Tahtooko Jumala yhä että pidämme 10 Käskyä?

10Käskynihanuus

Lain teoilla, käskyjen pitämisellä ei kukaan pelastu, se on selvää, mutta tarkoittaako tämä sitä, että Jumalan tahdolla, jonka Hän ilmaisi mm. 10 Käskyssään, ei enää ole väliä? Ei. Jumalan tahto on edelleen se, mikä se on.

Kristuksen tuoman armon alla eläminen tarkoittaa, että meidät on vapautettu, ei tekemään syntiä, vaan olemaan tekemättä syntiä. Iloitsen saadessani tehdä Jumalan tahdon mukaan, ja synti on minulle vain murhetta. Syntiin langettuani iloitsen vain siitä, että Jeesus on sovittanut syntini ristillä, Hänen verensä pesee minut kaikesta vääryydestä, ja saan tehdä parannuksen Hänen voimastaan.

Omin teoin ei kukaan pelastu, vaan yksin Jeesuksen sovituksen tähden. Mutta nyt eivät Jumalan käskyt ole raskas taakka.

21

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesusvastaa

      Annetaan Jeesuksen vastata tähän!



      Matt. 5:18
      Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.


      Luuk. 16:17
      Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

      • 10Käskynihanuus

        Aamen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että voisimme lain teoilla pelastua. Pelastus on yksin armosta.


      • mitäpä.muutakaan
        10Käskynihanuus kirjoitti:

        Aamen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että voisimme lain teoilla pelastua. Pelastus on yksin armosta.

        OK.


    • Nyt vuonna 2018 tuota pitää kysyä suoraan Jumalalta. Hänen asiapojikseen ilmoittautuneita on kuultu riittävästi ellei jo liikaakin.

      • lisäätyömiehiä

        Ei ole liikaa Kristuksen todistajia!

        Matt. 9:37

        Silloin hän sanoi opetuslapsillensa: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän.


      • RepeRuutikallo
        lisäätyömiehiä kirjoitti:

        Ei ole liikaa Kristuksen todistajia!

        Matt. 9:37

        Silloin hän sanoi opetuslapsillensa: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän.

        >Ei ole liikaa Kristuksen todistajia!

        Ei niin, kun ei ole lainkaan. Teitä joutavia inttäjiä ja kohkaajia on senkin edestä.

        Elo loikkasi sinisiin, mutta "työmies" pysyi persuissa. 😅


    • Mites tuo neljäs käsky, joka luterilaisilla on kolmas, jossa käsketään pyhittää sapatinpäivä. Koskeeko se edelleen meitä?

      • dikduk

        Miten sabatti sitten pyhitetään, haukut juutalaista perinnettä joka kertoo miten Israelin kansa pyhäänsä viettää muuttuvissa oloissa, mutta et ole täällä tänään. Mistä olet keksinyt etteivät kristityt saa olla netissä tai kirjoittaa viikon viimeisenä päivänä?
        Sinulla on omat uudet perinnäissäännöt - mikä tekee niistä oikeat mutta juutalaisen suullisen opin haukut vääräksi?


      • dikduk kirjoitti:

        Miten sabatti sitten pyhitetään, haukut juutalaista perinnettä joka kertoo miten Israelin kansa pyhäänsä viettää muuttuvissa oloissa, mutta et ole täällä tänään. Mistä olet keksinyt etteivät kristityt saa olla netissä tai kirjoittaa viikon viimeisenä päivänä?
        Sinulla on omat uudet perinnäissäännöt - mikä tekee niistä oikeat mutta juutalaisen suullisen opin haukut vääräksi?

        Voimme viettää sapattia niin kuin Raamatussa määrätään. Jokainen tulkitsee sitä omalla tavallaan. En seuraa juutalaisten omasta päästään keksimiä perinnäissääntöjä, kuten että ei saisi repiä WC-paperia sapattina, kirjoittaa tai kantaa talosta ulos edes kotiavainta. Emme tarvitse juutalaisten omasta päästään keksimiä perinnäissääntöjä, Talmud ei ole Jumalan käskyjä vaan ihmisten käskyjä.

        Itse näköjään et seuraa mitään juutalaisten tapoja, koska kirjoitat nettiin sapattina, joten miksi ihmeessä meuhkaat tästä asiasta?


    • Voihanvitalis

      Jumala vastaa näin. Room2:13 Sillä eivät lain kuuliat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.

      • Eikös se ole Paavali, joka noin sanoi?


    • Herätyys

      Kyllä se Raamatun UT, opetutsen ja ohjeiden mukaan on niin, että vain kaikille hyväksi Lain / Laillisuuden, ihan täyttymyksen, = Krist. Rakkkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaisesti = käskynsä kaikkilta osin pitävästi ja täyttävästi / ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävästi ja tätyttävästi, jokaista Kristuksen Jeesuksen omaa (jäsentään) myöden YHTÄ olevasti ja kaiksessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti Hänenn kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastuksekseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön yhtyminen, koituu ilman tuomiota pelastumiseen. Siinä kun VASTA tulee mahdollisuus päästä kasvamaan siihen lopulliseenpelastukseen kelvollisuuteen, siihen rypyttömyyteen ja tahrattomuuteen, Pyhään puhtauteen. Jota se Raamatun UT mukaan edellyttää.

      Äkää eksykö Totuudesa, kaikille hyväksi Jumalan Sanan (Raamatun UT) opetusten ja ohjeiden mukaisuudesta petävään / eksyttävään vain nimeksi krist. uskkonnollisuuksiin jota on lukuisa maarä eri nimisiä!!

      Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin Raamatun UT mukaiseen ja perustuvaan Kristillisyyteen, Krist. yhteyteen ja yhteisyöhön HERÄTYKSSEKSI. Siihen kaikille hyväksi, Jumalan VALTAkuntaa, ja Hänen vanhurskautta etsivään, sitä kaikessa täydellisyyteen (kaiken Oikean ja hyväksi olevan täyttymykseen) vievää ja johtavaa.

      Tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näylllä armoitettu, vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen pitäytyvästi elävä, puhuva ja toimiva, palvelijansa ja seuraajansa.

      Niitä muita etsivä / peräänkuulutteleva.

      "Löytäneekö", Hän... Etsivä?

    • Kirjakääröt

      Hebr.4:15 Biblia (1776). Sillä ei meillä ole se ylimmäinen pappi, joka ei taida meidän heikkouttamme armahtaa, vaan se, joka kaikissa kiusattu on, niin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Kirjoitetaan: niinkuin.

    • >> Mutta nyt eivät Jumalan käskyt ole raskas taakka. <<

      Milloin ne olivat raskas taakka?

    • Mikä käskyistä olisi menettänyt merkityksensä?

    • Meidän tulee pelastua vedessä ja Hengessä.

      • Toki mutta myös henkilökohtainen vastuu on tärkeä.


      • nähty.on kirjoitti:

        Toki mutta myös henkilökohtainen vastuu on tärkeä.

        Jokaisella on mahdollisuus joko suostua tai sitten ei.


      • pertsa2012 kirjoitti:

        Jokaisella on mahdollisuus joko suostua tai sitten ei.

        Ja myös niin, ettei tehdyt väärydet katoa, vaan niitä pitää aidosti katua ja muuttaa se elämänsä suunta, kaste ei siis ole mikään vapaalippu, ei koskaan.


      • nähty.on kirjoitti:

        Ja myös niin, ettei tehdyt väärydet katoa, vaan niitä pitää aidosti katua ja muuttaa se elämänsä suunta, kaste ei siis ole mikään vapaalippu, ei koskaan.

        "kaste ei siis ole mikään vapaalippu, ei koskaan."
        ___________
        Ei tietenkään ole,mutta uudestisyntymä vedestä ja hengestä ON.


      • teeniinkuinonoikein

        Jumalan laki joka ilmaistaan kymmenessä käskyssä, on ikuinen. Ei edes taivaassa saa tappaa tai himoita.
        Luonnolliselle ihmiselle on vaikea rakastaa vihollista tai olla himoitsematta. Hän kenties yrittää ja luulee olevansa hyvä kun ei tee julkisyntejä. Kuitenkin kun tulee uskoon ihminen näkee itsensä syntisenä ja syyllisenä, mutta kun myöntää olevansa syyllinen, Jeesus ottaa kantaakseenn meidän rangaistuksemme. Me kuolemme Kristuksen kanssa, ja olemme silloin vapaat, koska kuollut ei tee hyvää eikä pahaa eikä häntä voi tuomita. Room6:6, Room.7.

        Niin kauan kuin Jeesus saa olla meidän elämämme ja uskomme Hänen uhrinsa riittävän, emmekä pyri omia tekojamme tyrkyttämään, olemme vapaita. Meitä ei voi tuomita, eikä meidän tarvitse yrittää olla jotain. Paavali sanoo: "Että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan hengen".
        Tietenkään Jeesus ei johda meitä rikkomaan kymmentä käskyä vastaan, koska Hän vuodattaa rakkautta meidän sydämiimme. Silloin toteutuu se että hänen opetuksensa pannaan meidän sydämiimme.

        Lainkiivailijat pyrkivät itse täyttämään kaikenlaisia muita lisäsääntöjä, koska kaikki todelliset uskovaiset mielellään täyttävät rakkauden lain ja myös kymmenet käskyt ymmärryksensä mukaan.
        Ei kukaan lainkiivailija voi kiivailla siitä että rakastaa Jumalaa ja lähimmäistään, vaan he valitsevat joitakin pikku sääntöjä, jotta voisivat kerskata: Minä olen parempi kuin sinä, minä teen näin!
        Jumalan lapset eivät kersku käskyjen pitämisellään, koska he tietävät että heidän ainoa toivonsa on Jeesuksen uhri ja Hänen elämänsä meissä.
        Paavali sanookin: "Missä siis on kerskaus? Se on suljettu pois? Käskyjenkö lain kautta? Ei vaan uskon lain kautta!"

        Joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra!

        Tiedän että monet korostavat sapattikäskyä, mutta he tekevät sen tavalla joka saa aidot uskovat vaistomaisesti kavahtamaan sitä lakihenkisyytenä. He tekevät siitä taakan, ja karkoittavat ihmiset kauas!
        Jumala on kuitenkin näyttävä lapsilleen miten toimia. Vasta sitten kun toimii vastoin vakaumustaan, tekee syntiä, ei koskaan silloin kun valitsee sen vaihtoehdon jonka ymmärtää oikeaksi. Siksi toisille sunnuntai on syntiä, toisille taas sapatinviettäjät ovat lainkiivailijoita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      32
      4291
    2. Juuri sinut kainaloon haluaisin nyt

      Sydän sykkii vain sinulle Sinä olet se jota kaipaan Sinä olet se josta uneksin Jos sinun rinnallesi jäädä saan Tän koko
      Ikävä
      25
      2175
    3. Aamu on aina iltaa viisaampi.

      Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene
      Ikävä
      12
      2137
    4. Ihana on nähdä edes ohimennen

      Mitenköhän mies sua voisi lähestyä❤️? Oon lääpälläni suhun mutta en uskalla lähestyä vaikka vilkuilet ja huomaan että su
      Ikävä
      48
      1704
    5. Se meidän sydänyhteys

      Oli ihanaa. Oltiin samankaltaisia sieluja ja tunnettiin voimakasta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Voisiko se löytyä vi
      Ikävä
      73
      1446
    6. ymmärrätkö miksi minua sattui?

      Vinkki, jätit tekemättä jotain.
      Ikävä
      30
      1433
    7. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      66
      1254
    8. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      82
      1221
    9. Saattaisimme olla yhdessä

      Vaarallinen yhdistelmä. Käsitin, että meillä molemmilla on samanlaista historiaa... Siitä huolimatta haluaisin kokeilla
      Ikävä
      32
      1171
    10. Ota se joka eniten tulee lähelle ja yrittää

      Neuvoksi jos on moni kiinnostunut. Silloin ei tarvitse arvuutella onko kiinnostunut. Näin se vaan menee. Nopeat syövät h
      Ikävä
      111
      927
    Aihe