Yhtäläisyyksiä sielujen pre-eksistenssistä

Joseph Smithin ja varhaisen kikonisä Origeneksen välillä.

Origenes vaikutti keskeisesti esim. kolminaisuusopin syntyyn. Origenes tuomittiin kuitenkin myöhemmin harhaoppisena, koska hän esitti esim. ajatuksen kaikkien sielujen pre-eksistenssistä (ennaltaolosta)Tämän opin MAP kirkko on myöhemmin omaksunut.

Voiko Ihminen olla ilman syntiä (Pelagiolaisuus) vai onko sielun pelastuminen kiinni Jumalan ennaltavalitsemisesta (Predestinaatiosta) ?

Origenes oli idän kirkon huomattavin edustaja kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana. Origenes syntyi vuoden 185 paikkeilla tiettävästi Aleksandriassa. Hän oli Aleksandrian koulukunnan merkittävin vaikuttaja, joka työskenteli laajasti teologian eri alueilla.

Huolimatta monipuolisesta ja arvokkaasta työstään alkukirkon hyväksi hän sai kuitenkin tuomion harhaoppisuudesta kuolemansa jälkeen.

Origenes kuoli kovia kärsineenä vuonna 253. Origeneen isän nimi oli Leonidas, joka oli kärsinyt marttyyrikuoleman Severuksen vainossa Origeneen ollessa vasta lapsi. Origenestä oli jo nuorella iällä valmiiksi uhraamaan itsensä isänsä ja muiden pyhien marttyyrien esimerkin perusteella. Origeneella on kuitenkin Jumalan puolustajan tehtävä edessään ja vain kaitselmus -Origeneen äidin välityksellä - saa Origeneen hillitsemään itsensä.

Origeneen erinomaista uskonopin esittämisen lahjaa pidettiin lapsesta asti tarkkaan luettujen pyhien kirjoitusten tuntemisen aikaansaamana. Origeneen isä Leonidas oli johdattanut poikaansa pyhien tieteiden ja myös kreikkalaisen filosofian tuntemiseen. Origeneellä olikin aikansa oloissa erikoinen kaksoispätevyys.

Hän pystyi keskustelemaan filosofien omalla kielellä myös kristinopista. Origeneen kenties paras apu oli askeettinen ahkeruus. Tästä seurasi Origeneen laaja Raamatun kirjoituksien tuntemus (Henry Chadwick mainitsee, että Origeen muisti oli jopa niin hyvä, että hän saattoi kaivaa muististaan lähes minkä hyvänsä raamatunlauseen keskustelutilanteessa.) ja toisena Heprean kielen taito. Heprean kielen taito mahdollistikin perinpohjaisen Raamatun selittämisen alkukielestä ja antoi perustan tasavertaiselle keskustelulle juutalaisten Rabbien kanssa.

Rabithan olivat moneen otteeseen syyttäneet kristittyjä Vanhan Testamentin epämääräisestä tulkintatavasta ja kreikankielisen käännöstyön epätarkkuudesta. Origeneen Heksapla oli kirjallinen vastaus Rabbien arvostelulle. Kirkkoisä Eusebius näki kirkkohistoriassaan Origeneessa esimerkillisen kristityn, joka eli opetuksensa mukaan. Origenes halusi ottaa Kristuksen käskyt Uudessa testamentissa todesta ja piti tarkkaan huolen siitä, että hän jakoi omastaan köyhille.

Eusebius toteaakin, että pitkään ei kulunut, kun Origenes oli saanut sanoissa ja teoissa arvostetun aseman Aleksandrian seurakunnan parissa. Eusebius raportoi myös Origeneen päätöksestä tehdä itsensä avioon kelpaamattomaksi Jumalan valtakunnan tähden. Tällä Eusebius todennäköisesti viittaa siihen, että Origenes olisi nuoruuden innossaan kastroinut itsensä.

Eusebiuksen mukaan Origenes olisi tehnyt tämän välttääkseen kaikenlaisen huhuamisen hänen ja oppilaidensa epäsuotavista motiiveista ja pystyäkseen paremmin keskittymään Raamatun tutkiskeluun ja opettamiseen. Vähintäänkin Origeneen myöhemmän teologian nojalla tämä käsitys oli melko omituinen, koska Origeneella ei ollut taipumuksena tulkita tekstiä näin konkreettisesti.

Toisaalta teko sopisi hyvin Eusebiuksen kuvaukseen nuoresta ja kiivaasta Origeneestä, joka halusi myös kirjaimellisesti toteuttaa Herransa tahdon. Origenes saavutti katekeettakoulullaan paljon menestystä ja ainakin Jumalan kunniaa. Hänen oppilaansa kunnostautuivat veritodistajina, mikä oli tietenkin meriitti Origeneelle itselleen. Eusebius kuvaa Origeneen puuna, joka tuotti hyvää hedelmää.

Erityisenä osoituksena Origeneen oppineisuudesta voidaan pitää sitä Eusebiuksen kuvaamaa tapaa, että myös pakanat kävivät Origenesta kuuntelemassa. Origenes oli niin hyvin perillä pakanallisesta filosofiasta, ettei hän ollut altavastaajana silloinkaan, kun pakanat tai harhaoppiset kyseenalaistivat hänen opetustaan pakanafilosofisin tai harhaoppisin perustein.

Origenes pystyi puhumaan kristinopista pakanoiden ja harhaoppisten termein ja ajatusrakennelmin. Origenes johdatti myös oppilaitaan filosofisiin tieteisiin, koska katsoi näiden tieteiden olevan valmistava ja hyödyllinen lisä Jumalan sanan tutkiskelulle. Origenes valmensi myös oppilaitaan samaan dynaamiseen kristinopin puolustukseen, minkä hän itse koki tärkeäksi. Origeneen kirjallista tuotantoa mahdollistivat pikakirjoittajien joukot, jotka vaihtuivat säännöllisesti työn rasittavuuden vuoksi.

Saman verran oli Eusebiuksen mukaan myös puhtaaksikirjoittajia ja kaunokirjoitukseen harjaantuneita tyttöjä, jotka kirjoittivat pikakirjoittajien muistiinpanot kirjoiksi. Origeneen opetuksen myötä kuullun Jumalan sanan kautta harhaoppisuudesta oikeaan uskoon kääntyneestä Ambrosiuksesta oli Origeneelle hyötyä tutkimuksessa kirjojen muotoilussa ja erityisesti yhteisön taloudenhoitajana.

Origeneen maine levisi nopeasti osaltaan innostuneiden oppilaiden ja uskonveljien, osaltaan opponenttien vaikutuksesta myös Aleksandrian ulkopuolelle. Aleksandrian piispa näkikin tilanteen ongelmallisena, kun Origenes saarnasi matkalla muidenkin piispojen ollessa saapuvilla. Origenestahan ei oltu vielä edes kätten päällepanemisella vihitty presbyteeriksi.

Ne piispat, joiden aikana Origenes oli saarnannut eivät kuitenkaan olleet samalla kannalla Aleksandrian piispan Demetriuksen kanssa ja näin Eusebius leimaakin Demetriuksen väärän totuuden palvelijaksi. Jotenkin teksti antaa sellaisen vaikutelman, että piispa Demetrius olisi halunnut pitää Origeneen itsellään ja oli kateellinen, kun Origenes matkusti ja saarnasi jopa muiden piispojen aikana.

Origenes vieraili myös keisarin äidin Mammean luona. Eusebiuksen esityksessä sanotaan Origeneen sittemmin ruvenneen kirjoittamaan yksinomaan jumalallisista kirjoista. Tässä työssä Ambrosius tuki Origenestä osallistumalla kirjoitusten laatimiseen. Siihen aikaan Origenes oli myös asetettu kätten päällepanemisella presbyteerin virkaan Kesareassa sikäläisten piispojen toimesta.

Origenes oli myös saattanut monia lahjakkaita nuoria kreikkalaisten tieteiden parista jumalallisten tieteiden pariin ja hänen ohjauksessaan nuoret olivat menestyneet niin hyvin, että heidät katsottiin hyvin pian olevan kelvollisia piispanvirkoihin.

Viimeisinä vuosinaan Origenes jatkoi Eusebiuksen mukaan ahkeraa kirjallista toimintaansa. Hän sai osakseen monipuolista arvostusta vierailevana puhujana ja ainutlaatuisena opettajana. 60-vuotiaana Origenes oli alkanut sallia hänen julkisesti esittämiensä puheiden ylöskirjoittamisen.

Näinä aikoina hän Eusebiuksen mukaan kirjoitutti ylös teoksen Kelsusta vastaan (contra Celsum). Teos oli Origeneen vastine kristinuskolle vaarallisen platonilaisen filosofin Kelsuksen teokselle Tosi oppi. Eusebius tosin väittää, että Kelsus oli epikurolainen, mutta tosiasiassa Kelsus oli platonilainen filosofi.

Origeneen teos oli Heikellin mukaan niin yksityiskohtainen ja täynnä otteita Kelsukselta, että Origeneen teoksen avulla on voitu saattaa Kelsuksen kirja entiselleen. Viimeisinä vuosinaan Eusebius kuvaa Origeneen elämän muuttuneen vaikeaksi, koska hän joutui Deciuksen vainossa kärsimyksiin.

Eusebius selittää Origeneen joutuneen väkevänä Jumalan miehenä pahan hengen kynsiin. Pahan hengen ruumiillistumana olivat vainoojat. Vainoojien käsissä Origenes joutui kärsimään kovia. Origenes ei kuitenkaan luopunut uskostaan. Se harmitti vallanpitäjiä, joille Origeneen - arvostetun ja kuuluisan uskon miehen - luopumus olisi ollut arvokas voitto.

Käskynhaltija ei kuitenkaan onnistunut yrityksessään ja Origenes selvisi vainosta. Hän ei mukaan kuitenkaan koskaan kunnolla toipunut vainosta, vaan kuoli noin vuonna 253 maanpaossa ruumillisen terveytensä menettäneenä. Epäilemättä Origenes olikin varsinkin kreikkalaisessa katsannossa siihenastisista kristinuskon puolustajista taitavin ja ahkerin.

Hän aiheutti päänvaivaa kreikkalaisille filosofeille, jotka olivat pitäneet keskeisiä kristinopin teesejä naurettavina (ylösnousemus). Origeneen vaikutus siirtyi hänen ihailijansa kirkkoisä Eusebiukseen ja sama oppi oli siirtynyt myös Pamfiluksen välityksellä, joka oli vaikuttanut valtavasti Eusebiukseen oppineisuudellaan ja luonteellaan.

Eusebius otti tai sai itselleen sen johdosta nimen "Eusebius Pamfiluksen poika". Myös Eusebiuksen oma teologia perustui Origeneen myöhemmin osaksi harhaoppiseksi julistettuun ajatusmaailmaan. Eusebius otti nimittäin osaa Nikean kirkolliskokoukseen ja esitti siellä oman määritelmänsä Isän ja Pojan suhteesta.

Hänen ehdotustaan ei kuitenkaan hyväksytty sellaisenaan, vaan siihen tehtiin muutoksia. Eusebius kuitenkin suostui kirjoittamaan nimensä synodin päätöksen alle, ilmeisesti ollakseen mieliksi Konstantinukselle. Eusebiuksen todellisen kristologian voi kuitenkin päätellä Kesarean seurakunnalle osoitetusta kirjelmästä kirkolliskokouksen kulusta.

Eusebius oli edelleenkin Origeneen opin pohjalle muotoutuneen areiolaisuuden kannattaja. Tässäkin suhteessa Eusebius oli Origeneen todellinen opetuslapsi, hän uskoi oppi-isänsä olleen oppineempi kuin periaatteessa 'hengessä' toimiva kirkolliskokous.

Sukupuolisuuden ilmenemisen Joseph Smith ratkaisi eri tavoin.

Edellä oleva kirjoitus sisältää lainauksia nykyisestä lukion uskonnon opetus materiaalista. Viittaukset Joseph Smithiin ovat allekirjoittaneen.

Trvessi Turust.