Joona kuoli ja heräsi kuolleista

Joonan_merkistä

Monet luulevat, että Joona pysyi hengissä vajottuaan meren pohjaan ja suuren kalan nieltyä hänet. Joonan kuoltua meren pohjassa, hänen sielunsa meni tuonelan kärsimyksiin. Tuonelan kärsimykset ovat sama tulinen paikka, jossa kärsi rikas mieskin anoen armoa Abrahamilta, mutta ei saanut sitä.

Joona heitettiin myrskyävään mereen, jossa hän kuoli hukkumalla. Jakeessa kaksi sanotaan, että Joona oli tuonelan kohdussa, jossa hän huusi apua. Hepreankielisissä Raamatussa on jakeessa kaksi sanat beten ja sheol. Beten tarkoittaa kohtua ja vatsaa sekä kuvaannollisesti tuonelan syvyyttä. Sheol tarkoittaa kuolleiden maailmaa, alamaailmaa, hautaa ja kuoppaa. Joonas ei ollut kuopassa, eikä haudassa, sillä hän oli joutunut mereen, jossa hän hukkui, siksi hänen sielunsa oli tuonelan kohdussa, koska hän oli kuolleena. Jae kolme kertoo kuinka Joona oli meren syvyyksissä ja kuinka meren virrat, kuohut ja aallot vyöryivät hänen ylitsensä. Tämä kaikki kuvaa sitä kuinka hän hukkui mereen. Jakeessa viisi sanotaan, että kaislat kietoutuivat Joonan päähän, koska hän makasi meren pohjassa.

Jakeessa kuusi sanotaan alkutekstin mukaan että Herra (Jhvh) Jumala (Elohim) nosti Joonan elämän ylös tuonelan kuopasta. Jakeessa kuusi on heprean sana shachath, joka merkitsee mätänemistä, tuhoa, hautaa ja kuvaannollisesti tuonelan kuoppaa. Ainoa oikea käännösvaihtoehto on tietenkin tuonelan kuoppa, koska Joona ei ollut haudassa, vaan hän oli ollut kuolleena tuonelassa, josta Herra Jumala nosti hänet ylös.

Jos Joona ei olisi kuollut, niin tämä esikuva olisi jäänyt vajaaksi, mutta Joona kuoli ja Herra Jumala nosti hänen sielunsa ylös tuonelan kuopasta. Näin koko profetiallinen esikuva kulkee samaa latua kuin sen täyttymys, jossa Herra Jeesus kuoli ja nousi kuolleista. Joonan kuolema ja kuolleista nostaminen oli profetiallista esikuvaa Herran Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

205

2547

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jabin1.0

      Sanassa on kirjoitettu: "Ja Joona rukoili Herraa, Jumalaansa, kalan sisässä" Ei sovi sinun juttuusi , että Joona olisi olllut kuolleena ja tuonelassa.

      • siellä.Joonan.sielu.oli

        Joona 2: 3 ja sanoi: -- Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi, ja hän vastaa minulle. Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni.

        Tuonelan kohtu on helvetintuli.

      • Joona.heräsi.kuolleista

        Joona herätettiin kuolleista. Joona oli siis kuollut.

        Joona 2:7 Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.

    • Jabin1.0

      Joonan_merkistä, sinulta on jäänyt lukematta: Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä. Siis Joona kalan vatsassa ja Ihmisen Poika maan povessa. Kaksi eri paikkaa ja kaksi eri henkilöä.
      Keksit ihan omassa päästäsi juttuja: "Hän rukoili helvetin tulessa Jumalaa". Sanassa on selvästi kerottu: Ja Joona rukoili Herraa, Jumalaansa, kalan sisässä.
      Sinun juttusi mukaan kalan vatsa oli yhtä kuin helvetin tuli.

      • happoinen.helvetti

        Riippuu siitä, millaiset hapot siellä vatsassa oli. Närästihän se kalaakin, että joutui väärän evään oksentamaan ulos.

      • siellä.se.Joona.oli

        Joona 2: 3 ja sanoi: -- Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi, ja hän vastaa minulle. Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni.

        Tuonelan kohtu on helvetintuli.

      • Joona.oli.helvetissä

        Tuonelan kohtu on hepreankielisessä käsikirjoituksessa helvetin syvyydessä.

      • Samaatietä
        Joona.oli.helvetissä kirjoitti:

        Tuonelan kohtu on hepreankielisessä käsikirjoituksessa helvetin syvyydessä.

        Vanhassa testamentissa she'ol, joka tarkoittaa syvyyttä, syvää kuoppaa.

      • suoraatietä
        Samaatietä kirjoitti:

        Vanhassa testamentissa she'ol, joka tarkoittaa syvyyttä, syvää kuoppaa.

        Biblehub kääntää sanan englanniksi Hell.

      • kortteentien.M
        Joona.oli.helvetissä kirjoitti:

        Tuonelan kohtu on hepreankielisessä käsikirjoituksessa helvetin syvyydessä.

        Kuinkahan paljon värittää opetukset ja oppi helvetin tulista, että sitten sanoitetaan asiaan sitä, mitä siihen ei ole kirjoitettu. Eli luulotieto, ei ole sitä, mitä kirjoitukset voisivat tuoda esiin. Siihen pitää sisältyä se, että mitä Sana itsessään "henkeyttää" kirjoitusta, se on näin.

        Se, mitä sana tuo esiin kirjoituksissa muualla, "kuoleman paulat piirittivät minut, turmion virrat pejästyttivät minut. Tuonelan paulat kietoivat minut, kuoleman ansat yllättivät minut....
        Siis kun mielessä "makustelee" kirjoittajan sanoitusta, on turhaa lähteä tuostakaan selvittämään, että henkilö olisi jossain kuolleena helvetin esikartanoissa...
        Ja se selviää tuosta Psa. mistan .. siis luku oli 18... jatkosta.
        Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa ja huusin avuksi Jumalaani; ja minun huutoni hänen edessään kohosi hänen korviinsa...... siis säe 6 tuosta jakeesta kertoo sen.

        Eli hebrealaista ajatusta, todennäköisesti, jossa savolainen voi ymmärtää jotenkin sen Hengen sanomallisuuden.
        Tuossa ei olla kuolleita. Siksi elämääkin voidaan mitata sanoilla, että se on helvetissä oloa.
        Joillekin se voi olla asuinympäristö, tai jotain ikävää, sairautta tms.
        Hirvittävä sairaus, se voi olla kuin helvetintulen runtelemista jne. Siis tietoista elämäntilannetta. Ja siitä alueesta pitää ponnisstella.
        Anteeksi, keskeytän... Tietokone alkaa päivittämään ja sammuttaa tämän.

      • kortteentieläinen

        No, tietsikka päivitti ja heräsi onneksi ajoissa eloon. Pitää tänään mennä päiväpiiriinkin, tuttu mies piipahtaa sanaa julistamaan, käydään paiskaamassa kättä.
        Mutta, tuo Joonaan tapaus ja valaanvatsa. So. kirjoitettu, jossa ja jonka Jeesus todisti todeksi.
        Mutta tuo "helvetti", mitä mitataan ja tuodaan sitten Jeesuksen ylle, se nähdään juuri tämän suuren taistelun tuoksinana. Getsemanen puutarha - yksin - ja malja, joka tarjottiin Hänelle juotavaksi. Mitä Joonan 2 luvun 2 jakeesta viitataan on Lk 22:44 Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan.
        Tuota taustaa vasten Joonantapaus avautuu ymmärtämään Getsemanen taistelun syviä hetkiä.
        Getsemanessa ensiksi ollaan yksin. Siellä taistellaan taistelut yksin, ja toiset "nukkuvat".
        Siis ovat tietämättömiä toisen tuskasta.
        Kuinka moni sairas hirvittävissä tuskissaan joutuu elämään tänään ja tavallaan tuonelan portit ovat kasvojen edessä. Vaikka on ystäviä, rakkaita, perheenjäseniä, uskonystäviä, niin ajatus siitä, että he jotenkin ymmärtäisivät toisen taistelun kivut, niin vaikka kuinka he olisivat hengessä rinnalla, he "nukkuvat" koska he eivät tiedä toisen maljaa, minkä hän joutuu juomaan.
        Ja tässä meille tuodaan monta eri asiaa elämäämme nähtäväksi, että "kipumme" hän kantoi.
        ts. nämä helvetin maanpäällisen kipujen karsinat, Hän edeltä kävi ja osoitti sen, että se malja mikä tulee juotavaksi, ihminen oikealla tavalla suhtautuisi siihen.

        Alkujaanhan ei ollut sairauksia, mutta ihmisen oman tahdon tie ja valinnat saastuttivat maan. Geenit tuo sairautta, koska perinteitten, isien, tms. kautta maa ja tomumajamme on rikki.
        Synti särki sen. Täällä rampa on rampa, sokea on sokea, mykkä on mykkä.
        Nekin on maljoja, jotka on juotavana. Mutta, kun ymmärtää paikan, oman Getsemanensa, ymmärtää sen, että miksi lähimmät nukkuvat. Miksi käydään eteenpäin.
        Ja kuten Jeesuksen kohdalla, maailma - muotojumalisuus jne. ottivat tuomiovallan ja halusivat hajottaa maahan PYHÄN, joka olisi voinut muuttaa kaiken.
        Ihminen halusi Barappaan, murhaajan, kaltaisensa elämään, että kestää oman raadollisuuden. Siksi maailma ruoksi, huusi "ristiinnaulitse" rakensi ristin, josta poikkipuun kannatti Golgatalle, siinä yhtyi pystypuu ja se kannettu "paalu" poikkipuu. Siinä se risti ihmisentekona otti vastaan sijaisuhrin sovittaakseen ja näyttääkseen, mikä on meidäntyö ja mikä Jumalantyö.
        Siinä sijaiselle teimme helvetin tuskan, hänen elämänsä aikana, johon hän kuoli.
        Surma on ihmisen saattaminen kuolemaan, kuoleman uneen, johon vihollisen voiman linjaus päättyy. Henki palajaa antajalleen, ruumis jää, jossa ei ole elämää.
        Tavallaan kukaan ei mene kuolleessa ruumissaan helvettiin enää. Se eli helvettinsä.
        Aivankuin Jeesus opettaa, kuollut herätetään kuoleman unesta.
        Herran omat Iankaikkisen elämän armolahjan suhteen, kun Herra herättäessä antaa elämänHengen ja Ylösnousemusruumiin ja nyt ei ole kipua, eikä sairautta, sitä helvettiä, mikä tässä ajassa oli monella ihmisellä.
        Rampa hyppii kuin peura ja mykänkieli - riemuun ratkeaa ja sokeitten silmät avautuneet, kuurot kuulevat. Eli luomakunta palaa niille juurille, mitä kuvakielellä puhutaan Edenistä.
        Kaikki entinen on mennyt. Ei tuskaa, ei vaivaa jne.

        Eli jaan elämän tässä syntiinlangenneessa tilassa siihen, että helvettimme voi olla täällä.
        Kuolemassa .... me nukumme. Kuten eräs helluntalais/harmaapää sisar, kuorosta todisti.
        Menen pian haudanlepoon, uneen, josta Jeesus tulee minut herättämään.
        Siis hän on ollut jo pitkään kuoleman unessa kirjoitusten mukaan.
        Elämää ei ole kuoleman unessa, koska henki on palautettu sen antajalle.
        Raamattu puhuu siitä, että eläimenkin henki palaa antajalle Siis kuolema on ilman elämää, koska Yhdellä ainoalla on Elämä hallussa ja Hän on Herramme.
        Siksi en näe helvettiä välitilalliseksi näköalaksi, vaikka niin kovasti Abrahamin helmaan sitä tyrkytetään, mutta siinä mennään tuomion opetusten ja muun suhteen ristiriitaan.
        Mutta, siitä ei enempiä.
        Eli näin on Kortteentien Matti pohtinut asioita.

      • kerron.paalusta

        Joku ehkä miettii tuota "paalu" sanaa, ja jehovalaiset ovat siitä tehneet oman johtopäätöksen. Ehkä senverran totean siitä, josta on dokumentoitu pääsiäisen suhteen tv. "näytelmää", niin tutkijat toivat "painomittasuhteita" nähtäväksemme.
        Siinä oli tämä "poikkipuu" painoineen se, jonka tavallaan ihminen pystyi painonmukaan kuljettamaan.
        Sinne Golgatalle, mihin ne kuljetettiin, siellä oli nämä pystypuut. Eli jos molemmat olisivat ollet yhtä, niin sitä ei olisi kukaan ihmisvoimin pystynyt kuljettamaan, saati sitten ruoskittuna ja väkivallan kokeneena, joiden voimat ovat vähäiset.
        Siksi on ymmärrettävästi raamatunkin paalu nähtävä aikansa valossa.
        Siis Jeesus kantoi tuon poikkipuun avustettuna, eli kyreneläisen Simonin kanssa. Se ei vähennä yhtään sitä mielikuvaa, minkä taiteilijat ovat luoneet mielikuvineen "täydellisen" ristin kannosta.
        Lopputulos on sama. Tuo "helvetti" on maanpäällä varmasti ollut Mestarimme harteilla, kun kokonaisuuksia mittaa..
        Hän ristillä kantoi meidän syntiemme sovituksen.

        Tästä "helvetistä" ja rististä tavallaan on mielenkiintoista pohtia sitäkin, että se on elämämme osa, ja siinä osassa osoittaa rakkautta tähän aikaan.
        Luukkaassa meitä ohjeistetaan siihen. luvussa 14 ja säkeessä 27
        Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.

        Tähänkin kannattaa pysähtyä miettimään ja kun tuo pääsiäisen aika on aika lähellä, niin miettiä.
        Jeesus "tiesi" mitä on edessä. Sitten nähdään tuo Getsemanen puutarha, mitä sen ympärille on meillekin opetukseksi pantu.
        Eli ollaan elämänvaivojenkin suhteen Isän edessä, jota lähimmäiset eivät välttämättä ymmärrä. Myös meidän kipumme on todellisuutta. Maljamme, siis ristimme.
        Juommeko sen, vai mitä mietimme ja teemme maljamme suhteen.
        Sanommeko, ei käy. Vai mikä on rukouksemme sisältö, Jos Herra se voi mennä ohi, jne.

        Raamattuun sisältyy paljon sisältöä, jota on hyvä pureskella mielessä ja kysellä rukouskammiossa Pyhän Hengen avaavaa näköalaa, että kirkastuisi millainen Isä meillä on, joka rakastaa meitä.
        Maailmassa, kipujen keskellä, voi olla jollekin kotiinkutsu lähellä. tms.
        Jollekin elämä voi olla helvettiä, mutta siinä asennoitua Hengessä oikein ja nöyrtyminen, Getsemanessa enkelit tulivat ja vahvistivat Mestaria.
        Eli apu tulee Ylhäältä. ps. käytän paljon isoja kirjaimia, joidenkin mielestä väärissä paikoissakin. Mutta sana Ylhäältä kertoo, että se tulolinja avusta on itse Pyhästä.
        Ihmiset voi pyhitellä mitä vain, mutta minulle Pyhä, jonka kirjoitan isolla, on itse sydämessä koettu alue, jossa itse Herra asuu ja jota yritän ymmärrykselläni tavoitella.
        Siis tila, jossa on Pyhä, niin se on täynnä vain sitä PYHÄÄ. ts. Jumala. Hänessä ei ole epäpyhää. jne. tämä sivuhuomautuksena kirjoitustyyliini.

        Jaa, kello käy. Pitää mennä suihkuun, laittaa diesel - lämpöroikkaan ja lähteä päiväpiiriin.

    • syusatysatgass

      Joonan ruumis oli kalan vatsassa mutta hänen sielunsa tai henkensä saattoi käydä tuonelassa.

      Riippuihan Jeesuksen ruumiskin ristillä ja kuitenkin hän kävi samalla tuonelassa.

      • Joonan_merkistä

        Joonan merkki ei olisi ollut täydellinen, jos Joona ei olisi kuollut. Vähän samaa yrittää väittää eräät ateistit, ettei Jeesus oikeasti kuollut vaan oli tajuton kolme päivää ja kolme yötä. Suuren verenhukan jälkeen kukaan ei selviä ilman vettä elossa kolme vuorokautta. Raamatun mukaan Jeesus kuoli ja haudattiin. Kolmen vuorokauden jälkeen Jeesus nousi kuolleista, kuten teki Joonakin, kun Jumala Joonan herätti eloon.

    • Jabin1.0

      Oikein ihmettelen, mistä löytyy ja mistä kolosta tulevat tänne kaikki vänkääjät. Onhan Sanassa selvästi kirjoitettu, että Joona oli elossa kalan vatsassa. Jos Joona olisi ollut kuolleena kolme päivää, niin hänen maalliset jäänteensä olisi pitänyt ensin kerätä merestä. Sanassa on kirjoitettu: Sitten Herra käski kalaa, ja se oksensi Joonan kuivalle maalle.
      Tässä ei puhuta mitään kuolleista herättämisestä. Kulolleista herättäminen olisi varmasti mainittu. Olisihan kyseessä ollut suurempi ihme kuin pelkkä oksentaminen.
      Jonaan kalan sisällä olemisen tärkein anti oli ettei hän mitenkään vahingoittunut.
      Sinun houreittesi mukaan Joona olisi pitänyt myös ristiinanulita. Eihän Joonaan merkki sinun mielestäsi ole täydellinen, jos ei kaikki tapahtunut niin kuin Jeesukselle.
      Jotkut haluavat viisastella ja vänkätä selvistä Sanan paikoista.
      Väitit, että Jumalan Saanssa on muuta kuin mitä siihen on kirjoitettu.
      Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän.

      Joona oli kalan sisässä kolme päivää ja kolme yötä.

      • silleeviisii

        Aloittaja taitaa olla JDS oppinut. Jotkut heistä puolustavat oppiaan Joonan tapauksella.

      • Kirjoituksen_mukaan

        Joonan kirjan toinen luku kertoo, että Joona herätettiin kuolleista. Kun Jeesus puhuu Joonan merkistä, niin se tarkoittaa nimenomaan kuolleista heräämistä. Alkukieli kertoo myös Joonan kirjan 2.-luvussa sanot sielu, tuonela, hauta jne. Joona herätettiin kuolleista. Joona oli siis kuollut.

        Joona 2:7 Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.

      • kanteleenperua

        Siellähän sitten hauen uimarakosta sai ilmaa. Kalevalassa kerrotaan ,että hauen leukaluusta tehtiin kantele..

    • Samaatietä

      Silloin muutamat kirjanoppineista ja fariseuksista vastasivat Hänelle sanoen opettaja, me tahdomme nähdä Sinulta merkin.

      Mutta Hän vastasi heille sanoen, tämä paha ja aviorikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä, kuin profeetta Joonan merkki.

      Sillä niinkuin Joona oli eri pedon vatsassa 3 päivää ja 3 yötä, niin on myös ihmisen poika oleva maan povessa 3 päivää ja 3 yötä. Matt 12: 38,39,40

      Raamatussa kerrotaan, että Joona oli tuonelan kohdussa.

      • Ei.uskon.väärtti

        Tarina valaasta ja ihmisestä jaesiintyy ainakin Kreikan antiikin kertomuksissa, todennäköisesti se on lähtöisin merenkulkuun tottuneiden kansojen keskuudesta. Israelilaiset joutuivat kosketuksiin meren kanssa Egypti-kauden aikana, niinpä esim. Nooan arkki on todennäköisesti luokkaa Väinämöisen hauen leukaluusta tehty kantele,

      • Kirjoitusten_mukaan

        Rikas mies oli myös tuonelassa ja Jeesuksen kuvaus kertoo helvetin tulesta. Joona oli siis tuonelan kärsimyksissä, kuten Joonan kirja kirjoittaa. Tuonelan kohtu on helvetintuli.

        Joona 2: 3 ja sanoi: -- Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi, ja hän vastaa minulle. Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni.

      • tsekkaa_tämä
        Ei.uskon.väärtti kirjoitti:

        Tarina valaasta ja ihmisestä jaesiintyy ainakin Kreikan antiikin kertomuksissa, todennäköisesti se on lähtöisin merenkulkuun tottuneiden kansojen keskuudesta. Israelilaiset joutuivat kosketuksiin meren kanssa Egypti-kauden aikana, niinpä esim. Nooan arkki on todennäköisesti luokkaa Väinämöisen hauen leukaluusta tehty kantele,

        Käännös on hepreasta helvetin syvyydestä.

        http://biblehub.com/text/jonah/2-2.htm

      • ei.uskon.väärtti
        tsekkaa_tämä kirjoitti:

        Käännös on hepreasta helvetin syvyydestä.

        http://biblehub.com/text/jonah/2-2.htm

        En epäile hepreankielistä tekstiä, kysymys on siitä, mistä tarina on kotoisin ja mitä teitä se onkulkenut ennen päätymistään israelilaisille.

      • tsekapå

        Kyllä niitä on Tompan merkkejäkin, niistä voi nuolla takapuolesta.

    • Samaatietä

      Ja kaikki hänen tyttärensä ja poikansa kävivät häntä lohduttamaan, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: murehtien minä menen tuonelaan poikani tykö "ja hänen isänsä itki häntä. 1 Mooseksen 35-37

      " Ja Herra antaa kuoleman ja antaa elämän. Hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen" 1 sam

      "Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat ja Tuonela ja kuolema antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat ja heidät tuomittiin kukin tekojensa mukaan. "

      • Kirjakääröt

        Ilm.20:13 Biblia. Ja meri antoi ne kuollet, mitä hänessä olivat, ja kuolema ja helvetti antoi ne kuolleet, jotka heissä olivat; ja ne tuomittiin jokainen töittensä jälkeen. 2Kor.5:10 Siis jos Raamattu on totta, kaikki joutuu lakitupaan.

      • Samaatietä
        Kirjakääröt kirjoitti:

        Katsoin tuon edellisen netistä. BIBLIASTA ON TÄSSÄ PÖYDÄLLÄ. OHO nyt meni isot kirjaimet päälle..

      • Samaatietä
        Kirjakääröt kirjoitti:

        Ilm.20:13 Biblia. Ja meri antoi ne kuollet, mitä hänessä olivat, ja kuolema ja helvetti antoi ne kuolleet, jotka heissä olivat; ja ne tuomittiin jokainen töittensä jälkeen. 2Kor.5:10 Siis jos Raamattu on totta, kaikki joutuu lakitupaan.

        Tottakait Raamattu on totta.

      • Ei.aina.uskon.väärtti
        Samaatietä kirjoitti:

        Tottakait Raamattu on totta.

        Vanhassa Testamentissa on kaksi osaa, perimätieto ja kirjoitettu osa, Jälkimminen alkaa noin Aikakirjojen opulla

    • Kirjakääröt

      Joon.2:3 Biblia (1776). Ja sanoi: minä huusin Herraa minun ahdistuksessani, ja hän vastasi minua: minä parruin helvetin vatsasta, ja sinä kuulit minun ääneni.

      • Samaatietä

        Joo, niin näytti lukevan. Minulla on vaan tuo bibliasta kotona niin tarkisti siittä. Mutta vanhassa testamentissa hepreankielinen sana tuonelassa on she'ol, joka tarkoittaa syvää kuoppaa, syvyyttä.
        Nyt pitäs olla hepreankielinen käännös, että mitähän sanaa siinä on käytetty täs yhteydessä.
        Tuonelaa vai helvetti. Onko kellää?

      • Kirjoistusen_mukaan

        Biblehub kääntää sanan englanniksi Hell. Jeesus kertoi rikkaasta miehestä, joka oli tuonelassa ja tulessa kärsimässä. she'ol tarkoittaa tässä asiayhteydessä helvettiä, varsinkin kun ottaa huomioon sanat sielu, tuonelassa ja ahdingossa.

        Joona 2: 3 ja sanoi: -- Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi, ja hän vastaa minulle. Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni.

        Asia on aika selvä, kun huomioi sen, että Jumala herätti Joonan kuolleista.

        Joona 2:7 Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.

      • Samaatietä
        Kirjoistusen_mukaan kirjoitti:

        Minä olen kuullut niin, että Jeesus tyhjensi Tuonelan, eikä sitä enää ole. Tuonela ei ollut helvetti.
        Jeesus saarnasi Tuonelassa oleville hengille. Tuonela oli paikka, johon menivät kaikki kuolleet, myös vanhurskaat ennenkuin Jeesus kuoli ristillä ja sovitti syntimme. Kun Jeesus nousi kuolleista, näkivät monet pois nukkuneita omaisiaan, kun Jeesus tyhjensi Tuonelan.
        Nyt kaikki ovat haudoissa, niin pakanat, kuin vanhurskaat. Vanhurskaat odottavat ylös nousemusta kun tulee 1000v valtakunta ja pakanat herätetään viimeiselle tuomiolle.

      • Kirjoitusten-mukaan

        Ei pidä uskoa kuulopuheita eikä varsinkaan pappien saarnoja, vaan lukea Raamatusta, miten on. Rikas mies oli tuonelassa tulessa ja kuilun takana oli paratiisin puoli. Rikas mies oli siellä, missä Joona oli kolme vuorokautta. Helvetti on totta, se on olemassa.

        Lk 16:22 "Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. 23 Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. 24 Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' 25 Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. 26 Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.'

        27 Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. 28 Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.' 29 Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' 30 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' 31 Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"

      • Samaatietä
        Kirjoitusten-mukaan kirjoitti:

        Niin tottakait on helvetti. Kyse olikin nyt siittä, onko helvetti sama kuin Tuonela. Raamatusta tutkinut joo ja ei ole pappien saarnaamaan tämä, vaan tuttujen kesken keskusteltu.

      • fdgdgb
        Samaatietä kirjoitti:

        Niin tottakait on helvetti. Kyse olikin nyt siittä, onko helvetti sama kuin Tuonela. Raamatusta tutkinut joo ja ei ole pappien saarnaamaan tämä, vaan tuttujen kesken keskusteltu.

        Helvetti ja tuonelan tuli ovat sama asia. Helvetti tyhjennetään viimeisenä päivänä maan päälle, jolloin helvetissä olevat sielut saavat ylösnousemuksessa ruumiin viimeistä tuomiota varten. Sen jälkeen heidät heitetään tuliseen järveen, jossa kärsimys jatkuu ikuisesti.

      • uysuysus
        Kirjoitusten-mukaan kirjoitti:

        Ei pidä uskoa kuulopuheita eikä varsinkaan pappien saarnoja, vaan lukea Raamatusta, miten on. Rikas mies oli tuonelassa tulessa ja kuilun takana oli paratiisin puoli. Rikas mies oli siellä, missä Joona oli kolme vuorokautta. Helvetti on totta, se on olemassa.

        Lk 16:22 "Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. 23 Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. 24 Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' 25 Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. 26 Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.'

        27 Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. 28 Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.' 29 Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' 30 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' 31 Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"

        Sinä olet väärässä. Rikas mies ei ollut helvetissä vaan tuonelassa. Tuonelassa oli kaksi osastoa: osasto jumalattomille ja osasto Aabrahamin uskossa kuolleille. Tätä toista osastoa kutsuttiin Aabrahamin helmaksi.

        Luukkaan evankeliumi:
        16:23 Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

        Jeesus tyhjemsi sen Aabrahamin helman kuolemansa jälkeen ja vei ne ihmiset paratiisiin mutta ei tyhjentänyt jumalattomien osastoa.

      • Samaatietä
        fdgdgb kirjoitti:

        Helvetti ja tuonelan tuli ovat sama asia. Helvetti tyhjennetään viimeisenä päivänä maan päälle, jolloin helvetissä olevat sielut saavat ylösnousemuksessa ruumiin viimeistä tuomiota varten. Sen jälkeen heidät heitetään tuliseen järveen, jossa kärsimys jatkuu ikuisesti.

        Kun minä olen tai me olemme ymmärtäneet niin, että Jeesus tyhjensi Tuonelan silloin, kun kuoli ja meni tuonelaan. Kuolleita omaisia ilmestyi silloin ja joku Täällä kirjoittikin, että Tuonela heitetään tulikivi järveen eli miten Tuonela, jos se on helvetti voidaan heittää tulikivi järveen?

      • Samaatietä
        uysuysus kirjoitti:

        Sinä olet väärässä. Rikas mies ei ollut helvetissä vaan tuonelassa. Tuonelassa oli kaksi osastoa: osasto jumalattomille ja osasto Aabrahamin uskossa kuolleille. Tätä toista osastoa kutsuttiin Aabrahamin helmaksi.

        Luukkaan evankeliumi:
        16:23 Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

        Jeesus tyhjemsi sen Aabrahamin helman kuolemansa jälkeen ja vei ne ihmiset paratiisiin mutta ei tyhjentänyt jumalattomien osastoa.

        No näin mekin olemme ymmärtäneet, että ennen ristinsovitusta sekä pakanat, että vanhurskaat menivät Tuonelaan. Mutten puutu tuohon osastoihin. Me ymmärsimme, että siellä oli melkoinen sekamelska.

      • Kirjakääröt
        uysuysus kirjoitti:

        Sinä olet väärässä. Rikas mies ei ollut helvetissä vaan tuonelassa. Tuonelassa oli kaksi osastoa: osasto jumalattomille ja osasto Aabrahamin uskossa kuolleille. Tätä toista osastoa kutsuttiin Aabrahamin helmaksi.

        Luukkaan evankeliumi:
        16:23 Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

        Jeesus tyhjemsi sen Aabrahamin helman kuolemansa jälkeen ja vei ne ihmiset paratiisiin mutta ei tyhjentänyt jumalattomien osastoa.

        Luuk.16:23 Biblia (1776). Ja kuin hän helvetissä vaivassa oli, nosti hän silmänsä ja näki Abrahamin taampana ja Latsaruksen hänen helmassansa.

      • niinpäniiin
        Kirjakääröt kirjoitti:

        Luuk.16:23 Biblia (1776). Ja kuin hän helvetissä vaivassa oli, nosti hän silmänsä ja näki Abrahamin taampana ja Latsaruksen hänen helmassansa.

        Aivan oikein! Toinen käännös puhuu helvetistä ja toinen tuonelasta. Kyse on samasta tulesta, joka vaivaan ikuisesti sinne tuomituttuja.

      • Poikkeuksena
        niinpäniiin kirjoitti:

        Aivan oikein! Toinen käännös puhuu helvetistä ja toinen tuonelasta. Kyse on samasta tulesta, joka vaivaan ikuisesti sinne tuomituttuja.

        Mutta Tuonela ei ollut helvetti ja tuonelassa olivat myös vanhurskaat.

      • Poikkeuksena
        Poikkeuksena kirjoitti:

        Mutta Tuonela ei ollut helvetti ja tuonelassa olivat myös vanhurskaat.

        Miksi Jumala olisi lähettänyt Abrahamin helvettiin?

      • Kunhankyselen
        Samaatietä kirjoitti:

        Kun minä olen tai me olemme ymmärtäneet niin, että Jeesus tyhjensi Tuonelan silloin, kun kuoli ja meni tuonelaan. Kuolleita omaisia ilmestyi silloin ja joku Täällä kirjoittikin, että Tuonela heitetään tulikivi järveen eli miten Tuonela, jos se on helvetti voidaan heittää tulikivi järveen?

        Jos onkin 2 helvetti. Helvetti heitetään toiseen helvettiin heh.

      • toorakäryle

        Helvetissä on luokkajako: Ykkösluokan helvetti ja kakkosluokan helevetti. Ja Herra on Herra helvetissäkin, siis paremmalla puolella.

    • Kirjakääröt

      5Moos.32:22 Biblia (1776). Sillä tuli on syttynyt minun vihassani, ja poltaa hamaan alimaiseen helvettiin.... Ainakin kaksi on.

      • Samaatietä

        Heh heh heh....

    • Kirjakääröt

      Joona.2:7 Biblia. Minä vajosin vuorten perustukseen asti; maa salpasi minun teljillänsä ijankaikkisesti: mutta sinä otit minun elämäni ulos kadotuksesta, Herra minun Jumalani. Kirjoitetaan: iankaikkisesti. Siis hauta on kadotus.

    • Jabin1.0

      Joonaan rukouksessa, jonka Joona rukoili kalan sisällä, oli profetiaa Jeesuksesta. Joona ei tehnyt reissua vuorten perustuksiin asti, vaan Joona oli profeetta. Joonaan merkki oli kolme päivää ja kolmen yötä, ei mitkään tuonelan käynnit.
      Jeesuksesta on kirjoitettu: Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
      Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?

      • Raamatun_mukaan

        Raamattu kertoo jakeessa 2:3 Joonan sielun olleen helvetissä: "ja sanoi: -- Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi, ja hän vastaa minulle. Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni."

        "mibbeṭen seowl" on käännetty Biblehubissa englanniksi, kuten se on alun perin tarkoittanut "from the depth of hell"

        Joonan kuollut vartalo oli kalan sisällä, mutta sielu oli helvetissä.

      • dogmatiks
        Raamatun_mukaan kirjoitti:

        Sheol löytyy Psalmi 6:sta. Se tarkoittaa myös kuolemaa.

        Ps 6:6 Kuoltuaan ei kukaan sinua ylistä, ei kukaan kiitä sinua tuonelassa.

    • Siunaten

      Itse en osaa alkukielen, ja ylösnousemuksen kuvana tavallaan Joonan merkki on.

      Mut jakeet puhuu kyllä, et Joona rukoili kalan vatsassa, joten hänen on täytynyt olla tajuissaan kalan vatsassa. Kaisla on varmasti ollut kalan vatsassa... Ei kannata lisätä sellaista mitä Raamattu ei anna tietoa tai kuvaa tai selvää vahvistusta...

      Mut uskon kyllä, jos sanot alkukielen mukaan viitteet tuonelaan, myös Joonan rukous viittaa tuonelan syvyyteen... mutta se kuoliko Joona sitä raamattu ei kerro...
      Uhrataan Abraham Iisakin vaikkei hän oikeasti häntä tappanut, kun Jla astu väliin riitti Abrahamin valmius uhrata Iisak metaforana Isän Jumalan uhrista Golgatalla jossa Isä Jla antoi Poikans kuolla syntiemme tähden.

      Joten välttämättä Joonan ei tarttunut kuolla ollakseen metafora Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, mut Jla sen tietää, mut suomenkielen raamatun mukaan Joonan sanoissa ja rukouksessa on tuonelan syvyydet...

      Ihanaa et jotkut osa alkukielen, itsekin haluais ymmärtää niitä, moni kohta varmasti avautui toisin tai syvemmin

      • Raamatun_mukaan

        Tuonelan kohtu on helvetintuli. Biblehub kääntää sheol sanan englanniksi Hell, missä Joonan sielu rukoili.

        Joona 2: 3 ja sanoi: -- Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi, ja hän vastaa minulle. Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni.

        Joona herätettiin kuolleista, nostettiin ylös haudasta. Joona oli siis kuollut.

        Joona 2:7 Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.

        Sitten voisi vielä ihan itse miettiä, pystyykö kukaan säilymään hengissä vajottuaan Välimeren pohjaan, josta kala sieppaa sisuksiinsa, missä ei ole happea hengittääkseen vaan vatsahappoja. Joona kuoli. Raamattu kertoo, että Joonan sielu meni helvettiin, missä hän rukoili Jumalaa. Joonan kuollut vartalo oli kalan vatsassa.

        Jeesus myös kuoli ja nousi kuolleista. Tämä oli Joonan merkki. Jos Joona ei olisi kuollut, se ei olisi ollut Jeesuksen antama merkki.

      • JeesusTieTotuusElämä

        On monia jotka ovat käyneet, joko kliinisen kuoleman kautta helvetissä tai uninäyn kautta.
        Se esim. mainitsemani Aabrahamin uhraus Moorian vuorella vaikkei varsinaista kuolemaa Iisak kokenut käy esikuvasta jossa Meidän Taivaallinen Isä oikeesti tuli uhraamaan oman Ainosyntyisen Poikansa samalla Moorian vuorella, joten ei Jla välttämättä tartte Joonan kuolemaa esikuvana Jeesuksen kuolemasta.

        Se Tapahtuiko niin raamattu ei kerro muutakin mitä Joona rukoili ja koki.
        Ja sinänsä en lähde tän enempää vääntää asiasta. Mut yleinen ohje kuitenkin on ettei meidän tule lisätä mitä Raamattu ei kerro...
        Ja varmaan jo se kokemus olla kalan vatsassa saattoi olla kokemuksena tuonelan syvyydestä.ja kohdusta ... kalan suljettu suu saattoi olla ne salvat jotka sulkeutui. .Mut Jlani sen tietää

      • KylläOn
        Raamatun_mukaan kirjoitti:

        Tuonelan kohtu on helvetintuli. Biblehub kääntää sheol sanan englanniksi Hell, missä Joonan sielu rukoili.

        Joona 2: 3 ja sanoi: -- Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi, ja hän vastaa minulle. Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni.

        Joona herätettiin kuolleista, nostettiin ylös haudasta. Joona oli siis kuollut.

        Joona 2:7 Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.

        Sitten voisi vielä ihan itse miettiä, pystyykö kukaan säilymään hengissä vajottuaan Välimeren pohjaan, josta kala sieppaa sisuksiinsa, missä ei ole happea hengittääkseen vaan vatsahappoja. Joona kuoli. Raamattu kertoo, että Joonan sielu meni helvettiin, missä hän rukoili Jumalaa. Joonan kuollut vartalo oli kalan vatsassa.

        Jeesus myös kuoli ja nousi kuolleista. Tämä oli Joonan merkki. Jos Joona ei olisi kuollut, se ei olisi ollut Jeesuksen antama merkki.

        Sheol on Tuonela.

      • tigertank
        KylläOn kirjoitti:

        Sheol on Tuonela.

        Oottekstei käyny Tuonelan Shellillä?

    • kjjn

      Biblia kertoo Joonan olleet helvetissä:

      Joona 2 (2:3) Ja sanoi: minä huusin Herraa minun ahdistuksessani, ja hän vastasi minua; minä paruin HELVETIN vatsasta, ja sinä kuulit minun ääneni.

    • Miettijä

      Jos Joona meni helvettiin, niin onko tämän tarinan opetus se että, joutuu helvettiin jos ei seuraa Jumalan kutsua, niin kuin Joona?

      • Pohdintaa.Raamatusta

        Sinä kysyit tämän saman hyvän kysymyksen toisellakin palstalla. Mitä mieltä itse ole? Minä voi vastata samalla tavalla.

        Ensinnäkin tulee olla varma siitä, mikä on Jumalan kutsu. Ihmiset usein luulevat jotain Jumalan kutsuksi, vaikka se on todellisuudessa omaan lihallista kuvitelmaa.

        Joka tunnustaa suullaan uskovansa Jeesukseen ja saa myös armolahjoja, voi joutua siitä huolimatta helvettiin, jos ei tee Jumalan tahtoa. Pelastuksen ehto on parannuksen teko laittomuuden tekemisestä. Armoa ei tule, jos ei käänny noudattamaan Jumalan tahtoa. Joonan ei totellut Jumalaa.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia... 27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Jaak. 2: 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. 25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. 26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

        Suomalaisissa seurakunnissa on ongelmana, että ihmiset saavat paljon yliluonnollisia kokemuksia, joissa valkeuden enkeli tekeytyy Jumalaksi, mutta ihmiselle puhuukin käärme. On oltava tarkkana, jos joku käskee tekemään jotain, ettei se ole käärme joka puhuu. Joku voi luulla Jumalan tahdoksi sellaista, mitä Jumala ei oikeasti tahdo tai käske.

        Arjen elämässä kyse on yleensä noudatammeko Jumalan tahtoa on kirjoitettu Raamattuun, vain noudatammeko omia himoja. Tämä on se jakolinja, jossa yleensä erotetaan ne, kuka menee helvettiin ja kuka pelastuu.

        Bibliasta:

        Ilm 22:14 Autuaat ovat ne, jotka hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olis ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät. 15 Mutta ulkona ovat koirat ja velhot, ja huorintekiät ja murhaajat, ja epäjumalan palveliat, ja kaikki ne, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

      • Miettijä

        Niin, kysyin koska näitä palstoja on jostain syystä kaksi, eikä kukaan vastannut sinne toiselle palstalle. Itse en tiedä joutuuko helvettiin jos ei tottele. Raamatussa kyllä sanotaan että tottelemattomuus on taikuuden syntiä.

      • Jabin1.0

        Adventisti alkoi meuhkata käskyjä. Kuule adventisti sinun pitää sä ne sadat käskyt, ei ainoastaan niitä kymmentä ja muutama itse valitsemaa päälle.
        Joona ei ollut helvetissä. Kyseessä on profetia Jeesuksesta.

      • Pohdintaa.Raamatusta
        Miettijä kirjoitti:

        Niin, kysyin koska näitä palstoja on jostain syystä kaksi, eikä kukaan vastannut sinne toiselle palstalle. Itse en tiedä joutuuko helvettiin jos ei tottele. Raamatussa kyllä sanotaan että tottelemattomuus on taikuuden syntiä.

        Jos Jumala on oikeasti käskenyt jotain tehdä, eikä siis kyse ole mitään luulemisesta, vaan todellisesta Jumalan käskystä, niin Jumala odottaa, että käskyä totellaan. On aika harvinaista, että Jumala puhuu jollekin ihmiselle suoraan tai profeettansa kautta. Joona ei totellut ja joutui helvettiin.

        Ihan samalla tavalla kävi profeetalle, joka meni Betheliin profetoimaan ja paluumatkalla erehtyi rikkomaan Jumalan käskyä vastaan, kun väärä profeetta yllytti rikkomaan Jumalan käskyä vastaan. Tien varrella ollut leijona raateli tottelemattoman profeetan kuoliaaksi. Jumalan antama kuoleman rangaistus on sama asia kuin tuomio helvettiin.

        Kuningas Saul ei saanut ottaa sotasaalista, mutta kuitenkin otti ja menetti kuninkuuden ja pelastuksen. Jerikossa yksi Israelin sotilas varasti Herran aarteistoon kuulunutta hopeaa ja kultaa sotasaaliista, jonka jälkeen hänet kivitettiin kuoliaaksi Herran käskyn mukaan.

        Vastauksesi sanon, että jos joku on saanut Herralta käskyn toimia jollakin tavalla, eikä sitä käskyä noudata, niin kyllä sellaisesta voi joutua helvettiin. En osaa sanoa onko joka tapauksessa näin, mutta lähtökohdaksi pitää ottaa, että kyllä joutuu helvettiin, jos ei uudelleen kehotuksista huolimatta tottele Jumalan käskyä.

        Jos käskyn lisäksi vielä arvostelee herjaavilla sanoilla Pyhää Henkeä tai herjaa viestin antanutta Jumalan profeettaa sekopääksi, niin varmasti joutuu helvetin tuleen.

        Mt 5:22 se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

        Mt 12:31 "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. 32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.

      • Pohdintaa.Raamtusta

        Vastataan vielä tännekin.

        Jumala antoi profeettansa Mooseksen kautta faaraolle käskyn, anna kansani lähteä pois Egyptistä palvelemaan Jumalaansa. Faarao ei totellut, joten ensin kuoli faaraon esikoispoika ja lopulta joutui helvettiin faarao, hänen taikurinsa Jannes ja Jambres sekä Egyptin armeija.

        Raamattu puhuu tässä kohtaa myös paaduttamisesta. Faarao ja taikurit eivät totelleet Jumalan käskyä, jotta heille kävisi vielä pahemmin. Jumalan Sana joko paaduttaa tai vahvistaa.

        Kun Jumalan profeetta tulee seurakuntaan ja julistaa, että näin täytyy tehdä, koska se on viesti Jumalalta, niin usein käy niin, ettei kukaan sitä usko. Moni on kuullut niin paljon vääriä profetioita, että suhtautuvat oikeaan profetiaan samalla tavalla torjuvasti. Heidän mielestä kaikki profetiat ovat yli Jumalan Sana, vaikka niin ei aina ole.

        Mikä on silloin oikean profetian tarkoitus, kun näyttää epätodennäköiseltä, että sitä kukaan uskoisi, vaikka se on täynnä pelkää totuutta? Profetoinnin tarkoitus on antaa syy Jumalalle tuomita kuumempaan osaa helvettiä ne, jotka ovat eläneet laittomuudessa, valheissa ja muissa synneissä. Jos he olisivat uskoneet profetiaa ja toimineet sen mukaan, se olisi ollut heille tie pelastukseen, mutta kun heidän paatuneet sydämensä herjaavat oikeaa profetiaa, se on aihe Jumalan tuomita heidät kuumempaan paikkaan tulisessa järvessä.

        Jumala varjelee omansa. Tällaisia koetteluja ei tule niille, jotka elävät Jumalan tahdon mukaisesti totuudessa.

      • Muistakuitenkin
        Pohdintaa.Raamtusta kirjoitti:

        Job. Paavalilllakin oli pistin lihassaan ja eli vankeudessa. Monet jumalattomat elää nykyään yltäkylläisyydessä.

      • Muistutan
        Pohdintaa.Raamatusta kirjoitti:

        Jos Jumala on oikeasti käskenyt jotain tehdä, eikä siis kyse ole mitään luulemisesta, vaan todellisesta Jumalan käskystä, niin Jumala odottaa, että käskyä totellaan. On aika harvinaista, että Jumala puhuu jollekin ihmiselle suoraan tai profeettansa kautta. Joona ei totellut ja joutui helvettiin.

        Ihan samalla tavalla kävi profeetalle, joka meni Betheliin profetoimaan ja paluumatkalla erehtyi rikkomaan Jumalan käskyä vastaan, kun väärä profeetta yllytti rikkomaan Jumalan käskyä vastaan. Tien varrella ollut leijona raateli tottelemattoman profeetan kuoliaaksi. Jumalan antama kuoleman rangaistus on sama asia kuin tuomio helvettiin.

        Kuningas Saul ei saanut ottaa sotasaalista, mutta kuitenkin otti ja menetti kuninkuuden ja pelastuksen. Jerikossa yksi Israelin sotilas varasti Herran aarteistoon kuulunutta hopeaa ja kultaa sotasaaliista, jonka jälkeen hänet kivitettiin kuoliaaksi Herran käskyn mukaan.

        Vastauksesi sanon, että jos joku on saanut Herralta käskyn toimia jollakin tavalla, eikä sitä käskyä noudata, niin kyllä sellaisesta voi joutua helvettiin. En osaa sanoa onko joka tapauksessa näin, mutta lähtökohdaksi pitää ottaa, että kyllä joutuu helvettiin, jos ei uudelleen kehotuksista huolimatta tottele Jumalan käskyä.

        Jos käskyn lisäksi vielä arvostelee herjaavilla sanoilla Pyhää Henkeä tai herjaa viestin antanutta Jumalan profeettaa sekopääksi, niin varmasti joutuu helvetin tuleen.

        Mt 5:22 se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

        Mt 12:31 "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. 32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.

        Helvetin tä ei kukaan pääse pois, jos sinne joutuu.

      • tuttaannoin
        Muistutan kirjoitti:

        Helvetin tä ei kukaan pääse pois, jos sinne joutuu.

        Kyllä Saatanan voi lahjoa, se kuuluu helvetin pelissääntöihin. Mutta taivaassa sua ei auta pirukaan.

    • Jabin1.0

      Joillakin on hukassa Raamatun perusteet: Kamaripalvelija lukee profeetta Jesaja ja kysyy: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"
      Joonaan kohdalla voi myös kysyä, puuhuuko Joona itsestään vai jostakin muusta?

      • kuten.on.kirjoitettu

        Joona merkillä tarkoitetaan kuolleista heräämistä kolmen vuorokauden aikana, koska Joona heräsi kuolleista. Kala oli hänen hautansa.

        Joonan merkki, kalan merkki, miten tätä asiaa nyt voisi kutsua. Kyse on kuolemisesta, kolme päivää haudassa olemisesta ja kuolleista heräämisestä.

        Joona kastettiin helvetin tulessa. Jeesus ei kärsinyt helvetin tulessa, mutta kärsi ristillä. Joona kärsi syntiensä takia, Jeesus kärsi toisten syntien sovittamiseksi.

      • Jabin1.0
        kuten.on.kirjoitettu kirjoitti:

        kuten.on.kirjoitettu, kirjoittelet hölynpölyä, olet ilmeisesti adsventisti, nehän täällä meuhkaavat valheillaan. Joona oli Sanan mukaan kalan vatsassa ja rukoili. Siis sinä haluat lapioida törkyjäsi tänne, et muuta.
        Meinaat sitten typerys, että helvetti on paikka jonne lampsitaan sisälle ja ulos.
        Rikas mies rukoili tuonelassa: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' Aabraham vastasi: Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
        Helvetti on paikka, josta ei ole paluuta. Ainoastaan Jeesuksesta on kirjoitettu:
        Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää. Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?

      • kuten.on.kirjoitettu
        Jabin1.0 kirjoitti:

        Sinä tee asiasta irti olevan johtopäätöksen yhdestä suomeksi käännetystä lauseesta, etkä ota huomioon sitä, mitä koko luvussa muutta lukee. Taidat olla jonkun änkyräsoftan buginen versio 1.0, kun jankkaat samaa väärää tulkintaasi.

        Aloittaja on pyrkinyt avaamaan sitä, mitä Joonan kirjan 2.-luvussa opetetaan. Joona ruumis oli kalan vatsassa. Seuraavat jakeet kertovat Joonan sielun olleen helvetin tulessa. Tuonela sheol on sama tuonela, minkä tulessa oli rikas mies, joka puhui kuilun takana olevalla Abrahamille.

        Joona kerrotaan myös heränneen kuolleista sen jälkeen, kun kala oksensi Joonan ruumiin rannalle. Aloittaja on tutkinut huolellisesti luvun alkukieltä ja tehnyt oikean johtopäätöksen asiassa.

        Joona heräsi kuolleista ja se on Joonan merkki, jonka antoi myös Jeesus Kristus.

    • kalanvatsassakertojana

      Kun se joona sitten kuolla kupsahti siellä kalan vatsassa. Mistä joonaan tarinana kirjoittaja tiesi kaikki joonan tarinan vaiheet? Joonasta ei ollut kertojaksi kun kala oli syönyt ja ruumis mädäntynyt kalan vatsassa ja niin pois päin.

      Joskus samaa olen miettinyt, että miksi uskovat eivät kyseenalaista esimerkiksi sellaista kohtaa kun Jeesus on getsemanessa ja puhelee ja juttelee Jumalalle ja veri valuu päästä, kaikki tarinan kertojat nukkuvat tarinan mukaan hieman kauempana, ei ole ketään joka voisi kirjata ylös.

      Kun mooses meni sinne vuorella ja sai ne talut, niin yksi mies ja yksi väite vain, että yhdelle miehelle Jumala on antanut superjutut ja muu kansa on ihmeissään, nykyäänkin on kansanhallitsijoita ja yksinvaltiaita, no olihan mooses antanut suvun piiriin jonkinlaisia mandaatteja, tarinan mukaan. Miksi Jumala tekisi ihmisen omaksi kuvakseen, suosisi yhtä heimoa ja tappaisi muita ihmisiä?

      • niinpäniiiin

        Sinä puhut kuin teologian maisteri, joka on vähän liikaa ottanut teologisen tiedekunnan valhespekulaatiota ja humaltunut siitä.

        Raamattu on Pyhä Hengen voimasta syntynyt kirja. Monet asiat on Pyhä Henki kertonut kirjoittajalle sen lisäksi, että kirjoittajat ovat myös itse nähneet, kuulleet ja puhuneet asioita.

        Teologisia valhespekulaatioita levittäville Jeesus sanoi, tämä on paha sukupolvi. Sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonan merkki. Tuomituille annetaan lopuksi vakuuttava merkki helvetin tuli, mutta silloin on jo liian myöhäistä katua ottaneensa teologian tiedekunnan myrkkyä.

      • kalanvatsassakertojana

        Raamattu ei kerro, että Jeesus sanoi teologisia valhespekulaatioita levittäville jotain. :)
        teologia sanana taitaa olla uudempaa tuotantoa.

        Ehkä raamatun Jeesus sanoi sen ristiinnaulitsijoilleen raamatun tarinoissa? raamatun mukaan, uskovat vääntävät asian niin, että koko muulle maailmalle, kuin ristiinnaulitsijoilleen, vaikka Jeesus itse sanoo raamatun tarinoissa, että hän ei tullut kuin juutalaisia varten. Ai niin, paavali on kristinuskon messias, tosin paavalikin on vain hahmo, jolle se mantteli on annettu, jotku muut sanoman tahtoivat levittää, jonka kautta saivat hallittua suuria massoja, hyvin onnistuttu. voi sanoa vuosituhansien jälkeen, joissakin muissakin uskonnoissa onnistuminen on tapahtunut kiitettävästi, tosin ihmisten kärsimysten hinnalla, kuten kristinuskossakin.

      • kalanvatsassakertojana

        Ehkä ihmiselle on helppoa uskoa tarinaa joka on etäinen arjesta ja normaalista elämästä.
        Jos tänä päivänä joku mestattaisiin ja väitettäisiin olevan messias ja että syntisi on anteeksiannetut sen kautta. Sanoisitko sen olevan sairasta? Eikö se ole sairasta. Mikä ero sillä on siihen, että vuosituhansia sitten niin väitetään tapahtuneen? Ei mitään eroa. Tosin raamatussa on onneksi kyse tarinasta, onneksi ihmiskunnan takia, mutta mitä hirveyksiä ihmiset hyväksyvät ja mihin hireyksiin ihmiset uskonsa laittavat ja mitä hirveyksiä uskovat toivovat kanssaihmisilleen kun puhuvat helvetin tuleista muiden osaksi olevan kuin itsensä ja muutamien valittujen heidän lisäkseen, jotka he itse hyväksyvät tai ovat hyväksymättä, valituiksi.

      • niinpäniiiin
        kalanvatsassakertojana kirjoitti:

        Raamattu ei kerro, että Jeesus sanoi teologisia valhespekulaatioita levittäville jotain. :)
        teologia sanana taitaa olla uudempaa tuotantoa.

        Ehkä raamatun Jeesus sanoi sen ristiinnaulitsijoilleen raamatun tarinoissa? raamatun mukaan, uskovat vääntävät asian niin, että koko muulle maailmalle, kuin ristiinnaulitsijoilleen, vaikka Jeesus itse sanoo raamatun tarinoissa, että hän ei tullut kuin juutalaisia varten. Ai niin, paavali on kristinuskon messias, tosin paavalikin on vain hahmo, jolle se mantteli on annettu, jotku muut sanoman tahtoivat levittää, jonka kautta saivat hallittua suuria massoja, hyvin onnistuttu. voi sanoa vuosituhansien jälkeen, joissakin muissakin uskonnoissa onnistuminen on tapahtunut kiitettävästi, tosin ihmisten kärsimysten hinnalla, kuten kristinuskossakin.

        Fariseuksen, kirjanoppineet yms. olivat sen ajan teologeja. Tänä päivän samaa työtä tekee teologinen tiedekunta, jossa vääristellään Raamattua miten sattuu. Tiedekunnan tieteellinen toiminta on todella heikkotasoista. Tiedekunta kehittelee hypoteeseja ja tekee sirpaletiedosta yleistyksiä tavalla, että totuus vaihtuu valheeksi. Kun teologian ylioppilas pänttää neljä vuotta ulkoa vääriä hypoteesejä ja asiasta irti olevia spekulaatioita, niin maisterista tulee kuin Juudas Iskariot, joka kyseenalaistaa kaiken totuuden, kun ei itse totuudesta mitään ymmärrä.

      • kalanvatsassakertojana

        Luultavasti toisin päin, alkaa nähdä teologisen tutkimuksen kautta, että raamatussakin kyse on loppuviimein keksityistä saduista ja vuosisatoja sitten olevasta proosakirjallisuudesta.

        Ihmiset jotka kutsuvat pyhäksi hengeksi oman päänsä kuvitelmia, pyhä henki on vaan sitten sellainen henki, joka antaa eri ihmisille eri raamatunselityksiä eli mielikuvituksesta on kyse ja ikävä kyllä todettakoon, oppimattomat vastustavat tietoa, koska silloin heidän oma heikko ymmärryksensä paljastuisi heille itselleen ja eihän sitä voi antaa taphtua, moni raamatun ja seurakunnan opettaja kokee itsetunnon vahvistusta saadessaan opettaa pahasti höynäytettäviä uskonsotureitaan, ollessa ehkä itsekin höynäytettyjä itsensä kanssa. Monet karismaattiset uskovaiset vastustavat koulutusta, koska se on uhka heidän maailmankuvalleen ja se on ymmärrettävää. Koulutus teologiankin koulutus, antaisi ehkä oikeanlaista perspektiiviä, tutkimuksen kautta, onko esimerkiksi mooseksen aikainen kirjallisuus historiankaan kanssa tarkastelun kestävää.

      • xcvs

        Tässä pari jaetta, jotka koskevat sinua.

        Juud 1:4 Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen.

        2 Kr 11:13 Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. 14 Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. 15 Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.

        2 Tim 3:1 Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. 2 Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, 3 rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, 4 petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, 5 he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!

      • Samaatietä
        xcvs kirjoitti:

        Minun näkyni koski tuota. Siinä mielessä erikoista, etten ollut siihen mennessä lukenut, Raamattua, mutta sain näyn, joka on Raamatusta. Mutten vielä tiedä, oliko se varoitukseksi minulle, mutta koko ajan ollut tunne, että minun pitäisi muistuttaa, varoittaa muita.
        Toisaalta olen niitä hiljaisia ja mieluiten kuuntelen, kuin puhun.
        Mutta haluan sanoa tähän väliin, että tuo aika on nyt, valvokaa. Kun väärät profeetat nousevat ja valkeus puetaan pimeyden vaatteisiin, niin että monet valitutkin tulevat eksytetyiksi.

        Ja monet luopuvat Jumalasta muoto Jumalalallisuuden vuoksi ja näin tuon, ettei ollut uskovien joukossa Jeesusta ja sen mihin he olivat menossa, helvetin. Ja kuulin huudettavan uskovaisen johtajan suusta Perkele.
        Ja ne ihmiset olivat puettu täysin vaikeisiin vaatteisiin ja näin köydet kuin valkeat liinat, jotka lähti heidän vyötäisiltään kohti taivasta, mutta ne liehuivat korkealla ilmassa katkenneina, koska olivat katkaisseet yhteytensä elävään Jumalaan, luopuneet.
        Ja näin, mihin johtaja johdatti heitä. He laskeutuivat kuin lampaat teuraalle, luottaen ja rakkaudessaan alas helvettiin, jossa velloi tuhkan harmaa ihmismassa ja heidän valituksensa nousi ja laski kuin sykkeen mukaan.
        Nyt se on kerrottu.

        Eivätkä he ymmärtäneet mihin ovat menossa. Nuo ihmiset luottivat täysin siihen, että ovat oikealla tiellä. He olivat niin sokaistuneita.
        Haluan sanoa vielä, että vaikka minut nyt joku aivan varmasti leimaa hourahtaneeksi, mutten välitä siittä, että älkää menkö mihinkään, pysykää yksin Jeesuksessa. Älkää menkö ihmeiden perässä, pysykää totuudessa. Pysykää Raamatun sanassa, sillä niin mielellään sitä muutetaan ihmisen halujen mukaan, mutta älkää menkö siihen mukaan.

    • Jabin1.0

      niinpäniiiin, sinä ja sinun adventi valheet. Osaatko muuta kuin kirjoittaa niitä teologian tiedekunnan (adventistien) myrkkyä?

      • niinpäniiin

        En ole adventisti.

      • Jabin1.0
        niinpäniiin kirjoitti:

        En ole adventisti.

        Mutta osaat valehdella kuten adventisti.

    • KARTTAKAA_HEITÄ

      Valas sylkäisi Joonaan kuivalle maalle ja sanoi tyypin juttujen haiskahtavan.

      • HPotamus

        Valas ei ole kala ,vaan imettävä nisäkäs. Entisiä virtahevon sukulaisia.

    • Merkillistä

      Antetaako merkki? Mark.8:12 "tälle sukupolvelle ei anneta merkkiä." Luuk.11:29 "sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki."

    • kuolleidenkatumus

      Raamatussa on siis esimerkki siitä että ihminen voi vaikuttaa ikuisuuskohtaloonsa kuolemansakin jälkeen.

      • mlkc

        Hyvä kysymys.

        Minun mielestä se pätee edelleen, ettei helvetistä ole paluuta. Mutta tähän on sitten poikkeuksena profeetta Joona. Kuolleista herääminen on ollut muutenkin hyvin harvinaista.

        Jumala nöyryytti Joonaa, jotta Joonasta tulisi nöyrä. Lopputulos oli, että Joonan noustua kuolleista, hän toteutti Jumalan tahtoon alistuneena Jumalan käskyn mennä profetoimaan Niniveen.

        Käsitykseni mukaan tämä on kastamista tulessa, mistä puhui Johannes Kastaja. Kiinnitä huomiota siihen, ettei tässä asiayhteydessä tuli ole sama asia kuin Pyhä Henki. Tuli kuvataan helvetin tuleksi. Tämä viittaa siihen, että lopun ajoilla kastaminen tulessa voi olla paljon yleisempää.

        Mt 3:11 "Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni tulee toinen, joka on minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes riisumaan kenkiä hänen jalastaan. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. 12 Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu."

        Mal 3:1 -- Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot. 2 Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä. 3 Silloin Herra toimii kuin metallinsulattaja ja hopeankiillottaja. Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois.

        Hes 37:3 Herra sanoi minulle: "Ihminen, voivatko nämä luut herätä eloon?" Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." 4 Hän sanoi: "Sano profeetan sana näille luille, sano niille: Te kuivat luut, kuulkaa Herran sana! 5 Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. 6 Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra."

      • Oletkoajatellut
        mlkc kirjoitti:

        Jos Joona olikin Tuonelassa, ei helvetin sä.

      • Ark888

        Tuonela on kreikaksi Hades, siellä on Kerberos vahtimassa.

    • Jabin1.0

      Aloittaja on typerä valehtelija. Eikä Raamatussa ole mitään oppia siitä, että helveltistä tai tuonelasta lampsitaan noin vain pois.
      Aabraham sanoi rikkaalle miiehelle: Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
      Joona, joka oli elossa kalan vatsassa rukoili Daavidin sanoin. Herra, sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta.
      Sanassa on selitetty Daavidin virsiä: Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä.
      Daavid ei puhunut itsestään. Sitten Sanassa on sanottu kenestä Daavid puhui: Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen, niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta.
      Samalla tavalla Joona oli profeetta ja puhui, ei itsestään vaan Jeesuksesta.
      Mutta jotkut haluavat vänkätä ja vääntää yksinkertaisia ja Sanassa selvästi ilmoitettuja totuuksia. He ovat täällä riekkumassa vain eksyttäkseen ja kietoakseen Jeesukseen seuraajia valheillaan.
      Seuraavaksi varmaan valehtelijat alkavat vänkätä, että Daavidkin oli tuonelassa. Sanoihan Daavid: sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta. Siitä vain vänkäämään ja valhtelemaan.

      • xcvf

        Sinä jaarittelet omia valistumattomia mielipiteitäsi tänne, koska aloittaja puhuu totuuden. Kirjoituksesta näkee selvästi, miten hukassa olet. Jabin, tiedämme että olet vastustajan kätyri.

      • kalanvatsassakertojana

        Eli kala rykäisi kolmen päivän kuluttua joonaan ulos vatsastaan ja sieltä ruokaa pilkkovien suolistoentsyymien seasta mätänevä joonaan ruumis kirjoitti tarinansa historian lehdille ja nyt se onkin yksi maailman tunnetuimmissa kirjoissa tuhannen ja yhden yön kertomuksina.

        Jos ihmisen ruansulatus alkaa heti toimimaan, hapot heti hyökkäävät ruoan kimppuun ja alkavat pilkkomisprosessin ja sieltä imeytyvät vatsapeitteen kautta jonnekin verenkiertoon ja loppu jäte ulostetaan.... siihen ei mene päiviä, jo tunneissa tapahtuu ihmeitä ihmisen elimistössä, niin eikö kala ollenkaan sulata ruokaansa vaan joona siellä vaan oleskeli... onko suolistossa sellaista happimäärää, että ihminen pysyisi elossa. Joku ehkä tajusi nuo konkretiat ja keksi vaihtoehtoisen selityksen, joona kuoli ja nousi ylös kolmantena päivänä, joonahan teki jumalan pojan temput jo ennen Jeesuksen ristinkuolemaa. Ehkä ristin sijaan kirkon alttarilla olisi voinut olla joona kalan vatsassa ja kunnoittasimme joonaan taivaaseen astumista.

        Hienoa, että uskot kalan niellaiseen Joonan meri pedon niinkuin Raamatussa kirjoitettu on. Eihän Joona ollut Jumalan Poika, neitseestä syntynyt, vaan rohveetta.
        Jos Joona olisi kuollut, ei lakia olisi täytetty, eikä ennustukset toteutuneet.

      • Tämä_on_totuus

        Lasaruksen ruumis oli jo mätänemässä, kun Jeesus herätti hänet kuolleista. Jumalalla on voima tehdä maan kivistä ja tomusta ihminen, kuten Jumala loi Aadamin. Joonan ruumis oli jonkin verran jo hajonnut kalan vatsassa, mutta Jumala pystyy herättämään sellaisen kuolleista. Silloin ruumiiseen syntyneet vauriot paranevat ennalleen.

      • Samaatietä
        Samaatietä kirjoitti:

        Hienoa, että uskot kalan niellaiseen Joonan meri pedon niinkuin Raamatussa kirjoitettu on. Eihän Joona ollut Jumalan Poika, neitseestä syntynyt, vaan rohveetta.
        Jos Joona olisi kuollut, ei lakia olisi täytetty, eikä ennustukset toteutuneet.

        Siis kuoli hän Joona, tarkoitin, ettei Joonan kuolemalla ollut samat lähtökohdat, eikä merkitys, kuin Jeesuksen kuolemalla, joten hän ei voinut olla Messias, Vapahtaja, josta ennustettiin.

      • kalanvatsassakertojana

        En usko kalan nielaiseen joonaa, pohdin teoriassa, voisiko siellä olla edes mitään elämää, kalan suolistohappojen joukossa. Se on niin täyttä satua kuin olla ja voi, tuo joona kalan vatsassa.
        Samahan se lasaruksen ruumiin kanssa on, kolmen päivän päästä, ihminen on täysin kuollut ja mätänemisprosessit ovat pitkällä, alkavat tuntien kuluessa jo. Se ei auttaisi ruumista jos siihen tietoisuus palaisi jotenkin ja veri lähtisi kiertämään uudestaan, se mikä olisi tuhoutunut, olisi tuhoutunut, elimistölliset vahingotkin olisi suuret ja kun veri ei olisi kiertänyt kehossa, liekö olisi mahdollista saavuttaa esimerkiksi enää jalkojen toimintakykyä tai mitään, kudokset ja kaikki, mahdotonta.

      • kalanvatsassakertojana

        hapen puutehan se on siinä taustalla, sehän se vaivaisi joonaakin, siellä kalan vatsassa.

        "ei teille anneta muuta kuin joonaan merkki" :)

      • Jabin1.0
        xcvf kirjoitti:

        Sinä jaarittelet omia valistumattomia mielipiteitäsi tänne, koska aloittaja puhuu totuuden. Kirjoituksesta näkee selvästi, miten hukassa olet. Jabin, tiedämme että olet vastustajan kätyri.

        xcvf, sinä jumalaton sitten Sanot Jumalan Sanaa jaaritukseksi. Olet pilkkaaja samoin kuin aloittajakin. Aloittaja ja sinäkin olette kumpikin valheen isän lapsia ja teettte samaa kuin isännekin, valehteltte.
        Daavid sanoo: sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta. Niin Sanan ilmoituksen mukaan Daavid puhuu Jeesuksesta. hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta.
        Mutta Joona käyttää Daavidin virren sanoja, aloittaja ja kaikki muut vänkääjät väittätte , että onkin kyseessä Joona.

      • Samaatietä
        kalanvatsassakertojana kirjoitti:

        hapen puutehan se on siinä taustalla, sehän se vaivaisi joonaakin, siellä kalan vatsassa.

        "ei teille anneta muuta kuin joonaan merkki" :)

        Ei kannata pettää itseään olettamalla, että on olemassa vain se mitä näemme, haistamme ja maistamme.
        Ja sillä, mitä ei tiedä, ymmärrä tai ole tieteen eli ihmisen vajavaisen ymmärryskyvyn keinoin löydetty, olisi olemassa.

      • Samaatietä
        Samaatietä kirjoitti:

        Ei kannata pettää itseään olettamalla, että on olemassa vain se mitä näemme, haistamme ja maistamme.
        Ja sillä, mitä ei tiedä, ymmärrä tai ole tieteen eli ihmisen vajavaisen ymmärryskyvyn keinoin löydetty, olisi olemassa.

        Korjaan eli lopussa pitää olla Ei olisi olemassa.

      • kalanvatsassakertojana

        Well, mitä ei tiedä, siitä ei tarvitse tietää. Ihmisen ymmärrys on kasvanut vuosisatojen kuluessa, ihmisen evoluutio on kehittänyt ymmärrystä, sanotaan vaikka että normaali-ihmisenkin käsityskyky on nykyään parempi kuin vuoisituhansia sitten, ehkä kiitos kuuluu yhteiskunnalle ja sen kehitykselle samalla, on pyritty samanarvoistamaan eri yhteiskuntaluokkia, ainakin siihen on pystytty länsimaissa ja sen seurauksena esimerkiksi koulutus on tullut kaikkien ulottuville, jokaisella on suomessa mahdollisuus kehittää itseään ajattelussa ja tietämyksessä, tieto on helpommin saatavissa jne. Tietenkin on älyllisesti esim. matematiikassa ja sellaisessa lahjakkaampia yksilöitä kuin toiset on, että Hawkinia tai Darwinia, ei ehkä allekirjoittaneesta saisi millään koulutuksella edes pientä murto-osaa siitä, mutta varmasti tämän yhteiskunnan yksilöt eivät ole niin takapajuisia ajatuksiltaan kuin esimerkiksi noin sata vuotta sitten oli tavallinen väestö suomessa. Ennen vanhaan taikauskoisuus oli voimissaan, vieläkin tosin jäänteet pitävät tiukasti kiinni menneisyyden pölyttyneistä teoksistaan ja uskonnollisuus tulee varmasti olemaan ihmiskunnan vitsaus tulevaisuudessakin, ihminen tarvitsee keinotodellisuutta, johon voi paeta silloin, kun elämä tuntuu surkealta, on jokin jolla "ruokkia itseään" ja se voi olla yhteinen usko joonakseen kalan vatsassa tai mitä kristinusko on vuosisatojen päästä, sekin on varmaan aivan erilainen versio tästä nykyisestä, ehkä heilläkin on vielä sama oopus pyhänä kirjana ja pyhän hengen tulkkaajat jatkavat pieni piiri pyöyrii leikkejään.

        En väitä, etteikö voi olla jotai muuta todellisuutta kuin se mitä näemme silmin, johan jo on sellaisia hiukkasia ja taajuuksia mitä emme näe tai kuule, meidän aisteillamme. Kuka tietää mitä maailma sisältää ja ehkä nerot ja viisaat senkin meille joskus kertoo, yhä uusia löytöjä, maailmankaikkeudesta, jos vaan ihmiskunta pääsee sinne asti, ihminen osaa olla toisaalta hieman myös tyhmäkin ja tuhoava, ihmisellä on ajatus minä ja kaikki nyt tai heti ja tulevia sukupolvia ei ehkä mietitä, että tuhoamme maapallomme esimerkiksi saasteilla, siihen on havahduttu tänä päivänä kyllä, mutta ahneus ja riistokapitalismi on toisaalta myös osa ihmisyyttä, ihmisen halu ja tarve saavuttaa itse suurta ja tuottaa, kilpailu toisia kansakuntia vastaan, on lyhytnäköistä.

        No se siitä.

      • kalanvatsassakertojana

        Olisi mielenkiintoista keskustelun aiheena kulutuskäyttäytyminen. Kuka ohjaa tätä sivistyksen ja älymysten kansakuntaa, oikeastihan joku taho päättää jossain mitä kulutamme(en tarkoita tässä Jumalaa), että tavallaan me ihmiset annamme suurten herrojen hallita aina meitä, ennen meitä hallittiin uskonnolla kristinuskolla ja sitten joitakin hallitaan vielä sillä ja kaikella muullakin, mutta miten edes ratkaista yhtälö, jossa kaikki perustuu tuotantoon ja jos miettii yksilöihmisen valintoja, puhutaan ekologisista valinnoista, sekin on usein hifistelyä, jonka kautta ei saa ehkä loppuviimein mitään aikaiseksi, sekin on muoti-ilmiö, mutta siis oikeasti viisas ihminen kusee omaan nilkkaansa pitkällä tähtäimellä, tuotantoa siirretään halpoihin maihin, jossa ihmisarvoa poljetaan ja saastutetaan, ihan vain joidenkin ahneiden suurituloisten osakkeenomistajien toimesta ja se on loppujen lopuksi turhaa, kukaan ei loppuviimein hyödy siitäkään, uskonto on toisaalta hallintakeino, jossa annetaan pienille ihmisille ikäänkuin jotain jossa he voivat kuluttaa aikaansa ajatellen, että jotkut mällää täällä ajassa ja heillä on parempi osa taivaassa, mutta sen harhan vuoksi, ihmisten ei ole tarvinnut kyseenalaistaa tai puuttua asioihin, on voinut ajatella, että täällä ajassa kärsimys on ihmisen osa, uskonto perustuu kärsivän ihmisen ihannointiin, joka vain pyörii omassa piirissään.

        Ehkä joku viisas keksii ratkaisut ihanneyhteiskuntaan, uskontokin on eräänlainen ajatus siitä, mitä ihmiset ihannoivat tai odottavat, on vain myöhäistä odottaa taivaan autuutta, jos tämän elämänsä täällä antaa valua käsiensä lävitse. Elämä ei silti ole aina helppoa, ne jotka haluaisivat elää normaalia elämää ilman turhia unelmia, joutuvat ehkä sairauden jne. vuoksi, tyytymään hekin osaansa, unelmat voisivat silloin antaa toivoa, vaikka se olisikin valhetta niin silti.

        Ehkä se tämän päivän joona kalan vatsassa miettisi yhteiskunnallisia asioita, kun olisi aikaa vatsahappojen sulattaessa lihaksia ja erotellessa luita ja ytimiä. Ken tietää.

      • Samaatietä
        kalanvatsassakertojana kirjoitti:

        Well, mitä ei tiedä, siitä ei tarvitse tietää. Ihmisen ymmärrys on kasvanut vuosisatojen kuluessa, ihmisen evoluutio on kehittänyt ymmärrystä, sanotaan vaikka että normaali-ihmisenkin käsityskyky on nykyään parempi kuin vuoisituhansia sitten, ehkä kiitos kuuluu yhteiskunnalle ja sen kehitykselle samalla, on pyritty samanarvoistamaan eri yhteiskuntaluokkia, ainakin siihen on pystytty länsimaissa ja sen seurauksena esimerkiksi koulutus on tullut kaikkien ulottuville, jokaisella on suomessa mahdollisuus kehittää itseään ajattelussa ja tietämyksessä, tieto on helpommin saatavissa jne. Tietenkin on älyllisesti esim. matematiikassa ja sellaisessa lahjakkaampia yksilöitä kuin toiset on, että Hawkinia tai Darwinia, ei ehkä allekirjoittaneesta saisi millään koulutuksella edes pientä murto-osaa siitä, mutta varmasti tämän yhteiskunnan yksilöt eivät ole niin takapajuisia ajatuksiltaan kuin esimerkiksi noin sata vuotta sitten oli tavallinen väestö suomessa. Ennen vanhaan taikauskoisuus oli voimissaan, vieläkin tosin jäänteet pitävät tiukasti kiinni menneisyyden pölyttyneistä teoksistaan ja uskonnollisuus tulee varmasti olemaan ihmiskunnan vitsaus tulevaisuudessakin, ihminen tarvitsee keinotodellisuutta, johon voi paeta silloin, kun elämä tuntuu surkealta, on jokin jolla "ruokkia itseään" ja se voi olla yhteinen usko joonakseen kalan vatsassa tai mitä kristinusko on vuosisatojen päästä, sekin on varmaan aivan erilainen versio tästä nykyisestä, ehkä heilläkin on vielä sama oopus pyhänä kirjana ja pyhän hengen tulkkaajat jatkavat pieni piiri pyöyrii leikkejään.

        En väitä, etteikö voi olla jotai muuta todellisuutta kuin se mitä näemme silmin, johan jo on sellaisia hiukkasia ja taajuuksia mitä emme näe tai kuule, meidän aisteillamme. Kuka tietää mitä maailma sisältää ja ehkä nerot ja viisaat senkin meille joskus kertoo, yhä uusia löytöjä, maailmankaikkeudesta, jos vaan ihmiskunta pääsee sinne asti, ihminen osaa olla toisaalta hieman myös tyhmäkin ja tuhoava, ihmisellä on ajatus minä ja kaikki nyt tai heti ja tulevia sukupolvia ei ehkä mietitä, että tuhoamme maapallomme esimerkiksi saasteilla, siihen on havahduttu tänä päivänä kyllä, mutta ahneus ja riistokapitalismi on toisaalta myös osa ihmisyyttä, ihmisen halu ja tarve saavuttaa itse suurta ja tuottaa, kilpailu toisia kansakuntia vastaan, on lyhytnäköistä.

        No se siitä.

        Ehkei tarvitse, mutta ei ole viisasta olettaa, ettei muuta ole kuin se, mitä tiedämme ja se mitä luulemme tietävämme.

      • kalanvatsassakertojana

        ei todellakaan ole viisasta luulla kovinkaan paljoa tietoa omaavansa, jonkinlaista ymmärtämistä itsetuntemukseenkin on ihan hyvä omistaa, ei silti tarvitse olettaa toisinkaan päin, että tarvitsisi uskoa muuhun kuin siihen, että tämä elämä on annettu elettäväksi, kun kerran tänne on sattunut syntymään ja ajattelevaksi yksilöksi, ihmiseksi, tällaisia olemme ja onhan siis oikeasti uskonnonkin luominen ihmiskunnalta, se pitäisi nähdä ajattelevan ihmisen saavutuksena, luoda sellainen keinototodellisuus, ihmisellä on selkeästi pyrkimys ja toive, jostain asioista, jotka ovat myös hyviä, tosin ehkä kivikaudelle jäänyt uskonto muuttaa aikaamyöten olemustaan, entistä välittävämmäksi muita ihmisiä ja yksilöä itseäänkin kohtaan, ehkä loppuu ajatus siitä, että jonkun ihmisen surmaaminen olisi ollut oikein, jos se ei ollut ja Jumalan tyrannimainen olemus ja kaiken hävittävä ja viha, laantuu, luultavasti se voisi olla tulevaisuutta, uskonnossa on pontentiaalia ja mahdollisuutta, myös hyvien arvojen kehittäjänä, tulevaisuudessa.

        Minusta on lyhytnäköistä sulkea tiede ja uskonto toistensa ulkopuolelle. VIHA JA KÄRSIMYSKYSYMYS ON VARMASTI Ongelmallisimpia pohdittavia asioita ja eniten pohdittuja, kuten onnellisuyskin.
        Ihminen kysyy usein miksi.
        Kärsimys ei tule koskaan loppumaan, eikä viha. Oli kyse uskovaisista tai ateisteissa.
        Raamatussa ok kirjoitettu Jumalan olevan Rakkaus. Monelle on vaikeaa ymmärtää Jumalan vihan ja rakkauden yhteen sopivuutta. MONELLE uskovalle se on sama asia., kuten minulle.

      • kalanvatsassakertojana

        Juuri siitä sinulle kirjoitin toisaalla, sinulla on ajatuksen lukijan kykyjä... :) sinulla on noidan kykyjä.

        viha on niin tuhoavaa, ehkä rakkauskin voi tuhota paljon, ehkä tunteet yleensäkin, sillä tavoin sen voisi nähdä samana asiana.Mutta sitä se ei ratkaise, että Jumala ei ole edes omien sanojensa mittainen, kuten kirjoitin älä tapa käskystä.

    • 430924389dsf

      Melko varma olen, että kalan vatsassa ei ole mahdollista säilyä elossa kolmea vuorokautta. Ainakin ilma käy tunkkaiseksi.

      Pitäisi selvittää, oliko Joonas siellä Aabrahamin helmassa vaiko jumalattomien osastolla.

      • 984398iufe

        Kyllä se näyttää siltä, että Joona joutui sinne jumalattomien osastolle. Siellä hän parkui ja huusi Jumalan puoleen. Aabrahamin helmassa ei paruttu.

        Tämä todistaa , että uppiniskaiset juutalaiset joutuivat helvettiin.

        Samalla tämä todistaa, että käynti tuonelassa parantaa huomattavasti palveluhalukkuutta.
        Nämä nykyajan evankelistatkin pitäisi toimittaa ensin tuonelaan, kyllä sitten Jumalan palveleminen maistuisi.

      • sfsfsdf

        Kalan vatsassa ei voi kukaan selvitä hengissä. Ihminen tarvitsee elääkseen noin 1,5 kuutiometriä ilmaa tunnissa. Joona oli kalan vatsassa 72 tuntia, joten hän olisi tarvinnut 100 kuutiometriä ilmaa sen aikana. Valaassa ei taida olla mahassa sellaista määrää ilmaa, mutta on kyllä polttavia vatsahappoja.

      • taruttaruina
        sfsfsdf kirjoitti:

        Kalan vatsassa ei voi kukaan selvitä hengissä. Ihminen tarvitsee elääkseen noin 1,5 kuutiometriä ilmaa tunnissa. Joona oli kalan vatsassa 72 tuntia, joten hän olisi tarvinnut 100 kuutiometriä ilmaa sen aikana. Valaassa ei taida olla mahassa sellaista määrää ilmaa, mutta on kyllä polttavia vatsahappoja.

        Jos raamatunkirjoittajat olisivat ajatelleet tieteellisesti, he olisivat jättäneet Raamatun kirjoittamatta.

      • mot__
        taruttaruina kirjoitti:

        Jos raamatunkirjoittajat olisivat ajatelleet tieteellisesti, he olisivat jättäneet Raamatun kirjoittamatta.

        Minä tiedän monta menestynyttä tiedemiestä, jotka ovat sitä mieltä, että Raamatussa on kaikki oikein.

    • Jabin1.0

      Joona oli ja pysyi elossa siellä kalan vatsassa. Joona ei joutunut tuonelaan koulutettavaksi. Vaan Joona rukoili kalan vatsassa Daavidin virren sanoin ja profetoi Jeesuksesta.
      Daavid sanoo: sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta.
      Sanan ilmoituksen mukaan Daavid puhuu Jeesuksesta. "hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta."
      Kuinka näin yksenkertaisenkin asian jotkut vänkääjät vääntävät kieroon, ihmettelen????

      • siun

        Tähän minunkin henkeni yhtyy...
        Raamattu selittyy aina ja vahvistuu Raamatulla ei omilla spekulaatioita

        Hyvä Jabin 1.0

      • Näinhänseonkuulkaa

        Ei Daavid kuollut niinkuin Joona.

      • bnvv

        Joona itki helvetissä, kuten Raamattu opettaa helvetissä olevien tekevät. Jumala herätti Joonan kuolleista. Biblia sanoi, että Joona otettiin ulos kadotuksesta.

        Biblia:

        2 (2:3) Ja sanoi: minä huusin Herraa minun ahdistuksessani, ja hän vastasi minua; minä paruin helvetin vatsasta, ja sinä kuulit minun ääneni.

        2:6 (2:7) Minä vajosin vuorten perustukseen asti; maa salpasi minun teljillänsä ijankaikkisesti; mutta sinä otit minun elämäni ulos kadotuksesta, Herra minun Jumalani.

        Jabin yrittää nyt takertua yhteen jakeeseen kuvitellen, että Joona olisi ollut elossa kalan vatsassa. Joonan ruumis oli kuolleena kalan vatsassa ja sielu oli helvetissä.

        Jabin olet säälittävä tapaus. Yrität jatkaa oman sontasi levittämistä, kun sinun puheesi on osoitettu Jumalan Salla olevan väärät. Mutta sinähän olet eksyttäjä.

      • Jabin1.0
        bnvv kirjoitti:

        bnvv , kirjoitit itsestäsi tietenkin, säälittävä tapaus. Yrität jatkaa oman sontasi levittämistä, Tuotahan törkyä sinä tänne levittelet.

      • bnvv
        Jabin1.0 kirjoitti:

        bnvv , kirjoitit itsestäsi tietenkin, säälittävä tapaus. Yrität jatkaa oman sontasi levittämistä, Tuotahan törkyä sinä tänne levittelet.

        Minä siteeraan Raamattua, mitä sinä et siedä.

      • Jabin1.0
        bnvv kirjoitti:

        Minä siteeraan Raamattua, mitä sinä et siedä.

        bnvv, sinä kirjoitit Jumalanm Sanasta: törkyä. Sitä pahempaa ilmaisuasi en edes kirjoita. Sinä jumalaton,koska olet kirjoittanut Jumalan Sanaa, et koskaan!!! Ainoa mitä kirjoitat on isäsi valheita . Isäsi on sielunvihollinen, joka kutsuu Jumalan Sanaa saastaislila nimillä.

      • niinpäniiiin
        Jabin1.0 kirjoitti:

        bnvv, sinä kirjoitit Jumalanm Sanasta: törkyä. Sitä pahempaa ilmaisuasi en edes kirjoita. Sinä jumalaton,koska olet kirjoittanut Jumalan Sanaa, et koskaan!!! Ainoa mitä kirjoitat on isäsi valheita . Isäsi on sielunvihollinen, joka kutsuu Jumalan Sanaa saastaislila nimillä.

        Sinun törkeä kirjoittelusi kertoo, että sinussa Jabin1.0 vaikuttaa riivaajahenki. Tässä on kaksi lainausta Raamatusta, jotka koskevat sinua Jabin1.0.

        Juud 1: 4 Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi

        2 Kr 11:13 Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. 14 Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. 15 Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.

    • Kirjakääröt

      Ilm.1:18 Biblia (1776). Ja elävä, ja olin kuollut, ja katso, minä olen elävä ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! Ja minulla on helvetin ja kuoleman avaimet. Kirjoitetaan: iankaikkiseen.

    • 49834983498

      No niin lopettakaa tuo toistensa parjaaminen. Saahan niitä mielipiteitä esittää ja saa olla väärässäkin.

      Jaak. 3:2
      Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.

    • kirjoitusten_mukaan

      Mt 12:40: Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.

      Joonan hauta oli kalan vatsa. Jeesuksen hauta oli kalliohauta. Kumpikin nousivat ylös kuolleista.

      Joona 2:7 Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.

    • Jabin1.0

      Olleessaan kalan vatsassa Joona ei kuollut eikä noussut kuolleista. Ainoastaan Jeesus kuoli ja nousi haudasta.
      Joona profetoi Jeesuksesta: Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.
      Jeesuksesta on kirjoitettu: Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
      Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää.
      Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
      Daavid on sanonut: Kuoleman paulat piirittivät minut, turmion virrat peljästyttivät minut. Tuonelan paulat kietoivat minut, kuoleman ansat yllättivät minut.
      sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.
      Daavidista on kirjoitettu: Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä.
      Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen, Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen,
      niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta.

      Samalla tavalla Joona profetoi Daavidin sanoin. niin myös Joona edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta.

      • kirjoitusten_mukaan

        Olet toistanut nämä valheesi jo useamman kerran, jotka ovat sinun mielikuvituksesi tuotetta. Edellä on siteerattu Raamattua selittämään mitä oikein tapahtui. Tässä vielä niitä Raamatun lainauksia, jotka kertovat, että Joona nousi kuolleista.

        Mt 12:40: Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.

        Joonan hauta oli kalan vatsa. Jeesuksen hauta oli kalliohauta. Kumpikin nousivat ylös kuolleista.

        Joona 2:7 Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.

    • Jabin1.0

      Missään Sanassa ei lue ,että Joona olisi ollut kuolleena kolme päivää kalan vatsassa. Keksit omiasi lisäät Jumalan Sanaan omia juttujasi. yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; Uskosta osaton, kuten sinä ei voi ymmärtää Jumalan Sanaa.
      Kirjoitit taas tuon saman profetian, joka koskee Jeesusta. Daavidin profetiat koskivat Jeesusta ja Daavid puhui Jeesuksesta. Joona ei ollut hän profetioiden kohde. Koska et tunne Jeesusta et myöskään näe Häntä Jumalan Sanassa ja profetioissa.
      Daavid edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.

      Uskosta osaton ei näe Jeesusta. Sillä kirjoitettu on: Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Pitää uskoa Jeesukseen sillon myös näkee Jeesuksen.
      Sanassa on varoitus: Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi.

      • kirjoitusten_mukaan

        Sinulla on selvästi ymmärtämisen vaikeuksia, kun et pysty käsittämään perusasioita tai sitten vain heittäydyt tyhmäksi. Sinulla on pakonomainen tarve torpata tätä asiaa lähettämällä suuria määriä viestejä, koska olet paholaisen agentti. Tulit vain herjaamaan totuutta.

        Suomenkielinen Raamattu käyttää sanaa hauta, joka on alkukielellä paikka, joka on kuolleita varten. Joonan sielu oli helvetissä, kuten sama luku nimenomaan sanoo. Jumala nosti Joonan haudasta siis kuolleitten maailmasta ylös elävänä ihmisenä, mikä tarkoittaa ylösnousemusta.

        Jo järkikin sanoo, ettei kukaan selviä elossa kolmea vuorokautta veden alla kalan vatsassa, jossa ei ole hengitysilmaa ja vatsahapot mädättävät ruumista. Kalan vatsa oli Joonan ruumiin hauta, kuten oli kallioluola Jeesuksen ruumiin hauta. Kumpikin nousivat ylös kuolleista, minkä takia Jeesuksen ylösnousemusta kuvataan Raamatussa Joonan merkiksi.

      • höpölöpsis
        kirjoitusten_mukaan kirjoitti:

        Jo järkikin sanoo, ettei kukaan kolme vuorokautta kuolleena ollut enää nouse ylös elävänä ihmisenä. Oli ne koime vuorokautta kuolleena sitten kalan vatsassa tai kallioluolassa.

      • Jabin1.0
        höpölöpsis kirjoitti:

        Jo järkikin sanoo, ettei kukaan kolme vuorokautta kuolleena ollut enää nouse ylös elävänä ihmisenä. Oli ne koime vuorokautta kuolleena sitten kalan vatsassa tai kallioluolassa.

        Elävänä tietenkin kalan vatsassa paremmin säilyy kuin kuolleena. Jos vaikka lämpöä on liki 40 astetta, niin siinähän ruumis mätänee kokonaan.

      • näihänsemeneee
        Jabin1.0 kirjoitti:

        Elävänä tietenkin kalan vatsassa paremmin säilyy kuin kuolleena. Jos vaikka lämpöä on liki 40 astetta, niin siinähän ruumis mätänee kokonaan.

        Ihminen tarvitsee 100 kuutiota ilmaa pysyäkseen kolme päivää elossa. Kalan suusta tulee vettä sisään ja ilmat lähtevät pois. Kala ei varastoi ilmaa mahaansa. Vatsahapot polttavat ihon verille, jolloin ei selviä. Joonan kuolema on varma asia.

        Tämän asian opettaa Joonan kirjan toinen luku muutenkin. Joona kuoli ja Jumala herätti Joonan kuolleista.

      • Jabin1.0
        näihänsemeneee kirjoitti:

        näihänsemeneee, että valehtelet. Tuo Joonaan profetian muoto on aivan tavallinen Jumalan Sanassa. Esimerkiksi: Daavidin virsi Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? ...he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa. Ettäs meinaat tässä puhuttavan Daavidin vaatteista???

      • näinhänsemeneee

        Niin Joona ei selvinnyt meren pohjaan hukuttuaan hengissä kalan vatsassa, jossa ei ole ilmaa 100 kuutiota vaan vettä ja vatsahappoja. Sen asian kertoo Joonan kirjan 2.-luku selvästi, kun Jumala herätti Joonan kuolleista haudastaan.

    • filade

      Yhtäläisyyttä Jeesuksen ristin kuolemaan;
      "Minut on karkotettu sinun silmiesi edestä"(Joona 2:5).
      "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? (Matt.27:46).

    • Jabin1.0

      kirjoitusten_mukaan, olet valhtelija ja satujen kertoja. Sanassa ei ole kirjoitettu: Joonan sielu oli helvetissä, kuten sama luku nimenomaan sanoo. Jumala nosti Joonan haudasta siis kuolleitten maailmasta ylös elävänä ihmisenä, mikä tarkoittaa ylösnousemusta.
      Kirjoittele höpö höpö juttuja.

      Sanassa on selvästi kerrottu, että Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää. Jos Joona olisi ollut kuollut ja tuonelassa, niin Sanassa olisi kerrottu.
      Rikas mies oli tuonelassa. Mutta sinun oppisi rikas mies oli haudassa ja henkensä oli helvetissä.
      Sinun juttusi ovat niitä paholaisen agentin myrkkyjä. Sinun oppisi mukaan tuonelasta kävellään pois ja tuonelassa voidaan vielä katua ja tehdä parannus.
      Sinä itse olet todellakin paholaisen agentti.
      Kuule ymmärrän ihan yvin sinun lähtökohtasi . Olet jumlaton eksyttäjä. Sinun kirjoitelmasi ja sepustukset ovat vain paatuneen mielesi tuotetta, eivät Jumalan Sanaa.

      Ja samoin kuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio,
      Kuoleman jälkeen ei ole mitään mahdollisuutta parannuksen tekoon, ei ole vaikka kuin vääristäisit Jumalan ilmoitusta.
      Ne kirjoitukset joihin vetoat, eivät ole Jumalan Sanaa, vaan maailman ihmisen kuvitelmia. Paljastat itseni, niin kuin monet muutkin jumalattomat. kirjoitusten pienellä, jos tosiaan tarkoitasit Jumalan Sanaa niin käyttäisit isoa alkukirjainta. Pahuutesi paljastuu...
      Sinä olet todella uskolinen isällesi, valheen isälle.

      • on_poikkeussääntöjäkin

        Raamatussa on monta esimerkki, kun ihminen herätettiin kuolleista. Sen jälkeen hän kuolee uudelleen ja joutuu tuomittavaksi. Tämä on ollut aika harvinaista viime vuosisatoina, joten älä yleistä sellaista, mikä on ollut harvinainen ja yksittäinen poikkeus.

      • ikhg

        Jabin herjaa, mutta ei pysty osoittamaan väitteitään todeksi.

    • second.opinion

      Petri Paavola kirjoittaa, että Joona kuoli ja nousi kuolleista. Paavola kirjoittaa:

      "Profeetta Joonan kuolema ja henkiin herääminen on esikuvallinen profetia Herran Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Käyn tämän asian läpi Jumalan sanan avulla, jolloin huomaamme, että Joonan merkki on todellakin esikuva Messiaan kuolemasta ja ylösnousemuksesta, kun Herra Jeesus kuoli ja oli maan povessa kolme päivää ja yötä ja nousi ylös Isän oikealle puolelle.

      Jos Joonas ei olisi ollut kuolleena suuren kalan sisällä, niin Herra Jeesus ei myöskään olisi voinut kuolla, mutta Herra Jeesus kuoli ja nousi ylös kuten Raamattu opettaa.

      Herra Jeesus sanoi, että Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä ja niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä. Tämä tarkoittaa sitä, että koska Herra Jeesus oli ruumiillisesti kuolleena kolmen päivän ajan, niin samoin myös Joonas oli kuolleena suuren kalan sisällä kolmen päivän ajan. Herra Jeesus nousi kuolleista ja samoin Jumala nosti Joonaan kuolleista. "

    • Jabin1.0

      Vaikka kuinka petrit ja muut vääntäisivät Sanaa, niin Joona oli elossa kalan vatsassa ja rukoili Jumalaa. eikä Sanassa ole kirjoitettu: Jumala nosti Joonaan kuolleista, Tuo väite pelkkää mielikuvituksen tuotetta.
      Vanhassa Testamentissa ei noin vain itsekseen, omia aikojaan noustu kuolleista. vaan jokaisessa kuolleista nousemisessa oli joku välittäjä.
      "he haudatessaan erästä miestä näkivät partiojoukon, heittivät he miehen Elisan hautaan ja menivät matkoihinsa. Kun mies kosketti Elisan luita, virkosi hän ja nousi jaloilleen."
      Tai "hän nousi vuoteelle ja laskeutui pojan yli, pannen suunsa hänen suunsa päälle, silmänsä hänen silmiensä päälle ja kätensä hänen kättensä päälle. Ja kun hän näin kumartui hänen ylitsensä, lämpeni pojan ruumis".
      Joonaan kuolleista herättämisestä ei ole mitään mainintaa Sanassa. niin että sepustuset Joonaan kuolemasta ja ylönousemisesta ovat harhaa ja luulottelua. Sepustuset ovat sitä varten, että saataisin joku takaportti helvetin tulesta pelastumiseen.

      • xcvx

        Vaikka kuinka vastustat Jumalan Sanaa, niin muut lukijat kyllä osaavat lukea, mitä Raamatussa lukee. Edellä on pätevät vastaukset asiaan. Joona kuoli ja nousi haudasta ylös elävänä.

      • tämäkinvielä

        Jabin oli palestiinalainen kuningas, jonka Israelin armeija tuhosi.
        Sillä retkellä on myös Jabin1.0.

        Tuom 4:23 Sinä päivänä Herra antoi israelilaisten saavuttaa voiton Jabinista, Kanaanin kuninkaasta. 24 He ahdistivat häntä yhä ankarammin, kunnes viimein saivat hänet surmatuksi.

    • Jabin1.0

      xcvx, kirjoittelet edelleen satuja. Lisäksi sieltä teidän satuhelvetissä oli melko laimeaa. Jopa auringonpaahde on kamalampaa.
      Auringon noustua Jumala toimitti tulikuuman itätuulen, ja aurinko paahtoi Joonaa päähän, niin että häntä näännytti. Niin hän toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: "Parempi on minulle kuolema kuin elämä".

      • xcvx

        Mt 13:42: Enkelit heittävät heidät tuliseen pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita.

        Ilm 14:9 Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, 10 joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. 11 Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen. 12 Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen."

        Jes 66:24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.

      • niinpäniiin

        Jabin oli palestiinalainen kuningas, jonka Israelin armeija tuhosi. Sillä retkellä on myös Jabin1.0.

        Tuom 4:23 Sinä päivänä Herra antoi israelilaisten saavuttaa voiton Jabinista, Kanaanin kuninkaasta. 24 He ahdistivat häntä yhä ankarammin, kunnes viimein saivat hänet surmatuksi.

    • Jobinpostia

      Huomaatteko jotain outoa, näissä Raamatun paikoissa? Joon.4:5-6

    • nuotiokertomukset

      koko joonaan tarina on kyllä täysin hölmö tarunakin.
      Raamatun kertomukset ovat voineet olla sen ajan viihdettä joita on kerrottu nuotiotarinoina, saattoihan moni tarinan kuulija silloin jo uskoa ne, niinkuin kummituskertomuksiinkin tai muihinkin uskotaan tänä päivänä, nuotiokertomukset muuttuivat monille tosiksi, joiden kerrontakaari on ollut varsin pitkä.
      Nooan arkkikin, miten voisi sellaisen veneen sen aikaisella tietämyksellä rakentaa, kun tänäkään päivänä ei koko eliökuntaa saisi ahdettua mihinkään paattiin.

    • lisää.Joonan.merkistä

      Petri Paavola kirjoittaa Joonan merkistä ja vertaa Joonan kirjaa Jeesuksen ylösnousemukseen seuraavasti:

      Joonan hukkuminen ja kuolema - Herra Jeesus Kristus kuoli Golgatan ristillä.

      Joonan ruumis oli kalan vatsassa kolme päivää ja yötä. - Herran Jeesuksen ruumis oli kallion sisälle hakatussa haudassa kolme päivää ja yötä. (maan povessa)

      Joonan sielu oli tuonelassa kolme päivää ja yötä. - Herra Jeesus oli tuonelassa kolme päivää ja yötä.

      Joona nostettiin tuonelasta takaisin elämään. - Herra Jeesus nousi kuolleista.

      Joona saarnasi parannusta Niiniveläisille, jonka seurauksena he tekivät parannuksen - Herran Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta julistetaan parannuksen ja armon evankeliumia pelastukseksi ja syntien anteeksisaamiseksi.

      • Joona.nousi.kuolleista

        Paavola tarkoittaa tätä: "Joona heitettiin myrskyävään mereen, jossa hän kuoli hukkumalla. Jakeessa kaksi sanotaan, että Joona oli tuonelan kohdussa, jossa hän huusi apua. Hepreankielisissä Raamatussa on jakeessa kaksi sanat beten ja sheol. Beten tarkoittaa kohtua ja vatsaa sekä kuvaannollisesti tuonelan syvyyttä. Sheol tarkoittaa kuolleiden maailmaa, alamaailmaa, hautaa ja kuoppaa. Joonas ei ollut kuopassa, eikä haudassa, sillä hän oli joutunut mereen, jossa hän hukkui, siksi hänen sielunsa oli tuonelan kohdussa, koska hän oli kuolleena. Jae kolme kertoo kuinka Joona oli meren syvyyksissä ja kuinka meren virrat, kuohut ja aallot vyöryivät hänen ylitsensä. Tämä kaikki kuvaa sitä kuinka hän hukkui mereen. Jakeessa viisi sanotaan, että kaislat kietoutuivat Joonan päähän, koska hän makasi meren pohjassa."

      • dogmatiks
        Joona.nousi.kuolleista kirjoitti:

        Sheol sana tarkoittaa myös kuolemaa muutenkin. Nämä jakeet sisältävät sanan sheol.

        Ps 5 (6:6) Sillä kuolemassa ei sinua muisteta; kuka ylistää sinua tuonelassa?

        1 Sam 2:6 Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen.

        Joona 2 (2:3) ja sanoi: "Minä huusin ahdistuksessani Herraa, ja hän vastasi minulle. Tuonelan kohdussa minä huusin apua, ja sinä kuulit minun ääneni.

    • Mol.E

      Joonan kirja kertoo, että Joonan sielu ei laskeutunut meren pohjaan tai pysynyt kalan mahassa, vaan se vajosi vuorten ja maan syvyyksiin. Siis sielu ei ollut meressä vaan maan syvyyksissä ja kertoo, että Joonan sielu joutui helvettiin.

      Miten Joona sitten rukoili armoa kalan vatsassa. Siitä on annettu selitys, että Joonan heräsi henkiin kalan uitua rannalle, jolloin ylösnoussut Joona pääsi kalan vatsasta kalan oksennettua hänet ulos. https://www.ffruits.org/jonah.html

      • Mol.E

        Tässä on selitetty asia:

        "In order to understand the facts of Jonah, it is necessary to read the prayer of Jonah very carefully in Jonah 2:2-9, and to distinguish between Jonah’s prayer inside the great fish after his resurrection, and Jonah’s description in his prayer of his cry out to God while in Sheol—the abode of the dead. Jonah relates the details of his cry out to God in vs. 2, his death in vs. 3-6a and his resurrection in vs. 6b."

        Joonan tarinassa tulee ottaa huomioon toisen luvun alkukieli ja myös se, miten tapahtumien järjestys oikeasti on.

      • Mol.E

        Vuoret ja maan syvyydet, ei meren pohja:

        Joona 2:7 Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.

    • Mol.E
      • sattukeus

        Seuraavaksi hän voisi analysoida Tuhannen ja yhdenyön satukirjaa.

    • Jobinpostia

      Mark.9:31 "nousee hän kolmen päivän perästä ylös." Mark.9:31 Biblia (1776). "niin hän kolmantena päivänä nousee ylös." Siis kauvanko hän oli haudassa?

      • kirjoitusten_mukaan

        Kolmen päivän perästä tai kolmantena päivänä osuvat hetkeen, joka on kolmen vuorokauden lopulla.

    • dogmatiks

      Kirjoitusten mukaan Joona kuoli ja heräsi kalan vatsassa kuolleista. Tässä asiassa on sen takia väärinkäsityksiä, koska kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, että Joonan kirjan toinen luku siteeraa Joonan rukousta SEN JÄLKEEN, kun Joona on herännyt kuolleista ison kalan vatsassa. Joona kertoo rukouksessaan ensin AIEMMIN TAPAHTUNEESTA kuolemastaan ja lopuksi toivosta päästä kalan vatsasta ulos. Vasta tämän jälkeen kala oksentaa kuolleista heränneen Joonan ulos vatsastaan.

      (JOONA HEITETTIIN MEREEN JA HÄN VAJOSI MEREN POHJAAN, JOONA OLI VIELÄ ELOSSA)

      Joona 2:
      4 Sinä heitit minut syvyyteen, merten sydämeen, ja virta ympäröi minut. Sinun tyrskysi ja aaltosi vyöryivät ylitseni.
      5 Minä ajattelin: "Minut on sysätty pois sinun silmiesi edestä. Kuitenkin minä yhä tähyilen pyhää temppeliäsi kohti."
      6 Vedet nousivat kaulaani asti, syvyydet saartoivat minut, kaislat kietoutuivat päähäni.

      (TÄSSÄ KOHTAA JOONA KUOLI JA HÄNEN SIELUNSA JOUTUI HELVETTIIN VUORTEN JA MAAN SYVYYKSIIN. JOONA EI OLLUT ENÄÄ MEREN POHJASSA)

      7 Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.

      (SITTEN JUMALA HERÄTTÄÄ JOONAN KUOLLEISTA, MUTTA HÄN ON VIELÄ KALAN VATSASSA)

      2 Hän rukoili Herraa, Jumalaansa, kalan sisuksissa

      (JOONA RUKOILEE KALAN VATSASSA, JONKA JÄLKEEN JUMALA KÄSKEE KALAN OKSENTAA JOONAN ULOS)

      11 Sitten Herra käski kalan oksentaa Joonan kuivalle maalle.

    • hahhahahaaaahahhahahaaaa

      Onko se teidän kultinjohtaja ylösnoussut Joona, vai miksi niin kiivailette Joonaa ylösnousemuksen puolesta?

      • lainattua

        Petri Paavola kirjoittaa Joonan merkistä:

        -Kirjanoppineet, fariseukset ja saddukeukset halusivat paljastaa Herran Jeesuksen vääräksi profeetaksi, siksi he pyysivät Häneltä merkkiä taivaasta. Juutalaiset uskoivat, että Messias tekee jonkun ihmeen taivaasta kuten Jumala aikoinaan pysäytti auringon taivaalla, antoi mannan sataa taivaasta ja kun Hän antoi lain Siinain vuorella, niin taivaalla alkoi jylistä ja salamoida sekä paksu pilvi ympäröi vuoren ja kuului kova pasuunan ääni ja koko vuori peittyi savuun ja Herra astui alas tulessa vuorelle, jolloin siitä nousi savua ja koko vuori vapisi kovasti ja pasuunan ääni koveni.

        He olisivat halunneet nähdä merkin taivaasta, että olisivat voineet uskoa Herran Jeesuksen olevan Messias. Herra Jeesus jätti heille merkin taivaasta, mutta ei sillä tavalla kuin he odottivat. He odottivat jonkinlaista ihmettä, joka tapahtuisi taivaalla, mutta Herra Jeesus jätti heille merkin, joka oli suunniteltu taivaassa Isän toimesta.

        Herra Jeesus sanoi, että tälle pahalle ja avionrikkoja sukupolvelle ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonan merkki. Mikä oli Joonan merkki? Joonan merkki oli profetiallinen merkki ja esikuva Herran Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Tämä oli se merkki, jonka juutalaisten olisi pitänyt tietää, että Messias on kuolleena kolme päivää ja yötä, jonka jälkeen Hän nousee ylös taivaisiin Isän oikealle puolelle. Joonan merkki on merkki lunastuksesta ja pelastuksesta Herran Jeesuksen veren, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta.

    • Voihanvitalis

      Kolmen päivän perästä, on yli kolmen päivän. Kolmantena päivänä, on alle kolmen päivän. Siis tässä, ei puhuta muuta kuin päivistä, miksi ei, vaikka on vuorokausi?

    • Jabin1.0

      Onko Petri Paavola jumala?

      • eikös.näin

        Luet tästä. Täysin järkeenkäypä opetus siitä, miten Joona ensin kuoli, kolmen päivän päästä Jumala herätti Joonan kuolleista kalan vatsassa, Joona rukoili yhden rukouksen kalan sisällä ja heti sen jälkeen kala oksensi kuolleista heränneen Joonan ulos. Menee juuri niin kuin on Joonan kirjassa. https://www.ffruits.org/jonah.html

        Joonan kirjassa on tuonelasta käytetään sanaa sheol, joka tarkoittaa myös kuolemaa. Sheol sana löytyy ensimmäisestä Samuelin kirjasta näin.

        "Ja Herra antaa kuoleman ja antaa elämän. Hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen" 1 Sam 2:6

      • Jabin1.0
        eikös.näin kirjoitti:

        eikös.näin, sinun jumalasi ei ole minun Jumalani, eikä Joonaan palvojien jumala olen minun Jumalani. Teidän jumala hallitsee kuoleman pelolla.
        Minun Jumalani kukisti teidän jumalalle.
        Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin (Jeesus) niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.

        Sinä vastaat toisten ihmisten järkeviin kommentteihin ivallisesti ja pilkallisesti.

        Jotka opettavat Joonan merkistä oikein, palvovat sinun mielestä Joonaa Jumalana. Tämä on törkeää toisten kirjoitusten vääristelyä. Ei kukaan ole sellaista kertonut tekevänsä.

        Ottaako koville, ettet saa meitä uskomaan omaan väärään teoriaasi, että täytyy muita vain haukkua?

        eikös.näin, olekin niin että et löydä yhtään mainintaa Raamatussa Joonaan kuolemasta, hukkumisesta, ette tuonelassa olemisesta ette ylösnousemisesta Tarsiin matkalla.
        Koko teidän uskontonne perustuu olettamuksiin.
        Jos vaikka julistaja tai kuka tahansa lukee Sanasta: Tuonelan paulat kietoivat minut, kuoleman ansat yllättivät minut. Niin te katsotte silmät pyöreinä: Sinähän olet ollut helvetissä!!!

        Edellä on erittäin järkevästi kerrottu, miten Joonan joutui kuolemansa jälkeen tuonelaan. Turha tässä on koko ajan toistaa samoja asioita, mitä edellä on kerrottu.

        Paavola on tehnyt oikeat johtopäätökset Joonan kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Lyn Mizen kertoo hyvin selkeästi, miten Joona kirja kertoo Joonan kuolemasta ja ylösnousemuksesta: https://www.ffruits.org/jonah.html

        Jos sinä et halua uskoa totuutta, niin ole sitten uskomatta. Minä en lähde seuraamaan sinua.

        Minä uskon Jumalan Sanaa, eivät mitkään paavot tai mizet ole minun uskoni kohde.
        Et siis ole löytänyt yhtään kohtaa Jumalan Sanasta mainintaa Joonaan kuolemasta ja ylösnousemuksesta tuolla Tarsiin matkalla.
        Seuraat vääriä profettoja ja vääriä opettajia. Väärät profeetat tunnistaa, siitä, ettei heidän opetuksiaan löydy Sanasta, vaan ovat oletuksia ja mielikuvitusten tuotetta.
        Sanassa on sanottu monta kertaa: "Kirjoitettu on", mutta sinä ja sinun poppoosi eivät voi sanoa näin koska oppiasi ei löydy Sanasta. Olette monta kertaa vedonneet paavolaan ja mizeniin , kuka liekään, että Jumalan Sanaan ettekä kirjoituksiin.
        Minä seuraa Herraani ja Jumalaani Jeesusta Kristusta.

        Sinä sanot, ettei löydy Jumalan Sanasta sitä, mitä Mize opettaa. Lyn Mize opettaa ihan oikein asian. Hän selittää Jumalan Sanasta, miten asia on. Sinulla ei ole ollut mitään konkreettista laittaa pöydälle, muuta kuin herjata vanhurskaita ihmisiä. Miten törkeää kirjoittelua sinulla on. Jeesus ei herjannut vanhurskaita ihmisiä, kuten sinä herjaat.

      • eikös.näin
        Jabin1.0 kirjoitti:

        Minä uskon Jumalan Sanaa, eivät mitkään paavot tai mizet ole minun uskoni kohde.
        Et siis ole löytänyt yhtään kohtaa Jumalan Sanasta mainintaa Joonaan kuolemasta ja ylösnousemuksesta tuolla Tarsiin matkalla.
        Seuraat vääriä profettoja ja vääriä opettajia. Väärät profeetat tunnistaa, siitä, ettei heidän opetuksiaan löydy Sanasta, vaan ovat oletuksia ja mielikuvitusten tuotetta.
        Sanassa on sanottu monta kertaa: "Kirjoitettu on", mutta sinä ja sinun poppoosi eivät voi sanoa näin koska oppiasi ei löydy Sanasta. Olette monta kertaa vedonneet paavolaan ja mizeniin , kuka liekään, että Jumalan Sanaan ettekä kirjoituksiin.
        Minä seuraa Herraani ja Jumalaani Jeesusta Kristusta.

        Voi olla, ettet osaa englannin kieltä, kun et ymmärrä tätä opetusta, mutta tässä kommentoitu oikein Raamattua:

        https://www.ffruits.org/jonah.html

      • Jabin1.0
        eikös.näin kirjoitti:

        Voi olla, ettet osaa englannin kieltä, kun et ymmärrä tätä opetusta, mutta tässä kommentoitu oikein Raamattua:

        https://www.ffruits.org/jonah.html

        Mitä sinä muka tiedät minun englannin kielen taidosita? Onko sinussa joku tieitäjähenki , vai mitä pimeyttä?
        Vaan enp ä ole kiinnostunut teidän harhoista.
        Jokainen, jolla Jumalan armosta on näkevät silmät huomaa, että julistatte toista evankeliumia. Teillähän on Joona Jeesuksen tilalla. Pidätte ihmisiä niin typeriä, etteivät huomaa teidän valheitanne. Tuossa heti aloituksessa: Joona kuli ja heräsi kuolleista. Siinä isolla fontilla teidän valheenne.

        Kenellä teillä? Minä puhun ihan itseni puolesta täältä maaseudun keskeltä. En minä vastaa Paavolasta tai muustakaan. Sen sanon, että Lyn Mize on kirjoittanut oikein Joonan kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Sinä olet ottanut alatyylin käyttöön ja rähjäät vanhurskaille ihmisille. Se jos mikä on pimeyttä.

        eikös.näin, mitä olen kirjoittanut alatyyliin??? No, mitä tyyliä on sitten sinulla?? Onko valehtelusi siten niiin hienoa ja sopivaa käytöstä??? Sinä ja sinun popposi, eli te.
        Olenko minä kirjoittanut väärin ja Jumalan Sanan vastaisesti koskien Joonan??? Mihin tarvitsen jonkun mizen, valheita!!!
        Jeesus opettaa Joonaasta: sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki. Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä. Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joonas.
        ...se tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki.
        Sillä niinkuin Joonas tuli niiniveläisille merkiksi, niin Ihmisen Poikakin on oleva merkkinä tälle sukupolvelle....tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki."

        Ei mitään Joonaan hukkumista, ei Joonaan kuolemista kalan sisällä, ei tuonelassa olemista ei ylösnousemusta ei helvetin tulella kastamista, ei mitään siitä mitä poppoosi on tänne tunkenut!!!

    • Kuplapuhkee

      Joona.2:11 Biblia (1776). Ja Herra sanoi kalalle, että hän oksentaisi Jonan maan päälle. Jumala puhuu myös auringolle ja lumelle. Job.9:7. Job.37:6

    • ERTTKKL

      SELITYS VOISI OLLA SEURAAA. VALAS OLI MALTAN SAARI, JOKA KARTALLA ON VALAAN MUOTOINEN JNE.

      • pois_perinnäissäännöistä

        Maltan saaren valaan muodolla ei ole mitään tekemistä sen suuren kalan kanssa, joka nielaisi Joonan. Raamattu ei kerro missä Joona heitettiin mereen, joten sitä emme voi enää selvittää.

      • filade

        Kyllä selityksiä löytyy Jumalan ihmeille;
        Historiallisuutta on yritetty todistaa kertomuksilla vastaavista tapahtumista mm:

        Vuonna1891 valaanpyytäjä yrittäessään harppunoida valasta joutuikin sen nielaisemaksi. Kun valas myöhemmin saatiin tapetuksi, mies löytyi valaan vatsasta tajuttomana, mutta elävänä. Toiset tutkijat väittävät kuitenkin, että miehen leski myöhemmin kielsi näin tapahtuneen.
        Useat eri lähteet kertovat tapauksesta.

        Jeesus kuolemassa vieraili Tuonelassa, joten myös Joonan on täytynyt kokea sama, mutta Jeesus viattomana muuttui jo esikoisena kirkastettuun ylösnousemusruumiiseen.

        Jumalalta löytyy huumoriakin, ehkä suuren Niiniven pakanaihmisille oli vaikuttava Joonan olemus.

      • niinpäniiin
        filade kirjoitti:

        Tässä on asiaa ratkaisu: "Toiset tutkijat väittävät kuitenkin, että miehen leski myöhemmin kielsi näin tapahtuneen."

        Älä usko trolleja.

    • Nettitieto

      Valaiden sisäpuoli esitetään myyteissä ja tarinoissa avarana tilana, jonne ihminen mahtuu vaivatta. Todellisuudessa valaiden sisätila täyttyy sisäelimistä. Valaiden vatsa jakautuu useaan mahalaukkuun. Valaan vatsaan joutuvalla ei ylipäätään liene kovin suuria mahdollisuutta selvitä hengissä.

      • mot---

        Ihminen tarvitsee 100 kuutiometriä hengitysilmaa selviäkseen suljetussa tilassa elossa. Sellaista määrää ilmaa ei ole kalan vatsassa. Sehän aiheuttaisi 100 tonnin nosteen valalle, jonka jälkeen sukeltaminen tulisi mahdottomaksi. Kalan suu ei ole vesitiivis, joten se vähäinen tyhjä tila, jota on kalan vatsassa, täyttyy merivedestä. Joona ei voinut selvistä elossa.

        Liisa Rantasaari kirjoittaa, että Joonan olisi niellyt mahaansa valashai: -- Toinen mahdollisuus on valashai, joka kasvaa 13 m pitkäksi ja painaa yli 20 tonnia, valashai on suurin olemassa oleva valas, jotenka tiedemiehet päätyvät tähän, koska valashain ruoansulatus tukee Joonan tapausta. Mikäli valashai syö niin suuren saaliin, ettei sen ruoansulatus järjestelmä voi sitä sulattaa, se voi kääntää mahalaukkunsa nurin ja oksentaa liian ison suupalan ulos.

    • Jabin1.0

      On täällä kummalliset opit, Jumala pysyi herättämään Joonan kuolleista, mutta Jumala ei kyennyt pitämään Joonaan hengissä kolmea päivää kalan vatsassa. Mistähän kolosta tuollaiset opit nuosevat!!!!
      Liisa Rantasaari, kirjoittaa ihmisviisauden mukaan, mutta Jumala, koko maailman kaikkeuden Luoja, pystyi varmasti pitämään Joonaan hengissä.
      Eikä Joona vierallut tuonelassa. Tuonelan portit eivät ole mitkään saluunan ovet. Eihän Jeesuksen koko sovitystyötä olisi edes tarvittu, jos tuonelasta käveltiin ulos.
      Rikas mies ei tuonelassa pyytänyt Aabrahamilta pois pääsyä tulesta. Rikkaan miehen täytyi nähdä ja ymmärtää, että pois lähteminen oli täysin mahdotonta. Rikas mies sen sijaan pyysi Aabrahamia lähettämään Lasarus todistamaan rikkaan miehen veljille. Aabraham ei kieltänyt etteikö hänen helmastaan palaaminen oli mahdollista.

      • Porru

        Joonan merkki on kuolema ja ylösnousemus.

    • E-LO

      Joonan kirjan toinen luku menee näin.

      Alussa kerrotaan, että Joona oli ollut kolme vuorokautta kalan sisällä. Joonan rukouksesta ymmärrämme, että hän heräsi kolmen päivän jälkeen kuolleista ollessa vielä kalan vatsassa.

      Joona rukoilee Jumalaa kalan vatsassa ja kertoo, miten hänet heitettiin mereen. Joona kertoo vajonneensa meren pohjaan kaislojen keskelle. Joonan kuolema tapahtui meren pohjassa hukkumalla. Sen jälkeen Joona kertoo hänen sielunsa menneen meren pohjasta vuorten ja maiden syvyyksiin. Hänen sielunsa ei ollut enää meren pohjassa, koska hän kuoli. Joonan sielu meni tuonelan syvyyteen, joka Raamatun mukaan on maan pinnan alapuolella. Rukouksessa esiintyvät sanat beten ja sheol tarkoittavat kuolleitten maailmaa. Joonan kuolleen ruumiin nielaisi suuri kala, josta tuli Joonan hauta, kuten Joonan kirja kertoo. Elävillä ei ole hautaa, mutta kuolleet ovat haudassa.

      Joonan rukous kertoi menneestä ajasta. Sen jälkeen Joonan kirjan kertomus palaa siihen hetkeen, kun Joona oli juuri herännyt kuolleista oltuaan kolme vuorokautta haudassa. Heti ylösnousemuksen ja rukouksen jälkeen jälkeen Jumala käski kalaa oksentamaan Joonan ulos mahastaan. Näin kuolleista herännyt Joona pääsi pois haudastaan.

      UT opettaa Joonan merkin siten, että se vastaa samaa tapahtumien kulkua mitä oli Jeesuksella: Kuolema, kolme päivää haudassa ja ylösnousemus. Tämän jälkeen evankeliumi levisi suurella voimalla kansojen keskuudessa. Tämä on Joonan merkki.

    • Jabin1.0

      E-LO, kirjoittelet satuja, Missään kohtaa Raamatussa ei ole sanottu: "Joona oli juuri herännyt kuolleista oltuaan kolme vuorokautta haudassa. Heti ylösnousemuksen ja rukouksen jälkeen jälkeen Jumala käski kalaa oksentamaan Joonan ulos mahastaan. Näin kuolleista herännyt Joona pääsi pois haudastaan". Sinun sepusteksesi ovat pelkkä valhetta.
      Voisitte reilusti myöntää ja voistte olla rehellisiä ja sanoa, että teidän jumlanne on Joona ja olette ottaneet Joonan Jeeksuksen tilalle.
      Herra Jeesus astui maan alimpiin paikkoihin, mutta kukaan muu ei sieltä tuonelasta nouse ylös, ei edes Joona, sinun jumalasi.
      Onhan kirjoitettu: Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi,
      Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
      niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän, mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
      Mitä kylvää täällä ajassa sitä niittää iankaikisuudessa. Maan päällä voi katua syntejä saada armon, mutta iankaiksuudssa on armon aika on lopullisesti ohi: Minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon."
      Joonan nouseminen kuolleista sieltä tuonelasta olin täysin mahdotonta. niin että kirjoittelette harhaa.

      • E-LO

        "Voisitte reilusti myöntää ja voistte olla rehellisiä ja sanoa, että teidän jumlanne on Joona ja olette ottaneet Joonan Jeeksuksen tilalle."

        En ymmärrä miten olet voinut ymmärtää minua näin väärin. Minä en ole missään nimessä ottanut Joonaa Jeesuksen tilalle vaan kerroin, mitä Joonan kirjassa lukee. Ei ole ketään muuta Jumalan Poikaa kuin Jeesus Kristus.
        _____________________________________________________________________________________________

        "Joonan nouseminen kuolleista sieltä tuonelasta olin täysin mahdotonta. niin että kirjoittelette harhaa. "

        Minä uskon, että Jumala pystyy herättämään kuolleita. Uskon myös, että Jumala herätti Joonan kuolleista, minkä Jumala on tarkoittanut esikuvaksi Kristuksen ylösnousemukselle. Sen minkä kirjoitin ei ole harhaa, vaan kirjoitin kuten Joonan kirjassa on.

      • Jabin1.0
        E-LO kirjoitti:

        E-Lo, sinä nimenomaan laitat Joona Jeesuksen tilalle. Jo tuo teidän, Joonan palvojien aloitus. Joona kuoli ja nousi kuolleista (tuonelasta), on Jeesuksen sovitustyön jalkoihin polkemista.
        Sanassa sanotaan että Jeesuksen opetuslapset ovat hänen ylösnousemuksensa todistajia.
        "apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla."
        Mutta Jooaan palvojat vänkäävät ja meuhkaavat harhoissa Joonan ylösnousemuksen puolesta. Oikeastaan, että ole mainninneet mitään Jeesuksesta, Eihän Jeesus ole teidän Herranne, vaan te palvelette Joonaa.
        Sinä olet Joonaan ylösnousemuksen todistaja. Ei kukaan voi palvella kahta herraa, et sinäkään.

      • suhteellisuudentajua

        Raamatussa on monta esimerkkiä, milloin Jumala on herättänyt jonkun kuolleista. Ei se tee heistä jumalia, eikä sellaisesta kertominen ole ylösnousseen palvomista.

    • selitys

      Mistä Joona tiesi, että oli kolme päivää kalan mahassa, jos siellä ei ollut päivää eikä yötä vaan pelkkä pimeys ja Joonan käsitys ajasta oli todennäköisesti hyvin hämärtänyt?

      Todennäköisin selitys on, että Joona oli sukellusveneen sisällä, pienessä pimeässä kopissa. Kolmen päivän jälkeen sukellusvene eli kala nousi pintaan ja sylkäsi Joonan rannalle.

      • miraali

        Mahassa oli tietenkin kalakalenteri, josta näki milloin kala liikkuu ja käy hyvin pyydykseen. KIiltomadot valaisivat ja auttivat lukemisessa.

      • kirjoitusten_mukaan

        Siitä asiasta ei kerro Joona vaan Herra itse, joka varmasti tietää asian:

        Joona 2:1 Mutta Herra pani suuren kalan nielaisemaan Joonan. Joona oli kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä.

      • kielioppia
        kirjoitusten_mukaan kirjoitti:

        Siitä asiasta ei kerro Joona vaan Herra itse, joka varmasti tietää asian:

        Joona 2:1 Mutta Herra pani suuren kalan nielaisemaan Joonan. Joona oli kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä.

        Herra ei kerro itse tuossa kohdassa mitään, paitsi siinä tapauksessa, että Hänellä on tapana puhua itsestään kolmannessa persoonassa ("Mutta Herra pani...").

        Eli esitetty kysymys on edelleen avoin.

      • kirjoitusten_mukaan
        kielioppia kirjoitti:

        Herra ei kerro itse tuossa kohdassa mitään, paitsi siinä tapauksessa, että Hänellä on tapana puhua itsestään kolmannessa persoonassa ("Mutta Herra pani...").

        Eli esitetty kysymys on edelleen avoin.

        Siis Herra on antanut sanat sille, joka on kirjoittanut Joonan kirjan. Tätä tietenkin tarkoitin.

    • kirjoituksista-

      Joonan merkistä kertoo myös Psalmi 116. Se kertoo saman, mitä on Joonan kirjan 2.-luvussa, mistä vertailua sulkujen sisällä. Psalmi 116:sta on samoja lauseita, mitä Joona sanoi.

      Psalmi 116:

      3 Kuoleman köydet kiertyivät ympärilleni, (kaislat pään ympärillä)
      tuonelan kauhut ahdistivat minua, (tuonelan ahdinko)
      minut valtasi tuska ja murhe.
      4 Silloin minä huusin Herran nimeä: "Herra! Pelasta minut!" (Vain Herra voi pelastaa.)
      ----
      6 Herra on avuttomien suojelija.
      Kun voimani uupuivat, (kun voimani jo raukenivat)
      hän tuli avukseni.
      ----
      8 Hän pelasti minut kuolemasta, (Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.)
      hän säästi silmäni kyyneliltä,
      ei antanut jalkani astua harhaan.
      9 Minä saan vaeltaa Herran edessä elävien maassa. (Sitten Herra käski kalan oksentaa Joonan kuivalle maalle)
      ----
      13 Minä kohotan uhrimaljan
      ja kiitän Herraa, pelastajaani. (Mutta minä saan uhrata ja laulaa kiitosta sinulle)
      14 Minkä olen hänelle luvannut, sen teen, teen sen hänen kansansa nähden. (Minkä olen luvannut, sen minä täytän)
      ----
      17 Herra, minä uhraan sinulle kiitosuhrin
      ja ylistän sinun nimeäsi. (Mutta minä saan uhrata ja laulaa kiitosta sinulle)
      18 Minkä olen Herralle luvannut, sen teen,
      teen sen hänen kansansa nähden (Minkä olen luvannut, sen minä täytän)
      19 Herran temppelin esipihalla, sinun keskelläsi, Jerusalem. Halleluja! (rukoukseni tuli sinun luoksesi pyhään temppeliisi)

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5917
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3744
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2033
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1239
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe