Rinne huolissaan kepu-kokkareiden sotesta

Ja on totisesti syytäkin olla huolissaan. Varmaan Rinnekin tajuaa, että siinä ovat kepu ja kokkarit sotepetoksella viemässä kansan rahoja.
Rinne pyrkii kaikin keinoin siirtämään sotea seuraavien vaalien yli koska uskoo, että demarit ovat seuraavassa hallituksessa. Näin Rinne yrittää saada oikeudenmukaisuutta soteen.
Koska onhan se nyt suuri vääryys, että demareille ei kakusta tipu kuin pikku murusia, vaikka he olivat itse suunnittelemassa alkuperäistä ryöstöhanketta. Vähintään eduskuntapaikkajaon mukainen osuus pitää saada myös demareiden veroparatiisitilille, etenkin kun he yhteistyössä vasureiden kanssa tuovat maahan verovaroilla hoidettavan satojen tuhansien suuruisen matulauman. Olisi väärin jos muut puolueet veisivät demareiden järjestämän hyödyn.

Sinisillekin on luvattu lohdutuspalkinto jotta pysyvät pois häiritsemästä isoja poikia.
Heille annetaan Alkon luottokortti, kunhan lupaavat etteivät ala myymään viinaa kadunkulmilla. Sitä vaaraa tuskin on, miksi sitä viinaa pitäisi myydä kun kumminkin myyntivoitto ryypätään ja kun muutenkin on jo se Alkon kortti.
363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuka vielä voi väittää että rikkaat elävät huoletonta elämää.

Äänestä
  • On hirveää kun ovat köyhille kateellisia. Ei riitä, että voi itse vetää miljoonia välistä, vaan ottaa pattin jos köyhä saa jonkun kympin sossusta rahaa. Vastikkeettomaksi eduksi sanovat. Yöunikin kärsii.

    Äänestä

Demarit ovat huolissaan vain omasta lompakostaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antti.huolissaan kirjoitti:

Ja on totisesti syytäkin olla huolissaan. Varmaan Rinnekin tajuaa, että siinä ovat kepu ja kokkarit sotepetoksella viemässä kansan rahoja.
Rinne pyrkii kaikin keinoin siirtämään sotea seuraavien vaalien yli koska uskoo, että demarit ovat seuraavassa hallituksessa. Näin Rinne yrittää saada oikeudenmukaisuutta soteen.
Koska onhan se nyt suuri vääryys, että demareille ei kakusta tipu kuin pikku murusia, vaikka he olivat itse suunnittelemassa alkuperäistä ryöstöhanketta. Vähintään eduskuntapaikkajaon mukainen osuus pitää saada myös demareiden veroparatiisitilille, etenkin kun he yhteistyössä vasureiden kanssa tuovat maahan verovaroilla hoidettavan satojen tuhansien suuruisen matulauman. Olisi väärin jos muut puolueet veisivät demareiden järjestämän hyödyn.

Sinisillekin on luvattu lohdutuspalkinto jotta pysyvät pois häiritsemästä isoja poikia.
Heille annetaan Alkon luottokortti, kunhan lupaavat etteivät ala myymään viinaa kadunkulmilla. Sitä vaaraa tuskin on, miksi sitä viinaa pitäisi myydä kun kumminkin myyntivoitto ryypätään ja kun muutenkin on jo se Alkon kortti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu