Kepulainen on henkisesti lapsi aikuisenakin

Kepulainen ihmiskäsitys nostaa jalustalle henkilön, joka elää hetkessä ilman tulevaisuudensuunnitelmia.

Ihanne on impulssiivinen ihminen, joka valitsee jokaisessa hetkessä helpoimman tien koska kaikki muu olisi väärin häntä itseään kohtaan. Jos kepulainen opiskelee, hän opiskelee alaa, jolla todennäköisesti ei saa työtä ja jossa ei tarvitse katsoa huomista pidemmälle.

Kepulainen ei pysty itse elättämään itseään; hän loisii yleensä valtion elättinä joko maataloustukiaisilla tai muilla avustuksilla.. Siksi hän tarvitsee vihollisen.

Kepulaisen vihollinen on ihminen, joka on suunnitellut tulevaisuuden ja toteuttaa sitä. Se on ihminen, joka ei ehkä ole koskaan saanut käytettäväkseen yhtä suuria resursseja kuin mitä kepulainen on käyttänyt, mutta hän on käyttänyt resurssit säästeliäästi ja tehokkaasti ja hiljalleen parantanut asemaansa.

Kun kepulainen on ensin nuorena tuhlannut kaiken ilman huolta huomisesta, hän kääntyy vihollistaan kohtaan ja havittelee sen omaisuutta vain koska sitä on enemmän. Osittain myös siksi, että omat rahat on loppu ja kivan pitää jatkua - mikään muu ei olisi kepulaiselle hedonistille oikein.

Jos kaksi ihmistä lähtee samoista lähtökohdista ja päätyy omien valintojensa kautta eri lopputulokseen, niin kummallakaan ei pitäisi olla mitään oikeutta toisen omaan. Se on liberalismia.
Kepulaiset ajavat vapautta ja solidaarisuutta, mutta vain itselleen. Mahdollisimman paljon yhteiskunnan varoja tekemättä mitään. Tuntuisikin mahdottomalta, että nämä olisi maan hallituksessa "älä tee työtä" tyylillä.

Pääministeri Sipilä on erinomainen esimerkki kepulaisesta. Hän on luonut miljoonaomaisuuden kuppaamalla veronmaksajien rahoja. Pääministerinä hän on keskittynyt omien ja sukulaistensa hämärien bisneksien ajamiseen.
18247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Erittäin hyvä määritelmä kepulaisuudesta! Tuohon voisi vielä lisätä sen, että keskustalaisuuteen kuuluu myös julistautuminen oikeistolaiseksi, mutta elää kuitenkin täydessä sosialismissa puhtaasti tulensiirtojen varassa ja missään nimessä yhteiseen kakkuun ei kepulainen anna senttiäkään. Myös kotitöistä tehdään "töitä" ja niistä kepulainen vaatii myös erillisen korvauksen, samoin kuin korpeen pitää saada kaikki hilavitkuttimet tulonsiirtoina.

Äänestä
  • Palstanmultinikkistä keputrollia lakaa käymään sääliksi. On aivan pihalla ja raivoaa oudoista jutuista.

    Äänestä

Juha Sipilä on hyvä esimerkki henkisesti lapseksi jääneestä kepulaisesta.

Äänestä
  • Herra paratkoon Jombe! Mikä sua riivaa kun et haukkumatta osaa olla?

    Äänestä

  • UusiUkkis kirjoitti:

    Herra paratkoon Jombe! Mikä sua riivaa kun et haukkumatta osaa olla?

    Palstan hengenjättiläisen avautuminen häirikkökommenteillaan ja
    koko päivä taas palstalla.
    Miksi et ole töissä, miksi et koskaan ole ollut töissä?
    Oletko henkisesti vai fyysisesti työrajoitteinen?

    Äänestä

Vasemmistolainen on henkisesti lapsi aikuisenakin

AikuistumistaTurhaOdotaa

13.3.2018 0:24
Vasemmistolainen ihmiskäsitys nostaa jalustalle henkilön, joka elää hetkessä ilman tulevaisuudensuunnitelmia.

Ihanne on impulssiivinen ihminen, joka valitsee jokaisessa hetkessä helpoimman tien koska kaikki muu olisi väärin häntä itseään kohtaan. Jos vasemmistolainen opiskelee, hän opiskelee alaa, jolla todennäköisesti ei saa työtä ja jossa ei tarvitse katsoa huomista pidemmälle.

Vasemmistolainen ei pysty itse elättämään itseään. Siksi hän tarvitsee vihollisen.

Vasemmistolaisen vihollinen on ihminen, joka on suunnitellut tulevaisuuden ja toteuttaa sitä. Se on ihminen, joka ei ehkä ole koskaan saanut käytettäväkseen yhtä suuria resursseja kuin mitä vasemmistolainen on käyttänyt, mutta hän on käyttänyt resurssit säästeliäästi ja tehokkaasti ja hiljalleen parantanut asemaansa.

Kun vasemmistolainen on ensin nuorena tuhlannut kaiken ilman huolta huomisesta, hän kääntyy vihollistaan kohtaan ja havittelee sen omaisuutta vain koska sitä on enemmän. Osittain myös siksi, että omat rahat on loppu ja kivan pitää jatkua - mikään muu ei olisi vasemmistolaiselle hedonistille oikein.

Jos kaksi ihmistä lähtee samoista lähtökohdista ja päätyy omien valintojensa kautta eri lopputulokseen, niin kummallakaan ei pitäisi olla mitään oikeutta toisen omaan. Se on liberalismia.
Vasemmisto ajaa vapautta ja solidaarisuutta, mutta vain itselleen. Mahdollisimman paljon yhteiskunnan varoja tekemättä mitään. Tuntuisikin mahdottomalta, että nämä olisi maan hallituksessa "älä tee työtä" tyylillä.

Äänestä

Tutkimusten+mukaan+Suomen+Keskustan+jäsenten+ja+kannattajien+älykkyysosamäärä+on+50+%+matalampi+kuin+suomalaisilla+keskimäärin.+Tämä+selittää+paljon.+Syynä+on+monasti+sukupolvia+jatkuneet+avioliitot+lähisukulaisten+kesken+jne.

Äänestä
  • Kuuluuko saitilla esiintynyt keskustalainen aliupseerikin tuohon 50 prossan porukkaan. Ainakin esiintyminen alasti yms viittaisi siihen.

    Äänestä

  • Ihmettelenkö kirjoitti:

    Kuuluuko saitilla esiintynyt keskustalainen aliupseerikin tuohon 50 prossan porukkaan. Ainakin esiintyminen alasti yms viittaisi siihen.

    Oikein himokeskustalainen tuo toimistoaliupseeri taitaa olla.

    Äänestä

Politiikalla häväistään kaikkea inhimillistä toimintaa.

Äänestä
  • Näin erityisesti kepupolitiikalla.

    Äänestä

On vieläkin tyhmempää sakkia, eli Soini ja siniset. Ulkoministerinä vielä tuommoinen joka ei ole edes ihmisen näköinen.

Äänestä
  • On kaksikko! Soinitollo ja Sipiläntollo!

    Äänestä

  • Molemmat, sekä Siniset, että Persut ovat Maalaisliito - Kepusta eronneitten SPP:N ( Suomen Pientalonpoikien) rauniolle syntyneen SMP:stä (Suomen Maaseudun Puolueesta) nimenmuutolsella PS:ksi ( Perusuomalaisiksi) syntyntyneen ja Sinisiksi ja Persuiksi hajonneen Kepupuoleen osasto!

    Äänestä

Tyhmä, tyhmempi, Sipilä...

Äänestä

mtk.keput tarvitsevat maataloustukiaisia ja lukemoattomia muita tukiaisia eli kommunistista suunnitelmataloutta kähveltääkseen kaupunkilaisten ja kuluttajien sekä valtion rahat.

maalaisliitto-kepu = agraarisosialismi

Äänestä
  • Sinä MunakarvaJombe olet syvä Persereikä!

    Äänestä

  • silti maalaisliitossa ollaan fasismin kiimassa,
    eli mieli pirstoutuneessa tilassa...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


politiikan_totuus kirjoitti:

Kepulainen ihmiskäsitys nostaa jalustalle henkilön, joka elää hetkessä ilman tulevaisuudensuunnitelmia.

Ihanne on impulssiivinen ihminen, joka valitsee jokaisessa hetkessä helpoimman tien koska kaikki muu olisi väärin häntä itseään kohtaan. Jos kepulainen opiskelee, hän opiskelee alaa, jolla todennäköisesti ei saa työtä ja jossa ei tarvitse katsoa huomista pidemmälle.

Kepulainen ei pysty itse elättämään itseään; hän loisii yleensä valtion elättinä joko maataloustukiaisilla tai muilla avustuksilla.. Siksi hän tarvitsee vihollisen.

Kepulaisen vihollinen on ihminen, joka on suunnitellut tulevaisuuden ja toteuttaa sitä. Se on ihminen, joka ei ehkä ole koskaan saanut käytettäväkseen yhtä suuria resursseja kuin mitä kepulainen on käyttänyt, mutta hän on käyttänyt resurssit säästeliäästi ja tehokkaasti ja hiljalleen parantanut asemaansa.

Kun kepulainen on ensin nuorena tuhlannut kaiken ilman huolta huomisesta, hän kääntyy vihollistaan kohtaan ja havittelee sen omaisuutta vain koska sitä on enemmän. Osittain myös siksi, että omat rahat on loppu ja kivan pitää jatkua - mikään muu ei olisi kepulaiselle hedonistille oikein.

Jos kaksi ihmistä lähtee samoista lähtökohdista ja päätyy omien valintojensa kautta eri lopputulokseen, niin kummallakaan ei pitäisi olla mitään oikeutta toisen omaan. Se on liberalismia.
Kepulaiset ajavat vapautta ja solidaarisuutta, mutta vain itselleen. Mahdollisimman paljon yhteiskunnan varoja tekemättä mitään. Tuntuisikin mahdottomalta, että nämä olisi maan hallituksessa "älä tee työtä" tyylillä.

Pääministeri Sipilä on erinomainen esimerkki kepulaisesta. Hän on luonut miljoonaomaisuuden kuppaamalla veronmaksajien rahoja. Pääministerinä hän on keskittynyt omien ja sukulaistensa hämärien bisneksien ajamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu