Sote, siis mikä?

MeOlemmeMitäSaammeOlla

Mihin menevät voitot, menevätkö ne takaisin valtiolle?
Meneekö se jotenki niin, että voitot sinne jonnekin ja tappiot verotuksessa vähennykseen?

150

2098

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hallaahon.äänestäjä44
      • TurhaKitaataPskajohousus

        Porsastelijat sopeutumassa ja sotepalttoonkääntäjät ja k.edustajat hillamotolpalla. Suomi voi hyvin ja korrrruptio kans. Joku wallin ristillisistä meinas et kaikkien muiden asioohin voipi puuttua muttei sopeutumiseläkkeeseen joka on täysin kansalaisten oikeustajun väheksymistä isolla Veellä. Että kuka se on joka tämän verovaroin kustannettavan porsaanreijän aikoinaan on keksinyt, tässä ei ole muuta ajateltu kuin omia taskuja. Kovin on k.edustajat hiljaa niin kok kepu kuin ssdp kin. Jos on ITTE halunnut ehdokkaaksi eduskuntaan niin voi voi jos se työ ei jatkukkaan kuin yhren tai kaksi kautta. Sitä vaan pitää ettii ittelleen uusi Työ, se se vaan on Sama juttu Jokaisella kansalaisella joka lähtee ed.työstään ja sit kuule se uustyä loppuu niin vaa pitää kattella aina uutta. Ei kellekkään muullekkaan makseta muutamaa tonnia kultaisena eläkkeenä siitä hyvästä ettei sua enää jatketa sitä duunisopimusta vaan on mentävä muiden mukana kilometritehtaalle luomaan ansiosidonnaista 400 pvää. Kas kun siihenkin on puututtu sekin oli ennen 500 pvää. Kukas se siihenkin puuttui. muodossa

      • Tajusittekste

        Sitten oikein piti nauraa, kui ulkomaat kilvan kehuskelee Suomea muailman onnellisempana maana, ja kui ystövällisesti myö tiälä otetaan avosylin vastaan matuja maailmalta ja ollaan ihan avokätesii ja tarjotaan jopa OMMOO TALLOO ASUTTAVAKSI, eli suomeksi käännetty : Pyrkikää kaikki paklaiset ja matut Suomeen siälä teille luvataan kaikki ja vähän enemmänkin mitä vua tahdotte. Saa ilmasen lukaalin rahaa käyttöön evästä pöytään. Näin ulkomaat puskee omilta rajoiltaan porukat tänne. Eipä ole ennen näin kehuttukaan mut nyt on pari vuotta riittänyt hölmöille imartelua

      • maagikko
        Tajusittekste kirjoitti:

        Kansanedustajat tuohoavat kansat
        Lakimiehet tuhoavat oikeuden
        Yliopistot tuhoavat tiedon
        Hallitukset tuhoavat vapauden
        Lehdistö tuhoaa informaation
        Pankit tuhoavat talouden
        Lääkärit tekevät ihmiset sairaiksi
        Uskonnot tuhoavat henkisyyden
        -Michael Ellner-

      • Ei.kokkelikepuleita.hall

        Kansankynttilät ts.edustajat ja kanisterit, pitävät huolta ekaks omistaan ja ehkä sitten jopa kansalaisten kin asioloista jos hyvin käy. Tämä Kokkareitten, Kepuleiden aikana on menty niiin alas ettei alemmaksi voi päästä meinaan kansan hyvinvointi on niiin huonosti hoidettu ja viälä viimemetreillä yritetään puristaa loput kin mehut ja duunataan vielä kaiken muailman asialistoja seuraavalle kin hallitukselle heidän mieleisiään tekemisiä kin. Toivon torella kin ettei nämä kukot ole seuraavassa hallituksessa päättämässä ja tuomassa lisätaakkoja jo rankaisemmilleen , pienituloisille,lapsiperheille,eläkeläisille,työttömille. Rikkaitahan nämä kokkelikepulit ovatkin ansiokkaasti rikastuttaneet köyhien kustannuksella.

      • äläviitsihöpöttääroskaa
        Ei.kokkelikepuleita.hall kirjoitti:

        "köyhien kustannuksella" Ei köyhillä ole mitään otettavaa, jokainen on oman onnensa seppä.
        Tarkoitatko, että kun niitä armonpaloja on vähennetty, mitä varattomille annetaan, niin siitä mukamas joku rikastuisi.
        Jos et ole huomannut, niin valtio on velkaantunut vauhdilla, joka vuosi on otettu syömävelkaa, jota on sitten köyhille jaettu erinäisinä avustuksina ja tukina.
        Kaikkeen ei vain ole varaa, osa meistä maksaa veroja kaiken aikaa, sillä kustannetaan myös osaltaan köyhille menevät tuet. Pienituloisista veronmaksajista noin 60% saa enemmän tukina takaisin mitä maksavat veroja.
        Menkää köyhät töihin ja lopettakaa muiden kustannuksella loisiminen.

      • TuuliajollaSotkuSote
        TurhaKitaataPskajohousus kirjoitti:

        Kovin on hilijaasta . Kuinka kalliiksi tämä mahtaa tulla ja pienituloiset taas kärsii, eiköstä vain.

      • voihyvätavaton
        TuuliajollaSotkuSote kirjoitti:

        Kovin on hilijaasta . Kuinka kalliiksi tämä mahtaa tulla ja pienituloiset taas kärsii, eiköstä vain.

        Mitenkä tästäkin aiheesta saat pienituloiset kärsijöiksi, kun tällä ei ole kenenkään tulotason kanssa mitään yhtymäkohtaa.

      • Onko.helsinki.uusi.maa

        Mikä maa helesinki on, koska perustettu. Kuka on kuningas keisari siellä.

      • OmaKansaViimeiseksi
        äläviitsihöpöttääroskaa kirjoitti:

        "köyhien kustannuksella" Ei köyhillä ole mitään otettavaa, jokainen on oman onnensa seppä.
        Tarkoitatko, että kun niitä armonpaloja on vähennetty, mitä varattomille annetaan, niin siitä mukamas joku rikastuisi.
        Jos et ole huomannut, niin valtio on velkaantunut vauhdilla, joka vuosi on otettu syömävelkaa, jota on sitten köyhille jaettu erinäisinä avustuksina ja tukina.
        Kaikkeen ei vain ole varaa, osa meistä maksaa veroja kaiken aikaa, sillä kustannetaan myös osaltaan köyhille menevät tuet. Pienituloisista veronmaksajista noin 60% saa enemmän tukina takaisin mitä maksavat veroja.
        Menkää köyhät töihin ja lopettakaa muiden kustannuksella loisiminen.

        Uutiset ruotsinmaalta hälyttäviä. Mutta kaikki huonokin malli ja tekemiset kyllä otetaan kåyttöön tännekin. Matuja notkuu työttöminä jokapuolella maata, paitsi taihiarojat. Hieromislaitoksia ympäriämpäri ja muita vierasmaalaisia verottomia tienareita elätetään.

      • Poistattaajaaa

        Anna olla vaan. Ei tarvii poistaa.

      • trio..yksityistäjät
        TuuliajollaSotkuSote kirjoitti:

        Kovin on hilijaasta . Kuinka kalliiksi tämä mahtaa tulla ja pienituloiset taas kärsii, eiköstä vain.

        Toimiva Julkinen terveyspuoli ollaan ajamassa alas väenväkisin. Ulkomaita myöten aikaisemmin arvostettu, ei vaan kelpaa kokkareille eikä kepuleille eika uuvateille.

      • PalveluseteliKyseSuhmura
        maagikko kirjoitti:

        Kansanedustajat tuohoavat kansat
        Lakimiehet tuhoavat oikeuden
        Yliopistot tuhoavat tiedon
        Hallitukset tuhoavat vapauden
        Lehdistö tuhoaa informaation
        Pankit tuhoavat talouden
        Lääkärit tekevät ihmiset sairaiksi
        Uskonnot tuhoavat henkisyyden
        -Michael Ellner-

        Luinpa tässä kelan sivuilta näistä Palveluseteistä " Miten palvelusetelin arvo määrittyy?
        -kaikille käyttäjille samansuuruinen TAI
        -tulossidonnainen ELI sen arvo riippuu ASIAKKAAN TULOISTA.....siis mitä??????
        Niin että kaikkiko samanarvoisiako kö????

      • Orvotonoon
        Onko.helsinki.uusi.maa kirjoitti:

        Mikä maa helesinki on, koska perustettu. Kuka on kuningas keisari siellä.

        Sipilä ja Orpo vuoronperää...

      • SdpjaRinneOikeassa
        äläviitsihöpöttääroskaa kirjoitti:

        "köyhien kustannuksella" Ei köyhillä ole mitään otettavaa, jokainen on oman onnensa seppä.
        Tarkoitatko, että kun niitä armonpaloja on vähennetty, mitä varattomille annetaan, niin siitä mukamas joku rikastuisi.
        Jos et ole huomannut, niin valtio on velkaantunut vauhdilla, joka vuosi on otettu syömävelkaa, jota on sitten köyhille jaettu erinäisinä avustuksina ja tukina.
        Kaikkeen ei vain ole varaa, osa meistä maksaa veroja kaiken aikaa, sillä kustannetaan myös osaltaan köyhille menevät tuet. Pienituloisista veronmaksajista noin 60% saa enemmän tukina takaisin mitä maksavat veroja.
        Menkää köyhät töihin ja lopettakaa muiden kustannuksella loisiminen.

        Rinne on oikeassa ja Sdp kannanotoissaan jotka pohjautuvat selkeään ajatteluun Sote hommassa. Kokkareet ja kepulit yksityistäisivät koko suomen varsinkin kun kepuleitten piäkanisteri on yksityisyrittäjä pohjainen mutta suomea ei voi johtaa kuin huonoa yritystä, pitäisi jo ihmisten ja äänestäjien se tajuta ensi vaaleissa.. Sopeutumiseläkkeen poistosta ei ole kuulunut mitään, onko mahdollisesti löytynyt uusi keino verovarojen väärinkäytölle!

      • EiMitäänJärkeätriolla
        maagikko kirjoitti:

        Kansanedustajat tuohoavat kansat
        Lakimiehet tuhoavat oikeuden
        Yliopistot tuhoavat tiedon
        Hallitukset tuhoavat vapauden
        Lehdistö tuhoaa informaation
        Pankit tuhoavat talouden
        Lääkärit tekevät ihmiset sairaiksi
        Uskonnot tuhoavat henkisyyden
        -Michael Ellner-

        Tänään eduskunnassa Kokoomuksen ORPO myönsi että, Terveydenhoito tulee kallistumaan kun ja jos SOTE tuotetaan (yksityisten tuottamilla terveyspalveluila)Elikkäs hoitoa tulevat saamaan vain he joilla on rahaa. Pienituloiset saavat tyytyä asperiiniin vaiva kuin vaiva. Eikä niitä jonoja nyt niin paljon ole, etteikö muka jokainen hoitoa tarvitseva hoitoon pääse. Se on jonkun aloittama valitusvirsi johon yksityiset ovat tarttuneet ja varsinkin kokoomus/kepulaiset. Meillä on jo maailmallakin ihailtu Toimiva hyvä terveydenhoitojärjestelmä, ei siinä tarvita kalliita miljardeja maksavaa kokoomuksen ja kepun ajamaa YKSITYISTÄMISTÄ SETELEINEEN joiden saamiseksi katsotaan asiakkaan massikkaa minkä hintasen setelin kukin saa. Huh kyllä pelottaa tavallisia kansalaisia kiireellä ,kuuntelematta tehtyä ja jo nyt kalliiksi tullutta kaiken maailman kokoustamisilla konsulenteilla sun muilla suhmuroinneilla.

      • YrittäjätNiinpä

        Vai Pk yrittäjien nais Susanna meinasi että "heidänkin" mielestä Sote pitäisi tälläisenään muka viedä loppuun ja kauhukuvia maalaten, että muuten ei saada "kunnon " palveluja. Hohhoijaa se se vaan on kovaa vääntöä näillä Yrittäjillä kun on OMAT LEHMÄT OJASSA siinä bisneksessä mukana. Näitä susannia tuntuu riittävän mielipiteineen hyväveli touhuineen.

      • BisnesSoteEiHyvä

        SotkuSoteYrittäjät, koettakaa jo ymmärtää , ette te välitä samanarvoisista palveluista koko kansalle, teillä on vain yksi intressi kokoomus ja kepulaisilla verovaroilla tienaaminen bisnesmalliin. Runnotte sotea läpi, koska tietää trio poppoo eteeivät ole hallituksessa seuraavina vuosina.

      • KukaKiittääTrioa
        TurhaKitaataPskajohousus kirjoitti:

        Porsastelijat sopeutumassa ja sotepalttoonkääntäjät ja k.edustajat hillamotolpalla. Suomi voi hyvin ja korrrruptio kans. Joku wallin ristillisistä meinas et kaikkien muiden asioohin voipi puuttua muttei sopeutumiseläkkeeseen joka on täysin kansalaisten oikeustajun väheksymistä isolla Veellä. Että kuka se on joka tämän verovaroin kustannettavan porsaanreijän aikoinaan on keksinyt, tässä ei ole muuta ajateltu kuin omia taskuja. Kovin on k.edustajat hiljaa niin kok kepu kuin ssdp kin. Jos on ITTE halunnut ehdokkaaksi eduskuntaan niin voi voi jos se työ ei jatkukkaan kuin yhren tai kaksi kautta. Sitä vaan pitää ettii ittelleen uusi Työ, se se vaan on Sama juttu Jokaisella kansalaisella joka lähtee ed.työstään ja sit kuule se uustyä loppuu niin vaa pitää kattella aina uutta. Ei kellekkään muullekkaan makseta muutamaa tonnia kultaisena eläkkeenä siitä hyvästä ettei sua enää jatketa sitä duunisopimusta vaan on mentävä muiden mukana kilometritehtaalle luomaan ansiosidonnaista 400 pvää. Kas kun siihenkin on puututtu sekin oli ennen 500 pvää. Kukas se siihenkin puuttui. muodossa

        Kaikki mitä tää hallituspoppoo on tehnyt on vain oman hyvän tavoittelua, Kokoomuksen Orpo ja Yritysjohtaja Sipilä siinä mukana s kaupanlogolla varustetut sinijuoksupojat. Sotesopasta orpon piti vihdoin myöntää ettei sote tällä syysteemillä halpaa ole kun yksityisyrittäjiä tulee pilvin pimein heidän ansioistaan markkinoita verottamaan valtion pussista ja verovaroin saamiinsa yrityspalveluihin varakkaille vain. että siinä tippui pois terveyspalveluihin hinnoittelemaan pienituloiset asperiiniloukkoon.

      • KukahanSyöEläkekassoja
        TurhaKitaataPskajohousus kirjoitti:

        Porsastelijat sopeutumassa ja sotepalttoonkääntäjät ja k.edustajat hillamotolpalla. Suomi voi hyvin ja korrrruptio kans. Joku wallin ristillisistä meinas et kaikkien muiden asioohin voipi puuttua muttei sopeutumiseläkkeeseen joka on täysin kansalaisten oikeustajun väheksymistä isolla Veellä. Että kuka se on joka tämän verovaroin kustannettavan porsaanreijän aikoinaan on keksinyt, tässä ei ole muuta ajateltu kuin omia taskuja. Kovin on k.edustajat hiljaa niin kok kepu kuin ssdp kin. Jos on ITTE halunnut ehdokkaaksi eduskuntaan niin voi voi jos se työ ei jatkukkaan kuin yhren tai kaksi kautta. Sitä vaan pitää ettii ittelleen uusi Työ, se se vaan on Sama juttu Jokaisella kansalaisella joka lähtee ed.työstään ja sit kuule se uustyä loppuu niin vaa pitää kattella aina uutta. Ei kellekkään muullekkaan makseta muutamaa tonnia kultaisena eläkkeenä siitä hyvästä ettei sua enää jatketa sitä duunisopimusta vaan on mentävä muiden mukana kilometritehtaalle luomaan ansiosidonnaista 400 pvää. Kas kun siihenkin on puututtu sekin oli ennen 500 pvää. Kukas se siihenkin puuttui. muodossa

        Nämä akateemiset höyhenet höpöttää että Rinne mukamas nuorten eläkkeistä ottamassa, olipa paksua. Johtoportaat, johtajat, kanisterit, k.edustajat sopeutujat ovat ne jotka ovat nuorten taskuilla olleet vuosikausia. Lisäeläkkeineen, miljoonatuloineen, muiden yhtiöiden palkkioineen, siinä teille yritystukineen bonuksineen, osakeantineen verotukien syöty vuosia nuorten eläkkeitä. Turha sitä rinnettä on syytellä, se edes ajattelee matalapalkkaisia, eläkeläisiä pienine eläkkeineen. Alkakaas pistään paperille menonna. Ilmaisia taxikyytejä, lentämisiä kulukorvauksia , ilmaisia asuntoja ei vuokranmaksua, Ai kellä, no arkadianmäen väellä edustajat kanisteri muut brysselit. Sotesotkuineen.

      • EiKokkareitaEiKepuleita
        Ei.kokkelikepuleita.hall kirjoitti:

        Kansankynttilät ts.edustajat ja kanisterit, pitävät huolta ekaks omistaan ja ehkä sitten jopa kansalaisten kin asioloista jos hyvin käy. Tämä Kokkareitten, Kepuleiden aikana on menty niiin alas ettei alemmaksi voi päästä meinaan kansan hyvinvointi on niiin huonosti hoidettu ja viälä viimemetreillä yritetään puristaa loput kin mehut ja duunataan vielä kaiken muailman asialistoja seuraavalle kin hallitukselle heidän mieleisiään tekemisiä kin. Toivon torella kin ettei nämä kukot ole seuraavassa hallituksessa päättämässä ja tuomassa lisätaakkoja jo rankaisemmilleen , pienituloisille,lapsiperheille,eläkeläisille,työttömille. Rikkaitahan nämä kokkelikepulit ovatkin ansiokkaasti rikastuttaneet köyhien kustannuksella.

        Sotesopraanot kepulit ja kokkareet. He odottavat orpo, sipilä yksityisten terveyspalvelujen bisneksien sijoituksia. Pienituloiset jäävät jalkoihin heidän ehdotuksellaan hoidot ei tule olemaan kaikille tasaarvoisia. Kuten ei mikään muukaan tähänmennessä vain heikennetty entisestään pienituloisten lapsperheiden eläkeläisten työttlmien opiskelijoiden elämänlaatua. Sotesotkut lisää yksi esimerkki huonosta hallitusjohtamisista.

      • eiymmärrätuota
        EiKokkareitaEiKepuleita kirjoitti:

        Sotesopraanot kepulit ja kokkareet. He odottavat orpo, sipilä yksityisten terveyspalvelujen bisneksien sijoituksia. Pienituloiset jäävät jalkoihin heidän ehdotuksellaan hoidot ei tule olemaan kaikille tasaarvoisia. Kuten ei mikään muukaan tähänmennessä vain heikennetty entisestään pienituloisten lapsperheiden eläkeläisten työttlmien opiskelijoiden elämänlaatua. Sotesotkut lisää yksi esimerkki huonosta hallitusjohtamisista.

        Voisitko hieman perustella tuota uskoasi siitä, miksi ne ei olisi tasaveroisia kaikille ?
        Mitenkä pienituloiset jäisivät jalkoihin ?

      • KysymysKOK.Kepulit.sdp
        Tajusittekste kirjoitti:

        Sitten oikein piti nauraa, kui ulkomaat kilvan kehuskelee Suomea muailman onnellisempana maana, ja kui ystövällisesti myö tiälä otetaan avosylin vastaan matuja maailmalta ja ollaan ihan avokätesii ja tarjotaan jopa OMMOO TALLOO ASUTTAVAKSI, eli suomeksi käännetty : Pyrkikää kaikki paklaiset ja matut Suomeen siälä teille luvataan kaikki ja vähän enemmänkin mitä vua tahdotte. Saa ilmasen lukaalin rahaa käyttöön evästä pöytään. Näin ulkomaat puskee omilta rajoiltaan porukat tänne. Eipä ole ennen näin kehuttukaan mut nyt on pari vuotta riittänyt hölmöille imartelua

        Montako sote matua on valtion ja veronmaksajien maksettavana terveys,vuokraasunto spr ruoka vaatetus ym.. Paljonko on sotemaksettavaa sitten. Kun kaikki ollaan niin SAMANARVOISIA kun palveluja haetaan. Myös omanmaankansa...

      • EiTätäSotemuotoa
        PalveluseteliKyseSuhmura kirjoitti:

        Luinpa tässä kelan sivuilta näistä Palveluseteistä " Miten palvelusetelin arvo määrittyy?
        -kaikille käyttäjille samansuuruinen TAI
        -tulossidonnainen ELI sen arvo riippuu ASIAKKAAN TULOISTA.....siis mitä??????
        Niin että kaikkiko samanarvoisiako kö????

        Kaikki voivat lukea KELAN sivuilta tämän saman Palveluseteleiden arvomaailmasta siellä samotaan todellakin noin kuin edellinen kirjoitti. Setelien hinta ja palvelut riippuu kukkaron koosta ja täytteestä. Näistähän Orpo kokoomuslainen ja Sipilä Keskustalainen on aivan unohtanut riihessä sanoa, kuin paljon muutakin on unohdettu mitä ovat itse esittäneet, eli ei toteudu kuin strömsöössä sotesuttuja vaan. Kaikki lupaukset yliviivattu miljarditappioita ja huononnettuja palveluja isolle osalle eriarvoisessa asemassa. Sitähän tämä...

      • VeikkauksenHillotolppa
        TurhaKitaataPskajohousus kirjoitti:

        Porsastelijat sopeutumassa ja sotepalttoonkääntäjät ja k.edustajat hillamotolpalla. Suomi voi hyvin ja korrrruptio kans. Joku wallin ristillisistä meinas et kaikkien muiden asioohin voipi puuttua muttei sopeutumiseläkkeeseen joka on täysin kansalaisten oikeustajun väheksymistä isolla Veellä. Että kuka se on joka tämän verovaroin kustannettavan porsaanreijän aikoinaan on keksinyt, tässä ei ole muuta ajateltu kuin omia taskuja. Kovin on k.edustajat hiljaa niin kok kepu kuin ssdp kin. Jos on ITTE halunnut ehdokkaaksi eduskuntaan niin voi voi jos se työ ei jatkukkaan kuin yhren tai kaksi kautta. Sitä vaan pitää ettii ittelleen uusi Työ, se se vaan on Sama juttu Jokaisella kansalaisella joka lähtee ed.työstään ja sit kuule se uustyä loppuu niin vaa pitää kattella aina uutta. Ei kellekkään muullekkaan makseta muutamaa tonnia kultaisena eläkkeenä siitä hyvästä ettei sua enää jatketa sitä duunisopimusta vaan on mentävä muiden mukana kilometritehtaalle luomaan ansiosidonnaista 400 pvää. Kas kun siihenkin on puututtu sekin oli ennen 500 pvää. Kukas se siihenkin puuttui. muodossa

        Kaiken huipuksi näitä Hillotolppia on joka lähtöön hallitusväelle. VEIKKAUKSEN hillotolppa on omistusohjauksessa Sipilällä ja mukana tietty ministeriä ja toimitusjohtajia kokoomuksen väestä Älyttömät palkat ja kokouspalkkiot. K.edustaja Harkimokin saa vuodessa 30.000 donaa kun käypi kokouksissa ja kaikki muutkin. Veikkaus kun yhdistyi niin sen jälkeen VOITOT pelaajille pudonneet kaikenlaisten venkurojen jälkeen minimiin tai voitot ovat aivan älyttömän pieniä ja niitäkin saa vain muuta hullu. Meneekö suurin osa Hillotolpille ja johtoportaille hyväveli jaolle. Ja entäs sitten tämä älytön mainostaminen tv lehdet ym.... Tää monopoli täytyy purkaa ja mukaan joku muu kuin hallitusporukat johtoon. Siinä sitä sotea lisää purtavaksi kaikelle kansalle. Veikkaus on täyttä ksetusta.

      • MihinMeneePelirahat

        Aivan totta tuo, miten Veikkauksen voittoprosentit olemattomia. Tai jos jotain voittaa se on sieltä minimistä, veikkaus kun on todellakin rukannut näitä voittoja. Jos katsoo ,loton, vikigloton,kenon voittoja niin onhan ne olemattomia. Jos oikein esim. 7/6 saat muutaman ehkä tonnin!! Tai mikä pelihyvänsä ei kummoisia ole voitto osuudet. Olen myös lukenut kuinka nämä edustajat ministerit ja johtoporras saa isoja palkkoja ja muut palkkioita.

      • EIHillotolpileverovaroja
        maagikko kirjoitti:

        Kansanedustajat tuohoavat kansat
        Lakimiehet tuhoavat oikeuden
        Yliopistot tuhoavat tiedon
        Hallitukset tuhoavat vapauden
        Lehdistö tuhoaa informaation
        Pankit tuhoavat talouden
        Lääkärit tekevät ihmiset sairaiksi
        Uskonnot tuhoavat henkisyyden
        -Michael Ellner-

        Alivaltiosihteeri on kallellaan trio kokkareitten ja kepulien huonoon sotehen. Nyt yrittävät valtiovarain ministeri orpon ns. valinnan... Vapautta mainostaa pakonomaisesti, mitä hyötyy, näitä hillotolppia on jaeltu varmaan ja voideltu että trio saisi huonon soten pakolla läpi vietyä. Verovarat pitää sijoittaa julkisen terveydenhuollon kehittämisiin, ...eikä anneta yksityisten palveluntuottajien saada verovzaroja, jotka ei tuota valtion kasdaan veroina maksattevia jotka luultavammin verosuunnittelun myötä katoaa ulkomaille, ns. Palveluseteli on Kelan sivuillakin jo määritelty kukkaron mukaan. Jos kukkaro lyönnissä, saat hyvän palvelusetelin ja ns. valinnan...vapauden . Mutta jos kukkarosi ei ole lyönnissä, saat huonomman palvelusetelin ja siinähän orpon valinnanvapaus onkin. Varakkaat tulee saamaan hyvää hoitoa, eriarvoistumisen myötä huonolla tuurilla(palveluseteli valinnan..vapaudella) tulet saamaan pussillisen asperiiniä. Toivottavasti tämä sote tälläisenään kuin se nyt on, ei mene läpi.

      • Taaspalturillasössitään
        TuuliajollaSotkuSote kirjoitti:

        Kovin on hilijaasta . Kuinka kalliiksi tämä mahtaa tulla ja pienituloiset taas kärsii, eiköstä vain.

        Eu:hun vain notifiointi . Ei auta kepulien ja kokkareitten puolusteluihin tämä järjetön sekoilu sotesotkuineen. En usko pätkääkään näiden puolueiden "selvityksiin". Markkinataloutta ei,ei. Veikkauksen hillotolppa kanisterit. Ei,ei.... Jokapuolelta sotkua , miksi sitä julkista terveydenhuoltoa ei tueta. Vaan kokkareitten kepulien yksityistämistä verovaroin. Eget karkaa verotuksen muodossa ulkomaille. Ei riitä varat yksityisille. Valinnan vappaus väärä sana soteen. Ei. Ei.

      • Hkpiy
        maagikko kirjoitti:

        Kansanedustajat tuohoavat kansat
        Lakimiehet tuhoavat oikeuden
        Yliopistot tuhoavat tiedon
        Hallitukset tuhoavat vapauden
        Lehdistö tuhoaa informaation
        Pankit tuhoavat talouden
        Lääkärit tekevät ihmiset sairaiksi
        Uskonnot tuhoavat henkisyyden
        -Michael Ellner-

        Ylisen joukon kidutus salakatselu Parkanossa pihlajalinna tayss Parkano mukana kidutus salakatselu kestänyt jo 19 vuotta vammat sairaudet vakavat Vaasan avira kieltäytyi kirjoittamasta lausuntoja vierasesinestä kehon sisällä laittomasti viety Terho Markku neurokirurgi tayss toimesta kamerat pään sisällä ei yksityisyyttä missään törkeetä ja sairasta verisyövän riski säteily poliisi mukana käsittämätöntä mies ei saa oikeutta murhaavat ylisen lapsia uhkailu murhaamisella lääkärit ja lapsen lapsia asia ollut myös Lea mäkipäällä kansanedustaja Sauli Niinistö myös karmeeta tulehduksia jatkuvasti ne hengen vaarallisia jo useita vuosia karmeeta

      • Kokkareet_Kepulit
        Ei.kokkelikepuleita.hall kirjoitti:

        Kansankynttilät ts.edustajat ja kanisterit, pitävät huolta ekaks omistaan ja ehkä sitten jopa kansalaisten kin asioloista jos hyvin käy. Tämä Kokkareitten, Kepuleiden aikana on menty niiin alas ettei alemmaksi voi päästä meinaan kansan hyvinvointi on niiin huonosti hoidettu ja viälä viimemetreillä yritetään puristaa loput kin mehut ja duunataan vielä kaiken muailman asialistoja seuraavalle kin hallitukselle heidän mieleisiään tekemisiä kin. Toivon torella kin ettei nämä kukot ole seuraavassa hallituksessa päättämässä ja tuomassa lisätaakkoja jo rankaisemmilleen , pienituloisille,lapsiperheille,eläkeläisille,työttömille. Rikkaitahan nämä kokkelikepulit ovatkin ansiokkaasti rikastuttaneet köyhien kustannuksella.

        Keskustan Lautakaupat, Sotesta ovat hyvä esimerkki Lehmänkaupoista, Orpolle kokkareet saavat typerääkin typerämmän palvelusetelin, joka on yksinomaan tarkoitettu yksityisille palveluntarjoajille näin verovaroja. Kyllä näkee että insinöörit asialla, ei valtiomiehet. Eu lta eivät nämä hyväveli järjestö halunnut lähettää notifia koska sieltä olisi tullut tarkemmpia sääntöjä. Nythän kaksikko oli muka epävirallisia teitä pitkin kysässyt et kysymmekö vai emmekö. Siispä tuli taas uusi terrafame käyttöön, kuinka paljon mahtaa tämä päätös saastuttaa kansaa. Asperiinit kova sana. Kaiken muailman lihapullat tietää mitä kansa tahtoo. Kepulien järjestämänä lautakasoja en tilannut tuli pyytämättä. ONNEKSI ON TULOSSA VAALIT.

      • EiHienopierujaHalituksee
        Ei.kokkelikepuleita.hall kirjoitti:

        Kansankynttilät ts.edustajat ja kanisterit, pitävät huolta ekaks omistaan ja ehkä sitten jopa kansalaisten kin asioloista jos hyvin käy. Tämä Kokkareitten, Kepuleiden aikana on menty niiin alas ettei alemmaksi voi päästä meinaan kansan hyvinvointi on niiin huonosti hoidettu ja viälä viimemetreillä yritetään puristaa loput kin mehut ja duunataan vielä kaiken muailman asialistoja seuraavalle kin hallitukselle heidän mieleisiään tekemisiä kin. Toivon torella kin ettei nämä kukot ole seuraavassa hallituksessa päättämässä ja tuomassa lisätaakkoja jo rankaisemmilleen , pienituloisille,lapsiperheille,eläkeläisille,työttömille. Rikkaitahan nämä kokkelikepulit ovatkin ansiokkaasti rikastuttaneet köyhien kustannuksella.

        Keskusta Saarikko soitellu kuulemma jo aika päiviä sitten Brysseliin ja pyydellyt ettei puututtaisi Suomen Soteen. Oliko tämä nyt sitä epävirallista jutustelua eu n kanssa . Kyllä töytyy sanoa että mucho kiaroa on tää kokkareitten valinnanvapauden tienoilta sekä näitten lehmänkauppojen tekoa kepulien maakuntauudistuksen tiimoilta. Puhuvat kummankin puolueen porukat potaskaa notifikaation herättämästä säikähdyksestä jos vaikka sinne lähtisikin kysely hallitustrion kiemuroista. Valinnanvapaus bisnes lähtee pyörimään ja kansa kustantaa verovaroin näitä vapauksia. Ja Julkista terveydenhuoltoa näin huonontaen tahallaan. Vaalit lähenee ja helemat paukkuu. Toivottavasti äänestäjät tietävät ketä tälläkertaa äänestää joka ei kääntele takkiaan ja on heikompien puolella. Ei näiden hienosto pierujen herrojen naisten syötävänä .

      • Sotemarkinoilakovatunku
        Tajusittekste kirjoitti:

        Sitten oikein piti nauraa, kui ulkomaat kilvan kehuskelee Suomea muailman onnellisempana maana, ja kui ystövällisesti myö tiälä otetaan avosylin vastaan matuja maailmalta ja ollaan ihan avokätesii ja tarjotaan jopa OMMOO TALLOO ASUTTAVAKSI, eli suomeksi käännetty : Pyrkikää kaikki paklaiset ja matut Suomeen siälä teille luvataan kaikki ja vähän enemmänkin mitä vua tahdotte. Saa ilmasen lukaalin rahaa käyttöön evästä pöytään. Näin ulkomaat puskee omilta rajoiltaan porukat tänne. Eipä ole ennen näin kehuttukaan mut nyt on pari vuotta riittänyt hölmöille imartelua

        Mykkänen antaa kaas talonsa asuttavaksi. Yksityiset terveyden tuotajat ovat käärmeisäänsä kun eivä pääse jajamaan hilloja. Sotemarkkinaoilla kova tunku.

      • HampaatonKiristys
        voihyvätavaton kirjoitti:

        Mitenkä tästäkin aiheesta saat pienituloiset kärsijöiksi, kun tällä ei ole kenenkään tulotason kanssa mitään yhtymäkohtaa.

        Elä sie muuta virka. Miekin oun hampaaton ku hallitus nostatti hammashoitolamaksuja het. Ei oo sie varraa korjauttaa. Mussuttelen vain Leipämössöö.

      • ArvostanJulkistaTerv.Pal
        trio..yksityistäjät kirjoitti:

        Toimiva Julkinen terveyspuoli ollaan ajamassa alas väenväkisin. Ulkomaita myöten aikaisemmin arvostettu, ei vaan kelpaa kokkareille eikä kepuleille eika uuvateille.

        Maailma arvostaa Suomen julkista terveyspalveluja ja Suomalaisia lääkäreitä arvostetaan korkealle maailmalla. Julkisissa terv.palveluissa olleita lääkäreitä arvostetaan jopa niin että, ulkomaita myöten kuuluisia ihmisiä on leikattu suomessa tai jopa lennätetty hoitamaan vaikeita tapauksia. Arvosta todella paljon suomalaisia lääkäreitä. En niin , että joku åtendo palkkaa yksityisillä virolaisii ja muunmaanlaisia palkjalistoilleen jotka Eivät Osaa Suomenkieltä. Mene siinä sitten lääkärille kertomaan vaivoistasi. Ja onhan nuota passitettu ammattitaidottomina ja toimintakiellonsaanena pois Suomesta.

      • EI.Valinanvapaudelle

        Käsittämätöntä touhua tuon Pakko Soten kanssa . Alkaa tuntua siltä että halutaan vain tehdä Kokoomuslaiset itelleen hyvät rahasammot kuin myöskin Keskustan Maakuntauudistus sama juttu. Miksi Risikko ei sano mitään kommenttia miksi Niitä Miljardeja euroja laiteta jo hyvään julkiseen terveydenhuoltoon. Vaan pakonomaisesti tyrkytetään markkinamallista yksityistämistä josta katoaa verosaatavatkin ulkomaille KOK ja Keskustan haluamaan HALLINTAREKISTERIN piilopanamaan. Just niin. Eikä se Ruotsista otettu malli mikään hyvä suinkaan ole. Tietää paremmin he jotka sitä joutuvat käyttämään sielä. Kyllä tämä hallitus on tehnyt huonoja päätöksiä koko kauden ja syytetään siitä tietenkin oppositiossa kun hommat ei pelaa ja leikattavaa on ollut liikaa. JA KYLLÄ; MAAILMAN HYVÄ TALOUS ON TUONUT NE SUOMENKIN TYÖPAIKAT Ja VIENTI lähti vetämään,,,,, ei ole osaa ei arpaa SIPILÄN hallituksella . Turha yrittääkään semmoista edes ehdotella. Köyhät on saatu kyykkyyn kuin pienituloiset ja eläkeläiset, työttömät. Herrat porskuttaa. EI ole olemassa hyvää ns. orpon valinnan vapautta ensinnäkin aivan harhaan johtava sana,

      • OnneksiKansalle
        maagikko kirjoitti:

        Kansanedustajat tuohoavat kansat
        Lakimiehet tuhoavat oikeuden
        Yliopistot tuhoavat tiedon
        Hallitukset tuhoavat vapauden
        Lehdistö tuhoaa informaation
        Pankit tuhoavat talouden
        Lääkärit tekevät ihmiset sairaiksi
        Uskonnot tuhoavat henkisyyden
        -Michael Ellner-

        Kui tyhmänä noi Kokoomuksen Orpo Ja Keskustan Sipuli pitävät kansaa ja äänestäjiä. Onneksi On VALINNANVAPAUS Äänestää Ketä Itse Haluaa.

      • JulkiseenMiljardit

        Kaikki miljardit JULKISEEN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISIIN JA RESURSSEIHIN. Maailman parhaita Suomen julkiset terveydenhuollot löytyy meiltä. Ei sotesuhmurointia kepulta ja kokkareilta enää...

      • turhautunuteläkeläinen
        PalveluseteliKyseSuhmura kirjoitti:

        Luinpa tässä kelan sivuilta näistä Palveluseteistä " Miten palvelusetelin arvo määrittyy?
        -kaikille käyttäjille samansuuruinen TAI
        -tulossidonnainen ELI sen arvo riippuu ASIAKKAAN TULOISTA.....siis mitä??????
        Niin että kaikkiko samanarvoisiako kö????

        Suomessa ei tasa ervoa ole ollut vuosiin mm koululaitoskin pilatiin politiikalla nyt sote vie viimeisetkin toivon kipinät eläkeläisiltä , eniten harmittaa kun on mksanut veronsa 60 vuotta ja eläke leikkaantuu joka vuosi paitsi ei tioetenkään meidän " kansanedustajilta"

      • sekaisnkokoseurakunta
        OnneksiKansalle kirjoitti:

        Kui tyhmänä noi Kokoomuksen Orpo Ja Keskustan Sipuli pitävät kansaa ja äänestäjiä. Onneksi On VALINNANVAPAUS Äänestää Ketä Itse Haluaa.

        Heidät on sinne äänestetty mitä se on auttanut

      • HuonoSOTEMALLI
        maagikko kirjoitti:

        Kansanedustajat tuohoavat kansat
        Lakimiehet tuhoavat oikeuden
        Yliopistot tuhoavat tiedon
        Hallitukset tuhoavat vapauden
        Lehdistö tuhoaa informaation
        Pankit tuhoavat talouden
        Lääkärit tekevät ihmiset sairaiksi
        Uskonnot tuhoavat henkisyyden
        -Michael Ellner-

        Kyllä maar heikkinen on onnessaan kaalimadon syönnistä valiokunnan kokkouksissa, että näin valitettiin kiurusta joka vain ajoi Kansalaisten Etuja haluaisi valvoa näitä keskustan markkinabisneksiä ajavia vastaan, töppöjen takia kun ei saanunna ees asiantuntijoita kuulla siitäkin kaalenrouskuttaja kumppareinenn valitti. Kyllä pskanen loppu tuolle sotesotkulle vielä tulee. Julkiseen olisi vain hyvä lisätä niitä resursseja ja nekin monet sadat ellei puhuta miljoonista joita jo on sijoitettu kaikenmuailman kokouksiin ja olemattomiin mitä lie kaikkea turhaa tehtykään. Onko niin että rahat halutaan vain Yksityisille kimalaisille öttendoille jotka haluaa ison siivun verovaroistamme , hoitamalla vain helppoja tapauksia nuhapumppuja ym.... Huono esmerkki oli yksityisellä käymisistä,(useampi kerta) huonovointisuutta , huimausta , jalkojen voimattomuutta, säärien paksuuntumista ja kipua, vatsakipuja jotka todettiin sappikiviksi, mutta ei kuulemma tehdä mitään vaikka kivut syönnin jälkeen kovat??????!!!! Siis näin Yksityisellä työterveysasemalla, en viitsi mampiaisesta ees puhua. Mutta siis näin huonoa tutkimista ja huonoa hoitoa työntekijän kustasnnukselta ja tätä ajavat niin Kokoomuksen Orpo Ja Keskustan Sipilä kumppareineen. Niin että Missä oikein Mennään. Jos Sotesuhmuroijat saavat tahtonsa läpi ja HYVÄ JULKINEN TERVEYDENHUOLTO NÄIN AJETAAN ALAS, kun hallituspoppoo haluaa väenväkisin huonon sotemallin tilalle. Onneksi on ValinnanVapaus ÄÄNESTÄÄ ketä itse haluaa. SDP:tä

      • RuotsinHuonotMallit
        Tajusittekste kirjoitti:

        Sitten oikein piti nauraa, kui ulkomaat kilvan kehuskelee Suomea muailman onnellisempana maana, ja kui ystövällisesti myö tiälä otetaan avosylin vastaan matuja maailmalta ja ollaan ihan avokätesii ja tarjotaan jopa OMMOO TALLOO ASUTTAVAKSI, eli suomeksi käännetty : Pyrkikää kaikki paklaiset ja matut Suomeen siälä teille luvataan kaikki ja vähän enemmänkin mitä vua tahdotte. Saa ilmasen lukaalin rahaa käyttöön evästä pöytään. Näin ulkomaat puskee omilta rajoiltaan porukat tänne. Eipä ole ennen näin kehuttukaan mut nyt on pari vuotta riittänyt hölmöille imartelua

        Ruotsissa valitetaan huonosta terveydenhuollosta ja miksiköhän, no siksi kun siellä on julkinen terveydenhuolto ajettu alas ja tuotu bisnesmarkkina yksityinenterveyden huolto sijalle. Samaa pskaa kokoomus ja keskusta Orpon ja Sipilän kera ajavat suomeenkin. Eipä hyvältä näytä noi herrat palveluseteineen joilla hintalappu ja varakkaille suunnattu. Tavis syö edelleen asperiinia joka vaivaan, hampaat kiskotaan kun rikki menee pois koska ei ole enää varaa paikata niitä tämänhallituksen vähennyksillä massikkapusseista kun leikattu taviksilta kaikkki. Annettu yritystukiin matuihin jo äveriäille. Ja lisää eikun vain hamuavat pienestä kukkarosta partalapsosille. Joko Sipilällä vaalilupauksena talo matuille;o))

      • mukamastavis
        RuotsinHuonotMallit kirjoitti:

        Ai että taviksilta leikattu kaikki ?
        Onko se vähäosainen joka saa tulonsiirtoja sinusta tavis ?
        Kyllä taviksen pitäisi olla sellainen ihminen joka maksaa veroja enemmän, kuin mitä saa tukiaisia, itse asiassa taviksen ei pitäisi saada mitään tukia, vaan selvitä elämästä ihan omillaan.
        Sinun näkemys asiasta olisi täysin mahdoton, koska siinä suurinosa ihmisistä eläisi yhteiskunnan piikkiin, kukahan sen sitten oikein kustantaisi ?????

      • VoiHyväHyssykätSentään
        TurhaKitaataPskajohousus kirjoitti:

        Porsastelijat sopeutumassa ja sotepalttoonkääntäjät ja k.edustajat hillamotolpalla. Suomi voi hyvin ja korrrruptio kans. Joku wallin ristillisistä meinas et kaikkien muiden asioohin voipi puuttua muttei sopeutumiseläkkeeseen joka on täysin kansalaisten oikeustajun väheksymistä isolla Veellä. Että kuka se on joka tämän verovaroin kustannettavan porsaanreijän aikoinaan on keksinyt, tässä ei ole muuta ajateltu kuin omia taskuja. Kovin on k.edustajat hiljaa niin kok kepu kuin ssdp kin. Jos on ITTE halunnut ehdokkaaksi eduskuntaan niin voi voi jos se työ ei jatkukkaan kuin yhren tai kaksi kautta. Sitä vaan pitää ettii ittelleen uusi Työ, se se vaan on Sama juttu Jokaisella kansalaisella joka lähtee ed.työstään ja sit kuule se uustyä loppuu niin vaa pitää kattella aina uutta. Ei kellekkään muullekkaan makseta muutamaa tonnia kultaisena eläkkeenä siitä hyvästä ettei sua enää jatketa sitä duunisopimusta vaan on mentävä muiden mukana kilometritehtaalle luomaan ansiosidonnaista 400 pvää. Kas kun siihenkin on puututtu sekin oli ennen 500 pvää. Kukas se siihenkin puuttui. muodossa

        Nonniin, ruotsissa valitetaan terveyspalvelujen jonoista hm... eikös siellä juurikin ole nämä YKSITYISET terveyspalvelut otettu käyttöön muutamia vuosia sitten. Ja jonot senkun alkaneet kasvaa, hm.... olisiko näin että hoidetaan niitä helpompia tapauksia sielä Yksityisillä puolilla ja jätetään vaikeammasti ja pitkä aikais sairaat hoitamatta... hmmm. Suomeen KOKOOMUS Orpo ja Keskusta Sipilä niin kovasti haluaa samanlaisen mallin kuin ruotsissa, hmmm. Huonotkin mallit jotkut vaan haluaa ottaa tänne Suomeenkin, pitäiskö ottaa järki jo käteen...Kannattaako julkinen ajaa alas KYSYN vaan.

      • PäällekkäisyyksienSote
        OmaKansaViimeiseksi kirjoitti:

        Uutiset ruotsinmaalta hälyttäviä. Mutta kaikki huonokin malli ja tekemiset kyllä otetaan kåyttöön tännekin. Matuja notkuu työttöminä jokapuolella maata, paitsi taihiarojat. Hieromislaitoksia ympäriämpäri ja muita vierasmaalaisia verottomia tienareita elätetään.

        Ruotsin yksi kansalaisten valitusaiheista vaaleissa oli terveyspalvelujen jonot. Mutta, mitä ihmettä,, eikös suomen tämä hallitus juuri ole ottanut ruotsin huonon yksityistämismallin sieltä ruotsin puolelta itselleen malliksi. Olen huomannut että suomi hiihtää perässä vaikka olisi tulos kuinka huono tahansa. Eli keisareilla ei ole vaatteita, kansa sen tietää mutta ei nämä päättäjät keisarit. Huono monikerroksinen ja päällekkäisyyksien summa, kukaan ei halua näin kallista ja vaikea selkoista SOTEA missään nimessä käyttöön . Pitäisi jo Krskustalaisten ja Kokoomuslaisten vihdoinkin ymmärtää JO se. Tyhlåstä päästä kärsii nimittäin koko kroppa. Varmaan 70% on lähempänä totuutta, ettei kansa halua tälläistä soteuudistusta

      • JotainTolkkuaKoppiin
        HuonoSOTEMALLI kirjoitti:

        Kyllä maar heikkinen on onnessaan kaalimadon syönnistä valiokunnan kokkouksissa, että näin valitettiin kiurusta joka vain ajoi Kansalaisten Etuja haluaisi valvoa näitä keskustan markkinabisneksiä ajavia vastaan, töppöjen takia kun ei saanunna ees asiantuntijoita kuulla siitäkin kaalenrouskuttaja kumppareinenn valitti. Kyllä pskanen loppu tuolle sotesotkulle vielä tulee. Julkiseen olisi vain hyvä lisätä niitä resursseja ja nekin monet sadat ellei puhuta miljoonista joita jo on sijoitettu kaikenmuailman kokouksiin ja olemattomiin mitä lie kaikkea turhaa tehtykään. Onko niin että rahat halutaan vain Yksityisille kimalaisille öttendoille jotka haluaa ison siivun verovaroistamme , hoitamalla vain helppoja tapauksia nuhapumppuja ym.... Huono esmerkki oli yksityisellä käymisistä,(useampi kerta) huonovointisuutta , huimausta , jalkojen voimattomuutta, säärien paksuuntumista ja kipua, vatsakipuja jotka todettiin sappikiviksi, mutta ei kuulemma tehdä mitään vaikka kivut syönnin jälkeen kovat??????!!!! Siis näin Yksityisellä työterveysasemalla, en viitsi mampiaisesta ees puhua. Mutta siis näin huonoa tutkimista ja huonoa hoitoa työntekijän kustasnnukselta ja tätä ajavat niin Kokoomuksen Orpo Ja Keskustan Sipilä kumppareineen. Niin että Missä oikein Mennään. Jos Sotesuhmuroijat saavat tahtonsa läpi ja HYVÄ JULKINEN TERVEYDENHUOLTO NÄIN AJETAAN ALAS, kun hallituspoppoo haluaa väenväkisin huonon sotemallin tilalle. Onneksi on ValinnanVapaus ÄÄNESTÄÄ ketä itse haluaa. SDP:tä

        Onko taas hallitus kriisis. Tehdään mustasta valkoista kun soinin luottamuksesta ja möläytyksistä abortti asioissa piti äänestää niin piäkanisteri piosti siitäkin hallituksen luottamus kysymyksen, kaikista hallituksista oudoin .. Naisilla on oikeus OMAAN KEHOONSA sitä ei kanisteri eikä hevoosmiehet saatika lestat määrää. S lokolla kaupan hillotolppakanisterit joilla ei luottamusta pätkän vertaa...Toivottavasti kaikki naiset ja äänestäjät kopilla tietää kelle ei ääniä vaaleissa, muuten saatte syyttää itseänne uudesta leikkuri, naisten halveksijoista määräämä'ssäkö .. Kantsii hiukka ajatella enenkö numeron vääntää vaalipapruun..

      • Kriisinaiheuttajat
        Tajusittekste kirjoitti:

        Sitten oikein piti nauraa, kui ulkomaat kilvan kehuskelee Suomea muailman onnellisempana maana, ja kui ystövällisesti myö tiälä otetaan avosylin vastaan matuja maailmalta ja ollaan ihan avokätesii ja tarjotaan jopa OMMOO TALLOO ASUTTAVAKSI, eli suomeksi käännetty : Pyrkikää kaikki paklaiset ja matut Suomeen siälä teille luvataan kaikki ja vähän enemmänkin mitä vua tahdotte. Saa ilmasen lukaalin rahaa käyttöön evästä pöytään. Näin ulkomaat puskee omilta rajoiltaan porukat tänne. Eipä ole ennen näin kehuttukaan mut nyt on pari vuotta riittänyt hölmöille imartelua

        Hallitus osaa sitten hoitaa porukat kriisistä kriisiin.

      • MiettikääTarkkaan
        maagikko kirjoitti:

        Kansanedustajat tuohoavat kansat
        Lakimiehet tuhoavat oikeuden
        Yliopistot tuhoavat tiedon
        Hallitukset tuhoavat vapauden
        Lehdistö tuhoaa informaation
        Pankit tuhoavat talouden
        Lääkärit tekevät ihmiset sairaiksi
        Uskonnot tuhoavat henkisyyden
        -Michael Ellner-

        Saarikko ei sano sitä eikä tätä suoraan , kun haastattelussa kysyttiin. Koko kepujen porukka ihan samaa tasapäitä. Sotesta ei voi tulla hyvä. Kepujen pää teki siitä kin liian monimutkaisen kokkareitten orpon kanssa. Ei ole aateltu kansalaisia. Vain bisnekset mielessä tässäkin, kuin kaikessa muussakin mitä ovat touhuilleet. Yrittäjien peesaajat. Siinä muut on sivusta kärsijöinä saaneet olla. Onneksi joku kirjoitti. On oma valinnanvapaus äänestää ketä ite haluu, kun on se vaali päivä pian ovalla. Äänestäjien kannattaakin muistella tätä pian neljän vuoden hallitusta ja päättää sitten ketä oikeen oikeesti haluaa päättämään kaikkien meidän asioista seuraavat neljä vuotta eteenpäin ei satavuotta taapäin. ( (irtisanomissuojanheikennys lakialoite kepusipilä kokorpo 100v taaksepäin tämä)

      • NäinDenKoenNäen
        TuuliajollaSotkuSote kirjoitti:

        Kovin on hilijaasta . Kuinka kalliiksi tämä mahtaa tulla ja pienituloiset taas kärsii, eiköstä vain.

        Jaahaapas, kuinkas sen sotkusotenlaita , kuulimme juuri että hinta vain nousee , veronmaksajille tulee kallis lasku vaikeaselkousesta sotkusotesta. Joku täytyy tykätä byrokratiasta niin paljo että tästäkin osattu vääntää vaikeasti ymmarrettävä ja hankala kansalaisille. Eikö osata yhtään helpompaa ja selkeää yksinkertaista ratkaisua edes yhteen a tärkeään kaikkia koskevaan a valmisteluun tehdä. Vai onko se siksi tehty vaikeaselkoiseksi, että markkinatalous bisneksineen saa hyvän hyödyn verorahoista.

      • HallituksenAlasajoAlkoi
        maagikko kirjoitti:

        Kansanedustajat tuohoavat kansat
        Lakimiehet tuhoavat oikeuden
        Yliopistot tuhoavat tiedon
        Hallitukset tuhoavat vapauden
        Lehdistö tuhoaa informaation
        Pankit tuhoavat talouden
        Lääkärit tekevät ihmiset sairaiksi
        Uskonnot tuhoavat henkisyyden
        -Michael Ellner-

        Porvariston alasajo alkanut, kevään vaaleissa tippuvien joukko Kepulit ja Kokkareet sinisten kannatusta koskaan edes ollut silti istuivat haalijoiden joukossa.

      • SotesopankeittäjäOrpo
        Tajusittekste kirjoitti:

        Sitten oikein piti nauraa, kui ulkomaat kilvan kehuskelee Suomea muailman onnellisempana maana, ja kui ystövällisesti myö tiälä otetaan avosylin vastaan matuja maailmalta ja ollaan ihan avokätesii ja tarjotaan jopa OMMOO TALLOO ASUTTAVAKSI, eli suomeksi käännetty : Pyrkikää kaikki paklaiset ja matut Suomeen siälä teille luvataan kaikki ja vähän enemmänkin mitä vua tahdotte. Saa ilmasen lukaalin rahaa käyttöön evästä pöytään. Näin ulkomaat puskee omilta rajoiltaan porukat tänne. Eipä ole ennen näin kehuttukaan mut nyt on pari vuotta riittänyt hölmöille imartelua

        No niin mitä sanoopi kokkoomuksen orpo ja keskusta sipilä, näistä Yksityisestä vanhustenhoito paikoista ympär Suomen on jätetty hoidotta vanhuksia ja onpa ollunna jopa kuolintappauksiakin vanhusten joukossa, vääriä lääkkeitä ja mitä lienee oolluna kaikkea huonoo. Ja kokkoomus orpo hää halluu kaikkihin palveluihin Yksityisii jotkei piittaa ihmisistä hölökäsen pölläystä muute ku voittojen tavvoittellussa. Ei kuulosta hyvältä lainkaan.

      • SiksiÄäänestänSDPtä
        TurhaKitaataPskajohousus kirjoitti:

        Porsastelijat sopeutumassa ja sotepalttoonkääntäjät ja k.edustajat hillamotolpalla. Suomi voi hyvin ja korrrruptio kans. Joku wallin ristillisistä meinas et kaikkien muiden asioohin voipi puuttua muttei sopeutumiseläkkeeseen joka on täysin kansalaisten oikeustajun väheksymistä isolla Veellä. Että kuka se on joka tämän verovaroin kustannettavan porsaanreijän aikoinaan on keksinyt, tässä ei ole muuta ajateltu kuin omia taskuja. Kovin on k.edustajat hiljaa niin kok kepu kuin ssdp kin. Jos on ITTE halunnut ehdokkaaksi eduskuntaan niin voi voi jos se työ ei jatkukkaan kuin yhren tai kaksi kautta. Sitä vaan pitää ettii ittelleen uusi Työ, se se vaan on Sama juttu Jokaisella kansalaisella joka lähtee ed.työstään ja sit kuule se uustyä loppuu niin vaa pitää kattella aina uutta. Ei kellekkään muullekkaan makseta muutamaa tonnia kultaisena eläkkeenä siitä hyvästä ettei sua enää jatketa sitä duunisopimusta vaan on mentävä muiden mukana kilometritehtaalle luomaan ansiosidonnaista 400 pvää. Kas kun siihenkin on puututtu sekin oli ennen 500 pvää. Kukas se siihenkin puuttui. muodossa

        Kylläpä persut loppaavat itteensä, ei taida muistua heitillä mieleen kuinka persut leikkasivat soinin kera ja niin ne persut leikkaamassa mukana kokoomuksen orpon ja keskustan pääministeri kera kaikkein pienituloisimmilta 2015.-2016Taisi ne Persujenkin takit soinilla ja muilla persuillakin pyöriä ympäri ja takakontissa vielä enemmänkin. Samaa sakkia oli ne sitten persuja tai sinisiä.

      • Viisaudenko.Alkuko.Jo
        maagikko kirjoitti:

        Kansanedustajat tuohoavat kansat
        Lakimiehet tuhoavat oikeuden
        Yliopistot tuhoavat tiedon
        Hallitukset tuhoavat vapauden
        Lehdistö tuhoaa informaation
        Pankit tuhoavat talouden
        Lääkärit tekevät ihmiset sairaiksi
        Uskonnot tuhoavat henkisyyden
        -Michael Ellner-

        Kokkareitten orpo ja keskustan Saarikko ne yhteen soppii huomenna viedään esperin koppiiin. Huono Soteesitys joutaa kaatua. Kuten jo kirjoitin 2017 tällä sote esityksellä huonolla kokoomuksen keskustan lehmänkaupalla, jää huonompi kuntoiset sekä paljon hoitoa tarvitsevat vakavasti sairaat hoitamattta, ainakin yksittyisiltä p.tarjoajilta jotka pukataan julkisille ja näin vain voittoa keräävät mehiläiset attendot esperit sun muut caret käärivät kerman päältä ja julkinen joutuu valtion kera maksumiehiksi ja hoitajiksi, kun taas nämä Yksityiset esperit Ei maksa edes Veroja Suomen valtiolle. Ei näin voi menetellä. Kaatakaa hyvät edustajat, jos teillä järkeä päässä tämä Huono SOTE malli.

      • Anonyymi
        Tajusittekste kirjoitti:

        Sitten oikein piti nauraa, kui ulkomaat kilvan kehuskelee Suomea muailman onnellisempana maana, ja kui ystövällisesti myö tiälä otetaan avosylin vastaan matuja maailmalta ja ollaan ihan avokätesii ja tarjotaan jopa OMMOO TALLOO ASUTTAVAKSI, eli suomeksi käännetty : Pyrkikää kaikki paklaiset ja matut Suomeen siälä teille luvataan kaikki ja vähän enemmänkin mitä vua tahdotte. Saa ilmasen lukaalin rahaa käyttöön evästä pöytään. Näin ulkomaat puskee omilta rajoiltaan porukat tänne. Eipä ole ennen näin kehuttukaan mut nyt on pari vuotta riittänyt hölmöille imartelua

        Persut ja kokoomus ovat onneksi oppositiossa huutamassa äänensä käheeksi.

    • eiolevoittoaluvassa

      Mistähän voitoista on kyse ?
      Sote uudistuksella olisi alun perin ollut tarkoitus säästää kuluja ja parantaa palveluja. Totta tuo härveli ei siihen pääse, mutta ei se mitään voittoja kyllä tuota, joten turha murehtia sellaisista.

      • Jos.metsän.haluatmenänyt

        Sipuli ja poro ovat vaaan niiiin kovapäisiä, vehevilääsen ja saarikon juoksutätien ilmoittaen typerästi näiden paksupäiden huonoakin huonompi sotemalli, et pitää saada vietyä huono malli maaliin muista tärkeistä asioista jotka eivät toteudu niinkuin oli Alunpitäen tarkoitus tehdä. Palvelut paranee!!!!asiakasmaksut kevenee!!!tulee säästöjä!!!. Mikään näistä ei toteudu asiakasmaksut kallistuu,hoito huononee mutta otetaan maksu, ja kaikki maksut valtiolle miljardeja kalliimpia. Näin asiantutijat Suomalaiset tietää suoomen soten paremmin kuin joku sipulin ulkomaan tietäjä.

      • kerroparempimalli
        Jos.metsän.haluatmenänyt kirjoitti:

        Osaisitko kertoa jonkun paremman mallin, ja mistä voitoista mahtaa olla kyse ?
        Sote kun on valtiolle vain kustannuksia, ei voittoja.

      • Luetun.ymmärtäminen

        Lueppa kirjoitus uusiksi, luetun ymmärtäminen ei ole kaikkien vahvimpia puolia, niinkuin ei nyky sotemallikaan.

      • laitakättäpidempää
        Luetun.ymmärtäminen kirjoitti:

        Lueppa kirjoitus uusiksi, luetun ymmärtäminen ei ole kaikkien vahvimpia puolia, niinkuin ei nyky sotemallikaan.

        Eipä sinun kirjoituksessa ole minkäänlaista argumentaatiota mielipiteesi tueksi, niitä kaipaan en jotain opposition toistamaa mielipidettä.

      • Älä.väheksy.kansalaisia

        No voi hyvänen aika, sori nyt vaa en kuulu teihin hallituspoppooseen enkä kuulu oppositioon, mutta hyvä ihme sentään voitko kuvitella, ettäbtavallisilla kansalaisilla on myös kuuleppa sinä OMAT MIELIPITEET. On aika tyhmää kuvitella että vain te ja oppositio mukamas ottatte kantaa. Se se kuule on kansalaisten väheksymistä. Ei ole mikään ihme jos ei mikään ole kuin pitäisi olla tällä hallituspohjalla onnistunut.

      • voitotjosyöty
        kerroparempimalli kirjoitti:

        Osaisitko kertoa jonkun paremman mallin, ja mistä voitoista mahtaa olla kyse ?
        Sote kun on valtiolle vain kustannuksia, ei voittoja.

        Ja nyt nuo voitot ja säästöt (joita ei asiantuntijoiden mukaan edes ole) on sotesopankeittäjät juhlineet (500 miljoonaa euroa). Vanhuksille 3 vaippaa per vuorokausi, pienipalkkaisilta rahat pois...Sipilää...

      • Älyhoi
        kerroparempimalli kirjoitti:

        Osaisitko kertoa jonkun paremman mallin, ja mistä voitoista mahtaa olla kyse ?
        Sote kun on valtiolle vain kustannuksia, ei voittoja.

        Kuuntelemalla asiantuntijoita, ei niitä, joilla on omat lehmät ojassa!!!!

      • Vastakkain
        Jos.metsän.haluatmenänyt kirjoitti:

        Sipuli ja poro ovat vaaan niiiin kovapäisiä, vehevilääsen ja saarikon juoksutätien ilmoittaen typerästi näiden paksupäiden huonoakin huonompi sotemalli, et pitää saada vietyä huono malli maaliin muista tärkeistä asioista jotka eivät toteudu niinkuin oli Alunpitäen tarkoitus tehdä. Palvelut paranee!!!!asiakasmaksut kevenee!!!tulee säästöjä!!!. Mikään näistä ei toteudu asiakasmaksut kallistuu,hoito huononee mutta otetaan maksu, ja kaikki maksut valtiolle miljardeja kalliimpia. Näin asiantutijat Suomalaiset tietää suoomen soten paremmin kuin joku sipulin ulkomaan tietäjä.

        Kaikkihan sen tietää kenen pussiin rahaa vuotaa. Koskaan ei Suomi ole ollut näin sekaisin ja vastakkainaseteltu kuin nukyisen hallituksen aikana.

      • EiksNiinEiksNiin
        kerroparempimalli kirjoitti:

        Osaisitko kertoa jonkun paremman mallin, ja mistä voitoista mahtaa olla kyse ?
        Sote kun on valtiolle vain kustannuksia, ei voittoja.

        Kyllä , vanha ja hyvä toimiva Suomalainen terveydenhuolto, ehkä pienillä lisäresursseilla varustettuna niin toimii edelleen hyvin. Mikä helavatan pakkomielle kalliiseen yksityistämiseen kokoomuksen Orpolla ja Keskustan Sipilällä on tehdä ja kalliiksi tulevia hoitoja joihin edelleenkään pienituloisilla Ei Olisi Varaa. Vain varakkaat hyötyisivät yksityisten terveyspalvelujen hoidoista niinkuin tähänkin asti sillä erotuksella, että nyt siihen saisivatVerovaroja. Eiks Niin. Eiks, Niin.

      • TrioKanisteritAsialla

        Nonnii nythän se myrkyn lykkäsi Kokoomuksen Orpolle ja Keskustan Sipilälle, kun tilasivat uudelta peräkontti Hetemäeltä sotelaskelman ja hetmäki otti kontolleen koko falskin jutun. Se on vähän sama homma kun Jätteenmäki aikoinaan , en pyytänyt ne tull vaan. Alkaa kansalaisten luottamus mennä lopunkin tähän hallitus kokoonpanoon. Liikaa pyydettyjä eikä tilattu. Kuka uskoo santa clausiin. Pakkasukkoon. Joko suomen kaikki yritykset on ulkomaalaispohjaisia, terveyspalveluja myöten. Puhu hoono soomi. Eiks niin. Eiks niin. Ei kansaa sumuteta

      • Eieieiei
        EiksNiinEiksNiin kirjoitti:

        Kyllä , vanha ja hyvä toimiva Suomalainen terveydenhuolto, ehkä pienillä lisäresursseilla varustettuna niin toimii edelleen hyvin. Mikä helavatan pakkomielle kalliiseen yksityistämiseen kokoomuksen Orpolla ja Keskustan Sipilällä on tehdä ja kalliiksi tulevia hoitoja joihin edelleenkään pienituloisilla Ei Olisi Varaa. Vain varakkaat hyötyisivät yksityisten terveyspalvelujen hoidoista niinkuin tähänkin asti sillä erotuksella, että nyt siihen saisivatVerovaroja. Eiks Niin. Eiks, Niin.

        Eihän nyt noin

      • Keputon
        TrioKanisteritAsialla kirjoitti:

        Nonnii nythän se myrkyn lykkäsi Kokoomuksen Orpolle ja Keskustan Sipilälle, kun tilasivat uudelta peräkontti Hetemäeltä sotelaskelman ja hetmäki otti kontolleen koko falskin jutun. Se on vähän sama homma kun Jätteenmäki aikoinaan , en pyytänyt ne tull vaan. Alkaa kansalaisten luottamus mennä lopunkin tähän hallitus kokoonpanoon. Liikaa pyydettyjä eikä tilattu. Kuka uskoo santa clausiin. Pakkasukkoon. Joko suomen kaikki yritykset on ulkomaalaispohjaisia, terveyspalveluja myöten. Puhu hoono soomi. Eiks niin. Eiks niin. Ei kansaa sumuteta

        Ja kepulainen jyväskyläläisprofessori löi vielä valttikortit pöytään uudessa suomessa ja jyväskylän kävelykadulla, soten puolesta.

    • Eipääsehoitoon

      Ruotsista tuli jo vuosia sitten tv ohjelma ohjelma jossa kerrottiin kuinka heidän "sote" toimii, yksityiscetsairaalat kuin julkinen siellä eivät ota huonokuntoisia pitkäaikaissairaita hoitoon kun he ovat liian kalliita hoitaa. Siksi vain otetaan hoitoon nuhapumppuja ja muita helppohoitoisi potilaita. Saavat helpommalka tuohta kun hoitaa vain niitä jotka tarvii asperiinia. Tätäkö tännekin.

      • UusintaEsitysSote

        Jes Yle voisi kaivaa sen arkistostaan ja esittää uusintana tv ssä. Uusintojahan siellä tulee muutenkin samoista ohjelmista 4-5 kertaa vko. Siinä olisi sentään asiaa. Karolinskan sjukhuset esittää ruotsin "soten".

      • nykyinenmalli
        UusintaEsitysSote kirjoitti:

        Jes Yle voisi kaivaa sen arkistostaan ja esittää uusintana tv ssä. Uusintojahan siellä tulee muutenkin samoista ohjelmista 4-5 kertaa vko. Siinä olisi sentään asiaa. Karolinskan sjukhuset esittää ruotsin "soten".

        Kannattaa kaivaa Ylen uutisen siitä, mitä Heikki Hiilamo sanoi sotesta tänään.

      • TakinKääntäjät

        Totta takinkääntäjiä, niitähän riittää.

      • Itäisentouhun.meininkiä

        Hillamotolppa sai uuden viran kun muutti mieltään sotearvostelussaan. Näin meillä kuinkas idässä.

    • KunKysyit

      Siehä hullujas kyselet. Voitot menevät Karibian veroparatiiseihin. Sinä maksat tappioita.

    • PummiSetä

      Sipilä-Orpo-Sote-Maakuntasekoilut.
      Politrukeille hyviä palkkiovirkoja.
      Sote-Maakuntahallinnoissa.

      Kaikki yksityistetään,sitten myydään banaanivaltioiden hämäräperäisille
      sijoitus & veroparatiisipankeille.Berneri avustaa ja antaa sijoitusvinkkejä,vuosien kokemuksella.

      Pyrokratiankukkanen kukkii kauniisti ja tuottaa hedelmää.

    • Kaveritaisto

      Suuret ikäluokat poistuvat keskuudestamme,lapsiluvut pienenevät.
      Suurrikkaat Suomessa köyhtyvät,siksi on on tehty "Sote" Valinnanvapaus kokomukselle ja
      kskustalle maakuntamalli.Suurrikkat köyhät turvaavat tulonsa Suomalaisen köyhän varoin.
      Riitää riistettäviä joiden kerättyt /perityt omaisuudet voidaan vaihtaa suurrikkaille.

      • TörkyValinnanvapaus

        Näinhän se menee , hallitukselta päässyt unohtumaan alkulupaukset, mitä se sote pitäisi koko suomen väestölle olla, siis yhdenvertaiset palvelut, hoidot ym.nyt on tänäpäivänä heille triolle tärkeintä läpivienti mistään välittämättä kustannuksista viis ja aivan sama saako hoitoa ja mihin hintaa. Ei se niin mene. Joku rääpy näihin sotesotkuihin / maakuntauudistuksiin/turhake. Kovapäistä on kun ei uskota vaikka vastustus näin tyrkytetylle uudistuksille.suuri. Höpötetään kokkareitten valinnanvapaudesta, mutta unohtuu hinta.unohdettu

      • BisnesbisnesVain

        Suomi24 llä on vissihin kanskin valinnanvappaus olla julkaisematta kirjoituksia. Niinkuin varakkaille suunniteltua trio valinnanvapaus;))

    • Eiperännytä

      Ottakaa raskaat aseet esiin.

    • Vituorallern

      Jos valitset jonkun muun kun lähimmän paikan josta saa samaa hoitoa .maksat kelataksit itse.

      Mitä vanhempi ja sairaampi olet sen vähemmän saat rahaa sairastumisesi hoitoon.

      Ihme jos ei kansa laita näitä kokoomuslaisia halkopinoo vasten.

      • Keputon

        Niinpä ja kepu kans..

    • Sipulipossu

      Kohta aletaan ja ollaan asiassa jämpti.

    • envastusta

      Jos vastustat sotea, niin mitä vastustat?

      Sitäkö, että et halua ihmisten pääsevän nopeammin lääkäriin?

      Rikkailla on mahdollisuus käydä yksityisillä, mutta köyhien pitää jonottaa arvauskeskuksen jonossa, eikä pääse sittenkään magneettikuvaukseen tai tähystykseen. Laitetaan kotiin asperiinia syömään. Siinä ei bruttokansantuotetta synny, kun sairaslomalla katsot elokuvia päivät pitkät ja syöt tabuja. Jos voisi valita, että meneekö lyhyempään jonoon, niin sitten pääsisi kunnon hoitoon ja kohta töihin. Sitäkö sote-vastustaja vastustaa?

      Vastustaako sitä, että kustannukset pienenee?

      Jos viiden kunnan sote-asiat laitetaan yhteen, niin lääkärit ja sairaanhoitajat tarvitaan kuten ennenkin, mutta riittää yksi talouspäällikkö, yksi jonohoitaja ja yksi vahtimestareiden esimies jne. Hallintoa voidaan vähentää. Tulee sitä kansantaloudellista säästöä siitäkin, jos työntekijä on vain kuukauden pois töistä sen sijaan, että odottaisi kolme kuukautta lääkäriin pääsyä. Viiden kunnan yhteisillä rahoilla voidaan ylläpitää monta parempaa laitetta, kuin ne vanhat röntgenit ja hammasporat. Sitäkö sote-vastustaja vastustaa? Yhdenvertaista vastuunottoa koko maakunnan alueella ja pienempiä kustannuksia?

      Asioiden eteenpäinviemiseksi kohti parempaa on tehty valtavasti töitä. Kymmenen vuoden aikana oppostitio ei saanut aikaan kuin sanahelinää. Sen takia ei kannata vastustaa, jos joku nyt on saanut parempaa. Kysymys on meistä jokaisesta. Ajatelkaa vähän omalla järjellä hyvät ihmiset. Ei kannata vastustaa vain vastustamisen takia.

      • Eirehellinen

        Epärehellisyyttä.

    • Tietoavaillako

      Voigot menisikepun pussiin. Mutta ei huolta sotesotkuA ei tule.

    • EiAinakaanSuomeen

      No voitot nyt ainakin menee veroroparatiiseihin, niin kuin yksityisillä terveyspalvelujen tuottajilla on tähänkin asti mennyt. Osakaslainoja niillä ei nyt enää kai ole, kun siitä on niin paljon menettäneet mainettaan, mutta tosi vähän nuo ainakaan mitään veroja maksavat. Tässä juttua: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005137560.html

      • Tietoavaillako

        Kepulaisten perseeseen voitot menee.

    • uskomatontamuttatotta

      Sote ei ole kirosana. Oppositio syöttää pajunköyttä ja pelottelee asioilla, mitkä eivät pidä paikkaansa. Kyllä ihmisten pitää päästä lääkäriin silloin, kun on tarve. Jonossa seisottaminen ei ole mistään kotoisin. Valinnanvapaus tuo nopean hoidon myös pienituloisille. Mitä haittaa siitä on?
      Mitä nopeammin pääsee hoitoon ja takaisin töihin, niin oma talpus paranee ja valtion verotulot lisääntyvät. Mitä haittaa siitä on? Ei pidä uskoa kaikkea, mitä ei-puolue ja vasurit uskottelevat. Se on kateellisten panettelua, kun eivät itse saaneet mitään aikaiseksi aikammissa hallituksissa. Aikaa olisi ollut, mutta pitäisi tehdä jotain eikä vain puhua kauniita!

    • Kantturat

      Koko maakuntauudistus on Maalaisliitto kepun lehmänkauppojen tulos,jolla vedätettiin tyhmän OrPon kokoomuslaiset mukaan hommaan. Jokainen kokoomuslainen,joka on vielä älliä päässään ei tule hyväksymään tämmöistä sotea. Harkimo saa varmasti seuraa ennen äänestystä. Sinisistä pitää vielä loikata monta luuseria kokoomukseen että tää lehmänkaupa menee läpi. Kuinka ihmeessä meillä voi olla näin älyvapaa hallitus ?

      • Rukoilkaammenyt

        Jumala on mukana. Siunaa arveluttavia päätöksiä, kun ei ole ajantasalla Suomen asioista.

    • ajattelevähän

      Yhdeksästoista (19.) maakunta on hullu idea jo syntyessään. Ei ole aina pakko vastustaa muutosta. Se on pelkuruuden merkki. Voi olla puolesta.

      Demareitten ja vasureitten höpöttäminen julkisen puolen klooriasta on jo nähty. Jonot on sitä luokkaa. Ihan hyvä, että pääsisi lääkäriin, kun tarvii mennä. Kotona sairastaessa ja jonottaessa hoitoon ei bruttokansantuoteta synny.

      Aina puhuvat "veroparatiiseista ja voitoista", mutta siitä huolimatta Rinne sanoi eilen, että jos heidän johdolla jatketaan samalla mallilla, niin hankinnat yksityisen puolen yhtiöiltä lisääntyvät. Monessa kunnassa demarijohdolla on jo nyt alihankittu Attendolta tai jotain muulta. Eikös nuo puheet ja teot ole ristiriidassa? Miksi sitä nimitetään? Valehteluksi vai hienosti populistiseksi retoriikaksi.

    • HoleOle
    • Rötäri

      Mistä ihmeestä keskusta löytää aina noita sählääjiä . Aikoinaan Paska Lehtomäki nyt kailottaa Saarikko ! On miehissäkin aina muistaa Kalteri Kaikkonen kuinka hallitus on saanut Suomen nousuun. Kokoomuksesta Lehti pois nukkumasta isosta salista!

    • politiikkaperseestä

      Oppositio jarruttaa sote-uudistusta perustuslakilautakunnassa. Sen pitäisi olla puolueeton elin eikä politisoitunut instanssi. On erilaisia mielipiteitä, mutta vain yksi laki. Tässä tapauksessa perustuslaki!

      • KolmeNasseSetää

        Niinpäniin. Vielä kun hallituspoppoo orpon ja sipilän johdolla ottaisivat sen lusikan kauniiseen pikku kätöseensä, niin suomella sote asiat olisivat paremmalla tolalla ,,,mutta että aivan kirkkain silmin puhuvat suomeksi sanottuna omiaan joka käänteessä ja hetken päästä huomataan heidän sekoilut tätä se on ollut 3 vuotta ja kaikki mitä ovat saaneet aikaan on Kaaosta ympäriinsä. Pienituloiset on laitettu kyykkyyn ja varakkaat nostettu jalustalle. Ainoat asiat mitä ovat huonosti saaneet tehtyä.

    • suomi.meininkiä

      Voitot menee veroparatiiseihin ja kulut veronmaksajille,,,perinteisesti!

      • EUonKirousSuomelle

        Juuri näin sijoitusyhtiöt tekee bisnestä sairailla. Näitä edesauttaa KOKOOMUS roikaleet. Pörssifirmojen lobarit pommittaa politikkoja ja maksavat jotta saavat haluamansa.

        Sitten alkaa eurot virtaamaan kuihtuvasta suomesat. Ohitusleikkauksen , pallolaajennuksen ja tekonivel operaatioista ottaa siivun pörssipeluri.

    • vastuutontatoimintaa

      Kuinka pitkälle Rinteen SDP uskaltaa mennä jarrutuksessaan ja populistisissa mielipiteissään? Jos sote kaatuu, niin ensi vaalikaudella Rinteellä on koko paska sylissään. Revi siitä ja ota vastuuta! Vasurit ja demarit haluavat, että vähävaraiset jonottavat edelleen terveyskeskuksissa. Edellisenkin lausunta "veroparatiiseista" on ymmärtämätön punikkiretoriikkaa. Attendon ostaa suomalainenTerveystalo, jossa vakuutusyhtiöt ovat suurina omistajina. Sekö on veroparatiisia ja Rinteen paasaamaa markkinamallia? Paskapuhetta se on ja hallituksen mollaamista vilttiketjusta. Ei mitään muuta. Hävetkää jarrumiehet, jotka yrittävät pitää Suomea 1900 luvulla. Laulut on laulettu ja punaliput heilutettu. Eikö jo riitä?

      • roistoLandia

        Tässä sulle populismia. ->PDF]60 hyvää syytä EU:lle............ EU:hun mentiin populismilla ja samoilla lääkkeillä pysytään vaikka suomelle se aiheuttaa valtavat vieroitusoireet. Saulia pelotta 100 vuotta sitten tapahtumat sillä ne viellä uusiutuu. EU mafialle on kannattajat koska heihin populismi uppoaa nopeimmin.

        Hallitus on laiton suomessa ei sinne sinisiä ole äänestetty. Nyky suomessa voi näemmä tapahtua ihan mitä vaan kenenkään estämättä.
        Duunarit tämän maan pystyssä pitää ei pörssirosvot. Työllisyyttä kokkareet huutaakin lisättäviksi jotta pääsevät veroilla pelaamaan

    • vaihtoehtoaesiin

      Voisiko tuo "voitot veroparatiiseihin" huutelija ehdottaa jotain parempaa mallia, vai jääkö kommentit kyseisen huudon tasolle ?

    • uskottavuuskärsinyt

      Puhutaan politiikan rappiosta. Kyllä demareiden ja vasemmistoliiton vilttiketjuaika on ollut todella politiikan uskottavuuden rapistamisen aikaa. Rinteen ja Li Anderssonin johdolla on niin räikeästi haukuttu vallassa olevaa hallitusta, että ei ole ihme, että kansan uskottavuus politiikkaan on romahtanut. Jarrutuspolitiikan vieminen perustuslakivaliokuntaan on varsinainen syöpä. Oppositio on tässä päävastuullinen. Eikä riitä, että asioita jarrutetaan sisältä päin, lisäksi vasemmisto on masinoinut SAK:n mukaan uhkailemaan laillisen Eduskunnan työtä. Miten maanpetos määritellään?

      Sotea on yritetty vääntää jo 13 vuotta. Siis demarit ja vasemmistoliitto ovat olleet sitä vastuullisina vääntämässä 10 vuotta tuloksetta. Nyt kun jotain olisi tulossa, niin ollaan vastahankaan. Kannattaako, kysyn vaan? Jos sote siirtyy ensi vaalikaudelle ja demarit ja vasurit pääsee hallitukseen, niin aikaisempi 10 vuoden jahkaaminen osoittaa, ettei tule lasta eikä paskaa ja kansa kärsii terkkarijonoissa. Sitä ei toudellakaan kukaan halua. Ei edes vasemmistolaiset.

      Nykytilanne vasta onkin perustuslain vastaista ja eriarvoistavaa, kun vähäosaiset saa odottaa lääkäriin pääsyä, ja rikkaat pääsee rahalla lekuriin samana päivänä. Valinnanvapaus toisi ihmisen ääreen oikeutta ja huojennusta nykyiseen tilanteeseen. Miksi Rinne ja Li Andersson erilaisin verukkein vastustaa sitä? Ei tuollainen politiikka ole uskottavaa, että hyvää vastustetaan.

      • demaripaskaasataa

        Kuinka jatkuva hyvien asioiden ja uudistusten vastustaminen voisi lisätä politiikan uskottavuutta?

    • eivoikuinihmetellä

      Hei te siellä sote-barrikadeilla, esittäkää, mikä on vaihtoehto sotelle? Mikä on vaihtoehto? Ei kannata vastustaa vain vastustamisen takia. Sitä 80% vastustajista tekee.

      Kuinka monessa kunnassa, joista kansanedustajat ovat, on terveyskeskuksen toiminnot hoidetaan Attendo, Pihlajalinnan tai Terveystalon toimesta. Vaikka kuinka monessa. Se siitä "markkinamallista". Populismia populismin perään. Tyhjiä puheita ja villitsemistä. Ei-kansa liikkeellä ilman, että osaisi tarjota vaihtoehtoja. Minä ainakin haluan heti lääkäriin, kun sitä tarvitsen, enkä kahden viikon päästä. Ajattele edes vähän! Ja hesalaiset pormestarista alkaen, yhdeksästoista maakunta on kuolleena syntynyt ajatus.

    • todellakinnäin

      Ihmiset ihmettelee, miten Vapaavuoren mielipiteet sotesta ovat muuttuneet sote-vastaiseksi. Selistys löytyy siitä, että Helsingin pormestarina hänen pitää kumartaa suurimman puolueen, vihreiden suuntaan. Touko Aalto kumppaneineen oppostitiossa vastustavat hallitusta ja niin Jan Vapaavuorenkin pitää tehdä. Siinä selitys. Kysymys ei ole järjestä vaan järjettömyydestä.

      Oikeasti Helsinki tarvitsee sote-asioissa apua. Terveyskeskukset kärsivät lääkäripulaa, varhaiskasvatuksessa kuraattoreita on tarjolla yksi 800 lasta kohden. Helsinki kaipaa suurempia harteita ja apua kehä kolmosen toiselta puolelta. Vihreät ovat väärässä. Sote on Helsingille välttämätön. Helsinki tarvitsee apua muilta, ei päinvastoin. Vihreiden oppositiopolitiikka on ampumista itseään jalkaan. Ei ole pakko olla hölmö ja vastustaa hyviä asioita!

    • uusiutuminen

      Päivän Hesarissa demarijohtajat tilittävät tuntojaan Kokoomuksen ja Keskustan puoluekokouksen tiimoilta. Rinne on ymmällään, kun sotesta ei puhuttu paljon mitään. Mitä siitä olisi pitänyt puhua?Valmistelu on tehty. Kaikki on valmista. Päätöksiä vajaa.

      Sote pitäisi päättää oman tunnon mukaan. Nähtäisiin kuinka pitkälle demariedustajat ovat valmiita menemään, jos haluavat kaataa 13 vuotta valmistellun asian oman syliin ensi vaalikaudelle. Valinnanvapaus on hyvä asia. Terkkarijonoissa ei bruttokansantuotetta synny. Ja sote tarvitsee suuremmat hartiat. Mitkä ne demarihartiat ovat? Mikä on vaihtoehto? Ei maakuntauudistus ole huono asia. Ainoastaan maakuntien määrää voisi säätää. Asiantuntijoiden mukaan 5 sotealuetta olisi hyvä. Jan Vapaavuoren ajama 19. alue on naurettava jo lähtökohtaisesti!

    • parastatähänpäivään

      Väyrysen palaaminen Eduskuntaan ei kaada sotea. Melkein kaikki kansanedustajat ovat soten puolesta. Eri asia on, jos perustuslakia rikotaan ja syyllistytään ryhmäkäyttäytymiseen ja -kuriin. Kansanedustajan äänioikeus on hänelle yksilönä annettu. Valtakirjan antaminen jollekin ryhmälle esimerkiksi puolueelle on rikos perustuslakia vastaan.

      Sote äänestys pitäisi toimittaa perustuslain mukaan eli omantunnon mukaan. Silloin tiedetään kuinka moni on sotea vastaan, Nyt ei tiedetä. Soten valmistelu on kestänyt 13 vuotta. Nyt ollaan kalkkiviivoilla. Valinnanvapaus on hyvä asia. Ns. "markkinamalli" toimii täyttä päätä, Pihlajalinna, Terveystalo ja kumppanit ostavat sotekiinteistöjä villinä. Ainut tapa hillitä menoa on tehdä se järjestyneesti. Sitä sote on.

      Valinnanvapauden säästöt tulevat olemaan paljon suuremmat kuin, mitä on edes kuviteltu. Se näkyy sairauspoissaolojen tilastoissa. Sairauspoissaolojen määrä tulee romahtamaan, kun ei tarvitse jonottaa jonoissa. Se näkyy Kelan maksamissa korvauksissa selvänä alenemisena. Se näkyy bruttokansantuotteen porrasmaisena kasvuna. Se näkyy yksityisten ihmisten kukkaroissa suurempina tuloina, kun palkkapussi lihoo työtä tehdessä. Ei ihmiset halua odottaa pääsyä läkäriin, kun on sairas.

      Isommat hartiat ovat tarpeen, että eri kuntien palvelut saadaan yhtä kestäviksi. Mutta jokaisella ei ole samanlaiset mahdollisuudet käydä Alkossa tai Oopperassa, mutta se ei ole perustuslain vastaista. Viisi sotealuetta on lopullinen tavoite, jota kohti matkataan.

      On täysin tyhmää äänestää sotea vastaan. Kenen asialla silloin olet?

    • tosiasiassa

      Nykyinen terkkarisysteemi ei menisi läpi perustuslaillista tarkastelua. Soten valinnanvapaus tuo parannuksen ihmisen arkeen. Terkkarijoinoissa ei parane eikä bruttokansantuotetta synny.
      Valinnanvapauden säästöt tulevat olemaan ennakoitua suuremmat. Saikut lyhenevät ja sitä kautta kelakorvaukset romahtavat. SAK saattaa olla saikkujen lyhentämistä vastaan, mutta paskat siittä!!!

      • Silmänkääntötemppuja

        Ööööööö, ööööö niin huikeaa silmänkääntötemppuilua kansalle. Örk örk....

    • Hyvänäin

      Saako Soteen vielä ympättyä Lajittelu keskuksen matuja varten vai meneekö Sipilä senkin antaan Saksalle

    • EnPyytänytSiltiSoitin

      Jaahas taas ehdittiin poistaa kirjoitus . Huonin Sote mitä ikinä voikaan tää hallitus kokkareet ja kepulien säätämänä. Ei olla muistettu minkä vuoksi piti uudistaa sote. Näillä tyypeillä ei ole muu kuin bisnesmalli mielessä. Olisitta pahvit sijoittaneet Julkiseen terveyspalveluun niitä VEROVAROJA . Nyt on heillä mielessä vain yksityisten saamat verorahat käyttöönsä ja rikkaille tehty tämäkin malli triolta. Tavikset ei tule saamaan hoitoja. Peruspalvelukanisteri ei soittanut Brysseliin en tilannut mutta sieltä tuli tilaamatta lautakasa, EPÄVIRALLISESTI. Tietenkin.

    • sdppopulismioksettaa

      Terveyskeskuksen jonossa värjöttelee kovassa kuumeessa pikku poika. Hän on odottanut lääkäriin pääsyä jo kolme päivää. Hoitotakuu on se mihin demarit pystyivät parinkymmenen vuoden aikana. Nyt sotea on väännetty 13 vuotta, demarit eivät sitä synnyttäneet. Nyt vasemmisto haluaa viivästyttää prosessia tahallaan. Ensin vasemmistoliittojohtoinen perustuslakivaliokunta viivytteli ja puuttui asioihin, jotka eivät sille kuulu. Nyt Kiurun valiokunta tahallaan ja tarkoituksella viivyttelee. Häpeällistä toimintaa. Häpeällista politisointia pienten lasten ja heidän vanhempiensa kustannuksella. Öykkäri ay-Rinne etulinjassa ja nyt Kiuru hänen käskyttämänään. Urpilainen ei ikinä tekisi tällaista karhunpalvelua Suomelle ja sen kansalle. Ei ikipäivänä. Ei-puolueen jarrumiehet taas asialla. Menkää lintsille. siellä on vuoristoradan jarrumiehen paikkoja avoinna.

    • RotiaSuhmuroijille

      Julkiseen sijoitettava kaikki liikenevät resursseja niihin lisää , eikä niin että yksityiset käyttävät valtion rahoja ja jkavat bononuksia niilläkin valtiontuilla sitten jouluna omistajilleen . Ei todellakaan näin voi Soteuudistus mennä, kaiken muailman åttenrot muuraihet voi alkaa nuolla näppejään. Kokoomuksen edustajat jo syyhyää valtion rahojen jakoa yksityisille, sillä nehän ovat loikanneet jo k.edustajan tehtävistään etujaan valvomaan eurot vain pyörii silmämunissa. Samoin kepulien yritysjohdolla

      • AsperiiniakoVai

        Totta, Mooses oikein asiaa kirjoitettuna.

    • seuradaanseuradaan

      Iskeekö sensuuri tähän? Tämä on jo kerran poistettu:

      Rinteen jatkuva hallituksen haukkuminen on suurin syy (60%), mikä on vaikuttanut demareiden kannatusta nostavasti. Demareiden tarjoamat vaihtoehdot (6%) tai Rinne itse (3%) ovat vaikuttaneet vain niukasti kannatusta lisäävästi. Demareiden suuri kannatuksen takia Rinne olisi puheenjohtajana pääministeriehdokas numero yksi. Mielenkiintoista olisi mitata, ketkä demareista olisivat gallupin mukaan parhaat pääministeriehdokkaat ottamatta huomioon Rinteen asema puolueen johdossa.

      Demareiden ei-populismi puree. Hassua on se, että demarit olisivat hallitusvastuussa ollessaan tehneet leikkauksia yhtä lailla kuin mitä hallitus on tehnyt.

      Hesarissa artikkelissa kuulu asiantuntija analysoi Trumpin luonnetta ja määritteli hänet henkilöksi, joka enemminkin on ongelmien ratkaisija ja tekojen mies kuin ohjelmajulistusten laatija. Tämä sama erottelu toimii Sipilän ja Rinteen välillä. Sipilä tekee ja Rinne puhuu ja julistaa. SDP oli hallituksessa yhteenmenoon parikymmentä vuotta. Suomi ajautui ahdinkoon, josta tekijämiehet yrittävät parhaimman mukaan pelastaa sen hyvinvoinnin, mitä pelastettavissa on. Siitä huolimatta julistaja ja uhoaja saa kannatusta. Tyhjät lupaukset hämäävät.

      Antakaa ajan kulua ja huomaatte, että Sipilä, insinööri ja uskon mies, on luotettavan poliitikon perikuva ja esikuva, josta moni voisi ottaa oppia.

    • paskamaailma1

      Kokoomus ja eu fanatikot vie rahamme hallintarekisteriin. Kanskuntien omisuus rosvotaan. Meedia syöttää mukavaa elämää.
      Valetta kaikki on joku taho saanut valtiot valtaansa...Raha rahaa sillä on voimaa

    • demarilupausnaisteneuro

      Tarkoittiko Krista Kiuru, että SDP:n sote-ehdotus ei läpäise perustusakivaliokuntaa, jos se sinne joskus menee? Miksi sitten demarit yrittää estää sote-ehdotuksen etenemisen? Vastaus: Sen takia, ettei se ole heidän tekemä. Väärin sammutettu tulipalo. Liian paljon positiivisia tuloksia hallitukselle! Vaarantuu seuraavat vaalit. Sitä ei-puolue on tarkoittanut kaikella populistisella retoriikallaan vilttiketjussa olo ajan. Ei kovin isänmaallista estää kansan edun mukaiset parannukset.

    • ylenannan

      YLE teetti tutkimuksen ja uutisoi sen tulokset myös puolueellisesti. Vanha punatoimittajien perintö jatkuu. YLE:n mukaan sdp:n on suurin puolue ja sen kannatus on noussut suuresti. Loput uutisesta on sanahelinää. Gallup-tuloksen olisi voinut uutisoida toisinkin: hallituspuolueet ovat lisänneet kannatustaan enemmän kuin oppositio. Se on faktaa, kun laskee kannatuksen prosenttiyksikkömuutokset!

    • populismistaenpidä

      Aikooko SDP kaataa sotepaskan ensi vaalikaudelle. SDP:n ehdottama malli ei läpäise perustuslakivaliokuntaa. Demarit eivät kyenneet viemään sotea maaliin 10 vuodessa, eikä ei-puolueen kunto ole parantunut. Miksi pullikoida? Hullua, ettei ihmisten anneta mennä lääkäriin, kun on tarvis. Rinteen malli on sitä, että kunnat ulkoistavat koko ajan terkkareita Attendolle, Terveystalolle ja Pihlajalinnalle. Se on Rinteen markkinamalli, jarrutuksen tulos.

    • laitontavahingontekoa

      Riku Aalto ja teollisuusliiton piiloon mennyt hallitus ovat vastuussa niistä toimista, joita syntyy heidän paerustuslaillisen Eduskunnan vastustamisesta. Teollisuusliitto uhkaa ja kiristää Eduskuntaa lainsäädäntötyössään. Se on auttamattomasti vaastuutonta ja tuomittavaa. Tammikuussa Teollisuusliitonhallitus syyllistyi pysäyttämään Tornion terästehtaan. Häpeällinen teko. Terroristinen teko. Tällainen organisaatio pitäisi kieltää, joka häiritsee yhteiskunnan rauhaa uhkailuilla, kiristyksellä ja toimenpiteillä, joista on taloudellista ja henkistä haittaa. Ammattiyhdistyksen pullisteluista sata vuotta sitten syntyi mekkala, joka aiheutti 38.000 suomalaisen kuoleman. Mitä Aalto ja hallituksen jäsenet tvaoittelevat tällä kertaa?

      • valtavelvoittaa

        Jos tulee vahinkoa, esimerkiksi lakon takia matka peruuntuu tai joutuu ottamaan taksin junan sijaan, niin lasku Teollisuusliiton hallitukselle. Syyllinen on vastuussa vahingoista ja sille se lasku kuuluu. Ryhmäkanne voi olla terpeen, jos vahingon kärsijöitä on useita. Metoo. Ei enää.

    • PäätTakapuolessa

      Kylläpäs jupit poroporvarit kokoomukepulit, mesoo kun kannatuslukemat tippuu kuin vesi näsan päästä. Nyt sitten Huussiin tul terveystalolta johtaja joka huutaa valinnanvapauden eteen. Tiedä se ainoo oikea valinnanvapaus on kun saa äänestää ketä itse haluaa. Soteehdotus seteleineen ja valinnanvapaus on täyttä potaskaa. Kalliiksi jo nyt hallituksen ajama sote. Kuun myös irtisanomisuhkineen. On pompattu takaisin 1900 luvun alkuun näillä hallituksen eväillä. Voi kamalaa mitä kokkepulit vielä ehtii sotkea muutakin kuin sotee.

    • AperitaAatu
    • hävetkääay

      Rinteen lupaukset maksavat miljardeja. Se tietää veronkorotuksia kaikille. Siinä pieni- jakeskituloisia kurmuutetaan. Rinne haluaa nostaa veroja ja seisottaa väkeä terkkarijonoissa. Siinä ei bruttokansantuote kasva eikä tule leipää pöytään. Työnteko on jokaisen oikeus. SAK ja SDP jarruttavat työmarkkinauudistuksia, mikä johtaa siihen, ettei ihmiset pääse töihin. Huonoa politiikkaa. Eduskunnan uhkailu on kaikkein pahinta. Teollisuusliitto pysäytti Tornion terästehtaan tammikuussa aktiivimallimellakoiden aikana. Se oli törkeä vastuuton terroristinen teko.

      • Pete56v

        Kokoomus haluaa yksityistää terveyspalvelut. Valtio sponssaa verorahoilla ylikansallisia terveysfirmoja. Keskusta haluaa vain maakuntahallinnon. Sillä on kannatuksen joutsenlaulu menossa. Viimeinen yritys. Jos haluaa, että meidän verorahat menee ns.paratiiseihin Mehiläisen, Attendon tai muun tilille, niin äänestä ihmeessä kokoomusta.

      • populismijyrää
        Pete56v kirjoitti:

        Kokoomus haluaa yksityistää terveyspalvelut. Valtio sponssaa verorahoilla ylikansallisia terveysfirmoja. Keskusta haluaa vain maakuntahallinnon. Sillä on kannatuksen joutsenlaulu menossa. Viimeinen yritys. Jos haluaa, että meidän verorahat menee ns.paratiiseihin Mehiläisen, Attendon tai muun tilille, niin äänestä ihmeessä kokoomusta.

        Demarit tekee jarruttamisella juuri niin, yksityistävät holtittomasti terveyspalvelut. Kunnat ulkoistavat palveluja kilpaa, myyvät sote kiinteistöjä yksityisille. Se on Rinteen markkinamalli.

    • sairaanhoitajaaoksettaa

      Tehy on liittynyt Teollisuusliiton kuoroon vastustamaan demokratian toteutumista. Mitä tekemistä sairaanhoitohenkilökunnalla on alle 20 hengen työpaikkojen kanssa. Miksi sairaanhoitoporukka haluaa vastustaa kelvottoman työntekijän erottamisen helpottamista. Ajatelkaa vähän, jos sairaalassa olisi huumeita ja muita päihteitä käyttävä henkilö jakamassa lääkkeitä, eikä häntä voisi irtisanoa. Tästä on kysymys. Liitot eivät halua edistää työsuojelua ja yritysten pärjäämistä. Toimillaan ne vastustavat työllisyyden parantamistoimia ja Eduskuntaa, mikä on demokratian vastaista toimintaa. Missä menee raja? Kuinka paljon demokratiaa saa vastustaa kuinka paljon ei? Sata vuotta sitten mopo karkasi käsistä ja 38.000 suomalaista kuoli demokratian vastaisessa hankkeessa. Tehy ja Teollisuusliitto eivät ole sen paremmalla asialla. Eivät ainakaan jäseniensä asialla. Työrauhavelvoite on voimassa. Silloin pitää noudattaa työrauhaa eikä keksiä erilaisia tekosyitä rikkoa sitä. Tällainen oppositiopolitiikka on syvältä anuksesta. Sinus on heikko.

    • uhoamitäuhoatay

      Työrauhavelvollisuuden ollessa voimassa, työrauhavelvollisuus on voimassa. Sen rikkominen minkäänlaisella verukkeella on vastuutonta ja rangaistavaa.

    • eduskunnanpuolesta

      Eduskunnan työrauhan ja kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi on Lex Riku Aalto enemmän kuin tarpeen.

      Pykäläkorjaukset:

      1) lakkosakot suuremmiksi, nyt tasoa "100 vatsalihasliikettä raiskauksesta"
      2) ay-jäsenmaksun verovähennys poistettava, nyt kaikki veronmaksajat joutuvat maksamaan 200 miljoonan erän, mikä on vastoin perustuslakia, koska meillä on liittymisen vapaus
      3) työnantajan velvoite välittää ay-jäsenmaksuja on poistettava, se on perustuslain vastainen johtuen liittymisen vapaudesta ja eriarvoisesta kohtelusta
      4) tukilakot ka poliittiset lakot on kriminalisoitava, työrauhavelvoitteen aikana on työrauha
      5) ay-toimitsijoiden työpaikkakiusaaminen on työsuojelurikos, se on loputtava, metoo, lakkovahdit edustavat tällaista kiusaamista, koska työt eivät ole lakossa ja jokaisella on oikeus työhön
      6) ansiosidonnainen kuuluu kaikille, ei vain kassan jäsenille, nykytilanne on eriarvoistava perustuslain vastainen
      7) yleissitovuudesta on luovuttava, se ei ole oikeudenmukainen ja yhdenvertainen kaikkia yrityksiä ja kansalaisia kohtaan, yleissitovuudella rajoitetaan sellaisten yritysten toimintaa, jotka eivät ole sopijaosapuolia, sopimusvapaus, sananvapaus, liittymisen vapaus
      8) ay-aktiivien painostus liittymättömiä kohtaan ovat tuomittavaa, Suomessa on perustuslain mukaan liittymisen vapaus ja pakottaminen liittymiseen on loukkaus perustuslakia vastaan.
      9) ay-liikkeen lakkojen aiheuttamisista haitoista kolmansille osapuolille tahi laittomasta lakosta toiselle osapuolelle on säädettävä erikseen, miten korvausvelvollisuus toimeenpannaan, esim, jo olemassa olevan ryhmäkanteen avulla.

    • teollisuusliittotehyjne

      Ammattiliittojen hallitukset ja johtajat ovat avaruuden päässä kentästä jossain suljetussa"vatikaanissa" pelaamassa omia pelejään. Eduskunnan kiristäminen ei ole isänmaallinen teko. Ovatko johtajat Rinteen vai peräti Putinin miehiä ja naisia?

    • perustuslainpuolesta

      SAK:n jäsenistä suurin osa kannattaa halltuspuolueita, kun taas järjestön hallitus on suurelta osin vasemmistopuolueiden kannattajia, koska ay-aktiivit ovat usein vasemmistoliiton tai sdp;n jäseniä.

      SAK on julkisesti useaan otteeseen tukenut SDP:tä vaaleissa. Viime syksyn ja alkutalven aktiivimallimellakointi oli SDP:n eduskuntavaalikampanjan alku. Samasta politikoinnista on kysymys nyt, kun SAK näyttävästi uhoaa ja kiristää Eduskuntaa, kun lakialoite koskien alle 20 hengen yritysten irtisanomissuojan muutosta on Eduskunnan käsittelyssä. Lakialoite on ollut lausuntakierroksella ja siihen on annettu vastaukset, joiden perusteella aloitteeseen tehdään parannuksia.

      SAK on edesvastuuton, kun se harjoittaa politiikkaa, millä ei ole mitään tekemistä jäseniensä edun kanssa. Lakoissa ei ole voittajia. Urho Kekkonen sanoi aikanaan, että lakko on vanhentunut ase. Siitä on jo todella kauan aikaa. SAK ja sen hallituksen jäsenet eivät elä tätä päivää eikä työntekijän arkea. He ovat kuin suljettu Vatikaani, jolla on oma agenda kaukana jäsenistään. Yhteiskunnan terrorisointi lakoin ja Eduskunnan vastustaminen ovat aina saaneet aikaan pahaa, josta yhteiskunta on saanut kärsiä. Niin tapahtui 1918, niin tapahtui 1992, niin tapahtui 2018 tammikuussa. #metoo #joriittää

      Kirjoitus on pakko laittaa myös tänne, koska varsinaisen kirjoituksen vasemmistolainen ylläpito poistaa.

    • rinteenvaalitemppu

      Ajatelkaa, jos maanviljelijät olisivat yhtä herkkähipiäisiä kuin SAK:n aktiivit ja lähtisivät traktoprimarssille jokaisen vähäpätöisen asian takia? Siinä Mannerheimintielle ja Senaatintorille alkaisi kertyä savea ja multaa traktorin renkaista ihan haitaksi asti.

    • järkikäteen
    • ayhakoteillä

      Antti Rinne haukkui lauantaiaamulähetyksessä televisiossa, että Sipilä on syyllinen tuleviin työtaistelutoimiin. Ei ole. Törkeätä panettelua ja vastuun pakoilua. Sipilää pidetään tekosyynä, Syyllinen työtaistelutoimiin on niistä päättävä. SAK:n hallitus Elorannan johdolla on niistä päättänyt ja Teollisuusliiton hallitus ja Pro:n hallitus omalta osaltaan ovat syyllisiä. Syyllisiä ovat myös ne henkilöt, jotka osallistuvat työtaistelutoimiin. Syyllinen ei ole Sipilä tai hallitus.

      Rinne sen sijaan syyllistyy lietsomaan ihmisiä vastustamaan Eduskunnan lainsäädäntötyötä. Se on aivan käsittämätöntä johtavan oppostiopuolueen johtajalta. Ei kovin isänmaallista.

      Lisäksi vahvasti hämmästyttää, että YLE varasi Rinteelle juuri tämän lauantain haukkujaisiin ja yllytykseen. Lisäksi YLE:n tekstitv ja uutiset toitottivat samoja asioita. Onko minun pakko maksaa Yle-veroa tällaisesta punakapinan lietsomisesta? Sata vuotta sitten kapina johti kymmeniin tuhansiin kuolonuhreihin. Nykykapina ainakin saa aikaan pahemmanluokan masennusta tuhansissa ihmisissä. Hävetkää Eloranta, Rinne ja muut ay-pomot, kun lietsotte epäjärjestystä yhteiskunnassa. Työrauha on voimassa tekosyistä huolimatta!

      • EiHuonoaSotemallia

        Eikun lakkoilemaan. Ja Orpo vois lopettaa Sdp Rinteen suulla puhumisen. Taas yksi äänestäjien vedätys kokoomuksen orpolta. Sdp Ei ole hyväksynyt kokoomus/keskusta yksityistämisbisnes sotea alkuunkaan. Päällekkäisyyksien ,vaikeaselkoisen ja rikkaita verovaroin suosivaa kokoomussotea , ei tottavieköön ei.

    • menköönelorantavittuun

      Minä ainakin menen huomenna töihin ja jään ylitöihin, jos työnantaja niitä tarjoaa. Ay-liike ei tarjoa töitä, päinvastoin ruokkivat työttömyyttä. Vain yritykset työllistävät. Työntantaja määrää, milloin saa tehdä ylitöitä.

    • metooyoutoo

      Rinteen rooli tässä Eduskunnan vastaisessa vaalikampanjassa on yhtä pieni kuin venäläissotilaiden rooli Krimin valloituksessa.

      SAK:n Eloranta on taas saanut ammattijärjestöjen pomot houkuteltua mukaan samaan kampnjaan. Se on vain vastakkaisasettelua sdp:n avustamiseksi. Sillä ei ole mitään tekemistä jäsenien edun kanssa.

      Mutta kuka on se henkilö Ylen organisaatiossa, joka saa aina punakapinaa eetteriin? Miksi minun pitää sitä avustaa maksamalla Yle-veroa? En halua.

      Rinne ja Eloranta ovat tämänkertaisessa Eduskunnan vastaisessa kampanjassa Paasitornin punaisen lampun sytyttäjiä.

      Minäkin menen ylitöihin, jos vain pyydetään.

    • kauhistussydämessä

      Kauheus on tapahtunut kun Eloranta on saanut väen ylityökieltoon. Ei voi olla suurempaa häpeää yhteiskunnalle kuin kostonkierre.

      Elorannan uusi mellakka voi aiheuttaa kuolonuhreja, mutta suurin virhe on se varomaton kielenkäyttö. jonka osan Rinne puhui televisiossa. SDP:n syyttömyys on vaikeasti osoitettavissa, kun sen puheenjohtaja lähtee haukkumaan maan johtajaa Eduskunnan edustajana. Rinteen nostatus on yhtä kallis virhe kuin punaliiton nostatus sata vuotta sitten.

    • eipopulismille

      Eduskunnan kiusaajat ovat taas vauhdissa, kun he tänään esittävät epäluottamuslausetta Timo Soinille. Hei siellä on tärkeä budjettikeskustelu käynnissä ja nämä terrorisoijat puuhailevat ihan omiaan. Niin he puuhailevat muutenkin. Vasemmistoliitto, Vihreät ja suuri osa demareistakin elää omassa kuplassaan kaukana todellisuudesta. He ovat vain kaikkea vastaan ja heittävät kapuloita rattaisiin samalla tavalla kuin koulukiusaajat ja tuntien häiritsijät kouluissa. Hei siellä on isänmaan tärkeät asiat asialistalla. Kaverit vain kohkaavat. Li Andersson, Touko Aallon porukat, Rinne ja Lindtman jälki-istuntoa kaikille!

    • totuudentorvisoi

      Lainsäädäntö määrittelee yleissitovuuden. Ylipäätään siitä pitäisi luopua. Mutta sitä ennen pitää elää lain mukaan. Mutta yleissitovuus ei lain mukaan koske kaikkia!

      "Yleissitova työehtosopimus vahvistetaan työehtosopimusten yleissitovuuden vahvistamislautakunnassa, sillä se ei ole työmarkkinajärjestöjen välisen sopimuksen automaattien seuraus. Yleissitovuuden ensimmäinen edellytys on siten sopimuksen valtakunnallisuus. Siten työehtosopimus ei saa olla alueellisesti rajattu millään tavalla. Toinen edellytys on, että sopimus on voimassa asianomaisella alalla. Kolmas edellytys on työehtosopimuksen edustavana pidettävyys. Valtakunnallista työehtosopimusta voidaan pitää edustavana, kun kaikista asianomaisen alan työntekijöistä noin 50% työskentelee sellaisten työnantajien palveluksessa, jotka ovat lain mukaan sidottuja kyseiseen työehtosopimukseen. Kun yleissitovan työehtosopimuksen kolme edellytystä täyttyvät yhtä aikaisesti ja yleissitovuus on vahvistettu, yleissitovalla työehtosopimuksella on siinä tarkoitetulla alalla pakottava ja automaattinen vaikutus vahvistamislautakunnan tekemän päätöksen jälkeen. Yleissitova työehtosopimus on voimassa yleissitovana niin kauan, kunnes vahvistamislautakunta, tai valituksen johdosta työtuomioistuin, päättää toisin."

      Onko AKT:n sopimus oikeasti yleissitova? Täyttyykö kaikki kolme edellytystä? Onko 50% työntekijöistä sellaisten työnantajien palveluksessa, jotka ovat lain mukaan sidottuja kyseiseen työehtosopimukseen? Onko ammatiltaan talonrakentaja Marko Piiraisen vetämän organisaation katto vedenpitävä? Vai vuotaako se? Ainakin siltä osin, että Piirainen uhkailee Eduskuntaa lainsäädäntätyössä. Perustuslain mukaan Eduskunta säätää lait, ei mikään ulkoparlamentaarinen ryhmä. Lisäksi on hyvä muistaa, että työrauhavelvollisuus on voimassa, kun työrauhavelvollisuus on voimassa. Sitä ei mikään tekosyy muuksi muuta.

    • kolmaosahaluaapalkata

      Selvityksen mukaan kolmasosa pienistä yrityksistä on halukas rekrytoimaan uutta työvoimaa, jos Eduskunnan käsittelyssä oleva laki pienten yritysten irtisanomisten helpottamisesta tulee voimaan. Tämä olisi merkittävä uusien työpaikkojen määrä koko maata ajatellen.

      Miksi sairaanhoitajat tai opettajat vastustavat pienten yritysten työllistämistä? Mitä asia heille kuuluu ylipäätään? Miksi Teollisuusliitto vastustaa tätä ja AKT uhkailee pysäyttää liikenteen Suomessa, jos pienet yritykset saatetaan tasavertaisiksi suurien yritysten kanssa irtisanomistilanteissa? Suurissa yrityksissä on yt-neuvottelut, joilla tuotannollisista ja taloudellisista syistä voi irtisanoa. YT-laki ei koske pieniä yrityksiä.

      SAK jäsenliittoineen on suurin yksittäinen työttömyyden aiheuttaja Suomessa. Eduskunnan vastustaminen pienten yritysten irtisanomisasiassa on työttömyyden ylläpitoa. SAK:n liittoineen käynnistämä uhoaminen oli kolaus hyvälle kansalaisuudelle ja starttilaukaus yt-neuvotteluille Suomessa.

    • aypaskaasataa

      JHL:n ja muiden kunta-alan palkansaajajärjestöjen päätökset ryhtyä työtaisteluun hallituksen kaavaileman pienyritysten irtisanomissuojan heikentämisen vuoksi ovat kunta-alalle kohtuuttomia, ilmoittaa työmarkkinajärjestö KT Kuntatyönantajat.

      Mitä helvettiä tämä asia kuuluu kunnan virkamiehille? Kun työrauha on voimassa, niin työrauha on voimassa, eikä mikään tekosyy, esim. Eduskunnan vastainen toiminta muuta sitä miksikään.

    • aykusettaajäseniään

      Lehdet kirjoittivat pari vuotta sitten siitä, kuinka SELin lakon takia sikoja jouduttiin teurastamaan ja ruhoja polttamaan Forssassa. SEL on ilmoittanet menevänsä lakkoon ensi viikolla vastustaessaan Eduskunnan lainsäädäntätyötä. Joudutaanko sianruhoja taas polttamaan? Syyllistyykö SEL eläinsuojelurikokseen? Ruokaa menee ainakin hukkaan ja lakkoilevan työntekijän palkkapussi on vajaa.

      Kun työrauhavelvollisuus on voimassa, niin työrauhavelvollisuus on voimassa. Mikään tekosyy ei sitä muuksi muuta. Lakko on lakko, nimitetään sitä millä nimellä tahansa ja olkoon syy mikä tahansa. SEL kehoittaa jäseniään rikkomaan työrauhavelvollisuutta. Se on selvä tosiasia.

      Työt eivät ole koskaan lakossa, ainoastaan jotkut ihmiset saattavat sitä olla. Kaikilla on oikeus tehdä työtä. Jos joku yrittää sen estää esim. painostamalla, niin hän syyllistyy työsuojelurikokseen, pahimmassa tapauksessa väkivaltarikokseen.

      Suomessa on sananvapaus ja liittymisen vapaus. Liittoon kuuluminen on vapaaehtoista. Liitot väittävät usein, että ansiosidonnainen tulee vain, jos kuuluu liittoon. Se ei pidä paikkaansa. Ansiosidonnainen tulee, jos kuuluu työttömyyskassaan. Työttömyyskassaan on hyvä kuulua, koska vielä nykyään, ennekuin laki muuttu vain työttömyyskassaan kuuluminen takaa ansiosidonnaisen päivärahan. YTK on avoin työttömyyskassa, jossa on jäseniä jo yli 400.000 eri aloilta. YTK:n jäsenmaksu on n. 100 euroa vuodessa. Kuinka paljon enemmän sinä maksat vuodessa liiton jäsenmaksua?

      Ryhmäkanne on yksi tapa nostaa korvausvaade aiheutuneesta vahingosta vahingon aiheuttajaa kohtaan. Lakon johdosta syntyvät vahingot tulevat järjen mukaan lakosta päättäneiden kannettavaksi. Oikeuslaitos sen päättää oikeusvaltiossa, Suomessa.

    • ayeiisänmaanasialla

      Onko työrauharikkuri Riku Aalto ollenkaan ajatellut sitä, että poliittinen toiminta ei ole ammattiyhdistysliikkeen yksinoikeus? Jospa vastavuoroisesti Vaasan Wärtsilä asettaisi tehtaansa kolmeksi päiväksi poliittiseen työsulkuun, jos heille ei ole myönnetä totekehitystukea uuden moottorin kehittämiseen. Tuleekin yllättävä palkaton kolmen päivän loma työntekijöille!!!

      Oheiset lakimuutokset ovat enemmän kuin tarpeen. Huom. pykälät 4, 5 ja erityisesti 9.

      Työnanataja on ensi viikon lakkojen kolmas osapuoli. Sivulliselle toiminnasta aiheutuvat vahingot hyvinkin voivat johtaa korvausvelvollisuuteen. Artisti, tässä tapauksessa lakoista päättävät maksavat. Lakot eivät ole Sipilän hallituksen syy vaikka niin väitetään. Syyllinen on se, joka päättää lakosta ja siihen ryhtyy. Perästä kuuluu.

      Pykäläkorjaukset:

      1) lakkosakot suuremmiksi, nyt intialaista tasoa "100 vatsalihasliikettä raiskauksesta"
      2) ay-jäsenmaksun verovähennys poistettava, nyt kaikki veronmaksajat joutuvat maksamaan 200 miljoonan erän, mikä on vastoin perustuslakia, koska meillä on liittymisen vapaus
      3) työnantajan velvoite välittää ay-jäsenmaksuja on poistettava, se on perustuslain vastainen johtuen liittymisen vapaudesta ja eriarvoisesta kohtelusta
      4) tukilakot ja poliittiset lakot on kriminalisoitava, työrauhavelvoitteen aikana on työrauha, lakko on lakko nimestä huolimatta
      5) ay-toimitsijoiden työpaikkakiusaaminen on työsuojelurikos, se on loputtava, metoo, lakkovahdit edustavat tällaista kiusaamista, koska työt eivät ole lakossa ja jokaisella on oikeus työhön
      6) ansiosidonnainen kuuluu kaikille, ei vain kassan jäsenille, nykytilanne on eriarvoistava perustuslain vastainen
      7) yleissitovuudesta on luovuttava, se ei ole oikeudenmukainen ja yhdenvertainen kaikkia yrityksiä ja kansalaisia kohtaan, yleissitovuudella rajoitetaan sellaisten yritysten toimintaa, jotka eivät ole sopijaosapuolia, sopimusvapaus, sananvapaus, liittymisen vapaus
      8) ay-aktiivien painostus liittymättömiä kohtaan ovat tuomittavaa, Suomessa on perustuslain mukaan liittymisen vapaus ja pakottaminen liittymiseen on loukkaus perustuslakia vastaan.
      9) ay-liikkeen lakkojen aiheuttamisista haitoista kolmansille osapuolille tahi laittomasta lakosta toiselle osapuolelle on säädettävä erikseen, miten korvausvelvollisuus toimeenpannaan, esim, jo olemassa olevan ryhmäkanteen avulla.

    • eimullamuuta

      Mitens Kiky. Eikö muut liitot peru.

      • totuudentorvisoi

        Ei Teollisuusliitto perunut mitään kikyä. Se oli Aallon paskapuhetta kuten pärstäkerroinlaki jne. Se on vain sitä ay-retoriikkaa, jota opitaan Kiljavalla. Kiky loppuu sopimuksen mukaan muutenkin 2019 lopussa.

    • sdpeiherätäluottamusta

      Tämän päivän sote on demareiden luoma huonosti toimiva järjestelmä, jota hallitus yrittää parantaa. SDP vastustaa vähäosaisten nopeampaa pääsyä lääkäriin. SDP vastustaa taitavampaa valvontaa vanhusten huollossa. Itse ovat olleet kunnanvaltuustoissa ulkoistamassa palveluja sote-yhtiöille ammattitaidottomasti jo puolessa kunnista. Soteuudistuksen kaataminen on saman paskan jatkamista.

    • vanhus

      Turha sitä on voitoista puhua kun saataisi terveydenhuolto toimimaan ja kustannuksen kovin paljon kasvaisi

    • EiÄänejäKepuKokoomus

      Sielä kepuli teki vihiviimesen temppunsa. Kokkoomus orpo ja keppulin sipilän utareemännän tekemänä

    • inhoTalous

      Raimo Ilaskivi on tätä mieltä markkinataloudesta.

      Surullineon olen jo muutaman vuoden ajan ollut seuratessani otsikoita, jotka ovat heittäneet yhä tummempia varjoja markkinatalouden ylle. Ja johtopäätöksenkin olen vetänyt. Markkinavoimat ovat tunkeneet alueille, jonka ei pitäisi olla niitten toimintakenttänä. Tarkoitan yhteiskunnan keskeisiä peruspalveluita, kuten sosiaalipalveluita tietyin rajauksin. Palveluita erityisesti niille, jotka eivät omia etujan asiakkaina, yksityisten yritysten palvelututantoon siirrettyinä, pysty omia etujaan valvomaan. Tällaisia ovat ennen muuta lapset ja vanhukset, päiväkodit ja erimuotoiset vanhusten hoitolaitokset palveluntuottajina.

      Viimeksimainittujahan markkinatalouden periaattein toimivat suuret, kansainväliset yritykset ovat pyrkineen valtaamaan. Miksi? Ei toki hyväntahtoisuuttaan vaan sen vuoksi, että ovat nähneet näisssä sektoreissa houkuttelevan mahdollisuuden tehdä voittoa, esim. osinkoihin tai takuukorkoihin sisällytettyä tuottoa omistajilleen. Ja - valitettavasti - korkean tuoton turvaamiseksi keskeiseksi tuotannontekijöitten alentajiksi ovat osoittautuneet palkkakustannukset; itse palkkatasosta tai sitten henkilöstön pätevyydestä tai määrästä tinkien.

    • elämää.suomessa

      Kyseessähän on keskustan ja kokoomuksen lehmänkauppa.

      Keskusta saa maakuntamallin, mihin on leivottu sisään keskustalle mahdollisuus jatkaa maakuntien hallintaa, tietenkin isolla joukolla yhdentekeviä virkoja.

      Kokoomus saa valinnanvapauden, eli ylikansalliset, pörssiohjatut suuryritykset pääsevät Suomen muuten suljetuille terveysmarkkinoille. Siellä on miljardeja jaossa. Vanhustenhuollon kriisi ja yksityisten vanhainkotien hoitokäytännöt jo näyttävät tietä sille, mitä on odotettavissa. Kokoomus on aina vastustanut julkista koulutusta, terveydenhoitoa jne. - ideologisista syistä.

      Valtion rahoilla siunataan lehmänkauppa ja ketään ei kiinnosta, millaista laatua sieltä tulee ulos. Yksikään tieteellinen tutkimus ei tue tämän mallin toimintaa, jos nuo edes vielä tietävätkään, mitä tuosta syntyy. Perustuslain kanssa temppuilu on tuonut esille jo asenteen, jonka mukaan tehdään ensin laki kokeeksi ja sitten katsotaan, voiko sitä parannella. Tulee kallis hintalappu kokeilulle.

      Tanska on luopumassa maakunnistaan ja Ruotsissa ihmeteltiin jo vuosia sitten, mitä tehdään vanhuksille, kun tappiota tehnyt yksityinen lopetti toimintansa, ja julkinen oli lopetettu yksityistämisen seurauksena. Tuli kalliiksi pistää pystyyn tyhjästä koko alasajettu systeemi, koska valtiolla on edelleen velvollisuus järjestää palvelut. Suomessa jo ainakin yksi yksityinen toimija lähti "nauraen" ulos neuvotteluista, kun näki, millaisella katteella sen oletettiin toteuttavan palvelut. Julkinen on OIKEASTI halpaa.

      Oletettavaa on, että yritykset tekevät kermankuorintaa, valitsevat terveimmät potilaat ja sairaimmat päätyvät julkiselle puolelle. Tuskin syntyy säästöjä. Jollain kapitaaliluvulla tätä olisi tarkoitus kiertää, mutta jos menee liian tiukaksi katteet, kukaan yksityinen ei lopulta järjestä toimintaa tai sitten ne katteet revitään laadusta, mikä tarkoittaa juuri sitä tilannetta, mitä on julkisuudessa päästy näkemään vanhustenhuollon kanssa.

      Suomessa ei nyt vain kaikessa itaruudessa ja säästämisinnossa ymmärretä, että kaikella on hintansa. Ei se omakotitalokaan ilmaiseksi ja yhdessä yössä nouse pellolle. Tätä tietenkin turha selittää joukolle, joka jonottaa ilmaisia ämpäreitä ja parin euron jäätelöitä tuntikausia. Kokoomuksen väitetty "varainhoitajuus" samaa tonttuilua, kun maa on oikeasti aina velkaantunut kokoomuksen ollessa vallassa.

    • ÄänestämmeDemareita

      Mitä touhua opoella ja zipiloillä, trullittelee vaikka ei ole edes.pääsiäinen. Kuka uskoo mustaapekkaa.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5399
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3477
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1602
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      197
      1521
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1023
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe