Rivkah Lambert Adler on kirjoittanut Breaking Israel News –sivustolla 76-vuotiaasta juutalaisesta rabbista, joka varoittaa sodan olevan hyvin lähellä.
Kyseessä on rabbi ja mystikko Amram Vaknin, joka sai varoituksen tuonpuoleisesta ollessaan 3½ tuntia huoneensa lattialla viime lauantaina, 22.8.2015.
Asiasta kertoi rabbin oppilas Gil Nachman, joka kertoi rabbin saaneen lähestyvästä tuhosta sellaisia yksityiskohtia, että viholliset tulevat saastuttamaan veden, hedelmät ja vihannekset sekä vahingoittamaan sähköverkostoa. Israelin kaduille tulee kuolemaan tuhansittain ihmisiä.
Miksi näin tapahtuu? Tuho tulee, koska tämän ajan johtajat eivät halua tehdä parannusta (teshuva). Johtajat eivät ole hereillä. Jumala haluaisi johtaa heitä oikealle tielle. Meillä kaikilla on syytä parannuksentekoon.
Oikeat johtajat, kuten Mooses ja Daavid, tekevät itse parannusta eivätkä vain kehota toisia parannuksentekoon.
Nachmanin mukaan Israelia ei auta armeija ei Netanyahu eikä kukaan, vain parannuksenteko.
Parannusta pitää tehdä sekä sisäisistä synneistä, joita muut eivät näe, että kaikkien näkemistä julkisynneistä. On hyvin tärkeää kunnioittaa isää ja äitiä. Ja aina on puhuttava totta ja oltava aitoja. Kaikessa on kyse totuudesta (emet).
Rabbi Vaknin: Tuho tulee syntiseen Israeliin
5
130
Vastaukset 5
- PasiToivonen
Ei pidä paikkaansa. Jumala on siunannut Israelia siitä lähtien kun Jeesus ristiinnaulittiin.
- jomking
Taitaa Pasi puhua palturia, kuka siunaa israelia kun Iran saa ydinaseohjelmansa päätökseen.
- PasiToivonen
Et sitten ymmärtänyt että kommentti oli tarkoitettu sarkastiseksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen381828- 791331
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841281Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m141173Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291075Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93980- 74979
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast53751Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää56680Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13679Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27658- 43655
- 147651
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93622- 28618
- 51617
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95615- 47587
