Oletteko kasvattaneet yrttejä näissä yrttiruukuissa, missä valo ja kastelu on automaattista. No, joutuu vettä lisäämään, mutta mainosten mukaan on vaivatonta.
Tuo asetelma on niin houkuttava keittiön mustalle työpöydälle, ja helppo napsia yrttivihanneksia maustamaan ruokaa.
Itse olen vain keväisin uudelleen istuttanut kaupan yrttiruukut, hyvällä tuloksella tosin, varsinkin basiliikka ja persilja on parhaiten lisänneet kasvuaan..
Parvekkeelle ajattelin kylvää tänä kesänä lehtikaalia, olen siihen ihastunut. Lehtiruodon jätän käyttämättä kokonaan, mutta moneen keittoon ja laatikkoonkin käytän sen kiharaisia lehtiä.
Minusta lehtikaali on kasvaessaankin hurmaavan rehevä, ja tummanvihreä puhumattakaan terveysvaikutuksista!
Yrttikasvatus ledvalolla
4
121
Vastaukset
- multapeukku
Olen nähnyt miniän keittiössä tuollaisen, jokin älykasvatus nautoi poikani. Ei ole edes multaa mutta kuitenkin oli vihreitä rukolanlehtiä siinä ja jokunen muukin kasvi. Minä olen mullan ja kastelun kannalla.
Kylläpä ne on loppuneet varastoista, ajakohta ilmeisesti lisännyt kysyntää. Nuo kapseleista kasvatettavat ei minuakaan niin kiinnosta, mutta löysin clas Ohlssonilta multakäyttöinen kolmen yrtin kasvatusruukun.
Käväisen sen hakemassa, ja muutamia yrttejä samalla käynnillä.
Hyvää alkanutta viikkoa kohti kevättä ! 🎶sini.sirkku kirjoitti:
Kylläpä ne on loppuneet varastoista, ajakohta ilmeisesti lisännyt kysyntää. Nuo kapseleista kasvatettavat ei minuakaan niin kiinnosta, mutta löysin clas Ohlssonilta multakäyttöinen kolmen yrtin kasvatusruukun.
Käväisen sen hakemassa, ja muutamia yrttejä samalla käynnillä.
Hyvää alkanutta viikkoa kohti kevättä ! 🎶Jotenkin kaikki keinotekoinen kalskahtaa oudolta?
Kyllä minä laitan pari itänyttä perunaa tonne sängynalle,tietty multaan.
Joskus Hesarista luin,että ei sitä valoa saa niille antaa tolkuttomasti?
No ei se mitään,kasvatusbuumi tuntuu uskomattomalta,kun lunta haaroihin saakka .
Kettu reppana etsi ruokaa juuri,kun vilkaisin tonne eteläpellolle?
Vuosi sitten,heräsin yhtenä yönä,kun täysikuu tekee minulle ne tepposensa?
Katsahdin tuvanikkunasta pari supia etsi naposteltavaa kuivista leinänkannikoista
ja tultuani tuvasta keittiöön,niin mäyrä teki samaa urakkaa ikkunan alla.
Silloin tunsin jotain onnellisuuteen viittaavaa tapahmaa sisälläni,että ama on osa luontoa?
- sama.ss
Amakin on piipahtanut palstalle, sieltä villieläinten parista😊! Ruokaansa kai nekin hakevat öin päivin, mutta on se etu saada nähdä niitä tuollain!
Onneksi en lähtenyt Clas Ohlsoniin, , loppu oli varastosta sekin näin netistä.
Bauhausin verkkokaupasta sain, vain yksi oli jäljellä,...kyll'maar yrtit nyt on kasvussa jokataholla.
Aurinko paistaa silmiin, niin että rullaverho on vedettävä alas, tai oikeastaan lopetan istunnon, ja laitan lounaan nyt alulle, heippa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881315
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560