Kaksneuvonen hakee lääkäreitä Med Groupin kautta

siirrytäänpunaiselle

Eikö Attendolta saatu enää ostopalvelulääkäreitä kaksneuvoseen, kun niitä haetaan nyt Tradega ONNI HOIVAN kautta?

Iltasanomat 13.3.2018
Mitä tähän sanoo nyt Lii Andersson?
Vasemmistolaisten hallitsema Tradeka osti Med Group -konsernin, jolle on ulkoistettu vanhuspalveluita ja joka ”keplottelee nollatuntisopimuksilla”.
Vasemmistopuolueet ovat vastustaneet sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämistä.
Vasemmiston hallitsema Osuuskunta Tradeka lähti mukaan sotebisnekseen.

Helmikuun lopussa julkistetussa kaupassa Osuuskunta Tradekan omistama Tradeka-Yhtiöt osti Med Group -sotekonsernin kotiin vietävät palvelut, ensihoidon ja julkisen terveydenhuollon palvelut.
Med Groupin liiketoiminta keskittyy suurelta osin julkiseen sektoriin ja yhtiö käyttää Onni-markkinointinimeä. Med Group -konsernin vuoden 2017 liikevaihto oli 97 miljoonaa euroa ja liikevoitto 3,9 miljoonaa euroa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson on Osuuskunta Tradekan ylimmässä päättävässä elimessä eli edustajistossa. Anderssonin mielestä Med Groupin ostaminen oli huono päätös.

– Olen pettynyt siihen. Asiaa ei ole käsitelty edustajistossa. Olen varma, että siitä tullaan käymään keskustelua edustajiston seuraavassa kokouksessa, Andersson sanoi Ilta-Sanomille.

Andersson ei halunnut ottaa kantaa, voiko ostopäätös aiheuttaa muutakin kuin vain keskustelua.

– Vasemmistoliiton kanta on sellainen, ettei sotebisnes ole sellainen suunta, jota kannatamme.

4

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuleehalvaksi

      ONNI rekry

      "Kauhavalle etsitään kahta lääkäriä vuodelle 2018! Kauhava on osa Kuntayhtymä Kaksineuvoista, joka on perusturvan sosiaali- ja terveyspalveluja Evijärvellä, Kauhavalla ja Lappajärvellä tarjoava kuntayhtymä. Yhteistoiminta-alueella asuu noin 23 000 asukasta. Terveysasemilla työskentelee tällä hetkellä yhteensä 8 lääkäriä ja lisätarvetta on kahdelle kokopäiväiselle lääkärille.
      Palkkaus: 8000 - 10 000 €/kk"

      • tasapuolisuudennimissä

        Se on tasapuolisuutta. Pitäähän kuntayhtymän tukea myös vasemman puolen yrityksiä.


    • eiihme

      Perkkalainen on komunisti,pitäähän sen aatetta kannattaa.

      • punatulkut

        Joo tuon yrityksen voitot jaetaan vasemmiston puoluetukiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe