Hienoa kun on Sipilän kaltainen mies johdossa

Sipilä on lisännyt kannatustaan.
Pääministeri Juha Sipilän kannatus on noussut huimasti viiden kuukauden aikana, selviää Median Taloustutkimuksella teettämistä mielipidemittauksista.

Tuoreen mittauksen mukaan 66 prosenttia keskustan äänestäjistä haluaa tällä hetkellä Sipilän jatkavan pääministerinä kuin puoluuen johdossa, kun lokakuussa pääministerin kannattajia oli alle puolet.
Sipilä on myös keskustalaisten ykkösvaihtoehto ensi kesän puoluekokouksessa Sotkamossa.

Sipilän suosio viestii hallituksen selkiytyneestä linjasta. Hallitus on saanut uudistuksia aikaan ja arvostelusta huolimatta pitänyt päänsä.
– Suomalaiset arvostavat tiettyä positiivista itsepäisyyttä ja haluavat, että tuloksia tulee. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että hallituksen saamattomuus on erittäin huono asia.
Sipilän kannatusta tukee Suomen hyvä taloudellinen tilanne, erityisesti työllisyyden parantuminen.

Juha Sipilä ei miellytä ainoastaan keskustalaisia.
Erityisesti kokoomuslaiset näkevät hänet mieluusti hänet keskustan johdossa, samoin kristilliset, RKP ja vihreät. Myös demareissa Sipilän kannattajia.

Kaikissa puolueissa pääministerin kannatus on noussut lokakuuhun verrattuna.
Kyselyn perusteella Juha Sipilä miellyttää erityisesti vanhempaa väestöä. Kannatusta hänellä on ympäri Suomea, kaupungeissa ja maaseudulla.
18292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Saiko taas sun mielestäsi Sipilän SoTe liikaa turpaansa, tuli esiin kaikenlaista noiden "halottamiesi" asiantuntijoidenkin kanssa ja silleen, niin pistit sitten kopsun lehtijutusta hiukan "tsemppaamaan" keputrolleja.
Sun pitäisi päättää, uskotko, ja kannatatako noita kyselyjä ja mielipidemittauksia.
Eihän sellainen ole oikein uskottavaa , että vain mieleiset kepuutat ja ne jotka eivät miellytä, haukut alimpaan helvettiin ja kerrot ettei sellaisilla ole mitään merkitystä. Mutta tuolla on ?

Sinähän se metka olet, sellainen SoTe-asiantuntijan tasoinen elävä ;D

Äänestä
  • Tiedä noiden kyselyiden luotettavuudesta ylipäätään, mutta pidän mahdollisena, että kansa arvostaa jossain määrin sitä, sote-ratkaisu on joka tapauksessa edennyt. Sipilä vaikuttaa siksi nyt enemmän johtajalta kuin puoli vuotta sitten. Vaikutelma ylikorostuu, kun ajatellaan hänen vastaparikseen oppositiojohtajien ulostuloja, joissa on jääty vanhoihin juoksuhautoihin. Edes valinnanvapauden käsittely eduskunnassa ei innostanut vasemmiston kansanedustajia uusiin ja räväkköihin näkökulmiin.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Tiedä noiden kyselyiden luotettavuudesta ylipäätään, mutta pidän mahdollisena, että kansa arvostaa jossain määrin sitä, sote-ratkaisu on joka tapauksessa edennyt. Sipilä vaikuttaa siksi nyt enemmän johtajalta kuin puoli vuotta sitten. Vaikutelma ylikorostuu, kun ajatellaan hänen vastaparikseen oppositiojohtajien ulostuloja, joissa on jääty vanhoihin juoksuhautoihin. Edes valinnanvapauden käsittely eduskunnassa ei innostanut vasemmiston kansanedustajia uusiin ja räväkköihin näkökulmiin.

    Tiedä hänestä sitten, vaikuttaako johtajalta, jos kieroilee, pimittää, lahjoo ja kusettaa.
    Kansa "arvostaa" SoTea? Millä pirulla, kun edes tekijät eivät tiedä mitä ovat tekemässä ja miksi, meniaten kun alkuperäiset tavoitteet eivät täyty.

    Oppositio on tasan yhtä hukassa kun on hallituskin, C-luokan omahyväinen porukka, ei maata rakenna, olisvatpa hallituksessa tai oppositiossa. Kummalakaan ei mitään sanottavaa.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Ei kansa havaitse taitavasti pimitettyjä juttuja. Sen huomio ja arvostus perustuu siihen, miltä asiat mediassa näyttävät. Harva meistä kykenee itsenäiseen, syvälliseen ja kriittiseen analyysiin. Hallitus on petrannut viime kuukausina mediataitojaan suhteessa oppositioon.

    Onko suomessa koskaan, sinun elinaikana ollut sellaista hallitusta joka olisi tehnyt sellaisen uudistuksen, leikkauksen tai menojen lisäyksen mitä sinä et olisi vastustanut?
    Jos on niin mainitse jokukaan.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ei kansa havaitse taitavasti pimitettyjä juttuja. Sen huomio ja arvostus perustuu siihen, miltä asiat mediassa näyttävät. Harva meistä kykenee itsenäiseen, syvälliseen ja kriittiseen analyysiin. Hallitus on petrannut viime kuukausina mediataitojaan suhteessa oppositioon.

    Jep. Hallitus on petrannut mediataitojaan siten, ettei se enää hiiskahdakaan tekeillä olevista asioista kuten alkutaipaleellaan. Hyvänä esimerkkinä tässä maakunta- ja soteuudistus, jota on kuvailtu lähinnä adjektiiveilla ennen kuin ne tuotiin eduskuntakäsittelyyn. Sitten alkoi paljastua se ikävämpi puoli asiassa ja ministerien ääni muuttui kellossa.

    Miten esim. ministeri Orpon aiemmin niin kovasti kehuma "maailman paras malli" muuttuikin yhdessä yössä saneeraussuunnitelmaksi?

    Äänestä

Kiitos anoppi hienosta avauksesta ja niinkuin sovimme, annan sulle sitten pienen lahjan Kempeleellä.

Äänestä

Mitäs keskustalaiset siihen, että puheenjohtajanamme on lesta ja täysi kyrpä..?

Äänestä
  • Mitä kokoomuslaiset ja vihervasemmisto on mieltä ko. asiasta?
    Onko myönteistä vai kielteistä sanottavaa?

    Äänestä

  • Puheenjohtajamme on Juha Sipilä. Onko teillä lesta ja täysi kyrpä?
    Mistä puolueesta sinä olet?

    Äänestä

  • LoistavaaKeskusta kirjoitti:

    Mitä kokoomuslaiset ja vihervasemmisto on mieltä ko. asiasta?
    Onko myönteistä vai kielteistä sanottavaa?

    Juha Sipilä teki jo vaalikampanjan aikana
    prosessikaavion eli askelmerkit Suomen nostamiseksi.
    Taustalla oli Kataisen ja Stubbin hallitukset joiden
    saavutus oli lisää velkaa ja omien lakiesitysten kaataminen.
    Sipilä osoitti kuinka Suomi saadaan kasvu-uralle.
    Nyt Kokoomus suitsuttaa näitä omina saavutuksinaan.

    Äänestä

  • Onko vakuutuskuorenne kodiksessa?
    Mitenkä se tuo tähkäpuoli, joko on pantu hautumaan?

    Äänestä

Paavo "perselärvi" Arhinmäki takaisin ministeriksi. :))))

Äänestä
  • Kun tuokin oli ministerinä ei taso huimaa.
    Kuin Kapi tehtiin kouluja käyneeksi kapteeniksi SDP mandraatilla, vai oli se majuri ? Kyllä aina pitäsi näihin tasoa ja koulutusta hakea, joka pääosin sieltä tulee koulutuksesta. Sitten on demokratiassa aina huippuvirkoihinkin poikkeuksia, kun osaa alansa, se menee. Mutta ei sotilas puolelle, sinne turha poliittisin perustein alkaa virkoja perustamaan, ja tupataan joku aatteellinen. Sotilasjohtaja on niin hidalko, kun siinä tuollaista, ei toimi, sen huomaa miehistö puutteena. Vaikka kuin itseään nämä vaitteri luuserit kehuu se ei tee osaamista. Se aina ollut jotka itseään kehuu, heistä ei ole kentällä mihinkään.

    Äänestä

  • Sipilä.on.hyvätyyppi kirjoitti:

    Kun tuokin oli ministerinä ei taso huimaa.

    Ossipa ei ole itseään kehunut

    Kaksi korkeakoulututkintoa takana, mutta kovin kehnoa on antisi. Millä "mandraatilla" sinusta tuli "majuri"?

    Äänestä

Sipiläntollo hyvä.. Vie keputollojen kannatuksen pohjamutiin..

Äänestä

NO NIIN KATTOKAAPA KEPUN KOKOONPANOA PIKASESTI EIHÄN TÄSTÄ HYVÄÄ SEURAA. ON LESTA Sutki, Lehmänlypsäjä, Peruukki, Leskenlempi, Rouvanlempi, Kääkkä, Noita, JA LYHENNE KERTOO LOPUT K E P U . K u s e t a m m e E n s i n P o l o i s e t, U u p u n e e t.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Lupaa.hyvää.vaalissa kirjoitti:

Sipilä on lisännyt kannatustaan.
Pääministeri Juha Sipilän kannatus on noussut huimasti viiden kuukauden aikana, selviää Median Taloustutkimuksella teettämistä mielipidemittauksista.

Tuoreen mittauksen mukaan 66 prosenttia keskustan äänestäjistä haluaa tällä hetkellä Sipilän jatkavan pääministerinä kuin puoluuen johdossa, kun lokakuussa pääministerin kannattajia oli alle puolet.
Sipilä on myös keskustalaisten ykkösvaihtoehto ensi kesän puoluekokouksessa Sotkamossa.

Sipilän suosio viestii hallituksen selkiytyneestä linjasta. Hallitus on saanut uudistuksia aikaan ja arvostelusta huolimatta pitänyt päänsä.
– Suomalaiset arvostavat tiettyä positiivista itsepäisyyttä ja haluavat, että tuloksia tulee. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että hallituksen saamattomuus on erittäin huono asia.
Sipilän kannatusta tukee Suomen hyvä taloudellinen tilanne, erityisesti työllisyyden parantuminen.

Juha Sipilä ei miellytä ainoastaan keskustalaisia.
Erityisesti kokoomuslaiset näkevät hänet mieluusti hänet keskustan johdossa, samoin kristilliset, RKP ja vihreät. Myös demareissa Sipilän kannattajia.

Kaikissa puolueissa pääministerin kannatus on noussut lokakuuhun verrattuna.
Kyselyn perusteella Juha Sipilä miellyttää erityisesti vanhempaa väestöä. Kannatusta hänellä on ympäri Suomea, kaupungeissa ja maaseudulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu