Ajatellaan asiat miehille kuten naiset saavat.. siis näin voisi kuvitella perusnuoren miehen viikon Suomessa.
Mies ei syö itseään lihavaksi ja käyttää siistejä vaatteita niin homma menee näin. Ei tartte olla komeakaan.
Töihin pääsee kunhan juttelee naishaastattelijalle mukavia ja antaa hieman tunnelman ettei kieltäytyisi seksistä haastattelijan kanssa, kun hän katselee sinua. Hymyilee silmiin ja nauraa hänen vitseilleen. Eli työpaikka on hommattu kesäksi.
Viikonloppuna poikaporukalla mietitään missä olisi parhaat bileet. Kysellään missä olisi naiset ehdotelleet paikkaa/tarjoamisia ymm.. ja seuraa.
Päätetään mennä perjantaina rikkaan nuoren naisen mukaan, koska hänellä on isän jahti käytössä ja lupasi tarjota kaiken koko miesporukalle. Samalla voisi pitää hauskaa ja nostattaa itsetuntoa tytön kavereiden tullessa iskemään ja esittelevät treenattuja vartaloitaan... Jos ei sitten nappaa jatketaan satamasta yökerhoon jossa tarjoaakin vakkari nainen kavereineen.
Lauantaina menoksi varattuna maailmantähtönen tulee esiintymään stadionille. Facebookissa sovittu jo jatkot tähden ja tämän naisystävien kesken. Jatkot varmaan menee hotellisviitissä naisporukan kanssa. Viikolla sitten hihitellään kenen kanssa on oltu ja vertaillaan seksikumppaneiden sukupuolielinten tiukkuutta. :)
Miehille sama kohtelu
Feministeille
0
84
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956757Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652059- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151277- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691180Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531057Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972