanaa tanssia pitkästä aikaa. Hän on vanha tuttu jo vuosien takaa. Pelleili, että älä ihmettele jos häntä rupeaa "heikottamaan" kun laulussakin sanotaan että "minut heikoksi teet..." Pelleili ja painui kyykkyyn!
Miniä vei meidät sinne ja tuli myös hakemaan, niin ei tarvinnut lumisateessa busseja odotella.
Nyt hyvää yötä! Toivottavasti uni tulee minullekin! - webs
Onpas juttua pukannut :) Terviiset vaan Akentillekin.
Älä Cee huoli yhdestä postista, jätä se outlook vain ylläpiotiliksi jos se pitää olla ja teet sen gmailin niin ei oo Mäsällä mitään sanomista.
Minäpä poika tein paljon pahemman mokan eilen, riskin tiesin, riskin otin ja sitten se kostautui pahasti. Rupesin testaamaan omalla koneella "kaverin" kovalevyä jossa Ubuntu asennettuna ja kone oli hiipunut. Ja sitten testien todettua levy ehjäksi niin sepä sotki koko oman koneen kaikki käynnistys - ja muistiasetukset niin ettei winiä käyntiin ole saanut. Nyt sain käynnistettyä dvd-levyltä. Mutta saako palautettua kaikki asetukset biosista ennalleen , onkin kovempi juttu, suakelin peeweli, mutta onneks on persjantai !
Näinköhän tuli meikästä ennen aikojaan ubuntulainen ? Kaverin kone on ainakin SERiä, varmasti emolevy poks eikä siihen kannata remppaa tehdä.
Huoh, kaikkeen sitä pitää ryhtyäkin, ja "palkatta" vielä... No jos ei mitään kuulu niin ei näykään, sano.- Cee-Lila
No johan sattui. Hajotit omankin koneesi. Sinulla taitaa kuitenkin olla useampi kone, että jollakin pääset tänne. Onneksi osaat itse korjata niitä, vaikka työlästähän se on. Se yksi meidän tuttu, joka korjasi muutaman kerran meidän entistä konetta, joutui myös aina tekemään jopa 4 tuntia töitä sen kanssa ennen kuin sai koneen ojennukseen.
- Cee-Lila
Hyvää perjantaita kaikille. Lunta sataa hiljalleen, maahan lumivalkoiseen jne. Eilen talomme edessä oleva katu oli aivan paljaana lumesta, nyt se on aivan lumen peitossa. Pakkasta -2. Niin se talven selkä taittuu vähitellen.
- Cee-Lila
Loin äsken itselleni sen gmailin sähköpostiosoitteen, mutta ihmeekseni käyttäjätunnuksia, joita halusin, en voinut ottaa, muka varattuja. Cee-Lilaa en sinne ehdottanut, hyvän kumminkin keksin, johdettu omasta nimestäni kuitenkin. Salasanaksikin keksin vahvan, vaikka oli mielestäni aika yksinkertainen, mutta luodessani sitä tuli aina ilmoitus onko heikko vai mikä, vahva tuli. Nyt minulla on siis 3 omaa s-postiosoitetta ja yksi yhteinen U:n kanssa, se alkuperäinen. Ei niillä omillani juuri mitään käyttöä ole, kaikki ovat vain kaikissa muissa someissa mukana, minä en.
Yksi päivä sain kyselyn käyttäessäni hotmailia, että suosittelisitko tätä ystävillesi. Vastasin että en. Kysyivät miksi et, vastasin että niin harvat käyttävät nykyään s-postia, kaikki ovat niissä muissa some-versioissa, joissTaas itse en ole ja osalla ystävistäni ei ole edes tietokonetta. Kiittivät kovasti että vastasin. - Alkuperäinen-Rapu
Nyt on viikonloppu kauppareissu tehty. Myös lumityöt. Ei ne lumityöt kyllä vienyt paljon aikaa. Kauppareissu sen sijaan vei.
Minun sähköpostiani "vartioi" Google ja sähköposti on g.mail. Hyvin on pelannut, mitä nyt tässä äskettäin google luuli, että joku yrittää murtautua s-postiini ja he kehuivat että estivät sen. Minä se "murtautuja" olin, kun olivat muuttaneet yllättäen sisäänkirjautumista, enkä sitten sinne "osannut" kirjautua. Liian monta yritystä kirjautua ja Google toppasi siihen. Piti sitten luoda uusi salasana ja sittenkin vielä kyseltiin, että "oletko se sinä?" Hyvähän se on, että pitävät huolta.- Cee-Lila
Minultakin kysyttiin vielä sen luontini jälkeen meidän yhteisellä s-postiosoitteellani että olinko se minä. No olinhan se minä. Sen nimittäin annoin siinä kirjautumisessa entisekseni, mikä meillä on ollut vuodesta 2006 voimassa.
- webs
Cee-Lila kirjoitti:
Minultakin kysyttiin vielä sen luontini jälkeen meidän yhteisellä s-postiosoitteellani että olinko se minä. No olinhan se minä. Sen nimittäin annoin siinä kirjautumisessa entisekseni, mikä meillä on ollut vuodesta 2006 voimassa.
Se on hyvä antaa sinne se toinen s-posti ihan siitä syystä että jos tarvitsee vaihtaa vaikka salasana tai muuta, posti lakkaa toimimasta syystä tai toisesta niin sen kautta onnistuu noiden tekeminen.
Se kaksivaiheinen tunnistus on hyvä turvatoimi jos netillisen kännyn omaa. Aina kun kirjaudut niin se pyytää kännyn kautta vahvistuksen. Noin on vieraiden aika vaikea kirjautua postiin sisälle.
Gmailin kautta onnistuu älykännyjen jäljittäminen ( katoaa, varastetaan) sekä laittamaan kännyn hälyttämään sekä lukitsemaan koko laitteen.
Tuossa aiemmin hurmari kadotti kännynsä niin gmailin kautta google paikansi sen n 5 m:n tarkkuudella lumihangesta josta löytyi.
- webs
Nonih, kyllä se tästä :) Oma winikone lopulta toimii mutta eipä ennen ole moista tavannut, siis niitä solmuja mitä sen "bantu-levyn" käyttäminen koneessa teki. Tiesin että ubuun oli ollut jaossa aiemmin talvella joku risa päivitys joka koneita oli sekoittanut, jopa hajoittanut.
En kyllä ihan uskonut että noin pystyy tekemään mutta nyt se on uskottava.
Lopputulema että lähes parin vrk:n ähellys, "kaveri" sai sitten toimivan koneen ubuntulla vähän tehosteltuna ( oma toinen) ja miul jäi hänen risa kone. Täytyy sitä vielä jossain välissä tutkailla onko siinä muuta kelvollista kuin se päivitetty kovo (nyt ehjä ainakin) ja muistit talteenotettavaa.
Mitä opin? Aika paljon mutta haasteet ovat joskus ............"kivoja(kin) ".
Kyllä se gmailin posti on ihan jees kun tekee sinne ne turva-asetukset , tilaa siinä on paljon ja mm. liitteitä ( vaikka kuvia) voi lähettää kerralla paljon enemmän kun noissa operaattoreiden rajatuissa ohjelmissa.
Mutta ny se on nalle-oluen paikka, sanoi hän. - Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Lumitöihin pitäisi varmaan taas lähteä, mutta ehtiihän tuonne myöhemminkin. Luin jostakin joskus, että kannattaa jättää kola näkyville, niin joku naapuri käy tekemässä lumityöt. Olen laittanut lumikolan aivan tuohon ulko-oven viereen, mutta kummasti se pysyy vain omassa käytössä.
Hesarissa on tänään "Merkintöjä" palstalla kirjoitus otsikolla "Naiset vastaan tärkeät aiheet" Niinhän se tahtoo olla, että yleinen uskomus on, ettei naisia voi päästää kovin yleisesti päättämään "tärkeistä asioista." Jutun viimeinen lause tuo kuitenkin totuuden esiin - "Yhteiskunta on moniääninen, eikä tärkeitä aiheita omista kukaan."
Joten jatketaan mekin täällä momiäänisesti, niin naiset, kuin miehetkin Elämän tärkeiden asioiden pohtimista. Näisten ääni ei ole keneltäkään pois ja pienetkin asiat voivat olla hyvin tärkeitä ja elämää rikastuttavia, koska elämä kokonaisuudessaan on "moniäänistä" - ei siis ainoastaan toisen tai toisen äänen kuulemista!
Mukavaa lauantain jatkoa!- webs
Huomenta ja hyvä sana tuo "pitäisi"....ei siis pakota vaan antaa mahdollisuuden vaikka laistaa.
Nyt ne lumet painuu loskaksi kuten jo eilen kävi kadunvarsilla, mustaa ja märkää korkeina valleina.
Juu, nyt pitäisi kai vähän ehtiä lattioita putskliinaamaan mutta onneksi vain pitäisi sillä selkä sanoo jotain muuta. Ei tossujakaan jalkaan ei. Pari liian tiukkaa päivää kökkimistä teki tehtävänsä :(
Niin tuohon ylläolevaan niin onhan joku sanonutkin että " on se tuo ihminen viisas mies" ! Klups...
Ai niin, A´ralle hyvää nimimerkin nimipäivää :)) Aina pitää olla hyvä "syy" vaikka kuakku lyyvä pöytään, ainakin omaksi iloksi. - aurora5
Huomenta,
Justhan oli naistenpäivä ja taas juhlitaan jos kohta virtuaalisesti. Kiitosta vaan.
Mietin tuossa aamulenkkiä tallatessani, että paljasta kadunpintaa ei ole näkynyt sitten lokakuun. Vieläkin kulkisi potkukelkka. Ilma on omituisen raaka. Kun pakkanen vähenee, kosteus lisääntyy.
Kauppaan kävely ei erityisemmin houkuttele. Olenkin kehittänyt vähillä ruokatavaroilla pärjäämisestä oikein urheilulajin. Kaupassa tulee ostetuksi turhaakin, kun sinne asti pääsee. Muka vaivan palkaksi...
Microsoft lähestyi minuakin sähköpostilla. 1. 5. kuulemma palvelut uudistuvat, ymmärsinkö oikein että Outlook tulee maksulliseksi. Kohta kymmenen vuotta on saanutkin postitella ilmaiseksi nuo vähäiset postituksensa. En aio tehdä mitään, ellei tule tarkkoja toimintaohjeita. - Alkuperäinen-Rapu
webs kirjoitti:
Huomenta ja hyvä sana tuo "pitäisi"....ei siis pakota vaan antaa mahdollisuuden vaikka laistaa.
Nyt ne lumet painuu loskaksi kuten jo eilen kävi kadunvarsilla, mustaa ja märkää korkeina valleina.
Juu, nyt pitäisi kai vähän ehtiä lattioita putskliinaamaan mutta onneksi vain pitäisi sillä selkä sanoo jotain muuta. Ei tossujakaan jalkaan ei. Pari liian tiukkaa päivää kökkimistä teki tehtävänsä :(
Niin tuohon ylläolevaan niin onhan joku sanonutkin että " on se tuo ihminen viisas mies" ! Klups...
Ai niin, A´ralle hyvää nimimerkin nimipäivää :)) Aina pitää olla hyvä "syy" vaikka kuakku lyyvä pöytään, ainakin omaksi iloksi.Pitäisi yhtä sun toista tehdä, mutta se on hyvä, ettei ole mikään pakko. "Kotini on linnani", eikä täällä komenna kukaan minua (jos omista komennoista ei välitä).
Sitä ei voi kieltää, etteikö miehiltäkin voi odottaa viisaita ajatuksia - ainakin ajattelevilta miehiltä!
Tuolla Hesarissa taas tänään on moni (mies) pahoittanut mielensä ja uhkaa HS:n tilauksen lopettamisella. Onhan siellä aikamoisen vauhdikas "pyllynpyöritys" video esillä, mutta onko sen katselu "sillä silmällä", vaikka tahattomasti, sallittua miehille, kun on tämä #Metoo?
Lumityöt on edelleen tekemättä! - webs
aurora5 kirjoitti:
Huomenta,
Justhan oli naistenpäivä ja taas juhlitaan jos kohta virtuaalisesti. Kiitosta vaan.
Mietin tuossa aamulenkkiä tallatessani, että paljasta kadunpintaa ei ole näkynyt sitten lokakuun. Vieläkin kulkisi potkukelkka. Ilma on omituisen raaka. Kun pakkanen vähenee, kosteus lisääntyy.
Kauppaan kävely ei erityisemmin houkuttele. Olenkin kehittänyt vähillä ruokatavaroilla pärjäämisestä oikein urheilulajin. Kaupassa tulee ostetuksi turhaakin, kun sinne asti pääsee. Muka vaivan palkaksi...
Microsoft lähestyi minuakin sähköpostilla. 1. 5. kuulemma palvelut uudistuvat, ymmärsinkö oikein että Outlook tulee maksulliseksi. Kohta kymmenen vuotta on saanutkin postitella ilmaiseksi nuo vähäiset postituksensa. En aio tehdä mitään, ellei tule tarkkoja toimintaohjeita.No, tulihan tuon olkkarin lattia pyyhkäistyä ( hangattua) vaikka selkä jumitteleekin kipeesti mutta puranata huuleen, ehkä se siitä ?
En tiedä tulevaisuudessa tuosta Outlookista, ehkä entisillä pysyy maksuttomana jos ei päivitä tuossa mainittuun versioon :
https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/microsoft-aloittaa-maksullisen-sahkopostipalvelun-tallainen-on-outlook-premium-6538039
Mutta jos liittävät sen osaksi Office-pakettia niin varmasti maksaa tulevaisuudessa, johan nyt joutuvat 10:n jotkut versiot ostamaan erikseen tuon paketin. Ja tuolla uudistuksella pyrkivät "tappamaan" pois nuo muutaman s-postin.
Siis ensin rahastetaan peruskäyttiksellä ja sitten erikseen vielä joka lisukkeesta mitä tarvitsee. Ja varsin epäselvää vielä kuinka ne yrittävät lopulta markkinoida tuota 10:ä, vuosittainen, kuukausittainen lisenssimaksu vai mitä ? Nythän sitä "pakkomyydään" aina koneeseen asennettuna jos menet uutta konetta ostamaan. - Alkuperäinen-Rapu
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Pitäisi yhtä sun toista tehdä, mutta se on hyvä, ettei ole mikään pakko. "Kotini on linnani", eikä täällä komenna kukaan minua (jos omista komennoista ei välitä).
Sitä ei voi kieltää, etteikö miehiltäkin voi odottaa viisaita ajatuksia - ainakin ajattelevilta miehiltä!
Tuolla Hesarissa taas tänään on moni (mies) pahoittanut mielensä ja uhkaa HS:n tilauksen lopettamisella. Onhan siellä aikamoisen vauhdikas "pyllynpyöritys" video esillä, mutta onko sen katselu "sillä silmällä", vaikka tahattomasti, sallittua miehille, kun on tämä #Metoo?
Lumityöt on edelleen tekemättä!Tein vielä tutkimusta itseni suhteen aiheuttavatko tekemättömät työt verenpaineen nousua vaaralukemiin? No ei vaaraa RR 134/63 ja syke 54!
- aurora5
webs kirjoitti:
No, tulihan tuon olkkarin lattia pyyhkäistyä ( hangattua) vaikka selkä jumitteleekin kipeesti mutta puranata huuleen, ehkä se siitä ?
En tiedä tulevaisuudessa tuosta Outlookista, ehkä entisillä pysyy maksuttomana jos ei päivitä tuossa mainittuun versioon :
https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/microsoft-aloittaa-maksullisen-sahkopostipalvelun-tallainen-on-outlook-premium-6538039
Mutta jos liittävät sen osaksi Office-pakettia niin varmasti maksaa tulevaisuudessa, johan nyt joutuvat 10:n jotkut versiot ostamaan erikseen tuon paketin. Ja tuolla uudistuksella pyrkivät "tappamaan" pois nuo muutaman s-postin.
Siis ensin rahastetaan peruskäyttiksellä ja sitten erikseen vielä joka lisukkeesta mitä tarvitsee. Ja varsin epäselvää vielä kuinka ne yrittävät lopulta markkinoida tuota 10:ä, vuosittainen, kuukausittainen lisenssimaksu vai mitä ? Nythän sitä "pakkomyydään" aina koneeseen asennettuna jos menet uutta konetta ostamaan.Mulle on pitemmän aikaa tarjottu premiumia, mutta enpä klikkaa kiusallakaan. En tosiaan tarvitse viittä räätälöityä sähköpostitiliä. Täytyy vain toivoa, että tää läppäri pelaa vielä muutaman vuoden, ettei tarvitse ottaa tämän kasin tilalle kymppiä ja sitä myöten maksaa jostain pakkopaketeista.
- webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Tein vielä tutkimusta itseni suhteen aiheuttavatko tekemättömät työt verenpaineen nousua vaaralukemiin? No ei vaaraa RR 134/63 ja syke 54!
No ei pahat, taitaa olla "jarrut" käytössä :) Meikällä meinaa huitoa ihan liian alas ja sitten vaara että vähän huippoopi :(
- Alkuperäinen-Rapu
webs kirjoitti:
No ei pahat, taitaa olla "jarrut" käytössä :) Meikällä meinaa huitoa ihan liian alas ja sitten vaara että vähän huippoopi :(
Kyllä jotain "jarruja" on oltava, ettei rytmihäiriöt iske. Minulla oli ennen tosi korkeat nuo RR-arvot ja syke huiteli sadassa.
Huippoominen on tosi kurjaa... - webs
aurora5 kirjoitti:
Mulle on pitemmän aikaa tarjottu premiumia, mutta enpä klikkaa kiusallakaan. En tosiaan tarvitse viittä räätälöityä sähköpostitiliä. Täytyy vain toivoa, että tää läppäri pelaa vielä muutaman vuoden, ettei tarvitse ottaa tämän kasin tilalle kymppiä ja sitä myöten maksaa jostain pakkopaketeista.
Joo, Mäsä§oft on nyt yrittänyt montaa markkinointivenkulointia, piti tulla myyntiin win10 S-versio, "riisuttu" malli mutta vedettiinkin takaisin entisistä mokailuista oppineena? (pakkopäivityksiä). Nyt taas ovat venkoilemassa että tulisi markkinoille perusasennettuna versio jossa molemmat, sekä täys 10 ja S-kymppi. Eli "valinnanvapautta" kuluttajalle ?
Sitten patistelee laitevalmistajia ajamaan sisään tuon S-version johon voi kuluttaja ostaa vain sen omasta storesta yhteensopivia palikoita. Ja mikäänhän ei takaa jos tuolla "markkinakikalla" saa ison osuuden tulevina vuosina niin voikin olla niin taas tuleekin ison iso päivitys täyskymppiin puolipakolla. Ja niinhän on kuluttajan tehtävä jos haluaa täysversion eikä ostella joka nakkia erikseen.
Nyt annetaan jopa jonkin "typerystoimittajan" kirjoituksessa ymmärtää että win 10 annetaan koneen hankkijalle ilmaiseksi, siis täyttä puppua. Jokaisesta myydystä käyttiksestä koneessa Mäsän osuus on kymmeniä euroja /kpl. Ja laitevalmistaja/ myyjä ottaa oman osuutensa.
Siitä kasista pitäisi nyt tehdä varmuuskopio ja sekä näköistiedosto koko levystä, ja kun lisenssi on (produkt key) olemassa niin koneen hajotessa sen voisi asentaa vaikka toiseen ( käytettynäkin hankittuun) koneeseen. Riittävän isolle usb-muistitikulle voi nuo tehdä.
Ja saattahan ne olla tehtynäkin kun sen laitteen ostit ja asennettiin, dvd-levyjä?
Kyllä vaihtoehtoja on ja nehän yhä paranevat, eri linux-jakelut, Android-tabsit jne. - webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Kyllä jotain "jarruja" on oltava, ettei rytmihäiriöt iske. Minulla oli ennen tosi korkeat nuo RR-arvot ja syke huiteli sadassa.
Huippoominen on tosi kurjaa...Vähän se aikansa saattaa huipata kun yläpainekin reilusti alle sadan putoaa mutta nuo vaihtelevat muutamissa tunneissa, mutta alhaalla ne pysyvät silti.
Eilen olis pitänyt mitata sillä tuossa konehommassa jo välillä tuntui että "paineita pukkaa ". :) Mutta lopulta niinvain sekin yskä selvisi vaikka harvoin noin pahan eteen on joutunut. - webs
webs kirjoitti:
Joo, Mäsä§oft on nyt yrittänyt montaa markkinointivenkulointia, piti tulla myyntiin win10 S-versio, "riisuttu" malli mutta vedettiinkin takaisin entisistä mokailuista oppineena? (pakkopäivityksiä). Nyt taas ovat venkoilemassa että tulisi markkinoille perusasennettuna versio jossa molemmat, sekä täys 10 ja S-kymppi. Eli "valinnanvapautta" kuluttajalle ?
Sitten patistelee laitevalmistajia ajamaan sisään tuon S-version johon voi kuluttaja ostaa vain sen omasta storesta yhteensopivia palikoita. Ja mikäänhän ei takaa jos tuolla "markkinakikalla" saa ison osuuden tulevina vuosina niin voikin olla niin taas tuleekin ison iso päivitys täyskymppiin puolipakolla. Ja niinhän on kuluttajan tehtävä jos haluaa täysversion eikä ostella joka nakkia erikseen.
Nyt annetaan jopa jonkin "typerystoimittajan" kirjoituksessa ymmärtää että win 10 annetaan koneen hankkijalle ilmaiseksi, siis täyttä puppua. Jokaisesta myydystä käyttiksestä koneessa Mäsän osuus on kymmeniä euroja /kpl. Ja laitevalmistaja/ myyjä ottaa oman osuutensa.
Siitä kasista pitäisi nyt tehdä varmuuskopio ja sekä näköistiedosto koko levystä, ja kun lisenssi on (produkt key) olemassa niin koneen hajotessa sen voisi asentaa vaikka toiseen ( käytettynäkin hankittuun) koneeseen. Riittävän isolle usb-muistitikulle voi nuo tehdä.
Ja saattahan ne olla tehtynäkin kun sen laitteen ostit ja asennettiin, dvd-levyjä?
Kyllä vaihtoehtoja on ja nehän yhä paranevat, eri linux-jakelut, Android-tabsit jne.Vähän lisään tuohon edelliseen A`ralle että voi myös olla ettei Mäsä hyväksy uudelleenasennuksen aktivointia toiseen koneeseen jos se tuoteavain on "lukittu" vain yhden koneen emolevyyn.
Mutta esim. siltä tehdyltä muistitikulta sitä voi livenä käyttää missä koneessa tahansa, vaatii vaan käynnistysasetusten muuttamista. Mutta se on enemmän sitten "osaavien" käsien hommaa. - aurora5
webs kirjoitti:
Joo, Mäsä§oft on nyt yrittänyt montaa markkinointivenkulointia, piti tulla myyntiin win10 S-versio, "riisuttu" malli mutta vedettiinkin takaisin entisistä mokailuista oppineena? (pakkopäivityksiä). Nyt taas ovat venkoilemassa että tulisi markkinoille perusasennettuna versio jossa molemmat, sekä täys 10 ja S-kymppi. Eli "valinnanvapautta" kuluttajalle ?
Sitten patistelee laitevalmistajia ajamaan sisään tuon S-version johon voi kuluttaja ostaa vain sen omasta storesta yhteensopivia palikoita. Ja mikäänhän ei takaa jos tuolla "markkinakikalla" saa ison osuuden tulevina vuosina niin voikin olla niin taas tuleekin ison iso päivitys täyskymppiin puolipakolla. Ja niinhän on kuluttajan tehtävä jos haluaa täysversion eikä ostella joka nakkia erikseen.
Nyt annetaan jopa jonkin "typerystoimittajan" kirjoituksessa ymmärtää että win 10 annetaan koneen hankkijalle ilmaiseksi, siis täyttä puppua. Jokaisesta myydystä käyttiksestä koneessa Mäsän osuus on kymmeniä euroja /kpl. Ja laitevalmistaja/ myyjä ottaa oman osuutensa.
Siitä kasista pitäisi nyt tehdä varmuuskopio ja sekä näköistiedosto koko levystä, ja kun lisenssi on (produkt key) olemassa niin koneen hajotessa sen voisi asentaa vaikka toiseen ( käytettynäkin hankittuun) koneeseen. Riittävän isolle usb-muistitikulle voi nuo tehdä.
Ja saattahan ne olla tehtynäkin kun sen laitteen ostit ja asennettiin, dvd-levyjä?
Kyllä vaihtoehtoja on ja nehän yhä paranevat, eri linux-jakelut, Android-tabsit jne.Minulla ei ole koneella mitään tärkeitä tiedostoja, koska en tee tällä muuta kuin googlailen tietoja ja kirjoittelen sinne sun tänne. Ja vähän meilailen. Valokuvia toki on, mutta niistä tärkeimmät taitavat olla puhelimessa, jonka kamerasta olen ne tänne siirtänyt.
Levyasemaa ei halpiskoneessa ole lainkaan. Muistitikulle olen joskus kopsannut just niitä kuvia.
Sikäli en ole epätoivoinen, vaikka kone menisikin rikki. Voi sitäpaitsi olla, että hankin seuraavaksi pelkän älypuhelimen. Vanhana pölyjen pyyhkijänä uskon, ettei se pyyhkäisytekniikka niin mahdottoman vaikeaa voi olla, edistykselliset kaverit ainakin kehuvat;) - webs
aurora5 kirjoitti:
Minulla ei ole koneella mitään tärkeitä tiedostoja, koska en tee tällä muuta kuin googlailen tietoja ja kirjoittelen sinne sun tänne. Ja vähän meilailen. Valokuvia toki on, mutta niistä tärkeimmät taitavat olla puhelimessa, jonka kamerasta olen ne tänne siirtänyt.
Levyasemaa ei halpiskoneessa ole lainkaan. Muistitikulle olen joskus kopsannut just niitä kuvia.
Sikäli en ole epätoivoinen, vaikka kone menisikin rikki. Voi sitäpaitsi olla, että hankin seuraavaksi pelkän älypuhelimen. Vanhana pölyjen pyyhkijänä uskon, ettei se pyyhkäisytekniikka niin mahdottoman vaikeaa voi olla, edistykselliset kaverit ainakin kehuvat;)Ihan perustarpeisiin, puhelut, viestit muu some, kamera ja nettihommat hoituvat varsin kätevästi edullisella älykännyllä edullisella tabsilla. Kännystä jakaa netin tabsille jolla kirjoittelu, netin selaus, pankkiasiat ymv. on hieman mukavampi hoitaa kuin pelkällä kännyllä.
Samoin vaikkapa Areenan kautta katselu onnistuu ihan hyvin jos nettinopeus on riittävä. Noilla itse hoitelen kaikki asiani saaressa ollessa.
Juu, onnistuuhan meiltä käpysäkeiltä vielä vaikka jalkapyyhkäisy :))
- Cee-Lila
Onnittelut Aralle Auroran-päivänä minultakin. On ollut olevinaan kiire, kohta tulee poika avec syömään ja olen seissyt hellan (onneksi en nyrkin välissä) äärellä. Olimme skypeyhteydessä pojanpojan, vaimonsa ja lapsensa kera, vaimolla on toisena nimenään/tai kolmantena Aurora, enkä muistanut koko juttua. Voihan helskutti. Täytynee paikata moka myöhemmin illalla.
- aurora5
Voihan helskutti, kuka vei lumiukon nenän?
Ystävä Hgin M:lasta soitti. Kiva naapurin rouva oli lapsenlapsineen tehnyt lumiukon. Pistänyt asiaankuuluvan porkkanan nenäksi. Yöllä porkkana oli kadonnut. Rouva laittoi uuden ja arvaten varkaan "henkilöllisyyden", oli ripustanut samasta materiaalista myös kaksi nappiriviä ukon rintamukseen, Josko pienehkö varas olisi paremmin ylettänyt einestämään. Aamulla nappirivi oli ennallaan, mutta nenäporkkana kadonnut.
Yksi mitä entisestä elämästä kaipaan, on juuri reipas naapuristo, joka pitää takapihan kesäisin kukkivana ja talvellakin elossa.
Nyt katsomaan Putousta. Kumpi voittaa, Ansa Kynttilä vai Tanhupallo? Midsommer jää, sorry.
Areenasta katsottavaksi.- Cee-Lila
Arvaan että Tanhupallo voittaa. On Ansa Kynttiläkin todella hyvä. Muut hahmot eivät miellyttäneet ainakaan minua.
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Arvaan että Tanhupallo voittaa. On Ansa Kynttiläkin todella hyvä. Muut hahmot eivät miellyttäneet ainakaan minua.
Tanhupallo voitti. Sen arvata saattoi, kun hän sai niin paljon huomiota heti alusta alkaen.
Meillä oli poika ja avec kylässä, söimme valmistamaani ruokaa, josta pitivät ihan tavattomasti. Oli porsaanfilettä herkkusienikastikkeella, valkosipuliperunoita, salaattia kaikenmaailman höysteillä, alkupalana avocadoa ja katkarapusalaattia siinä kuopassa. Namskis. - webs
"Voihan helskutti, kuka vei lumiukon nenän?"
Oliko rosmo Reino Rusakko vai Oiva Orava?
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Cee kokkailee herkkuja. Ei pitäisi ennen nukkumaanmenoa lukea tuollaisia ruokalistoja, nälkähän siinä tulee.
Miniäni ja ystävättäreni tiesivät jonkun ruokakaupan täällä päin, minne ei kuulemma kannata mennä myöskään nälkäisenä. Kuulemma viimeisenpäälle täynnä houkutuksia. Minä laitan tänään jotain uuniruokaa. Uunijuureksia ja kalaa. Katotaan mitä niistä kehittelen. Huomenna on sitten jo mentävä kauppaankin.
Ei tässä nyt muuta tällä erää. Mukavaa ja rauhaisaa sunnuntaita kaikille! - webs
Vai herkkuja täällä, pitäis kieltää tuollainen nälkäisen härnääminen. Minä laitan silmät kiinni niin en "näe nälkää", Mitähän tänään söis? :)
Voi juma että olikin selkä lukossa mutta siitä vain reippahasti vastaantulijoille irvistellen kutonen ympäri... eikä vaiskaan, hölmistyivät kun parille toivotin hyvää huomenta .
Minkäs matkan nuo Tanhupallo ja Kynttilä hiihtivät, kun minä katoin futea niin en oo pysyny kärryillä noista ;)
Muuten juu, jopa birdit tsirppasivat melko tavalla tuolla rantapuskissa kun ei enää oo nokka huurussa aamullakaan. - Cee-Lila
Iltapäivää. Tänään syömme eilisen ruokamme rippeet, joita jäi melko runsaasti, Aivan täydelliset ateriat jäivät salaatteja myöten ainakin meille kahdelle. Teen aina vähän liikaa kaikkea, koska kaiketi opin tätini mieheltä heillä nuorena asuessani että jos kaikki ruoka menee kerralla, on sitä ollut liian vähän! Siksi tätini teki usein viikonlopuilla pyttipannua, joka sisälsi kaikki viikon ruokatähteet, jotka hän kääri paksun munakkaan sisään. Hän paistoi siis todella paksun omeletin.
- Alkuperäinen-Rapu
Minä rupesin himoitsemaan valkosipuliperunoita, kun Cee kertoi niitä eilen tehneensä. Minulla oli pakasteessa Koti-merkkisiä valkosipuliperunoita 750g:n pussi (olivat muuten hyviä), ja laitoin ne uunivuokaan, kermaa ja pakaste seiti siihen päälle maustettuna. Kypsymisaika sama molemmilla. Olipas hyvää. En ollut noita Koti-valkosipuliperunoita ennen ostanut, mutta nyt ostan toistekin. Vaivattomia valmistaa ja hyviä!
Luin juuri Iltalehdestä että Lidl antaa koko ensiviikonajan 10 prosenttia alennusta ostoksista kassalla, kortilla, kuin kortilla, mikä löytyy lompakosta, vaikka pelikortilla, jos ostosten summa ylittää 25 euroa! Täytyy varmaan asioida nyt sitten Lidlissä. Tuo alennus koskee kaikkia Lidlin myymälöitä.- Cee-Lila
Huomasin tuon Lidlin ilmoituksen itsekin ja mainitsin siitä äsken U:lle, että ensi viikolla täytyy käydä Lidlissä ja U voi näyttää vaikka bensakorttiaan, joka meni toimintakyvyttömäksi olikohan joulukuussa, kun ei muistanut sen tunnuslukua. Ei ole soittanut Nesteellekään tunnunluvun takaisin saamiseksi, tankkaa pankkikortilla nykyään. Itse voisin näyttää vaikkapa Viking Clubin korttia taikka Hobbyhallin asiakaskorttia, jolla en saa enää edes tavaraa tilattua sieltä. On meillä myös esim työeläkekortit ja kelakortit. Hauskaa. Lidl ilmoittikin, että heillä on aina alennetut hinnat, ei tarvitse olla korttia, jolla jotkut tuotteet saat halvemmalla kuin muut asiakkaat. Itsellämme (siis U mukaan lukien) ei ole plussaa eikä S-korttia ollutkaan koskaan. Huomasin tuon aikoinaan ollessani ostoksilla esim K-kaupassa, niin juuri se jogurtti, jonka halusin ostaa, ei olisi ollut tarjouksen piirissä, olisi ollut pakko ostaa juuri sitä toista eri firman tuotetta alennuksen saadaksesi. Sen mukaan en/emme ole mitään ostaneet, jos ei ole tarjoushinta kaikille asiakkaille, emme sitä osta vaan juuri sen mitä alunperin halusimme, olkoon minkä hintainen tahansa.
En tiedä, onko noista korteista ollut oikeata hyötyä ihmisille, ainakin sisareni ja miehensä saivat ainakin jossain vaiheessa hyötyä jopa bensasta, millä tankkasivat autonsa tietyllä asemalla ja rahalla syöttämällä sileän setelin automaatin kitaan, kun olivat sen ensin automaatista ottaneet. Maksavat aina kaiken selvällä rahalla, vinguttavat vain sitä plus/ässäkorttiaan, missä se on mahdollista edut saadakseen. Nyt ovat edut kuulemma jo huonontuneet. Meidän huushollissa vingutetaan vain pankkikorttejamme, rahaa emme ole aikoihn nähneetkään lompakossamme.
U:llakin oli bensakortti siksi, että sai sillä tankattua tietyllä asemalla, lasku tuli kerran kuussa kotiin. Sai pienen alennuksen kun käytti sitä bensakorttia. Nykyään sekin pieni alennus menee siihen, että lasku tulee paperina kotiin, jonka postituskulu syö sen pienen alennuksen, meillä kun menee bensaa niin vähän kuukaudessa. Eli sitäkään kortta ei enää tarvita. Erikseen ovat bensan/dieselin suurkuluttajat.
- amummu
Laiskaa päivää!
Siis ainakin minulla. En ole saanut muuta tehdyksi kuin lehtiä lukenut, viikolla tulleita, yöpöydälle pinottuja ynnä päivän lehdet. Olisikohan viisaus lisinyt moisesta urakasta:)
Muuten aika harmaa päivä. En ole itseäni ulos saanut patistettua, vaikka heräämisestäni saakka olen sitä tuumannut. Jotenkin vain on niin pöllöä lähteä paarustamaan ilman tarkoitusta. Arkena kettispoika on sellainen, mutta "turhan panttina" taivaltaminen tuntuu ei-miltään. Jos olisi menossa joku kunnon kohotusrupeama, niin sen voimalla ehkä tulisi lähdetttyä, mutta kun ei semmoistakaan ole näköpiirissä (vaikka kai olisi tarpeen), niin odotan huomiseen, että pääsen taas ukon kanssa oikeille asioille. Pelaamaan jääkokkarefudistakin.
Tänään kyllä piti liikahtaa, kun oli meininki mennä tytön ratsastusta katsomaan, mutta hänelle tulikin musiikin opettajalta pikakutsu lauluharkkoihin ja sen jälkeen esiintyminen jonkun immeisen kotijuhlassa. Sinne ei pääse mummut/vaarit kuuntelemaan. No, olemme sitten siipan kanssa kuunnelleet oopperaa, Chopinia ja 60-luvun musaa lähes urakalla. Hyvä jazz-kanavakin löytyi; sitä vanhaa kunnon ymmärrettävää sorttia.
Harmittaa ja sydämelleni käy, kun sunnuntaiaamupäivän radion musiikkiohjelmat ovat menneet kummallisiksi. Lempparini Jake Nymankin jätti ohjelman teon "kissankehdossa" keinuttelevalle toimittajalle. Hänen musiikkivalintansa eivät meikäläistä säväytä. No, aika tietysti menee eteenpäin, ajaa meidän vanhojen ohi, joten radio-ohjelmatkin kehittyvät(???).
Putouskin jäi tälläkin kertaa katsomatta. Viimeksi näin yhden jakson munamiesvaiheesta, ja siitä taitaa olla jo monta vuotta. Lapset olivat silloin innoissaan, ja heidän kanssaan tuli se yksi kerta katsottua. Mutta siihen sitten jäi. Eilen katsoin yömyöhään Wallanderin, jota en aiemmin ollut nähnytkään, vaikka luulin nähneeni kaikki jo moneen kertaan. - Uudet Beckitkin alkoivat. Kyllä ovat kumpikin, Martin ja Gunvald vanhentuneet!;)); Miten ne Ruotsissakin niin harmaantuvat!
Tänään todellakin ON LAISKA päivä. Ei edes ruokaa tarvitse laittaa. Eilen haimme Kodarin Berlusconit, mutta söimmekin vain toisen niistä puoliksi. Äsken lämmitimme toisen, siihen salaattia kylkeen, ja siinä se. Berlusconi on kyllä ko. firman paras: savuporoa, kanttarelleja, punasipulia, valkosipulia ja muut normaalit pitsan tykötarpeet. Joskus vielä lisäämme siihen itse Auraa, joka on piste iin päälle. Todella hyvää.
Mutta nyt ip-kahvin keittoon. Pyhäillan rauhaa!- webs
Vai niin että sillai tälläi :
https://www.youtube.com/watch?v=wKOJ8OLqv3Q&list=RDwKOJ8OLqv3Q
Mutta se koht oli ja meni ja sitten taas koittaa se "iiiiihana" maanantai. Mutta silti en Liiteriin mee vaikka postikortilla sais alennusta. - aurora5
Huomenta!
Suurin osa sunnuntaista kului tutustuessa yhteispohjoismaisuuden tiheimpään ilmentymään eli matkustin ruotsinlaivalla. Tosin siinä, siis kirjassa, puhuttiin suomenlaivasta. Jo kannessa vakuuteltiin kriitikon sanoin, että "en koskaan enää lähde risteilylle". Nimittäin osa matkustajista muuttui toisia syöviksi vampyyreiksi, eikä suinkaan niin, että suomalaiset olisivat taas niitä pahimpia "finnejä igen". Mutta selväksi tuli, että tuolla yhteisen Itämeremme pinnalla ja lopuksi pohjassa tapahtuu mitä kamalimpia asioita. Taskukirjana City-Marketista ostamani opuksen nimi on "Risteily" ja tekijä ennestään tuntematon mutta nyt hyytävän tutuksi tullut Mats Strandberg.
Miettikää siis toisenkin kerran ennen kuin antaudutte näiden keinuvien luxushotellien kutsuun. Ainakaan Turku-Tukholma ei ole enää turvallinen, jos on koskaan ollutkaan.
- webs
Mitäs täältä sivusto jumii, viestit ei lähde ?
- Alkuperäinen-Rapu
Kokeillaan lähteekö viesti täältä? Tulin juuri Malmin Lidlistä kamalien taakkojen kanssa kotiin. Ahneuksissani hamstrasin kaikenlaisia, aivan kyllä tarpeellisia perustarvikkeita, kun sai sen kymmenen prosentin alennuksen, jos ostot ylittivät 25 euroa.Pitkä tuli kassakuitti. Loppusummaksi jäi 32 euroa ja alennukset tekivät 4 euroa. Rahaa se on sekin. Mitään turhaa en ostanut - jos turhuutena ei pidetä ihanaa keltaisten ruusujen nippua. Silmieni iloksi kyllä nekin kannatti raahata kotiin.
Minä en ole kokenut mitään kauheuksia millään risteilylläni, niin paljon kun olen risteillytkin. Ruotsalaiset miehet varsinkin ovat olleet herrasmiehiä kaikin tavoin - ja myös suomalaiset. Ei voi moittia.
Nyt sitten lähetys, jos onnistuu!- webs
Juupati, aika outoa ettei kaapelia pitkin lähetys tänne toimi mutta kännyn mobiilin kautta tabsilla toimii?
No olkoon, ei tällä pitkään viitti kirjuutella. Nyt täytyy taas ryhtyä laskemaan ja etsimään remppatarvikkeiden määrää ja hintoja niille. - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Juupati, aika outoa ettei kaapelia pitkin lähetys tänne toimi mutta kännyn mobiilin kautta tabsilla toimii?
No olkoon, ei tällä pitkään viitti kirjuutella. Nyt täytyy taas ryhtyä laskemaan ja etsimään remppatarvikkeiden määrää ja hintoja niille.Ihme, ettet kaapelilla päässyt, minäkin pääsin. Pankkiin oli hiukan häiriötä pari tuntia sitten. Ohitse meni sekin.
- Cee-Lila
Iltapäivää. On täällä kaikkea koettu. Aurora matkannut Ruotsiin ja joutunut vampyyrien kynsiin, hui kauheata. Minun mielikuvituksellani en uskalla edes minkäänlaisia kauhuleffojakaan katsoa, koska seuraavat uniin.
Rapu on ollut Lidlissä ja todella paljon olet tavaraa saanut, jos 10 % loppusummasta teki vaivaiset 4 euroa. Jotenkin minun laskuopin mukaan ostosten bruttosumman piti olla 40 e, josta pois 4 e ja summaksi jää maksettavaksi 36 euroa. Taikka sitten pyöristelevät summia tai alvit eivät kuulu alennukseen? Tai sitten ne kukat eivät kuuluneet joukkoon? Joukko-oppiakin tullut opiskeltua joskus, silloin vastaus laskulle saattoi olla mitä tahansa, mikäli se ei kuulunut annettuun vastaus- joukkoon;)
Miten ihmeessä Rapu olet aina niin ihastunut nimenomaan keltaisiin ruusuihin? Sehän on mukamas pettäjien väri. Yksi tuttuni antoi aina miehelleen keltaisia ruusuja, myös hänen arkulleen. Mies oli rakas mutta pettäjä luonteeltaan. Kuoli nuorena. Keltainen on kyllä kaunis väri ja kohtahan on pääsiäinen, minkä väri on juuri keltainen, jostain syystä. Pian meillä on taas vihreätä rairuohoa kotona, joita somistavat pienet keltaiset tiput ja narsissit, pääsiäisliljat ja keltaiset tulppaanit.- Alkuperäinen-Rapu
Terve!
Nyt kun katselin tarkemmin tätä kassakuittia, niin huomasin tuolta alhaalta, että alennukset yhteensä 3.61 euroa. Maksoin ostoksistani alenuksen jälkeen tuon 31,95 euroa. Kaikki ostokset näkyvät kuitissa erikseen ja jokaisen alla näkyy 10:n prosentin alennus ja sen määrä. Sen takia tuo kuitti on pitkä kuin "nälkävuosi."
Ruusut (pitkävartisia ja isokukkaisia) maksoivat 4.99 ja siitä alennus 0.50 euroa. Kaikista ostoksista tuli tuo 10:n prosentin alennus.
Olen ostanut vaikka minkä värisiä ruusuja kotiin. Eri värisiä punaisia, valkoisia, valko-puna värisiä ja nyt taas keltaisia. Nämä olivat todella kauniita ja "petetyn" väriset ruusut sopii minulle hyvin!
Toisaalta keltaiset tuovat kevään ja auringon mieleen. Kevään ensimmäiset kukkasetkin, leskenlehdet, ovat kuin pieniä aurinkoja mustassa maassa. - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Terve!
Nyt kun katselin tarkemmin tätä kassakuittia, niin huomasin tuolta alhaalta, että alennukset yhteensä 3.61 euroa. Maksoin ostoksistani alenuksen jälkeen tuon 31,95 euroa. Kaikki ostokset näkyvät kuitissa erikseen ja jokaisen alla näkyy 10:n prosentin alennus ja sen määrä. Sen takia tuo kuitti on pitkä kuin "nälkävuosi."
Ruusut (pitkävartisia ja isokukkaisia) maksoivat 4.99 ja siitä alennus 0.50 euroa. Kaikista ostoksista tuli tuo 10:n prosentin alennus.
Olen ostanut vaikka minkä värisiä ruusuja kotiin. Eri värisiä punaisia, valkoisia, valko-puna värisiä ja nyt taas keltaisia. Nämä olivat todella kauniita ja "petetyn" väriset ruusut sopii minulle hyvin!
Toisaalta keltaiset tuovat kevään ja auringon mieleen. Kevään ensimmäiset kukkasetkin, leskenlehdet, ovat kuin pieniä aurinkoja mustassa maassa.Tuo auringon ja kevään väri tuli minullekin mieleen tuon viestini jälkeen. Sinähän olet sellainen kesän lapsi ja kevättä aina odotat. Itse olen harmaan marraskuun lapsi, mutta en silti harmaasta väristä suuresti välitä. Pidän itse asiassa kaikista väreistä. Vähiten kuitenkin sinisestä ja ruskeasta, ainakaan vaatteissa itselläni.
Nyt huomasin tuosta Lidlin alennuksesta senkin, että pariskunta oli ostamassa tavaroita suuret määrät, vaimo maksoi omat ostoksensa ja sai alennuksen. Mies maksoi paljon suuremmat ostokset ja ei saanut alennusta, minkä huomasivat vasta kaupasta tullessaan. Mies näytti vain pankkikorttinsa, olisi pitänyt näyttää vaikka bensakorttinsa sen maksukorttinsa lisäksi. Tekivät reklamaation. Saa nähdä, saavatko sen 7,5 e vielä hyvitystä. - Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Tuo auringon ja kevään väri tuli minullekin mieleen tuon viestini jälkeen. Sinähän olet sellainen kesän lapsi ja kevättä aina odotat. Itse olen harmaan marraskuun lapsi, mutta en silti harmaasta väristä suuresti välitä. Pidän itse asiassa kaikista väreistä. Vähiten kuitenkin sinisestä ja ruskeasta, ainakaan vaatteissa itselläni.
Nyt huomasin tuosta Lidlin alennuksesta senkin, että pariskunta oli ostamassa tavaroita suuret määrät, vaimo maksoi omat ostoksensa ja sai alennuksen. Mies maksoi paljon suuremmat ostokset ja ei saanut alennusta, minkä huomasivat vasta kaupasta tullessaan. Mies näytti vain pankkikorttinsa, olisi pitänyt näyttää vaikka bensakorttinsa sen maksukorttinsa lisäksi. Tekivät reklamaation. Saa nähdä, saavatko sen 7,5 e vielä hyvitystä.Tuotakin ihmettelin, miksi menivät eri kassalle. Ehkä heillä on talousrahat erikseen, Monilla pareillahan on erikseen rahat, toinen maksaa vuokran, toinen ruuat jne. Monilla on myös omat tilit, mistä siirtävät rahaa yhteisiä kuluja varten. On meilläkin omat tilit, mutta ei ns yhteistiliä, meillä on käyttöoikeus toistemme tileihin, sopimus tehty pankissa aikoinaan. Käytännössä U maksaa kaiken nykyään;-)
- Cee-Lila
Tänään soi lankapuhelimemme ensin, kohta perään minun kännykkäni, en vastannut kumpaankaan. Sitten katsoin kuka soitti -tiedostoista, paljastui, että oli lehtikauppias, mutta ei paljastunut minkä lehden. Ihmisten vastauksista paljastui, että jos soittivat vastasoiton ei kuulunut mitään tai joku puhui jotain englanniksi. Eivät he ikinä vastaa vastasoittoihin, se on jo merkki siitä, ettei ollut yksityisen henkilön puhelinnumero. Se, että on esto tiettyihin numeroihin, ei välttämättä päde. Puhelinnumeron alkuosa on sama mutta loppuosa kuulemma vaihtelee, sillä estot sivuutetaan. Aurorakin kertoi, että oli ottanut Websin ehdottaman sulun käyttöön, ei sekään ole ikuinen, uusittava tietyin välein.
- aurora5
Tänään tuli kirje Itä-Suomen maistraatista. Siinä ilmoitettiin virallisin sanakääntein, että olen antanut kiellon suoramarkkinoinnista. Olin kuitenkin tarkoittanut Telemarkkinoinnille laittamani eston koskemaan vain lehtimyyjiä. Mutta hyvähän se on, jos muutkaan asiattomat kerjurit eivät lähesty.
Kunhan normaalit henkilöpuhelut tulevat läpi.
Muuten haastan maistraatin oikeuteen;))) - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Tänään tuli kirje Itä-Suomen maistraatista. Siinä ilmoitettiin virallisin sanakääntein, että olen antanut kiellon suoramarkkinoinnista. Olin kuitenkin tarkoittanut Telemarkkinoinnille laittamani eston koskemaan vain lehtimyyjiä. Mutta hyvähän se on, jos muutkaan asiattomat kerjurit eivät lähesty.
Kunhan normaalit henkilöpuhelut tulevat läpi.
Muuten haastan maistraatin oikeuteen;)))Totta, lehtimyyjille tarkoitettu esto ei koske tietenkään vaikkapa nettioperaattorien tarjouksia tai kirjamyyjiä, sukka- ja aluskalsarimyyjiä, jopa vitamiinimyyjiä. U sai taannoin tarjouksen aluskalsareista, sai yhdet sellaiset ilmaiseksi maksamalla vain postimaksun, ei tykännyt niistä koska lahkeet olivat liian lyhyet siinäkin mallissa, mikä oli bokserit. Lähetimme s-postilla eston, ettei uusia kalsareita enää tule. Bambusukkia samasta firmasta saa tulla, tykkää niistä kovasti. Niitä on tullut 4 kk:n välein jo monta vuotta. Annamme niitä pojanpojalle ja aussisukulaisellekin, joka tykkää niistä kovasti. Ei tarvitse usein U:n sukkapyykkiä pestä, kun niitä on kuukaudeksi vaikka joka päivä vaihtaisi uudet.
U saa joskus myös puhelintarjouksia pankeista, että alatko investoimaan siihen ja siihen. Toppuuttelen aina häntä, ettei hassaa kaikkea humpuukiin, mitkä eivät tuota lopulta mitään. Ei köyhän kannata vähiään riskeerata. - webs
Kyllä se Suoramarkkinointikielto koskee kaikkia tuossa jäsenluettelon firmojen tyrkkymyyjiä. Eri asia sitten nettioperaattorit jotka liittymän ehdoissa voivat pidättää oikeuden mainostaa esim. txt-viesteillä ja s-posteissa:
https://www.asml.fi/kieltopalvelut/
Tuolla se on sen 3 vuotta voimassa kerrallaan.
Nyt on jotain mätää ollut etteivät viestit ole lähteneet kaapelia pitkin vaikka muuten kaikki toimii niinkuin pitääkin. Tämä' on nyt kokeilu että jaoin kännystä mobiilinetin pc:lle ja katsotaan kuinka käy.
En tiedä onko joku sitten törkyillyt samalla IP-osoitteella ja meikäkin bannattu vai mistä johtunee? - webs
Kyllä, aika vinhasti viesti lähti ja ilman robon kyselyjä :)) Samoin teki kun lähetin aiemmin tabsilla ja mobiilinetillä.
- aurora5
webs kirjoitti:
Kyllä se Suoramarkkinointikielto koskee kaikkia tuossa jäsenluettelon firmojen tyrkkymyyjiä. Eri asia sitten nettioperaattorit jotka liittymän ehdoissa voivat pidättää oikeuden mainostaa esim. txt-viesteillä ja s-posteissa:
https://www.asml.fi/kieltopalvelut/
Tuolla se on sen 3 vuotta voimassa kerrallaan.
Nyt on jotain mätää ollut etteivät viestit ole lähteneet kaapelia pitkin vaikka muuten kaikki toimii niinkuin pitääkin. Tämä' on nyt kokeilu että jaoin kännystä mobiilinetin pc:lle ja katsotaan kuinka käy.
En tiedä onko joku sitten törkyillyt samalla IP-osoitteella ja meikäkin bannattu vai mistä johtunee?Maistraatin kirjeessä luki, että kielto on voimassa niin kauan kunnes kielto peruutetaan kirjallisella ilmoituksella joko maistraattiin tai väestörekisterikeskukseen. Mistään kolmesta vuodesta ei puhuttu mitään. Kielto koskee satoja firmoja.
Löysin Telemarkkinointiliiton linkin etsiessäni yhtä numeroa kuka.soitti.com -sivulta. Sinne piti oikein kirjautua käyttäjätunnuksella ja salasanalla. - webs
aurora5 kirjoitti:
Maistraatin kirjeessä luki, että kielto on voimassa niin kauan kunnes kielto peruutetaan kirjallisella ilmoituksella joko maistraattiin tai väestörekisterikeskukseen. Mistään kolmesta vuodesta ei puhuttu mitään. Kielto koskee satoja firmoja.
Löysin Telemarkkinointiliiton linkin etsiessäni yhtä numeroa kuka.soitti.com -sivulta. Sinne piti oikein kirjautua käyttäjätunnuksella ja salasanalla.Se onkin hieman eri juttu kun tuonne maistraattiin menee nuo kiellot tekemään. Sinnehän voi tehdä kaikkien henkilötietojensa luovutuskiellot, osoitetietonsa luovutukset ym.
Kyllähän mm. Väestorekisterikeskuskin, Trafi ja monet muut tahot myyvät tietoja mainostarkoituksiin eri firmoille. Siis tiedoillamme tekevät rahaa.
Ja oliko juttua että jopa seurakunnat jossain olivat näin menetelleet, tälläinen hämärä muistikuva on.
- webs
Huh huh, tää päivä menikin etsiessä ja valkatessa niitä eri vaihtoehtoja siihen hönnäremppaan. Suurinpiirtein nyt tarvikkeet , määrät ja hinnatkin ovat selvillä joten saas nähdä pitääkö tästä kohta taas hippasta periferiaan.
Osan hommista pääsisi tekemään jo niitä ikkunoita ja ovea odotellessa, tai lähes suurimman osan. Tarvikkeet saisi autolla vietyä saareen ellei paljon uutta lunta rykäise.
Onkin melkoinen homma kun hirsirunkoon alkaa tekemään, sehän elää aina. Erillinen sisärunko suunniteltava joka taas pysyy vakaana hirsien elämisestä riippumatta johon uusien ikkunoiden kiinnitys , sekä oven etteivät vääntyile. Tuuletusvälit, koolaukset, eristykset, ilmansulut, panelointi ja kaikki nuo pitää saada terveellisesti hengittäviksi rakenteiksi.
No mitäs minä näitä teille , kyllähän te tiijätte nuo.
Mutta kun ei itselleen sitten palkkaa maksa työstä niin kustannus puolittuu vähintäin mutta ei kotitalousvähennystäkään saa edes sitten.
Ei taida tulla tekemisen puutetta keväästä ja kalastaakin pitäis ehtiä :)) No syömäkalat saa omasta rannasta mutta kuka polttopuut vielä tekis?- Cee-Lila
On sinulla taas hommia riittävästi keväälle ja kesälle. Enemmän kuin tarpeeksi. Eikö osan hommista voi antaa ammattipuusepälle tehtäväksi niin saat sen kotitalousvähennyksen hyödyksesi.
- webs
Ei vieläkään viesti lähde norm. koneelta :(
Juu, ei mulla hermo kestä katella niiden "ammattipuuseppien" lorvailuja kun osaaminen löytyy itseltäkin. Ja jos loppuu niin velipoika on pitkänlinjan työjohtaja ollut raksoilla ja veljenpoika rak.mestari.
Se vähennys on yksin elävälle maksajalle vain osa työkustannuksista joten varmasti tappiolle pahasti jäisi. Ei sen epätasa-arvoisempaa verovähennystä olekaan.
- Cee-Lila
Huomenta. Ulkona näyttää aika märältä ja sumuiseltakin, kun lumet tietysti sulavat kovaa vauhtia.
Onhan se noinkin Websin osalta, että kun osaa itse, niin miksi muilla teettää. Ja ammattiapua löytyy veljeltä ja veljenpojalta.- webs
Huomenta vaan, ja on märkää ja liukasta, juuri tulin kaupalta luikastelemasta. Sepelit sulaneet jään sisään ja vettä päällä niin ei paljon pitoa ole.
Kyllä näin näyttäisi olevan että joku törkyilijä on saanut tämänkin koneen IP-osoitteen banniin etteivät viestit edelleenkään lähde kuin kännyn mobiili jakamalla tälle pc:lle. Mitään muuta syytä ei löydy ainakaan täältä ? Kaikki käyty läpi ja kaikki muu pelittää normaalisti.
Katselin tuolta vähän kuukkelilla niin aika yleinen "vika" näyttäis olevan tuo "Lähetyksessä tapahtui virhe"........
Kyllähän he saisivat operaattorin tiedoilla yksilöityä sen aiheuttajan etteivät muut joutuisi sijaiskärsijöiksi mutta eivät ryhdy tarkemmin perakoimaan osoitteiden aliosoitteita ja yksilöintitietoja.
Saa tämäkin foorumi kohta tunkin kuten hesarikin aikoinaan. - webs
Lisäys vielä ettei tällä mobiilin kautta edes robo kysele mitään vaan viesti lähtee kuin xxxxx Tölöstä.
- aurora5
Tänne on yöllä tullut uusi talvi. Puolisäärtä myöten piti kahlata auraamattomassa lumessa. Ja lisää tulee koko ajan.
Websillä on onni omata tekijämiehiä lähisuvussa. Minun on täytynyt maksaa mökin pienistäkin töistä tai jättää silleen ja myydä koko höskä pilkkahintaan. Onneksi nykyinen saunamökki on rakennettu vasta 90-luvulla, joten ovet ja ikkunat kestänevät kunnossa elinaikani.
Kotitalousvähennyksen epäoikeudenmukaisuus ottaa tätäkin sinkkua rankasti päähän. Kun asuinkustannuksia ei ole toista jakamassa, rankaistaan puolittamalla myöskin korjauskulujen verovähennys. - webs
aurora5 kirjoitti:
Tänne on yöllä tullut uusi talvi. Puolisäärtä myöten piti kahlata auraamattomassa lumessa. Ja lisää tulee koko ajan.
Websillä on onni omata tekijämiehiä lähisuvussa. Minun on täytynyt maksaa mökin pienistäkin töistä tai jättää silleen ja myydä koko höskä pilkkahintaan. Onneksi nykyinen saunamökki on rakennettu vasta 90-luvulla, joten ovet ja ikkunat kestänevät kunnossa elinaikani.
Kotitalousvähennyksen epäoikeudenmukaisuus ottaa tätäkin sinkkua rankasti päähän. Kun asuinkustannuksia ei ole toista jakamassa, rankaistaan puolittamalla myöskin korjauskulujen verovähennys.Voi juma, niin paljon uutta lunta pukkasi ? Ja lisää taitaisi olla tulossa vieläkin.
Juu, kyllä se tavallaan onni on ollut että jo "pennusta" lähtien opetettiin eri töitä tekemään niin ei paljon ulkopuolisia tarvitse palkata. Ei edes haudankaivajaa sillä sovittu on että sitten joskus meikän tuhkat menee kotijärven syvyyksiin.
Siinä se kiiski on kummissaan :))
Kyllä, tuo kotitalousvähennys pitäisi oikeudenmukaistaa siten että myös yhdelle määrät ovat samat kuin kahdellekin sillä "rankaisu" on yhdelle tuplaten kun työ hinnasta maksat yksin saman kuin kaksi jakaen ja sitten voit saada vähennystä vain puolet mitä toiset.
Ellei tuota uudisteta niin pitäisi poistaa kokonaan. Työllisyyttä se tuskin merkittävästi nosti mutta työn hintaa kyllä n 25-30 %.
- Alkuperäinen-Rapu
Keskipäivää voi jo nyt taas toivotella!
Mitään en ole saanut aikaiseksi tänäänkään. No, laitoin kyllä pyykinpesukoneen päälle ja olen "hoitanut aivojani" kirjoittamalla muutaman kommentin tuonne Hesariin. Kaikki on myöskin julkaistu, vaikka muutaman kohdalla ajattelin, että "kunhan kirjoitan", ei tätä julkaista, mutta väärässä olin.
Tuo weepelin ahkeruus saa kyllä jo väristyksiä aikaan. Ei tuollaista työmäärää jatkuvasti ihminen kestä. Hellitä ihmeessä.
Taas jyrisee, kun helikopteri lentää tässä meidän talon taivasosuudella. Ei kyllä häiritse minua. Näen ne tästä tuoliltani, kun istun koneella. Ne lentävät matalalla, ja luon katseeni "taivaalle", että onko nyt lentävä armeijan kopteri, vai Mediheli? Nyt on sumuinen sää, joten en saanut selvää.
Hyvää sumuista tiistaita ja toivotaan, että sumu vielä hälvenee - vaikka kyllä minä muistan vielä lapsuudesta sumuiset kevätpäivät, varsinkin pääsiäisen aikoihin. Ei nekään tuntuneet kovin huonoilta päiviltä. Niissäkin oli jo kevääntuoksu!- webs
Niin täälläkin jo vähän "väristyksiä" mutta kyllä nuo työmäärät meikä elinikänsä kestää :))
Onhan vuorokaudessa talvella 18 h aikaa tehdä ja kesällä 36 ?
Juu, pitää laitella velipojalle sähkärillä listaa tarvikkeiden määristä ja parin paikan hinnoista, voi siellä ollessaan kysyä molemmista tarjoukset.
- Cee-Lila
Tänään puhelimeni on soinut monta kertaa, en ole vastannut. Kun se taas äsken soi jo toisen kerran pienen ajan sisällä ja samasta numerosta päätin vastata. Se olikin Meikusta hoitaja, joka perui torstaisen vastaanottoaikani, se siirrettiin huhtikuun lopulle. Huh huh, onneksi vastasin. Se numero ei ollut tuttu meikun numero, joka alkaa 09 471.., vaan kännykkänumero. Jos Ta:lta tai kaupungin numeroista soitetaan se alkaa 09 310, jolloin aina vastaan.
- webs
Kyllä kuule Cee terkkariltakin hoitajat ja jopa lääkäri voi soittaa ihan kännykkänumerosta jossa ei tuota 09 310-alkua näy.
Useita soittoja olen saanut sieltä jossa näkyy vain pelkkä kännynumero, kuten oman yhteyshenkilön soittaessa. Lähes kaikilla hoitajilla on kännyt ja nuo alkunumerolla näkyvät tulevat yleensä toimistosta soitettuina. - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Kyllä kuule Cee terkkariltakin hoitajat ja jopa lääkäri voi soittaa ihan kännykkänumerosta jossa ei tuota 09 310-alkua näy.
Useita soittoja olen saanut sieltä jossa näkyy vain pelkkä kännynumero, kuten oman yhteyshenkilön soittaessa. Lähes kaikilla hoitajilla on kännyt ja nuo alkunumerolla näkyvät tulevat yleensä toimistosta soitettuina.Yleensä terkkarin lääkäri lähettää minulle tekstiviestin. Ja nuo hoitajien ym lääkärien kännynumerot eivät kyllä ole heidän henkilökohtasia puhelimiaan, mistä sitten eston antanut tietää mitkä ovat kauppiaita, ketkä eivät? Siis jos olet eston ottanut ja puhelimesi soi sittenkin tuntemattomasta numerosta, niin se on sitten lääkäri taikka hoitaja?
- webs
Cee-Lila kirjoitti:
Yleensä terkkarin lääkäri lähettää minulle tekstiviestin. Ja nuo hoitajien ym lääkärien kännynumerot eivät kyllä ole heidän henkilökohtasia puhelimiaan, mistä sitten eston antanut tietää mitkä ovat kauppiaita, ketkä eivät? Siis jos olet eston ottanut ja puhelimesi soi sittenkin tuntemattomasta numerosta, niin se on sitten lääkäri taikka hoitaja?
Eihän ne olekaan heidän omia puhelimiaan vaan työkäytössä olevia kännyjä. Minulle on niin lääkäri kuin hoitajakin soittanut joko tuntematon numero tai sitten näkynyt kännynumero josta tuo kaupungin alku puuttuu.
Yleensä kyllä tiedän koska odottaa sieltä soittoa ja vastaan sen mukaan koska moniin vuosiin ei mainostajat ole soitelleet. Muutaman kerran on joku yrittänyt ja sen arvaa jos alku on vaikkapa 35844xxxxxx tai 044xxxxxxx.
Eihän sinullekkaan tulleessa soitossa näkynyt Meikun alkunumeroa?
No, nyt on päivän viestikiintiö täynnä ellei ala tuolta normaalisti viestit lähteä. - Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Yleensä terkkarin lääkäri lähettää minulle tekstiviestin. Ja nuo hoitajien ym lääkärien kännynumerot eivät kyllä ole heidän henkilökohtasia puhelimiaan, mistä sitten eston antanut tietää mitkä ovat kauppiaita, ketkä eivät? Siis jos olet eston ottanut ja puhelimesi soi sittenkin tuntemattomasta numerosta, niin se on sitten lääkäri taikka hoitaja?
Yleensä Meikusta soitetaan kännykästä. Kirjeessä, missä ilmoitetaan lääkärin soittoajasta, lukee usein (ei aina) että puhelu tulee tuntemattomasta numerosta. Se on varmaan tarpeellinen huomautus, koska monet eivät vastaa tuntemattomiin numeroihin. Ennen, lankapuhelin aikaan, oli toisin. Aina kun puhelin pirahti, niin siihen vastattiin.
- Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Yleensä Meikusta soitetaan kännykästä. Kirjeessä, missä ilmoitetaan lääkärin soittoajasta, lukee usein (ei aina) että puhelu tulee tuntemattomasta numerosta. Se on varmaan tarpeellinen huomautus, koska monet eivät vastaa tuntemattomiin numeroihin. Ennen, lankapuhelin aikaan, oli toisin. Aina kun puhelin pirahti, niin siihen vastattiin.
Niin, meidänkin lankapuhelimessa ei ole näyttöä, mistä puhelu tulee, olisi maksullinen ja ostettava sellainen lanka, jossa on näyttö. Tosin Meikku eikä Ta tiedä lankapuhelimemme numeroa, koska en ole sitä sinne ilmoittanut, Siellä on vain minun kännykän ja U:n kännykän numerot minun lähimpänä omaisena, mikäli heitän luut kuppiin tai veivin pusikkoon, kuten yhdessä sketsissä vuosia sitten naurettiin. Siihen aikaan autoissa oli veivit, mikäli ei käyntiin lähtenyt.
- webs
On tämä melkoinen sivusto kun ei vieläkään pääse viestiä lähettämään norminetin kautta koneelta mutta näin toimii kun eri osoite mobiilissa näkyy. Merkillistä kun silloin yön aikana lakkasi toimimasta vaikka koneet olivat kaikki virrat off.
Ja mikä vielä "hauskaa" niin palaute lähtee kyllä ilman roboakin mutta viestit ei?
Eipähän nuo mitään vaivaudu vastaamaan "ongelmasta".- Cee-Lila
No on ihme juttu tuo, että viestisi eivät lähde koneeltasi. Meillä on normaalisähköpostissa tuo vika, että viestit saapuvat, mutta vastaukset eivät lähde. Sitten kun lähetän vaikka IS:aan viestin jonkun uutisen kommentointiketjuun käyttäen meidän s-postiosoitettamme, mikä on welho, useimmiten sitä ei julkaista, vaikka siinä on paljon leppoisampaa kieltä käytetty kuin monella muulla. Epäilen sitä welhoamme, ettei viesti ole edes mennyt sinne. Vaikka ei sillä meidän s-postimme kanssa pitäisi olla mitään yhteyttä.
U sai hiljattain s-postia Turusta, kutsun, missä pyydettiin vastaamaan viestin lopussa että kyllä, mikäli olit lukenut sen viestin. Erikseen sitten ilmoittauminen, mikäli tulee. Kyllä vastattiin, mutta hetken kuluttua meillä oli aina s-postissa kysely, lähetetty viestejä odottamaan lähetystä, lähetätkö nyt? No, ne poistettiin, kun eivät siis lähteneet mihinkään. Kaikki tiet eivät vie Napoliin, ei edes Turkuun. - webs
Cee-Lila kirjoitti:
No on ihme juttu tuo, että viestisi eivät lähde koneeltasi. Meillä on normaalisähköpostissa tuo vika, että viestit saapuvat, mutta vastaukset eivät lähde. Sitten kun lähetän vaikka IS:aan viestin jonkun uutisen kommentointiketjuun käyttäen meidän s-postiosoitettamme, mikä on welho, useimmiten sitä ei julkaista, vaikka siinä on paljon leppoisampaa kieltä käytetty kuin monella muulla. Epäilen sitä welhoamme, ettei viesti ole edes mennyt sinne. Vaikka ei sillä meidän s-postimme kanssa pitäisi olla mitään yhteyttä.
U sai hiljattain s-postia Turusta, kutsun, missä pyydettiin vastaamaan viestin lopussa että kyllä, mikäli olit lukenut sen viestin. Erikseen sitten ilmoittauminen, mikäli tulee. Kyllä vastattiin, mutta hetken kuluttua meillä oli aina s-postissa kysely, lähetetty viestejä odottamaan lähetystä, lähetätkö nyt? No, ne poistettiin, kun eivät siis lähteneet mihinkään. Kaikki tiet eivät vie Napoliin, ei edes Turkuun.Tähän vielä etteiväthän ne nyt julkaise jos näkyy jossain että se "welho" :))
Pitääkö sinnekin olla rekisteröitynyt? Moiseen roskalehteen.
Jos ne viestit ei sähköpostista lähde niin kuten jo aiemmin kirjoitin niin siellä on lähtevän postin palvelinasetukset väärin. Ellei niitä itse pysyty korjaamaan niin yhteys postin ylläpitäjään.
Tässä tapauksessa koneella ja modeemissa on kaikki ihan ok, tarkistettu monesti. Vika on siis suoli24:n puolella joka ilmeisesti on asettanut meikäläisen törkykirjoitusten takia banniin.
Ps. Taisin laittaakin linkin viime ketjuun tuosta teidän Welhon postin asetuksista, sehän on DNAn alainen?
- webs
Katsotaas nyt, yllättäen sain palautteeseen vastauksen ja kysymys oli juuri siitä mitä epäilin.
Tämä on se jaettujen IP-osoitteiden ongelma eli jollain "ku*ipäällä" sattuu olemaan sama niin voit joutua bannatuksi ilman omaa syytäsi.
Näin nyt kävi eka kerran omalle kohdalleni jonka arvasinkin koska tiesin ettei muuta syytä voinut olla viestien lähtemättömyyteen.
Tietoa ei ollut bannauksen kestosta , "määräaikainen".- Cee-Lila
Siis tuo IP-osoite vaihtelee, kun on langaton nettiyhteys. Sen olen itsekin huomannut, että IP-osoitteeni ei ole nykyään se sama, milloin tämän koneeni hankin.
- Alkuperäinen-Rapu
Minulla oli sen vanhankoneen kanssa noita jaetun IP-osoitteen ongelmia. Saunalahti neuvoi sitten miten pääsen siitä ongelmasta, mutta en kyllä nyt muista mihin sen ohjeen laitoin. Se toimenpide kyllä auttoi ja nuo "punaiset" herjaukset loppuivat kokonaan. Tällä koneella ei ole ollut mitään sellaista. Sähköposti lähtee sellaisella vauhdilla, että tuskin ehdin klikata, kun jo lukee että viestisi on lähetetty.
- webs
Kyllä se vaihtuu välillä ihan laajakaistassakin , siis joka tulee vaikka kaapelilla mutta aika harvoin. Niitäkin voi olla samoja sitten useita ( 5-10) jaossa, kun yhdeltä vapautuu niin joku toinen sen saa.
Mobiileissahan se vaihtuu lähes aina kun laite on suljettu ja avataan niin se hakee vapaan osoitteen mitä on tarjolla.
Vieläkin tuo osoitteiden jako( saman) monelle liittymälle on vähän outoa koska vaihtoehtoisesti on jo käytössä IPv4:n lisäksi IPv6:n joten osoitteista ei pitäisi pulaa olla. Tuota kutosta ei näytä antavan ainakaan kännyn netille.
Tietysti voisi pelata vaihtelemalla staattisen ja dynaamisen välillä mutta eipä viitsi aina olla räpläämäässä. Voisihan sitä jopa ostaa oman IP:n jota ei jaeta eikä muut käytä mutta voi käydä lompakolle siten että siitä voi tehdä sen kärpäslätkän.
Eihän tuokaan bannaus nyt mihinkään muualle netin käyttöä haittaa, ainoastaan tälle foorumille. - webs
Näin "suurella" laitteella pystyy jakamaan kännyn netin vaikka pöytäkoneelle :
http://kuva.termiitti.com/v.php?img=45867
Nopeuttakin tuo hirmu siirtää jopa 150 mbit/ s joten kyllä tuolla pärjäilee tarvittaessa. Toki vanhempaan koneeseen vaati erillisen wlan-kortin asentamisen.
Nyt huippufutea joten öitä...
- webs
Huomenta ja vieläkös "tuomion täytäntöönpano" jatkuu?
Hellurei ja helevatan lämpimät sille joka tämän(kin) aikaan oli saanut. Tottapahan on ittekin pannassa ja luultavasti muutaman muukin lisäkseni.
Katsotaan nyt ja tehdään "koelähetys" ennen muita toimia.- webs
Jaa, nyt lienevät tullut "järkiinsä" tämänkin ylläpidossa ja huomanneet etteivät ne bannin aiheuttaneet haitat foorumille olleet täältä lähtöisin. Heillä kun on järjestelmä joka reagoi joihinkin juttuihin ja sitten kaikki samat ip:t menevät erittelemättä estoon.
Operaattorihan ne pystyisi aliverkon osoitteilla erittelemään. Ja periaatteessa pystyn kyllä itsekin IP:ni vaputtamaan ja uuden hakemaan mutta en piruuttani sitä tee enkä vähällä neuvo kenellekään kuinka se tapahtuu. - webs
"...vaputtamaan...."
Öhööö, no ei sentään vaan vapauttamaan.... :) - Alkuperäinen-Rapu
webs kirjoitti:
"...vaputtamaan...."
Öhööö, no ei sentään vaan vapauttamaan.... :)Ai sitä ollaan jo sielläkin "vapputunnelmissa!" Minä olen kyllä nyt pettynyt tähän kevääntulon myöhästymiseen, eikä "vaputa" yhtään.
Ärsytti aivan kamalasti silloin minun vanhankoneeni aikoina nuo jatkuvat soitot S-lahdelle, kun estoja punaisella tuli jatkuvasti. Hesarin puolella tuli aina että "virhe lähetyksessä", se kai oli vain vähän "hienostuneempi" ilmaisu siitä, että et ole oikealla asialla, kun joku oli sikaillut samasta IP-osoitteesta.
S-lahti kyllä ohjeisti minua kiitettävästi. Jotain ne teki siellä ja minun piti tehdä jotain täällä koneelleni ja niin pääsin eroon niistä "punaisista" rienoista.
Ai joo - Huomenta kaikille! Meinas aivan unohtua hyvät tavat! - webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Ai sitä ollaan jo sielläkin "vapputunnelmissa!" Minä olen kyllä nyt pettynyt tähän kevääntulon myöhästymiseen, eikä "vaputa" yhtään.
Ärsytti aivan kamalasti silloin minun vanhankoneeni aikoina nuo jatkuvat soitot S-lahdelle, kun estoja punaisella tuli jatkuvasti. Hesarin puolella tuli aina että "virhe lähetyksessä", se kai oli vain vähän "hienostuneempi" ilmaisu siitä, että et ole oikealla asialla, kun joku oli sikaillut samasta IP-osoitteesta.
S-lahti kyllä ohjeisti minua kiitettävästi. Jotain ne teki siellä ja minun piti tehdä jotain täällä koneelleni ja niin pääsin eroon niistä "punaisista" rienoista.
Ai joo - Huomenta kaikille! Meinas aivan unohtua hyvät tavat!Nooh, ei sentään vielä ainakaan "tunnelmissa" kun mämmitkin on syömättä, paitsi yhden satsin kyllä jo ostin ja alas meni.
Niin se täälläkin ilmoitti "lähetyksessä tapahtui virhe" toistuvasti, siitä heti arvasinkin tuon homman ytimen.
Saisihan tuon IP:nsä "piiloteltua" olevinaan eri tavoin mutta hidastaa liikennettä ja kun rehellisellä ei pitäisi mitään tarvetta olla sitä piilotella. On monia eri sovelluksia ja keinoja sillekin.
Ja turha luulo etteikö sitä vaikka viranomaiset saa jäljitettyä monien VPN solmujen takaa tai suljetusta verkosta. Näin ne laajatkin rikos- ja huumekauppiaat tosin uskovat, siihen saakka kunnes raudat ranteisiin napsahtaa lopulta.
- webs
Paljonkos l-Sipiriassa on lunta tullut lisää? Kyllä näyttää aika raakoja kelejä suht kovine yöpakkasineen ja pohjatuulineen ainakin vielä 10 vrk eteenpäin. Ja ne ennusteet pakkasista pitänevät vielä huhtikuunkin.
Ei siis taida kovin kovaa kiirutta pitää jos periferiaan aikoi tässä hilipasta mutta katsellaan nyt tilannetta.
Mikähän mahoton vesimäärä sieltä lähtee liikkeelle jos sitten toukokuun vaihteessa yht`äkkiä lämpenee? Kun syksyllä jo jäi vedet jo melko korkealla " kesän" jäljiltä?- aurora5
En ole mitannut lumen määriä, mutta ainakin tytär peruutti tänne tulonsa; on pakko luoda lumia koko päivä, että mahtuu tarhoihin koiria hoitamaan. Meidän pihan on aura-auto motittanut korkealla vallilla, josta piti jotenkin ryömiä läpi. Eikös ketuttanut, kun vastaantuleva tuntematon nainen alkoi motkottaa koirani paljaista käpälistä. Oli poliisi kuulemma tappanut yhden palelevan koiran ja sama kohtalo uhkaa tätäkin, ellen vie sisälle. Olin siis viiden metrin päässä kotirapustani ja "lupasin" että vien sen ihan kohta lämpimään, kunhan lirauttaa pikku asiansa. Hyvää tarkoittavat kansalaiset ottaa joskus päähän.
Tätä koiran käyttämistä oli edeltänyt aamuvarhainen tarpominen hankien läpi terveyskeskukseen otattamaan kokeita ja EKG:tä ensi tiistain vastaanottoa varten. Olin ensimmäinen asiakas. Näytteenottaja käytti asettaan eli neulaa oikein hartiavoimin, joten verentulo kesti pitkään ja jätti ison mustelman.
Ja tottakai vuotuiset kevätmarkkinat osuvat juuri tälle päivälle. Sääliksi käy kauppiaita jotka ovat tulleet kaukaa ja satsanneet paljon. - webs
aurora5 kirjoitti:
En ole mitannut lumen määriä, mutta ainakin tytär peruutti tänne tulonsa; on pakko luoda lumia koko päivä, että mahtuu tarhoihin koiria hoitamaan. Meidän pihan on aura-auto motittanut korkealla vallilla, josta piti jotenkin ryömiä läpi. Eikös ketuttanut, kun vastaantuleva tuntematon nainen alkoi motkottaa koirani paljaista käpälistä. Oli poliisi kuulemma tappanut yhden palelevan koiran ja sama kohtalo uhkaa tätäkin, ellen vie sisälle. Olin siis viiden metrin päässä kotirapustani ja "lupasin" että vien sen ihan kohta lämpimään, kunhan lirauttaa pikku asiansa. Hyvää tarkoittavat kansalaiset ottaa joskus päähän.
Tätä koiran käyttämistä oli edeltänyt aamuvarhainen tarpominen hankien läpi terveyskeskukseen otattamaan kokeita ja EKG:tä ensi tiistain vastaanottoa varten. Olin ensimmäinen asiakas. Näytteenottaja käytti asettaan eli neulaa oikein hartiavoimin, joten verentulo kesti pitkään ja jätti ison mustelman.
Ja tottakai vuotuiset kevätmarkkinat osuvat juuri tälle päivälle. Sääliksi käy kauppiaita jotka ovat tulleet kaukaa ja satsanneet paljon.Ei siis ihan "paras" lähtö päivälle siellä. Ne hyvää tarkoittavat ovat varsin kärkkäitä puuttumaan asioihin tietämättä asiasta sen enempää. Kai ne saavat kiksin "että sainpas sanottua sillekin", ja retostaa sitten sillä toisaalla :)
Siellä on sitten suurinpiirtein samanlainen hoitaja kuin meillä yksi oli työpaikan asemalla ennen, nimi hänelle olikin aika kuvaava , " Murha-Mari". Ei piruvieköön uskaltanut hälle mennä silmästä roskaa poistattamaan, vaarassa lähteä koko silmä mukana.
- Alkuperäinen-Rapu
"Murha-Mari" - joillekin kyllä hyvin osuva nimi.
Minulle jäi iäksi mieleen minun kohtaamani "Murha-Mari" joskus kauan, kauan sitten, kun sydäntäni aloitettiin tutkia. Istuin nuorena ja pelokkaana odottamassa verinäytteiden ottoa yksikseni ja keskustelematta kenenkään kanssa.
Nuori hoitaja kutsui minut sisälle. Hän sanoi ensimmäiseksi että "potilas ei voi valita hoitajaansa, eikä hoitaja potilastaan!" En ymmärtänyt ollenkaan, mutta kun olin peloissani, niin en pystynyt kysymään että mitä hän tarkoitti? Sitten hän sanoi, että joutuu ottamaan kaikkein paksuimman neulan, koska verta tarvitaan paljon. Hän iski sen neulan suoneeni niin, että veri lensi ympäriinsä. Hänen päälle ja minun päälle. Hän poistui huoneesta, jätti näytteen ottamatta. Sitten tuli toinen hoitaja joka otti näytteeni ilman ylimääräistä "tapon" yritystä.
En selvittänyt asiaa, koska olin peloissani sydänjuttuni takia ja minulla oli kaksi pientä lasta. Minä en ollut ollut sairaalassa muuta kuin synnyttämässä. Asia on mietityttänyt minua. Mietin, en tuntenut tuota hoitajaa, että oliskohan ollut joku mieheni entinen, joka nimestä tunnisti minut? Muuta en ole keksinyt selitykseksi, kuin "mustasukkaisen" mieheni entisen tyttöystävän!- webs
Suoraan kuin jännäristä " Mysteerisen mustishoitsun kosto " :))
Kyllähän niitä joitain omituisuuksia elämässä sattuu joille alkaa miettimään tiettyjä "yhtäläisyyksiä" tapahtumiin. Kuitenkaan niiden välttämättä pitävän paikkaansa oikeasti.
Hih, älä lue enempää niitä jännäreitä :) No vitsivitsi. - Alkuperäinen-Rapu
webs kirjoitti:
Suoraan kuin jännäristä " Mysteerisen mustishoitsun kosto " :))
Kyllähän niitä joitain omituisuuksia elämässä sattuu joille alkaa miettimään tiettyjä "yhtäläisyyksiä" tapahtumiin. Kuitenkaan niiden välttämättä pitävän paikkaansa oikeasti.
Hih, älä lue enempää niitä jännäreitä :) No vitsivitsi.Valitettavasti tuo tapahtui minulle oikeasti. Se on tietysti vain arvailua, että olisiko tuo näytteenottaja ollut joku "mustis", mutta mitään syytä en kyllä keksi. Eksälläni oli kyllä ennen minua ollut tyttöystävä jota en ollut nähnyt, enkä edes tiennyt hänen olemassaolostaan, ennen kuin hän soitti minulle ja sanoi jotenkin näin, että hänellä on parempioikeus olla (silloin seurustelimme vasta) mieheni kanssa, kuin minulla. Hän kirjoitti vielä joskus vuosien jälkeen miehelleni yhden kirjeen. En tiedä mikä hän oli ammatiltaan. En kysynyt, eikä hänellä silloin kun tapasin tulevan mieheni, voinut olla mitään ammattia, niin nuoria olimme. Sitten tuosta oli jo kulunut vuosia, kun olin niissä labroissa, missä veri virtasi! Meillä oli jo kaksi lastakin.
Elämä on tätäkin... dekkaria todellisuudessa.
- Akentti
Iltapäivää!
Tuima on tuuli tänään. Tulipa taas mieleen kaupunkiin mennessä Viipurintien sillalla kirja Sillan tekijät. Puolituttu mutta aikapaljon vanhempi oli kirjan kirjoittanut Pentti Fabritius ollut siltaa tekemässä 1963. Oli mahoton pakkastalvi Hämeessä ja siltamiehet asuivat parakeissa joissa oli vain kamiinat lämpöä tuomassa. Siellä oli monenlaista miestä ympäri Suomee, oli juoppoja ja vanhoja heikossa kunnossa olevia. Moni heitti henkensä siinnä työmaassa. Oli keuhkotautia sun muuta eikä ruuassakaan ollut kehumista mutta sinnikkäästi jaksoivat ja silta valmistui aikanaan. Minulla on se kirja ja Rumppuranta jonka myös kirjailija kirjoitti kotikunnastani jossa asuikin ja kävi koulunsa. Monet otti ihteesä kun tunnistivat ittesä siitä. On myös kirjoittanut runoteoksen Sammalen alta. Marjareissuilla on tullut mieleen että siellä se Pentti on ite nyt sammalen alla. Ennen oli koulujen väliset kilpailut kevät talvella siellä oli hiihdot ja henkisen alan kisat kuten laulua,lausuntaa,piirroksia ja kirjoituskilpailu jonka joka kerran tää kirjailija voitti. Ei silloin osattu arvata että joskus saa kirjoja aikaseks. Aikanaan muutti pois ja vaikutti tässäkin kaupungissa "sillanjälkeen" ja perusti jonkun kirjailijoiden seuran. Meni naimisiin, eron otti,uuen akan ja kuoli pois. Se oli siihen aikaan kun hän rupes kirjottamaan ihmiset piti jotenkin höhlänä että joku nyt maaseudulla rupee romaania värkkäämään mutta siitähän se ei välittänyt. Samaten tämä Ruotsissa vaikuttava A Salhberg on melkolailla entisiä naapurin poikia. Mummonsa oli ompelija ja pappansa maalari-tapetoitsija. Olihan hän Finlandia ehdokkaanakin mutta ei sitten valittukaan hänen kirjaansa.
Huomenna pittää siivota ja leipoa vierasvaraa vähän kun kaikki magiat ovat menneet vieraitten suihin.
Jopas nyt innostuin ihan liikoo kirjoittamaan mutta joka kerran kun sillan ylitän muistuu mieleen sillantekijät. Oli niin hyvin kuvattu henkilöt että vois heidät tunnistaa jos vastaantulisivat. Rauha heidän sieluilleen!
Kahvee tauko alakaa nyt!- webs
Akentti joka käveli sillan yli, iltapäivät vaan.
Hiisi kun rupesin miettimään tuota nimeä , P, Fabritius, että kuinka ja mistä se olevinaan niin "tutulta " tuntui. Selvisihän se kun sitten piti ihan kuukkelilla katsoa ettei ollut samaa muuta kuin nimi.
"Nääsvilleläiseen" venetehtailijaan, Argon veneistä tuo nimi siis tuttu. Lankomies kun aikoinaan ajoi venekisoja juuri Argolla jolla itekin sai joskus "tyypit" ottaa. Eihän sillä uskaltanut meikä kuin just suoralla pätkällä puolikaasulla mennä.
Ne kun on jo tuollaiset 100km/h veden päällä aika haipakkata sellaisella "läppärillä", ja sekin otti huiput yli 130 ellei kone paukahtanut, ja usein paukahti. Ja ellei kone kisassa paukahtanut niin lankomies veti voltin jossain kaarteessa.
Se tuo Rumppuranta oli siis sieltä Vesannon kyliltä tarinata, tai ainakin ympäriltä. - Cee-Lila
Itse olemme käyneet Venäjän Karjalassa esim Stalinin kanavaa katsomassa. Sitä rekennettiin 1933 alkaen, missä ainakin 200000 miestä kuoli sairauksiin ja nälkään. Osa ruumiista päätyi niihin kanavan rakennusvalleihin, osa lähellä olevaan hautausmaahan, missä myös kävimme ja otimme kuvia siellä olevista haudoista ja muistomerkistä. Sen kanavan nimi on nyt muistaakseni muutettu, Stalinin nimi poistettu.
- webs
"Kevättä" kuulema......ei pukkaa ei, periferiaan tullut n. 25-30 cm uutta lunta, voe pärskuta. Sitten taitaakin mennä ettei ainakaan ennen pääsiäistä tarvii hönnälle hoppuilla "remppailua" aloittamaan edes.
Ellei nyt lähde savotoimaan ennen sitä. Huh, sekin on kovvoo touhua kun ei siellä niistä konevehkeistä ole just mitään apuja. Eikä mönkkäriä tai kelkkaa meikä kyllä hommaa, se on vissi se.
Viimenenkin hevosmies laitto ajokkinsa "makkaratehtaalle" syksyllä joten ei sitäkään ole enää "tilattavissa" hommiin.- Cee-Lila
Tehdäänkö tästä ajokista sitten ns suolalihaleikettä? Lapsena pidin suolalihaviipaleista, en enää nykyään. Se on kuin riimihärkää, josta en myöskään pidä. Paahtopaisti kuuluu vielä samaan luokkaan, on yleensä sitkeätä kuin nahka, vaikka on omat kalterit suussa purentakalustona. Laivallakin aina otan mieluummin porsaanfilettä kuin paahtopaistia siellä buffetissa.
- webs
Cee-Lila kirjoitti:
Tehdäänkö tästä ajokista sitten ns suolalihaleikettä? Lapsena pidin suolalihaviipaleista, en enää nykyään. Se on kuin riimihärkää, josta en myöskään pidä. Paahtopaisti kuuluu vielä samaan luokkaan, on yleensä sitkeätä kuin nahka, vaikka on omat kalterit suussa purentakalustona. Laivallakin aina otan mieluummin porsaanfilettä kuin paahtopaistia siellä buffetissa.
Jaa, enpä tiedä mitä on tehty mutta kyllä se eräälle teurastamolle meni jalostukseen. Luultavasti juuri noita, lähinnä suolalihaleikkeeksi varmaan. Ja sehän on ihan njamia se. Ainakin jos ei tiedä että on omasta pollesta tehtyä.
Eikä sitäkään kyllä ennen ajateltu vaan ääntä kohti kun pöydässä oli. - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Jaa, enpä tiedä mitä on tehty mutta kyllä se eräälle teurastamolle meni jalostukseen. Luultavasti juuri noita, lähinnä suolalihaleikkeeksi varmaan. Ja sehän on ihan njamia se. Ainakin jos ei tiedä että on omasta pollesta tehtyä.
Eikä sitäkään kyllä ennen ajateltu vaan ääntä kohti kun pöydässä oli.Totta, ei sitä lapsena tiennyt, mistä maitokaan tuli. Maitokannussa kotiin kannettiin kaupasta, ei ollut edes purkissa tai pullossa siihen aikaan. Kaupunkilaisena duunariperheen tyttönä nähnyt lehmiä ja hevosiakaan kuin kuvissa.
- webs
Cee-Lila kirjoitti:
Totta, ei sitä lapsena tiennyt, mistä maitokaan tuli. Maitokannussa kotiin kannettiin kaupasta, ei ollut edes purkissa tai pullossa siihen aikaan. Kaupunkilaisena duunariperheen tyttönä nähnyt lehmiä ja hevosiakaan kuin kuvissa.
Kyllä me juosten kukin vuorollaan käytiin lähitalosta suoraan lypsyn jälkeen sellainen 4 ltr:n "peilarillinen" maitoa hakemassa. Tai ei sen nyt ihan lähitalo ollut, reilun km:n päässä.
Ja sitten taas äidin kotipaikalla oli lehmät ja hevonen, pari sikaa ja muutama kana aina paikalla.
Kyllä silloin tiesi juurikin mistä nuo tuotteet tulivat, nythän ne tulevat "kaupasta vaan" :)
Tuolla silloin jäähdytetyt maitotonkat vietiin pollella tai maitokärryillä päätien varteen maitolavalle josta Sisu keräsi ne kyytiin meijerille vietäväksi.
"Paluukyydillä" sitten yleensä kerran viikossa sai tuoretta voita ja juustoa, kirnupiimää jos tilattu oli. Silloinen "nettitilaus" meijerille tehtiin kirjoittamalla lappu joka joka kiinnitettiin tonkan kanteen kumminauhalla. Tuotteet maksettiin niin että meijeri vähensi ostot suoraan nk. meijeritilistä joka kertyi tuotetusta maidosta.
Pieniä eriä toki maitoa separoitiin ihan kotona ja kirnuttiin voiksi, ja voe juupeli että oli tuoreen leivän päällä makusta. - aurora5
Vaikka kaupunkilaistyttö olinkin, sain kesäisin muuttua maalaislikaksi. Mökillä (silloin sanottiin huvilalla) ollessani sain veljien kanssa hakea maidon suoraan navetan kylmähuoneesta. Illalla sitten aina vietiin kannu sinne takaisin odottamaan aamulypsyä. Samoilla reissuilla saatiin jäädä katsomaan lehmiä ja sikoja ja hevosia haassa.
Voi ja juusto ostettiin osuuskaupasta tai suoraan meijeristä. Molempiin oli kunnon pyörämatka. Pari kertaa kesässä päästiin linja-autolla lähikaupunkiin. Puutarhamarjat käytiin soutamassa kartanon kauppapuutarhasta.
Olen minä separaattoriakin käyttänyt. Ja nähnyt voita kirnuttavan.
- webs
Kirpakkata huomenta, ja tuulistakin taas.
Kyllä, eipä tarvii hoputa sinne periferiaan, illalla varmistui että uutta lunta oli tullut jopa 30 cm. No siten ei hoppuilla. Oli hyvä kuva kun veljenpoika laittoi niin 120cm (tolppa) korkea pihavalo loisti hangen sisältä :) On talo niin lumisella harjanteella, hyvä puoli siinä ettei kyllä sulamisvedetkään jää pihaan vaan menevät vauhdilla paljon alempana kulkevaan puroon.
Muuten tuosta puheena olleesta separoinnista ja voin kirnuamisesta näyttää olevan ihan hyviä pätkiä tuubissa. Tuli "piruuttaan" muistia virkisteltyä kun tässä aamun tunteina on odotellut s-posteja.
Ja voe miuta onnetonta mitä lupasin mennä ottamaan, no otin ku halavalla sain :)) Saattaa sitten "säätämistä" riittää kunhan laite joskus lähipäivinä tulee. Tuskin tarvii edes kertoa että liittyy näihin vempeleisiin..... aaaaapuva ! No kaikkea pitää kokeilla, ja sen takia se tuleekin. - Alkuperäinen-Rapu
Aurinkoiset huomenet!
Jokohan pitäisi ruveta siivoamaan tuota vihertilaa ja koristelemaan sitä kevätkukkasin? Narsisseja on jo kaupoissa ja nythän on jo maaliskuu puolessavälissä, joten aika olisi. Mutta, ei tarkene siivota siellä kun palelee!
Tänään "pitäisi" taas jotakin saada tehtyäkin, mutta saas nähdä... Huomenna on pakko mennä kauppaan, mutta kun katselee tuonne ulos ja näkee jäisenä kiiltelevät käytävät, niin hirvittää tuo kauppareissu.
Nyt kuitenkin kirkasta, ja kaunista päivänjatkoa kaikille!- webs
Kyllä sinun keväthoppuilijan pitää hommata lämpöpuhaltimet sinne "viherkämppääs" niin voit aloittaa ajoissa kun on pakko hösätä talven kourissa.
Sitten ne lämmöt voi ehkä, siis ehkä lopettaa toukokuun puolenvälin jälkeen......
- Cee-Lila
Kirkasta aamupäivää. Minkähän vempeleen se Websi on tilannut, kun halvalla sai? Tätini mieskin aina osti kun halvalla sai. Kun kaikki eivät kotiinsa mahtuneet, vei niitä säästöön kesämökkinsä saunarakennuksen eteiseen. Kerrankin siellä oli kolme erilaista hellaa.
Meille tulee huomenna se uusi kakkosjääkaappi.- webs
Hih, en minä ny helloja ottais kolmea vaikka iliman sais. Kun nyt meni "kaverille" se toinen toimiva tiettari ja mulle jäi tuo "jätekasa" josta ei kalua kannata yrittää niin niin...
Sitten tulee yksi Dell ( käytetty, vanhempi) johon ajettiin ( voe kiesus) Win 10 Pro levylle !
Katsotaan toimiiko sitten mitenkään siinä vai lentääkö hetkohta mäkeen ja tilalle laitan Ubuntun. Aika "pahat" ovat aavistukset sen kympin suhteen siinä koneessa mutta testataan nyt sitäkin.
Kaikkeen sitä pitää uteliaisuuttaan näppinsä sotkea, voi jumankekka :(
- aurora5
Kirkasta on että näköä haittaa, mutta lumensyvyys on Suomen pahin eli yli 100 cm. Taas oli yön aikana ilmestynyt "kynnys" päästä pois tästä rappujen luota. Pohjatuuli puhuu, että hirvittää. Eivätkä ennusteet juuri parempaa lupaa.
Paikallislehti kertoi, että eilisillä markkinoilla oli ollut paljon vähemmän kojuja ja väkeä kuin yleensä pruukaa. Syyksi laitettiin huonot järjestelyt. Tori oli ollut auraamatta vielä kun ensimmäisiä kojuja tultiin pystyttämään.
Minusta sen huonon järjestelyn takana olivat korkeammat voimat kuin pieni toriyhdistys mikä lie. Ei kai kukaan näissä pyryissä pysty kesäisen sileäksi asfaltiksi muuttumaan. Kevätmarkkinat toukokuulle, sanon minä!- webs
Vähän älyttömältä tuntuu järjestääkin tähän aikaan siellä "kevätmarkkinoita" kun aika usein voi olla juuri vielä ne olosuhteet mitä nyt ovat.
Kyllä siinä kaupungin mainekin kärsii ja kauppiaat häviää ellei asioita, kuten edes aurauksia hoideta alueella. - aurora5
Kyllä on nyt tuolla korvessa rekikoirien tottelevaisuus koetuksella. Aluetta ympäröivä aita on lumen peitossa yläreunaa myöten ja koirat parveilevat hangen päällä sitä vapauden mahdollisuutta tiirailemassa. On ihme, ellei joku päätä lähteä karkuteille. Tässä saa sydän kylmänä odottaa, milloin paikallislehti kertoo seudulla vapaana riehuvasta koiralaumasta, kuten hesari kertoi Heinolaa terrorisoivista koirista. Täytyy vain toivoa, että kodin kutsu ja lauman vanhimpien ja viisaimpien paine saa karkua ajattelevat pysymään aloillaan.
- webs
aurora5 kirjoitti:
Kyllä on nyt tuolla korvessa rekikoirien tottelevaisuus koetuksella. Aluetta ympäröivä aita on lumen peitossa yläreunaa myöten ja koirat parveilevat hangen päällä sitä vapauden mahdollisuutta tiirailemassa. On ihme, ellei joku päätä lähteä karkuteille. Tässä saa sydän kylmänä odottaa, milloin paikallislehti kertoo seudulla vapaana riehuvasta koiralaumasta, kuten hesari kertoi Heinolaa terrorisoivista koirista. Täytyy vain toivoa, että kodin kutsu ja lauman vanhimpien ja viisaimpien paine saa karkua ajattelevat pysymään aloillaan.
Kuulin tuosta Heinolan hommasta jotain, mutta kaupunkioloissa luulisi enemmän syy olevan niissä koiranpitäjissä. No tarkemmmin en ehtinyt kuunnella kyllä.
Se onkin siellä nyt jos, jos se eka kerta tapahtuu niin lauma äkkiä hokaa etteihän täällä "pakko " ole ollakkaan ja homma voi sitten alkaa toistua.
Meillä oli yksi ajuri niin se kehveli oppi kiipeämään verkkoa pitkin ylös ja katon ja verkon välistä ( 40 cm) pirulainen karkailemaan. Alussa eihän sitä uskottu kun sulan aikana ei jälkiä jäänyt mutta uskottava lopulta oli. Sitten kun velipoika sattui sen näkemään.
Siihen asti luultiin että eräs kyläläinen tod. näköisesti kävi sen tarhan ovesta päästämässä ulos kun ketään ei ollut kotosalla. Tällä mainitulla kun ei ollut ihan kaikki inkkarit aina kanootissa ja saattoi tehdä yhtä sun toista. - Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Kyllä on nyt tuolla korvessa rekikoirien tottelevaisuus koetuksella. Aluetta ympäröivä aita on lumen peitossa yläreunaa myöten ja koirat parveilevat hangen päällä sitä vapauden mahdollisuutta tiirailemassa. On ihme, ellei joku päätä lähteä karkuteille. Tässä saa sydän kylmänä odottaa, milloin paikallislehti kertoo seudulla vapaana riehuvasta koiralaumasta, kuten hesari kertoi Heinolaa terrorisoivista koirista. Täytyy vain toivoa, että kodin kutsu ja lauman vanhimpien ja viisaimpien paine saa karkua ajattelevat pysymään aloillaan.
Luin juuri Hs.fistä, kuinka Turussa oli jätetty venäläisiä kilpailumatkalta kotiinsa palaavia valjakkokoiria kuolleina, tai kuolevina huoltoaseman pihalle. Epäillään, että olivat saaneet lämpöhalvauksen laivamatkalla häkissään. En voi kuvitella, kuinka joku voi tehdä noin törkeän teon. Täällä on yritetty elvyttää paria koiraa, mutta tuloksetta.
Tyttäresi koirat ovat onnellisia koiria telmiessään lumessa. - aurora5
webs kirjoitti:
Kuulin tuosta Heinolan hommasta jotain, mutta kaupunkioloissa luulisi enemmän syy olevan niissä koiranpitäjissä. No tarkemmmin en ehtinyt kuunnella kyllä.
Se onkin siellä nyt jos, jos se eka kerta tapahtuu niin lauma äkkiä hokaa etteihän täällä "pakko " ole ollakkaan ja homma voi sitten alkaa toistua.
Meillä oli yksi ajuri niin se kehveli oppi kiipeämään verkkoa pitkin ylös ja katon ja verkon välistä ( 40 cm) pirulainen karkailemaan. Alussa eihän sitä uskottu kun sulan aikana ei jälkiä jäänyt mutta uskottava lopulta oli. Sitten kun velipoika sattui sen näkemään.
Siihen asti luultiin että eräs kyläläinen tod. näköisesti kävi sen tarhan ovesta päästämässä ulos kun ketään ei ollut kotosalla. Tällä mainitulla kun ei ollut ihan kaikki inkkarit aina kanootissa ja saattoi tehdä yhtä sun toista.Jos ne karkuteille lähtevätkin, niin suuntaavat varmasti pian takaisin kotiin. Auton alle jäämiseen on minimaalinen mahdollisuus aavoilla "selkosilla". Juuri tähän aikaan eivät tukkirekatkaan kulje, ja naapureita ei ole kilometrien säteellä.
Sääliksi vain käy, kun hän yksin koko viime kesän uurasti sen aidanteon kimpussa. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Jos ne karkuteille lähtevätkin, niin suuntaavat varmasti pian takaisin kotiin. Auton alle jäämiseen on minimaalinen mahdollisuus aavoilla "selkosilla". Juuri tähän aikaan eivät tukkirekatkaan kulje, ja naapureita ei ole kilometrien säteellä.
Sääliksi vain käy, kun hän yksin koko viime kesän uurasti sen aidanteon kimpussa.On sinun tyttäresi todella sitkeä ihminen. Aidanteko on aina SinL:llä ja miehellään siellä Ausseissa lähes jokavuotinen juttu, ostavat aina tiluksilleen noin tusinan verran sonninmullikoita, jotka syövät heidän ruohonsa ja kasvavat siellä myyntikuntoon. Kovaa hommaa se aidanteko melkoisen isolla alalla. Kun heinät loppuvat tai kuivuvat pääsevät viemään sonnit naapurien tilalle, joilla ei kenties silloin ole tarvetta heinilleen. Välillä vesikin loppuu, joskus on joku myrkkykäärme purrut jotakuta nautaa, joka löytyy kuolleena tontilta. Hoitavat näitä mullikoitaan mm soittamalla niille klassista musiikkia, mistä pitävät kovasti. Heillä on muutama kanakin, jokaisella on oma nimikin, esim yksi taisi olla Hedvig. Kaikki ovat erivärisiä, joten nimetkin on helppo muistaa. Mullit joutuvat aina tietyn ajan kuluttua lihakarjaksi peräti merimatkalle Saudeihin ym maihin, joissa ei possua syödä.
- Cee-Lila
Mikkelissäkin on aina ollut maalismarkkinat, mikähän sen torin kunto on ollut, en ole siskolta kysynyt, kävikö siellä.
Rantatielläkin ihmiset kävelevät varovasti, kuin hiihtäen kengänpohjillaan, että pysyvät pystyssä.- Cee-Lila
Katsoin juuri Mikkelin torikamerasta, että markkinathan siellä nyt juuri ovat, eilen ja tänään. Tori näkyy olevan aivan täynnä kojuja, joten hyvin on aurattu.
- aurora5
Cee-Lila kirjoitti:
Katsoin juuri Mikkelin torikamerasta, että markkinathan siellä nyt juuri ovat, eilen ja tänään. Tori näkyy olevan aivan täynnä kojuja, joten hyvin on aurattu.
Mikkelissä on lunta puolet siitä mitä täällä.
Kyllä täälläkin pienen kaupungin aurauskalusto on tehnyt kaikkensa markkinoiden onnistumiseksi, mutta kun lunta pyrytti tauottomasti kaksi päivää ja yötä, niin eihän mitkään resurssit riitä.
Kaupunki teki kohtalokkaan virheen, kun siirsi aukealle torille markkinat, joita on vuosikausia pidetty pääkadun varrella, joka luonnostaan pidetään puhtaana koko ajan.
Vanha torihan on sinänsä loistopaikka, johon mahtuu kymmeniä kojuja lähekkäin ja on siis asiakasystävällisempi kuin pitkänä letkana vilkasta autotietä reunustava kojurivistö. Sattui nyt vain harvinaisen huono tsäkä juuri markkinapäivän ilimojen kohdalle.
- Akentti
Auringoista päivää täältäkin.
Hommat hoidossa,suhtkoht kaikki tehty mikä oli mielessä. Laitoin makaroonilaatikon uuniin kun oli uuni kuumana. Valmistui jo ja söinkin, et olikin hyvää pitkästä aikaa. Torkut tuli myös otettua. Websille sanon et oikeessa olit et Vesannolta oli kirjailija joka kirjoitti Rumppurannasta. Erityisesti postinkantaja otti ihteesä kun oli kirjassa nimetty "rusetti-rissaseksi" ja kansa tunsi hänet "ravatti-rissasena". Ja monet muutkin siinnä kirjassa seikkaili
jos minkä nimisinä mutta kuiteskin tunnistettavissa. Ja tottahan oli ainakin toinen puoli. Savon emäntä eli koulukaverini ja hyvä ystäväni vieläkin oli nähnyt kun Leena Lehtolaisen isä oli työntänyt tulevaa kirjailijaa kylänraitilla. Me emme silloin enää olleet siellä mutta Leenan isä oli keskikoulussa opena. Serkkuni myös on runokirjoja kirjoitellut mutta en oo ostanut kun en ole häntä koskaan tavannut mutta pappansa ja mummonsa olen tuntenut lapsenna ja ollut päivällisellä heidän luonaan joskus 1952 kesällä. Ja Anu Pentikin isä oli naimisissa serkkuni kanssa ja on haudattu setäni ja hänen vaimonsa viereen. He kumpikin olivat leskijä ja tapasivat toisensa ja "menivät yhteen". Leskivaimo elää vieläkin mutta en tullut häntä tuntemaan kun aivan kuulema koulusta päästyään meni "miehelään" eikä meillä koskaan käynnyt. Setäni hautajaisissa näin viimeksi joskus 60-luvulla.
Siellä kirjoitettiin maitojuttuja. Maito on tuttu tuote kun niin kauan kuin muistan oli meillä lehmiä vasikoita lampaita sikoja ja kanoja sekä kissoja. Äiti ei tykännä koirista sanoi vaan kun tuli koirista juttua ettei tarvihe koiraa vaan osaa haukkua ite vieraansa. Separaattori oli Milka nimeltään ja vihreä väriltään. Puukirnu oli ja olin kakarana innokas kirnuamaan mutta äiti ei oikein siitä tykännyt ja kerran salaa kun olin keittiössä ja kermat kirnussa aattelin et nyt on mun hetki. Läiskäytin mäntää niin että kattoon tuli mahoton läntti. Siinnä ei kyllä päätä silitelty. Mutta en kyllä tainnut "koivuniemen herraa" saannut. Tuossa samanen kirnu on eteisen nurkassa. Siinnä on sateenvarjot ja kävelysauvat. Mäntää ei kirnussa ole siitä syystä kun asuimme Yläneellä ja vaatekaapissa ei ollut tankoo henkareille niin otin sahan ja sahasin männän poikki. Tulikin hyvä orsi. Ja voipytty jäi Harvaluotoon. Yks naapuri ihastui siihen ja pyysi itselleen. No annoin sillä enhän minä enää voita pese enkä suolaa. Onkos nää voin pesu ja suolausjutut tuttuja? Maalla syntyneille ehkä mutta ei kaupungissa kasvaneille.
Rupespas nyt tekstiä pukkaamaan ihan liian kansa joten piste! Kirjoitellaan taas jonakin päivänä!- Cee-Lila
Voi että oli taas hauskaa luettavaa sinulta Akentti. Hauska tuo rusetti/ravatti Rissanen ja oli postinkantaja, mistä lie nimensä saanut. Appi oli rusetti-insinööri töissään, käytti sitä kaulassaan, ettei kaulansa jäänyt ravatistaan kiinni kun meni tarkastamaan tahtaalla jotain häikkää jollain naula/helakoneella, missä oli koneinsinöörinä.
Koivuniemen herraksi isäpuolenikin aina nimitti vitsaa, millä uhkaili meitä. Käyttikin sitä kerran siskooni. Äiti meitä aina kuritti, milloin remmillä milloin milläkin. U sai kerran isältään koivuniemen herraa oikein olan takaa. Käski hakea oksan pihalta ja kun tuli takaisin, oli oksa liian lyhyt, käski hakemaan pitemmän. Sillä kun sitten piiskasi oli kroppa täynnä verisiä naarmuja. Seuraavana päivänä sattui olemaan koulussa terveydenhoitajan vastaanotto ja ihmetteli jälkiä. Siitä ei seurannut mitään siihen maailmanaikaan, olihan isä pienen ruotsinkielisen paikkakunnan ainoan tehtaan johtoportaan inssi tuolla Länsi-Suomen saaristossa, ennen kuin muuttivat stadiin takaisin, jolloin U oli 9 v.
Tätini osti usein maalaistalosta voita sinne mökilleen ja se oli huonosti pestyä ja härskiltä maistuvaa. Tosin tädillä ei ollut jääkaappia siellä mökillään vaan maakellari, mikä saattoi olla syy härskiintymiseen. - webs
Vai "ravatti-rissanen " :. Sehän melekein osuis kuten "laakkas onni ,kylän ravatti-sonni" :)
Olipa sittenkin L.Lehtolainen syntynyt siellä Savossa ennenkuin ilmestyivät sinne meikän nuoruuskulmille vaikka joskus muistelin ettei hää tainnu vielä olla olemassakaan. No näin se muisti jossain asioissa voi vipata, etenkin kun isänsä juuri liittyi koulumaailmaan, jopa äitinsä myöhemmin. Ja ne kouluasiathan meikä pyrki nopeella vikkelään unohtamaan :))
Vaikka Taavi kyllä joillain tunneilla meitäkin yritti kait opettaa ........
Katsoin niin sen M .Kallio -sarjan kolmas osa sijoittuukin juuri sinne minne asettuivat ja missä kirjailijatar vietti "lapsuuttaan". Teoksen nimikin on aika viittaava paikkaan.
Rakensivat kesämökin sinne läntisimpään nurkkaan niemeen, melkein Savon rajalle. Kerran jouduinkin Taavilta kysymään ja venettä lainaamaan kun lokakuun räntäsateella ja myrskyllä piti koira saada haettua yhdesta saaresta pois minne uimalla ajettava painoi ja koiruus perässä.
- Cee-Lila
Sain tänään kutsun entisen työpaikkani "vanhojen tapaamiseen" toukokuussa. Ihan kiva tavata entisiä työkavereita, osa on edelleen siellä töissä, osa nimistä aivan outoja. On varmaan 3 vuotta kun viimeksi siellä olin tapaamisessa. U;kin sai kutsun huhtikuussa olevaan "vanhojen partojen" tapaamiseen, mutta ei aio sinne mennä, olisi Turuus. Minun on ihan täällä stadiis.
- webs
Aapäivää, ja aikas vileetä sitä.
Viiden aikaan -13.4 ja nyt vähän myöhemmin taas pirullinen viima /tuuli vie sen minkä aurinko antaa, ei valoa mutta lämmön. Piti vaan käydä lyhyempi aamulenkki taas.
Aa:sta mieleen...onkohan eräs A-böndenmummu jäänyt käräjätuvalle pysyvästi istumaan?
Vai että Cee kutsuttu "vanhojen tapaamiseen" ? Ethän sinä vielä heihin kuulu ;) Mutta entisten työntekijöiden tapaamiseen niin ihan ok. Onkos Uulla "wanha parta"? Eikä juu Turkuun kantsi mennä, eikös siellä ole vaara saada joku "turuntauti", mitä se lieneekään, lähteekö ees penissiliinillä pois? - Cee-Lila
Huomentapäivää. Piti nousta turkasen aikaisin ylös, odottamaan jenkkikaapin tuontia. Tuotiinhan tuo vähän ennen kymmentä. Luin ohjeita, ensin on asennettava paikoillee vatupassin kera, pestävä miedolla pesuaineella, kuivattava hyvin, vasta sen jälkeen annettava vielä neljä tuntia seistä paikoillaan, ennen kuin pistoke laitetaan seinään. Mitään mainintaa ei ollut mahdollisista kompressorin kiinnityspulttien irrottamisesta. Onkohan sellaisia enää? Muistan kun 18 vuotiaana ostin itselleni ekan jääkaapin, en älynnyt, että kompressori olisi pitänyt vapauttaa alustastaan muutamalla pultilla. Ilmankos kaappi aina tärähteli kun kompura lakkasi toimiasta ja taas käynnistyessään vavahteli ja nyki. Muuttaessani pois siitä asunnosta 4 vuoden kuluttua tuon vasta huomasin. U saa tutkia asian kotiin tullessaan. Ohjeessa luki vielä, että aina kun jääkaappia puhdistetaan sisältä, on otettava pistoke pois seinästä, ei siis riitä, että lämpötila säädetään nollaan. No en ole kyllä pistoketta seinästä vetänyt.
U:lla ei ole wanhaa partaa, ajaa joka päivä pois. Monella hänen entisellä työkaverillaan on eläköityneenä jäänyt leuka ajelematta.- webs
Vai turkasen aikaisin ? :) Tietysti kaikilla vaihtelee se aikaisin... Juu, enpä tiedä onko enää noissa laitteissa niitä kuljetustuiksi asetettuja pultteja tai kiinnikkeitä, jos on niin kyllä niistä manuaalissa pitää olla maininta sitten.
Mutta aika uskomatonta, tätä kirjoitan nyt sillä jätekasaksi tuomitulla koneella ja ubuntulla .
Piruuttani vielä aloin testaamaan noita muistikampoja erikseen ja ristiin ja tups, sitten koneen sainkin vikasietotilaan käynnistymään. Ja taas eri testejä niin vika ei ollutkaan yhdessäkään 4:stä kammasta vaan toisessa slotissa johon muistikammat painetaan kiinni.
No nyt ei saa muistia lisättyä mutta pyörii ubuntu suht hyvin tälläkin. Ja nyt on sitten tulossa se kolmas kone jossa se winin 10 pro....voe kekkale. Eihän tätä nyt sitten vielä osiksi laiteta vaikka jo se oli aikomus :)) - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Vai turkasen aikaisin ? :) Tietysti kaikilla vaihtelee se aikaisin... Juu, enpä tiedä onko enää noissa laitteissa niitä kuljetustuiksi asetettuja pultteja tai kiinnikkeitä, jos on niin kyllä niistä manuaalissa pitää olla maininta sitten.
Mutta aika uskomatonta, tätä kirjoitan nyt sillä jätekasaksi tuomitulla koneella ja ubuntulla .
Piruuttani vielä aloin testaamaan noita muistikampoja erikseen ja ristiin ja tups, sitten koneen sainkin vikasietotilaan käynnistymään. Ja taas eri testejä niin vika ei ollutkaan yhdessäkään 4:stä kammasta vaan toisessa slotissa johon muistikammat painetaan kiinni.
No nyt ei saa muistia lisättyä mutta pyörii ubuntu suht hyvin tälläkin. Ja nyt on sitten tulossa se kolmas kone jossa se winin 10 pro....voe kekkale. Eihän tätä nyt sitten vielä osiksi laiteta vaikka jo se oli aikomus :))Sellaista se on, kun osaa kaikenmaailman muistikammatkin ja niiden asetukset, että mihin slottiinkin se ja se tulee. Minulla on vain läjä kampoja, joilla haron hiuksiani. Olen kyllä nähnyt noita tietokoneen muistikampoja, aikoinaan kun minulla oli IBM:n kone, jossa taisi olla Win 3.1. ohjelma, niin siihen lisättiin joku kampa. Kone oli silti hidas kuin etana, kun lapsenlapsille piti saada Tupuna Vaissin ohjelma toimimaan, niin lapset ehtivät ottaa jo päiväunet, ennen kuin seuraava kuva tuli valmiiksi. Kun U osti avaruusaiheisen cd vai mikä levy se nyt oli, niin tähtitaivaan teko kesti niin kauan, ettei siitä tullut mitään. Kun sitten ostimme ekan Dellimme, niin tähtitaivas pyöri niin kovaa, ettei ehtinyt nähdä mitään. Pyörivät kuvat varmaan heti maailmankaikkeuden mustaan aukkoon.
Eilen oli Stephen Hawkingsin kuoleman takia iso juttu Hesariss hänen musta-aukko teoriastaan, välillä tuli kirjoittajalle painovirhe sanaan mustat aukot, niin yht äkkiä maailman kaikkeuteen häviävät mustat autot. No varmaan häviävät. Meillä on onneksi vaalean hopeanharmaa auto, se ei varmaan ihan tyystin katoa. Tuo musta aukko -teoria on kyllä mielenkiintoinen, sinne kun joutuu, ei sieltä koskaan pääse pois. Voikohan koko telluksemme imaistua sinne joskus? No, en viitsi pohtia, U:lta jos kysyy, aloittaa niin pitkän selityksen, että en jaksa keskittyä kuuntelemaan. Harmi, etten ole kiinnostunut tähtitieteestä, maailmankaikkeudesta ym, linnunradoista. Esko Valtaoja on Suomessa sen alan kosmologi, samoin Syksy Räsänen, joka on mielenkiintoisen näköinen ulkonäöltäänkin, varsinkin hiuksiltaan. Heidän mielipiteitään oli siinä Hawkingsin nekrologissa. Hawkings eli muuten tavattoman kauan, vaikka sai ALS -diagnoosin jo 21 vuotiaana. - webs
En minäkään jaksa pohti noita avaruuden asioita, riittää ihan näissä jokapäivän maantasalla olevissa.
Tuo oli kyllä tosiaan "ihme" että Hawkings eli niin kauan tuon sairauden kanssa. Tietyillä lääkkeillä kai pystytään hieman hidastamaan etenemistä mutta ei pysäyttämään.
Ent työkaveri sai diagnoosin tuosta niin alle vuodessa hiipui ensin liikuntakyky ja lopulta pahin vaihe ( hengityksen hiipuminen) kesti vain n. 3 viikkoa. Siitäkin oli jo 2 viikkoa happiviikset.
Jaa, tiedä tuosta "osaamisesta" onko siitä aina etuakaan, ainakaan kun ei ole tuntiakaan tietotekniikkaa virallisesti opiskellut mutta ihminen on oppivainen eläin, halutessaan...
Just kilahti viesti että nyt se yksi kone olisi postista noudettavissa, voihan läppä :)) Sitten "leikkimään" sen kympin kanssa johon just kohta pitäisi tulla taas iso päivitys 1803...... - Cee-Lila
webs kirjoitti:
En minäkään jaksa pohti noita avaruuden asioita, riittää ihan näissä jokapäivän maantasalla olevissa.
Tuo oli kyllä tosiaan "ihme" että Hawkings eli niin kauan tuon sairauden kanssa. Tietyillä lääkkeillä kai pystytään hieman hidastamaan etenemistä mutta ei pysäyttämään.
Ent työkaveri sai diagnoosin tuosta niin alle vuodessa hiipui ensin liikuntakyky ja lopulta pahin vaihe ( hengityksen hiipuminen) kesti vain n. 3 viikkoa. Siitäkin oli jo 2 viikkoa happiviikset.
Jaa, tiedä tuosta "osaamisesta" onko siitä aina etuakaan, ainakaan kun ei ole tuntiakaan tietotekniikkaa virallisesti opiskellut mutta ihminen on oppivainen eläin, halutessaan...
Just kilahti viesti että nyt se yksi kone olisi postista noudettavissa, voihan läppä :)) Sitten "leikkimään" sen kympin kanssa johon just kohta pitäisi tulla taas iso päivitys 1803......Stephenillä oli varmaan rahaa runsaasti hoitaa itseään. Ei kenellä tahansa ole avustajaa, joka tulkkaa yliopistoissa tämän puhekyvyttömän neron sanomisia. Hänellä oli erikoislaitteet itsensä ilmaisemiseen. Hänen mukanaan meni kuitenkin hautaan tavaton määrä tietoutta.
Olet siis todella oppivainen eläin, No niin, nyt sitten uusi härpäke postista työn alle, Kymppinensä kaikkineen. Kyllä sinä osaat. Olen sen vuosien kuluessa huomannut.
Nyt U asensi uuden jääkaappimme vatupassilla ojennukseen ja kyllä oli hankalaa, kun ei mukana tullut sitä litteätä, millä mutterin/jalan pyörän suuntaa vaihdetaan. Emme tietenkään löytäneet sellaista rommakaapistamme. U oli lattialla makuullaan ja jonkun ristipääruuvimeisselin avulla käänteli sitä klabbia, minä seurasin vatupassia mihin suuntaan milloinkin se vesihelmi siellä kallistui. Johan oli jo hermostuksen paikka lähellä. Nyt kaappi on kuitenkin seisomassa entisen kaapin paikalla ja illan kuluessa siihen liitetään virta. Eiköhän kohta jo ole jäähdytyskunnossa. - webs
Tässä jo tuota "paholaisen" keksintöä säädellään ja katotaan mitä tulee. Liikkeen jäljiltä eihän se edes kunnolla käynnistynyt ennenkuin meni itse "konehuoneen ytimeen" venttiileitä kääntelemään eri asentoihin. Myöskään ei näppistä eikä hiirtä tunnistanut ennenkuin näytin sille taivahan.....eikun uudet käskyt.
Kyllä tuo alkuun aika sekametelisopalta näyttää mutta jv:n tili ja oma käyttäjätili tehty ilman Mäsän tilejä :)) Vaikka se kuinka yrittää sitä vängätä joka rakoon tehtäväksi.
Voi sen joskus joutua tekemään(kin) jos tällä meinaa ajella pitkäänkin, sen näkee sitten.
Itse laite on vaan kooltaan ehkä puolet noista parista muusta, melkein menee taskuun, siihen lompuukitaskuun :)
Ja säädöt jatkuvat......
- webs
Ja sitten se eka viesti tällä paholaisen keksinnöllä ja Firefoxilla vaikka Mäsä väittää "ettei saa asennella" , juu juu...
Kyllä tämä aika nopeelta tuntuu (vielä) kun ei juuri mitään ylim. sälää ole asennettu, ja kympin asennus on tehty puhtaana eikä mikään päivitysasennus. Niiden kanssa ne kovimmat painit ovat olleetkin, etenkin vähänkin vanhemmissa koneissa. Tällä näyttäs ikää olevan bios-version mukaan n. 4,5 vuotta.
Muuten juu, office-palikat näyttäis ensivilkaisulla olevan rahan takana mutta minähän kokeilen ajaa kivikautisen officen levyltä sisään, saattaa ja tod.näköisesti viskaa levyn kihniöön asti.
Voi suakel, nyt on kolmen koneen, tabsin ja kännyn koukussa, mihin tässä vielä päätyy?
Hei mutta nythän on persjantai ja Puhlari menossa...... - webs
Nonih, puhlaritkin meni eikä "böndenmummusta" mitään kuulunut, mie koht alan huolestuva kun niitä paineita tuntui pukkaavan monelta suunnalta. Toivotaan nyt että asiat ovat jollain tavalla lutviutunu uomiinsa, edes kohtuudella.
Sen takia Cee niitä kylmälaitteita on pidettävä pystyasennossa se tietty aika ennen käynnistämistä että ne nesteet asettuvat kompuraan aloilleen. Kun eri kuljetusvaiheissa laite on voinut olla miten päin tahansa niin se takaa että laite lähtee kierrättämään nestettä oikein.
Rapurallaa on varmaan kantanut yhen liiterillisen muonaa huusholliin kun halavalla sai :)) Sitten ens syksynä vielä ihmettellee jopa on kaapeissa kohta vanhaksi menevää apetta. Ja kesällä...pakastinkin täynnä "saksanhirven"-käristystä suoraan New Zelandnista.
Hyvä ettei kenkurua suoraan "Highlandiasta" ? Onkos siellä muuten noita yleensäkään, ei muista kun on niin pitkä aika kun on tullut käytyä, kait kohta puolensataa vuotta. No ei sentään. Kyllä me sinne sillanposkeen vietiin kalaa satoja (ellei tuhansia) kiloja josta hoitajat tulivat ne hakemaan.
Mutta voe kehvel siellä sipiriassa niitä lumen määriä, ja liberiassakin. Jäällä oli suksillakin eilen upottanut 30-40 cm niin siinä oli vastatuuleen velipoika puhaltanut verkkoreissullaan. Voi vain kuvitella oloja siellä A`ran ja tyttären tonteilla :((- Cee-Lila
Jääkaappi seisoi 4 ja ½ tuntia aloillaan, ennen kuin laitoimme pistokkeen seinään. Laitoin kylmyysnappulan 2½ kohdalla, kun isoin lukema on 5. Mitään en vielä sisälle laittanut. On sen ovi niin tiukasti kiinni, että toisella kädellä pitää pitää kaappia paikoillaan, kun toisella avaa oven. On sen verran kevytkin vielä, kun ei ole mitään sisällä. Entisen kaapin ovi aukeni tosi helposti, se kun oli sellainen hieman roikkuva yläosastaan, niin hori ilmaa huoneenlämmöstä sinne. Toisen jääkappimme ovi aukeaa myös helposti, vaikka ei ole tiivisteet hapertuneet eikä ovi "roiku".
Sinulla on nyt 3 tietokonetta, on mistä valita, jos joku ei toimi. - webs
Cee-Lila kirjoitti:
Jääkaappi seisoi 4 ja ½ tuntia aloillaan, ennen kuin laitoimme pistokkeen seinään. Laitoin kylmyysnappulan 2½ kohdalla, kun isoin lukema on 5. Mitään en vielä sisälle laittanut. On sen ovi niin tiukasti kiinni, että toisella kädellä pitää pitää kaappia paikoillaan, kun toisella avaa oven. On sen verran kevytkin vielä, kun ei ole mitään sisällä. Entisen kaapin ovi aukeni tosi helposti, se kun oli sellainen hieman roikkuva yläosastaan, niin hori ilmaa huoneenlämmöstä sinne. Toisen jääkappimme ovi aukeaa myös helposti, vaikka ei ole tiivisteet hapertuneet eikä ovi "roiku".
Sinulla on nyt 3 tietokonetta, on mistä valita, jos joku ei toimi.On joo mistä valita, ja mahoton määrä "varaosia" vielä . Mihinkähän noita piilottelis?
Kyllä ne uudessa kaapissa tiivisteet ovat niin hyvät että lämmin kaappi imaisee oven tosi tiukasti kiinni. Aika nopeasti se tyhjä kaappi kylmenee tuolla 2½:lla jopa -22-24 C:n ja sitten vähän "lämpenee" kun täyttää.
Noin vrk:n kun siellä on ollut evästä sisällä niin luulen että saat pudottaa kakkoselle,, siinä on varmaan mittari itsessään.
- Cee-Lila
Luin linkistä, lehteä ei minulle tule, On joskus kyllä tullutkin. Kiitos siitä, että laitoit jutun tänne, on mielenkiintoinen ja rohkea teko Eliisalta. Onko tuo navetta nykyaikainen konelypsynavetta, ei sorminlypsy enää kaiketi? Oli minunkin äidinäidilläni yksi ainoa lehmä, jonka käsin lypsi, tuskin häneltä mihinkään meijeriin meni litraakaan, koska oli iso perhe, 8 lasta, joista vanhimman ja nuorimman ikäero oli parikymmentä vuotta. Eivät olleet siis koskaan vanhimmat enää kodissa, kun nuorin syntyi. Todella harvoin tämän mamman ja papan hoteissa olimme, vaikka melko lähellä asuimme, siksi jäi niin vieraaksi minulle tämä "maalaiselämä". Mamma ja pappa jäivät minulle siksi niin vieraiksi.
Eliisan elämäntapaa ihailen, mutta itse en siihen pystyisi. Vaatii todella hyvän fyysisen kunnon ja sitä minulta puuttuu. - aurora5
Olen minäkin kuullut tuosta Eliisasta. Sen verran tiedän, että on nykyaikainen robottinavetta, missä lehmät omin päin kuljeskelevat lypsylle niitten "vetimien" luokse.
Katsoin tietojani Omakannasta. Keskiviikkona otettujen kokeiden tulokset olivat tulleet ja viitearvojen mukaiset hyvinkin. Hb ei ollut noussut tuosta sadastakahdestakympistä, mutta ihan hyvä, kun vertaa siihen kesän 106:een.
Kävin täyteen ahdetussa marketissa, oikeastaan ainoana asiana ostaa onnittelukortti 70 vee täyttävälle pikuveljelleni, mutta tarttuihan sieltä yhtä ja toista muutakin messiin.
Eilen istuin kerrosnaapurini kanssa ihmettelemässä, kun jotkut osakkaat, jotka eivät edes asu talossa, ovat saaneet päähänsä rakennuttaa hissin tähän vanhahkoon kolmeasuinkerroksiseen taloon. Siinä menevät meikäläisen "arkkurahat" eikä riitäkään. No, asukkaiden valta on päättää yhdessä moisesta turhasta "modernoinnista". Epäilen, että "hissipuolue" kärsii kirvelevän tappion. - Cee-eripesienhoitaja
aurora5 kirjoitti:
Olen minäkin kuullut tuosta Eliisasta. Sen verran tiedän, että on nykyaikainen robottinavetta, missä lehmät omin päin kuljeskelevat lypsylle niitten "vetimien" luokse.
Katsoin tietojani Omakannasta. Keskiviikkona otettujen kokeiden tulokset olivat tulleet ja viitearvojen mukaiset hyvinkin. Hb ei ollut noussut tuosta sadastakahdestakympistä, mutta ihan hyvä, kun vertaa siihen kesän 106:een.
Kävin täyteen ahdetussa marketissa, oikeastaan ainoana asiana ostaa onnittelukortti 70 vee täyttävälle pikuveljelleni, mutta tarttuihan sieltä yhtä ja toista muutakin messiin.
Eilen istuin kerrosnaapurini kanssa ihmettelemässä, kun jotkut osakkaat, jotka eivät edes asu talossa, ovat saaneet päähänsä rakennuttaa hissin tähän vanhahkoon kolmeasuinkerroksiseen taloon. Siinä menevät meikäläisen "arkkurahat" eikä riitäkään. No, asukkaiden valta on päättää yhdessä moisesta turhasta "modernoinnista". Epäilen, että "hissipuolue" kärsii kirvelevän tappion.Tuo 120 hb-tulos on ihan hyvä. Itselläni on ollut vuosikaudet 104-116, hengissä olen. Nyt on tuota sinun luokkaasi, viime vuonna todella heikoilla olin, laski jopa 57 lukemaan.
Tuo hissiasia on myös sellainen vanhahkojen talojen ongelma. Apen kotitalo oli rakennettu vuonna 1923, 3-kerroksinen ja ilman hissiä, täällä Käpylässä. Joutui muuttamaan pois omastaan koska ei pystynyt enää menemään ulos asunnostaan kävelykepin kanssa tukien itseään kaiteeseen liukkaassa kierreportaassa, jotka ovat kiveä ja murtuneet osittain kulutuksen myötä, hakemaan ulkorollaattorin vielä yksi kerros alempana olevasta kellarista. Siksi myi asntonsa ja muutti uuteen senioritaloon, jossa oli palvelutalo vieressä kaikenlaisen avun saamiseksi. Siinä talossa ei ole vieläkään hissiä. Ei ole pakko ollakaan. Se on myös väärin mielestäni, että jos taloon rakennetaan hissi, kaikki joutuvat osallistumaan kuluihin, vaikka asuisivat ekassa kerroksessa.
Appi puhui aina akkurahasta, hänellä oli kaksi pankkitiliä, toinen varmaan tarkoitti juuri "arkkurahaa", tätini myös harrasti tuota, että oltava arkkurahat omia hautajaisiaan varten, etteivät lapset joudu niitä kustantamaan. Oma isäpuolenikin tuon toteutti, yritti ennen kuolemaansa saada rahansa joko sisareni taikka minun tililleni, jolloin hänen hautajaisensa on helppo järjestää. Emme tuota uskoneet/halunneet toteuttaa, joten sitten olikin kamala homma saada isäpuolen sisaruksilta lupa yleensä järjestää hautajaiset. Mehän emme olleet hänen lapsiaan, koska emme olleet ikinä hänen nimissään olevat vaimonsa lapset tämän edellisestä avioliitosta, joten olisimme voineet vaan sanoa isäpuolen sisaruksille, joita oli kuusi, että järjestäkää hautajaiset, veljenne on kuollut. Äitimme oli kuollut jo paljon aiemmin. Kaikki sukulaiset suostuivat ikihyviksi siitä, että järjestimme hautajaiset, melko suuret sellaiset, kaikki asiat hoidimme, lopuksi jäi tästä huolimatta muutama sata euroa meille kolmelle hänen vaimonsa lapsille vaivanpalkkana. Isäpuoli siis aavisti tämän omien hautajaistensa järjestämisen vaikeuden, koska tiesi, ettemme ole siihen lain mukaan edes oikeutettuja. Kun myöhemmin olemme siskoni kanssa tämän asian tajunneet, olemme tulleet siihen tulokseen, että kaikki sisarukset tiesivät tämän veljensä köyhyyden, ettei heille perittävää jää, suostuivat heti tähän veljen hautajaisjärjestelyihin, olivat aivan ihastuttavan tyytyväisiä. Saivat täydellisen aterian hautajaisissa, noin 80 ihmistä, Kun veljemme kuoli kehdeksn vuotta myöhemmin, hän oli todella varaton. Silti haudattiin isämme hautaan Mikkelissä, vaikka asui ja eli Kouvolassa avopuolisonsa kanssa, joka ei tullut edes hautajaisiin, vaikka olimme hakemassa häntä tullessamme Helsingistä. Että kaikenlaista tässä elämässä on koettu.
- amummu
Voi kauheeta, en huolta olisi halunnut aiheuttaa. Kiitos kuitenkin huolehtimisesta. Hengissä olen ja kutakuinkin järjissänikin (luulee eräs joka aamulla heräs). Siipastiin siipan kanssa ihan ex tempore alkuviikolla böndenböndelle. Sain katsella kauniita talvimaisemia, käydä parin sukulaisen luona ja saunoa mökkisaunassa. Ja tietysti syödä hyvää ruokaa, joka kuuluu mökkirituaaleihimme. Ja luntakin oli siellä enemmän kuin laki sallii, ei ehkä kuitenkaan niin paljon kuin Auroran maisemissa. Siippa sai tehdä melkoisen lapiorupeaman ennen kuin vasen käännös huuskaan alkoi toimia. Mökkitalkkarimme oli kyllä aurannut melkein mökin rapulle saakka, mutta huussipolulle ei isolla raksalla pääse, joten viimeistely siis tehtiin käsipelillä. Ensimmäisen kerran taisi meiltä jäädä "puhlarit" kuuntelematta. Radio yleensä mökillä on aina auki. Nyt ei, ja telkkarinkin siippa avasi vasta uutisille. Ollaankohan me tulossa vanhoiksi;))
Mökkiretki antoi taas vähän voimia ikäviin asioihin, joita nykyään piisaa näissä asuinympyröissä joka päivälle. Aloin kaivata hetken helppoa hengittämistä, kun täällä kotinurkissa jännitys on nykyään päällimmäinen tuntu. Jännittää joka kerta, kun puhelin näyttää, että lapset soittavat, että mitä se äiti taas on keksinyt. Rukalla teki tosi ilkeän tempun lapsille, niin kaipa se mielikuvitus täälläkin voi tehdä vaikka mitä.
Nämä as oy:n asiatkin ovat aikalailla sekaisin. Hallituksen puheenjohtaja ei ota kuuleviin korviin hänen aatoksistaan poikkeavia mielipiteitä tulevien remonttien suhteen. Kulkee korvaläpät korvilla, silmäläpät silmillä ja taitaa olla sylkyluukkukin. Minulla meinaa välillä pinna palaa. Muu hallitus on hipihiljaa, ja minä saan räkyttäjän maineen. Sain sentään torpattua puh.johtajan intooman vesikiertoisen lattialämmityksen. Siitä piti jo tarjouspyyntöjä ruveta lähettelemän heti, ilman minkäänlaisia selvityksiä sen sopivuudesta meille. Isännöitsijällä omassa talossaan on sellainen ja on kuulema hyvä. Varmaan siinä talossa onkin. Kun ei hallituksen kokuksessakaan puhis suostunut asiasta keskustelemaan, niin kysyinpä itse neuvoa parilta asiantuntijalta ja sainkin vastauksen perusteellisin perusteluineen, että meidän asuntoihin po. lämmitys ei sovi . Kiintoisaa nähdä, mihin näissä taistoissa päädytään. Toivottavasti edes yhtiökokous päättää viisaita.
En ole lukenut juttujanne kunnolla sitten mökille lähdön. Sinne en ottanut konettakaan mukaan. Eilen illalla pläräsin ketjua nopeasti täällä kotona - lapset on meillä viikonlopun ja pientä puhdetta riittää joka minuutiksi - ja ootte taas kerinneet praatata vaikka mistä. Tuo Hawkingin sairaus kyllä kesti käsittämättömän kauan ennen kuin miehen piti antaa periksi. Minun eräs ystäväni sairasti samaa tautia vajaat 8kk ja sitten jo tuoni vei.
Nyt pitää lähteä käymään kaupassa hankkimassa lisää muonavaroja kasvaville lapsille, jotka ovatkin meillä huomisiltaan saakka - ja ehkä vähän meille alaspäin kasvavillekin. Rakuunakanan vuoro on tänään. Eilen oli vain proosallista jauhelihakastiketta ja pottua; menivät kuin kuumille kiville. Jälkkäriksi oli pojille pannaria, tytöille gluteenittomia plättyjä. Tai kyllä minä pannaria voin syödä, mutta tytön seuraks otin sitten lettusia. Tänään jälkkäriksi luultavasti mummu-jäätelöä, aikuisille kahvin kera.
Leppoisaa viikonvaihdetta. Näkymisiin!- Cee-Lila
Hyvä kuulla, että asiasi ovat päällisin puolin kunnossa. Olin itsekin jo hieman huolissani tuon Websin lailla, mutta hillitsin itseni.
U pesee parasta aikaa pesuhuoneen lattiaa tolulla ja sähkövempeleellä, jossa on pyöreä harja päässä. P-askaa näkyy olevan lattian saumoissa.
Ai että rakuunakanaa? Olen rakuunan ystävä, laitan sitä esim seitipaloihinkin, joita paistan sipulin ja ruohosipulin kera. Laitapa joskus rakuunakanasi resepti tänne, noin suurin piirtein, itsekin aina sovellan niitä ohjeita milloin mitenkin. Monesti teen itselleni aamuteen kanssa sellaisen ruispuikulaleivän, päälle keijua ja kolme viipaletta täyteläistä emmentaljuustoa, sitten mikroon 30 sekunniksi täydellä teholla, juusto hieman lörähtää, päälle rakuunaa.
Nyt U on ihastunut siihen reseptiini, missä on kananrintafilettä pilkottuna, paistettuna herkkusienien kera ja wokkivihannekset ruokakerman kera haudutettuina. Mukana tietysti jotain mausteita. Mitään älyttömän tulisia mausteita en kestä, verenpaine nousee. Mustapippurirouhetta tupppan aina laittamaan liikaa.
- aurora5
http://blogi.foreca.fi/?_ga=2.179803684.125614296.1521294403-1744416915.1515574127
Katsokaapa tätä sääkarttaa. "Hyinen nyrkinisku Siperiasta "Keksi-Eurooppaan". Toivottavasti tuo ilkeä pitkä käsivarsi ja nyrkki eivät uhkaa meitä enää.- aurora5
Olikohan sitten Keski-Eurooppa eikä mikään Biscuit Europe...
- webs
Päivät ja onhan "kadonnutkin" kotiutunut böndenböndeltä. Ja kyllä siellä on hyvä välillä käydä ajatuksiaan "tuulettamassa" ettei aina paineissa taivalla.
Mutta eikös sitä nyt edes talven aikaan sitä polkua oikeen kautta?
Paljon muutakin varsin mielenkiintoista korvesta navettaan ja siperian nyrkkiä joka nyt jo pahimmillaan meidät jo ohitti kai, vaikka kylmiä öitä tulee taas. Ja melkoisen kalsaa pitkälle eteenpäin.
Ilmankos Cee tykkää rakuunasta kun nääs "Micheliinistä" lähtenyt :))
Taas on kohta päivä "opiskeltu" ja taitaa vaan tyhmemmäksi tulla kun liian paljoon keskittyy samaa aikaan. Tai tiedä voiko tästä enää pahentua? Mutta ehkä jotain taas opittukin jos vaan päässä pysyis :)
- Cee-Lila
Rakuunat olivat kai Lahdess ja Lappeenrannassa silloin aikoinaan, Äitini veli on todella komean näköinen rakuuna/luurankotakissaan hallussani olevassa valokuvassa. Miguelissa oli jalo jalkaväki ja Savon prikaati, minne U:kin joutui alokkaaksi silloin aikoinaan, vaikka olisi halunnut Mechelininkadulle autokomppaniaan. Sinne olivat päässeet vähän ennen U.ta hänen veljensä, ja serkkunsa ja myöhemmin oma poikamme. Ihan hyvin kuitenkin kävi loppujen lopuksi.
- webs
No niinhän ne olikin, siis "hevoismiehet Lahessa", menee jo kaupunnitkii sikinsokin kun pää on niin täynnä, ei alkoo vaan dataa :)
No kohta pittää lopettaa tämä opiskelu ja heittää "vapaalle"... Mut kylhän mie sanon et on siin tuoss kympissä tupattu niin paljon turhaa sälää et siin voi "kihniön mummo" olla huuli pyöreenä vähän aikaa kun sen eteensä saa.
Pystyyhän niitä toki poistamaan(kin) onneks......
Nyt naama kampaamaan välillä.
- Cee-Lila
Tänään näin taas pitkästä aikaa merikotkan pesällään Virossa. Onkohan jo aikeissa hautoa munia. Olen myös huomannut nuo Ähtärin pandat livenä Katsomossa, toinen oli äsken ulkona, toinen makasi sillä laverillaan sisätilassaan, minne johtaa portaat. Molemmilla on oma sisä- että ulkotila.
- webs
Huomenta....Hiljainen on palsta, hiljainen oli maa, melkein yksin sai lenkillä taivaltaa....
Sillai, oikein "kipua " tuntui kun eilinen jäi väliin, raskaita on nämä "sisätyöt" , ja ihan oikeasti. Istuminen puuduttaa, pähkäily turruttaa, näytöt silmät uuvuttaa ja mitähän vielä?
Nooh, kipuillaan nyt vähän ja tietääpähän olevansa elossa kun kolottaa. - Cee-Lila
Hiljaista tuntuu olevan. Elämä jatkuu kuitenkin. Kipuillaan välillä ja välillä taas ei. Kuuluu asiaan. Olen katsellut hiukan paralympialaisia, niiden päättäiset päättyivät juuri. Kilpailijat ovat menettäneet esim toisen jalkansa ja se suomalainenkin voitti lumilautailussa sekä kultaa että pronssia. melkoinen saavutus, kun toinen jalka ei ole alkuperäinen.
- aurora5
Kipuillaan ihan hyvällä omallatunnolla. Minullakin heti viikon alusta kolme puolipakollista menoa peräkkäisinä päivinä. Täytyy latautua niihin lepäämällä ja laiskottelemalla. Naapuri olisi pyytänyt tänään senioritansseihin, mutta enpä suostunut, kun en ole kymmeniin vuosiin käynyt "radoilla". Pelimannimusiikkiakin olisi ollut, mutta semmoista ken kaipaa, löytää juutuubista.
On ne parakisaajat sisukasta porukkaa.
- amummu
Niin kipuillaan täälläkin. Jostain syystä ranne on ollut pahuksen kipeä jo pitkään. Välillä ei edes sukkia saa jalkaan, kun yhdellä kädellä se pitäisi tehdä. Välillä - buranan jälkeen - on vähän parempi. Mutta näillä mennään.
Meillä hiljeni nyt. Vähäksi aikaa. Lapset lähtivät, mutta kohta tulee riiviö hoitoon. Omistajat eivät saa siivottua, jos se on kotona, joten ukko tulee tänne tekemään pahojaan siksi aikaa. Saa nähdä, mitä se tällä kertaa meillä hajottaa, kuinka paljon meillä sen jälkeen siivotaan. Heti kun silmä välttää, niin joku kielletty on hampaissa. Jos ei muuta, niin siipan kengänpohjalliset. Kukatkin käyvät hätätilassa.
Cee manitsi rakuunat. Siitä muisto minullakin, mutta vain isän kuvasta ja joistakin hänen jutuistaan. Isä palveli aikoinaan Lappeenrannan rakuunarykmentissä. Meilläkin on iso valokuva hänestä luurankotakkissaan; niin nuori ja kovin jo kärsineen miehen katse. Sotahan häneltä tietysti meni hevosten kanssa. Sotajuttuja isä ei kertonut. Ainut mistä joskus puhui olivat hevoset sodan jaloissa. Isä kertoi niitä pommitusten aikana kiskoneensa metsään turvaan.
Toinen rakuuna on siis tuo mauste, jota käytän usein broilerin kanssa. Minun kanarakuunakastikkeeni valmistuu paistamalla kanasuikaleet, lisäämällä vähän jauhoja suurukseksi, kermaa nesteeksi ja paljon kuivattua rakuunaa mausteeksi. Suolaa lisään (tai en lisää ollenkaan) vasta kun olen maistanut, mitä kanaliemikuutio tekee maulle. Ja siinä se minun kastikkeeni. Helppoa ja hyvää.
Poikamme, lasten isä, on juuri näillä hetkillä kotiutunut lomareissultaan Amerikasta. Oli saanut siellä B-influenssan ja kuulema ollut tosi kipeä. Lääkärissäkin oli joutunut käymään. Saa nähdä, pysyvätkö lapset terveinä, kun illalla taas isänsä luokse menevät. Jos sairastuvat, niin luultavasti tauti iskee sitten meihinkin, koska alkavalla viikolla on tarkoitus heitä taas vähän "vahtia". En millään mitään tautia haluaisi ottaa, mutta ei kai se minun halujani kysele. Rokotusta en syksyllä ottanut. Keuhkokuumetta vastaan sentään itseni pistätin. Joku keuhkolääkäri on sanonut, että kaikkien yli kuuskymppisten pitäisi pneumokokkirokotus ottaa. Keuhkikseenhan moni vanhus virallisesti on kuollut. Se oli isällänikin kuolinsyy, vaikka aivohalvauksiin nääntyikin.
Nyt menen turauttamaan ip-kahveet ennenkuin riiviö valtaa huushollin. Rauhaisaa pyhäiltaa!- Cee-Lila
Kiitos rakuunakanavinkistäsi!
Nythän se syksyn rokotus oli heikko, ei auttanut kuulemma yhtään näihin neljään jylläävään virukseen. Keuhkokuumeeseen melkein kaikki lopulta kuolemme, sen olen huomannut omasta äidistäni, joka sairasti MS-tautia, sekä anopistani, joka sairasti Parkinsonia, molempien kuolinsyy oli keuhkokuume. Siihen taisi kuolla appikin, joka kieltäytyi amputaatiosta. Hengitti todella raskaasti viimeisenä iltana hänen luona ollessamme, kuoli seuraavana aamuna, yleinen verenmyrkytys. Auttaneeko tuo pneumokokkirokotustaan, kun aika on lähtöön. Sitten iskee joku muu, vaikkapa luuvalo. Hauskoja nuo entisaikojen tautinimitykset.
Mekin olimme aamupäivällä taas skypeyhteydessä pikkuisen kanssa. Hänellä oli legopalikoita, joita rakenteli ja oli olevinaan sauna ja siellä kissa, joka saunasta meni uimaan uima-altaaseen.
- Cee-Lila
Kirjoitin äsken IS:n asiakaspalveluun, kun alkoi risoa, ettei minun kommenttejani julkaista, vaikka eivät olleet mitenkään sääntöjen vastaisia. Monena päivnä on käynyt näin jo pitkän aikaa. Olen kuin Rapu, että ärsyttää aiheeton "banni". Tuskin ovat sitä valitustani siellä vielä edes käsitelleet, niin äsken julkaistiin kaksi viestiäni, jotka kirjoitin tuon valitukseni jälkeen. Sitä viestiäni Lappeenrannan konsulaatin ruuhkautumisesta ei enää tietenkään julkaista, sen jälkeen oli jo liuta minun kirjoitukseni jälkeen julkaistuja. Jotain moderaattoria risoo tietysti Calvados nimmarini. Hösärissähän sen jo juku bölli, samoin täällä S24:ssa, liekö kirjoitellut sitten jotain sopimattomia mistä lienee johtuu. Ei ole silmiini osunut.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta ja tasa-arvo päivää kaikille sukupuoleen ja "säätyyn" katsomatta! Minna Ganth sen järjesti.
Ei ole nyt mitään kirjoitettavaa, mutta tervehdyksen voi aina huikata. Pian lähden tästä "leikkaukseen" ja uskon, että kyllä se taas onnistuu, kun luottohenkilö sen tekee!
Tiistain tullessaan tuomia asioita toivotellen! Eletään...- Alkuperäinen-Rapu
Huomasin olevani hieman aikaani edellä, mutta eletään nyt ensin tämä maanantai kuitenkin ja siirrytään sitten vasta elämään tiistaita...
- webs
Vai jo tirstaita mennään vaikka kalenteri maanantaita :) Ne nuo vkl:t joskus sekoittaa "pään"......
Kyl se tästä taas lähtee, lenkki käyty hippasemassa ja voi voi että ihmiset (muutama) tuolla rantapoluilla isolla riskillä taiteilivat. Ne kun olivat lähes täysin kaljamalla niin ei sinne pitäisi ilman kunnon piikkitossuja mennä.
Hyvät piikkikengät lenkkeilyyn saa alta kahdensadan, tekopolvea ja tai uutta lonkkaa ei ihan niin "halvalla", ees Liiteristä.
Komee aamu, kylmä tuuli.....
- Cee-Lila
Huomenta. Aurinkoisena sää jatkuu. Minä en saa millään sen uuden jääkaapin lämpöä alle 8 asteen. Viime yönkin oli nelosella, kun 5 on maksimi niin alahyllyn lämpötila näytti 8 astetta. on ilman tavaroita. Löysin netistä ohjeen, että laita lasillinen vettä jääkaappiin, annoin olla yön yli ja äsken kun mittasin veden lämmön oli 5 asteista, vaikka alahyllyn mittari näytti sitä kahdeksaa. Pitää mennä ostamaan uusi jääkaappilämpömittari. Kaapin alatasolla on seinässä pyöreä musta pallokuvio. Sen pitäisi muuttua vihreäksi ja keskellä lukea OK, kun lämpötila on oikea. Ei ole vielä kertaakaan näyttänyt vihreätä.
- webs
Noinhan se pitäisi mitata se lämpötila, keskihyllylle vesilasi johon mittari niin näyttää oikean lukeman. Muuten se vaihtelee useilla asteilla eri tasolla kun ovea availlaan.
Vähän kyllä tuntuu oudolta ettei ole kylmennyt enempää.
Kannattaisi kokeilla kääntää se nollille ja sitten uudelleen päälle. Joskus noissa saattaa olla ettei säädin olekaan sitten siinä kohdin mihin tehtalla tarkoitettu, eli näyttää väärin.
- amummu
Tänään sain hyvän riiviönhoitopalkkion (oli tänäänkin taas aika mahdoton): italiasta tilaamani viini tuotiin ovelle. Viime kesänä Veronan oopperareisussa siskon kanssa käydessämme kävimme myös yhdellä (itse asiassa kyllä kahdellakin) viinitilalla, josta toisesta viikko sitten tilasin paikan päällä maistelemaamme lähes taivaallisen hyvää valkoviiniä. Ja ihan yhtä hyvää se tuntuu vieläkin olevan. Juu, kyllä. Siipan kanssa sitä tässä syntisesti maistellaan melkein keskellä päivää. Aika säädytöntä kai, mutta en saanut rauhaa ennen kuin sain todeta, että pulloissa on sitä mitä tilasin.
Olin riiviötä vahtimassa kun siippa soitti kotoa, että mitä h...ttiä sä oot sieltä Italiasta tilannut, kun oven takana on melkein 200kg:n kolli viinilaatikoita! Tiesi kyllä, paljonko minä olin tilannut, mutta tulikin himpun enemmän. No, ei hätä ollut sen näköinen - sehän on pieni ja punainen - ja selvitin, että lähetyksessä on parin muunkin ihmisen tilaukset. Meidän osoite vain oli tällä kertaa toimitusosoitteena. Yhdet viinit käytiin jo hakemassa, toinen satsi lähtee kohta. Nyt on turvallinen olo, kun varastossa on viiniä vaikka Alkon lakko iskisi. No, kesällä on meininki pitää kekkerit vähän isommalle porukalle, niin siellähän nuo putelit tyhjentyvät. Elleivät jo sitä ennen;)
Nyt kello viiden kaffelle.
PS. Cee sanoi, että on aurinkoista. Täällä on aamusta saakka satanut lunta. Epistä.- Cee-Lila
On sinulla hyvää viiniä kesän kesteihin. Ei tartte enää OyAB.stä hakea taikka Tallinnasta.
- Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
On sinulla hyvää viiniä kesän kesteihin. Ei tartte enää OyAB.stä hakea taikka Tallinnasta.
Maistuis varmaan mullekin, kun palelen jostakin syystä. Lasillinen punaviiniä voisi lämmittää sisältäpäin, mutta kaapista ei löydy mitään viiniä. Voisihan sitä juoda kuumaa mustaherukkamehua tietysti, mutta kun se mehukin on jäässä pakasteessa.
Tämä päivä meni tuolla kampaajalla (joka oli myöhässä) ja sitten kaupoissa. Kotiintultuani söin ja sitten puhuin siskoni kanssa puhelimessa pitkän puhelun. Eilen minulle soitti entinen kesänaapuri kaukaisuudesta. Emme olleet puhuneet vuosiin. Kuulumiset tuli vaihdettua pitemmänkaavan mukaan.
Nyt alakertaan, kun tekee mieli syödä jotain, kun vain tietäis mitä tekee mieli? - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Maistuis varmaan mullekin, kun palelen jostakin syystä. Lasillinen punaviiniä voisi lämmittää sisältäpäin, mutta kaapista ei löydy mitään viiniä. Voisihan sitä juoda kuumaa mustaherukkamehua tietysti, mutta kun se mehukin on jäässä pakasteessa.
Tämä päivä meni tuolla kampaajalla (joka oli myöhässä) ja sitten kaupoissa. Kotiintultuani söin ja sitten puhuin siskoni kanssa puhelimessa pitkän puhelun. Eilen minulle soitti entinen kesänaapuri kaukaisuudesta. Emme olleet puhuneet vuosiin. Kuulumiset tuli vaihdettua pitemmänkaavan mukaan.
Nyt alakertaan, kun tekee mieli syödä jotain, kun vain tietäis mitä tekee mieli?U ja minä söimme juuri keitetystä kananmunasta tehdyn leivän, päällä vesta-silliä. leipä oli jotain vaaleata maalaisleipää. Tummalla leivällä silli ja muna maistuisivat paremmalta. Sitäkin olisi kaapissa ollut. Meillä on aina mustaherukka-puolukkamehua kaapissa, Marlin tuotetta, ei pakasteessa.
- Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
U ja minä söimme juuri keitetystä kananmunasta tehdyn leivän, päällä vesta-silliä. leipä oli jotain vaaleata maalaisleipää. Tummalla leivällä silli ja muna maistuisivat paremmalta. Sitäkin olisi kaapissa ollut. Meillä on aina mustaherukka-puolukkamehua kaapissa, Marlin tuotetta, ei pakasteessa.
Minäkin keitin tänään kananmunia kun ostin Lidlistä karjalanpiirakoita. Olen nyt tykästynyt noihin Lidlin piiraisiin. Ne ovat meheviä ja hinta on vain 0,25 euroa kappale. Hetkeksi mikroon, niin nami, nami. Ei viitsi itse ruveta niitä leipomaan, vaikka olen kyllä leiponut niitäkin usein itse alusta loppuun.
Minulla on itsetehtyä mustaherukkamehua pakasteessa. Tytär toi viime syksynäkin monta rasiaa hänen itsensä poimimista marjoista, omista pensaistaan, ja sitten hän mehusti ne marjat mehuksi. Aitoa ja vahvaa nektaria. Pitääkin ottaa taas sulamaan jääkaappiin.
Nyt sitten kirjallisiin tunnelmiin tuonne vuoteeseen. Hyviä öitä kaikille!
- webs
Niih, se oli taas tätä, eikun sitä, harmaata , tuulee ja lunta tulee päin näköä. Mutta tuo vielä mitään, meinaten heräsi kymysys etteikö rahalle olis parempaaki käyttöä kuin tuonne ruokakauppaan taas piti kantaa, mitäh?
Vaikkapa "iloisiin naisiin ja hyvään viiniin"? Vai kuis se sanonta meni, "huonoihin naisiin" ja hyvään viiniin? Mutta eihän huonoja naisia olekkaan, on vaan iloluontoisempia toiset kuin toiset....
Äh, no joo, tälläistä tän aamuna, lenkillekään ei taho, ei oo pakko, kauppalenkki riitti.
Ooops, ja huomenta, ja tänäänhän on sitten tiistai :)- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Tulihan se tiistai ja täällä kyllä paistaa aurinkokin. No tuli sitä luntakin aiemmin aamulla ja tuuli kyllä heiluttelee männynoksia aika reippaasti. Oravilla kyllä näyttää olevan ilo ylimmillään. Hymyilyttää väkistenkin kun katselee niiden villiä kisailua noissa männyissä. Se on sitä kevään riemua...
Ihanaa ettei minun tarvitse lähteä tänään kauppareissulle. Eilen kävin kun olin muutenkin liikenteessä.
Pitäisköhän pian poiketa viinikaupassa minunkin - näin kevään kunniaksi!
- webs
Mitäs hiivattia täällä nyt tapahtuu? Se Ceen viesti poistettu ja siihen vastasin ja vähän muutakin "läppää" niin ei edes esille tullut.
- Cee-Lila
Huomenta. Kirjoitin jo tänä aamuna melkein yhtaikaa Websin kanssa, mutta se on poistettu. Täällä ei saa näköjään kirjoittaa että sain sähköpostia ruotsista, minut sotkettiin johonkin varavaltuutettuun siellä ja kutsuttiin keskustelemaan. En maininnut kenenkään nimiä, enkä edes sen ruotsalaisen kunnan nmeä, sen vain sanoin, että hotmail.com -sposti on siis kansainvälinen, ei paljasta mistä maasta henkilö on. Minun nimisiäni on monta Suomessakin, Ruotsissa vielä enemmän siis. Saa nähdä, jääkö tämä tänne. Eihän kukaan täällä netissäkään edes tiedä, mikä nimeni on, vaikka monesti sitä tuputetaan, että pitäisi esiintyä omalla nimellä! Sain jo Ruotsista kiitokset nopeasta vastauksestani, että saavat lähettää sen tiedon oikealle henkilölle.
- webs
Juu, sen takia se varmaan poistettin koska siinä mainittiin "sähkäreitä" :) Vastasin kyllä että jokin ihme sählinki siinä on ollut, joko palvelimen taholta mutta uskottavimmin että lähettäjä on tehnyt osoitteeseen "näppivirheen".
Vaikka posti on "kansainvälinen" niin kahta samaa osoitetta ei pitäisi olla olemassa.
Se suuntahan numerossa viittasi Tukholman suuntaan joka on 08 Ruotsissa ja Ruotsin suunta taas 0046 eli 468xxxxxxxxx menisi jonnekkin sinne.
- webs
Sitten pieniä havaintoja mitä on nyt huomannut tässä Win 10 :n versiossa 1709 (viime syksyn ominaisuuspäivitys). Seuraava koko järjestelmään tuleva on 1803 ja mitähän sitten poistetaan sovelluksissa taas maksullisiksi?
Ellen väärin muista niin 2010 vanhemmat office-työkalut ainakin häviävät, ellei peräti 2016 vanhemmat? Tässäkin viimeisimmässä (puhdas asennus) pitäisi storesta tai liikkeestä ostaa nuo, 99€ / vuosilisenssi. Samoin ei toimi ent Win MediaPlayer, uusi pitäisi lunastaa storesta 15 € (vai usdollars). Siis ei toista dvd-levyjen mediaa eikä tunnista cd-levyjä. No siten saa musiikkia toistamaan jos jostain toisesta mediasta sinne lataa ( usb-tikut,-levyt jne.)
Sentään tunnisti vanhan tulostin /skannerin ja jopa testisivu tulostui aika hyvin mutta siihen se ilo jäikin. Sitten alkoi epämääräistä suttua tulla. Tuo kyllä saattaa vaatia jonkin eu-yhteensopivan ajurin etsimisen netistä ja ajamisen sisään kun vaan muistais mikä piru sekin oli ? Niitäkin kun oli monia eri vaihtoehtoja ennekuin oikea löytyi.
Sitten on kyllä joitakin ilmaissovelluksia tuolla storessa ( kuten googlessakin) mutta paria kokeilin niin eivätpä toimineet, ja asennus saattoi tulla jollain" hindujen" kielellä ellei valikossa ollut suomea.
Ja se että päivitys päivityksen päälle vista > 7/ 8/8.1 >>> 10:iin ei ikuna tule kunnolla toimimaan ellei tuota "puhdasta " asennusta tehdä niiden jälkeen jossa poistuvat nuo vanhat kikkareet. Vaikka kone muuten olisikin yhteensopiva.
Ny syömään kualluatikkoo..... - Cee-Lila
Nyt muistin sinun Webs sanoneen tuonkin, että vaikka olisi sama nimi ja sama s-postiosoite koko maailmassa, vaikka hottiksessa, niin ei pitäisi olla samaa kahta kappaletta koko telluksellamme. Eli joku numero perässä. Siksi U:llakin on omassa ja minun yhteisessä osoitteessamme nimilyhennyksen jälkeen yksi numero, ettei sekoitu toisiin samannimisiin, sekin vain niissä s-postiosoitteessa , jotka päättyvät com, mutta ei ole hottis eikä g. Siksi ihmettelen tuota ruohtissa tapahtunutta sekaannusta, lähettäjältä puuttui jokin numero lähetysosoitteestaan nimen perästä. Ilmoitti minulle, että poistaa minut sieltä luettelostaan. Olin siis joskus joutunut sinne? Henkilö ei vaikuttanut kesäapulaiselta, oli niin vahva titteli siellä kunnassaan.
SinL ja miehensä varsinkin saavat tavattomasti sähköpostia kotiinsa, koska USA:ssa asuu monta samannimistä kuin tämä aussi-lankomme. Heillä s-posti täyttyy jopa sadalla viestillä päivässä, jotka eivät sivua heidän asioitaan mitenkään. Ammattikin jollain USA.ssa asuvalla on sama kuin langolla, eli tarvitsevat tätä somea saadakseen itseään julki ja tilauksia tuotteilleen, millä elättävät itsensä. Kyse on eräästä taiteenalasta. Parempi olla tällainen tavallinen konttorirottis ja saada huonoa eläkettä, kuin ei mitään. - amummu
Luulen, että helpoimmalla tietsikoiden sielun elämän ymmärtämisessä pääsee tämmöinen tavallinen punttipää, joka käyttää tietsikkaa vain just sen minimin, millä tulee toimeen: osaa käydä pankissa, osaa etsiä netistä asioita, osaa lähettää ja vastaanottaa eemeleitä, osaa roikkua näillä ketjuilla. Siinä minun toimintoni. No, joskus luen kyllä HS:a ja jotain muitakin lehtiä ja kuuntelen YT:stä musiikkia, harvoin sitäkin, mutta mitään monimutkaisempia toimia en tarvitse. En printtaile, en käsittele valokuvia - minulla taitaa tässä koneessa olla kokonaista neljä valokuvaa, ja nekin tulleet eemelin liitteinä. Ehkä on paree, ettei tiedä liikaa.
Työelämässä ollessaan siippakin oli aina rassaamassa koneessaan jotain kohtaa. Nyt kun vain pelaa mahjongia ja joskus jotain free lance-juttujaan, niin eipä kuulu manauksia koneen kanssa.
Tehtiinpä taas koiranpojan kanssa hyvä lenkki. Vaikka veilä on talvi niin jotenkin vain keväisyys väkisinkin pukkaa siitä läpi. Lintujen mekastus on jo aikamoista, ja kyllä nenäänkin tulee vanhan, sulavan lumen haju. Koirakin kulki vähän väliä kuono pystyssä ilmaa haistellen. Aika holotnaahan ovat luvanneet jatkonkin. No, ehkä se estää innokkaimpia terassi-istujia menemään terassilleen sortseissa ja t-paidassa niin kuin usein nähdään hetikohta maaliskuussa, kun aurinko vähänkin näyttää naamaansa ja miittarin lukemat plussan puolella.
Tuli just nokkaani kahvin tuoksu. Pitääpä mennä jaolle. Siippa on ostanut hyvät pullatkin näin kevätpäivän tasauksen kunniaksi. Eikä mene enää kuin kolmisen kuukautta niin päivä taas alkaa lyhentyä:))- webs
Allekirjuutan kaiken mitä yllä on....."tulostinohjainta ei voida asentaa käyttöjärjestelmääsi", pärskuta ! Mites melkein arvasin?
Tämä siitä tulee kun samaan pakettiin lyödään Junternet & Njinternet yhteen järjestelmään niin sehän on ittestään Perk...........tä.. Tuossa on kolme konetta, kaikissa eri käyttis, kaikki toimivat hyvin yksinään mutta oheislaitteet vain yhdessä kunnolla.
Kyllä olis kirveelle töitä mutta se kirves pois "Mäsä§oftilta"...........
- Cee-Lila
"Eikä mene enää kuin kolmisen kuukautta niin päivä taas alkaa lyhentyä:))"
Mitä tuo hymynaama tuolla tarkoitti. Siehän olet kuin U, mutta hymynaama väärinpäin pitäisi olla. Jo hetikohta suree tulevaa syksyä, kun ei ole oikea kesäkään vielä tullut? Ei hän enkä minäkään mitään helteitä kaipaa, mutta 20-23 on ihan sopivaa, jos se ei ole pakkasta.
Minkänäköiset ne kevätpäivän tasauksen pullat ovat? Onko toinen puoli valkoinen ja kalpea, toinen puoli kärähtänyt ruskeaksi, ellei peräti mustunut.
Nyt on tasauspäivä ja tasa-arvonpäivä menneet niin sekaisin, ettei ole millään enää mitään väliä kohta. Metoo on näköjään vuoden 2018 tärkein asia. Aku L on nyt myrskynsilmässä, mieleeni tulee hänen ohjaajametodeistaan lukiessa, että oli varmaan Jouko Turkan oppilas. Joukohan kiusasi minkä ehti, niin naisia kuin miehiäkin. Mutta Metoosta ei silloin tiedetty yhtään mitään. Eikä kukaan silloin nostanut haloota, paitsi Lilli S, joka keskeytti opintonsa Turkan takia.
Nyt kaivetaan kaikki vuosikymmeniä kaivertaneet jutut esiin ja vain Metoon innoittamina. Näinköhän meillä enää tehdään elokuvia tulevaisuudessa? Joku jo osuvasti sanoi, että palataan Me Tammeloihin ja Heikkiin ja Kaijaan, ainakin mitä tulee tv-sarjoihin. Nykyiset tositv-jutut ovat kaukana sieltä, joita 12-v alkaen ja sitäkin nuoremmat tuijottavat, Niissä oikein tarjotaan muhevia peppuja ja isoja rintoja, kellä suuremmat ulottuvuudet ja kapeampi vyötärö, sen parempi. Jos ei ole tarpeeksi omasta takaa, niitä teetetään kauneusklinikoilla. Ja selfieitä niistä on joka some pullollaan, ihan itsensä laitamina ja vielä photosopattuina. Jos paita jossain repeää ja jotain jopa vilahtaa, aina parempi.- aurora5
En oikein tiedä, miten tuohon Louhimieheen pitäisi suhtautua. Jos hän on pannut naisnäyttelijän syömään oksennustaan tai tulemaan täyteen mustelmia joukkoraiskauksessa, niin sellaistahan sadan vuoden takaisessa sodassa tapahtui, ja paljon pahempaakin. Mutta eikö nykytekniikalla pystytä visualisoimaan sisällissodan kauheuksia muutenkin kuin rääkkäämällä nuoria naisnäyttelijöitä äärirajoille "totuuden nimessä". Katsokoot peiliin nämä huippuohjaajat.
No, saatiinpa taas uusi puheenaihe #metoon jatkoksi.
Olipa mukava soteistunto. Tunnin verran juteltiin sen "luottohoitajani" kanssa kaikesta mahdollisesta terveyteni tiimoilta. Sanoisin että ihanaa, että on ainakin yksi ihminen tuolla terveyskeskuksessa, jolla on aikaa paneutua potilaaseen. Hän neuvoi muun muassa hyvän kikan tällaisen jo vähän kömpelömmän eläjän jalkojen rasvaukseen: vanhaan pesuvatiin rasvaa ja siinä jalkoja "luistelemaan". Myös muovipussin päälle laitettu rasva tekee saman saman asian. Sitten vain sukat rasvaisia koipia suojaamaan. - webs
Niinpä, nyt taitavat olla kaikki ohjaajat "tikun alla", Törhönen, Louhimies , kuka seuraava? Törhönen kait "lievimmästä" päästä muuta jos nuo tosiaan totta ovat jutut Louhimiehen kohdalta niin jotain on miehessä vinksallaan.
Oliko Turkan opeissa? Entäs J. Parviainen? Taitavat kuulua aika samaan sarjaan sitten molemmat.
No se on hyvä että siellä on edes se yksi hoitaja jolla on aikaa , en välttämättä sano edes potilaalleen vaan asiakkaalleen. Kuunnella, neuvoa, opastaa tarvittaessa. Täällä välillä tuntuu että juoksevat kuin "päättömät kanat" tietämättä mitä tekisivät mutta kiire on.
Sainkin olla illan lastenhoitsuna ja ihan mukavaa oli. Pikkulikkakaan ei enää huuda vanhempiensa perään kuin palosireeni niin hyvin meni aika kiukkuilematta.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Aurinko paistaa, mutta pakkasta mittari näyttää. 14 astetta miinusta oli aamulla seitsemän aikoihin. Nyt en ole katsonut.
Eilen sain aikaan kaikenlaista, joten tänään voi jo laiskotellakin.
webs on saanut olla taas lastenhoitajana. Se, että isoveli on mukana helpottaa varmasti niin vaaria, kuin pikku-neitiä vanhempien kaipuussa.
Tohtoreista puheenollen; tänään tulee tv1:ltä Docdor Foster, tuskin maltan odottaa. Siinä nainen osaa "kostaa" miehensä petturuuden!- webs
Aapäivää jo hyvinkin. Oli varsin raikas keli kieltämättä aamusta, tai no kasin jälkeen. Tuli hippaistua tuolla ostarilla (S) tokmannilla ostamassa vähän pesuaineita ja sitten reipas vitosen lenkki perään.
Nyt saakin jo ruveta välttelemään vilkkaimpia paikkoja , tai väylien varsia sillä alkaa pölistä melko pahasti.
Sitten taas hiljaisemmat polut ja väylän varret ovatkin vielä umpijäässä. No niille auttaa hyvät aispukit niin välttää "mukit".
Ja aina vaan "kosto mielessä", voi perskuta.... - Alkuperäinen-Rapu
webs kirjoitti:
Aapäivää jo hyvinkin. Oli varsin raikas keli kieltämättä aamusta, tai no kasin jälkeen. Tuli hippaistua tuolla ostarilla (S) tokmannilla ostamassa vähän pesuaineita ja sitten reipas vitosen lenkki perään.
Nyt saakin jo ruveta välttelemään vilkkaimpia paikkoja , tai väylien varsia sillä alkaa pölistä melko pahasti.
Sitten taas hiljaisemmat polut ja väylän varret ovatkin vielä umpijäässä. No niille auttaa hyvät aispukit niin välttää "mukit".
Ja aina vaan "kosto mielessä", voi perskuta...."Kosto on suloista" - niinhän sanotaan. Nainen on hyvin "pitkävihainen" kun oikein loukataan. Keskustelimme tästä asiasta kampaajani kanssa. Hän odotti innolla myös tuota keskiviikkoisin tulevaa Docdor Fosteria. Tunsi edelleen "pitkäaikaisia" vihantunteita ensimmäistä miestään kohtaan, mutta oli tyytyväinen siitä, ettei hänellä ollut lapsia sen miehen kanssa. Nyt hänellä on lapsia ja mies, jota voi kunnioittaa, mutta "kostontunne" mennyttä kohtaan kytee yhä...
- aurora5
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
"Kosto on suloista" - niinhän sanotaan. Nainen on hyvin "pitkävihainen" kun oikein loukataan. Keskustelimme tästä asiasta kampaajani kanssa. Hän odotti innolla myös tuota keskiviikkoisin tulevaa Docdor Fosteria. Tunsi edelleen "pitkäaikaisia" vihantunteita ensimmäistä miestään kohtaan, mutta oli tyytyväinen siitä, ettei hänellä ollut lapsia sen miehen kanssa. Nyt hänellä on lapsia ja mies, jota voi kunnioittaa, mutta "kostontunne" mennyttä kohtaan kytee yhä...
En minä oikeastaan ketään miestä vihaa. Ne joita inhoan eivät oikeita miehiä olekaan.
Työelämässäni olen hyvin säästynyt loukkauksilta, mutta enhän olekaan tehnyt työtä kropalla tai kauniilla kasvoilla, jotka helposti tekevät naisesta vaikkakin ihailun kohteen niin myös kateellisten maalitaulun. - Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
En minä oikeastaan ketään miestä vihaa. Ne joita inhoan eivät oikeita miehiä olekaan.
Työelämässäni olen hyvin säästynyt loukkauksilta, mutta enhän olekaan tehnyt työtä kropalla tai kauniilla kasvoilla, jotka helposti tekevät naisesta vaikkakin ihailun kohteen niin myös kateellisten maalitaulun.Tervehdys!
Minäkään en osaa tuntea vihaa, tuota yhtä ainutta miestä kohtaan, joka on minua loukannut aivan sydänjuuria myöten, mutta tunnen kyllä jatkuvaa "muistuttamisenhalua" tuon kokemuksen johdosta. Muuten olen kyllä aivan välinpitämätön siitä, miten hän voi, tai mitä hänelle kuuluu. Ainoastaan lasten takia tunnen surua tuosta "menetyksestä."
Minä en ole kokenut mitään törkeyksiä miehiltä nyt vapaana liikkuessani. Olen kai tavannut vain herrasmiehiä, joten en moiti yhtäkään tapaamaani miestä. Minä tykkään miehistä, vaikka olenkin "vaikeasti" lähestyttävä "siinä mielessä", mutta muuten (tuttavana, ystävänä) helposti tutustuva. Tapaamani miehet ovat olleet mukavia, eikä ole tarvinnut pelätä, että tapahtuu jotain sellaista, mitä itsekin en haluaisi.
Ihmettelen nyt kyllä noita näyttelijättäriä, jotka valittavat kohteluaan joskus menneisyydessä, mutta ovat jatkaneet näyttelemistään saman ohjaajan ohjauksessa saamatta suutaan auki. Minua ei olisi mikään työtilanne, tai maineeseen nousun houkutus, saanut alistumaan sellaiseen mitä en halua tehdä. En söisi matoja, en toukkia, enkä hyppäisi ikkunasta (jos olisi pelko loukkaantua) ohjaajan käskystä. Filmiurani loppuisi tuon ohjaajan ohjauksessa siihen. Menisin uudelleen koulutukseen, kun huomaisin joutuvani tekemään asioita joita en halua tehdä. - aurora5
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Tervehdys!
Minäkään en osaa tuntea vihaa, tuota yhtä ainutta miestä kohtaan, joka on minua loukannut aivan sydänjuuria myöten, mutta tunnen kyllä jatkuvaa "muistuttamisenhalua" tuon kokemuksen johdosta. Muuten olen kyllä aivan välinpitämätön siitä, miten hän voi, tai mitä hänelle kuuluu. Ainoastaan lasten takia tunnen surua tuosta "menetyksestä."
Minä en ole kokenut mitään törkeyksiä miehiltä nyt vapaana liikkuessani. Olen kai tavannut vain herrasmiehiä, joten en moiti yhtäkään tapaamaani miestä. Minä tykkään miehistä, vaikka olenkin "vaikeasti" lähestyttävä "siinä mielessä", mutta muuten (tuttavana, ystävänä) helposti tutustuva. Tapaamani miehet ovat olleet mukavia, eikä ole tarvinnut pelätä, että tapahtuu jotain sellaista, mitä itsekin en haluaisi.
Ihmettelen nyt kyllä noita näyttelijättäriä, jotka valittavat kohteluaan joskus menneisyydessä, mutta ovat jatkaneet näyttelemistään saman ohjaajan ohjauksessa saamatta suutaan auki. Minua ei olisi mikään työtilanne, tai maineeseen nousun houkutus, saanut alistumaan sellaiseen mitä en halua tehdä. En söisi matoja, en toukkia, enkä hyppäisi ikkunasta (jos olisi pelko loukkaantua) ohjaajan käskystä. Filmiurani loppuisi tuon ohjaajan ohjauksessa siihen. Menisin uudelleen koulutukseen, kun huomaisin joutuvani tekemään asioita joita en halua tehdä.Ymmärrän täysin, että tunnet muistuttamisenhalua ex-miehesi tekemistä vääryyksistä. Pahinta käsittääkseni oli se mitä hän teki lapsillenne. Oma äitini, joka jätettiin kylmästi neljän lapsen kanssa, ei koskaan oikein toipunut siitä, että pienet syyttömät lapset joutuivat kärsimään isättömyydestä.(Ja petkutettiin lisäksi jäämään ilman elatusapua.) Äiti ei kuitenkaan masentunut kuten et sinäkään, vaan halusi näyttää pärjäävänsä - ja pärjäsi vielä silloinkin, kun uudet rakastavaiset makasivat haudassa.
Minäkin pidän siitä Fosterin naisesta ja kannatan hänen taisteluaan poikansa puolesta. Nainen kestää hylkäämisen, mutta se miten hylkääjä manipuloi yhteistä lasta, on isku suoraan äidin sydämeen.
Sama tietysti myös, jos hylätty onkin lasten isä. Tai ei aivan sama. Eve Hietamiehen romaaneissa Yösyöttö ja Tarhapäivä kerrotaan mielestäni liian kevyesti yksinhuoltajaisän elämästä. Tilanne nähdään hellyttävänä ja humoristisena. En usko, että yksin jätettyjä isiäkään niin kauheasti naurattaa.
- Cee-Lila
Minäkään en ole ollut ikinä kiusattu, esim alakoulusta lähtien, enkä myöhemminkään elämässä eri työpaikoissa. Silloin alle 2-kymppisenä muutama mies työpaikalla ahdisteli, toinen ehdottaen seksiä rahaa vastaan, kun en suostunut, haukkui, että on saanut nuorempiakin kuin minä. (Oli siis varmaan sekaantunut alaikäisiin). Toinen näytti jopa elimensä minulle yhtäkkiä. Mitään äläkkää en ikinä nostanut, eivät he raiskanneet minua, eivätkä sen koommin ahdistelleet. Olen aina selvinnyt itse. Muutama nainen oli minulle kai kateellinen, koska kerrankin kun pyysin yhtä työpaikan miestä viemään minut kotiin työpäivän jälkeen, mies asui pari taloa eteenpäin minun tätini asunnosta, jonka luona silloin asuin. Minulla oli sinä päivänä kiire lähteä junalla Mikkeliin, siksi kyytiä pyysin. Kuinka ollakaan, lähellä kotiani tämän miehen vaimo oli tien mutkassa odottamassa, mies hämmästyi älyttömästi, että vaimo oli siinä. Vaimo sanoi minulle pari myrkyllistä sanaa, jolloin nousin autosta ja lähdin juosten tädin asuntoon hakemaan matkalaukkuani. Seuraavana maanantian mies pyysi minulta anteeksi vaimonsa käytöstä ja kertoi että eräs XX, nainen omasta työpisteestäni oli kuullut minun pyyntöni kyydistä ja mennyt soittamaan hänen vaimolleen, että tulepas katsomaan, ketä miehesi kuskaa. Hän oli soittanut työnjohtajien huoneen puhelimella, ei silloin mitään kännyköitä ollut edes keksitty.
Myöhemmin eräässä toisessa työpaikassa firman pomo kysyi työhaastattelussa, olenko raskaana. Sanoin, etten ole. Palkkasi minut. Sen jälkeen kyseli melkein viikoittain, joko nyt olet raskaana? Tuokin on nykyisin kielletty. Oli kai jo silloinkin.
Sitä en ymmärrä, että jos mies jättää vaimonsa, jättää samalla omat lapsensa, eikä ikinä tapaa heitä. Sama tietysti joistain äideistä, jotka tekevät samoin. Minun äitini jäi leskeksi 30-vuotiaana, uusi miehensä ei ikinä lähennellyt meitä, mistä kerrankin siskoni kanssa puhuimme, että oli kunnon mies, selkärankainen tyyppi. Vaikka hän oli monesti ärsyttävä, ei esim sietänyt sekasotkua minkä aiheutimme, olihan hän 39 vuotias poikamies äitimme naidessaan, tottunut yksin elämään, joka tavaransa siistissä järjestyksessä. - amummu
Itse oman poikamme eroa seuratessani tuntuu niin perin turhauttavalta ja surulliselta pelkästään se, että lasten pitää olla yhteydessä omaan vanhempaansa puhelimitse. Yhteisessä kodissa kaikki olisi niin paljon yksinkertaisempaa. Mutta eihän se näin tietenkään mene.
Puolet avioliitoista hajoaa - avoliitoista ei kai tilastoja edes ole - joten vanhempien ja lasten välistä puhelinyhteydenpitoa harrastetaan tuhansissa perheissä. Ja tosiaan on perheitä, missä tuota yhteydenpitoa ei pidetä puhelimitsekaan. Minusta se on rikos lapsia kohtaan. Eri asia tietenkin on, jos vanhempi on väkivaltainen tai joku aineiden käyttäjä, joten yhteydenpito ei ehkä ole niin toivottavaakaan.
Saa nähdä, mihin "meillä" asiat kääntyvät. Tyttö oli eilen isälleen sanonut, että haluaisi muuttaa kokonaan isänsä luokse. Äidille uusi mies on ykkönen, sitten tulevat työ, oma ulkomuoto ja uuden miehen lapsi. Viimeisinä omat lapset. Tyttö ei uutta miestä ole hyväksynyt ja siitä hän saa kärsiä. Poika selviää vähemmällä, kun ei ole niin jyrkkä. Tyttö on lähdössä pian parin kaverinsa ja näiden vanhempien kanssa laivaristeilylle. Isänsä oli jo antanut tytölle matkarahaa. Eilen tyttö oli suututtanut äitinsä (joka väittää että teko tahallinen) pudottamalla miesystävän hammasharjan lattialle kylppärissä. Äiti rankaisi tyttöä takavarikoimalla kaikki nuo matkalle tarkoitetut rahat. Rahojen takavarikointia hän käyttääkin usein rangaistakseen tyttöä.
Ei voi kuin vain ihmetellä, miten vielä reilu neljä vuotta sitten rakensivat innolla yhdessä taloaan ja nyt tilanne on lähes räjähtävä. En usko, että kaikki vielä on koettu heidän tarinassaan. Odotan koko ajan jotain vielä pahempaa.
Hitsi kun taas tulin huonolle mielelle. Ei päivää, ettei jotain jobinpostia kuule. Tänään oli tuo tytön rahojen vienti sellainen. Puhelimen soittoa olen jo oppinut pelkäämään.
Mutta nyt rentoutumaan Murdochin pariin.- Alkuperäinen-Rapu
En löydä sanoja, kun luin tuon kommenttisi amummu. Tuttua,tuttua elämää ja ahdistavaa - meillä toki jo ohitettu pahin vaihe, mutta suru lasten "menetettyä" toisen vanhempansa jäi pysyväksi. Ja lastenlapsilla ei ole toista vaaria. Tai on, mutta hän ei ole edes välittänyt nähdä vanhimpia lastenlapsiaan. Eikä vanhinta tytärtään, joka ei pystynyt hyväksymään isänsä tekoa. Ymmärrän nyt hyvin nuo poikasi tyttären tunteet äitiään kohtaan. Vie vielä aikaa, kun asiat selviävät niin etteivät enää itketä joka päivä.
- Cee-Lila
Oletan, että kun tytär on 18, lähtee heti äitinsä luota. Mikään ei ole esteenä silloin. Muuttaa isänsä luokse, tai omilleen. Ihmettelen, miten äiti voi takavarikoida tyttärensä matkarahat? Olivatko ne äidiltään saatuja? Jos isältä tai mummulta, on rikos jo kyseessä. Jos joku hammasharja putoaa, se on todella pikku juttu. hyttysen paska itämeressä.
- amummu
Cee-Lila kirjoitti:
Oletan, että kun tytär on 18, lähtee heti äitinsä luota. Mikään ei ole esteenä silloin. Muuttaa isänsä luokse, tai omilleen. Ihmettelen, miten äiti voi takavarikoida tyttärensä matkarahat? Olivatko ne äidiltään saatuja? Jos isältä tai mummulta, on rikos jo kyseessä. Jos joku hammasharja putoaa, se on todella pikku juttu. hyttysen paska itämeressä.
Mutta se hammasharja oli tärkeimmän ihmisen tavara:((.
Niin mekin uskomme, että tyttö lähtee. Ja mahdollisesti jo ennen täysikäisyyttä. Harva se päivä soittaa meillekin itku kurkussa äitinsä tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Monta kertaa olemme vieneet lapsille ruokaakin, kun äiti ei ole käynyt kaupassa - äiti syö töissä ja kotona vain proteiineja, eihän silloin tarvitse käydä kaupassa, ne ovat hyviä lapsillekin. Jaa, mutta nyt valehtelen; maitoa sentään on jääkaapissa. - webs
En osaa muuta sanoa, tai osaisin mutta jätän tekemättä. Mutta sen sanon että vähemmästäkin on LaSuja tehty.
Enkä edes usko noita luettuani että lasten isällä on pelko menetyksistä, päinvastoin.
- amummu
En usko, että avioeron suru koskaan häviää lasten mielestä. Tasoittuu kai useimmilla, mutta jää mielen sopukoihin ja sieltä aika ajoin tulee esille aiheuttamaan pahaa mieltä. Mahdollisesti vaikuttaa lasten parisuhteisiin aikuisina. Tutkimuksissa on myös todettu, että jotkut lapset eivät hyväksy vanhempien uusia kumppaneita koskaan. Meillä pojan naisystävä on saanut aika mukavan vastaanoton, mutta he tapailevatkin vain silloin tällöin, eivät oleile saman katon alla kuin satunnaisesti silloin tällöin, kun lapsilla äitiviikko.
Tänään tämän alueen lehdessä oli juttua jonkinlaisen neuvolatoiminnan aloittamisesta lasten hankkimista suunnitteleville vanhemmille. Kai sellainen tarpeellinen onkin, kun tuntuu, että niin monet nuoret vanhemmat eivät tajua, mitä kaikkea lapsi tuo tullessaan. Joku raskaana oleva julkku aikoinaan sanoi, että hänen elämässään ei muutu mikään, vaikka lapsi tulee. Olisi kiva tietää, miten kävi.
Tuo isovanhempien rooli on myös monesti todella vaikea asia. Meidän lapsilla olisi toinenkin vaari, mutta häntä ei kiinnosta pätkääkään mikään muu kuin lomamatkailu ja autojen vaihto. Sanoo, että pitää huolen, ettei mitään jää perittäväksi. Toinen mummo haluaisi tavata lapsia, mutta lasten äiti ei sitä halua. Siksi, että hänen oma äitinsä ei ole ollut mukana haukkumassa poikaamme, vävyään, josta on aina kovasti tykännyt. Vaikeita ovat nämä ihmissuhteet. Surullisinta kaikessa on se, että aikuisten tarpeet menevät lasten edelle. - aurora5
Meidän hiljaisessa pienkerrostalossa alkaa tapahtua. Kuopiosta tuli komea mies esittelemään rappukäytäviin lisättäviä hissiratkaisuja. Toki hissit lisäävät asuntojen arvoa, mutta melko kalliiksi ne meille pääosin sinkkueläkeläisille tulevat. Hallituksen varajäsentä, minua, hieman ihmetytti, ettei kaikilta osakkailta kysyttäisi lupaa tähän inventointiin, vaan päätös tehtäisiin yhtiökokouksessa, jossa istuvat aina samat muutama ihminen, jotka eivät edes asu talossa. omistavat vain täältä osakkeita. Luulisi, että muiltakin kuin kokous-haikaloilta kysyttäisiin mielipidettä heitä itseään koskevista hankinnoista. Tiedän jo muutaman, jotka ilman muuta haluavat hissin ja toisaalta muutaman, jotka ylimääräinen kulu mahdollisesti karkoittaa koko talosta. Saas nähdä, mitä kevään yhtiökokous tuo tullessaan.
Joku tiesi, että hissitalot ovat ainoat, joista asuntoja menee kaupaksi. Olemme me köyhät osakkaat aika mahdottoman edessä.- webs
Vai sellaista siellä? Kaiken "järjen" mukaan kaikilta osakkeen omistavilta tulisi mielipide saada, joko kaikille jaettavan kyselyn kautta tai sitten ainakin ilmoitus mennä missä yhtiökokouksessa asiaa käsitellään. Tällöin on omistajien mahdollista olla äänensä antamassa, tai olla pois.
Meillä jopa toteutettiin äskettäin koko as.yhtiön huoneistojen haltijoille kysely parveketupakoinnin kieltämisestä. Hieman oudoksutti taloyhtiön hallituksen päätös laittaa asia vireille eteenpäin, kieltoa puoltavia 30 ja vastustavia 28. Yksi ei ottanut kantaa ja 9 ei vastannut, syystä tai toisesta.
Kuitenkin kyselyssä mainittiin että kaikkien huoneistojen ( 68) saadut äänet ratkaisevat lähteekö asia eteenpäin. Laki vaatinee kaikkien mielipiteen kuitenkin. Tulkintaa(ko) joista ei vastattu, "selvännäkijöitä" hallituksessa?
Teillä tuo investointisuunnitelma on sen verran suuri ettei sitä voi muutamien päätöksellä kyllä toteuttaa.
- Cee-Lila
Tänään minulla oli raskas päivä varsinaisen jääkaappimme sulatuksen tuomassa oheistoiminnassa. Tyhjensin sen sisuksen tavarat uuteen jenkkiimme ja laitoin nollille sekä jääkaapin, että pakastinosan. Muutaman tunnin kuluttua huomasin, että keittiössä lainehti sen verran, että pöydänalusmattokin oli märkä noin 20 sentin alalta. Kun U otti kaapin irti seinästä mihin se on upotettu, oli tausta ihmeen pölytön. Imuria käytettiin toki. Alla oleva perketti ei ollut märkä, kaapin ulkopuolelta kylläkin sinne ruokapöydän reunaan asti. Sisäosatkin pesin vaikka pistoke oli seinässä kiinni, Olen silti hengissä. Pistoke on todella hankalassa paikassa. Sitä ei saa irti seinästä, mikäli jääkaappi on paikoillaan tai sitten on yllä oleva katonrajassa oleva kaappi tyhjennettävä, että pääsee kiinni pistokkeeseen. U pesi kaapin takaseinänkin sillä härpäkkeellää, minkä osti TVinsistä.
Toinen ns ongelma syntyi kun laitoin ne isot froteepyyhkeet, joilla imeytin laittialla olevan veden pois, ettei parketti vaurioidu pahemmin, peseytymään koneeseen, laitoin koneen päälle ja se kun punnitsee pyykit ensin, totesi, että siellä on helkkarin paljon pyykkiä, aloitti niitä pesemään antamalla ajaksi 2 h 30 min. Aina se pesee ne 60 asteen pyykit reilussa tunnissa. Nyt ne märkinä painoivat liikaa, sehän punnitsee aina kuivana sen koneeseen laitetun pyykin. Nyt 20:30 tuli koneesta vieno soittoääni, että valmista on. Kone alkoi myllätä niitä klo 18. Tällaista tämä älylaitteiden kanssa eläminen on.
Että tällaista jonninjoutavaa täällä tänään.- webs
Mites sieltä niin paljon vettä tulvi, eikös siinä pitäisi olla se poistoaukko jonka alle astia laitetaan, ja tarvittaessa tyhjennetään välillä.
Varmaan siinäkin se pakastin on alapuolella josta sitä vettä tulee ? Yleensä itsesulattavasta jääkaapistahan se vesi menee sinne takana olevaan haihdutussäiliöön.
En minäkään koskaan ole pistoketta sieltä yläkaapin uumenista irroittanut vaikka se kyllä turvatoimi onkin. Mutta jos laitteeseen olisi tullut vaikka sähkökatkon seurauksena nk, nollavika niin siitä kyllä saisi tällin muutenkin sitten.
Harvemmin kait näissä taloissa nykyään sitäkään syntyy mutta tuolla maaseudun taloissa voi suojaukset olla mitä ovat ja tuokin tällin saaminen mahdollista. - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Mites sieltä niin paljon vettä tulvi, eikös siinä pitäisi olla se poistoaukko jonka alle astia laitetaan, ja tarvittaessa tyhjennetään välillä.
Varmaan siinäkin se pakastin on alapuolella josta sitä vettä tulee ? Yleensä itsesulattavasta jääkaapistahan se vesi menee sinne takana olevaan haihdutussäiliöön.
En minäkään koskaan ole pistoketta sieltä yläkaapin uumenista irroittanut vaikka se kyllä turvatoimi onkin. Mutta jos laitteeseen olisi tullut vaikka sähkökatkon seurauksena nk, nollavika niin siitä kyllä saisi tällin muutenkin sitten.
Harvemmin kait näissä taloissa nykyään sitäkään syntyy mutta tuolla maaseudun taloissa voi suojaukset olla mitä ovat ja tuokin tällin saaminen mahdollista.Siinähän se vika olikin, että minä en muistanut sen poistoaukon alle mitään astiaa laittaa. Tosiaan sinne takana olevaan säiliöön meneen se jääkaapin puolen vesi, ja alhaalla edessä on se poistoaukko, mistä pakastimen puolen vesi tulee. Nyt on asia ok. Nyt oli siis liian kauan siitä, kun sulatin sen edellisen kerran, ei silloin noin paljoa vettä tullut. Oma moka.
Tuosta parveketupakoinnista, poikamme asuu nyt talossa, jossa on parveketupakointi kielletty, samoin pihalla ei saa tupakoida. Mentävä talon ulkopuolella olevalle kadulle. Talo on aivan uusi.
- Cee-Lila
Katsoin ekan kerran tänään tuon Fosterin. Minulle jäi epäselväksi kumpi se doctor oli, se nainen vai se mies. Poika oli murkkuikäinen ja asui siis isällään, joka oli uusissa naimisissa ja ainakin yhden pienen lapsen isä. Poika oli lyönyt jotakuta (Isabelia?) ja se aiheutti sen, että äiti ja ex-miehensä joutuivat tapaamaan, minkä seurauksena rakastelivat, minkä poika kuuli, koska oli silloin äitinsä luona. Arvelen, että seuraavaksi poika kertoo isän uudelle vaimolle, että äiti ja isä harrastivat seksiä. Sillä tämä nainen varmaan kostaa ex-miehelleen?
Taitaa aika harvoin onnistua nämä uusioliitot, missä on sinun, minun ja meidän lapsia. - webs
Jaa, mitäs tänään? Mietitään, mietitään, kunhan ensin vähän aikaa puhallellaan ja keitetään tuoreet kaffet. Ekathan tuli jo ennen seiskaa hörpättyä ja aamupalaa sekaan.
Nyt vähän jallaat "polttelee" kun sellaisen melko raipasvauhtisen kasin kävin ympäri tossuttamassa. Muuten ihan jees ilma, ranta- ja metsäpoluilla ei pölise mutta hiijen pluikasta on kyllä on. Ja tuuli alkoi jo mereltä hönkimään kohtalaisesti, lupailiko jopa 16m/s tänään?
Nyt sitten ne kaffet ku alkaa jo olo "normalisoitua". - Cee-Lila
Huomentapäivää. Heräsin siihen, että oikeasta jalasta veti suonta aivan helkkarin kipeästi. Sama oli pari päivää aikaisemmin. Että se osaakin olla polttava kipu. Mitä se oikeasti on? Vetääkö ihan oikeasti jotain suonta ja voikohan se jopa katketa?
- webs
Hih, nk " suonenvetohan" on oikeasti lihaskramppi jolloin joku lihas supistuu syystä tai toisesta. Meikällä on todella kovia kramppeja etenkin jaloissa jotka johtuvat tietystä sairaudesta ja joihin on jatkuva "hillitsevä" lääkitys.
Silti(kin ) voi joskus niin rajuna tulla että tuntuu vääntävän kintun poikki, luita myöten.
Suonet joustavat ja aniharvoin voi joku pieni pintasuoni "rapsahtaa" niin että pieni mustikka tulee.
Siksi liikunta on meikälle must.....
- Alkuperäinen-Rapu
Terveisiä Malmilta!
Tulin juuri kotiin ostosreissulta. Huomasin että sunnuntaina on jo Palmusunnuntai, joten tuli kiire ostamaan "virpomiskarkkeja" jos nyt joku tulee ovikelloa soittelemaan.
Rankka reissu taas. Kävin K-Citymarketissa ja sieltä ostin aivan ihanan, keväisen keveän puseron, noin niinkuin heräteostoksena. Kassarouvakin sanoi että "onpas kaunis pusero." Paitulin yökäyttöön ostin myös, kun halvalla sain. Sitten irtokarkit oli tarjouksena, joten niitäkin ostin. Viinirypäleitä sai tarjouksena kaksi rasiaa kolmella eurolla, joten ostin niitäkin. Punasia ja toinen rasia vihreitä. Prismasta olisi saanut vähän alle kolme euroa vain yhden rasian, joten kannatti tuokin ostos.
Lidlissä kävin ja erilaisia pääsiäiskarkkeja ostin sieltä. Kotimainen kurkku oli tarjouksessa, joten kaksi niitä tuli kärryyn ja karjalanpiirakoita myös.
Sitten kävin vielä Prismassa ja kyllä sieltäkin tuli ostettua vähän kaikenlaista normaalia ruokatarviketta. Taakat olivat taas niin painavat, että siinä olikin kantamista, että sain ne kotiin tuotua. Täällä nyt kuitenkin ollaan.
Tänään tulee telkusta suorana eduskunnan kyselytunti. Mistähän nyt puhutaan?
Nyt menen syömään niitä karjalanpiirakoita. Keitin myös kananmunia. Kurkkua ja tomaattia seuraksi, niin helpolla pääsin ja hyvää se on.- Cee-Lila
Onko sinulla ollenkaan sellaista hyvää vetokassia? Käsittääkseni sinulla ei ole bussipysäkkikään lähellä kotiasi? Sellaisen saa hyvin vedettyä matalalattiabussiinkin. Olalle nostettava vankka kangaskassikin leveillä olkaimilla on hyvä, meillä on yksi sellainen. Sen saa pieneen kasaan isomman pullokassimme sisälle, missä on eri lokerot 1½ litran pulloille, joita U ostaa. Vettä ja Pommacia esim. Ei juo hanavettä. Meillä kuitenkin U käy lähinnä kaupassa yksin ja raahaa tavarat ainoastaan parkkipaikaltamme kotiin, olisikohan 200 metriä? Minä olen harvoin kaupassa mukana viimevuotisten kokemusteni jälkeen, vasemman jalkani takia lie? Ei ole vieläkään kunnossa mutta ei varmasti tulekaan. Liikkua kyllä pitäisi, kuten Websikin sanoi, että liikkua pitää, vaikka kuinka kipeätä tekisi. Hän on urhea ja sisukas ja muutenkin uuttera kaikin tavoin. Minä vain täällä kotona hääräilen ja tanssijalkojen lihakset surkastuvat. Olen siis onneton luuseri, ehkä vasemmassa jalassani tuntokin olisi parempi, jos väkisin sitä harjoittaisin ja kävelisin pitempiä matkoja.
Muistan, kun U:n äiti kävi kaupassa, aina yksin, miehensä ei ikinä auttanut vaimoaan tavaoiden tuonnissa autollaan, anopin kädet viruivat melkein maahan asti kun kantoi 5 henkisen perheen ja koiran ruuat yksin. - Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Onko sinulla ollenkaan sellaista hyvää vetokassia? Käsittääkseni sinulla ei ole bussipysäkkikään lähellä kotiasi? Sellaisen saa hyvin vedettyä matalalattiabussiinkin. Olalle nostettava vankka kangaskassikin leveillä olkaimilla on hyvä, meillä on yksi sellainen. Sen saa pieneen kasaan isomman pullokassimme sisälle, missä on eri lokerot 1½ litran pulloille, joita U ostaa. Vettä ja Pommacia esim. Ei juo hanavettä. Meillä kuitenkin U käy lähinnä kaupassa yksin ja raahaa tavarat ainoastaan parkkipaikaltamme kotiin, olisikohan 200 metriä? Minä olen harvoin kaupassa mukana viimevuotisten kokemusteni jälkeen, vasemman jalkani takia lie? Ei ole vieläkään kunnossa mutta ei varmasti tulekaan. Liikkua kyllä pitäisi, kuten Websikin sanoi, että liikkua pitää, vaikka kuinka kipeätä tekisi. Hän on urhea ja sisukas ja muutenkin uuttera kaikin tavoin. Minä vain täällä kotona hääräilen ja tanssijalkojen lihakset surkastuvat. Olen siis onneton luuseri, ehkä vasemmassa jalassani tuntokin olisi parempi, jos väkisin sitä harjoittaisin ja kävelisin pitempiä matkoja.
Muistan, kun U:n äiti kävi kaupassa, aina yksin, miehensä ei ikinä auttanut vaimoaan tavaoiden tuonnissa autollaan, anopin kädet viruivat melkein maahan asti kun kantoi 5 henkisen perheen ja koiran ruuat yksin.Ei ole sellaista kauppavetokassia. Kyllä moni sanoo, että hanki sellainen, mutta en jotenkin osaa kuvitella sen kanssa kulkevani. Meillä ei edes kulje noita matalalattiabusseja, eikä kuljettajat juuri välitä laskea näitä vanhanmallisia alas, kun ihmiset nousee näihin tai poistuu. Pysäkille on kyllä matkaa, niin että on välillä laskettava toinen kassi alas ja verryteltävä käsiä.
Mitään vesiä minä en onneksi osta. En mitään limsaa tai olutta. Joskus kuiva siideri voi osua ostoksiin ja sen nautin saunan jäleen.
Onhan se liikkuminen tärkeää, mutta kyllä sinä olet tosi sisukas, kun ajattelee mitä olet joutunut läpikäymään tuon jalkasi kanssa. Liikut mitä liikut vaikka siellä sisällä kotonasi. Kyllä se jalka siitä vielä petraantuu, niin että voit sitten ruveta liikkumaan enemmänkin. Laita musiikki soimaan ja tanssi vaikka itseksesi siellä kotona. Liikunta, mikä liikunta on hyväksi. Minä taivuttelen tuota pikkurilliäni vaikka kyllä sekin vähän kipeää tekee, ja varmaan tekee aina. - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Ei ole sellaista kauppavetokassia. Kyllä moni sanoo, että hanki sellainen, mutta en jotenkin osaa kuvitella sen kanssa kulkevani. Meillä ei edes kulje noita matalalattiabusseja, eikä kuljettajat juuri välitä laskea näitä vanhanmallisia alas, kun ihmiset nousee näihin tai poistuu. Pysäkille on kyllä matkaa, niin että on välillä laskettava toinen kassi alas ja verryteltävä käsiä.
Mitään vesiä minä en onneksi osta. En mitään limsaa tai olutta. Joskus kuiva siideri voi osua ostoksiin ja sen nautin saunan jäleen.
Onhan se liikkuminen tärkeää, mutta kyllä sinä olet tosi sisukas, kun ajattelee mitä olet joutunut läpikäymään tuon jalkasi kanssa. Liikut mitä liikut vaikka siellä sisällä kotonasi. Kyllä se jalka siitä vielä petraantuu, niin että voit sitten ruveta liikkumaan enemmänkin. Laita musiikki soimaan ja tanssi vaikka itseksesi siellä kotona. Liikunta, mikä liikunta on hyväksi. Minä taivuttelen tuota pikkurilliäni vaikka kyllä sekin vähän kipeää tekee, ja varmaan tekee aina.Ei nuo isopyöräiset kauppakassit vättämässtä mitään mummokasseja ole. Olen huomannut, että moni nuori/nuorehko äiti käy kaupassa ja lastaa tavarat vaunuihin jopa niin, että lapsi ei ole mukana ollenkaan. Sekin saattaa olla tosin syynä, että lastenvaunujen kanssa ei bussissa tarvitse maksaa lippua. Ei se kuski tule katsomaan, onko siellä lapsi. Näin oli ainakin jokunen vuosi sitten vielä. Osa tuo kaupan ostoskärryillä tavarat kotiinsa ja jättävät sen pihalle tai kadun varteen. Meidän talossa ei ole näin tapahtunut, mutta joissakin taloissa tässä lähialueella kylläkin joskus, koska niitä kauppakärryjä näkyy välillä tuossa matkan varrella meille tullessa.
Ei varmaan tarvitse mainita, ketä ovat mahdollisesti olleet.
- Cee-Lila
Nyt ovat molemmat jääkaapit taas toiminnassa yhtäaikaa. Laitoin noin yhdentoista aikaan sen eilen sulatetun päälle, nyt näyttää jo pakkanenkin vähintään -18. Jääkaapissa oli 4. Siirtelin jo tavaroita sinne ja alensin sen uuden kylmyyttä jonkun verran.
Nyt pohdiskelen, mitä tekisin tänään ruuaksi, eli Mitä tänään syötäisiin? Oli hauska Karlsson eilen Hesarissa. Siinä kaksi miestä laskee suksilla alamäkeä. Toinen sanoo: Uutisvuoto lopetetaan. Onko se sinusta Hyvä vai huono uutinen? Toinen vastaa: No en kyllä tiedä, Pitääkö olla huolissaan.
Jos ei tiedä mitään näistä tv-ohjelmista ei ymmärrä pätkääkään, mistä on kyse. Katson itse usein Lontoon Apollo-teatterin standup-koomikoita. He latelevat siellä juuri sitä brittihuumoria, mistä en joka sutkauksesta välttämättä tiedä mitään, mutta tuhatpäinen katsomo hekottaa. Heillä vitsin viitesana on hallussaan. Siellä esim irkut ja skotit ovat aivan oma ryhmänsä jne. Jatkuvasti leukailevat toisistaan, aivan kuin meillä vaikkapa savolaisista ja saamelaisista. Suomessakin on muutama hyvä koomikko, mutta etupäässä eivät ole hauskoja, vaan vähän sinne päin. Hjuumori on vaikea laji. - amummu
Täällä sataa lunta ihan turkasesti. Onneksi kerkisin alta pois. Kettislenkillä ei vielä satanut. Hyvää tuo lenkki taas teki; sai höyryävä päänikin tuulen viilennystä, kun tapani mukaan kuljin taas ilman päähinettä.
Pää onkin kuumennut, kun jatkuvasti on näitä öisinkin tuumattavia asioita. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan kanssa olemme käymässä otsaanlyöntikilpailua, muu hallitus on hiljaa tai parhaassa tapauksessa peesaa "johtajaa". Tässä erässä taistelen hänen kanssaan lattialämmityksestä, jota hän ajaa kuin kärmestä pyssyyn tulevien remonttien yhteydessä. Olen kysynyt asiantuntijoidenkin mielipiteitä ja välittänyt ne eteenpäin. Mutta ei meinaa kelvata. Mutta mies onkin (vain) neljävitonen ja tuotantotalouden dippeli, joten oishan se nyt valtakunnan häpeä myöntää, että tämmöinen eläkemummukin voisi sanoa jotain, mikä ehkä pitäisi huomioidakin.
No, joo. Jos olisin normaaleissa henkisissä varoissa, niin ei pääkään niin kovin kuumentuisi, hankalissakaan asioissa. Mutta kun monta asiaa on painamassa, niin kaikkeen ei riitä hyvää energiaa, vaan "vanha aatami" pukkaa väkisinkin esille. Tiedän kyllä, että hyvällä saa hyvää aikaan, mutta kun ei aina jaksa.
Minusta taitaa kohta tulla pullahiiri. Siippa peijoona on ruvennut ostelemaan iltapäiväkahvin kanssa kaikenlaisia herkkupullia, ja pakkohan niitä on ainakin maistella. Onkohan hänellä meininki heittää kaikki minun vanhat vaatteeni hiiteen ja ostaa tilalle uusia - vähän isompia. Vai aikookohan uusia oman garderoobinsa sisällön.
Noista Ceen jääkaappijutuistakohan poiki viimeöinen uneni. Näin unta, että jääkaappimme oli ulkoakin päin kymmenen sentin jääkerroksen sisällä. Ja kun piti maitoa ottaa aamukahviin, niin harjan varrella väänsin oven auki saranapuolelta. En kyllä enää nähnyt sainko sen maitopurkin sieltä ulos, kun siipan puhelinpiru soi ja herätti - jo puoli yhdeksältä!!!
Piti vielä Auroralle sanoa, vaikka varmaan jo tiedätkin, että uusimmassa asoy-laissa on aika paljon hissien asennusta koskevaa tekstiä. Etenkin perusteluista löytyy paljon näkökohtia lain taustaksi. En tiedä sopivatko sinun taloyhtiösi tapaukseen, mutta varmaan kannattaisi jonkun niitä tarkastella, ettei ihan silkkaan vedätykseen kukaan joutuisi. Meilläkin osa porukkaa ajaa täyssaneerauksia saadakseen yhtiön kustannuksella asuntoonsa uudet sisäpinnat (lattiat, seinät, kylppärit). Kaikkia asuntoja ei kuntotarkastuksen tuloksien perusteella tarvitsisi purkaa alkutekijöihinsä, mutta kuulemma yhdenvertaisuuden vuoksi niin pitää tehdä kaikille jos yhdellekin. No, ainakin sitten ollaan yhdenvertaisia kun maksetaan hirveitä yhtiölainoja.- aurora5
Minä kävin läpi hissejä koskevat kohdat uudesta laista ja asiat tuntuvat olevan kunnossa: kustannukset jaetaan kerroksen ja kämpän pinta-alan mukaan. Kone on toteuttanut näit ä jälkiasennushissejä paljonkin näillä seuduilla. Itse olen sillä kannalla, että lähden mukaan, jos enemmistö niin päättää. Kotiini on eteisaulasta kaksikymmentä porrasaskelmaa. Vielä selviän niistä, mutta hamassa tulevaisuudessa rollaattorimummona saatan hyvinkin tarvita hissiä. Yhtiövastikkeeni on niin älyttömän pieni, että se kestäisi vähän korotustakin hissivelan muodossa. Talon isännöitsijärouva vaikuttaa kokeneelta ja järkevältä, ollut mukana monen talon hissiprojekteissa ja junailee varmasti hyvin kaikki valvonnat sun muut. Talon asukkaita en juuri tunne, hiljaisia yksineläjiä tuntuvat olevan. Monessa asunnossa on vuokralainen.
Yhtiökokouskutsussa on tultava selvästi ilmi, että siellä tehdään päätös hisseistä. Niin kaikki vaivautuvat varmasti paikalle.
- Cee-Lila
Kyllä tuo hissi on aika tarpeellinen taloissa, jos olet kävelykepin tai rollaattorin varassa, mutta varsnkin, jos käytät enää pyörätuolia. Appi oli tällainen tapaus. Siksi muutti pois lapsuudenkodistaan ja myi sen. Kyllästyi kiertämään pöytää ympäri koska ei päässyt enää ulos kuin suurella vaivalla toisesta kerroksesta kävelykepin avulla ja siitä vielä kerros alemmaksi hakemaan ulkorollaattori kellarista. Talossa on tehty sen jälkeen runsaasti erilaisia remontteja, mm katto ja ikkunat uusittu. Seuraavaksi on kuulemma tulossa ulkoseinien remontti, koska ikkunoiden vaihdossa särkyi osa seinämateriaaleista. Sähköremonttikin on kuulemma tulossa. Apen aikana sinne tehtiin jo putkiremontti. Talo on vieläpä suojeltu, joten sinne ei saa mitään muuttaa ilman museoviraston lupaa, ainakaan ulkopuolelle. Hissiä sinne ei varmaan pysty edes rakentamaan, on sen verran kapea rappukäytävä. Talo on rakennettu 1923, 3 kerroksinen, mutta 5-kerroksinen sikäli, että siellä on vintti ja kellarikerrokset. Asunnoissa on hienot kaakeliuunit, mikäli asukas ei ole purkanut niitä pois. Apella oli molemmat jäljellä. Uuneja ei voinut enää käyttää, mikäli ei ollut rakentanut uusia hormeja katolle asti ja saanut niille käyttöluvan. Joku asukas oli niin tehnytkin.
- webs
Aapäivää.
"Alko kuuntelee nyt kuluttajia tarkalla korvalla "..!
No heleskuta sentään, "Alkon Hulluus Päivät koko viikon, kaikki tuotteet -50 % "?
Katotaan kuuntelivatkos?
Viikko ennen jussia ainaskii, tai jo ens viikko "kesäajan" kunniaksi.....
Jäis veroeurot tänne eikä "ransit ja rellutyypit" tartte mennä meren taakse kalaan enää.- Alkuperäinen-Rapu
Kevyesti keskelläpäivää!
Nyt taas viikonloppuna siirrellään kellonviisareita kesäaikaan. Tänä vuonna jätimme kevään kokonaan väliin. Siirryimme Suomen suloiseen kesään tuhlaamatta aikaamme kevään viettoon. Missähän minun kintaani ovat, kun tuntuu että kädet on jäässä?
On taas tosiaankin perjantai ja palmusunnuntai koht'sillään. Radio Suomessa antoi eilen toimittaja "kaikkitietävä" neuvoja virpojille, mihin aikoihin on sopivaa tulla ovikelloja soittelemaan. Hän odotteli, että noin 30-40 pikkunoitaa tulee ovelle. Aikaa heille hän antoi muutaman tunnin keskipäivällä käydä, joten hänen ovelleen syntyy varmaan jono? Meillä ei käy kuin pari-kolme, tai ei yhtään. En ole varautunut karkkeineni noin suureen noitamäärään.
Nyt kuitenkin kaikille mukavaa perjantaita! - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Kevyesti keskelläpäivää!
Nyt taas viikonloppuna siirrellään kellonviisareita kesäaikaan. Tänä vuonna jätimme kevään kokonaan väliin. Siirryimme Suomen suloiseen kesään tuhlaamatta aikaamme kevään viettoon. Missähän minun kintaani ovat, kun tuntuu että kädet on jäässä?
On taas tosiaankin perjantai ja palmusunnuntai koht'sillään. Radio Suomessa antoi eilen toimittaja "kaikkitietävä" neuvoja virpojille, mihin aikoihin on sopivaa tulla ovikelloja soittelemaan. Hän odotteli, että noin 30-40 pikkunoitaa tulee ovelle. Aikaa heille hän antoi muutaman tunnin keskipäivällä käydä, joten hänen ovelleen syntyy varmaan jono? Meillä ei käy kuin pari-kolme, tai ei yhtään. En ole varautunut karkkeineni noin suureen noitamäärään.
Nyt kuitenkin kaikille mukavaa perjantaita!Taas menetämme yhden tunnin yöunistmme. U oli joskus muinoin kevätretkellä Lapissa faijansa kanssa, suksivat siellä kun autiotupaan tuli yöpymään juuri vihitty pariskunta. jotka valittivat sitä, että hääyöstä meni tunti. Viettivät sen siis autiotuvassa yöpyen? Muiden yöpyjien seassa eivät taatusti rakastelleet vaan olivat olleet avoliitossa jo vuosia. Silloin hääyön merkitys on jo menneen talven lumia. Olen katsonut noita joitakin Lapin jäälinnojen juttuja, missä yöpyi kerrankin japanilainen pariskunta, jotka tulivat avioitumaan Suomen Lappiin. Ei ollut todellakaan mikään jänkhän autiotupa heidän hääyöopaikkansa. On helkkarin romanttista mutta kallista.
Hyvä, että muistutit noista pikkunoidista. Viime vuonna meillä ei käynyt ketään. Takavuosina kävi jopa isoja lapsiporukoita, silloin pihanpuoleinen ovemme oli vielä päivät ilman lukitusta.
Muistan kerrankin tapauksen, jolloin asuimme täällä vasta alkuaikoja, kun ovikello soi ja oli vasta aamupäivä. Oven takana oli kaksi poikaa, toine ehkä kymmenen, toinen viisivuotias. Lukivat lorunsa minulle ja lähdin hakemaan pääsiäismunia keittiöstä. Kuulin kun isompi sanoi pienemmälle, näitkö miten hyvät tutit tuolla on? Minulla oli päällä t-paita ilman rintsikoita. Lapsilta totuuden kuulee.
Nykyään en avaa edes ovea jos kello on alle 12. Tosin alaovemme on nykyään lukittu joten ei ole pelkoa pikku noidista.
Aion katsoa tänään Jussi-gaalan. Normaalisti en katso sitä mutta nyt kiinnostaa, kun Louhivuori on palkinnon saaja, Siitä on ollut niin kovat spekulaatiot, saako hän sitä parasta ohjaajan ym palkintoa, koska on niin #hästhtäck# meetoo-ryöpytyksen kohteeksi joutunut ohjaajan metodeistaan. Eikä ole ainoa. Nyt ovat avautuneet asiasta jopa Rauni Mollbergin lapsenlapsi jne. Puhumattakaan ulkomaisista ohjaajista.
Kiinnostaa jo siksikin, koska Tuntemattoman kuvaajana on ollut sukulaiseni, joka on saanut Jusseja jo aiemmistakin kuvaanjantöistään parhaana kuvaajana. - webs
Hehheh ja hää...Nyt Rapsrallaa jättää jo kevään väliin vaikka sitä on tammikuulta pitänyt :) Se on nääs taas silviissiin että pikkukesä käy toukosen lopulla ja kevät alkaa sen jälkeen :)) Sinne toukosen lopun puolelle asti siis vällyhoussut jallaassa, ainakin yhet.
Eikä me mitään tuntia menetetä, voi ne unet aloittaa aiemmin tai jatkaa yli puolenpäivän?
Eipä just tullut kaupasta pikkutrulleille "palkkoja" osteltua, ei muistaakseni käynyt enää viime keväänäkään kuin hurmari. Ja sitte itte joutu syömään niitä viikon, yäk ! No hurmari tuleekin yötsyyn suoraan treeneistä niin herkutellaan tässä huomiseen ja huomennakin. Pikkunti ei viel saa namia syödä, onneks ;) - Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Taas menetämme yhden tunnin yöunistmme. U oli joskus muinoin kevätretkellä Lapissa faijansa kanssa, suksivat siellä kun autiotupaan tuli yöpymään juuri vihitty pariskunta. jotka valittivat sitä, että hääyöstä meni tunti. Viettivät sen siis autiotuvassa yöpyen? Muiden yöpyjien seassa eivät taatusti rakastelleet vaan olivat olleet avoliitossa jo vuosia. Silloin hääyön merkitys on jo menneen talven lumia. Olen katsonut noita joitakin Lapin jäälinnojen juttuja, missä yöpyi kerrankin japanilainen pariskunta, jotka tulivat avioitumaan Suomen Lappiin. Ei ollut todellakaan mikään jänkhän autiotupa heidän hääyöopaikkansa. On helkkarin romanttista mutta kallista.
Hyvä, että muistutit noista pikkunoidista. Viime vuonna meillä ei käynyt ketään. Takavuosina kävi jopa isoja lapsiporukoita, silloin pihanpuoleinen ovemme oli vielä päivät ilman lukitusta.
Muistan kerrankin tapauksen, jolloin asuimme täällä vasta alkuaikoja, kun ovikello soi ja oli vasta aamupäivä. Oven takana oli kaksi poikaa, toine ehkä kymmenen, toinen viisivuotias. Lukivat lorunsa minulle ja lähdin hakemaan pääsiäismunia keittiöstä. Kuulin kun isompi sanoi pienemmälle, näitkö miten hyvät tutit tuolla on? Minulla oli päällä t-paita ilman rintsikoita. Lapsilta totuuden kuulee.
Nykyään en avaa edes ovea jos kello on alle 12. Tosin alaovemme on nykyään lukittu joten ei ole pelkoa pikku noidista.
Aion katsoa tänään Jussi-gaalan. Normaalisti en katso sitä mutta nyt kiinnostaa, kun Louhivuori on palkinnon saaja, Siitä on ollut niin kovat spekulaatiot, saako hän sitä parasta ohjaajan ym palkintoa, koska on niin #hästhtäck# meetoo-ryöpytyksen kohteeksi joutunut ohjaajan metodeistaan. Eikä ole ainoa. Nyt ovat avautuneet asiasta jopa Rauni Mollbergin lapsenlapsi jne. Puhumattakaan ulkomaisista ohjaajista.
Kiinnostaa jo siksikin, koska Tuntemattoman kuvaajana on ollut sukulaiseni, joka on saanut Jusseja jo aiemmistakin kuvaanjantöistään parhaana kuvaajana.Aku Louhimies tietenkin eikä Louhivuori. Huvittaa monesti, kun jonkun ihmisen nimi on jopa samassa lehden artikkelissa kolmella eri tavalla kirjoitettuna. Ei ole oikoluku toiminut.
- hih-huh
"Alko yrittää tiivistää suhdettaan kuluttajiin."
ja toivoo, että kansalaiset juovat enemmän kotomaan kossuu ja ostavat osakkeita osinkojen toivossa. Suami nousuun. - Cee-Lila
Hyvää iltapäivää. Ai että Alkossa -50 % hullut päivät. En ole huomannut. Missä siitä kerrotaan? Kehotan heti huomenna U:n menevän OyAb:hen hankkimaan meille viinit pääsiäiseksi, vapuksi ja juhannukseksi. Ehkä myös toukokuun lopulle, mikäli joku sukulainen pääsee taas ylioppilaksi. Ainakin yksi ehdokas on.
Olin äsken skypeyhteydessä sukumme nuorimpaan. Kyllä hän oli taas niin ihana ja puheliaalla tuulella. Kaikkea en ymmätänyt, mutta äitinsä auttoi. Rakenteli siinä isoista legon näköisistä palikoista tornia, arvelin että ovat kuin täällä olevista uusista taloista, värikkäitä korkeita luomuksia. Sitten kaatoi sen yhtäkkiä. Kysyin, tuliko maanjäristys. Esitteli minulle myös söpöä kissakuvioista puseroansa ja nalleansa. Lempivärinsä on kuulemma pinkki, kuten useimmiten pikkutytöillä. Utelin, tunnistatko jo kaikki värit, esim vihreän? Äitinsä sanoi, että tunnistaa värit paremmin englannin kielellä. Samoin jäätelön. Katsoo mielellään joitain lastenohjelmia tabletillaan, jotka ovat useimmiten muulla kuin suomen kielellä. Minun lapsuudessani ei katsottu yhtään mitään. Rakensimme vain pihalla jotain käpylehmiä ym. Pikkuisemme äidinäiti ostaa tälle tavaroita niin paljon, että lastenhuone on kuin lelukauppa. Minulla oli vain puuleluja ja kireä pipo:-)) Tämä pikkuisemme saa kyllä silti kaiken vanhempiensa huomion, ei häntä vaan laiteta tablettinsa eteen, vaan kuljetetaan lasten jumpassa, uimahallissa jne. Niistä minulla ei ollut itse lapsena minkäänlaista kokemusta. Nykyään lapsia viedään jo liiankin kanssa kaikenlaisiin harrastuksiin. Jopa vaikka lapsi ei itse haluaisikaan. - aurora5
On se hyvä, että välillä on aurinkoinenkin päivä. Eilen tulikin aika epätoivoisia kuvia tuolta korvesta. Lunta tuiskusi taas vuorokauden. Koiratarhan kopeista näkyy enää hämärät suuaukot hangen rajalta, muuten mökkeröt ovat pelkkiä kohoumia hangessa. Puolivuotiaiden pentujen liikunta on pakko rajoittaa pienehköön aitaukseen, ainoaan jonka verkkoseinät ovat kutakuinkin pystyssä muiden sorruttua lumen painosta.
Alkaa mennä yksitoikkoiseksi, kun mitään kevään merkkejä ei näy kuten muina vuosina maaliskuun lopulla.
Ai ollaanko kelloja siirtämässä kesäaikaan? Just joo, hah-hah. Jospa ei piruuttaan siirtäiskään.- webs
Äläs muuta virka, vaikka siellä monesti vielä pakkasia onkin mutta nuo määrät taas uutta lunta ?
Muutti täysin kyllä suunnitelmia tälle "keväälle". Tuleehan se sieltä mutta sitten iskee sellaisen rospuuton ettei ihan äsken nähty.
Nyt sitten on täysin arvailun varassa koska , ja jos yleensä enää sitten autokeliä jäälle tuleekaan että saisi ne remppatarvikkeet hönnälle? Aika pirullinen homma jos ne jää venehommiksi vielä.
Kelkkaa toki lainaksi saisi mutta monta keikkaa pitäisi silläkin tehdä verrattuna pakuun ja peräkärriin.
Iso on homma korjata siellä vaarallakin niitä aitauksia ja kannattaa(-nee) harkita josko tolpat iskee upotettaviin rauta/ betonijalkoihin, vaikka jokatoisen? Ei ihan ehkä niin herkästi lumi painaisi kasaan. Harmi homma.....
Jaahas, pitää ruveta sapuskaa tekemään kun "urhelijanuorukainen" kohta tulee, nälkähän hällä tietty lienee. - aurora5
Korjaan: aidat eivät ole sortuneet, painuneet kasaan, vaan lumi on piilottanut ne 180 sentin korkeudelta. Ja se korkea hanki kantaa ainakin kevyemmät koirat, joten karkaamisen vaara on olemassa.
Siellä ne taas aamu-teeveessä ennustelivat pääsiäisen säätä, johon ei parannusta tule, päinvastoin läntinen korkeapaine tuo hyytävää kylmyyttä koko Eurooppaan.
Jussi-gaalassa vallitsi sopuisa henki. Ehkä osapuolet ovat oppineet jotain keskustelusta. Yksi mikä ei tietenkään mistään ikinä opi on someyhteisö, joka hyökkäilee susilaumana milloin minkin tahon kimppuun ihan puremisen ilosta.
Nyt tuolla joku henkistynyt nainen kukkaleningissä selittää, että ikääntyessään naisista tulee luumupuun kaltaisia. Jaa-a, puisevuuden kyllä myönnän...
Sitten kerrotaan hammaslääkärin suulla, että kasvissyönti kuluttaa hampaita, sekä mekaanisesti että happamuutensa takia. En minäkään välitä pureskella raakaraasteita.
Minäpä leivoin eilen rehellisen pullapitkon ja kookoskakkuja. Ihan huvikseni, ei mitään eikä ketään varten. - huh-huh-jee
aurora5 kirjoitti:
Korjaan: aidat eivät ole sortuneet, painuneet kasaan, vaan lumi on piilottanut ne 180 sentin korkeudelta. Ja se korkea hanki kantaa ainakin kevyemmät koirat, joten karkaamisen vaara on olemassa.
Siellä ne taas aamu-teeveessä ennustelivat pääsiäisen säätä, johon ei parannusta tule, päinvastoin läntinen korkeapaine tuo hyytävää kylmyyttä koko Eurooppaan.
Jussi-gaalassa vallitsi sopuisa henki. Ehkä osapuolet ovat oppineet jotain keskustelusta. Yksi mikä ei tietenkään mistään ikinä opi on someyhteisö, joka hyökkäilee susilaumana milloin minkin tahon kimppuun ihan puremisen ilosta.
Nyt tuolla joku henkistynyt nainen kukkaleningissä selittää, että ikääntyessään naisista tulee luumupuun kaltaisia. Jaa-a, puisevuuden kyllä myönnän...
Sitten kerrotaan hammaslääkärin suulla, että kasvissyönti kuluttaa hampaita, sekä mekaanisesti että happamuutensa takia. En minäkään välitä pureskella raakaraasteita.
Minäpä leivoin eilen rehellisen pullapitkon ja kookoskakkuja. Ihan huvikseni, ei mitään eikä ketään varten."Yksi mikä ei tietenkään mistään ikinä opi on someyhteisö"
On sinul kokonaiskäsitys someyhteisöstä. Jotenkin tuntuu, että sä voisit opettaa? Sul on lahjat suotu, älä piilota niitä. - huh-huh-jee
huh-huh-jee kirjoitti:
"Yksi mikä ei tietenkään mistään ikinä opi on someyhteisö"
On sinul kokonaiskäsitys someyhteisöstä. Jotenkin tuntuu, että sä voisit opettaa? Sul on lahjat suotu, älä piilota niitä.Lisäks juu, että pitäskö kaikilla olla kauhtanat päällä vai sallitko kukkaleninkiä ja älä hyvä immeinen syö luumupuun puuta vaan hetelmiä ja paista sit vaikka porkkanaraaste
- höh-höh-nou
huh-huh-jee kirjoitti:
"Yksi mikä ei tietenkään mistään ikinä opi on someyhteisö"
On sinul kokonaiskäsitys someyhteisöstä. Jotenkin tuntuu, että sä voisit opettaa? Sul on lahjat suotu, älä piilota niitä.Kappas vaan; heti tulikin edustava esimerkki someyhteisön tyhjää jauhavista pilkkakirveistä.
- hih-huh-hellumarei
höh-höh-nou kirjoitti:
Kappas vaan; heti tulikin edustava esimerkki someyhteisön tyhjää jauhavista pilkkakirveistä.
Kuules ny hampaitten säästäjä ja kuohtanoihin kääriytyjä. Nää on vain neuvoja, mut jos ei oo vastaanottokykyä, mitä mä sille voin
- hih-hih-höntti
hih-huh-hellumarei kirjoitti:
Kuules ny hampaitten säästäjä ja kuohtanoihin kääriytyjä. Nää on vain neuvoja, mut jos ei oo vastaanottokykyä, mitä mä sille voin
Pääsiäisen tulon huomaa siitä, että noitavainoojat lähtevät liikkeelle ärsyttämään "suosikkejaan."
Paraskin pukeutumisen arvostelija. Itse säilöt läskejäs kylpytakissa ympäri vuoden, sisällä ja ulkona. - höh-nou-höh
höh-höh-nou kirjoitti:
Kappas vaan; heti tulikin edustava esimerkki someyhteisön tyhjää jauhavista pilkkakirveistä.
Joo ja sulle tulee justkoht filmi yleteema femmalta.
Elämäni porkkanana
Tiedoks vaan - hih-hih-mäntti
hih-hih-höntti kirjoitti:
Pääsiäisen tulon huomaa siitä, että noitavainoojat lähtevät liikkeelle ärsyttämään "suosikkejaan."
Paraskin pukeutumisen arvostelija. Itse säilöt läskejäs kylpytakissa ympäri vuoden, sisällä ja ulkona.Läskini ovat pelkkää lihasta
Ja jos ei ois noitia, ei ois vainoojiakaan. Ny onneks on kylmävirtaus ja luudat hyytyvät lennoillaan ja luudilla ratsastajille tulee ohjausongelmia. Siis luonto hoitaa
Minä ihailen kukkahattuja ja mekkoja, mutta näin komee mies ei tartte muuta kuin kylpytakin. - webs
aurora5 kirjoitti:
Korjaan: aidat eivät ole sortuneet, painuneet kasaan, vaan lumi on piilottanut ne 180 sentin korkeudelta. Ja se korkea hanki kantaa ainakin kevyemmät koirat, joten karkaamisen vaara on olemassa.
Siellä ne taas aamu-teeveessä ennustelivat pääsiäisen säätä, johon ei parannusta tule, päinvastoin läntinen korkeapaine tuo hyytävää kylmyyttä koko Eurooppaan.
Jussi-gaalassa vallitsi sopuisa henki. Ehkä osapuolet ovat oppineet jotain keskustelusta. Yksi mikä ei tietenkään mistään ikinä opi on someyhteisö, joka hyökkäilee susilaumana milloin minkin tahon kimppuun ihan puremisen ilosta.
Nyt tuolla joku henkistynyt nainen kukkaleningissä selittää, että ikääntyessään naisista tulee luumupuun kaltaisia. Jaa-a, puisevuuden kyllä myönnän...
Sitten kerrotaan hammaslääkärin suulla, että kasvissyönti kuluttaa hampaita, sekä mekaanisesti että happamuutensa takia. En minäkään välitä pureskella raakaraasteita.
Minäpä leivoin eilen rehellisen pullapitkon ja kookoskakkuja. Ihan huvikseni, ei mitään eikä ketään varten."Korjaan: aidat eivät ole sortuneet, painuneet kasaan, vaan lumi on piilottanut ne 180 sentin korkeudelta."
Tuota kertymää joka osin tullee tietystä suunnasta tuiskuttamalla, olisiko sitä mahdollista edes jotenkin vähentää rakentamalla nk . lumiaita ulommaksi tarhan verkoista? Aika monessa paikassa on tietty avoin suunta josta tuuli pääsee juoksuttamaan lunta ja sitten se kertyy "esteisiin" tai muuttaa juoksutuksen suuntaa.
Tuokin tietysti aika mahdoton jos on täysin "avopeltoa" tarhan ympärys. - aurora5
Tulipahan mieleen isäpapan sodasta tultuaan laulelema värssy:
"Siperian lakeus on suuri,
Sonja siellä lunta lapioi.
Mut Sonjalla on hiukan huono tuuri,
kun pohjatuuli uutta lunta toi."
Oiskohan liian toiveikasta ajatella, että siperialainen sää ei jäisi pysyväksi olotilaksi joka talvi? - webs
aurora5 kirjoitti:
Tulipahan mieleen isäpapan sodasta tultuaan laulelema värssy:
"Siperian lakeus on suuri,
Sonja siellä lunta lapioi.
Mut Sonjalla on hiukan huono tuuri,
kun pohjatuuli uutta lunta toi."
Oiskohan liian toiveikasta ajatella, että siperialainen sää ei jäisi pysyväksi olotilaksi joka talvi?Kyllä toiveissa olisi ettei jokatalvista olisi ainakaan enää tähän aikaan määrien lisääntyminen mutta kukapa tietää? Aiemminhan on monesti ollut noin kaksi tälläistä peräkkäin ja taas joku "helpompi " välissä.
Ja näytti kun katsoin että siellä taas lisää tulee :( - hah-hah-hiisi
hih-hih-mäntti kirjoitti:
Läskini ovat pelkkää lihasta
Ja jos ei ois noitia, ei ois vainoojiakaan. Ny onneks on kylmävirtaus ja luudat hyytyvät lennoillaan ja luudilla ratsastajille tulee ohjausongelmia. Siis luonto hoitaa
Minä ihailen kukkahattuja ja mekkoja, mutta näin komee mies ei tartte muuta kuin kylpytakin.Ja jos ei ois nukkumatteja, ei ois niihin uskojiakaan. Eli uskokaamme satuolentoihin, ne on kivoja.
- aurora5
webs kirjoitti:
"Korjaan: aidat eivät ole sortuneet, painuneet kasaan, vaan lumi on piilottanut ne 180 sentin korkeudelta."
Tuota kertymää joka osin tullee tietystä suunnasta tuiskuttamalla, olisiko sitä mahdollista edes jotenkin vähentää rakentamalla nk . lumiaita ulommaksi tarhan verkoista? Aika monessa paikassa on tietty avoin suunta josta tuuli pääsee juoksuttamaan lunta ja sitten se kertyy "esteisiin" tai muuttaa juoksutuksen suuntaa.
Tuokin tietysti aika mahdoton jos on täysin "avopeltoa" tarhan ympärys.Ei ole vielä avopeltoa mutta kohta on, kun naapurimetsässä hakkuut alkavat. Puut on jo merkattu. Tytär yrittänyt vedota, ettei hyviä mustikkametsiä hakkuutettaisi, mutta ei hänellä ole sananvaltaa, herrat tekee mitä lystää.
Mutta ei hätää, hän puuhaakin ensi talveksi muuttoa alemmas, meidän mökille, joka ei ole yhtä suojattomassa paikassa. - hah-hah-Pinocchio
hah-hah-hiisi kirjoitti:
Ja jos ei ois nukkumatteja, ei ois niihin uskojiakaan. Eli uskokaamme satuolentoihin, ne on kivoja.
Jos mei ois joulupukkeja, niin ei kai olisi sitten joulumuoria ja tonttujakaan. Ja kaikki lapsetkin olisivat tuhmia. Jos ei ois jeesusta, ei ois syntisiäkään, joita tarttee pelastaa
- Cee-Lila
Näin viime yönä sellaista unta, että meille tuotiin kissanpentu. Otin sen kiinni, ettei pääse asuntoomme, meillä on nimittäin eläintenpitokielto. No kisun hännästä sain kiinni ja vedin taaksepäin niin raapi kynsillään lattiaa. Sain sen syliini ja pidin hyvänä. Ihme uni taas, en ole ennen nähnyt. Monet uneni olen nähnyt moneen kertaan, eivät ole liittyneet suloisiin kissanpentuihin, vaan uhkaaviin eläimiin, jotka vaanivat jossain jyrkänteillä minua, jolla on korkean paikan kammo.
- webs
Nyt niitä ihan "keväisiä " huomenia :) Kyl se siitä joskus.....yöllä vain enää -7.5 C.
Ai nyt jo kizzaunia, josko ne liittyi huomiseen ja pajunkissoihin joita virpojat ovat saaneet etsiä koirienkin kanssa, onkohan auennut vielä ollenkaan?
Olihan tuo vähän levoton yö kun tuo "vieras" aika myllääjä unissaan niin omakin nukkuminen jäi nyt vähän sitä sun tätä.
Noh, sellaistahan se, pitää nyt tekemän "herralle" aamupalaa, kohta hää silimät ristissä tuolta hoippuu tarkistamaan onko kännyyn tullut viestejä :))- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Nuo "kännyt" on kyllä monelle suorastaan "kasvaneet käteen", niin vaikea niitä on pitää sieltä poissa. Kun tämä meidän nuorimies oli täällä hoidossa hiihtolomalla yhden päivän, niin äitinsä sanoi, että "älä anna pelata kokoajan kännykällä" - ajattelin, että miten sen estän, mutta poikapa "yllätti mummin." Hän kysyi, saanko pelata? Annoin peliaikaa puolituntia, mutta hän pelasi vain 20 minuuttia. Laittoi kuulemma sellaisen pelin, mikä kesti tuon ajan. Sen jälkeen hän kysyi iltapäivällä taas että voiko hän pelata. Nyt annoin peliaikaa 20 minuuttia, mutta hän ei pelannut sitäkään kokonaan. Asetti sellaisen pelin, mikä ei ylitä annettua aikaa. Huokasin "helpotuksesta" kun meni niin hienosti.
Nyt paistaa aurinko ja ihme kumma - lumetkin näyttää sulavan! "Räystäät tippuu"...
Mukavaa viikonloppua kaikelle kansalle! - hih-hih-jeee
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Huomenta!
Nuo "kännyt" on kyllä monelle suorastaan "kasvaneet käteen", niin vaikea niitä on pitää sieltä poissa. Kun tämä meidän nuorimies oli täällä hoidossa hiihtolomalla yhden päivän, niin äitinsä sanoi, että "älä anna pelata kokoajan kännykällä" - ajattelin, että miten sen estän, mutta poikapa "yllätti mummin." Hän kysyi, saanko pelata? Annoin peliaikaa puolituntia, mutta hän pelasi vain 20 minuuttia. Laittoi kuulemma sellaisen pelin, mikä kesti tuon ajan. Sen jälkeen hän kysyi iltapäivällä taas että voiko hän pelata. Nyt annoin peliaikaa 20 minuuttia, mutta hän ei pelannut sitäkään kokonaan. Asetti sellaisen pelin, mikä ei ylitä annettua aikaa. Huokasin "helpotuksesta" kun meni niin hienosti.
Nyt paistaa aurinko ja ihme kumma - lumetkin näyttää sulavan! "Räystäät tippuu"...
Mukavaa viikonloppua kaikelle kansalle!Sie oot hyvä kasvattaja
- Alkuperäinen-Rapu
hih-hih-jeee kirjoitti:
Sie oot hyvä kasvattaja
Oi kiitos! Vaikka tuo taisi kyllä olla vain lapselta "vieraskoreutta" kun ei ollut ollut täällä vähään aikaan.
- webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Huomenta!
Nuo "kännyt" on kyllä monelle suorastaan "kasvaneet käteen", niin vaikea niitä on pitää sieltä poissa. Kun tämä meidän nuorimies oli täällä hoidossa hiihtolomalla yhden päivän, niin äitinsä sanoi, että "älä anna pelata kokoajan kännykällä" - ajattelin, että miten sen estän, mutta poikapa "yllätti mummin." Hän kysyi, saanko pelata? Annoin peliaikaa puolituntia, mutta hän pelasi vain 20 minuuttia. Laittoi kuulemma sellaisen pelin, mikä kesti tuon ajan. Sen jälkeen hän kysyi iltapäivällä taas että voiko hän pelata. Nyt annoin peliaikaa 20 minuuttia, mutta hän ei pelannut sitäkään kokonaan. Asetti sellaisen pelin, mikä ei ylitä annettua aikaa. Huokasin "helpotuksesta" kun meni niin hienosti.
Nyt paistaa aurinko ja ihme kumma - lumetkin näyttää sulavan! "Räystäät tippuu"...
Mukavaa viikonloppua kaikelle kansalle!"Nuo "kännyt" on kyllä monelle suorastaan "kasvaneet käteen", niin vaikea niitä on pitää sieltä poissa."
Eikös se vähän niin mene että mitä aikuiset edellä sitä lapset perässä? Käännä pää missä, mihin suuntaan tahansa niin "valonaamoja" jokapuolella? Niissä aikuisissa siis....
Jotenkin tuntuisi väärin väkipakolla yksi "pullossa pitää" kun kaverit ympärillä eivät ole. Näiden nykylasten"lelut" kun eivät ole lankunpätkiä tai käpylehmiä vaan aivan muuta. Voivat pelata vaikka ryhmässä keskenään mm. whatsapin välityksellä livenä vaikka olisivat eri puolella maata. Kuvan ja äänen kera.
Hih, mitähän me olis tehty 7-vuotiaana jos joku olisi nykyälyn käteen lyönyt? Nyt he voivat jo opastaa miten mikäkin homma toimii :)) Tai miten tietsikan perusjutut toimivat...... - Alkuperäinen-Rapu
webs kirjoitti:
"Nuo "kännyt" on kyllä monelle suorastaan "kasvaneet käteen", niin vaikea niitä on pitää sieltä poissa."
Eikös se vähän niin mene että mitä aikuiset edellä sitä lapset perässä? Käännä pää missä, mihin suuntaan tahansa niin "valonaamoja" jokapuolella? Niissä aikuisissa siis....
Jotenkin tuntuisi väärin väkipakolla yksi "pullossa pitää" kun kaverit ympärillä eivät ole. Näiden nykylasten"lelut" kun eivät ole lankunpätkiä tai käpylehmiä vaan aivan muuta. Voivat pelata vaikka ryhmässä keskenään mm. whatsapin välityksellä livenä vaikka olisivat eri puolella maata. Kuvan ja äänen kera.
Hih, mitähän me olis tehty 7-vuotiaana jos joku olisi nykyälyn käteen lyönyt? Nyt he voivat jo opastaa miten mikäkin homma toimii :)) Tai miten tietsikan perusjutut toimivat......Totta mikä totta. Ei bussissakaan ole juuri kukaan muu ilman kännykkää kädessä esillä, kuin vain minä. No, onhan se hyvä, että nuoret osaa ja nehän osaa tosiaan jo vauvoina käyttää näitä nyky vempaimia. Seitsemän vuotiaana minä leikin nukeilla. Olin lapsi aika kauan, mutta olenhan tuota ehtinyt "aikuistuakin."
Ai tietsikan perusjutut - mitä ne ovat?... - webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Totta mikä totta. Ei bussissakaan ole juuri kukaan muu ilman kännykkää kädessä esillä, kuin vain minä. No, onhan se hyvä, että nuoret osaa ja nehän osaa tosiaan jo vauvoina käyttää näitä nyky vempaimia. Seitsemän vuotiaana minä leikin nukeilla. Olin lapsi aika kauan, mutta olenhan tuota ehtinyt "aikuistuakin."
Ai tietsikan perusjutut - mitä ne ovat?..."Ai tietsikan perusjutut - mitä ne ovat?..."
Heh, kannattaa kysyä niiltä lapsilta kun sattuvat käymään :)) Jaa, 7-vuotiaana pilkottiin klapeja, oltiin kivi/ käpysotaa naapurien "pentujen" kanssa ja tietty kiipeiltiin räksänpesillä. Ja tietysti jo kalastettiin täyttä päätä.
Ja se koulupirukin alkoi häiritsemään harrastuksia..... no jotain tässä ehkä vielä ehtii..... - Cee-Lila
webs kirjoitti:
"Ai tietsikan perusjutut - mitä ne ovat?..."
Heh, kannattaa kysyä niiltä lapsilta kun sattuvat käymään :)) Jaa, 7-vuotiaana pilkottiin klapeja, oltiin kivi/ käpysotaa naapurien "pentujen" kanssa ja tietty kiipeiltiin räksänpesillä. Ja tietysti jo kalastettiin täyttä päätä.
Ja se koulupirukin alkoi häiritsemään harrastuksia..... no jotain tässä ehkä vielä ehtii.....Minullekin pojanpoika aina näyttää tiettyjä juttuja, joita en itse osaa tietokoneeni toiminnoista. Hän on jo 24-v nykyään ja pienen tytön isä. Ne lapset, jotka saavat näprätä tietokoneita ja pelata pelejä jo pienestä, oppivat ne ihan itse. Ei tarvitse tihrustaa pienellä präntillä kirjoitettuja paksuja opuskoita. He tuskin osaavat edes lukea, oppivat muutenkin. Olihan Einsteinkin kuulemma huono matikassa lapsuudessaan.
Olin varmaan huono mummi aikoinaan, kun lapsenlapset olivat meillä viikonloppuisin, saivat tuoda kaverinsakin meille pelaamaan, joilta oli se kotonaan kielletty. Naapurien lasten mentyä koteihinsa, pappansa, U, kertoi heille tarinoita iltaisin ennen nukkumaan menoa, Keksi ne omasta päästään ja lapset nauttivat. U:lla oli tarinankerrontataito. Hieroi samalla heidän jalkapohjiaan. Lapset pitivät huolen, että molempien jalkapohjat saivat osansa. Minä huolehdin aamu-, iltapuurot sekä muut ruuat ja välipalat. Molemmat olimme vuorotellen rannalla vahtimassa heidän uintiaan meressä, joka oli lähellä.
Nyt molemmat ovat liian kaukana, nyyh.
- Alkuperäinen-Rapu
Tervehdys saunan lämmöstä! Tuuli heiluttaa vinhasti mäntyjenlatvoja tuossa ikkunanalla. Toivottavasti pysyvät pystyssä. Onneksi ei tarvitse lähteä ulos.
Järviradiossa soi Pekka Niskan poikien uudelta levyltä kappale: Tanssin alkuvoimaa. Eipä kuulosta minun toivemusiikiltani tuo.
Ilta jatkuu ja pian alkaa tv:stä Avaraluonto ja Haluatko miljonääriksi. Eipä sieltä uutisten lisäksi minulle muuta katsottavaa tulekaan. - Cee-Lila
Keskipäivää. Tympii kun taas piti vaihtaa tuntia edelle 12 eri kelloa. Helppoahan se näin päin on, mutta syksyllä kun taas siirretään taakase päin, ei mekaanisissa kelloissa viisareita ole hyvä veivata taakse päin.
Haluatko miljonääriksi oli illalla fiksu mies. Toivottavasti pääsee pitkälle ensi lauantaina, koska aika loppui.- webs
Iipäivää ja ja, kuis teitin hushållissa on jopa tusina kelloja? Ei minulla ole kyllä kuin 3 sellaista joita "väännellä " pitäisi, jos huvittaa. Eikä vaikka niit kolmea taaksepäinkin vääntelee niin mitään vahinkoa tapahdu. Niis kaikissa on viisarit painettu akseliinsa kiinni joten kiertämisellä ei vaikutusta. Samoin kuin ne nupitkin.
Itteä tympii niin saat.......ku perustellisesti illalla iskenyt selkäkipu joka nyt ei höllätä meinaa dropeillakaan. Ulos ei pääse tossuttamaan ja saas kattoon, tossa pitäs yhteen koneeseen ajaa ubuntu uusiksi levylle, viittiikö sitäkään aloittaa. Onneks on vain kovo täällä, ei koko masiina. - webs
Onkos niitä "pikkutrulleja" käynyt? Täällä ei ketään, vaikka ei ne nyt heti olis "tuoreeks ja terveeks" saanut mutta ehkä jossain vaiheessa, vähän terveemmäksi. Mutta tätähän tämä on, hyvät ja huonot päivät vaihdellen.
Ja näillä on mentävä.
Ei pojan tiimikään ehdi herkuille, hurmarilla taas säbä-turnaus. Tai nyt oli jo päättynyt, 7 matsia vain pienillä tauoilla, ja tulos voitot tappiot fifty/fifty ja yks tasuri.
Äh, sinne se vain ubuntu livahti uusasennuksena ja nyt sitten menee aikansa kun hakee päivityksiään. Sen verran "vanha" jo tuolla tikulla mistä asensin. Enkä muistanut että osittain, komentokieli on lontoota. No jos ei kelpaa haetaan sitten uusi , finnish-remix-versio ja asennetaan taas... :))
- Cee-Lila
Ei ole yhtäkään pikkuvirpojaa käynyt, eikä ole pihallakaan näkynyt.
- Alkuperäinen-Rapu
Ei täälläkään ole käynyt kukaan. Eikä ole näkynyt missään liikkeelläkään. Nyt kun varauduin hieman "noitien" tuloon, eikä yhtäkään tullut, niin nyt on sitten suklaamunia vielä juhannuksenakin.
webs jaksaa noiden "ubuntujen" asennuksia tehdä. On se hyvä, kun ei osaa, niin ei tarvii...
Aurinko paistaa - taitaa tulla kesä... - webs
Vai "kesä" , voi voi voi...... ehkä periferiaakin ennättää elokuulle jos alkais kiirettä pitämään. Meinaten taas tullut siellä yli 10 cm uutta lunta !
Toista kertaa huuhaili velipoika menevänsä kolahommiin tänään. Sen verran sitä jo on kertynyt sinne että hirvetkin jää mahastaan kiinni, istuallaan syövät taimikosta latvukset neljästä metristä....
Ja piti päästä sinne hommiin jo ?? Ei suakeliakaan nyt tule ,ei kuuna päivänä...... - amummu
webs kirjoitti:
Vai "kesä" , voi voi voi...... ehkä periferiaakin ennättää elokuulle jos alkais kiirettä pitämään. Meinaten taas tullut siellä yli 10 cm uutta lunta !
Toista kertaa huuhaili velipoika menevänsä kolahommiin tänään. Sen verran sitä jo on kertynyt sinne että hirvetkin jää mahastaan kiinni, istuallaan syövät taimikosta latvukset neljästä metristä....
Ja piti päästä sinne hommiin jo ?? Ei suakeliakaan nyt tule ,ei kuuna päivänä......Toi pitää muistaa: "...istuallaan syövät taimikoista latvukset neljästä metristä..." Kiitos hyvistä nauruista. Voi kun osais piirtää. Tuosta sais aivan mahtavan taulun!!
- Cee-Lila
amummu kirjoitti:
Toi pitää muistaa: "...istuallaan syövät taimikoista latvukset neljästä metristä..." Kiitos hyvistä nauruista. Voi kun osais piirtää. Tuosta sais aivan mahtavan taulun!!
Toi pitää muistaa: "...istuallaan syövät taimikoista latvukset neljästä metristä..."
Tuo on minustakin todella hauska Websin ilmaus korkeista keväthangista. Näen oikein ne hirvet sieluni silmillä siellä istumassa:-)) - Alkuperäinen-Rapu
webs kirjoitti:
Vai "kesä" , voi voi voi...... ehkä periferiaakin ennättää elokuulle jos alkais kiirettä pitämään. Meinaten taas tullut siellä yli 10 cm uutta lunta !
Toista kertaa huuhaili velipoika menevänsä kolahommiin tänään. Sen verran sitä jo on kertynyt sinne että hirvetkin jää mahastaan kiinni, istuallaan syövät taimikosta latvukset neljästä metristä....
Ja piti päästä sinne hommiin jo ?? Ei suakeliakaan nyt tule ,ei kuuna päivänä......Tulin juuri koneellani pistäytymään, ennen kuin suljen tämän ja sainpahan "hymyä huuleen" kun olin näkevinäni hirvet istumassa takapuolellaan syödä rouskuttelemassa puidenlatvuksia.
Sää näyttää olevan koko viikon pelkkää aurinkoa, niin äsken näytettiin - ja plussanpuolella - paitsi yöllä.
Nyt hyvät yöt kaikille! - webs
Vai niin, ja minäkin, en tosin hangella istuen, vaan muuten perzaus tuolilla ihan, viimeistelin sen ubuntun kokonaan niin että käyttökieleksi tuli suomi, ja vaihtoehtoiseksi lontoo. Joutuuhan ne sitten puusta veistämään käyttöohjeet kuinka sen saa takas paikoilleen ja käynnistymään.
Tai no , ehkä helpommalla selviää kun piipahtaa itse laittamassa niin ei mee veistellessä laastariakaan.
Sitten kun tuntui ilta jäävän "vajaaksi" niin tulipa tämän yhden oman koneenkin Bios ja firmware-päivitykset tarkistettua valmistajan sivulta ja olihan siellä tuoretta tarjolla, Ja eikun hommat kuntoon niiltä osin myös.
Ja tuntuu että kone on nyt paljon nopeampi kuin zippilän hallituksen takinkäännöt, siis kuin rasvattu salama. Melkein jo itse ajatuksista framille kirjainta pukkaa.....saa nähä ehtiikö ees nikkiä laittaa kun jo on viesti menossa.....
- amummu
Eipä tullut aikaista aamuherätystä, vaikka olisi niin voinut käydä. Virpojat ovat nykyään aika vähissä. Viime vuonna meillä kävi yksi parivaljakko. Tänä vuonna vain yksi poika: pojanpoikamme lammaspuku päällä. Oli hauska. - Kettis kuulemma oli haukkunut ihan tolkuttomasti tätä lammasta -. Tyttö ei nyt tullut, koska ollut aamulla veljensä "turvapussina", mutta se kuulemma piisasi. Oli kyllä tehnyt veljelleen vitsoja. Alkaa tytöltä olla lapsuus takan, etenkin kun tämä viimeinen vuosi on ollut niin rankka. Liian aikaisin joutui tuumaamaan aikuisten asioita.
Aamu todellakin livahti aika pitkälle tänää punkassa, kun yöllä syynäsin vielä Beckin, eikä ovikellokaan herättänyt. Aika kornilta nyt tuntuukin, että kello on jo yli viiden - meillä onneksi vain kolme kelloa kaipasi rukkausta. Mikron kello käy koko ajan samassa ajassa, joten siihen neljänteen ei tarvinnut koskea.
Kohtahan sitä pitää vanhan mennä jo nukkumaan, että taas aamulla pääsee ylös. Huomenaamulla pitää raivailla tavaroita, että pääsee koira menemään. Siis homekoira. Meille tulee sellainen käymään. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja on sitä mieltä, että kaikki kämpät ovat homeessa ja pitää purkaa peruskalliota myöten ja rakentaa sitten uusiksi nykymääräysten mukaan. Kustannusarvio n. 1,5milj€!!! Me halutaan nähdä mitä koiran nenä sanoo. Yksi paikka meilläkin on jo selvä: lattian alle putkiremontissa jätetty, tulppaamaton, vettä sisältänyt putki on tiputellut vettä, ja yhdessä nurkassa hometta on. Ja siksi meidänkin koko kämppä pitää kuulemma purkaa ja uudelleen rakentaa. Monilla on sama tilanne, paitsi, että useimmissa kämpissä ei kuntotarkastuksessa löydetty mitään vikaa. Mutta eikun purkuun vaan. Ja artistit maksaa. Täytyy toivoa, että yhtiökokouksessa jengillä viisautta tehdä hyvä päätös.
Iloista palmusunnuntain iltaa jokaiikalle- Cee-Lila
Johan on hommat teillä. On tietysti hyvä, jos koira löytää homeen, jos sitä kerran on. Nuuhkiiko montakin asuntoa peräjälkeen vai onko hajuaistin levättävä esim vuorokausi, ettei muiden asuntojen homejäljet jää nenuunsa? Onko as.oy:nne puheenjohtajalla homekämppä?
- amummu
Cee-Lila kirjoitti:
Johan on hommat teillä. On tietysti hyvä, jos koira löytää homeen, jos sitä kerran on. Nuuhkiiko montakin asuntoa peräjälkeen vai onko hajuaistin levättävä esim vuorokausi, ettei muiden asuntojen homejäljet jää nenuunsa? Onko as.oy:nne puheenjohtajalla homekämppä?
Homekoirat kävivät. Ensin kävin harjoittelija ja sen jälkeen mestari. Eka oli 2v parsoni ja toinen 5v sussari,melkoinen turjake. Hauskoja veikkoja, tekivät töitä häntä heiluen ja palkinnosta iloisina kiitellen. Palkintona oli pieni herkkunappi - sille isolle sussarillekin - ja lelu. Kumpikin merkkasi saman paikan, mistä kuntotarkastuksen homenäytekin löytyi - lattian alle putkirempan yhteydessä jätetty vanha vesiputki oli tulppamattomana päässyt tiputtelemaan vettä. Muuta vikaa ei löytynyt.
Saas nähdä kelpaako raportti puhikselle. Hänen asunnossaan ei ollut mitään vammoja. Mutta jos massiiviremppa tulee saa hänkin sitten yhtiön piikkiin huushollinsa remontoitua. Hän meinasi sen omakustanteisesti aloittaa viime kesänä, mutta pisti stopin. Niinpä, kun alkoi häämöttää tämä yhtiön piikkiin tehtävä remontti.
Nyt täytyy jatkaa taas noita yhtiön juttuja. Asukasinfoilta on tulossa, ja hommaa piisaa siihen vaikka toisille jakaa.
Rauhallista talvi-iltaa! Palaan astialle jahka taas kerkiän.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Sää on kirkas, mutta hieman vilpoiselta se kyllä näyttää. Minä joudun tästä pian lähtemään tuonne kaupunkiin. Ei oikein yhtään hotsittaisi, mutta mentävä on. Kotiin joudun vasta illansuussa.
Oravilla näyttää olevan taas kisat menossa. Hyppivät tuossa toisenkerroksen korkeudessa ja vielä paljon korkeammallakin männynlatvoissa. Lunta ei ole, joten ei onnistu, kuten websin hirvillä, mikään istualtaan.
Mukavaa viikonalkua kaikille!- webs
No aapäivää jo hyvinkin, ja kyllä on raaka ilma vaikka muulta näyttäisi. Oli tuos aamulla kuus pakkasta ja pirun pureva tuuli.
Sen verran kävin selkää testaamassa että hippaisin tuossa lähimarketissa kun meinas kaffe vähiin käydä ! Samalla sitten käpäisin tekemässä "tilauksen" loppuun eli laittamassa sen kovon sinne koneeseen ja testaamassa että pelaa, ja hyvin pelasi. "Asiakas" oli perin tyytyväinen saamaansa palveluun.
Hih, on se vaan tuo Redmond aika källi ajamaan tuota kympin valmistelua seiskan ja kasin koneisiin :) Nyt on ajanut salaa käyttäjiltä ( estoista huolimatta) *tärkeissä päivityksissä* vähitellen ainakin yhden päivityksen koneisiin joka kerää ja lähettää tietoja sekä asentelee kympin asennustiedostoja koneelle.
Nyt huomasi että omalleni se oli "tyrkätty" 14.3-18, eli ihan äskettäin.
Eikä näissä pakkovalmisteluissa huomioida yhtään sitä onko koneet juuri miltään osin yhteensopivia sen kympin kanssa. Ja vähemmänkin vanhempien koneiden valmistajien komponentit eivät ole ellei niihin osaa hakea tai saa uusia päivityksiä valmistajalta.
Tuo päivitys on muuten [ KB 295 2664 ], toinenkin on jota en löytänyt koneeltani , [ KB 303 5583 ].
No tää oli tätä jargonia jonka voi ohittaa ketä ei kiinnosta mutta tuossa myös syitä miksi silloin aiemmin Mäsä§oft sekoitti miljoonia koneita niillä "ilmaispäivitys"-houkutuksillaan.
Ja joo, mitähän keksis :) Selkä ei anna lenkille lähteä, ei anna siivota (onneks jee)....
- Cee-Lila
Moikka. Tarkistin nuo KB numerot, ei ole koneeni lykännyt minulle niitä päivityksiä. Varmaan silloin lykkäsi kun kymppiin yritin siirtyä ja siitä pois.
Niin meni eilinenkin palmusunnuntai, enkä nähnyt yhtäkään virpojaa muuta kuin tv-uutisissa.- webs
Tämä olikin alkuun se [ KB3035583 ] joka asensi sen kympin paketin koneelle ellei sitä ollut estänyt. Tuon jos oli päivittänyt ja sitten joko varasi ja klikkasi sitä päivitä-namiskaa niin sehän tuuppasi kympin vaikka ominpäin. Ja sotki silloin ne koneet.
Sehän "tarkistus " yhteensopivuudesta oli täysi bluffi joka sai käyttäjät mäsän koekaniineiksi, ja jos ne jäänteet ovat yhä koneella niin voivat haitata koneen käyttöä eri tavoin.
Muilla numeroilla on sitten syötetty niin tuota valmistelevaa asennusta sekä kaikkea tietoja lähettävää ( käyttäjä-profiilista, koneesta ym) päivitystä. Niitä ns, "vakoilupäivityksiä" on monia ajettu.
Muuten Dellillä on oma SupportAssist-ohjelma jolla voi tarkistaa ja päivittää eri komponentit ajantasalle. Periaatteessa se tekee senkin puolestasi ellei itse osaa, tai ainakin ehdottaa tarvittavat toimenpiteet.
Löytyy tuosta vaikka :
http://www.dell.com/support/home/fi/fi/fibsdt1
Ellei ole sitä palvelutunnusta niin klikkaa * tunnista tietokone* ja odottaa, sitten voi edetä sen antamien ohjeiden mukaan eri tarkistuksia /toimia. - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Tämä olikin alkuun se [ KB3035583 ] joka asensi sen kympin paketin koneelle ellei sitä ollut estänyt. Tuon jos oli päivittänyt ja sitten joko varasi ja klikkasi sitä päivitä-namiskaa niin sehän tuuppasi kympin vaikka ominpäin. Ja sotki silloin ne koneet.
Sehän "tarkistus " yhteensopivuudesta oli täysi bluffi joka sai käyttäjät mäsän koekaniineiksi, ja jos ne jäänteet ovat yhä koneella niin voivat haitata koneen käyttöä eri tavoin.
Muilla numeroilla on sitten syötetty niin tuota valmistelevaa asennusta sekä kaikkea tietoja lähettävää ( käyttäjä-profiilista, koneesta ym) päivitystä. Niitä ns, "vakoilupäivityksiä" on monia ajettu.
Muuten Dellillä on oma SupportAssist-ohjelma jolla voi tarkistaa ja päivittää eri komponentit ajantasalle. Periaatteessa se tekee senkin puolestasi ellei itse osaa, tai ainakin ehdottaa tarvittavat toimenpiteet.
Löytyy tuosta vaikka :
http://www.dell.com/support/home/fi/fi/fibsdt1
Ellei ole sitä palvelutunnusta niin klikkaa * tunnista tietokone* ja odottaa, sitten voi edetä sen antamien ohjeiden mukaan eri tarkistuksia /toimia.Minullahan Dell on alusta alkaen ehdottanut jos jotain, jota en ole antanut tapahtua. Joka päivä muistuttelee erilaisilla kuvakkeilla, jotka ponnahtavat näytölleni aina välillä.
Minulle on esim sellainen keltainen pallukka näytön alalaidassa oikealla, jota kun täppään, ilmoittaa että Dell Backup and Recovery huonokuntoinen. Sitä se on ilmoittanut kaiken tämän koneeni omistusajan. Silti kun taas täppään koneeni alalaidan lippukuvaa, sanoo, että Toimintokeskus: Tällä hetkellä ei ole havaittu olevan ongelmia. Välillä tosin koneeni lippulepattaja ilmoittaa, että on ratkaistava joku ongelma, kun annan sen tehdä sen, aina on vastaus, kone on suojattu. Menee korkeintaa 10 minuuttia. Tätä tapahtuu harvoin, että ilmoittaa jostain vaarasta.
Se toinen Dellin iso laatta, joka ilmestyy varsinkin, jos koneeni on lepotilassa, ilmoittaa Dellin eri jutuista, kyselee, saako suorittaa sen ja tämän. En ole tähän mennessä antanut, koska koneessani Windows 8.1., ehdottaa jopa jotain palomuuria, se on jo koneessani Miciltä, samoin Defender. Sama konehan ei voi noita kaikkia sisältää, joten en ole sitä alun alkaenkaan antanut Dellin tehtäväksi. Ostn tämän koneeni muistaakseni tammikuussa 2014, toiminut ilman Dellin apuja. Oma kymppiin siirtymiseni ja sieltä pois kyllä sekoitti aika pahasti tämän härpäkkeeni, varsinkin s-postin osalta.
Olen melkoinen pelkuri suorittamaan noita ohjelman muutoksia. Uskallanko tehdä tuon ehdottamasi supportin? Koneeni on se Dell Inspiron 2330, One 23" All in One pöytätietokone. - Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Minullahan Dell on alusta alkaen ehdottanut jos jotain, jota en ole antanut tapahtua. Joka päivä muistuttelee erilaisilla kuvakkeilla, jotka ponnahtavat näytölleni aina välillä.
Minulle on esim sellainen keltainen pallukka näytön alalaidassa oikealla, jota kun täppään, ilmoittaa että Dell Backup and Recovery huonokuntoinen. Sitä se on ilmoittanut kaiken tämän koneeni omistusajan. Silti kun taas täppään koneeni alalaidan lippukuvaa, sanoo, että Toimintokeskus: Tällä hetkellä ei ole havaittu olevan ongelmia. Välillä tosin koneeni lippulepattaja ilmoittaa, että on ratkaistava joku ongelma, kun annan sen tehdä sen, aina on vastaus, kone on suojattu. Menee korkeintaa 10 minuuttia. Tätä tapahtuu harvoin, että ilmoittaa jostain vaarasta.
Se toinen Dellin iso laatta, joka ilmestyy varsinkin, jos koneeni on lepotilassa, ilmoittaa Dellin eri jutuista, kyselee, saako suorittaa sen ja tämän. En ole tähän mennessä antanut, koska koneessani Windows 8.1., ehdottaa jopa jotain palomuuria, se on jo koneessani Miciltä, samoin Defender. Sama konehan ei voi noita kaikkia sisältää, joten en ole sitä alun alkaenkaan antanut Dellin tehtäväksi. Ostn tämän koneeni muistaakseni tammikuussa 2014, toiminut ilman Dellin apuja. Oma kymppiin siirtymiseni ja sieltä pois kyllä sekoitti aika pahasti tämän härpäkkeeni, varsinkin s-postin osalta.
Olen melkoinen pelkuri suorittamaan noita ohjelman muutoksia. Uskallanko tehdä tuon ehdottamasi supportin? Koneeni on se Dell Inspiron 2330, One 23" All in One pöytätietokone.Tiedän myös että Dell on etupäässä firmojen käyttämä tietokone, tuo että hyväksyn sen ohjelman käyttöehdot, oli niin pitkä litania, etten jaksa lukea ja ymmärtää sitä kaikkea, mihin johtaa kenties. Aaapuuvaa, huutaa hän. Eli en uskalla hyväksyä käyttöehtoja ja jatkaa siitä.
- webs
Cee-Lila kirjoitti:
Minullahan Dell on alusta alkaen ehdottanut jos jotain, jota en ole antanut tapahtua. Joka päivä muistuttelee erilaisilla kuvakkeilla, jotka ponnahtavat näytölleni aina välillä.
Minulle on esim sellainen keltainen pallukka näytön alalaidassa oikealla, jota kun täppään, ilmoittaa että Dell Backup and Recovery huonokuntoinen. Sitä se on ilmoittanut kaiken tämän koneeni omistusajan. Silti kun taas täppään koneeni alalaidan lippukuvaa, sanoo, että Toimintokeskus: Tällä hetkellä ei ole havaittu olevan ongelmia. Välillä tosin koneeni lippulepattaja ilmoittaa, että on ratkaistava joku ongelma, kun annan sen tehdä sen, aina on vastaus, kone on suojattu. Menee korkeintaa 10 minuuttia. Tätä tapahtuu harvoin, että ilmoittaa jostain vaarasta.
Se toinen Dellin iso laatta, joka ilmestyy varsinkin, jos koneeni on lepotilassa, ilmoittaa Dellin eri jutuista, kyselee, saako suorittaa sen ja tämän. En ole tähän mennessä antanut, koska koneessani Windows 8.1., ehdottaa jopa jotain palomuuria, se on jo koneessani Miciltä, samoin Defender. Sama konehan ei voi noita kaikkia sisältää, joten en ole sitä alun alkaenkaan antanut Dellin tehtäväksi. Ostn tämän koneeni muistaakseni tammikuussa 2014, toiminut ilman Dellin apuja. Oma kymppiin siirtymiseni ja sieltä pois kyllä sekoitti aika pahasti tämän härpäkkeeni, varsinkin s-postin osalta.
Olen melkoinen pelkuri suorittamaan noita ohjelman muutoksia. Uskallanko tehdä tuon ehdottamasi supportin? Koneeni on se Dell Inspiron 2330, One 23" All in One pöytätietokone.Jahas, enemmänkin "härdellejä" siinä koneessa? Osa lienee siellä kympissä käynnin "aikaansaannoksia", vaikea sanoa. Luulen että se ilmoittelee tuosta varmuuskopionnin -ja palautusosion huonosta kunnosta ihan siksi ellei sitä ole tehty sitten käyttöönoton jälkeen.
Ja tehtiinkö sitä ollenkaan itse koneen varm.kopiointi-ja palautusosiolle vai pelkille levyille?
Tuohan voi olla "rikki" sen vierailun seurauksena.
Järkevintä olisi ottaa ulkoiselle usb-kiintolevylle talteen koko järjestelmän *näköistiedosto ja varmuuskopio* ja siten sekin uusia ainakin n. kerran vuodessa. Tällä voi tarvittaessa palauttaa koneen siihen pisteeseen kun sen taltiointi on tehty, kaikkine tiedostoineen kun ne sisällyttää siihen varmuuskopiointiin. Niillä alkup. levyillä se palautuu tehdasasetuksille. Tuollainen 500 Gt:n usb-levy ei maltaita maksa ja siihen mahtuu koko sydeemi noin 15-20 krt varmuuskopioida. Ja tilaa voi vapauttaa jos "ahtaaksi" alkaa käydä.
Eli ensin pitäisi kyllä katsoa mitä ihmeen palomuuria se tarjottelee, onko siinä vielä jokin "kylkiäinen" ohjelmistossa jota se tarjottelee. Käy läpi asennetut ohjelmat ja jos siellä jotain "mäkÄhveetä" tai muuta on niin poista heti pois. Defender siinä kuuluu ollakin ja winin palomuuri, eikä muita. Ne löytyvät kyllä sieltä ohjauspaneeelin kauttakin > * tarkista järjestelmän suojaus*. Jos palomuurina on muu kuin win, poista ja ota winin oma käyttöön.
Sen lipun ilmoittelu liittyy juuri usein Defenderiin, joko se on väliaikaisesti pois tjms.
Noista Dellin ilmoituksista on vaikea sanoa kun ei tarkkaan tiedä mitä ne ovat? Epäilen että juuri jotain päivityksiä laitteeseen.
Ei tuon SupportAssistentin lataaminen ja sen tarkistukset ainakaan pitäisi tilannetta huonontaa, kannattaisi sitten antaa sen tehdä se täystarkistus ja suorittaa sen tarvittavat toimet. Uskon että aika monta korjausta löytyy koko laitteen fiksaamiseen.
Ps. Kun tuon lataa ja suorittaa niin se skannaa ensin juuri sinun koneesi esille tietoineen. - webs
Cee-Lila kirjoitti:
Tiedän myös että Dell on etupäässä firmojen käyttämä tietokone, tuo että hyväksyn sen ohjelman käyttöehdot, oli niin pitkä litania, etten jaksa lukea ja ymmärtää sitä kaikkea, mihin johtaa kenties. Aaapuuvaa, huutaa hän. Eli en uskalla hyväksyä käyttöehtoja ja jatkaa siitä.
Niin on minunkin kaksi Delliäni yritysten ent koneita joilla on omat Service tag. tunnukset eikä niiden ehtojen hyväksyminen ole ainakaan mulle laskuja laittanut ;)) Ei edes tuo Express Service tag:
- webs
Katsoin tuolta niin ainakin uusi Bios-päivitys on siihenkin koneeseen julkaistu nyt ja maininnalla * kiireellinen* ?
Muitakin siellä on kun vain annat sen ohjelman täystarkistaa koneesi. Taisi olla myös piirisarjan uusi päivitys.
- webs
Haloo "Sipiria", näkyykö edes pipo hangen päälle ? Oon tuossa kuunnellut maakunnan lähetystä niin on sitä, meinaten sitä lunta. "Mantsin" kulmilta monesta paikkaa ilmoittelivat n. 120-125 cm lukemia.
Ja lissää luvassa .... tällä viikolla piti lähteä niitä tavaroita saareen rahtaamaan :( Taitaa mennä liki vappua se homma tällä menolla.- aurora5
Juu, kyllä lunta nyt riittää. Taitaa olla oikein kilpailu, missä sitä on eniten. P-Karjala päihittää Lapin mennen tullen. Nurmeksessa Bomban talo on suljettu katon romahtamisvaaran takia. Ilomantsissa pariskunta kertoo kolanneensa pihatietä tuhansia kertoja tänä talvena. Ja tuolla meidän korvessa yksi "kahjo" auraa kelkalla yhä uudestaan uraa, että koirat pääsevät juoksemaan.
Täällä kaupungissa minua ei niinkään lumi häiritse, vaan se että aamukuudelta joutuu painumaan ulos 20 asteen pakkaseen. Vanha pikkukoira nostelee tassujaan jo 15 asteen paikkeilla, joten lenkit jäävät pakostakin lyhyiksi. Kaunistahan täällä on eikä pelkoa liukkaudesta, kun jalkakäytäviä peittää kestohanki. Ei ole samaa jäätymisen ja sulamisen harmillista vaihtelua kuin teillä etelässä. - webs
aurora5 kirjoitti:
Juu, kyllä lunta nyt riittää. Taitaa olla oikein kilpailu, missä sitä on eniten. P-Karjala päihittää Lapin mennen tullen. Nurmeksessa Bomban talo on suljettu katon romahtamisvaaran takia. Ilomantsissa pariskunta kertoo kolanneensa pihatietä tuhansia kertoja tänä talvena. Ja tuolla meidän korvessa yksi "kahjo" auraa kelkalla yhä uudestaan uraa, että koirat pääsevät juoksemaan.
Täällä kaupungissa minua ei niinkään lumi häiritse, vaan se että aamukuudelta joutuu painumaan ulos 20 asteen pakkaseen. Vanha pikkukoira nostelee tassujaan jo 15 asteen paikkeilla, joten lenkit jäävät pakostakin lyhyiksi. Kaunistahan täällä on eikä pelkoa liukkaudesta, kun jalkakäytäviä peittää kestohanki. Ei ole samaa jäätymisen ja sulamisen harmillista vaihtelua kuin teillä etelässä.Niinhän ne kertoi tuosta Bomban-talostakin. Ja pakkasta niin pirusti vielä ettei hankien painumisesta tietoakaan, saati sulamisista.
Täällä se on jo osin sitä että päivällä voi sulatella ja sitten kaljamalle jäätyy taas, ja mistä ei jäädy enää niin pölisee että hiekkaa saa yskiä.
Sitkasta hommaa sekin urien auraaminen jos aina edes vrk:n pysyvät niin ettei reki uppoa.
- Cee-Lila
Nyt kun yritän suorittaa tuota supportia, niin ilmoittaa, että häiriötä internet-yhteydessä ja kehottaa sulkemaan DNS-välimuistin. Mikä se sellainen mahtaa olla? Pitäisi 10 minuuttia kestää, riippuen nettiyhteyden nopeudesta tuon pikatarkistuksen.
- Cee-Lila
Niin, ei se kehottanut sulkemaan, vaan tyhjentämään DNS-välimuistin, Dellin toimintatavan mukaisesti ja kun avasin sen toimintatavan, on siellä ohjeet vain kaikilla muilla kielillä, paitsi suomeksi. Kyllä otti pattiin. Laitoin sinne palautetta, että haluan suomeksi, piti vielä antaa tähtiä ohjeesta, annoin artikkelin huonoimmat ja tana kun piti vielä selvittää niiden sekin kuvio, etten ole robo, niin kele sekin piti uusia, niiden hieroglyfit oli semmoisia, että parempiakin olen nähnyt.
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Niin, ei se kehottanut sulkemaan, vaan tyhjentämään DNS-välimuistin, Dellin toimintatavan mukaisesti ja kun avasin sen toimintatavan, on siellä ohjeet vain kaikilla muilla kielillä, paitsi suomeksi. Kyllä otti pattiin. Laitoin sinne palautetta, että haluan suomeksi, piti vielä antaa tähtiä ohjeesta, annoin artikkelin huonoimmat ja tana kun piti vielä selvittää niiden sekin kuvio, etten ole robo, niin kele sekin piti uusia, niiden hieroglyfit oli semmoisia, että parempiakin olen nähnyt.
Löysin jo mitä tuo DNS-välimuisti on, en ole tiennytkään, että ne www-osoitteet, mitä on tullut kirjoitettua selaimeen voivat mennä muistiin jonnekin, minähän tyhjennän välimuistin joka päivä molemmilta käyttämiltäni selaimilta, sekä chromelta, että IE:stä. Löysin jo selkeän ohjeenkin tämän DNS:n tyhjentämiseen Win 8:lta.
Tyhjennän vasta huomenna ja katson sitten mitä tuo support tuumaa koneeltani.
Kuulin tänään, että serkkuni on lähettänyt siskontytölleni kuvia viime kesänä olleista äitinsä hautajaisista ja jonkin videon. Eivät olleet auenneet siskontytön koneella. Minä saan ne myös jonain päivänä, saa nähdä toimiiko minun koneellani. On meillä paljonkin lyhyitä videoita sukumme pienimmästä, hyvin toimivat. Valokuvia koneellani on vaikka kuinka paljon, eikä ainakaan koneeni kapasiteetista ole pulaa. - webs
Cee-Lila kirjoitti:
Niin, ei se kehottanut sulkemaan, vaan tyhjentämään DNS-välimuistin, Dellin toimintatavan mukaisesti ja kun avasin sen toimintatavan, on siellä ohjeet vain kaikilla muilla kielillä, paitsi suomeksi. Kyllä otti pattiin. Laitoin sinne palautetta, että haluan suomeksi, piti vielä antaa tähtiä ohjeesta, annoin artikkelin huonoimmat ja tana kun piti vielä selvittää niiden sekin kuvio, etten ole robo, niin kele sekin piti uusia, niiden hieroglyfit oli semmoisia, että parempiakin olen nähnyt.
Ahas, sulla on välimuisteja liikaa tallessa joka voi pätkiä yhteyttä , siksi tuo kehoitus. Selainhan tallentaa välimuistiin palvelin-ja ip-osoitteita kun eri sivustoilla vierailee. No minulla ei tuota ongelmaa esiintynyt , johtuu ehkä siitä että aika usein suljen selaimen joka tyhjentää nuo.
Mutta ei tuo vaarallista ole ja tässä etsin sulle ihan suomeksi ohjeet kuinka kasissa tyhjennetään "puhtaaksi":
Windows 8:
1. Siirry työpöydälle.
2. Pidä Windows-näppäintä pohjassa ja paina R. (Tämä avaa Suorita-ikkunan.)
3. Kirjoita tekstikenttään cmd ja paina Enteriä. (Tämä avaa komentokehotteen.)
4. Kirjoita ipconfig /flushdns ja paina Enteriä.
5. Kirjoita ipconfig /registerdns ja paina Enteriä.
6. Kirjoita ipconfig /release ja paina Enteriä.
7. Kirjoita ipconfig /renew ja paina Enteriä.
8. Kirjoita netsh winsock reset ja paina Enteriä.
9. Käynnistä tietokone uudelleen.
Suorita nuo järjestelmänvalvojana ja aja sitten uudestaan se support läpi, ja mieluusti ihan täystarkistus. Kyllä se pikatarkistus antanee ainakin ne tärkeät saatavilla olevat päivitysehdotukset , kuten sen Biosin. Noissa komennoissa on tärkeä katsoa että välilyönnit ( jos on) ja muut merkit ovat oikein, muuten se ei tunnista niitä komennoiksi.
Kyl se siitä :)) - webs
No ehditkin postata kun kirjoittelin :) Niitähän menee "säilöön" aina väliaikaiskansioihin ja niitä temp-kansioita voi sitten olla enemmänkin. Ei ne yleensä paljon tilaa vie mutta ilmeisesti tuossa langattomassa yhteydessä varotoimena pyytää tyhjentämään.
Kaikkia kuva-ja videoformaatteja ei ainakaan WMPlayer tunnista eikä avaa. - webs
Vielä ihan vinkkinä heitän että kun se välimuistien täyttymistä voi ehkäistä käyttämällä selainta jonka asetuksiin saa ettei se tallenna mitään selaushistoriaa (mm. Firefox, Opera) niin ne tyhjenevät aina kun selaimen suljet.
Jos Chromea käyttää niin sillä "ajelee" yksityistilassa( incognito-) jolloin selaushistoriaa ei tallennu muistiin. - Cee-Lila
webs kirjoitti:
No ehditkin postata kun kirjoittelin :) Niitähän menee "säilöön" aina väliaikaiskansioihin ja niitä temp-kansioita voi sitten olla enemmänkin. Ei ne yleensä paljon tilaa vie mutta ilmeisesti tuossa langattomassa yhteydessä varotoimena pyytää tyhjentämään.
Kaikkia kuva-ja videoformaatteja ei ainakaan WMPlayer tunnista eikä avaa.Kiitos paljon sinulle! Olen huomannut, että joitakin videoita koneeni ei avaa, esim vaikkapa Iltalehdestä. Minullakin on vain lähinnä flash player.
Vieläkään ei nukuta, vaikka kello on 23:34, sehän on oikeasti vasta 22:34!
- Cee-Lila
Iltapäivän alkua. Tein tuon DNS poiston ja sitten käynnistin supportin, Kohta 1 meni nopsaan, kohdassa kaksi ilmoitti heti jostain viasta keltaisella pohjalla olevalla punaisella kolmiolal, jonka keskellä huutomerkki : havaittiin vika, yritä uudelleen. Sen alapuolella luki: tyhjennä tulokset.
Kokeilin jo uudelleen, taas sama juttu. Johan on neppu.- webs
No terve, että sellainen homma? Eikä antanut ilmoitusta mikä vika? Tyssäsi kohtaan: " testejä kootaan", vai?
Aloitiko kohdasta * tunnista tämä tietokone*, jos niin löysikö juuri sinun koneesi ja näytti oikein tiedot, ihan sitä sarja-tai huoltonumeroa myöten?
En osaa kyllä nyt sanoa sitten miksi se siihen tökkää, ja mihin "vikaan" ellei mitään yhteysongelmaa ilmoittanut kuten eilen.
Ellei se parilla yrittämällä järjestelmänvalvojan oikeuksilla onnistu niin sitten ei kannata lyödä päätä seinään. Siinä on jotain muuta häikkää kenties. Onko koskaan ajettu esim. Malwarebytes Antimalware ohjelmalla täyttä virus-ja haitaketarkistusta?
Katsotaan ja palataan asiaan kunhan tänne saa Elisa laajakaistayhteydet toimimaan , melkein jo lähti tukka päästä repiessä että missä vika? Sitten onneks tabsilla katsoin häiriötiedotteet ja siellähän se "vika". Oli jo taateli lähellä ettenkö "hermostunut" :))
Katson vielä sitä mitä se Dell Update-sivusto tarjoaa, sen ottamalla koneeseen muistaakseni sitten kone ilmoittaa aina saatavilla olevista laitepäivityksistä automaattisesti, ja olikohan että myös asentaa ne tarvittaessa. Tuota en nyt varmaksi muista mutta katsellaan. - webs
Tuotas noin, lueppas tuosta, ja minä jotenkin luulen että siinä sivulla on juttua siitä mitä "tauluja" se kone sinulle esittelee mutta mitkä olet hylännyt? Näyttääkö yhtään tutulta jokin?
http://bot.fi/2kbl
Tuon mukaan koneessasi pitäisi olla esiasennettuna tuo DellUpdate joka ilmoittelee aina kun uutta päivitystä olisi saatavilla ja pitäisi päivittää myös.
Ellei ole niin siitä n. keskivaiheilta missä on mainittu sinunkin koneesi tyyppi (inspiron), lataa ,tallenna ja asenna se ohjelma. ( Tarkista ensin asennetuista ohjelmista onko jo siellä)
Ja sitten tietysti olisi hyvä tehdä ne päivitykset jos se tarjoaa niitä.
Katsoitko mikä oli se palomuuri-tilanne siellä "järjestelmän suojauksessa" ?
Jokohan tänne olisi kaistayhteys saatu, nyt ajelen sillä pikkunapin avustuksella kännyn netillä. - Cee-Lila
webs kirjoitti:
No terve, että sellainen homma? Eikä antanut ilmoitusta mikä vika? Tyssäsi kohtaan: " testejä kootaan", vai?
Aloitiko kohdasta * tunnista tämä tietokone*, jos niin löysikö juuri sinun koneesi ja näytti oikein tiedot, ihan sitä sarja-tai huoltonumeroa myöten?
En osaa kyllä nyt sanoa sitten miksi se siihen tökkää, ja mihin "vikaan" ellei mitään yhteysongelmaa ilmoittanut kuten eilen.
Ellei se parilla yrittämällä järjestelmänvalvojan oikeuksilla onnistu niin sitten ei kannata lyödä päätä seinään. Siinä on jotain muuta häikkää kenties. Onko koskaan ajettu esim. Malwarebytes Antimalware ohjelmalla täyttä virus-ja haitaketarkistusta?
Katsotaan ja palataan asiaan kunhan tänne saa Elisa laajakaistayhteydet toimimaan , melkein jo lähti tukka päästä repiessä että missä vika? Sitten onneks tabsilla katsoin häiriötiedotteet ja siellähän se "vika". Oli jo taateli lähellä ettenkö "hermostunut" :))
Katson vielä sitä mitä se Dell Update-sivusto tarjoaa, sen ottamalla koneeseen muistaakseni sitten kone ilmoittaa aina saatavilla olevista laitepäivityksistä automaattisesti, ja olikohan että myös asentaa ne tarvittaessa. Tuota en nyt varmaksi muista mutta katsellaan.Aloitin kohdasta tunnista tämä tietokone. Kun kävi läpi, ilmoitti sen jälkeen: ei löytynyt päivitettävää. Sen jälkeen näytti palvelutunnuksen ja pikahuoltokoodin. Sitten kohdassa kaksi, ilmoitti tuon havaittu vika, yritä uudelleen. jne. Sitä se jauhaa.
Kuulin tänään, että Kelan sivut ovat jumissa, en löytänyt tietoa ainakaan IS:sta, saikohan pojanpojanvaimo tällä viikolla sen mikä kuuluu alle 3 vuotiaan lapsen kotihoidosta ja lapsilisän yhdestä lapsestaan? Ovat kuulemma sivut kaatuneet ja maksuja ei saada moneen päivään tileille, onhan tulossa pääsiäinenkin.
Älä sinä Webs huolehdi liikaa minunkin nettihuolistani täällä, jos kerran Elisan laajakaistakin on tukossa, käyttääköhän Kelakin niitä? Koneeni kuitenkin toimii, vaikka nikotteleekin välillä. Minulla on DNA:n welho-yhteys, kenenköhän linjoja käyttävät?
Sain tänäänkin maksuja maksettua, eli hyvin toimi. Jospa Dell raivostui minulle eilen lähettämästäni palautteesta, että huonoa palvelua, kun kaikkien kielien seasta ei löytynyt suomea. Kaikenmaailman kyrillisiä kuvioita, venäjää, kiinaa, japania, kreikkaa, ranskaa, saksaa löytyi, kaipa olemme niin vähäinen kansa, 5 miljoonaa, ettei kannata edes Dellin meidän kielellämme vaivautua julkaisemaan mitään. Kyllähän minäkin kieliä olen lukenut, kauppakirjeenvaihdonkin läpäissyt englannilla, mutta siitä on kauan. Kun en ole tarvinnut, enkä varsinkaan tässä tietokoneasioissa. Lapsetkin osaavat paremmin kuin minä. - webs
Cee-Lila kirjoitti:
Aloitin kohdasta tunnista tämä tietokone. Kun kävi läpi, ilmoitti sen jälkeen: ei löytynyt päivitettävää. Sen jälkeen näytti palvelutunnuksen ja pikahuoltokoodin. Sitten kohdassa kaksi, ilmoitti tuon havaittu vika, yritä uudelleen. jne. Sitä se jauhaa.
Kuulin tänään, että Kelan sivut ovat jumissa, en löytänyt tietoa ainakaan IS:sta, saikohan pojanpojanvaimo tällä viikolla sen mikä kuuluu alle 3 vuotiaan lapsen kotihoidosta ja lapsilisän yhdestä lapsestaan? Ovat kuulemma sivut kaatuneet ja maksuja ei saada moneen päivään tileille, onhan tulossa pääsiäinenkin.
Älä sinä Webs huolehdi liikaa minunkin nettihuolistani täällä, jos kerran Elisan laajakaistakin on tukossa, käyttääköhän Kelakin niitä? Koneeni kuitenkin toimii, vaikka nikotteleekin välillä. Minulla on DNA:n welho-yhteys, kenenköhän linjoja käyttävät?
Sain tänäänkin maksuja maksettua, eli hyvin toimi. Jospa Dell raivostui minulle eilen lähettämästäni palautteesta, että huonoa palvelua, kun kaikkien kielien seasta ei löytynyt suomea. Kaikenmaailman kyrillisiä kuvioita, venäjää, kiinaa, japania, kreikkaa, ranskaa, saksaa löytyi, kaipa olemme niin vähäinen kansa, 5 miljoonaa, ettei kannata edes Dellin meidän kielellämme vaivautua julkaisemaan mitään. Kyllähän minäkin kieliä olen lukenut, kauppakirjeenvaihdonkin läpäissyt englannilla, mutta siitä on kauan. Kun en ole tarvinnut, enkä varsinkaan tässä tietokoneasioissa. Lapsetkin osaavat paremmin kuin minä.Ai Kelakin jumissa, no se ei uutta ole mutta harvoin on näin pitkään ollut Elisan kaapelit sikinsokin, voi olla että Kelakin on Elisassa?
Juu, vähemmän ne suomeksi noita sivuja tekee mutta löytyy niitäkin kun hakee. Vaikka se koneesi "toimiikin" niin kyllä siinä vanhoja laitepäivityksiä on, kuten tässäkin useita olen päivittänyt. Viimeiset kun on päivitetty tämän vuoden puolella.
Edelleen, (en huolissani) mutta lämpimästi suosittelen ainakin tuon Dell Updaten asennuksen ellei se siellä ole. Ja sitten reagoimaan myös niihin päivitysilmoituksiin ;))
Ps. Niin ja tämä compuutterilontoo vielä on aika omaansa sanastoineen joita ei muissa yhteyksissä paljoa käytetä. En miekään mitään ymmärrä, mutta kovasti sohellan :))
- Alkuperäinen-Rapu
Taas ollaan jo iltapäivässä vaikka kauppareissua enempää en ole saanut aikaan. Tulipahan sieltä kuitenkin raijattua kaikenlaista. Pulen puhunut aika pitkän puhelun. Nyt on nälkä, mutta ei viitsisi ruveta ruokaa laittamaan.
Yritin ostaa Prismasta uuden herätyskellon, kun entisestä "nupit" on irti, mutta hämmästyksekseni kuulin, ettei enää kukaan käytä herätyskelloja, kun kännykkä herättää! Kellosepänliikkeissä voisi kuulema ehkä olla. Minulla täytyy olla kello yöpöydällä, mitä voin vilkaista ja laittaa herätyksen siihen soimaan.
Sää on hieno. Keväinen ja tuuleton. Aurinko heloittaa ja lumet saa kyytiä.- Alkuperäinen-Rapu
"Pulen puhunut"...
No johan - "Olen puhunut... - Cee-Lila
Tällä viikolla on jo pääsiäinen, joten murkinaa tarvitaan kotiin jos jonkinlaista. Pitkä viikonloppu tiedossa, varsinkin jos ei matkusta minnekään. Me emme ole ainakaan aikoneet lähteä tuonne tien päälle ruuhkiin.
- webs
Höpölöpön , "pulen puhunut" :)) Kyllä kelloissa löytyy eikä kannata mennä kalliisiin kelloliikkeisiin :
https://www.clasohlson.com/fi/b/Koti/Sisustus/Herätyskellot
Tuostakin katsoo mallin ja tarkistaa mistä myymälästä on saatavilla.... Olen puhunut... - webs
Ei auennut suoraan mutta tuosta(kin) > koti > sisustus>ylhäällä: herätyskellot.
- Alkuperäinen-Rapu
webs kirjoitti:
Höpölöpön , "pulen puhunut" :)) Kyllä kelloissa löytyy eikä kannata mennä kalliisiin kelloliikkeisiin :
https://www.clasohlson.com/fi/b/Koti/Sisustus/Herätyskellot
Tuostakin katsoo mallin ja tarkistaa mistä myymälästä on saatavilla.... Olen puhunut...Juu, eiköhän noita vielä jossakin myydä. Tällä kertaa jäi kyllä ostamatta.
- webs
Jopa taas täälläkin laajakaista tuntuu pelittävän mutta yhä näkyy häiriökartalla iso alue , lähinnä hesan alue ettei ole ilmoitettu vikaa korjatuksi.
En kyllä missään ole ilmoitusta huomannut kuin menemällä Elisan omalla sivulle ja katsomaan häiriökarttaa.
No pääasia että Siltsun törppöilyt täyttävät palstat "viihdekäytöstä", niinpä. "Terveysmatkalla Thaimaassa", niinpä.. Ja ihan tietämättä jostain ilmestynyt kristallia "taskuihin", niinpä.....
- auttavainenmies
Lueskelen täällä Atlannin toisella rannalla teidän mukavia elämänne kokemuksia. Haluan mainita siitä "rahojen keräyksistä". Meidän mantereella on tehty sellainen tutkimus,ettei ole olemassa yhtäkään rehellistä porukkaa, jotka käyttävät lapsia hyväkseen mainoksissaan. Mikään niistä ei läpäissyt "rehellisyys-tutkintaa". Me elämme rikollisen maailman keskellä, muuta ei voi sanoa.
- Cee-Lila
Tervetuloa tänne elämään kirjoittelemaan. Olisi kiva kuulla, millaista elämää siellä Atlannin toisella rannalla elellään.
- amummu
Täällä böndelläkin oli päivällä vähän aikaa "letkut kierteellä", kun ei hetkeen päässyt mihinkään kotisohvalta. Ei kuitenkaan kestänyt kauan. No, en kyllä tietsikan kanssa mitään olisi voinut tehdäkään. Kettispoika oli juuri siihen aikaan hoidossa, ja oli taas täysi työ pitää se poissa pahanteosta. Vaikka tehtiin pitkä lenkki, niin sitä poikaahan ei väsytä. Pitäisi vissiin pitää vain sisällä, ettei saisi niin paljon happea ja sitä kautta energiaa.
Katselin äsken A-studiosta keskustelua älylaitteiden ja nettikäytön vaikutuksista. Vieraana oli joku nuori nainen, aivotutkija. Oli kerrankin mukavaa ja helppoa kuunneltavaa, kun ihminen puhui selkeätä, ymmärrettävää suomea, ilman ninkuttelua ja tota-tavallaanta. Ei tarvinnut jännittää, koska se ninku taas tulee, vaan saattoi täysillä seurata keskustelua. Miten onkin niin, että monet nuoret, korkeastikin koulutetut alalta kuin alalta ovat usein puheissaan niin vaivalloisia seurattavia, mutta onneksi poikkeuksiakin löytyy.
Huomenna pitäisi lähteä mökille pyhiksi. Tai oikeastaan vain yhdeksi pyhäksi. Tulemme takaisin jo sunnuntaina erään ystävämme syntymäpäiville. Poika ja lapsetkin tulevat viikonlopuksi. Meinaavat mennä Himokselle laskettelemaan. Olisipa heille kivat ilmat, että saisivat yhdessä nauttia kauniista kevättalven päivistä.
Ja minä toimin taas kokkina. Onneksi siippakin ottaa osaa keittiöhommiin ihan innolla, joten apua on luvassa. Tiskaaminen siellä kuitenkin on se tylsin homma. Jotenkinhan se menee muuten, mutta keitto- ja paistoastiat ovat kurjia pestä mökkikeittiössä. Huomenna kyllä ihan ensimmäiseksi pitää pitää hiirenhäätötalkoot. Viimeksi kun olimme siellä, niin aivan lähdön kynnyksellä huomasin keittiön työpöydän alla hiirensontaa. En silloin kerinnyt enää ryhtyä siivoushommiin, ja nyt ne sitten ovat edessä heti kun huomenna menemme. En ole kovin innostunut siivouksesta, mutta tässä tapauksessa on pakko, ja pitää kaiken lisäksi tehdä se kunnolla, kun tuommoisista elukoista on kyse. Saa nähdä, onko siellä ruumiita kerättäväksi. Siippa jätti myrkkypillereitä syötäviksi. Toivottavasti ovat kelvanneet.
Nyt lähden vielä ennen punkkaan menoa tekemään kuhacevichen, että saan sen aamulla matkaani. Sitä ei syö kukaan muu kuin minä, joten minun ei tarvitse jakaa sitä herkkua kenenkään kanssa.
Kauniita unia ja aurinkoista pääsiäisviikkoa! - Cee-Lila
Huomenna on vasta keskiviikko, joten tiellä ei varmaan ole vielä ruuhkaa, samoin kun tulette jo sunnuntaina pois, suurin paluuruuhka on tietenkin toisena pääsiäispäivänä. Vai kuhacevichellä A-mummu saa herkutella ja ihan itsekseen. Himoksella saattaa olla ruuhkaa. Katson juuri eurosportilta alamäkiluistelua, näyttää aika hurjalta kun neljä miestä laskee kapeata ränniä pitkin hurjaa vauhtia. Näkyy olevan naisillakin omat sarjat.
- Alkuperäinen-Rapu
Nyt ollaan jo taas puolessavälissä viikkoa. Naapurin rouva pistäytyi tuossa juttelemassa ja hän valitti, että aika tuntuu menevän niin hitaasti. Päivät tuntuvat hänen mielestään pitkiltä. Minä en meinaa perässä pysyä, kun aika mennä vilistää!
Olemmeko tosiaan saaneet uuden kirjoittajan tuolta "Atlannin toiselta rannalta?" Tervetuloa mukaan! Vieläpä miespuolinen nimimerkistä päätellen ja pitää meidän juttujamme mukavina, niin siitä pisteet ja "papukaijamerkki." weepeli onkin ollut kovilla, kun on ainoana miehenä jaksanut kuunnella ja vastailla meille naisille. Arvostelematta ja ymmärtäen. Kuulunut joukkoon kuten kuka tahansa meistä tavallisista kirjoittajista. Valmiina auttamaan, ei nuijimaan maan rakoon.
Tänään minulla ei ole mitään menoja liikenteeseen, joten ei tarvitse lähteä tuonne kylmään tuuleen, vaan saa ihailla aurinkoista päivää ikkunoista ulos katsellen. - Cee-Lila
Keskipäivää täältä rannikolta. Aurinko paistaa välillä, välillä taas ei. Luin äsken Hesarista kapellimestari Susanna Mälkistä. Hän johtaa Wienin filharmonikkoja ja pitää sitä niin upeana orkesterina, että sitä johtaa kuin ajaisi Ferrarilla. Minäkin ajoin äsken omalla ferrarillani, sillä punaisella varsi-imurillani, siinä on suuttimessa led-valotkin, niin näkee hyvin missä kohtaa matossa tai lattiassa on vielä roskia tai pölyä. Tässä ei tosin ole sellaista kapeaa irrotettavaa suutinta, jolla pääsisi esim johonkin kapeaan rakoon, esim vapaasti seisovan kakkosjääkaapimme taakse. On siis hyvä, että on olemassa vielä se perässä vedettävä isoilla pyörillä kulkeva möhkäle, johon on kolme erilaista suutinta vaihdettavissa.
- Akentti
Hyvää "kesää" täältä Hämeestä.
Taijan tulla tosi hittaaksi hämäläiseksi kun ei tahdo löytyä aikaa enää kirjoittamiseen. On tuota jos jonkinmoista tehtävää ja väsyminenkin muistuttaa. Viikonloppu hommat sinällään tahtoo välillä ottaa koville. Kahden talouden huushollit ottaa aikansa. Pappa kyllä sanoo että ei oo käskenyt töitä tekemään mutta oon semmonen että kyllä talo pitää olla kunnossa jos kerran siellä oleskelen. Viikonloppuna taas oli ruljanssi kun siivosin ja moppasin kaikki lattiat sekä petivaatteet vein päiväksi ulos. On se vaan ihana tunne puhtaassa mökissä. Leivoinkin tässä tiistaina sinne ja tänne joten sekin puoli on kunnossa. Ei taas tiijä tuleeko papan lapsia kyläilemään pyhien aikaan joten eipä hätää. Lauantaina on sitten lammaspaistin vuoro kuten muinakin vuosina. On ruohot ja narssissit valmiina ja kahelle vanhukselle ostin myös pääsiäis-kinderit. Pappa kyllä sanoo aina et mitä sitä vanhoille tuommosia mutta minäpäs oonkin tämmönen huithapeli joka tykkään ettei olla koskaan liian vanhoja vähän leikittelemään.
Viime viikolla tapasin kauppareissulla kuutmannissa entisen työkaverin ja juttu rupes luistamaan niin että hän vei minut kahvilaan ja osti kahvin ihan "leivän" kanssa. Ja tänään sattui taas samaan aikaan vastaan tulemaan ja minä vuorostani ostin kahveet ja "leivät". On sitä muistelemista jos jonkinlaista. Tultiin töihin samaan aikaan eli oli vuosi 1977. Oli samanikäiset pojat ja samaan aikaan saatiin lähdöt kun koko firma loppu. Hän asuikin "meillä päin" alkuvuosina joten työmatkatkin usein käveltiin samaan tahtiin. Harvemmin on viime vuosina nähty mutta tunnettiin kumminkin toisemme vaikka metrin verran kumpikin meni ohitse ennenkuin "sytytti". Parisen tuntia vierähti ennenkuin älyttiin et pitäs tässä kotiinkin mennä. Hänen miehensä oli mennyt hammaslääkäriin ja sanoi että kyllä kohta ukko hermostuu et mihin rouva on juuttunut kiinni.
Välillä tulee lumikuuroja ja taas aurinko heloittaa ja tomaatintaimet kylpee lämmön ja auringon syleilyssä. Tänä aamuna oli ET mennyt naapuriin ja säikähin niin pirusti kun olin lähdössä kaupunkiin postiluukku kolahti pahanenteisesti ja joku sitten tiputti lehden. Täällä kuten Pellervo ja Et tulevat aamulla kannettavien lehtien kanssa sekä puhelin-ja sähkölaskut. Monesti oon naapurirappuun laskuja viennyt kun siellä on sama etuniminen kuin minä olen. Hutasemalla lukkoo tietysti osoitteet posti poika vai tyttökö lienöö. Ja illalla varsinkin luukku kolahti kun Bilteman tipahti. Siinnä näytti olevan vain miesten juttuja joten pappa saa sen.
Tään päivän rustaukset on nyt tehty joten palataan asiaan seuraavalla kerralla!- Cee-Lila
On sinulla taas ollut tapahtumia kerrakseen. Leipomukset ja siivoukset kaikki ehtinyt tehdä, ei siis ihme, ettet tänne ehdi kirjoittaa, vaikka kaupungissa oletkin ollut ja entisiä työkaveriasi tavannut. Minulta unohtui taas kerran laittaa rairuohot itämään, nyt eivät enää ehdi, joten otan taas vanhat rekvisiitat esiin, tipuja, munia ym pääsiäiskoristeita ja sirottelen niitä vain sinne tänne ilman rairuoholautasia. Kyllä pääsiäiskana voi munia hieman vanhemmillekin, ihan hyvä käytäntö sinulla. Meilläkin aikoinaan lapsenlapset saivat etsiä asunnostamme niitä munia, joita olimme piilotelleet vähän joka paikkaan. Kun lapset niitä etsivät, sanoimme kuumenee, jos olivat lähellä, jos etenivät kauemmas, kylmenee. Löysivät lopulta kaikki.
- Cee-Lila
Onkohan Websikin jo paennut rautahevolla itäiseen osaan maatamme, kun ei ole inahtanut tänään mitään. A-mummu jo pakeni. Entäs Aurora, oletko menossa mökille? Itsekin sain jo ehdotuksen Vikingiltä, jospa tulisit vaikka päiväristeilylle Tallinnaan? Olisihan tuo yksi vaihtoehto mennä pääsiäisbuffettiin laivalle, kun on pitkät pyhät. Säästyisi ainakin yhden aterian tekemiseltä. U:kin menee töihin vasta ensi tiistaina seuraavan kerran, mikäli kutsutaan. Hänhän on se TTT-mies.
- webs
Helou helou, ei oo paennut mihinkään mutta juossut päivän kuin koira joka häntäänsä takaa ajaa :)) Voi Vimpeli sentään....
Aamulla kauppaa, sitten postiin, kotiin ja sitten taas postiin ja ja ja .... eräs juupeli oli mennyt "säätämään " laitteitaan ja sitten sinne... Noh, ei siinä mitään kun sinne olisi huomenna pitänyt mennä kuitenkin laittamaan uusi modeemi/ reititin ja tehdä sille asetukset. Nyt sekin sitten tuli hoidettua kun sopivasti ehti tulla ennen pyhiä. Mutta kun olis aamulla tullut viesti postista niin ei olis toista reissua tarvinnut sinne tehdä.
Jahas vai Atlannin takaa * auttavainen mies*. Mikäs ettei, joukkoon "tummaan" vaan , vai harmahtavaan?
Amummu lähti lapioimaan "hiilenlaatoja" böndenböndeltä, on se hyvä ettei meillä ole paljon isoja "villilottia". Tai kyllä niitäkin täällä cityssä on liikaa, näkyy ilmestyneen jälkiä tuonne meidänkin sisäpihalle. Huoltofirma kai laittanut jonnekkin täkyjä ja loukkuja.
Akentti tavannut tuttuja ja munia vaan kaiken varalle ;)) Mikäs siinä, ite en oo ensimmäistäkään ostanut, kaupassakin oli niin hoppu että maito unohtu perskuta, eikä kehannut lähtee enää hakemaan kun vain kahvessa menee. Menee se tuo kermakin, onneksi sitä on kaapissa.
Vai jollakulla aika käy pitkäksi? Voe voe, teijän pittää hommata sinne SuSi-alueelle kiertävä rattopoeka niin jää siivouksetkin vähemmälle .. - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Helou helou, ei oo paennut mihinkään mutta juossut päivän kuin koira joka häntäänsä takaa ajaa :)) Voi Vimpeli sentään....
Aamulla kauppaa, sitten postiin, kotiin ja sitten taas postiin ja ja ja .... eräs juupeli oli mennyt "säätämään " laitteitaan ja sitten sinne... Noh, ei siinä mitään kun sinne olisi huomenna pitänyt mennä kuitenkin laittamaan uusi modeemi/ reititin ja tehdä sille asetukset. Nyt sekin sitten tuli hoidettua kun sopivasti ehti tulla ennen pyhiä. Mutta kun olis aamulla tullut viesti postista niin ei olis toista reissua tarvinnut sinne tehdä.
Jahas vai Atlannin takaa * auttavainen mies*. Mikäs ettei, joukkoon "tummaan" vaan , vai harmahtavaan?
Amummu lähti lapioimaan "hiilenlaatoja" böndenböndeltä, on se hyvä ettei meillä ole paljon isoja "villilottia". Tai kyllä niitäkin täällä cityssä on liikaa, näkyy ilmestyneen jälkiä tuonne meidänkin sisäpihalle. Huoltofirma kai laittanut jonnekkin täkyjä ja loukkuja.
Akentti tavannut tuttuja ja munia vaan kaiken varalle ;)) Mikäs siinä, ite en oo ensimmäistäkään ostanut, kaupassakin oli niin hoppu että maito unohtu perskuta, eikä kehannut lähtee enää hakemaan kun vain kahvessa menee. Menee se tuo kermakin, onneksi sitä on kaapissa.
Vai jollakulla aika käy pitkäksi? Voe voe, teijän pittää hommata sinne SuSi-alueelle kiertävä rattopoeka niin jää siivouksetkin vähemmälle ..Niin, lapsien kielellä, mitä eloa on hiilellä ja lotalla? Molemmat ovat jylsijöitä.
On sinulla ollut hommia tänään, Ai, sinulla on kaapissa kermaakin? On minullakin, mikäli johonkin ruokaan sitä laitan, kelpaa kahviinkin, jos ei ole maitoa. Käykö myös ruokakerma kahviin, oletko ikinä kokeillut? Vai miksi kaupassa on eri kermoja, esim kahvikermankin nimistä taitaa olla. No itse juomme kahvia niin harvoin, että kun avaan uuden paketin jonkun vieraan takia, niin muutaman kuukauden kuluttua kaadan sen kahvin biojäteastiaan, koska sehän väljähtyy, vaikka miten hyvin olen sulkenut pussin ja säilytän sitä tiiviissä kahville tarkoitetussa pöntössä. Pitäisi kai ostaa kahvi papuina ja kahvimylly, jolla jauhaa ne pavut juuri sitä käyttöä varten niin saisi sen muutaman kerran vuodessa juuri jauhetusta vieraille, jolloin kyllä itsekin sitä sillä kertaa juomme. Aina kylässä kyllä juomme kahvia, ei tarvitse erikseen teetä keittää.
Olin ennen varsinainen kahvikissa, varmaan litra meni päivässä itselleni, mutta kun kun U ei ole ikinä tykännyt kahvista, on se minultakin jäänyt vähitellen pois, vaikka keitin on olemassa ja aina kahvia kotona. Keittimemme on se moccamaster, jota parhaaksi kehutaan, mutta myös moititaan, koska siellä säiliössä on aina se ns siemenvesi olemassa. Koska keitämme sillä harvoin tyhjennän sen säiliön aina käytön jälkeen ja jopa keitän pari kannullista vettä sillä ennen käyttöä, jotka heitän pois. Töissäkin keitimme kahvia sellaisella joka päivä ja moneen kertaan mutta aina perjantaisin tyhjensimme sen säiliön viikonlopuiksi, jolloin emme olleet töissä. Oli taas maanantaisin puhdas keitin, vesihän limottuu herkästi seistessään. - webs
Olihan tuota haipakkaa sen verran ettei selkä oikein tunnu taas meikästä tykkäävän, saas nähdä kuin antaa nukkua yöllä sitten.
Kyllä ihan kahvikermaa jääkaapissa on ( pojan varalle) mutta on sitä tullut kokeiltua mm. jäätelökin kaffemottiin ja hyvää on. Ja kyllä ruokakermakin käy, miksei, vispistä en tiedä jos ei vispais :)
Onhan tuo moccamasteri keitinten mersu , tuo nykyinen on ollut kai vsta - 94 lähtien, pari kannua olen hajoittanut koheltaessa ja toisen virtakytkimen pari vuotta sitten tilasin ja vaihdoin. Ei enää valo palanut niin sai arvailla onko se päällä vai ei. Sen lämpölevyn puoli kyllä sammuu kun toisesta virta katkaistaan.
Meikällä ei ehdi vesi keittimessä "seisomaan" muuten kun reissuun lähtiessä muistaa sen vaan tyhjätä. Kyllä tuota uppoaa päivässä väh. n. 10 motillista eikä tee heikkoakaan. Ja jos "keikkoja" pukkaa niin niitä ei lasketa mitä siellä menee lisänä.
- Cee-Lila
https://www.youtube.com/watch?v=VE8wdcv8Hf8
Kokeilin tulisiko tänne yksi tango taas vaihteeksi, vaikkapa Ravun illanratoksi.- Alkuperäinen-Rapu
Kiitoksia Cee-Lila tango Bardosta! Vetreää jalkojen heilutusta ja taivuttelua. Osaiskin! Minä katselin Tohtori Fosteria telkkarista. Kovaa on kun petetyksi tulee. Siinä ei auta edes "rattopoeka", vaikka laittais sen tekemään viikkosiivousta pelkkä essu edessä. No tuo naapurinrouva joka valitti ajan hidasta kulumista, ei kyllä taitaisi keksiä mitään käyttöä rattopojille! Hän on hyvin "vakaa" ihminen.
Nyt täytyy kyllä laittaa "pää pyy", että jaksaa huomenna lähteä raahaamaan ostoksia kotiin.
Hyviä öitä kaikille! - webs
No ei se rattopoeka siivousta varten olis, heleskata. Tiijä vaikka kuinka "epävakaa" tulis naapurin rouvastakin välleen :))
.."pää pyy.." ? Ilimanko sanovat että pyytkin ovat vähentyneet? Meikä vaan ihan tyynyyn, pakastesorsa ei ehkä pyystä käy... Öitäpä vaan hiljalleen.
- aurora5
Hyvää pääsiäistä kaikille toivotan vaan. Mitään ohjelmaa ei ole tiedossa mutta löytyyhän niitä tuolta töötistä sekä Areenasta ja Katsomosta. Uusi Kaurismäki "Toivon tuolla puolen" oli hyvä, samoin tähdellistä katsottavaa tarjosi Exodus-sarja. Molemmissa sama teema, pakolaisten mahdoton tilanne.
Sää se pysyy koleana. Alkaa inhottaa nuo aina samat talvivaatteet ja -saappaat. Täällä hankien puristuksissa kelpasi sentään kevään merkiksi, että tyttären lintulaudalla oli tavattu punatulkku.
En taida mennä tänäänkään kauppaan. Taloudenpidon kannalta pääsiäinen sijoittuu nyt sikäli hyvin, kuun loppuun, ettei tule houkutusta kulutusjuhliin. Lauantaina käyn ostamassa mämmin, jos sitä on vielä jäljellä. Jossain sanottiin, että mämmi olisi hyvää vaniljakastikkeen kanssa. Minä kyllä luotan kylmään maitoon.- webs
Päivät sinnekin ja sitten niitä pääsiäisiä kunhan nyt alkuun pääsee. Täällä varsin komea aamu vaikka pakkasta yöllä on mutta äkkiä lämpenee. Ellei sitten tuule kovemmin, nyt ei kun kävin remputtamassa sen seiskan taas, puolitunnottomalla käpälällä :(
Hyviä (ehkä) alkavan kevään merkkejä täällä sepelkyyhkyjen tulo ja huhuilut jo mutta kyllä lintujen muutot ovat aika paljon myöhässä. Mutta eihän ne tänne hankien ja jään sekaan tule vielä.
Kerran olen mämmiä kokeillut tuolla vaniljakastikkeella ja oli ainut ja viimeinen kerta, ihan liian "äklöä". Mutta kerman kanssa, njamkis. Ny on vaan ne mämmit täälläkin ostamatta, yhden satsin ennakkoon hutaisin.
Ja ei tarvinnut lähteä sinne reissaamaan, kuulema n 40 cm jäällä upottaa puolikova hanki ja vesi alla välissä.
- Akentti
Kiirastorstaita vietetään aurinkoisessa mutta koleassa säässä.
Jotenkin vaan ei kolaha oikein mitkään juhlapyhät kuten entiseen aikaan. Ne jäivät lapsuuden maille muistoineen.
Weps mainihti rattopojan. Niinköhän tämmönen mummukka sais sellasen rengikseen ja varsinkin kesä aikaan maatöihin. Vois olla ehkä "selkä kipee" ettei voi tulla. Siitäpä välähti mieleen vanha juttu kun nuorena maailmaan yksin jääneenä mentiin naapurin likan kanssa naapuripitäjään tansseihin ja yks komee valkovillapaitainen nuorimies tanssitteli ja pyys "jiähylle". No mentiin ja kysel kaikkee mistä oon ja sen sellasta joutavaa. Oli syksy ja sanoin että olis sarka perunaa kuokittava ylös. Et kaveria tarviisin ja rupes sitten selittämään miten hänellä on heikko selkä ei passaa rasittaa. Tanssit loppu aikanaan enkä häntä siellä enää nähnytkään mutta yllätysten yllätys tapahtui. Tultiin Hämeenlinnaan ja naapuritalon äijä oli tutustunut x:sääni ja ukkeli sanoi et et tulee joku päivä käymään. Se päivä tuli ja hitto siinnähän se heikkoselkäinen kaveri oli. En tiiä muistiko ollenkaan mutta enpä voinut suutani kiinni pitää ja kysäisin onkos vielä selkä kipee. Oli vähän ihmeissään no vuodet tehnyt tekojaan kummankin ulkonäölle mutta semmosen väläyksen näin et jotain muisti. Oli mennyt naimisiin ja tais neljä lastakin olla ja oli sitten tullut leveämpää leipää tienaamaan tänne etelään. Kovasti kutsui käymään heillä ja jonkun kerran käytiinkin ja rouva näytteli valokuvia ja siellähän se tanssikaveri oli samanen villapaita päällä kuin silloin ennen. Sillä oli tapana käydä vähän hutikoissaan ollessaan mustat lasit silmillään ja tuohilippis päässä.Kerrankin juhannusaamuna tuli ja sanoi että hiukoo niin pirusti ja sanoin että kelpaiskos kalakukko. Ei meinanna uskoo mutta kun näki etten puhu potaskaa niin sanoi että nyt kyllä maailma kirkastui. Kahvit vielä tarjosin ja hän yht äkkiä sanoi että olis pitänyt lähtee aikanaan perunoita kuokkimaan pellollesi ja minä siihen sitten virkoin että ei oo enää perunapeltoo. Ukkelini hänen mentyään kyseli mistäs tässä oikein oli kyse en ymmärtänyt. Sanoin ettei oo tarviskaan ymmärtää. Sanoinhan sitten että muinoin tansseissa tavattiin ja pyysin rengiksi perunamaalle mutta sillä oli heikko selkä. Monet vuodet naapureina oltiin ja hän eros vaimostaan ja rupes viina kovasti maistumaan. Loppujen lopuksi sairastui syöpään ja kuoli pois. Kaikkee sitä pittääkin vielä muistella ei maha mittään mutta upee tangomusiikki jonka CC oli laittanut soimaan. Oli kyllä taitava tanssipari. Hienot taivutukset mutta enpä oo koskaan tolla tavoin jalkojani ojennellut ja nyt jos kokeilis vois rojahtee samantien lattialle ja luut poikki. Vanhanaikasesti vaan nykyään tangoillaan jos ollenkaan. Monta vuotta on viimeisistä tanssiaisista ja enkä tiiä tuleeko seuraavia.
Hyvää Pääsiäistä kaikille ja myös sinne kauas Atlantin rannoille!- Alkuperäinen-Rapu
Olipas hauska tarina Akentilla kerrottavana! Hymyä huuleen ja pieniä "tirskahduksiakin" sai aikaan.
Hyvää Pääsiäistä! - Cee-Lila
On sinulle ja kaikkea tapahtunut. Minulla melkein samanlainen tilanne, kun 14 vuotiaana muutin Malmille, tutustuin heti moneen ikäiseeni poikaan. Tämän yhden kanssa hengailin enemmän ja vähemmän noin kolmen vuoden ajan, kunnes kuin aloitin U:n kanssa olemaan vakituisesti. Kaikki tunsimme toisemme. Sitten kävi niin, että appi joutui Koskelan sairaalan vuodeosastolle ja viereisessä sängyssä oli tämä hengailutyyppini, mutta verhon takaa en häntä nähnyt. Monesti mennessämme appea katsomaan tämä tyyppi istui käytävällä ja ilahtui minut nähdessään. En tajunnut että oli "hänestä" kyse, vilkaisin vain nopeasti, nyökkäsin tervehdyksen ja menimme apen sängyn viereen. Kun appi sitten sen vuoden uudenvuoden jälkeen sanoi, että vieruskaveri pääsi uudeksi vuodeksi kotiin, ja kuoli muutaman päivän kuluttua siitä. Kysyin nimeä, se oli "hän". Olimme ällikällä lyötyjä U:n kanssa. Ei meillä ollut tarkoitus olla tuntematta häntä, näytti tutulta, U näki kerran vaimonsa miehensä vuoteen vierellä, olivat katsoneet tunteakseen, mutta eivät suutaan avanneet, että missä ollaan nähty. Tästä on nyt niin kauan, että tämä "hän" kuoli 60 vuotiaana, hän oli kolme vuotta minua vanhempi. Tämä "hän" olisi mennyt kanssani avioon, mikäli olisin halunnut, mutta jostain syystä U veti pitemmän korren. Mutta tämä tapaus harmittaa meitä todella paljon. Eikä tämä "hän" ollut edes paljoa muuttunut, mutta kun en katsonut tarpeeksi pitkään häntä siellä käytävällä, vaikka olenkin kaukonäköinen. En tajunnut millään että hän voisi olla siellä samalla osastolla, missä appi, pitkäaikaissairaiden vuodeosastolla. No, ei appikaan siellä kovin kauaa ollut, kun pääsi taas kotiinsa jatkamaan normaalia rollaattorielämää.
- Cee-Lila
Hyvää kiirastorstaita kaikille. Tein äsken Iltiksen testin, miten hyvin tunnen raamattua tai pääsiäisen tapahtumia. Tiesin kaikki. Sen verran on uskonnon opetus ja riparin käynti jättänyt muistiin.
Aurinko paistaa nytkin. U kävi kaupassa ja toi niitä herkullisia pieniä 1 dl:n mämmejä jälkkäriksi. Syömme sen hiukan sokeria ja maitoa lisäämällä. Syömme taas perinteistä kermabroileria ja porkkana-perunamuussia, ruohosipulilla vihreyttä antavana, vähän rakuunaakin voisi heittää sekaan. Monet laittavat myös tavallista keltasipulia raakana raastettuna. Onkohan se ns sateenkaarimuusia? Punaista paprikaa hiukan pikkusilppuna niin johan väriä löytyy.
Otin taas ilmaisen kaksi viikkoa hösärin nettilukuun, kun 1. ja 2.4. ei paperilehteä ilmesty. Sen varmaan olisi saanut muutenkin, on tuo paperilehti niin kallis.- Alkuperäinen-Rapu
Minäkin tein tuon Raamattuvisan. 8/8
Siellä on myös tuo Pääsiäisvisa. Siinä on kysymyksiä 20. Olen muutaman kerran yrittänyt, mutta en ole läheskään loppuun vielä päässyt.
Luin noista iltalehdistä, että Jari Sillanpää esiintyy tänään suorassalähetyksessä tentattavana MTV3. Täytyy varmaan katsoa.
Jatketaan taas pääsiäiskirjoittelua myöhemmin! Minä olen nyt päässyt kaksi kertaa ketjuun ilman tunnistuksia. Saa nähdä vieläkö robo on niin höveliäs?
- aurora5
Joskus oli hesarissa sellainen käytäntö, että paperilehden tilaajat saivat lukea digilehdestä ilmaiseksi viisi artikkelia viikossa. Nyt ei pääse mihinkään, heti ensimmäisten rivien jälkeen tulee tilauspakko.
Olipas raju jakso Fosterissa. Alkaa sympatiat heittää häränpyllyä.- Cee-Lila
Tuon olen minäkin huomannut hesarin rahastuksesta. Minulla soi puhelin päivällä, oli minulle tuntematon numero, vastasin, oli lehtikauppias, tarjosi Eevaa, jota en ottanut. Heti lopetti puhelun toivottaen ystävällisesti hyvää pääsiäistä. Sitten kolahti postiluukkumme ja sieltä tuli Eeva-lehti. Ihmettelin, että mitä ihmettä, en ollut tilannut sitä, Sitten tajusin tekstin sieltä alhaalta että oli lahjalehti. Se luki siellä alhaalla kaiken maailman kuvien päälle piiloutuneena.
- aurora5
Cee-Lila kirjoitti:
Tuon olen minäkin huomannut hesarin rahastuksesta. Minulla soi puhelin päivällä, oli minulle tuntematon numero, vastasin, oli lehtikauppias, tarjosi Eevaa, jota en ottanut. Heti lopetti puhelun toivottaen ystävällisesti hyvää pääsiäistä. Sitten kolahti postiluukkumme ja sieltä tuli Eeva-lehti. Ihmettelin, että mitä ihmettä, en ollut tilannut sitä, Sitten tajusin tekstin sieltä alhaalta että oli lahjalehti. Se luki siellä alhaalla kaiken maailman kuvien päälle piiloutuneena.
Minua lehtikauppiaat pommittavat jatkuvasti, vaikka olin laittavinani eston. Maksoinkin 6 euroa jollekin Telemarkkinoinnille, mutta selattuani verkkopankkini tilitapahtumia veloitusta ei kuitenkaan näkynyt. Kuitenkin tuli virallinen papru Itä-Suomen maistraatilta, että kielto toimii!!!
Oli miten oli, niistä ei pääse eroon, jos on paljon tilaillut lehtiä. Ne tunkee numeroon jotenkin "sisäkautta" eli niillä on numeroni vanhastaan. Sitten jos erehtyy tilaamaan, saa valita toiseksi jonkin lahjalehden, ja sitten sen lahjalehden edustaja alkaa soitella ja ehdotella tilausta.
Loputon kierre. Toisaalta olen tottunut niiden soittorutiineihin ja tiedän, että ne soittaa juuri päiväunieni aikaan. Joten puhelin vain äänettömälle aina kun tarvitsee lepoa.
Onhan ne aika yritteliäitä ihmisiä, leipänsä edestä täytyy yrittää. Ei suuri ongelma minulle, vain pienoinen kiusa.
Luulinkin viettäväni päästäisen yksin, mutta vakivieras ilmoittautuikin lauantaina kylään. Mikäs siinä sitten, ihan kivaa taaperrella pitkäperjantaina toivottavasti puolityhjään markettiin. - webs
aurora5 kirjoitti:
Minua lehtikauppiaat pommittavat jatkuvasti, vaikka olin laittavinani eston. Maksoinkin 6 euroa jollekin Telemarkkinoinnille, mutta selattuani verkkopankkini tilitapahtumia veloitusta ei kuitenkaan näkynyt. Kuitenkin tuli virallinen papru Itä-Suomen maistraatilta, että kielto toimii!!!
Oli miten oli, niistä ei pääse eroon, jos on paljon tilaillut lehtiä. Ne tunkee numeroon jotenkin "sisäkautta" eli niillä on numeroni vanhastaan. Sitten jos erehtyy tilaamaan, saa valita toiseksi jonkin lahjalehden, ja sitten sen lahjalehden edustaja alkaa soitella ja ehdotella tilausta.
Loputon kierre. Toisaalta olen tottunut niiden soittorutiineihin ja tiedän, että ne soittaa juuri päiväunieni aikaan. Joten puhelin vain äänettömälle aina kun tarvitsee lepoa.
Onhan ne aika yritteliäitä ihmisiä, leipänsä edestä täytyy yrittää. Ei suuri ongelma minulle, vain pienoinen kiusa.
Luulinkin viettäväni päästäisen yksin, mutta vakivieras ilmoittautuikin lauantaina kylään. Mikäs siinä sitten, ihan kivaa taaperrella pitkäperjantaina toivottavasti puolityhjään markettiin.En tiedä miksi tuo kieltosi ei toimi, kuinka usein he päivittävät tietonsa siellä?
Kyllä minulla on toiminut ja ihan tämä ilmainen eikä mikään 6 €/ vuosimaksullinen. Alussa voi mennä 1 -2 vko ennen kuin firmat saavat numerosi kieltolistalle. Soita vaan tuohon numeroon klo: 8-18 (ma-pe) välisenä aika ja toimi sieltä kuuluvien ohjeiden mukaan.
Nro on: 0600 13404
Ja kun seuraava myyntitykki soittaa niin ilmoitat että numerosi on Suoramarkkinointi-kiellossa niin yleensä puhelu päättyy nopeasti.
Tästä voi kuukkeloida : https://www.asml.fi/kieltopalvelut/
Tuo on voimassa sen 3 vuotta kerrallaan ja kannattaa laittaa ylös päättyminen ja uusia hyvissä ajoin ennen sitä niin katkoa ei tule.
- Alkuperäinen-Rapu
Katselin Jari Sillanpään haastattelun ja olen taipuvainen olemaan samaa mieltä kuin Jari itse, joka vastasi Enbusken kysymykseen:" aiotko hakeutua hoitoon?", ettei häntä voi kukaan auttaa, koska ei hänellä ole mitään tarvetta lopettaa huumeen käyttöä. Tosin hän sanoi myös (mutta aika ponnettomasti), ettei se käyttö nyt juuri kiinnosta kovasti. Myönsi kuitenkin käyttäneensä Thaimaassakin sitä joka päivä.
Nyt nukkumaan. Minulle tulee aamulla aamukahviseuraa. Tytär miehineen ja heidän poikansa. Tytär ja vävy ovat matkalla lentokentälle. Menevät golfaamaan Kyprokselle ja tulevat käymään luonani. Tuovat kuulemma täytekakun, jonka tytär leipoo tänään. Tyttärellä ja vävyllä oli hiljattain synttärit, mutta ei mitään tasalukuja, eikä niitä juhlittu, mutta nyt juodaan kakkukahvit.
Öitä!- aurora5
Alkaa olla jopa koomista tämä nykyinen julkkisjahti. Joka viikolle löytyy uusi kelmi ja roisto, jonka haukkuminen ja syyllistäminen on "kunnon kansalaisten" velvollisuus.
Siltsu on loistava laulaja ja uskon hänen vakuutustaan siitä, että esiintyessään hän ei käytä aineita. Jos nyt tällainenkin showmies ja väripilkku pudotetaan alas lavoilta, kuka siitä hyötyy?
Joka mediassa ääntä pitävä T. Enbuske ei nostanut poliisimaisella kuulustelutaktiikallaan pisteitään ainakaan minun silmissäni. - webs
Pitkäperjantaita.
Nooh, "Siltsu" saa mitä itse "ansaitsee", eikös se näin mene? Ratista jäänyt kiinni aineissa, julkishenkilö joka myöntää syyllistyvänsä huumerikoksiin , julkisesti ilmoittaa ettei ole tarvetta lopettaa aineiden käyttöä?
Voiko keikkajärjestäjät luottaa tälläiseen esiintyjään, nyt jo peruttuja keikkoja ja varmasti lisää tulee.
Huumekoukussahan tää kaveri on ja olkoon, ei vaikuta minun eläkkeen pienuuteen vaikka "luntakin" vetäisi nenä valkoisena.
Ps. Oli muuten Karjalaisessa hyviä lumikuvia.... - aurora5
webs kirjoitti:
Pitkäperjantaita.
Nooh, "Siltsu" saa mitä itse "ansaitsee", eikös se näin mene? Ratista jäänyt kiinni aineissa, julkishenkilö joka myöntää syyllistyvänsä huumerikoksiin , julkisesti ilmoittaa ettei ole tarvetta lopettaa aineiden käyttöä?
Voiko keikkajärjestäjät luottaa tälläiseen esiintyjään, nyt jo peruttuja keikkoja ja varmasti lisää tulee.
Huumekoukussahan tää kaveri on ja olkoon, ei vaikuta minun eläkkeen pienuuteen vaikka "luntakin" vetäisi nenä valkoisena.
Ps. Oli muuten Karjalaisessa hyviä lumikuvia....No näinhän se menee. Tyypin maine on mennyt ja keikkajärkkärit vetäytyy kuin pupuset. Vaikka maksanut 23 tonnin sakot rattitörttöilystä, on loppuikänsä kaikkien tarkkailun kohteena.
Aina joku täytyy uhrata toisten edestä, eikös päivän Sanassakin niin sanota;)))
- Cee-Lila
Perjantaita. Luin tuon Siltsun haastattelun Iltiksestä. Lopuksi oli itkut pirauttanut. Eikä tarvitse vieroitusta mielestään, kun voi olla hyvin ilmankin vaikka käyttänyt jo vuosia.
Tuo on totta, että nyt jahdataan yhtä jos toista ihmistä heidän vääristä käytöstavoistaan taikka ohjausmetodeistaan. Kukahan on seuraavana vuorossa? Enbusken tentistä kieltäytyi jo toistamiseen tämä elokuvaohjaaja. Baletin taiteellinen johtaja varmaan ensi viikolla. Trumppia taas hiillostaa joku blondi, joka on kerran antanut Trumpille noin 10 vuotta sitten.
Minun koneeni alkoi illalla yhtäkkiä vaatimaan salasanan muutosta, se lipun kuva sitä vaati. Olin ihmeissäni ja että minkähän salasanan? Vaati yhtäkkiä minullta tunnistautumista. Aloitti myös sen support assisin tarkistuksen, vaikka ei edellisenä päivänä voinut sitä muka tehdä. Nyt tutki konetta olisiko ollut parikymmentä minuuttia/puoli tuntia, lopulta ilmoitti, ettei kovalevyn tarkistus onnistunut täysin, eikä joku TP/IP osio. Lennätti pari kertaa kesken tarkistuksen cd-aseman luukun auki. Ainahan koneeni on ilmoittanut, että Host application lakkasi toimimasta. On aina silti toiminut. Ja sähköpostin häikkä tuli kympin vierailun jälkeen ja pysyy. Sekin silti toimii varsinkin tulosuuntaan ja minun omat alio s-postit toimivat molempiin suuntiin. Lopulta koneeni lakkasi vaatimasta salasanan vaihtoakin ja lippu lepattaa taas ilman kylkiäisiä.
Oli se jännä se tarkistuksen aika, välillä kuvaruutu oli pimeä, välillä siellä lenteli avaruusaluksia joka suuntaan, välillä tuli joku putken kuva ja keskelle teksti, että sulje RDW-asema, no painoin luukun eli kelkan kiinni.- Cee-Lila
DVD-RW -asema tietenkin kyseessä, minä noita lyhenteitä ikinä muista.
- hih-heh-huh
"nyt jahdataan yhtä jos toista ihmistä heidän vääristä käytöstavoistaan taikka ohjausmetodeistaan"
Ohan se niin väärin, kun ohjaaja haluaa aidon panokohtauksen ja joutuu metodistaan selittelemään. Naiset ne valittaa aina pikku jutuista ja jahtaavat nyt kaikkien aikojen ohjaajien kruunupäätä - webs
Tuota noin, taitaa olla se kone enemmänkin kuin vähän sekaisin? "Isäntäsovellusten" hallinta ollut pois koko ajan? Missä ja kenellä ne ovat, "mäsällä pilvessä" , ja koska ne oikeudet lakkasi toimimasta? Siellä kympissä vierailun jälkeen vai jo ennen sitä.
Tarkoitiko kenties tuota toista että TCP/IP-osiota? Tuo on IP-osoitteiden ja reitittiminen protokollaan liittyvää asiaa ja voi olla että ei tarkistanut koska sinulla tulee langattomana reitittimestä yhteys.
Nyt tuntuu että siellä koneessa on joku "pöpö" joka tuota temppuilua tekee ja pahimmillaan voi olla että menee koko sydeemi uudelleen asennettavaksi kun siinä on ollut toistuvasti noita "ihmeellisyyksiä".
Mutta ei kannata vielä heittää kirvestä kaivoon vaan, siis suosittelen tekemään ensin nämä. Lataat ja asennat ja ajat täystarkistuksen tuolla MalwarebytesAntimalware-ohjelmalla ja katsotaan löytyykö mitään, ellei niin sitten ajetaan sellainen jolla saa esille mahd. sen kympin jämät ja päivitykset esiin sekä laitettua ne estoon. Sillä siihen koneeseen on sitten kenties joskus ? se kymppi ajettava kokonaan puhtaana sisään jos sen haluaa. Enää se ei minään "päivitysversiona" onnistu.
Niin, nyt ennenkuin lataat, asennat ja suoritat tuon Antimalwaren niin poista se SupportAssist ettei se hannaa tarkistusta. Sekin oli kertomasi mukaan toiminut varsin oudosti siinä ??
https://www.download.fi/tietoturva/haittaohjelmien_poisto/malwarebytes_anti-malware.cfm
Tästä se lataus ja sitten anna sen hakea päivitykset itselleen ja asennat, ja suorita se Uhka-(threat) skannaus. Tulokset saatua mahd. löytyvät pöpöt poistoon ja sitten voi sen asennuksen poistaa mutta jättää latauksen passiiviseksi tiedostoon. Katso ettet ota mitään Pre-versiota. - Cee-Lila
hih-heh-huh kirjoitti:
"nyt jahdataan yhtä jos toista ihmistä heidän vääristä käytöstavoistaan taikka ohjausmetodeistaan"
Ohan se niin väärin, kun ohjaaja haluaa aidon panokohtauksen ja joutuu metodistaan selittelemään. Naiset ne valittaa aina pikku jutuista ja jahtaavat nyt kaikkien aikojen ohjaajien kruunupäätäTotuushan on, että niitä oikeita panokohtauksia ei siellä koskaan tapahdu, pitää vaan osata näytellä ne hyvin ja siinähän monet naiset ovat helisemässä kun ovat nuoria ja pitää jonkun vanhemman ukon kanssa osata olla aidon tuntuisesti, taikka sellaisen kanssa , jota inhoaa muutenkin oikeaasa elämässään. Olen lukenut tällaisiakin näyttelijöiden tarinoita. Vastanäyttelijäänhän ei voi itse valita. Kun vastanäyttelijä on oikealainen , silloinhan ne kohtauksetkin tapahtuvat oikealla intohimolla ja seuraus on monesti se,, että näyttelijät rakastuvat toisiinsa ja menevät naimisiin. Yksi tällainen tapaus esim Angelina Jolie ja Brad Pitt. Rakastuivat Mr and Mrs Smith elokuvan teoa aikana. Ovat nyt jo eronneet.
- Cee-Lila
webs kirjoitti:
Tuota noin, taitaa olla se kone enemmänkin kuin vähän sekaisin? "Isäntäsovellusten" hallinta ollut pois koko ajan? Missä ja kenellä ne ovat, "mäsällä pilvessä" , ja koska ne oikeudet lakkasi toimimasta? Siellä kympissä vierailun jälkeen vai jo ennen sitä.
Tarkoitiko kenties tuota toista että TCP/IP-osiota? Tuo on IP-osoitteiden ja reitittiminen protokollaan liittyvää asiaa ja voi olla että ei tarkistanut koska sinulla tulee langattomana reitittimestä yhteys.
Nyt tuntuu että siellä koneessa on joku "pöpö" joka tuota temppuilua tekee ja pahimmillaan voi olla että menee koko sydeemi uudelleen asennettavaksi kun siinä on ollut toistuvasti noita "ihmeellisyyksiä".
Mutta ei kannata vielä heittää kirvestä kaivoon vaan, siis suosittelen tekemään ensin nämä. Lataat ja asennat ja ajat täystarkistuksen tuolla MalwarebytesAntimalware-ohjelmalla ja katsotaan löytyykö mitään, ellei niin sitten ajetaan sellainen jolla saa esille mahd. sen kympin jämät ja päivitykset esiin sekä laitettua ne estoon. Sillä siihen koneeseen on sitten kenties joskus ? se kymppi ajettava kokonaan puhtaana sisään jos sen haluaa. Enää se ei minään "päivitysversiona" onnistu.
Niin, nyt ennenkuin lataat, asennat ja suoritat tuon Antimalwaren niin poista se SupportAssist ettei se hannaa tarkistusta. Sekin oli kertomasi mukaan toiminut varsin oudosti siinä ??
https://www.download.fi/tietoturva/haittaohjelmien_poisto/malwarebytes_anti-malware.cfm
Tästä se lataus ja sitten anna sen hakea päivitykset itselleen ja asennat, ja suorita se Uhka-(threat) skannaus. Tulokset saatua mahd. löytyvät pöpöt poistoon ja sitten voi sen asennuksen poistaa mutta jättää latauksen passiiviseksi tiedostoon. Katso ettet ota mitään Pre-versiota.No, minähän en antanut tämän Dellin omien ohjelmien alunalkaenkaan suorittaa niitä tehtäviä, mitä vaati. Eli olivat siis "isäntäsovelluksia". Varmaan jo ennen kymppiä. Koska koneeseeni asennettiin jo valmiiksi Win 8.1. ennen ostoa. Sitten yksi tuttava kävi asentamassa s-postin. Hän asensi sen myös entiseen Delliini, missä oli XP. Mäsällä eivät voi olla pilvessä, koska minulla ei ole siellä mitään tiedostoja. Pilvi minulla kuitenkin on ja ilmoittaa, että tiedostot ovat ajan tasalla. Samoin se lippu ilmoittaa, että ei ole havaittu olevan ongelmia. Viimeisin päivitys tehty tänään 3 tuntia sitten siinä pilvessä. Kun katson pilvi-kansiota, siellä ei ole mitään tiedostoja. Se Host application lakkasi toimimasta mielestäni jo enne kymppiä. Silti koneeni toimii. Win ei ole ikinä löytänyt siihen syytä. Aina mukamas etsii.
Koneeni on nyt mokkulan langattomalla ollut wlan-yhteydessä. Kyllä Support assist toimi sikäli erikoisesti, että kovalevyn tarkistus ei ollut täydellinen. Millä minä sen assisin poistan, ettei haittaa? Koneeni on varmaan varsinainen sekamelska, mutta silti toimiva. - webs
Cee-Lila kirjoitti:
No, minähän en antanut tämän Dellin omien ohjelmien alunalkaenkaan suorittaa niitä tehtäviä, mitä vaati. Eli olivat siis "isäntäsovelluksia". Varmaan jo ennen kymppiä. Koska koneeseeni asennettiin jo valmiiksi Win 8.1. ennen ostoa. Sitten yksi tuttava kävi asentamassa s-postin. Hän asensi sen myös entiseen Delliini, missä oli XP. Mäsällä eivät voi olla pilvessä, koska minulla ei ole siellä mitään tiedostoja. Pilvi minulla kuitenkin on ja ilmoittaa, että tiedostot ovat ajan tasalla. Samoin se lippu ilmoittaa, että ei ole havaittu olevan ongelmia. Viimeisin päivitys tehty tänään 3 tuntia sitten siinä pilvessä. Kun katson pilvi-kansiota, siellä ei ole mitään tiedostoja. Se Host application lakkasi toimimasta mielestäni jo enne kymppiä. Silti koneeni toimii. Win ei ole ikinä löytänyt siihen syytä. Aina mukamas etsii.
Koneeni on nyt mokkulan langattomalla ollut wlan-yhteydessä. Kyllä Support assist toimi sikäli erikoisesti, että kovalevyn tarkistus ei ollut täydellinen. Millä minä sen assisin poistan, ettei haittaa? Koneeni on varmaan varsinainen sekamelska, mutta silti toimiva.No joo, ehkä noihin ilmoituksiin olisi pitänyt joskus "reagoida(kin)" sillä jotain on voinut mennä sivu suun. Ei välttämättä mitään niin tärkeää sillä niillähän ( host application) voi hallinnoida koneen erilaisia lisätoimia. En osaa sanoa sillä olisi pitänyt nähdä mitä se "vaatii" niissä ilmoituksissa.
Pääsetkö yleensä kirjautumaan sille Microsoftin tilille minkä lienette laatinut kun koneen otitte käyttöön? Syyskuussa oli nimittäin tullut joku viallinen päivitys joka oli estänyt 8.1n käyttäjien sinne kirjautumisen. En tiedä onko vieläkään korjattu.
Poistat tietysti sen SupportAssistin jv:nä sieltä asennetuista ohjelmista ensin, sitten lataat ja asennat ja ajat tuon mainitun tarkastusohjelman.
Päivitys tuli tännekin joka oli kyllä vaan sen Defenderin päivitys mutte ei se minulle tule One Driven kautta seiskaan kun sellaista ei tässä ole :) Kyllä se tulee ihan winin updaten kautta.
Katsotaan löytääkö tuo ohjelma jotain virus-tai haittaohjelmaa sieltä. Vaikka kone "toimii"niin ei tuo tunnu oikein toimivan vaan jotain on sikinsokin. Tee nuo ensin ja laitetaan sitten ne mahd. kymppiin liittyvät "käpälämäkeen", tai siis estoon jos niitä on. Ja onhan niitä melkein satavarmasti.
- Alkuperäinen-Rapu
Pitkäperjantaita!
Aamukahviseurani lähti ajelemaan lentokentälle. Tuonne parinkymmenen plussan lämpöön. Oli mukava, aurinkoinen aamiainen. Ja kakku oli hyvää.
Minä en hyväksy tuota Jari Sillanpään asennetta huumeiden käyttöön. Kyllä se niin on, vaikka minulla ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta huumeiden käytöstä, niin ymmärrän sen, ettei ihminen ole "täysipäinen" kun on huumeissa. Olen lukenut, että jotkut voivat vaikka hypätä pilvenpiirtäjän katolta, kun uskovat osaavansa lentää!
Enbuske sanoi Sillanpäälle että mitä mieltä olet siitä kun ajoit aineen vaikutuksissa autoa, jos joku lapsi olisi jäänyt alle? Sillanpää ei vastannut, vaan kysyi Enbuskelta että onko sinulla lapsia? Saatuaan myönteisen vastauksen, kysyi että "minkä ikäisiä?" Enbuske kertoi lastensa olevan muistaakseni neljä- ja yhdeksänvuotiaita. Sillanpää kysyi että "annatko noin pienten lasten liikkua illalla yksin kaduilla?"Sillä hän kuittasi tuon lapsia koskevan kysymyksen. Mielestäni se oli edesvastuutonta.
Aikoinaan kävin Sillanpään konserteissa ja tykkään kovasti hänen joistakin kappaleistaan, mutta huumekäyttäytyminen on mielestäni huonoa esimerkkiä hänen faneilleen. Muuten hän voi neljän seinän sisällä itsekseen käyttää mitä haluaa, mutta vieraille vapaa tarjoilu on jo sitten taas väärin. Niinhän hän kertoi, että vieraat saavat huumetarjoilunkin hänen luonaan, jos haluavat. Rahaa nääs "vielä" on, mutta paljonkaan ei kait riitä loputtomiin kun huumeet on kyseessä!- webs
" Niinhän hän kertoi, että vieraat saavat huumetarjoilunkin hänen luonaan, jos haluavat. Rahaa nääs "vielä" on, mutta paljonkaan ei kait riitä loputtomiin kun huumeet on kyseessä!"
No en katsonut kun en ole koskaan erikoisesti ollut kiinnostunut noista "kuninkaista".
Mutta jos hän sanoi ettei ole tarvetta lopettaa käyttöä niin ainakin hän silloin täällä ( jatkamalla) syyllistyy laittoman huumeen hallussapitoon ja-hankintaankin.
Jo nyt nuo hankitut (ilmoitetut) määrät olivat sellaiset että voi olla ettei hallussapito-sakoilla pääse läpi? No Epsanjaan karkuun sitten :)) "Malagaan Malagaan" ja " Ansaitset kultaa" vai mitä ne olivatkaan.....
- aurora5
Siltsun vieraat eivät varmastikaan ole viattomia pikku lampaita, joita voi vietellä syntiin.
Jos tässä rupeaisi paheksumaan kaikkea, tuskin keneltäkään puhtaita papereita löytyy. Jos ei ryyppää ja narkkaa, ainakin voi syyllistyä muihin kuolemansynteihin, kuten ylpeys, kateus ja mitä niitä oli.
Tottakai Sillanpää on suuri paskiainen. Minulla vain on taipumus puolustaa aina sitä, jonka kimppuun joukolla käydään. Ja jos olisin Siltsu-fani joskus ollut, olisin sitä kohusta huolimatta vieläkin.
Tässä täytyy nyt lisäksi muistaa S:n seksuaalinen suuntautuminen, joka sinänsä tekee hänestä helpon uhrin tuollaisille Enbuskille.
Kansaa raivostuttaneen lapsikohtauksen käsitin aivan eri tavalla. Pakkohan Siltsun oli jotain letkauttaa, jos syyttäjä vetää esiin iänikuisen lapsikortin. Ikään kuin S pitäisi tapanaan jyrätä lapsia autolla Helsingin keskustassa.- webs
Heh, voihan se syyttäjä tempaista vaikka "vanhus-kortilla" korville ? Tai "vammais-kortilla" jos Siltsu näykkäisi "lapsikortista"...
- Cee-Lila
En katsonut tuota Siltsun haastattelua. joten ihmettelen jos hän oli noin agressiivinen Enbusken kysymykseen, jos olisit ajanut jonkun lapsen yli /tai vanhuksen. Se yksi miehän ajoi ylitse aikuisen naisen, joka kuoli, kun autoilija oli päättänyt, että jääköön kuka tahansa alle. Olisin raivoissani ja vaatisin miehelle lynkkausta, suorastaan kuolemantuomiota, eikä vain ensikertalaisena jotain ns elinkautista, mikä meillä on korkeintaan 13 vuotta. Harmi. Monen narkkarin takia Suomessa moni ihminen on menettänyt henkensä, ei vain narkkariautoilijoiden vaan muuten sekopäisessä tilassa olevien, jotka tarvitsevat rahaa uuden "matkan" saadakseen. Siltsulla on rahaa niin paljon, että hänen ei tarvitse tappaa ketään metamfetamiiniä saadakseen,kalleinta ja vahvinta huumetta, mikäli pysyy pois auton ratista sen vaikutuksen alaisena. Siltsu on kuitenkin mielestäni paras suomalainen tangokuningas koskaan, mikäli ei oteta huomioon Olavi Virtaa, jolloin hänen eläessään noita kisoja ei edes ollut. Olavi Virtaa kuuntelimme jo ihan pikkupentuina isäpuolen grammarista, Mikkihiiri merihädässä ohella ja Metrotyttöjä.
- aurora5
Katsopa lyhyt haastattelu Katsomon kautta, niin huomaat, että ei Siltsu aggressiivinen ollut missään vaiheessa, vaikka Enbuske teki parhaansa ärsyttääkseen.
Niin, kaikkien yliajajien ei tarvitse olla huumepöllyssä. Moni ajaa tuhoisasti ihan selvin päin.
Vaikkei se Siltsuun mitenkään liity, voin mainita, että täällä pikkukaupungissa on huomattavasti sivistyneempi liikenne kuin stadissa. Kuskit antavat tietä jalankulkijoille ihan eri tavalla.
- Cee-Lila
Ajoin läpi tuon malvaren, mutta en ymmärrä mitään, mitä se tarkoittaa, että tunnistettu uhkatekijät on 189. Listassa oli U: nimi melkein joka kohdassa ja että käyttäjä ei ole tehnyt niitä. Konehan on U:n nimellä. Eikä nuo kovin vaarallisilta näyttäneet. Malvare tarjosi premium-pakettia, en ottanut, kaipa tässä on nyt vain 2 viikon ilmaisjuttu.
- Cee-Lila
Ja jokaisella rivillä luki, mahdollisesti ei toivottu...
Nyt kun tulin tänne, ilmestyy aina koneen oikeaan alalaitaan malvaren logo ja ilmoitus, että verkkosivu estetty. Mikähän verkkosivu? - webs
No sieltä koneelta on ohjelma tunnistanut mahdollisia uhkatekijöitä tuon määrän, ei siis ihan vähän. En tiedä mitä se U on tarkoittanut? Tuskin siinä on ollut Uu:n nimeä vaan vaan tarkoittanee useria, eli käyttäjää.
Nyt pitäisi sen raportin mukaan poistaa ne kaikki uhat ja sen jälkeen voit poistaa myös sen ohjelman asennetuista niin ei jää aktiiviseksi päälle.
On ilmeisesti tulkinnut jotain tähän sivustoon liittyvää selaimeen pyrkivää sivustoa joka voi olla vaikka selainkaapparien sivu tai kryptolouhintaan yritys valjastaa koneesi.
Sillä jotain outoa tuossa koneessa on tekeillä.
Avaa sen tarkistuksen loki ja poista kaikki ne uhat. Eikä sitä kannata jättää päälle kun siellä Defender on olemassa. Tiedostoon voit sen latauksen jättää valmiiksi jos haluaa ajaa ohjelman läpi taas joskus.
Katsotaan jos huomenna ajat sen Never10 läpi niin saa disabloitua ne mahd. kympin ajetut päivitykset häräämästä.( ne päivitykset saa halutessaan samalla ohjelmalla takaisin).
Ja kokeillaan uudelleen helpomman kautta sen Dellin laitteen komponenttien päivityksiä sillä niitä siitä puuttuu uusimpia versioita. Itse olen tähän jo kaksikin kertaa mm. piirisarjan päivityksen uusinut, silloin tarkistin kun kymppiä tyrkyttivät, ei ollut yhteensopiva. Nyt sitten Biosin päivitin sekä uudelleen tuon piirisarjan päivityksen.
Tietysti ellei nukuta niin voithan tuon never10:n sitten mainittujen hommien jälkeen ajaa ja asettaa estoon kaikki jos/mitä siitä kympistä löytyy. Laitan linkin se lataukseen ja suorittamiseen, ihan koht puolin kunhan sen löydän :)) - webs
No löytyihän se sieltä kun aikansa haki :
https://www.grc.com/never10.htm
Tuosta oik. alhaalta lataat siitä vihr. kapeasta laatasta, tallennat jos haluat tai suoritat ohjelman läpi jv:na. Se skannaa koneen läpi nopeasti läpi jä näyttää jos löytyy niitä kympin härpäkkeitä.
Sitten siitä jos näyttää että niitä on Enabled (sallittuna) niin klikkaat sitä Disable Win 10 Files. Silloin pitäisi muuttua vihreälle ja ilmoittaa että ovat Disabled, sitten vain >exit.
Kun et klikkaa sitä Remove Win 10 Files niin ne voi sitten joskus palauttaa jos haluaa. - webs
webs kirjoitti:
No löytyihän se sieltä kun aikansa haki :
https://www.grc.com/never10.htm
Tuosta oik. alhaalta lataat siitä vihr. kapeasta laatasta, tallennat jos haluat tai suoritat ohjelman läpi jv:na. Se skannaa koneen läpi nopeasti läpi jä näyttää jos löytyy niitä kympin härpäkkeitä.
Sitten siitä jos näyttää että niitä on Enabled (sallittuna) niin klikkaat sitä Disable Win 10 Files. Silloin pitäisi muuttua vihreälle ja ilmoittaa että ovat Disabled, sitten vain >exit.
Kun et klikkaa sitä Remove Win 10 Files niin ne voi sitten joskus palauttaa jos haluaa.Pikku korjaus vielä: Siis siinä pitää klikata sitä Disable Win 10 Upgade.
Muistin väärin mutta sama asia kyseessä. - webs
Hih, nyt alkaa olla kai silmät ristissä ? " Upgade" >>=Upgrade
- Cee-Lila
Poistin ne 189 haitaketta, mistä minä poistan sen malvaren? Onko se siellä ladatuissa tiedostoissa, Siellä on esim skypen kuvake ja siellä oli malvarenkin kuvake. Ei se malvare näkynyt olevan ainakaan ladattuna siellä, missä näkyy viimeisimmät asennetut päivitykset.
- Cee-Lila
Eli poistanko sen malvaren sieltä ohjelmat ja toiminnot -ohjauspaneelista. Siellä tuo näkyi olevan. Eli mihin tiedostoon sen voi jättää? Ei se ole kuin kokeiluversiona minulla.
Kiitos taas tuhannesti sinulle avusta. - webs
Asennetut ohjelmat, ohjauspaneelin kautta sinne ja poista. Ei se lataus päivityksiin mene vaan joko tiedostoihin tai ladattuiin tiedostoihin. Anna vaan olla siellä ladatuissa mutta poistat sen toiminnasta sieltä ohjelmista.
- webs
Aurinkoista aamua, vieläkös sitä "lorvitaan" näin lauantaiaamuna?
Kyl on hiljaista kun kävin tuossa marketissa kasin jälkeen, pari kolme inehmoa liikkeellä ja polliissit partiossa.
Sama juttu eilen aamulla kun ajoissa lenkillä oli, nyt saa jäädä lenkki väliin, kinttu säkenöi, tai kipinöi vai kumpaako lie ? Katotaan sitten päivän mittaan miten homma etenee.
Hih, ja tulevalle viikolle lumituiskuja :((- aurora5
Lumituiskuja tosiaan. Tytär soitti, että pelastuslaitokselta oli tullut evakuointimääräys. Onneksi hän sai kiinni moottorisahallisen naapurin, ja yhdessä he olivat pelastaneet lumeen hautautuneesta tallista mönkijän ja muuta arvokasta menopeliä, ovea rikkomalla kuinkas muuten. Lainasin rahaa, että hän saa ostetuksi ison määrän pressuja taivasalle lumipyryyn ja sitä seuraavaan rankkasateeseen joutuvien tavaroiden suojaksi. Syystalvella VPK oli putsannut osan itse talon katosta, mutta tallin katolle eivät hirvinneet kiivetä ja nyt siellä on valehtelematta yli metrin paksuinen lumikerros. Ja siihen tulevan rankkasateen paino päälle, niin a vot.
Ihmisiä luonnonvoimien armoilla... - webs
aurora5 kirjoitti:
Lumituiskuja tosiaan. Tytär soitti, että pelastuslaitokselta oli tullut evakuointimääräys. Onneksi hän sai kiinni moottorisahallisen naapurin, ja yhdessä he olivat pelastaneet lumeen hautautuneesta tallista mönkijän ja muuta arvokasta menopeliä, ovea rikkomalla kuinkas muuten. Lainasin rahaa, että hän saa ostetuksi ison määrän pressuja taivasalle lumipyryyn ja sitä seuraavaan rankkasateeseen joutuvien tavaroiden suojaksi. Syystalvella VPK oli putsannut osan itse talon katosta, mutta tallin katolle eivät hirvinneet kiivetä ja nyt siellä on valehtelematta yli metrin paksuinen lumikerros. Ja siihen tulevan rankkasateen paino päälle, niin a vot.
Ihmisiä luonnonvoimien armoilla...Kyllä, aika pahalle näyttää jos nuo ma-ti sateet sinne täysillä osuu ja loppuviikolle jo mahd. vesi-räntäsadetta joka äkkiä tuplaa tuon lumimassan painon.
Mihinkäs evakkoon tyttäresi koirineen lähtee? Helpommin sanottu kuin tehty. Onko siinä talon osalta jo myös rysäysvaara olemassa, toivottavasti ei sentään.
Onneksi en ehtinyt tilata niitä pirun remonttitarpeita haettavaksi ensi viikolle, eihän niitä mihinkään olisi saanut vietyä. - aurora5
webs kirjoitti:
Kyllä, aika pahalle näyttää jos nuo ma-ti sateet sinne täysillä osuu ja loppuviikolle jo mahd. vesi-räntäsadetta joka äkkiä tuplaa tuon lumimassan painon.
Mihinkäs evakkoon tyttäresi koirineen lähtee? Helpommin sanottu kuin tehty. Onko siinä talon osalta jo myös rysäysvaara olemassa, toivottavasti ei sentään.
Onneksi en ehtinyt tilata niitä pirun remonttitarpeita haettavaksi ensi viikolle, eihän niitä mihinkään olisi saanut vietyä.Talon osalta rysäysvaaraa ei toivottavasti ole, mutta halkoliiterin harja on jo katkennut. Jos lumi sortaa seinätkin, siinä menevät monella sadalla ostetut polttopuut.
Eniten huolestuttaa ulkorakennusten sortumisvaarassa se, että milläs pidät koirat poissa lautakasojen törröttävistä nauloista. Noilla rahavaroilla, mitkä hänellä on käytettävissä, raunioiden siivous ja rojun poisvienti venyy hamaan tulevaisuuteen.
No, nämä ovat vasta uhkakuvia. Jospa se lumipyry ja vesisade kaartavat jonnekin muualle toisten vaivoiksi tai tulevat uhattua lievempinä. P-Karjala on todella jo saanut osansa luonnonvoimien oikuttelusta. - webs
aurora5 kirjoitti:
Talon osalta rysäysvaaraa ei toivottavasti ole, mutta halkoliiterin harja on jo katkennut. Jos lumi sortaa seinätkin, siinä menevät monella sadalla ostetut polttopuut.
Eniten huolestuttaa ulkorakennusten sortumisvaarassa se, että milläs pidät koirat poissa lautakasojen törröttävistä nauloista. Noilla rahavaroilla, mitkä hänellä on käytettävissä, raunioiden siivous ja rojun poisvienti venyy hamaan tulevaisuuteen.
No, nämä ovat vasta uhkakuvia. Jospa se lumipyry ja vesisade kaartavat jonnekin muualle toisten vaivoiksi tai tulevat uhattua lievempinä. P-Karjala on todella jo saanut osansa luonnonvoimien oikuttelusta.Saakos hää millään nyt tarvittavat lämmityspuut ulos sieltä tupaan, tai pois mahd rysähtävän katon alta? Pakkasia on vielä pitkälle näkyvissä. Eihän sinne sisälle nyt paljon parane mennä riskiä ottamaan. Se rysäys ei tullessaan juuri varoita.
Jos niin huonosti nyt käy niin ei kai siinä muu auta kuin yrittää jotenkin väliaikaisesti aidata ympärys etteivät koirat sinne pääse. Korjaamaankaan ei pysty juuri mitään ennen kesää ja onko korjattavissa ja vahvistettavissa sitten enää ? - aurora5
webs kirjoitti:
Saakos hää millään nyt tarvittavat lämmityspuut ulos sieltä tupaan, tai pois mahd rysähtävän katon alta? Pakkasia on vielä pitkälle näkyvissä. Eihän sinne sisälle nyt paljon parane mennä riskiä ottamaan. Se rysäys ei tullessaan juuri varoita.
Jos niin huonosti nyt käy niin ei kai siinä muu auta kuin yrittää jotenkin väliaikaisesti aidata ympärys etteivät koirat sinne pääse. Korjaamaankaan ei pysty juuri mitään ennen kesää ja onko korjattavissa ja vahvistettavissa sitten enää ?Usko vaan, että kaikkensa tekee.
Täss on vaan semmonenkin ristiriita, että täällä olisi auttamaan joutilas ämmä, mutta kun ei luoteta että tänikäinen sopisi muuhun kuin... olemaan joutilas. Ehkä vähän jeesaamaan verkkopankin kautta.
Siis en osaa vastata kysymyksiisi. - webs
aurora5 kirjoitti:
Usko vaan, että kaikkensa tekee.
Täss on vaan semmonenkin ristiriita, että täällä olisi auttamaan joutilas ämmä, mutta kun ei luoteta että tänikäinen sopisi muuhun kuin... olemaan joutilas. Ehkä vähän jeesaamaan verkkopankin kautta.
Siis en osaa vastata kysymyksiisi.Uskon kyllä et tekee, ei epäilystäkään. Niin ja sinne nyt "vanaha ämmi" jalkoihin pyörimään vielä ristiksi ! :))
On hää "kovapäinen" , kehen lie tullut ?
- Alkuperäinen-Rapu
Sää on aurinkoatulvillaan! Ei edes näytä tuulevan, kun mäntyjenlatvat ei heilu. Ulkona en ole käynyt, kun on muuta puuhaa. Sitruunakakun laitoin äsken uuniin. Otin sen ohjeen netistä. Vaikutti hyvältä, mutta sitten sen tietää, onko hyvä, kun on maistanut?
Tyttärenpoika tulee käymään. Unohdin ostaa, vaikka oli tarkoitus ostaa punaviiniä pullo pääsiäisruokailuun ja muuhun nautiskeluun viikoksi, mutta en sitten muistanut. Mainitsin siitä eilen kun tytär ja vävy, sekä heidän poikansa olivat täällä, niin tytär antoi pojalle rahaa ja sanoi että "käy ostamassa mummille jotain hyvää punaviiniä lauantaina." Kiitos!
Täytyy mennä pian kurkkaamaan tuonne uuniin. Tuoksut sieltä jo tulee.
Hyvää pääsiäisen aloitusta kaikille!- Cee-Lila
Ravulla on mäntyjä piha-alueellaan, meillä on vain muutama katajan näköinen ja yksi kuusi, joka aina jouluna saa valot, muut ovat jotain pensaita. Kadun puolella on sellaisia talonkorkuisia kapeita puita, jotka jos liikaa rönsyilevät, saavat leikkureista ja oksia sidotaan löysästi puun runkoa vasten. Ovat kai jotain pajulaatua. Rannan vierustalla on salavia. Siellä missä ennen tänne muuttoa oli pääasiassa mäntyjä, suorastaan ikihonkia. Myös oli hevoskastanjoita ja poppeleita, joista aina keväällä tuli ihana tuoksu, kun oli juuri puhjenneet lehdet ja aamunkaste kostutti ne.
- Cee-Lila
Aurinkoista lankalauantaita! Ulkona 2.
Auroran tyttären tallirakennus on ramahtamispisteessä, voi tavatonta, miten lumimäärät vaihtelevat eri puolella suomenniemeämme.
Ravulla on herkkuja uunissa paistumassa ja Websi kärvistelee säkenöivän kinttunsa kanssa. Onneksi se ei haittaa sinun tänne kirjoitteluasi. Omasta nilkan haava-arvesta rapsutin äsken pois palan ihoa, se kun kiristää koko nilkkaa siitä ihonsiirroskohdasta. U lähti äsken kauppaan, en tiedä, tuoko jotain viiniä. Huomenna syömme kuitenkin jauhelihapihvejä kanttarellikastikkeen kera, kun nyt on taas kermabroilerilla herkuteltu jo tarpeeksi. Ja ne desilitran mämmit ovat tosi hyviä.
U:llakin on muuten nilkka edelleen kipeä ja polvi naksahtelee. Vanhuus ei tule yksin.- Cee-Lila
Koneeni ilmoitti äsken taas sillä assistin kuvakkeella, että rekisteröi se ja että takuuni koneella on loppunut jo 2015 eli vuoden kuluttua ostosta. En tiedä, onko sitten maksullinen, vai poistanko koko assistin mikä on näitä Dellin omia juttuja.
- webs
No, kyllä sitä pakkasta oli aamulla, siis aamulla -6.8 C :))
Tää "kärvistely" on mitätöntä jos nuo kuvat aukeavat linkistä, missä lumioloissa siellä laulumailla oikeasti ihmiset kärvistelevät. Nuo kuvat ovat eilisestä lehdestä ja siis luvassa jopa 20-30 uutta päälle.
http://bot.fi/2kr5
Rullaamalla siitä kavalkadi otoksia avautuu, jos avautuvat. - webs
Cee-Lila kirjoitti:
Koneeni ilmoitti äsken taas sillä assistin kuvakkeella, että rekisteröi se ja että takuuni koneella on loppunut jo 2015 eli vuoden kuluttua ostosta. En tiedä, onko sitten maksullinen, vai poistanko koko assistin mikä on näitä Dellin omia juttuja.
Älä rekisteröi mitään vaan poista nyt se Support Assist ja kokeillaan sitten samaa mutta helpommin. Ajoitko muuten sen Never10 :n.?
Niin on mullakin takuut mennyt umpeen näistä mutta ei se pitäisi maksullinen tuki olla. Ja kun saa ajettua laitepäivitykset niin voihan sen poistaa sitten. - hi-heh-hih
webs kirjoitti:
No, kyllä sitä pakkasta oli aamulla, siis aamulla -6.8 C :))
Tää "kärvistely" on mitätöntä jos nuo kuvat aukeavat linkistä, missä lumioloissa siellä laulumailla oikeasti ihmiset kärvistelevät. Nuo kuvat ovat eilisestä lehdestä ja siis luvassa jopa 20-30 uutta päälle.
http://bot.fi/2kr5
Rullaamalla siitä kavalkadi otoksia avautuu, jos avautuvat.Melkein samma http://bot.fi/2kra här ja tiistaina lisää
- webs
hi-heh-hih kirjoitti:
Melkein samma http://bot.fi/2kra här ja tiistaina lisää
Tänne rannikolle ja etenkin kallioille kukkuloille mahtuis kyllä paremmin nuo lisät jo.
- Cee-Lila
Yritin tuota neveriä, mutta en ymmärtänyt yhtään, mitä kone sanoi. Kun painoin sitä Disaple win 10 upgradea, ei tapahtunut mitään. Olen onneton tunari. Poistin kyllä support assistin. Toivottavasti et hermostu minuun ja jaksaako muutkaan enää täällä elämässä minun tietokoneopintoihin. Pitääköhän siirtyä näillä kysymyksillä esim Muroon?. Onneksi meillä on Websi.
- Cee-Lila
Siis poistin sen varmaan. En käyttänyt sitä remove-käskyä. Minulle jäi epäselväksi oliko minulla Win kympin jämiä koneella.
- webs
Cee-Lila kirjoitti:
Siis poistin sen varmaan. En käyttänyt sitä remove-käskyä. Minulle jäi epäselväksi oliko minulla Win kympin jämiä koneella.
Latasitko sen Never10:n ja tallensit ensin jonka jälken suoritit jv:na?
Ota uudelleen se sieltä linkistä auki ja seuraavan kuvan mukaan toimit:
http://kuva.termiitti.com/v.php?img=46108
Eli 1: lataa ja tallenna ja sitten suoritat jv:na.
Jos tulee tuo näkymä missä punaisella näkyy tuo* Windows OS 10 is Enabled jne.*. niin siitä kohta 2 eli Disable Win10 Upgrade.
Silloin pitäisi näkyä tuon viimeisen taulun mukaisesti vihreällä että on estetty ne kympin päivitykset, ja kohta 3 > exit.
Ne mahd. päivitykset jäävät sinne mutta eivät häiritse kasin toimintaa, ja voi samalla ohjelmalla käänteisesti palauttaa.
Ihan rauhassa vaan teet tuon. Laitetaan sitten ne Dellin laitepäivitykset kuntoon. - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Latasitko sen Never10:n ja tallensit ensin jonka jälken suoritit jv:na?
Ota uudelleen se sieltä linkistä auki ja seuraavan kuvan mukaan toimit:
http://kuva.termiitti.com/v.php?img=46108
Eli 1: lataa ja tallenna ja sitten suoritat jv:na.
Jos tulee tuo näkymä missä punaisella näkyy tuo* Windows OS 10 is Enabled jne.*. niin siitä kohta 2 eli Disable Win10 Upgrade.
Silloin pitäisi näkyä tuon viimeisen taulun mukaisesti vihreällä että on estetty ne kympin päivitykset, ja kohta 3 > exit.
Ne mahd. päivitykset jäävät sinne mutta eivät häiritse kasin toimintaa, ja voi samalla ohjelmalla käänteisesti palauttaa.
Ihan rauhassa vaan teet tuon. Laitetaan sitten ne Dellin laitepäivitykset kuntoon.Tein sen taas uudelleen sen linkkisi avulla. Nähtävästi minulla ei ole mitään kympin jämiä, kun meni niin nopeasti. Tein kuten tässä ohjeessa olit merkannut numeroila jopa sen järjestyksen, mitä tehdä. Olet sinä ihana atk-tukipönkä. Työpaikallani vastaava henkilö aikoinaan nimitti itseään tuolla nimityksellä. Hän sai siitä tosin palkan.
- webs
Cee-Lila kirjoitti:
Tein sen taas uudelleen sen linkkisi avulla. Nähtävästi minulla ei ole mitään kympin jämiä, kun meni niin nopeasti. Tein kuten tässä ohjeessa olit merkannut numeroila jopa sen järjestyksen, mitä tehdä. Olet sinä ihana atk-tukipönkä. Työpaikallani vastaava henkilö aikoinaan nimitti itseään tuolla nimityksellä. Hän sai siitä tosin palkan.
Ok, se tarkistaa kyllä nopsaan tuon jutun. Tuossa jo laitoinkin "lisätöitä" vaikka la-ilta onkin ja taas kirjoitin "sheck" kun olisi riittänyt ihan kait Chek ;)) "ässävika " kait? Mutta ei paha virhe sentään.....
Pitäs kai ottaa kielikylpy kun compuutterikieltä, suomea ja lontoota sokinsikin kirjoittelee. Siis pitkään lasiin olutta ja kieli sinne, :)) - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Ok, se tarkistaa kyllä nopsaan tuon jutun. Tuossa jo laitoinkin "lisätöitä" vaikka la-ilta onkin ja taas kirjoitin "sheck" kun olisi riittänyt ihan kait Chek ;)) "ässävika " kait? Mutta ei paha virhe sentään.....
Pitäs kai ottaa kielikylpy kun compuutterikieltä, suomea ja lontoota sokinsikin kirjoittelee. Siis pitkään lasiin olutta ja kieli sinne, :))Hih, tosi hauska tuo kielikylpy:-) Minä voisin kastaa kielenkärkeni calvados-lasiin, joka on niin pieni, ettei sinne mahdu kuin 5 cl korkeintaan. On kristallilasia ja jalallinen, siis mallia snapsi. Aromilasin pohjallekaan ei kieleni ylettyis:-))) Olutta kun ostaa, niin silloin kuulemma baaritiskillä ostetaan esim yksi pitkä. Viski on the rocks on viski jäillä. Entäs jos ostaa viskin pitkänä? Entäs kossuvichy? Saa lasillisen jäitä, sekaan hiukan kossua ja pitkästi vichyä. U nämäkin tietää, koska oli yhteen aikaan sivutöinään baarimikkona. Kävi sen takia Alkon viinurikurssinkin.
- webs
Cee-Lila kirjoitti:
Hih, tosi hauska tuo kielikylpy:-) Minä voisin kastaa kielenkärkeni calvados-lasiin, joka on niin pieni, ettei sinne mahdu kuin 5 cl korkeintaan. On kristallilasia ja jalallinen, siis mallia snapsi. Aromilasin pohjallekaan ei kieleni ylettyis:-))) Olutta kun ostaa, niin silloin kuulemma baaritiskillä ostetaan esim yksi pitkä. Viski on the rocks on viski jäillä. Entäs jos ostaa viskin pitkänä? Entäs kossuvichy? Saa lasillisen jäitä, sekaan hiukan kossua ja pitkästi vichyä. U nämäkin tietää, koska oli yhteen aikaan sivutöinään baarimikkona. Kävi sen takia Alkon viinurikurssinkin.
" viskin pitkänä? " No ei sitä kovin pitkänä saa mutta ottaa vaikka tuplat Four Rosesta ahtojäillä.
Ei olekaan kyllä kai maissiviskiä tullut pitkilleen maistettua edes.
Pitkä olutkin kannattaa aina ottaa kaksinkertainen tuplana niin säästyy "mikon jallaat" turhalta loikkaamiselta.
Jäistä puheenollen.....pitääkin ottaa pakasteesta huomiseksi kuhafileet jääkaappiin jo.
- webs
Sitten se seuraavat toimenpiteet eli avaat tuosta linkistä sivun :
http://bot.fi/2kbl
ja tämän kuvan mukaan ensin ( varmuudeksi) lataa, tallenna ja suorita tuo Support Assist ensin ( 1.)
http://kuva.termiitti.com/v.php?img=46109
Ja sitten tuosta kohdasta 2 tuo Dell Update, lataa ja tallenna ja suorita jv:na.
Sen pitäisi ensin tunnistaa koneesi, ja tulee taulu jossa kohdasta SHECK klikkaamaalla se hakee koneellesi mahdolliset uudet komponenttipäivitykset. Kestää jonkin aikaa. Kun se ilmoittaa ja näyttää mitä päivityksiä tarvitaan ( critical ja recommend) niin katso että kaikissa on ruksi ja sitten klikkaat [ Install ].
Tuo voi kestää hieman kauemminkin riippuen paljonko päivityksiä pitää ajaa sisään, lopuksi se luo vielä palautuspisteen ja kun ilmoittaa että updates installed succesfully niin käynnistä kone uudelleen. Tuon päivitysvaiheen aikana kone voi sammuttaa ja käynnistää itsensä useastikin itsensä. Kannattaa tuon ajaksi muut auki olevat sivut ja ohjelmat sulkea.
Ei se tuon vaikeampaa ole, "töihin vaan " .... :))- webs
Tuo "tie" on vähän helpompi kuin se mihin tökkäsi jostain syystä se tarkistus sitä toista kautta, toivotaan että nyt onnaa.
Joku on vetäissyt kyllä nyt sitruunakakkua kohti ääntä reilummin kun mitään ei ole kuulunut. Tai sitten hupsahti pullo sitä punkkua kertalaakista ? Se on vasta oikeeta " noitapensaa" koneelle :))
Ei ole tainnut " vaka vanhat vainoojat" käydäkään härräämässä, taitavat tulla jo niin raihnoiksi..... - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Tuo "tie" on vähän helpompi kuin se mihin tökkäsi jostain syystä se tarkistus sitä toista kautta, toivotaan että nyt onnaa.
Joku on vetäissyt kyllä nyt sitruunakakkua kohti ääntä reilummin kun mitään ei ole kuulunut. Tai sitten hupsahti pullo sitä punkkua kertalaakista ? Se on vasta oikeeta " noitapensaa" koneelle :))
Ei ole tainnut " vaka vanhat vainoojat" käydäkään härräämässä, taitavat tulla jo niin raihnoiksi.....Asensin taas tuota support assistia, oli päässyt jo kolmanteen osioon, kun taas lensi auki tuo DVD-RW-asema, ohjelma keskeytyi ja muuttui ruotsinkieliseksi! Lopetin siis siihen ja kävin taas poistamassa assistin sieltä asennuksista. Siellä on kyllä muita Dellien asennuksia.
- Alkuperäinen-Rapu
webs kirjoitti:
Tuo "tie" on vähän helpompi kuin se mihin tökkäsi jostain syystä se tarkistus sitä toista kautta, toivotaan että nyt onnaa.
Joku on vetäissyt kyllä nyt sitruunakakkua kohti ääntä reilummin kun mitään ei ole kuulunut. Tai sitten hupsahti pullo sitä punkkua kertalaakista ? Se on vasta oikeeta " noitapensaa" koneelle :))
Ei ole tainnut " vaka vanhat vainoojat" käydäkään härräämässä, taitavat tulla jo niin raihnoiksi.....Sitruunakakusta tuli hyvä. Palan söin ja aion syödä vielä toisenkin. Punkkupulloa en ole edes avannut vielä, enkä tänään avaakaan, mutta huomenna juustoja ja viiniä illansuussa sitten.
Puhelimessa olen puhunut ja saunonut, sen jälkeen kun tämä lapsenlapseni oli lähtenyt töihin. Hän opiskelee proviisoriksi ja saa jo nyt pian farmaseutin pätevyyden. Meni apteekkiin töihin, missä on suorittanut myös työharjoittelua. Se on myös kesätyöpaikka hänelle. Niin ne lapset vanhenee...
Nyt aion lähteä katselemaan Haluatko miljonääriksi tv:stä? En taida haluta, mutta on kiva katsoa kun jotkut haluaa! - webs
Cee-Lila kirjoitti:
Asensin taas tuota support assistia, oli päässyt jo kolmanteen osioon, kun taas lensi auki tuo DVD-RW-asema, ohjelma keskeytyi ja muuttui ruotsinkieliseksi! Lopetin siis siihen ja kävin taas poistamassa assistin sieltä asennuksista. Siellä on kyllä muita Dellien asennuksia.
No johan pentele. mikäs siinä potkii vastaan?? Tunnistaa koneen ja alkaa suorittaa ja töks! Ja levyasema auki niinkuin vaatisi jotain asennuslevyä sisään, nyt ei jummarra kyllä että mitä.
Voi johtua siitä(kin) ettei se ole rekisteröity kone esim. yrityskäyttöön, no tuo on mysteeri ja ilmeisesti siksi jääkin?
Katso että se on poistanut sieltä asennetuista ohjelmista sekä sen Support Assistin ja jos siellä näkyy tuon Support Assist Agent- ohjelma niin poista sekin. Pitää olla kirjautuneena koneelle jv:na että poistaa kunnolla.
Mutta testasin niin tuo Dell Update toimi ilman tuota Assist ohjelmaakin, eli jos sen latasit ja asensit niin poista nuo muut ja suorita skannaus sillä, ja sitten niiden aiempien ohjeiden mukaan toimit eli Check > ja sitten eteenpäin.
Ps. "Kielikylpy" toimi, nyt se tuli vasta oikein tuo check ! :)) - webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Sitruunakakusta tuli hyvä. Palan söin ja aion syödä vielä toisenkin. Punkkupulloa en ole edes avannut vielä, enkä tänään avaakaan, mutta huomenna juustoja ja viiniä illansuussa sitten.
Puhelimessa olen puhunut ja saunonut, sen jälkeen kun tämä lapsenlapseni oli lähtenyt töihin. Hän opiskelee proviisoriksi ja saa jo nyt pian farmaseutin pätevyyden. Meni apteekkiin töihin, missä on suorittanut myös työharjoittelua. Se on myös kesätyöpaikka hänelle. Niin ne lapset vanhenee...
Nyt aion lähteä katselemaan Haluatko miljonääriksi tv:stä? En taida haluta, mutta on kiva katsoa kun jotkut haluaa!Heh heh, sry, nyt piti ihan lukea kahdesti uudelleen tuo ensimmäinen sana :)) Meinaten repesin kun hätäsen laukaisin että "Sitruuna(ka)kusta" tuli hyvä"..... Voe voe ja selevinpäin vielä?
No eihän sitä miljonääriksi kukaan, alkuun puolikaskin piisaisi.... tai jopa vähän vähemmänkin?
Toissailtana oli kymppitonni kenossa kahden nron päässä :(( - Alkuperäinen-Rapu
webs kirjoitti:
Heh heh, sry, nyt piti ihan lukea kahdesti uudelleen tuo ensimmäinen sana :)) Meinaten repesin kun hätäsen laukaisin että "Sitruuna(ka)kusta" tuli hyvä"..... Voe voe ja selevinpäin vielä?
No eihän sitä miljonääriksi kukaan, alkuun puolikaskin piisaisi.... tai jopa vähän vähemmänkin?
Toissailtana oli kymppitonni kenossa kahden nron päässä :((Minä kävin tekemässä kielitestin uusista sanoista. Sain 10/13 ja arvion taidoistani.
Olet lakto-ovo-vegetaarinen diginatiivi xenniaali suoraan somesta! Taisit kasvaa isoksi puhelin kädessä tekstarisormet kuumina, tai sitten olet vielä kasvamassa. Tulevaisuus on sinun!
Täytyy todeta että kasvun varaa on vielä rutkasti!
Öitä - ensimmäisenä pääsiäispäivänä "aurinko tanssii."
- webs
"Siellä on kyllä muita Dellien asennuksia."???
Mitähän ne ovat, meinaten kun muistui mieleen ja sitten löysinkin jutun siitä että sellaiset entiset Dellin ohjelmat ( esiasennetut) kuin Dell Support Center tai My Dell lakkasivat toimimasta kun koneita oli päivitetty seiskasta ja 8.1:stä kymppiin. Eli se kymppi potkaisi niitä pärsukselle, ja noiden tuet Dell on lopettanut.
Ja jos noista toinenkin löytyy niin ne tulisi poistaa ensin ennenkuin tämä uusi tuettu SupportAssist on alkanut toimimaan. Eli yhäkin tuntuma on että ongelma liittyy siihen päivitykseen.
Mutta että heittää på svenska keskenkaiken? Mistäs te tilasitte sen koneen, sellainenkin tuli mieleen että se tehdasasetus on kasina ollut pohjalla på svenska ruottin markkinoille ja kummittelee nyt vieläkin. Eihän se ovestakaan ole käynyt nimeä lukemassa ?? ;))
Tämähän meni mysteeriseksi ja kohta aprillipäivä....- Cee-Lila
Minulla on ohjauspaneelista katsottuna asennettuina ohjelmina sellaiset kuin
Dell Backup and Recovery versio 1.7.5.63
Del Digital Delivery versio 2.5.1400.0
Dell Wlan and Bluetooth Client Installation versio 10.0
Dell OSD versio 10.0.17
Asennuspäivä kaikissa 21.5.2013 (ostin koneen vasta 2014 tammikuussa)
Tai en tiedä onko nuo oikeina ohjelmina, koska niissä ei lue kokoa. Kaikissa muissa ohjelmissa lukee paljonko vie tilaa koneelta. - webs
Kyllä nuo ovat kaikki tehtaan ajamia osioita jotka kone vaatii toimiakseen, palautus-osiot,palautuslevyjen luomisen, digitaalisten ohjelmien asennustoimintoja, Wlanin ja Bluetoothin ajuriversiot sekä koneesi Dellin ohjainten ja ajureiden asentamisen ohjelmisto.
- Ystävällinen-US-setä
Rouva Ceen on keskusteluista pääteltynä viisainta joko palauttaa tehdasasetukset ja sen jälkeen ottaa käyttöön vain mitä tarvitsee. Vaihtoehtoisesti mennä ostamaan uusi Win 10 tehdasasennettu cone ja ottaa siihen liikkeen asentama virusturva. Sitten voi ladata EDGE'n kautta haluamansa ohjelmat, kuten Chromen, jolla sitten pääsee tekemään kaikkea mitä tarvitsee. Mukaanlukien Office funktiot.
Riittävän toimivan läppärin ohjelmineen saa jopa alle 300 eurolla kun esimerkiksi asiantunteva ohjelmisto"korjaaja" voi maksaa mitä tahansa 50-100 euroa käynniltä.- webs
Heh heh Us-setä naapurista, pitäiskö päivittää tietokantaa riittävän "toimivasta" läppäristä ja Office-funktioista?
Virusturva., sellaista ei olekaan , käyttäjä on se turva.
Win 8.1:n palauttaminen tehdasasetuksille palauttaa laitteen Win kasille joka siellä alla on ollut. ( Ceen kone mm.)
Office-paketti ei sisälly Win 10:n hintaan, erikseen ostettu vuosilisenssi 65/ 99 € storesta. Toki voi ostaa palikan kerrallaan jos haluaa.
Terveisiä "atlannin taa".......
- Ystävällinen-US-setä
Rouva Ceelle tiedoksi, että Chromessa voi käyttää office funktioita tarvittaessa ilman mitään lisenssejä. Se on Chromen perusominaisuuksia.
Muutetaan sitten se "virusturva" nimelle viruksentorjuntaohjelma. Senkin saa kunnolla mukaan kun menee ostamaan oikean WIN 10 mikä pelittää ihan hyvin.
Yritinkin vain pelastaa halpaohjelma puoskareilta.- Cee-Lila
Kiitos Ystävällinen-US-setä. Kyllä tämä minun koneeni on toiminut suhteellisen hyvin, vaikka häikkää tuli siinä vaiheessa, kun asensin WIN 10 tähän, joka oli vielä keskeneräinen versio ja sen valmius oli jo koneellani 8.1: lisäksi. Entisen Dellini hylkäsin siksi, koska siinä oli XP-ohjelma, jota Windows ei enää tukenut huhtikuun 2014 jälkeen. Se oli hyvä, mutta oli ollut minulla jo vuodesta 2003.
Palstallamme kirjoittava Webs on hyvin asiantunteva IT-alan asiantuntija. Kyllä minun seuraava koneeni tulee olemaan Win 10:llä varustettu, ei nykyään kai muista saakaan, jollei siirry Mackiin taikka Linuksiin. - webs
Niin, voi käyttää online versiona One Driven kautta mutta koneelle sitä et asenna. Mikään maksullinen virustorjunta -ohjelma ei ole toimiva ellei käyttäjä käytä konettaan turvallisesti.
Tuo on selvää disinformaatiota kauppiaiden hyväksi.
Jos käyttäjä osaa konettaan käyttää oikein niin ainoa mitä tarvitsee on palomuuri jolla voi säädellä liikennettä.
Mikä on "oikea " Win 10 ? Kyllä se on ihan oikea mikä tahansa (päivitysversiokin alussa)jos se puhtaana asetuksena tehdään uudestaan aidolla tuoteavaimella Mutta ellei sitä hallitse niin suosittelen aivan samaa, osta tehdasasetuksena. Mutta älä sentään suosittele alle 300 euron läppärileluja kenellekkään. Tuo on puoskarointia pahasti.
Missä on "halpaohjelma-puoskareita" ?
Oli muuten hyvä fute-matsi sellaiselle joka ymmärtää urheilusta jotain.
Ps. Miksi muuten leikkiä jotain US-setää ? :) - webs
Kerrotaan nyt vielä "Us-sedälle" että jos tuleva iso oikean Win 10 versiopäivitys (1803) sattuu mykistämään USB-ajurit laitteestasi niin älä suotta ihmettele pitkään vikaa. Siihen on jo maailmalla julkaistu korjauspäivitys.
Mutta tämänhän sinä varmaan jo tiesitkin että noin voi taas kerran käydä kun Mäsä§oft päivittää ? - Hih-heh-hoh
Hih-heh-hoh
- webs
Hih-heh-hoh kirjoitti:
Hih-heh-hoh
No tämä "US-setä" varmaan kuvitteli /luuli tuon viestini olevan aprillia mutta kun se ei valitettavasti ollut joten tässä pientä faktaa siitä:
http://etn.fi/index.php/13-news/7675-windows-lakkasi-keskustelemasta-usb-laitteiden-kanssa
Ja jos ei vielä mennyt perille niin lisätään vähän :
https://www.drivethelife.com/windows-10/fix-usb-not-working-windows-10-anniversary-update-issue.html
Näillä eväillä alkuun jos ongelmia sitten tulee. Mitä nämä toistuvat kertovat Msoftin toimista, ei kovin hyvää.
- Alkuperäinen-Rapu
Hauskaa Pääsiäistä!
Eikä tuo toivotus ollut aprillia, vaikka sekin päivä on tänään. Aurinko ei "tanssi" taivaalla ainakaan täällä meillä päin nyt, mutta ehkä se vielä tanssiikin myöhemmin. Naapurin rouva puistelee vuodevaatteitaan tarmokkaasti tuolla vastapäisellä parvekkeella. Minä olen tuskin herännyt ja tokentunut "painajaisunesta." Näin unta että olin raskaana ja odotin kolmosia! Sitten tein vielä päätöksen siinä unessani tuon raskauden suhteen, sitten heräsin... ja muistin tuon kaiken...
Hesaria paperisena ei tänään tullut, enkä ole vielä käynyt digiäkään lukemassa, mutta jos nyt menisin!
Heräilkäähän, älkääkä aprillailko kovin pahasti ketään!- webs
Huomenta ja oikein hyvää aamua ! Tää oli aprillia, tuo hyvä aamu :))
Outoa katsella, harmaata ja utuista säätä. Onneksi ei tuollaisia unia tarvitse nähdä kuten Rapu. No kertokaa sitten kun niitä hyviä aprilleja tulee vastaan, joka aviisihan niitä yrittää ainakin. En ole uutisia vielä vilkaissutkaan ja onko noissa paljon uutta aina? - aurora5
Hyvää pääsiäistä ja aprillipäivää!
Täällä aurinko paistaa, mutta ei tanssi niin kuin siinä pupukuvakirjassa aikoinaan. Olisko aprilliuutinen se, että venäläiset ovat alkaneet tarkastaa brittikoneet? Ainakaan sen hullumpaa en pysty edes ajattelemaan. - webs
aurora5 kirjoitti:
Hyvää pääsiäistä ja aprillipäivää!
Täällä aurinko paistaa, mutta ei tanssi niin kuin siinä pupukuvakirjassa aikoinaan. Olisko aprilliuutinen se, että venäläiset ovat alkaneet tarkastaa brittikoneet? Ainakaan sen hullumpaa en pysty edes ajattelemaan.No voisi olla mutta voisi olla tottakin brittien syynättyä ven. konetta . Jo totta niin toivottavasti ennen tarkastusta alas ammu :)
Jns_. n kaupunki heittänyt että kaup.joht J.Karjalainen saanut roolin Pölösen uudesssa elokuvassa joka sijoittuu hesaan, Karjalainen esittää raitiovaunua :) - Cee-Lila
webs kirjoitti:
No voisi olla mutta voisi olla tottakin brittien syynättyä ven. konetta . Jo totta niin toivottavasti ennen tarkastusta alas ammu :)
Jns_. n kaupunki heittänyt että kaup.joht J.Karjalainen saanut roolin Pölösen uudesssa elokuvassa joka sijoittuu hesaan, Karjalainen esittää raitiovaunua :)Tuo on silkkaa aprillia:-))
Mutta japanilaisesaa elokuvassa "Köyhän pikajuna" nuori poika esitti raitiovaunun kuljettajaa. Hän lähti joka aamu kotoa ja teki kävellen sen "reittinsä" hokien dodeskaden, do deska den. Kai tuo tarkoittaa kiskojen kolinaa. Leffa on todella hyvä. Siinä on paljon erikoisia ihmisä ja heidän elämänsä kuvauksia, ketään ei pidetä omituisina. Myös huumoria löytyy ja unelmia sekä toiveita paremmasta elämästä, esim isä ja pikkupoika, jotka asuvat autonromussa ja hankkivat ruuan kaatopaikalta ja kaduilla kerjäämällä.
- Cee-Lila
Hyvää 1. pääsiäispäivää ja aprillipäivää. Aurinko ei paista täälläkään. Paperihesaria ei tullut, joten mentävä lukemaan täältä, löytyykö sieltä mitään selvästi aprillausyritystä. Ainakin eilen luki, että venäläiset haluavat päästä haastattelemaan Julia Skripalia. Miten he luulevat, että Julia tietäisi itse, mistä se myrkky on peräisin?
- Cee-Lila
Tämä on tämän päivän Karjalaisesta:
Kolille kaavaillaan noin tuhannen hehtaarin suojelualuetta uhanalaisille eläimille.
Alue lohkaistaisiin Kolin kansallispuiston eteläpäästä, kiinalainen New Beijing Excelsior -matkailuyhtiö tiedotti sunnuntaina.
Kansallispuiston koko on nykyään 3 000 hehtaaria.
Aluksi alueella suojeltaisiin muun muassa saimaannorppia, susia, järvilohia ja liito-oravia.
- Kansallispuiston puitteet tarjoaisivat myös loistavan ympäristön esimerkiksi kiinantiikerille ja panssarisarvikuonolle, yhtiön Euroopan-viestintäpäällikkö Li Luoyang-Pikkarainen kertoo tiedotteessa.
Webs varmaan jo huomannut tämän. Yksi kommentoija ehdottaa että sinne voitaisiin sijoittaa myös se Kesälahen tiikeri!- webs
Heh, juu , en Karjalaista ehtinyt tutkia mutta selvähän tuo on että se perustetaan :)) Oliko Kesälahen....vai Ruokolahen leijona ?
No Hesan poliisi on ilmoittanut hankkivansa noita rännättimiä väkijoukkojen hillintään,... - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Heh, juu , en Karjalaista ehtinyt tutkia mutta selvähän tuo on että se perustetaan :)) Oliko Kesälahen....vai Ruokolahen leijona ?
No Hesan poliisi on ilmoittanut hankkivansa noita rännättimiä väkijoukkojen hillintään,...Oikeasti se oli Ruokolahden leijona, mutta nyt on siis Kesälahdellakin näkynyt joku tiikeri. Tuon puiston nimeksi tulee Norppark.
- webs
Vielä palaan siihen Ceen koneeseen vaikka joku "hermostuisi" asiasta, tosin tuntuu aiheuttavan vipinää muualla kuin meidän vakituisten taholla ;) :
http://www.dell.com/support/home/fi/fi/fibsdt1/product-support/product/inspiron-one-23-2330-aio/drivers
Tuosta katsot, jos ei tuossa pysynyt se käyttöjärjestelmä 8.1 niin syötä se siihen lootaan missä se valitaan, siitä pikkunuolesta ja sitten kölikkaat sen omasi siihen.
Tuossa listassa näkyy ne saatavilla olevat laite- ja sovellusohjaimet joita siihen on saatavilla, ja tärkeimpänä siitä pitäisi sinun ladata , tallentaa ja suorittaa sen ylimpänä oleva System BIOS-päivitys. Se on merkinnällä kiireellinen.
Muita sitten valinnan mukaan : Itse ajaisin sen: Intel Chipset Driverin (löytyy sieltä alempaa "näytä kaikki".
Muita suositeltavia: Dell Update application
Dell Help And Support
Dell Digital Delivery application
Nämä mainitut ovat osa niitä korvaavia joilta se Dellin tuki loppui. Tuo eka lähes "pakollinen" koneen toiminnan kannalta jatkossakin. Elinkaarta kuitenkin koneellasi ja 8.1:llä on aina -23:n asti. - Alkuperäinen-Rapu
Nyt tuo aurinkokin alkaa tulla esiin. Minä kävin viemässä eilen leipomaani kakkua ja pääsiäissuklaita tuolle vastapäiselle naapurin rouvalle. Saa kakkua päiväkahvilla. Itse hän ei leivo mitään. Siivoaa kyllä kovasti. Tyttärenpoika sai myös eilen kakkua mukaansa kahvihetkeensä töiden välissä.
Onneksi minun koneeni Win 10 toimii hyvin. Mikä helpotus kun ajattelen niitä kaikkia vaikeuksia sen vanhan koneeni kanssa. Se oli kyllä koneen syytä, ei Linuxin, siitä kyllä tykkäsin, mutta en nyt vaihtaisi siihen, kun tämä toimii niin hyvin.
Nyt "vitsi" Seura-lehdestä pääsiäisen ratoksi.
Blondi meni avioon vanhan mijonäärin kanssa. Kun aviomies teki kuolemaa, niin hän sanoi blodivaimolleen että kaikki rahani ja muun omaisuuteni olen testamentannut lääketieteelle, mutta sinulle testamenttasin aivoni!- webs
Jahas että alkaa vitsiä pukata, mihis aikaan se punkku avattiin? Joo joo.....
Oliko tuon vitsin mieskään kovin järkevä heittäessään aivonsa "hukkaan" ? No ehkä jos jätti käyttöohjeet mukaan. No vitsi vitsinä tietysti.
Hitto kun mielessä pitkään (päiviä) ollut että johonkin A`ran juttuun piti vastata mutta mihin, nyt tuossa "losahti" jostain syövereistä mieleen.
No se oli ne E:n suunnitelmat ensi talven varalle. Siis alamökille tuiverruksilta suojaisempaan paikkaan? Varmasti tämä talvi on ehkä vauhdittanut suunnitelmia siihen.
Virallisestihan hän ei tietenkään sinne asuinlupaa saa mutta saahan sitä "vapaa-aikaa" viettää siellä vaikka 365 vrk/v.
Mutta vaikka kuinka vaatimattomasti eläisi niin jotain investointeja varmaan suunnitelmissa, sähkön, lämpöjen suhteen mm. - Alkuperäinen-Rapu
webs kirjoitti:
Jahas että alkaa vitsiä pukata, mihis aikaan se punkku avattiin? Joo joo.....
Oliko tuon vitsin mieskään kovin järkevä heittäessään aivonsa "hukkaan" ? No ehkä jos jätti käyttöohjeet mukaan. No vitsi vitsinä tietysti.
Hitto kun mielessä pitkään (päiviä) ollut että johonkin A`ran juttuun piti vastata mutta mihin, nyt tuossa "losahti" jostain syövereistä mieleen.
No se oli ne E:n suunnitelmat ensi talven varalle. Siis alamökille tuiverruksilta suojaisempaan paikkaan? Varmasti tämä talvi on ehkä vauhdittanut suunnitelmia siihen.
Virallisestihan hän ei tietenkään sinne asuinlupaa saa mutta saahan sitä "vapaa-aikaa" viettää siellä vaikka 365 vrk/v.
Mutta vaikka kuinka vaatimattomasti eläisi niin jotain investointeja varmaan suunnitelmissa, sähkön, lämpöjen suhteen mm.Ei oo punkkua avattu vieläkään. Saas nähdä avataanko vasta juhannuksena!
Ehkä ne miljonäärin aivot eivät hukkaan menneet kuitenkaan. Luin eilen jonkun kumman jutun, kuinka ihmisen erilaiset geenit ym. jutut, kun lääketiede kehittyy edelleen (sitä varten rikkaan miehen rahat lääketieteelle), voidaan siirtää robottiin ja kun ihminen on valmis noiden siirtojen ansiosta, niin robotin "kuoret" hajoaa, ja sisällä on uusi, uljas ihminen. Miljonäärin "aivot" saavat jatkaa elämäänsä - vaikka sitten blondissa. - aurora5
webs kirjoitti:
Jahas että alkaa vitsiä pukata, mihis aikaan se punkku avattiin? Joo joo.....
Oliko tuon vitsin mieskään kovin järkevä heittäessään aivonsa "hukkaan" ? No ehkä jos jätti käyttöohjeet mukaan. No vitsi vitsinä tietysti.
Hitto kun mielessä pitkään (päiviä) ollut että johonkin A`ran juttuun piti vastata mutta mihin, nyt tuossa "losahti" jostain syövereistä mieleen.
No se oli ne E:n suunnitelmat ensi talven varalle. Siis alamökille tuiverruksilta suojaisempaan paikkaan? Varmasti tämä talvi on ehkä vauhdittanut suunnitelmia siihen.
Virallisestihan hän ei tietenkään sinne asuinlupaa saa mutta saahan sitä "vapaa-aikaa" viettää siellä vaikka 365 vrk/v.
Mutta vaikka kuinka vaatimattomasti eläisi niin jotain investointeja varmaan suunnitelmissa, sähkön, lämpöjen suhteen mm.Virallisesti hän tietenkin asuu vanhassa talossa, jossa on sähköt ja kaivo (mikäli se talli ei romahda kaivon päälle), mutta epävirallisesti asuu pahimman talven mökissä, puulämmityksen ja kaasun varassa. Kilometrin väliä hän kulkee joko autolla tai koiravaljakolla. Jo keväällä koetamme saada sinne jonkinlaisen liesikamiinan, ettei aina tarvitse keittää trangialla tai nuotiolla.
Nyt oli käynyt niin kuten pelättiin. Kun hän tuli illalla töistä, pennut juoksivat pihatiellä vastaan. Olivat kolunneet kaikki paikat, huussin alustan muun muassa ja se näkyi sekä haisi. Ei muuta kuin kattamaan liian matalaksi jäänyttä pentuaitausta isolla aitaelementillä. Siellä alla pysyvät. Toki tarhan siivous täytyy tehdä kyyryllään matalassa tilassa.
On siis niin erinomaisen hankalaa kaikki. Se että eivät olleet karanneet kauemmaksi susien syötäväksi, johtuu siitä, että ovat saaneet koko elämänsä olla paljon irti kotipihassa. Isommilla koirilla taas olisi vapaus aitojen kadottua lumeen mennä vaikka minne, mutta henkinen aita pitää ne kotona.
Ei kai tämä s****nan talvi voi iätkaiket kestää, pakkohan lumen on joskus hävitä ja pääsee tekemään ja korjaamaan aitoja. Mitäänhän yli metrisen lumen päälle ei voi rakentaa. - webs
aurora5 kirjoitti:
Virallisesti hän tietenkin asuu vanhassa talossa, jossa on sähköt ja kaivo (mikäli se talli ei romahda kaivon päälle), mutta epävirallisesti asuu pahimman talven mökissä, puulämmityksen ja kaasun varassa. Kilometrin väliä hän kulkee joko autolla tai koiravaljakolla. Jo keväällä koetamme saada sinne jonkinlaisen liesikamiinan, ettei aina tarvitse keittää trangialla tai nuotiolla.
Nyt oli käynyt niin kuten pelättiin. Kun hän tuli illalla töistä, pennut juoksivat pihatiellä vastaan. Olivat kolunneet kaikki paikat, huussin alustan muun muassa ja se näkyi sekä haisi. Ei muuta kuin kattamaan liian matalaksi jäänyttä pentuaitausta isolla aitaelementillä. Siellä alla pysyvät. Toki tarhan siivous täytyy tehdä kyyryllään matalassa tilassa.
On siis niin erinomaisen hankalaa kaikki. Se että eivät olleet karanneet kauemmaksi susien syötäväksi, johtuu siitä, että ovat saaneet koko elämänsä olla paljon irti kotipihassa. Isommilla koirilla taas olisi vapaus aitojen kadottua lumeen mennä vaikka minne, mutta henkinen aita pitää ne kotona.
Ei kai tämä s****nan talvi voi iätkaiket kestää, pakkohan lumen on joskus hävitä ja pääsee tekemään ja korjaamaan aitoja. Mitäänhän yli metrisen lumen päälle ei voi rakentaa.Voihan taatelit, kunhan ei hukat keksi tulla "vierailulle" tontille, sekin vaara on aina olemassa. Kyllä tietysti kun se lauma äläkän päästää niin voi siinä ainakin yksittäinen hukka tuumata mennäkö vai ei?
Voi jotenkin kuvitella "emännän" riemunkiljahdukset kun pennut huussin alusen könynneet. Joskus meidänkin koirista joku metässä keksi hirvenpaska-kasat niin siinä oli pyöritty sitten viimeisen päälle huolellisesti, tai lähilaitumella lehmänpashoissa ! Otappa ne autoon sitten sellaisena jos ei jossain ojassa tai rannassa saanut enimpiä pestyä pois.
Niillähän on luontainen tapa geeneissä tuota tehdä hävittääkseen "saaliilta" omia hajujaan.
Niin tuntuisi että saisi jo ruveta hölläämään talven ote mutta toistaiseksi viikon ainakin näyttää kurmuuttavan ja sitten alkaa vesi juosta ja sitä riittää.
- Cee-Lila
Tämä S24 on takkuillut paljon tänään. On ollut ns rikki. En tiedä, onko muilla ollut. Eilen katsoin sitä haluatko miljonääriksi-ohjelmaa ja harmitti kun se fiksu mies ei saanut kuin sen kymppitonnin. Hän tiesi jo sen 15000 e:n kysymyksenkin mutta sitten 30000 e:n kysymykseen päätti vastata, mikä oli sitten väärin. Hän on se henkilö, jonka toimien takia Suomenlahti ja Itämerikin ovat alkaneet puhdistua. Eli oli vedenpuhdistusasioiden asiantuntija ja neuvonantaja monella saralla YK:ta myöten. En minäkään tietäisi mitään kysymykseen, kuka pelasi Vinnibec jetsissä silloin tai tällöin tai kuka lauloi laulun Lopeta/kautta vast. Saa nähdä, lähteekö tämä.
- webs
On täällä ollut monia päiviä noita häiriöitä, " ei yhtään keskustelua" jne.. Ei siis mitään uutta että tällä foorumilla tökkii.
Kukas se mies sitten oli? Joku J.Nurmisen säätiöstä kenties.
No eihän sitä voi kaikkea tietää, montakin suomalaista on pelannut Winnipeg Jetsissä, tällä haavaa ainakin Patrik Laine ja Joel Armia. Kiekkotyöläiset ovat vähän kiertolaisia, heitä myydään ja ostetaan kesken kaudenkin siirtoikkunan aikaan.
No muistaakseni ainakin TikTak lauloi, Lopeta.
Just samalla tässä kattelen lätkää rapakon takaa livenä. - Cee-Lila
webs kirjoitti:
On täällä ollut monia päiviä noita häiriöitä, " ei yhtään keskustelua" jne.. Ei siis mitään uutta että tällä foorumilla tökkii.
Kukas se mies sitten oli? Joku J.Nurmisen säätiöstä kenties.
No eihän sitä voi kaikkea tietää, montakin suomalaista on pelannut Winnipeg Jetsissä, tällä haavaa ainakin Patrik Laine ja Joel Armia. Kiekkotyöläiset ovat vähän kiertolaisia, heitä myydään ja ostetaan kesken kaudenkin siirtoikkunan aikaan.
No muistaakseni ainakin TikTak lauloi, Lopeta.
Just samalla tässä kattelen lätkää rapakon takaa livenä.TikTak se bändi oli ollut. Hyvin olisit tiennyt. Tämä kilpailija on myös J Nurmisen säätiössä asiantuntija, samoin EBRD:n neuvonantaja, mikä on Euroopan jälleenrakennus ja kehityspankki. Sillä on rahoitettu mm Pietarin ja Kaliningradin vedenpuhdistusjärjestelmiä, ettei Suomenlahti ja Itämeri paskottuisi enää lisää. Parannusta on jo saatu aikaan.
Minullakin on monesti yhtäkkiä täällä S24:ssa ettei yhtään keskustelua jne eli aivan blancoa sivua. Koko suomi on varmaan täällä nyt pitkinä pyhinä, koska muut sivut toimivat ihan hyvin. - webs
Cee-Lila kirjoitti:
TikTak se bändi oli ollut. Hyvin olisit tiennyt. Tämä kilpailija on myös J Nurmisen säätiössä asiantuntija, samoin EBRD:n neuvonantaja, mikä on Euroopan jälleenrakennus ja kehityspankki. Sillä on rahoitettu mm Pietarin ja Kaliningradin vedenpuhdistusjärjestelmiä, ettei Suomenlahti ja Itämeri paskottuisi enää lisää. Parannusta on jo saatu aikaan.
Minullakin on monesti yhtäkkiä täällä S24:ssa ettei yhtään keskustelua jne eli aivan blancoa sivua. Koko suomi on varmaan täällä nyt pitkinä pyhinä, koska muut sivut toimivat ihan hyvin.TikTak olikin lähes ainut "likkabändi" jota saattaa kuunnella vieläkin, ja etteikö he ollut comebackiakin tekemässä, tai ainakin joitain keikkoja? Paljonhan sinne suomalaistarahaa on syydetty noihin puhdistamojuttuihin ja kyllä niillä alkaa näkyä positiivisia vaikutuksia ainakin itäisen Suomenlahden tilaan.
Mutta paljon olisi edelleen tehtävä ja saada naapuri oikeasti rahoittamaan niitä hankkeita, ja sitoutua toteuttamaan myös ne. Sieltä Kalingradin alueen kaatopaikoilta ("keräyspaikkoja") valuu solkenaan niitä myrkkyjä mereen. Ja sama koskee myös muita rantavaltioita sekä merenkulkua.
Kyllä täällä on ylläpidossa nuo palvelinviat jotka aiheuttavat noita blancoja eli nupit eivät ole kaakossa vaan ihan jotain muuta.
- Ystävällinen-US-setä
Hyviä pääsiäisuutisia USA’sta ja ystävälliseltä US sedältä LA virka-aikaan
Nyt saa tosi halvalla hyvän Windows 10 ja paljon muuta loistavaa Microsoft tuotetta.
Ei autonajajakaan tarvitse osata purkaa sitä joka osaan ja koota takaisin vaan riittää että auto käynnistyy ja osaa vaihtaa, jarruttaa painaa kaasua ja kääntää rattia!
Nyt vaan uutta konetta asiallisella ohjelmalla kaupasta noutamaan ja alkuperäisiä liikkeestä pyydettyjä asetuksia noudattamaan, niin alkavat näkyä ongelmitta Suomi keskustelutkin kuten oikealla ohjelmalla täällä suuren meren toisella puolella
https://www.gamesdeal.com/win-10.html?a_aid=yahooshoppingen - webs
Hehheh hee, kuinkas tämä " US-setä" sortuu nyt mainostamaan sellaisia halpistuotteita joita pitää jakaa lähes ilmaiseksi kun muuten eivät kaupaksi mene :))
Kyllä me varmaan ostetaan ihan kotimaasta ja omilla alv-veroilla sen minkä tarvitsemme. Ja kyllä sen autonkin kuten oman tietokoneensa ylläpito pitää osata hoitaa vai vietkö naapurintädille omasi aina tarvittaessa? Kai sinä tankata osaat vai ostatko tankkauspalvelunkin sieltä missä halvinta on. Kunhan ensin olet ajellut puolitankillista kiertäen tutkimassa hintoja :))
Kyllä Yahoo-setä tunnetaan. - Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Kyllä on talvinen sää. Lunta sataa ja tuulee. Onneksi ei tarvitse lähteä ulos. Oravat kyllä jaksavat kisailla tuossa aivan ikkunani alla kasvavassa männyssä. Onhan niillä kyllä turkki päällä.
Minä sitten tulin "aprillatuksi" jo ennen aprillipäivää, kun aivan oikeasti luulin (uskoin, että saimme uuden kirjoittelijan tuolta kaukaa. Näin hyvään uskovaa voidaan joskus hämätä!
Minä odottelen viestiä ja "kesäkuvia" sähköpostiini tuolta Kyprokselta - mutta eivät taida malttaa golfkentältä poistua ollenkaan.
Eipä nyt muuta kuin palaillaan taas!- webs
No näitä "Setiä ja tätejä" aina ilmaantuu mutta heti vahva "haju " nokkaan otti alkuperästä :)
Asiasta toiseen , tai just tuohon mitä "Us-setä" mainostelee. On ( enemmäkin) aika edesvastuutonta mainostella täällä tuotteita jotka ovat poistumassa oikean (Microsoftin) tukien piiristä, ja joiden aktivointi ei edes välttämättä onnistu. Kuten Win 7 versiot joiden Mainstream-tuki on päättynyt aikaa sitten, samoin kasin, joiden turvapäivityksiä kyllä tulee vielä tiettyihin vuosiin.
Noita saa vaikka "huutonetistä" alle kympin mutta aitoutta ja aktivoinnin onnistumista ei kukaan takaa. Niissä lisensseissä kun on omat jipponsa jotka todettuaan vääriksi "Mäsäsohvi" voi pistää koneen mykäksi koska tahansa.
Sitten näytti olevan jotain office-pakettia ( 2000) joita ei win 10 enää edes aktivoi, taitaa olla viimeinen hyväksytty versio 2010 jälkeen julkaistut minkä saa aktivoitua siinä. Kohta varmaan pitää olla min 2015-16? mitä hyväksyy.
Noita palikoita taskussa on kuin "auton osia" ilman sitä moottoria ja koria, vähän tuskallista ajella. Liikkeet ajavat ohjelmansa ( käyttöjärjestelmän) uusiin koneisiin omilla lisensseillään joista he saavat tietyn osuuden / myyty tuote. - aurora5
webs kirjoitti:
No näitä "Setiä ja tätejä" aina ilmaantuu mutta heti vahva "haju " nokkaan otti alkuperästä :)
Asiasta toiseen , tai just tuohon mitä "Us-setä" mainostelee. On ( enemmäkin) aika edesvastuutonta mainostella täällä tuotteita jotka ovat poistumassa oikean (Microsoftin) tukien piiristä, ja joiden aktivointi ei edes välttämättä onnistu. Kuten Win 7 versiot joiden Mainstream-tuki on päättynyt aikaa sitten, samoin kasin, joiden turvapäivityksiä kyllä tulee vielä tiettyihin vuosiin.
Noita saa vaikka "huutonetistä" alle kympin mutta aitoutta ja aktivoinnin onnistumista ei kukaan takaa. Niissä lisensseissä kun on omat jipponsa jotka todettuaan vääriksi "Mäsäsohvi" voi pistää koneen mykäksi koska tahansa.
Sitten näytti olevan jotain office-pakettia ( 2000) joita ei win 10 enää edes aktivoi, taitaa olla viimeinen hyväksytty versio 2010 jälkeen julkaistut minkä saa aktivoitua siinä. Kohta varmaan pitää olla min 2015-16? mitä hyväksyy.
Noita palikoita taskussa on kuin "auton osia" ilman sitä moottoria ja koria, vähän tuskallista ajella. Liikkeet ajavat ohjelmansa ( käyttöjärjestelmän) uusiin koneisiin omilla lisensseillään joista he saavat tietyn osuuden / myyty tuote.Autoista puheen ollen: vallan mainio ohjelma on alkanut telkussa, Vintage-valtakunta, käsittämätön romukauppa jossain Sipoon(ko) perukoilla, jossa kaksi romuilija-kundia ja yksi vintage-kaunotar pitävät huutokauppaa. Tarjolla ikivanhoja autoja, joista korjaamalla tehty ihmeitä senkin jälkeen, kun moottorista on aikoinaan tehty sirkkeli, osaa käytetty betonimyllynä ja koria leikkimökkinä vuosikymmeniä. Fiftari minussa herää eloon touhua seuratessa.
Eipä pyrytä vieläkään,vaikka katsoin että kymmeneltä olisi sateen mahdollisuus ollut melkein 90%.
Meidän lammella ovat teeret käymässä soitimelle, jo alustavaa pulputusta kuuluu.
Hyvää toista pääsiäispäivää! - webs
aurora5 kirjoitti:
Autoista puheen ollen: vallan mainio ohjelma on alkanut telkussa, Vintage-valtakunta, käsittämätön romukauppa jossain Sipoon(ko) perukoilla, jossa kaksi romuilija-kundia ja yksi vintage-kaunotar pitävät huutokauppaa. Tarjolla ikivanhoja autoja, joista korjaamalla tehty ihmeitä senkin jälkeen, kun moottorista on aikoinaan tehty sirkkeli, osaa käytetty betonimyllynä ja koria leikkimökkinä vuosikymmeniä. Fiftari minussa herää eloon touhua seuratessa.
Eipä pyrytä vieläkään,vaikka katsoin että kymmeneltä olisi sateen mahdollisuus ollut melkein 90%.
Meidän lammella ovat teeret käymässä soitimelle, jo alustavaa pulputusta kuuluu.
Hyvää toista pääsiäispäivää!No tääl vissiin n 10 cm on tullut että rapaa kuraa tietää sitten. Niin katselin että niitä aikoja pitäisi tuon myryn reunan sinne saapua. Jos nyt menis pahin vaikka vähän koukaten ohi?
Meilläkin siellä on monia kavereita jotka ropaavat noita "vanhuksia" aina mopoista autoihin. Ei olekaan ihan helppoa hommaa etsiä niihin puuttuvia osia jos haluaa todella alkuperäiseksi noita fiksata. Etsivät niihin osia netin välityksellä ja tuntuu tuo itänaapuri- ja vanhan itäblokin maat olevan aika hyviä osien löytölähteitä.
Kyllä teerien pitäisi jo hyvikin pulista mutta se tuo raaka maaliskuu vähän myöhästytti ehkä "pulinahaluja".
- webs
"Keväistä" huomenta :)
Missähän ne sukset tai lumikengät olikaan ? Että sellaista tuuppaa näköjään tulemaan, ja lähes vaakatasossa. Sitä myöten "sisäliikuntaa" tiedossa päivä.
Mitähän "ilikeyttä" sitä keksis ellei / jos vieraitakaan ei tule käymään, pitäisi tulla mutta pelkäävätkö että tää pieni orastava "nuhastelu" olisi tarttuvaa sorttia?
Itse luulen/oletan kyllä tämän saadun jos tuolta katupölyistä joka on vähän jokavuotinen riesa tietyssä vaiheessa. Kai tää tapansa näyttää. - Cee-Lila
Huomenta ja hyvää 2. pääsiäispäivää. Lunta näkyy satavan, eli ennusteet pitivät paikkansa.
Minulle oli lähetetty pari päivää sitten niitä hautajaiskuvia/video viime kesältä, mutta ei ole tullut. Ei ne onnistuneet tulemaan siskontytönkään koneelle. Sen sijaan sain eilen Australiasta sähköpostia U:n siskolta. Se tuli hyvin. U:n veljentyttökin oleilee siellä nykyään. On kuulemma poikaystävä siellä Sydneyssä.- webs
Jaa, riippuu vähän millä s-postilla on yritetty lähettää, niissä kun on rajattu liitetiedosto-koko minkä voi kerralla lähettää. Pitäisi lähettää riittävän pienissä erissä useana lähetyksenä. Lyhytkin videonpätkä on yllättävän suuri kooltaan joka voi jäädä jumiin.
Pyydä lähettäjää tutkimaan nuo postinsa rajoitteet ja lähetämään niiden puitteissa useina osina. - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Jaa, riippuu vähän millä s-postilla on yritetty lähettää, niissä kun on rajattu liitetiedosto-koko minkä voi kerralla lähettää. Pitäisi lähettää riittävän pienissä erissä useana lähetyksenä. Lyhytkin videonpätkä on yllättävän suuri kooltaan joka voi jäädä jumiin.
Pyydä lähettäjää tutkimaan nuo postinsa rajoitteet ja lähetämään niiden puitteissa useina osina.Juu, niin ehdotin, mutta sanoi, ettei osaa, joten odottaa että tyttärensä tai poikansa tulee auttamaan. On selkeästi liian suuret liitetiedotot.
- Dr.Whoo
Hyvää pääsiäisen loppua tähänkin ketjuun.
- webs
Samoin, pääsit sitten pois sieltä Pohojanmaan kurimuksesta ;)
- Alkuperäinen-Rapu
Hyvää kevään jatkumoa Elämän keväässä - kyllä ne lumetkin vielä sulaa!
- Dr.Whoo
webs kirjoitti:
Samoin, pääsit sitten pois sieltä Pohojanmaan kurimuksesta ;)
Käytiin vain pikimmiten lauantaina anoppia morjestamassa palvelutalossa.
Olis muuten hyvä talo myytävänä Kurikassa. Ollut myynnissä vajaa vuosi, jopa yhteensä yksi (1) katsoja käynyt esittelyissä. Kyllä siellä päin tuntuu asuntomarkkinat käyvän kuumina. - webs
Dr.Whoo kirjoitti:
Käytiin vain pikimmiten lauantaina anoppia morjestamassa palvelutalossa.
Olis muuten hyvä talo myytävänä Kurikassa. Ollut myynnissä vajaa vuosi, jopa yhteensä yksi (1) katsoja käynyt esittelyissä. Kyllä siellä päin tuntuu asuntomarkkinat käyvän kuumina.Sama juttu siel meitin bönden kaupungissa. Taloja ja kämppiä olis pilvinpimein tarjolla, ja halvalla. Vain ostajat puuttuu.
No joitain menee sijoittajille jotka vuokraavat opiskelijoille. - Cee-Lila
Kiitos samoin itsellesi, Minun lapsenlapseni asuvat niillä nurkilla, toinen Seinäjoella, toinen Kauhajoella ja Kurikassa vuorotellen, poikaystävä on Kurikassa. On siellä aakeeta laakeeta.
- Dr.Whoo
Cee-Lila kirjoitti:
Kiitos samoin itsellesi, Minun lapsenlapseni asuvat niillä nurkilla, toinen Seinäjoella, toinen Kauhajoella ja Kurikassa vuorotellen, poikaystävä on Kurikassa. On siellä aakeeta laakeeta.
Hienoa että nuorikin väki siis viihtyy lakeuksilla. Seinäjokihan on vireä kaupunki, kovassa kasvussa. Tuolta meidän myytävältä talolta on vajaan puolen tunnin ajomatka S-joelle. Ei matka eikä mikkään. Ehkä jotain toivoa talon myynnistä siis on. Toisaalta noilla nurkilla on montakin autiotaloa.
Sitäkin on mietitty, että jättäiskö tönön kesämökiksi. Vähän turhan iso ja kallis ylläpidettäväksi. - webs
Dr.Whoo kirjoitti:
Hienoa että nuorikin väki siis viihtyy lakeuksilla. Seinäjokihan on vireä kaupunki, kovassa kasvussa. Tuolta meidän myytävältä talolta on vajaan puolen tunnin ajomatka S-joelle. Ei matka eikä mikkään. Ehkä jotain toivoa talon myynnistä siis on. Toisaalta noilla nurkilla on montakin autiotaloa.
Sitäkin on mietitty, että jättäiskö tönön kesämökiksi. Vähän turhan iso ja kallis ylläpidettäväksi.Et oo ajatellu esim. vuokralle laittaa housea? No siinäkin tietysti "riskinsä" ellei saisi todella luotettavia ja asiallisia vuokralaisia. Vai onko vuokrataso siellä sellainen ettei juuri ylläpitoa peittäisi veroja.
Meilläpäinhän riski on siinäkin ettei koskaan tiedä näistä supistuksista koska lähtee esim. opiskelupaikat ja sitten ei kyllä vuokralaisiakaan löydy.
Monet sieltä lähteneet ovat kyllä hankkineet ihan pikkuosakkeen "kesäasunnokseen" mutta enimmissä määrin paluumuuttoakin ( eläkeläiset) varjostaa epävarmuus minkäänasteisten palvelujen pysymisestä. Tärkeimpänä terveys-ja vanhuspalvelut.
Nyt oli juuri tehty päätös että tapetilla ollut iso rakennus ja tontti on myyty Attendolle ja empivät tuleeko säilymään edes julkinen terveysasema? - Dr.Whoo
webs kirjoitti:
Et oo ajatellu esim. vuokralle laittaa housea? No siinäkin tietysti "riskinsä" ellei saisi todella luotettavia ja asiallisia vuokralaisia. Vai onko vuokrataso siellä sellainen ettei juuri ylläpitoa peittäisi veroja.
Meilläpäinhän riski on siinäkin ettei koskaan tiedä näistä supistuksista koska lähtee esim. opiskelupaikat ja sitten ei kyllä vuokralaisiakaan löydy.
Monet sieltä lähteneet ovat kyllä hankkineet ihan pikkuosakkeen "kesäasunnokseen" mutta enimmissä määrin paluumuuttoakin ( eläkeläiset) varjostaa epävarmuus minkäänasteisten palvelujen pysymisestä. Tärkeimpänä terveys-ja vanhuspalvelut.
Nyt oli juuri tehty päätös että tapetilla ollut iso rakennus ja tontti on myyty Attendolle ja empivät tuleeko säilymään edes julkinen terveysasema?Vuokraaminen on tietty pare vaihtoehto kuin mökin autioituminen. Mie myisin millä hintaa tahansa, kuhan pääsis eroon.
Sitten on vielä nää nykyiset talonmyyntiin liittyvät ongelmat siitä kuka on mistäkin vioista vastuussa mitenkäkin kauan. Tuttavapiirissä on tälläkin hetkellä käynnissä ostamassaan talossa esiityviin vikoihin liittyvä pitkällinen oikeudenkäynti. Ostivat komean talon eläkeläispariskunnalta, remontoivat sen kalliisti, sitten parin vuoden sisään alkoi tulla talon emännälle hengitystieoireita. Tutkimuksissa sitten ilmeni jotain rakenteellisia ongelmia ja ilmeisesti hometta löytyi. Nyt on sitten käyty oikeutta jo vuosi, loppua ei näy. Rahaa palaa molemmilta kenties enemmän kuin talon arvo onkaan. - webs
Totta tuokin, uskaltaako edes myydä ettei ole käräjillä parin vuoden jälkeen? "Oudon" paljon nykyisin ilmaantuu ostajilla noita epämääräisiä "hengitysoireita" muutaman vuoden jälkeen kaupoista.
Syyt voi usein olla ihan toisaalla kuin siinä ostetussa talossa mutta siinä ehkä haistetaan mahdollisuus "rahastaa" myyjää.
Velipoika kun työssään noita saneerauskohteita tarkasti ja kartoitti niiden kuntoa niin aika harvasta lopulta löytyi sellaista "vikaa", esim. hometta jotka olisivat olleet mikään terveysriski kenellekkään.
- Cee-Lila
Sittenhän se talo myydään siinä kunnossa kuin on, tietysti mahdollisimman halvalla. Ei voi haastaa ketään oikeuteen kun se lukee kauppakirjassa. Ostaja voi tietysti homekoiralla nuuskittaa sen talon. Yksi tuttuni alkoi myymään omakotitaloaan ja teetti sillä kuntotarkastuksen. Seuraus: talo vedettiin myynnistä ja aloitettiin remontti. Kaikki seinät avattiin ja varsinkin alaosien sisusfyllit vaihdettiin. Oli iso homma, jonka tekivät talonomistajan tyttären mies ja -poika, joka muutti sitten perheineen taloon. Sitä ei siis myyty. Siirtyi vain sukupolven alaspäin, omistajat siis tämä äiti ja hänen tyttärensä. Äiti muutti jonkinlaiseen palvelutaloon, jossa hänellä oma huone rivitalossa, eikä tarvitse vielä mitään palveluja sieltä.
Viime kesänä kuolleen tätini asuntokin melkein Mikkelin keskustassa ei mennyt heti kaupaksi, vaikka oli todella hyvällä paikalla oleva kerrostalokolmio. Tyttärensä myi sitä jo syyskuusta alkaen meni kaupaksi helmikuussa. Talo oli rakennettu 1956, ns Arava-talo. Putkiremontti jo tehty. Helsingistä sillä myyntihinnalla ei saisi edes yksiötä.- webs
Näinhän se pitäisi mennä, paitsi että myyjä tietysti haluaa nyt ainakin sellaisen reaaliarvon tai lähelle sitä ainakin. "Siinä kunnossa" on aika venyvä käsite jos kaikkia ei tarkasti kirjata ylös myyntihetkellä. Myyntihetkellä voi olla joku asia pintapuolisesti ihan ok jopa ostajan se allekirjoittamana mutta....tässä tuleekin se mutta.
Kun/jos myyjältä vaaditaan kuntotarkistuksen tekemistä niin minä ainakin vaatisin myös että ostaja sen teettää ennen kaupantekoa. Silloin alkaa myyjäkin olla aika vahvoilla ettei jälkikäteen mahd. syntynyttä vauriota / vikaa voida väittää myyjän peitelleen tai salanneen.
Sillä onhan näitä tapauksia joissa ostajat ovat väittäneet myyjän teettämää kuntotarkistusta "ostetuksi" ja salanneen ko, vauriota.
Ihan rehellisesti sanon että noinkin niitä tehdään, eli myyjä "ostaa" tarkastuksen tutulta tarkastajalta joka on vain silmäys sinne , toinen tänne, rahat kouraan ja kuppi kahvia ja kuntoraportti valmis. - Dr.Whoo
Jep, myyjän vastuuta voidaan kait rajoittaa vain tiedossa olevista virheistä, jotka ovat kauppakirjaan merkattu.
"Myydään sellaisena kuin on" - periaate tuntuu myyjän näkökulmasta hyvältä, mutta ei ostajan. Paitsi jos kiinteistö myydään purettavaksi.
No jaa, en kyllä oikeasti tunne asiaa, tää ny oli hatusta heitettyä "tietoa". - webs
Dr.Whoo kirjoitti:
Jep, myyjän vastuuta voidaan kait rajoittaa vain tiedossa olevista virheistä, jotka ovat kauppakirjaan merkattu.
"Myydään sellaisena kuin on" - periaate tuntuu myyjän näkökulmasta hyvältä, mutta ei ostajan. Paitsi jos kiinteistö myydään purettavaksi.
No jaa, en kyllä oikeasti tunne asiaa, tää ny oli hatusta heitettyä "tietoa".Just sen takia vaatisin myös että ostaja teettää kuntotarkistuksen ja sitten kun näin on kirjattu ylös niin sekä ostaja että myyjä tietävät vastuunsa. Tämä olisi molempien osapuolien etu ja "turva".
Tämä tietysti jos nyt kyseessä olisi isoista rahoista kaupoissa, ja meikällähän ei pieniä tietty olisikaan.
- Cee-Lila
Minä sain äsken serkultani sen sähköpostin viime kesän tätimme hautajaisista ja sain sen auki koneellani. Ensinnäkin oli yksi virhe s-postiosoitteessamme, oli velho, eikä welho, siksi en saanut sitä jo viime perjantaina. Toinen juttu oli se, että kuvat eivät olleet yksittäiskuvia, vaan jonossa olevia PDF-tiedostona, jota en saanut tallennettua valokuvatiedostoon vaan piti tallentaa se 56 kuvan litania sinne ladattuihin tiedostoihin. Kooste oli lähetetty Ipadilla Mail Dropilla. Kun en saanut sitä valokuvakansioon, älysin mennä katsomaan sitä tuolta eri kautta, jolloin näin, että olin tallentanut sen jo kuuteen kertaan. Poistin sitten ne viisi. Musiikitkin sain auki, kun viimeisenä kuvana oli linkit musiikeista ja avasin ne yksitellen linkeistään. Olivat tuubista otettuja, eli ei soittanut niitä sen hautajaistilaisuuden kanttori /tai sitten soitti? En ole varma. Musiikit olivat juuri ne siellä soitetut ohjelmalehtisen mukaan, mikä oli etusivulla. Oli hyvin tehty kuvakavalkaadi kukkavihkojen ja muistolauseiden kera, alkoi ihan itkettää. Elin uudelleen ne hautajaiset. Sopii kyllä hyvin tähän pääsiäisen loppuun.
Lunta jaksaa edelleenkin sataa. Mitenköhän Aran tyttären tilalla katot kestävät? Meilläkin on huoltomies kolannut pihaamme, että kulkuväylä esim roskikselle ja parkkipaikalle pysyy suhtkoht auki. Vastapäisen talon lapset ovat innolla rakentaneet lumiukkoja ja muureja tuolla sisäpihalla.- webs
Jaa, en tiedä tuon welhon postin toimintaa mutta kyllä Elisan postissa sekä Firefoxilla ja jopa IE:lla pystyy koko pdf-tiedoston tallentamaan valitsemaansa paikkaan kuten kuvat. Klikkaa vain liitetiedostoa oikealla ja valitsee tallenna kohde levylle ( firefox) ja valitsee kuvat ja klik. sinne menee. IE:lla samoin oikealla klik>tallenna> valitsee kuvat> klik ja sinne menee.
Chromella en onnistunut noin, enkä sitten tutkinutkaan tarkemmin asiaa.
- amummu
Täällä on taas keritty ruotia maailma äärest ääreen; niin tietsikkaongelmat, lumet, kuin homeetkin. Meillä asoy:ssä home on nyt päällimmäisenä, ja taistoa käydään, mitä niille muutamalle homehavainnolle tehdään. Jotkut haluavat, että kämppämme kaadetaan puskutraktorilla ja rakennetaan uudet, toiset taas, että korjataan vammat ja jatketaan asumista. Jälkimmäistä tapaa on moni asiantuntijakin suositellut, perustuen tähän tämän päivän filosofian vastustukseen: jos/kun joku hajoaa, niin uusi kaupasta ja vanha roskikseen. Se ei oikein ole käypänen asuntoihin. Ainakaan asukkaittemme enemmistön mielestä. No, saa nähdä, mitä yhtiökokous lopulta tekee.
Homehan on aines, mihin jotkut reagoivat, toiset eivät. Meilläkin yhden asunnon ihmiset ovat valittaneet oireista, mutta niitä ei lääkäri ainakaan vielä ole todennut homeesta johtuviksi. Sattuneesta syystä olen lukenut varmaan satoja artikkeleita, tutkimuksia, kirjoituksia asuntojen kosteusvarurioista. Vain murto-osassa on esitetty kosteudesta aiheutuvia terveydellisiä haittoja. Tiedän, että niitä on. Oma poikamme kärsii niistä elämänsä loppuun saakka. Asuimme aikoinaan kuusi vuotta homeviljelmän päällä. Hän sai ikuisen yskän, me muut emme mitään. Tosin tuota poikamme yskää ei vakuutusyhtiön iloksi diagnostoitu homeen aiheuttamaksi, mutta mitään muutakaan syytä ei siihen ole löytynyt.
Pääsiäinen meni aika hulinoissa. Lasten kanssa ei hiljaista minuuttia ole, vaikka kuinka tölläisivät ruutua. Jos ei muuta, niin siitä ruudun ohjelmasta poikii kaikenlaisia ääniä. Onneksi olivat kuitenkin mäessä pitkän tovin, joten me vanhat saimme tehdä rauhassa omiamme: minä hellan vieressä ja siippa puuhommien parissa (ja vähän??? myös ruutua kuluttamassa). Minullakin kone oli mukana, mutta en sitä edes avannut saati tehnyt sillä jotain. Eilen sitten vielä kävimme yllärisynttäereillä (sankarille ylläri), ja siellä oli tosi hauskaa.
Tänään olenkin sitten ollut ihan ryydänä ja melkein vain löhönnyt katsellen tallennuksia, joita on kertynyt muutaman viikon aikana. Se Dr. Foster on kyllä hirveä, mutta myös opettavainen siinä, mihin aikuisten pitelemätön itsekkyys - minäminä - voi johtaa.
Tässä omassa lähipiirissä edelleen yritämme pitää lasten puolta äidin itsekkyyttä vastaan. Äiti ei kestä, että hänen uutta kumppaniaan ei hyväksytä, ja siksi rankaisee lapsiaan mitä kamalimmilla asioilla. Uhkailee poikaammekin, että jos tekee lastensuojeluilmoituksen, niin muuttaa Suomessa hornan kuuseen lasten kanssa, koska siihen hänellä lähihuoltajana on oikeus. Ulkomaille ei onneksi lapsia saa viedä.
Tytön tilanne on aivan onneton, ja meneekin nyt terapeutin suosituksesta joksikin ajaksi kummivanhempiensa luokse. Saa vähän lomaa ahdistuksesta, mutta pystyy sieltä käsin käymään omaa kouluaan, ettei tarvitse kaikkia rutiineja muuttaa. Meillekään ei häntä haluttu päästää kun ollaan liian lähellä, ollaan liian subjektiivisia. Kyllä siinä on tytöllä kestämistä, kun kotikuviot on sekaisin ja oma murkunmieli kuohuu. Ei ole lapsen elämä helppoa. Itsekin olen tässä ihan toistaitoinen, kun vain surettaa tuo lasten elämä. Yöt menee valvoessa heidän takiaan.
Mutta näin tämä elämä menee. Päivä kerrallaan.
Hyvää alkanutta viikkoa!- Dr.Whoo
Ja homettahan on luonnostaan kaikkialla, myös terveimmänkin asunnon sisäilmassa. Mitä tehokkaampi koneellinen ilmanvaihto, sen enemmän sisäilmassa on homeita ja mikrobeja. Luonnollisesti talvella vähemmän kuin kesällä.
Ilmeisesti pitäisi siis olla mahottoman tehokas tuloilmansuodatus, varsinkin jos on homeille herkistynyt henkilö.
Tämmöistä muistan jostain hiljattain lukeneeni.. - webs
Dr.Whoo kirjoitti:
Ja homettahan on luonnostaan kaikkialla, myös terveimmänkin asunnon sisäilmassa. Mitä tehokkaampi koneellinen ilmanvaihto, sen enemmän sisäilmassa on homeita ja mikrobeja. Luonnollisesti talvella vähemmän kuin kesällä.
Ilmeisesti pitäisi siis olla mahottoman tehokas tuloilmansuodatus, varsinkin jos on homeille herkistynyt henkilö.
Tämmöistä muistan jostain hiljattain lukeneeni..Kyllä näin on, homeen eri muotoja on kaikkialla, niin ulkona kuin sisätiloissakin. Osa alkaa isoista määristä oireilemaan ja lopulta sairastuu jopa "astman" kaltaisesti jatkuvalle hengitysteiden ärsytys -ja tulehdustilalle. Onneksi suurin osa ei sairastu silti.
Näin kävi meitinkin junnulle. Ja synty sairaudelle lähti työskentelystä useissa nuorisotaloissa joita jopa suljettiin kokonaan laajojen kosteus-ja homevaurioiden takia. Nyt välillä joutuu olemaan astmalääkityksellä pahimmillaan.
Ja sama juttu, ei vakuutusyhtiö silti ole katsonut sitä työperäiseksi sairaudeksi vaikka kuinka paperia latoisi menemään.
Mutta liian vähän luullakseni kiinnitetään huomiota yhä muihin oireilua mahd. aiheuttaviin tekijöihin, ja yksi noista on radon.
Ihan tästä talosta , toisesta rapusta kylläkin löytyy esimerkki. Oli alkanut vähän joka kämpässä joku sairastella oudosti niin sitten olivat alkaneet miettiä mistä moinen voi johtua, homeita ei varmasti ollut, sen ensin tutkivat. Sitten oli jollekin tullut mieleen tuo radonin mahdollisuus ja purkit kämppiin ja bingo.
En muista kuinka isot ne määrät olivat mutta moninkertaisia yli sallittujen arvojen. Pahimmat tietysti alempien kerrosten kämpissä. Ja mistä johtui ? Oli joku huoltomies sulkenut sen portaan kohdalta sokkelikerroksen tuuletusventtiilit jostain syystä "tilapäisesti", ja sitten unohtanut käydä avaamassa ne. Yli vuoden ne olivat ollut kiinni jonka ajan maaperästä noussut radon kaasuna nousi varastotiloihin ja sieltä porraskäytävän kautta myös asuntoihin. - aurora5
Huomenta
On todella surkea tuo a-mummun pojantyttären tilanne. Ihan ulkopuolistakin raivostuttaa. Miten ihmeessä voidaan sanoa, että isovanhemmat ovat "liian lähellä ja subjektiivisiä"? Kyseessähän on sotatila, jollaisen miniä on lietsonut vihallaan. Pidetäänhän sodassakin omien puolta varsin subjektiivisesti.
Vai että pitäisi vielä toivottaa tervetulleeksi miniän uusi mies, miniän joka on jättänyt miehensä ja muuttunut hirviöksi myös omille lapsilleen.
Huonounisena ymmärrän hyvin, ettei a-mummulle tule unta silmään. Käyn täällä taistelua medikaalisia unenantajia vastaan eli olen jättänyt ne suosiolla pois. Silläkin uhalla, että valvon joka toisen yön illasta aamunkoittoon ja joka toisena nukun minimit viisi kuusi tuntia.
Oman lapseni vihollinen, joka valvottaa minua - vanhuuden lisäksi -, ei ole inhimillinen sekään. Luonto on tehnyt tänä talvena kaikkensa, että viimeisetkin korven asukkaat lähtisivät pois, luopuisivat ikiaikaisesta elämäntavastaan ja muuttuisivat osaksi poismuuttajien virtaa. Mutta talvi ei tee kinoksiaan tahallaan. Siinä ero kiusaa tekevään ihmiseen. - Alkuperäinen-Rapu
Sanoja ei löydy kun lukee perheesi nykyisistä vaikeuksista. En ymmärrä yhtään miniäsi käytöstä omia lapsiaan kohtaan. Suoranaista pahuutta "suuren rakkauden" takia. Jos on onnellinen (oikeasti) uudesta miehestään, niin miksi pitää vihata lapsiaan? Eikö onni synnytä empatiaa ja myötätuntoa niitä kohtaan (vähemmän läheisiäkin kuin omat lapset), joita on loukannut uudella onnellaan?
Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että myötätuntoa hylkääjältä ei riitä, eikä heru yhtään hylkäämiään kohtaan - vaikka ovat omia lapsia.
Jaksamista - muuta ei osaa toivotella. - aurora5
Harmit seuraavat toisiaan. Tyttärellä on tänään katsastus. Juuri kun hän on lähdössä sinne puolensadan kilometrin päähän, pennut karkaavat hätäkarsinastaan. Onneksi pystyin pieneltä osin auttamaan, etsimään paikkakunnalta rautakaupan, josta saa aitatarvikkeita, ja kysymään, onko tiettyä artikkelia myytävänä. Pienelläkin paikkakunnalla on nimittäin sen lajin kauppoja useitakin, vaikka muuta ei olisikaan. Nyt hän saa suoraan katsastuksesta ajaa varmaan ostospaikkaan. Kävimme nimittäin jo lauantaina kysymässä samoja tuotteita oman paikkakuntamme rautakaupasta, mutta se oli suljettu torstaina pääsiäiseksi.
Nyt siis vain jännittämään a)meneekö vanha auto läpi katsastuksesta ja b) ehtivätkö pennut tehdä pahojaan ja ovatko edes tallella. Sydän kylmänä odottelen uutisia.
Nettiä kiitän. Sieltä saa hetkessä puhelinnumerot. Aukioloajat vain voivat olla väärin, kuten lauantain tapaus osoittaa.
Joskus tapahtuu kaikkea ja niin nopeasti, että ihmistoiminta ei pysy perässä, vaikka kuinka yrittäisi järkeistää elämänsä. Pitäisi kai niitäkin aitajuttuja olla pinokaupalla hätätilannetta odottamassa. Toisaalta, missä niitä säilyttäisi tällä kelillä. Raskaitakin ovat. Sekä kalliita. - webs
Aapäivää vielä..
Joo, en tiedä, tai tiedänkin että ihminen on myös eläin mutta että käyttäytyä niin eläimellisesti että omia lapsiaan raatelee hajalle? Ei vaan mene tajuntaan ei. Normi ihminen kuten eläinkin päinvastoin vaikka "uhraa" itsensä suojellakseen lapsiaan.
Ja harmeja riittää "mäelläkin" yksi toisensa perään. Ilmeisesti auto pitää käyttää N:ssa asti vai ?
Kyllä onneksi nykyää saa kaikkea nippeliä jos vaikka Tokmanni tai Motonet on lähistöllä, vai onko siellä ihan perus-rautakauppakin olemassa. Monesta paikkaa ovat hävinneet juuri näiden monitoimi-tavaratalojen tultua joista saa rakennustarpeista vaikka hernekeittoon halutessaan.
Eipä kyllä muistu hetkeen mieleen koska täällä on tullut paikoin 2. huhtikuuta 20 cm lunta. Lenkillä sai välillä aika sörsselissä mennä, välillä tuuli pöllytti puista lunta alas sakeina pilvinä.
En nyt soittanut ja kysellyt paljonko sitä siellä tuli ? - aurora5
Lunta tulee koko ajan ja lisäksi on alkanut tuulla. Jospa se tietäisi "kaivatun" vesisateen alkamista. Olisi edes vaihtelua.
On täällä oikea rautakauppa, jonka yhteydessä maatalouskauppa sekä iso ulko-osasto jossa on pihalaattoja ja vaikka mitä. Näyttää veneitäkin olevan myynnissä. Ostimme sieltä puutarhakalusteet mökille.
Pennuista ja katsastuksesta en ole vielä kuullut mitään. Parempi etten ala soittelemaan, kun toinen luultavasti hikipäässä rakentelee niitä aitajuttujaan. Koirulien uskon kyllä pystyttelevän kodin lähitienoilla siksi, että ne ovat pihalla tottuneet olemaan paljon vapaana ja saamaan sinne ruokansa. Viisi kuukautta alkaa olla koiralle jo aika älyllinen ikä;)
- aurora5
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/178015-junafanit,-huomio-matkusta-joensuusta-nurmekseen-ennatysnopeasti-videolla
Nytpä ei tarvitse matkusta enää minnekään, kun netin kautta pääsee kulkemaan. On 7 minuutin video ja sen alla reaaliajassa etenevä puolentoista tunnin video.
Ihan kesäinen fiilis tuli.- webs
Kummallako menisit? Ekalla ei kerkiis eväitä syödä ja toisella nehän loppuu puolvälissä kesken :))
Muistanko väärin et siel Viekis? oli jossain ihan lentokenttä, vai kaupungin "takamailla" ? - aurora5
webs kirjoitti:
Kummallako menisit? Ekalla ei kerkiis eväitä syödä ja toisella nehän loppuu puolvälissä kesken :))
Muistanko väärin et siel Viekis? oli jossain ihan lentokenttä, vai kaupungin "takamailla" ?Matkustin jo tuon tunti kymmenen minuuttia J:suusta tänne L:aan. Aika meditatiivinen elämys, katsella rataa ja kuunnella kuskin puhelua ilmeisesti kuvaajan kanssa, taustalla radion musaa. Ihan rupesi nukuttamaan kuin junassa oikeastikin.
On siellä kutakuinkin toimeton lentokenttä, oisko siitä korvaajaa Malmille, hih. Koiraporukat tuntuu joskus siellä kokoilevan notskin ääressä. - webs
aurora5 kirjoitti:
Matkustin jo tuon tunti kymmenen minuuttia J:suusta tänne L:aan. Aika meditatiivinen elämys, katsella rataa ja kuunnella kuskin puhelua ilmeisesti kuvaajan kanssa, taustalla radion musaa. Ihan rupesi nukuttamaan kuin junassa oikeastikin.
On siellä kutakuinkin toimeton lentokenttä, oisko siitä korvaajaa Malmille, hih. Koiraporukat tuntuu joskus siellä kokoilevan notskin ääressä.Ei siis kenttä kovin vilkkaasti liikennöity, puuttuu paikallinen "keihänen" joka alakas "mummoja" lennättää Jns:hun ilakoimaan . Tiijä täällä jos ne raahais tuon Malmin vaikka Sipoon takamaille?
- Cee-Lila
Minä ainakin puolustan, että Malmin lentokenttä säilytettäisiin. Olen asunut sen kupeessa ja ihan kiva oli katsella kun pikkukoneet pörräsivät taivaalla ja laskuvarjohyppääjät hyppivät korkeuksista. U:n veli harrasti ilmailua, hankki lentolupakirjan ja lenteli myöhemmin ihan työkseen niillä muutaman hengen vetävillä koneilla. Minäkin olin kerran mukana poikamme kanssa, joka oli silloin pieni, matkasimme Mikkelin kentältä Helsinkiin.
Tuota junaa kun katsoin, tuli ihan huono olo, kun se nopeutettu versio vilisi silmissä. Aivan kuin olisin oikeasti ollut kyydissä. Nuorena, jolloin alvariinsa matkustin junalla noin kerran kuussa Mikkeliin, voin huonosti lähes joka kerta, kun sivuikkunasta katsoin ohi vilistäviä puita.
- amummu
Voi, tuhannet kiitokset empatiasta! Itkuksi kyllä meni. Sitä kyllä jo yölläkin tein. Mutta tänään taas uusi päivä, ja illalla kuullaan, miten eka yö ja päivä tytöllä on mennyt. Kummeillakin aikamoinen homma lisähenkilöstä perheessä, mutta toivotaan, ettei kovin kauan tarvitse po. järjestelyä pitää yllä.
Karmeeta on tuolla Itä-Suomessa tuo lumen aikaansaama tuho. Minua hirvittää jo ajatus A:n tyttären koiranpentujen karkuun pääsemisestä. Miten ne siellä luonnossa pärjäisivät, jos taipaleelle lähtisivät. Mistä ruokaa. Kylmää kai kestäisivät ainakin jonkun aikaa. Ilman ruoan antamaa energiaa ei kuitenkaan kovin pitkään. Luulisin. Plussaa ovat luvanneet tästä lähin ainakin näille leveysasteille, mutta sekin voi ensin aiheuttaa lisää tuhoja ennen kuin sulaminen tapahtunut.
Matkavalmistelujakin pitäisi vähin erin tehdä, mutta ei ole nyt matkaintoa pennin vertaa. Toisaalta ajattelen, että saattaisi tehdä hyvääkin olla vähän aikaa etäämmällä näistä murheista. Eiväthän ne mielestä mene, mutta saattavat ainakin hetkeksi jäädä taka-alalle uutta kokiessa. Niin ainakin toivon.
Ilma on melkein kuin morsian, mutta tänään on taas pakko keskittyä as oy:n ongelmiin. Illalla tulee meille muutama osakas valmistelemaan torstain kokousta, missä vihdoin (toivottavasti) keskustellaan myös vaihtoehtoisista korjauksista. Selvitetty nyt on, että vaihtoehtoja todellakin on, mutta tähän saakka hallitus (pois lukien minä) on ollut sitä mieltä, että kämpät puretaan lähes alkutekijöihinsä ja sitten taas kootaan kasaan.
Puheenjohtajan unelma kyllä edelleenkin on, että talot ajetaan puskulla maan tasalle ja rakennetaan kokonaan uudet. Jos olisikin rakennusoikeutta paljon jäljellä, niin siinä saattaisi piillä idean itiö. Mutta kun ei ole kuin pala tonttia myytävänä täällä alhaisen rakennusoikeuden alueella, niin se ei paljon asiaa auta, rahasta tulisi pula heti alkumetreillä. Itse toivon, että koko remppakuvio etenisi hitaasti, kun suurin osa asunnoista kunnossa, ja kämpissä joista hometta löytyi aloitetaan korjaus kesällä, ja samalla saadaan niistä osvittaa jatkoon. Puhis oli kyllä sitä mieltä, että kaikki korjaukset pitää olla tehtynä jouluun mennessä; hänen suunnitelmansa mukaan, jota voisi kutsua utopian ja dystopian yhdistelmäksi;(
Nyt kauppaan, että saadaan illaksi pullaa porukalle.
Kevättä odotellessa! - amummu
Minäkin kävin tuolla junamatkalla. Pikamatkalla tuli huono olo, vaikka näkyvyys suoraan eteen. Mutta oikealla nopeudella matkustaessa tuli todella junamainen fiilis. En itse ole aikoihin junalla kulkenut, ellei nyt näitä lähijunia lasketa. Lieksan asemalta poimimme kerran, muinoin erään poikien koulukaverin kyytiin, mutta mitään muistikuvaa ei aseman(kaan) alueesta ole saati muualta kaupungista. Läpikulkumatkalla vain olimmekin.
Taitaa tulla juuri näinä päivinä kolme vuotta, kun viimeksi olen matkustanut junalla ihan realityssä. Menimme autojunalla Rovanimelle ja sieltä jatkoimme Luostolle. Siellä ovat juuri nyt toinen poika, miniä ja kettispoika lomalla. Hauskoja kuvia ja videoita koiran touhuista ovat lähettäneet. On pentu ihmeissään, kun ei koivet, vaikkakin jo pitkät, tapaa kovaa maata hangissa räähätessään. Joulun aikaa kyllä se siellä jo ekan kerran kävi harjoittelemassa, mutta lunta on tullut sen jälkeen vaikka kuinka paljon. - webs
"Tuota junaa kun katsoin, tuli ihan huono olo, kun se nopeutettu versio vilisi silmissä."
Ja jo nuorena tuli huono olo kun juna " puksutteli" alle satasen vauhtia? Kuinkas nyt kävisi kun vauhdit ovat ajoittain n 200 km/h. Mutta aika vähän on pääratojen varsilla ihan tuollaista metsätaivalta kuin tuossa A`ran reitillä.
Ja junatkin sellaisia ettei tuota parinsadan vauhtia oikein huomaakaan.- Cee-Lila
En ole nuoruuteni jälkeen juuri junalla matkustanutkaan, Joskus bussilla ja yleensä henkilöauton kyydissä. Myös ex-miniäni ja pojantyttäremme tuli aina huonovointiseksi henkilöautossa, jos eivät päässeet etupenkille.
- webs
Cee-Lila kirjoitti:
En ole nuoruuteni jälkeen juuri junalla matkustanutkaan, Joskus bussilla ja yleensä henkilöauton kyydissä. Myös ex-miniäni ja pojantyttäremme tuli aina huonovointiseksi henkilöautossa, jos eivät päässeet etupenkille.
Juu, kyllä moni tulee pahoinvoivaksi jos vaikkapa joutuu istumaan selkä menosuuntaan. Itse en oikein siedä noita kovaa pyöriviä laitteita. En tiedä jäikö siitä kammo kun pentuna isommat kollit väkisin pitivät ja vinhaan pyörittivät "karusellissä" niin ettei jaloillaan pysynyt ja puoli tuntia piti oksennella.
Teitkö muuten mitään niistä koneen laitepäivityksistä mitä siinä viimeisessä linkissä oli? Edes sen bios-päivityksen? - Cee-Lila
webs kirjoitti:
Juu, kyllä moni tulee pahoinvoivaksi jos vaikkapa joutuu istumaan selkä menosuuntaan. Itse en oikein siedä noita kovaa pyöriviä laitteita. En tiedä jäikö siitä kammo kun pentuna isommat kollit väkisin pitivät ja vinhaan pyörittivät "karusellissä" niin ettei jaloillaan pysynyt ja puoli tuntia piti oksennella.
Teitkö muuten mitään niistä koneen laitepäivityksistä mitä siinä viimeisessä linkissä oli? Edes sen bios-päivityksen?Tein sen Biosin, mutta se seuraava intel chipset drivers ei onnistunut jostain syystä.
- webs
Cee-Lila kirjoitti:
Tein sen Biosin, mutta se seuraava intel chipset drivers ei onnistunut jostain syystä.
Ahas, no hyvä että tuo bios-päivitys onnistui, sehän noista tärkein olikin. En tiedä miksi sitten tuo piirisarjan päivitys ei mennyt läpi? Ilmoittiko se mitään virhekoodia sille? Tai pyysikö välillä uudellenkäynnistystä tai asennuksen lopussa, sillä sen se vaatii.
Nyt huippufuten pariin....
- Cee-Lila
Katsoin juuri Viron luontokameraa, niin merikotka hautoo pesässä, samoin kakk, eli mikä lintu lie, joku pöllö kait, sillä oli ainakin eilen kaksi munaa pesässä ja peura söi heinää niiden ruokintapaikalla. Yöllä siellä on aina monta hirveä syömässä. Siellä on myös sellainen laari, jossa on porkkanoita. Eilen tulleet lumet olivat sieltä jo häipyneet. Myös pandoja vilkaisin äsken, molemmat söivät bambua omissa sisäkarsinoissaan.
- huh-huh
Ei hitto, syökö peura heinää? Onks Virossaki luontoo? Jos havaitset jotain vielä luonnosta, niin kerro pliis. Mut älä wepskullille, se ampuu eli järjestää luonnon tasapainoo oikeeseen uskoon
- aurora5
Pennut tallessa. Lumeen peittynyttä aitaa korotettu uusilla elementeillä. Autokin meni läpi katsastuksessa. Sadekin tuntuu loppuneen.
Nyt vaan kohti uusia seikkailuja.- webs
Hyvä niin, aikaa ehkä hengähtää ja kerätä voimia ja sitten taas odottamaan mitä tuleman pitää. Pahinta ei kannata pelätä eikä parasta toivoa, kunhan siitä keskivertoa :))
- amummu
Hieno juttu! Monta hyvää asiaa kerralla!
- Cee-Lila
Arallakin helpotti, kun tyttären asiat onnistuivat.
- häh-juu
Kyl se kesä tulee. Mitens ne seikkailut, mitä kohti niinku? Omat vai tyttären seikkailut?
- webs
Täällä ei "aamua avattu" vielä, no nyt on sitten.
Mitäs uutta maailmalla, no varmaan yhtä sun toista johon ei ole otetta vielä mistään saanut, ja liekös tuo niin väliäkään? Riittää ihan näissä pienimmissäkin ympyröissä välillä ihmettä ja kummaa, vaaleempaa ja tummaa.
Joo, komee aamu, yöllä -8 ,kova sumu joka tosin nopsaan kasin jälkeen hävisi kun tossuttamaan lähdin. Mitäs sitten, oikeestaan pitäs lähtee vaik Itiksessä käymään mutta kun ei nyt oikein taho, olkoon. - Cee-Lila
Huomenta. Kaunis on päivä. Ketjumme lähenee uhkaavasti 500 kirjoitusta, kenellä vuoro aloittaa seuraava?
Mitäs uutta Suomessa? No ainakin turkulaistoimittaja joutui muuttamaan pois kotikaupungistaan, kun kirjoitti viime vuonna että maahanmuuttajanuorukainen oli auttanut uhreja Turun puukotuksessa. Sai sellaiset vihat päälleen, että joutui muuttamaan Helsinkiin.
Tampereella löydetty naisen ruumis kuivatusta koskesta. Ja Mika Lehtimäestä tulee Kojonkosken seuraaja. Ainakin tavattoman hyvä urheilun asiantuntija ja selkeä-ääninen ainakin selostuksissaan.- hih-heh-huh-huh
Kiitti uutisista. Voitsä viel selvittää, miksi se kuivattiin se koski, siis ei kojonkoski
- hih-hoh-huh-heh
Joo, mä en oo ihan varma, onko minunkin tsemppini huomattu, mutta jos ei ole, niin ammulle sen verran kannustusta, että toivottavasti kummit antavat lapsenlapselle sentään vaikka sitten sanaa, jos ei jaksa muuta. Ja ammu, jos näät sellasen ilmotuksen, että etsitään Suamen objektiivisinta anoppii, niin kehotan osallistumaan, ninku.
Joo ja doktor, koeta vaikka stailata kämppääs, jos se menis paremmin kaupan. Eilen tuli just uutisissa ohjeita. Nykyään kuulemma ottavat laatuvalokuvia ja jos onnistutaan luomaan ostajalle sellanen fiilis, ni kyl se kauppaki sitten syntyy
Joo ja lieksalaiselle, että Suami kaipaa rajaseudulle taistelijoita, joilta ei sisu lopu oli sitte talvi tai kesä, kulkeeko aura tai eikö kulje, sillä valjakko kulkee ja autolla pääsee
Mutta rapu rapu, koita ny vihdoin päästä eroon ent. äijästäs, käy sitte vaikka useemmin laivoilla.
Oikeestaan ceelle ja wepskullille ei ny oo lohdutuksen sanoja. Toisaalta jos on jotain sellasta, mikä tarvis lohduttajaa, ni kertokaa. No kovalle sumulle en mitään voi- Alkuperäinen-Rapu
hih-hoh-huh-heh - vanhaan näyttää olevan sinullakin kaipuu, kun piipahdit tervehtimään elämäläisiä!
Totta on, että moni tekee pahan virheen lähtiessään jostakin hyvästä yhteisöstä luullen "elämän" aukeavan muualla pelkkänä auvona. Niin ei kuitenkaan useinkaan (tuskin koskaan) käy.
Älä huolehdi, kyllä minä olen "päässyt eroon ent. äijästäni", mutta hän on kuitenkin lasteni isä, eikä siitä voi(si) erota. Se harmittaa minua lasten takia. Puoliso (mies tai nainen) on kuitenkin "ei sukua", mutta yhteiset lapset ovat parasta, mitä kaksi toisilleen voi antaa. He ovat molempien vanhempiensa yhteiskoostumus! Se pitäisi jokaisen vanhemman muistaa. - heh-heh
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
hih-hoh-huh-heh - vanhaan näyttää olevan sinullakin kaipuu, kun piipahdit tervehtimään elämäläisiä!
Totta on, että moni tekee pahan virheen lähtiessään jostakin hyvästä yhteisöstä luullen "elämän" aukeavan muualla pelkkänä auvona. Niin ei kuitenkaan useinkaan (tuskin koskaan) käy.
Älä huolehdi, kyllä minä olen "päässyt eroon ent. äijästäni", mutta hän on kuitenkin lasteni isä, eikä siitä voi(si) erota. Se harmittaa minua lasten takia. Puoliso (mies tai nainen) on kuitenkin "ei sukua", mutta yhteiset lapset ovat parasta, mitä kaksi toisilleen voi antaa. He ovat molempien vanhempiensa yhteiskoostumus! Se pitäisi jokaisen vanhemman muistaa.Vai joku niinku vitun kaipuu vanhaan.
Muista ny sit olla objektiivinen anoppi kans, ni sit teit on isossa Elämäss kaksi. Siit ei ihan vielä kunnon tilastoja saada. Ookko saanu paljon bojoja hesarin kirjoituksista, sus on meinaan ainesta ihan aattelijaks asti - Alkuperäinen-Rapu
heh-heh kirjoitti:
Vai joku niinku vitun kaipuu vanhaan.
Muista ny sit olla objektiivinen anoppi kans, ni sit teit on isossa Elämäss kaksi. Siit ei ihan vielä kunnon tilastoja saada. Ookko saanu paljon bojoja hesarin kirjoituksista, sus on meinaan ainesta ihan aattelijaks astiKyllä meitä anoppeja on "Elämässä" moniakin - ei ainoastaan kaksi. Tietysti meistä jokainen yrittää olla mahdillisimman hyvä ja oikeudenmukainen äiti ja anoppi. Parhaamme yritämme lastemme- ja lastenlastemme takia.
Sitten - kiitos kysymästä. Olen saanut kirjoitukseni julki Hesarissa ja noita mainitsemiasi "bojoja" aivan hyvin. Paremmin kuin moni muu - käy vaikka katsomassa. Olet varmaan käynytkin, kun tiedät mistä puhut.
- häh-kysyn-vaan
Äläkää ny mittään digimatkoo junilla vaan hypätkää kuapion junaan tai
https://www.youtube.com/watch?v=MSs7u-YLOiI Onkohan Elli enää Jojensuussa?- Cee-Lila
Ei ole Elli enää Joensuussa, on ollut viime aikoina Helsingissä.
- häh-toteen-vaan
Uskoosin, et seuraavan elämän alottajan ei tartte ku laittaa yks pystyviiva lisää. Rapu vois sen seuraavan, ku ny annoin ohjeenki oikeen järjestysluvun kirjootamisen suhteen
- Alkuperäinen-Rapu
Kiitos - "yks pystyviiva lisää", tuo kyllä helpotti kovasti avaamista, mutta en nyt avaa, kun tämä loppuva on minun avaamani!
- Cee-Lila
https://www.youtube.com/watch?v=Ck8zNTzvuII
Tässä Haloo Helsingin Elli laulamassa, Kaunis kipale Tuntematon. - webs
Avattu on uusi, tuon irvailevan aloituksen rinnalle.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3177424Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662146- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161362- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91231Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691210RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541146Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019