Hyrialle säästöjä Lomauttamalla kesäksi

Rahat_kankkulankaivoon

Miksi puhutaan koulutusreformista ja rahan vähenemisestä, kun samalla maksetaan 4-5 kuukautta vuodessa henkilökunnalla eli opettajille tyhjästä.
Opiskelijat ovat TOP:ssa nykyään 2-4 kuukautta ja kesällä koulut on tyhjiä 2,5 kuukautta, joten miksi Hyria ei tuotannollisista ja taloudellisista syistä lomauta ylimääräistä henkilöstöä?
Vastuuopettajat voi jättää ulkopuolelle mutta muut minusta pitäisi pistää pakkolomalle, kun ei ole opiskelijoitakaan.
Kai Hyriakin osaa siirtää säätiölle rahoja siten, että toiminta on tappiollista, kun säätiö laskuttaa. Näin lomauttaminen on laillista ja helppoa tuotannollisista ja taloudellisista syistä 4-5 kuukauden ajaksi ja joululomien yms. ajaksi.

15

365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • säästäjä

      Hyvä juttu, jos jossain säästetään kunnan ja valtion rahoja.

    • pienyrittäjät

      No hienoa. Vihdoinkin JOKU järjenääni, kun tyhjistä tunneista lopetetaan maksaminen. En koskaan ole ymmärtänyt koulujen maksamia palkkoja, kun ei ole opettajilla oppilaitakaan. Minusta on järjetöntä maksaa palkkoja opettajille, vaan pitääkseen heidät "varalla" siksi kunnes opiskelijoita on.
      Hallinnolliset asiat pystyy hoitamaan opintotoimistot, joten mihin tarvitaan 4000 € bruttona saavia ammattikoulunopettajia muuhun kuin kurssien pitämiseen?
      Miksi koulut eivät osta kurssien pitäjiä oikeilta alan ammattilaisilta vaan pitävät vanhoillisia opettajia listoillaan?
      SÄÄSTÄKÄÄ OPETTAJIEN PALKOISTA.

    • NoOnko

      Koko maailman järki on täällä! Koko maailman järki on täällä! Opettajainhuoneessa. (J.Vainio)

    • metallillainen

      No ei ainakaan Hyrialla. Eikun ammatillisilla ohjaajillahan ne opettajat korvataan. Ei mitään opettajan pätevyyksiä mutta onhan ne ainakin nimellisesti "opettamassa". Sitten voidaan syyttää opiskelijoita, että ovat laiskoja ja tyhmiä, kun ei edes opeteta riittävästi. Ei mikään ihme, että opiskelijat eivät viitsi edes mennä kouluun.
      Menisittekö itse, tyhjän takia?

    • Bkggtr

      Opetusalan Tessiä kun ei tunne voi luulla että opettajille maksetaan tekemättömistä tunneista. Näin nyt kuitenkaan ei asia ole.
      Palkka maksetaan vaan tehdyistä tunneista.
      Amiston opettajan viikko tuntimäärä voi olla pienimmillään 26 tuntia.Palkka maksetaan siitä eikä mistään muusta.

      Käytännössä ope on tuntityöläinen. Vuoden tuntimäärä jaetaan tasaisesti 12 kuukaudelle.
      Kun opikelijat on Topissa ope saa siitä tietyn tuntimäärän per oppila per viikko. Käytännössä tuo raha ei oikeasti riitä koko Toppijärjestelyjen tekemiseen, mutta sillä on pärjättävä.

      • kusetustako

        Höpö höpö.

        Opettajalla on maksimi tuntimäärä 26 h / vko ja saa palkan eli n. 4000 € / kk, 38.25 h/ vko mukaan. Loppu 12 h/ viikko on valmisteluaikaa tunteja varten.


      • Njytt

        Minä olen ollut 12vuotta Hyriassa. Mistähän tollasia palkkoja saa ja kuka.?
        Hienoa jos joku saa😀


    • tyhmä_paljon_työtä_tekee

      Siis insinööri/maisteri opettaja saa 4000 € / kk ja opetusvelvollisuutta on 104 h kuukaudessa ja top aikoin ei yhtään.
      Siis vuodessa tarvitsee tehdä töitä vain 800 h.
      Sehän on yli puolet vähemmän kuin logistiikka- tai rakennusalalla.

      Meikäläinen on ihan väärällä alalla, sillä teen 160 h / kk ja 11 kk vuodessa eli 1760 h työtä vuodessa ja saan rakennusinsinöörinä 3400 € / kk.
      Ei ole oikein.
      Eikun säästöjä aikaiseksi.

      • Jhoouy

        Joo mutta kun siellä ei ole enää niitä insinöörejä. Siihenhän Hyria pyrkii että työohjaaja on oppilaitten kanssa tulee halvaksi talolle.
        En ymmärrä otetaan ihmisiä töihin koulutusorganisaatioon tosi löyhin meriitein. Saattaa olla jopa vain ammattitutkinto koulutuksena.
        Ei kai sillä ole niin väliä kuka nuoria opettaa.
        Nuorissa saattaa olla tosi ongelmaisia mukana ryhmässä. Miten työohjaajan ammattitaito riittää ymmärtämään näitä haasteita.
        Olin amistossa 2000 luvulla. Meidän ammattimiehellä meni heti herne nenään ja hermot kun ryhmässä oli muitakin kuin hyviä oppilaita.
        Hyria muuten hakee töihin imagopäällikköä.😁


    • kiinnostaa

      Minkälaiset palkat mahtavat olla Hyrian johtoportaalla, joka ei opetustyöhön osallistu lainkaan?

      • tienaako

        Toimitusjohtajan palkka ehkä 8700 €.
        Yksikönjohtajat ehkä 5300 €.
        Muut päälliköt ehkä 3400 -5000€.


    • ottakaa_selvää_järki

      No nyt täällä menevät sekaisin opettajat ja ammatilliset kouluttajat. Kouluttajat on esim. Insinöörejä ja saavat E-liitteen mukaan 4000 € mutta opettajat vain 3000 €. Lisksi on vielä ammatilliset ohjaajat, joille maksetaan n. 2400 €.

    • maksumiäs

      Miksi julkinen puoli ei käytä pakkolomia vaan tekee tappiota?
      Samalla tavalla julkinen voi lomauttaa jos ei tuloja riittävästi. Ottakaa mallia yksityisestä puolesta, kuten metallista. Työt vähenee ja välittömästi on yt, samaa voisi opetuspuolella hyödyntää.

    • julkinentalousrules

      No ei koulujenjohto ajattele normaalisti ja ne on niin saamattomia, ettei yt tule kysymykseen. Ne mielummin maksaa tyhjästä henkilöstölle palkkaa, kuin olisivat epäsuosittuja henkilöstön keskuudessa ja ajattelisi normaalien taloudellisten reaaliteettien mukaan. Eihän se raha johdolta ole pois vaan kunnilta ja valtiolta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      92
      4350
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4275
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4006
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2877
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2551
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2118
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2104
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      195
      2023
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1675
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1442
    Aihe