OM: Selvityspyyntö Jehovan todistajista

Oikeusministeriö pyytää JT:lta selvitystä seksuaalirikosten käsittelystä ns. oikeuskomiteoissa: https://yle.fi/uutiset/3-10104476

Lain mukaan "Yhdyskunnan tulee toteuttaa tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen.", mutta säädöstä ei täsmennetä mitenkään.
5131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minusta tuossa A-studiossa kommentoimassa ollut ev.lut. naisteologi vähätteli vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä olevaa samankaltaista ongelmaa kuin tämä jehovien oikeuskomiteatoiminta on.

En muista sanatarkasti, mutta *lempeämmästä puhuttelusta* tai vastaavasta hän puhui lestojen osalta, kun toimittaja alkoi laajentaa tämän ongelmakentän kuvakulmaa Jehovista muihinkin uskoyhteisöihin, mm. vanhoillislestadiolaisuuteen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hah. Lestadiolaisuus on teologialtaan lähellä luterilaista kirkkoa, olisi tainnut osua arvostelu liian lähelle.

    Äänestä

  • Ehkä hän tarkoitti, että rikoksen tekijää kohdellaan lestadiolaispiireissä vielä lempeämmin kuin jehovissa.

    1Äänestä

Tuo naisteologi on kirkon aktiivijäsen ja kuulunee johonkin karismaattiseen siipeen. On todella erikoista ettei puhunut mitään hoitokokouksista, muslimeista ei uskaltanut sanoa halaistua sanaa. Todellinen "asiantuntija".

Äänestä
  • Aloittaja

    Onhan näissä tietysti kaikissa omat erityispiirteensä. Lestadiolaisten "hoitokokoukset" ovat kai liki loppuneet verrattuna vuosikymmenten takaiseen. JT-oppi on myös keskitettyä, joten mikään suomalainen kritiikki ei pure.

    Mutta joo, pitäisi ottaa muutkin ryhmät esille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jori.mantysalo kirjoitti:

Oikeusministeriö pyytää JT:lta selvitystä seksuaalirikosten käsittelystä ns. oikeuskomiteoissa: https://yle.fi/uutiset/3-10104476

Lain mukaan "Yhdyskunnan tulee toteuttaa tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen.", mutta säädöstä ei täsmennetä mitenkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu