#Suomi otti kielteisen kannan harvinaisen sairauden lääkkeeseen – 5-vuotias Lucas Räisänen näyttää jäävän ilman lääkettään, joka maksaa jopa miljoonia
Nusinerseeni on ensimmäinen lääke, joka tutkimuksissa hidasti taudin kehitystä noin joka toisen sairastuneen lapsen kohdalla.
LÄÄKE hyväksyttiin myyntiin keväällä, ja syyskuussa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea arvioi sitä. Se totesi lääkkeen mahdollisesti tehokkaaksi mutta erittäin kalliiksi: puoli miljoonaa euroa ensimmäisen vuoden aikana ja sen jälkeen neljännesmiljoona vuodessa.
Arviota tarvitsi oman päätöksensä pohjaksi terveydenhuollon palveluja pohtiva Palveluvalikoimaneuvosto Palko, joka linjaa, mitkä palvelut kuuluvat julkiseen terveydenhuoltoon.
Yliopistollisten sairaanhoitopiirien johtajaylilääkärit pyysivät vuosi sitten Palkoa arvioimaan harvinaisten sairauksien hoitoa ja erityisesti nusinerseenin käyttöä.
JOULUN alla Palko antoi suositusluonnoksen, jonka mukaan lääke on liian kallis siitä saatavaan hyötyyn nähden. Luonnosta voi kommentoida tammikuun puoliväliin asti otakantaa.fi -palvelussa#
Yllä oleva juttu Hesarissa.
ARVATKAAPA annettaisiinko lääkettä , jos olisi kyseessä MATUn lapsi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.