Orpo valeviestittää ylitöiden verotuksesta

IL: Orpo: "- Jo 25 000 euron vuosituloilla marginaaliveroaste eli lisätulosta maksettavan veron osuus on jo lähes 39 prosenttia. Noin 42 000 euroa vuodessa ansaitsevalla palkansaajalla verojen osuus lisätuloista kasvaa jo 47 prosenttiin, siis tienatusta lisäeurosta vain noin puolet jää itselle. Se on karmean vähän, ja kertoo siitä, että työn verotuksemme ei ole kannustavalla ja työllisyyden kasvua tukevalla tasolla"

Luulisi, että valtionvarainministeri tietäsi, että ylitöistä maksetut verot eivät ole sen suuremmat lopullisessa verotuksessa kuin muistakaan ansiotuloista maksettava vero. Orpaon mainitsema " lisätulovero" tasoitetaan loppuverotuksesta aivan samamalle tasolle kuin se olisi normaali kuukausitulo. Miten tuolla tasolla voi olla täysin elämästä erkaantunut tyyppi. Täyttä sontaa ja vääräätietoa päästellään silmää räpäyttämättä.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ylityöt pitäisi olla rangaistuksen uhalla kiellettyjä silloin jos maassa on yhtään työtöntä.

Äänestä

Ylitöitä on vaikea kieltää. Sen sijaan valtiovarainministeriksi ei pitäsi päästä henkilön, joka ei ymmärrä edes verotuksen perustietoja. Orpon tiedot ovat todella masentavalla tasolla.

Äänestä
  • Luulitko että poliitikot ovat koskaan tehneet mitään oikeita töitä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Funlandiankansalainen kirjoitti:

IL: Orpo: "- Jo 25 000 euron vuosituloilla marginaaliveroaste eli lisätulosta maksettavan veron osuus on jo lähes 39 prosenttia. Noin 42 000 euroa vuodessa ansaitsevalla palkansaajalla verojen osuus lisätuloista kasvaa jo 47 prosenttiin, siis tienatusta lisäeurosta vain noin puolet jää itselle. Se on karmean vähän, ja kertoo siitä, että työn verotuksemme ei ole kannustavalla ja työllisyyden kasvua tukevalla tasolla"

Luulisi, että valtionvarainministeri tietäsi, että ylitöistä maksetut verot eivät ole sen suuremmat lopullisessa verotuksessa kuin muistakaan ansiotuloista maksettava vero. Orpaon mainitsema " lisätulovero" tasoitetaan loppuverotuksesta aivan samamalle tasolle kuin se olisi normaali kuukausitulo. Miten tuolla tasolla voi olla täysin elämästä erkaantunut tyyppi. Täyttä sontaa ja vääräätietoa päästellään silmää räpäyttämättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu