Katsoiko kukaan YLE Teemalta dokumentin "David Lynch: The Art Life", kuvattu ilmeisesti vuonna 2016. En tiedä mistä netistä mahdollisesti voisi katsoa, mutta hyviä pointteja tuossa on monta, jotka valaisevat David Lynchin varsin taidekeskeistä elämää ja maailmankatsomustakin.
Davin Lynch kertoo tuossa paljon itse omasta elämästään, ja eritoten nuoruudestaan taiteilijana, ilmeisesti aivan alusta asti eritoten ns."taiteilijan vapaus" häntä kiehtoi. Mukana myöskin kuvamateriaalia tuosta ajasta, kun Lynch 60luvulla toimi taideopiskelijana eri oppilaitoksissa, aina sinne asti kun muutti Los Angelesiin, ja alkoi tekemään "Eraserheadia".
Muutaman ahaa - elämmyksen sain Lynchin elämästä (suhteessa myöhempiin töihin), mm.sen miten "dataistinen" Lynch tosiaan myös on, ja myös toki taiteilija niin henkeen ja vereen asti. Aina harrastanut myöskin outoja kokeiluja, kuten taideopiskelijana testasi kellarissaan, miten hedelmät tai pikkueläinten ruumiit mätänevät. Mutta taka-ajatuksena kai myös taistella yhteiskunnan konservatiivista jäykkyyttä vastaan, tai jotain siihen suuntaan. Toisaalta miehen taiteilijamaisuus pitäisi monesti ymmärtää niinkin, että hän tekee asiat siltä mikä tuntuu parhaalta, mutta taustalla ei pakosta ole niin syvää filosofiaa, kuin monet Lynchin töistä luulevat joskus löytävänsä.
Suosittelen kuitenkin kovasti Lynchin töiden diggareille.
David Lynch: The Art Life
Deputy1
0
861
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38859Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad29607Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16492Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17483