Kuvitelkaa että oikeudessa tuomittaisiin joku yhtä kevein perustein kuin Venäjä Britannian myrkytysjupaskata.
Mitään todistetta ei ole Venäjää vastaan muuta kuin väitteet ja olettamukset. Perustellaan vaan että Venäjä pystyy kyseistä myrkkyä valmistamaan. Aivan sama kuin syytettäisiin miestä raiskauksesta koska häellä on munat !
Mistä tämä Venäjän demonisointi kumpuaa ? Pyritään yhä tiukemmin eristämään ja estämään Venäjän kehitys ja kehittyminen.
Toivoisin että väitteille lätkäistäisiin kunnon todisteet pöytään keksimisen sijaan.
PS: Enkä muuten ole mikään Venäjän trolli vaan omilla aivoilla ajatteleva suomalainen joten ei tarvitse taas poistaa samansisältöistä kirjoitustani !!
Venäjän tuomitseminen myrkkyjupakasta köykäistä.
18
192
Vastaukset
- myrskyperseet
Venäjällä on näitä avoimia myrkytysjupakoita aina tilaisuuden tullen, opposition ääntä kuunnella.
- 154
Islam on myrkyttänyt koko Euroopan, mutta sehän on rasismia mainita.
Sitä se on, mutta Venäjää panettelemalla saadaan omat ongelmat haudattua taka-alalle.
On merkillistä, että jopa meilläkin, onnelliseksi "tilatussa" Suomessamme on liki päivittäin ilmeneviä ongelmia jo oman kansan ihmisoikeus-kysymyksissä, mutta kaikki hautautuu mukavasti EU-Jenkit-Venäjä akselin alle.
Onhan paljon helpompaa ja mukavampaa osoittaa mieltään joukon taka-alalla kuin tarttua niihin toimiin, joihin kansa on tämän päätäjäeliitin valtuuttanut.
Ollaan ikäänkuin joo-miehiä aitoon kunnon lestadioslaistyyliin, vaikka tilanne alkaa koko EU-alueella olla se, ettei tämä unioni oikein missään kansalaisia vakuuta.
- Todennäköisesti_
Karkotetaan diplomaatteja ja katkotaan suhteita, mutta puhutaan "suurella todennäköisyydellä". Ei kuitenkaan puhuta asiasta millään varmuudella. Hieman köykäistä on.
- not_quilty
Venäjän tuomitseminen köykäisesti on tapahtunut ennenkin: Georgian sota, Tsetsenian sota, Krimin valtaus, Itä-Ukrainan kapinallisten tukeminen, Hollantilaisen matkustajakoneen alasampuminen, Litvinenkon murha.
Eikö nyt jumalauta voida myöntää ettei Venäjällä kertakaikkiaan ole mitään tekemistä noiden tapahtumien kanssa? Mitään todisteitahan ei ole olemassa ja jos onkin, ovat täysin länsimaiden tekaisemia!- Girkin
Juuri näin - mutta vain Putinin propagandan mukaan.
Joidenkin, lähinnä slaavien ohuen pääkuoren propaganda lävistää herkemmin. - gggggtt
Miksi Venäjän agentit käyttäisivät ainetta, jonka jäljittäminen on helpoa. Äänenvaimentimella varustetulla pistoolilla luoti päähän olisi paljon yksinkertaisempaa ja luodin jäljitys mahdotonta.
- miksisiksi
gggggtt kirjoitti:
Miksi Venäjän agentit käyttäisivät ainetta, jonka jäljittäminen on helpoa. Äänenvaimentimella varustetulla pistoolilla luoti päähän olisi paljon yksinkertaisempaa ja luodin jäljitys mahdotonta.
Miksikö? Siksi, että se on varoitus kaikille Venäjän hallintoa vastustaville kotimaassa ja ulkomailla. Siksi, että Putler tahtoo näyttää mahtiaan sivistykselle. Siksi, että Putler tietää, ettei Venäjää saada mitenkään vastaamaan teoistaan. Siksi, että Venäjän tyhmelistö seisoo diktaattorinsa takana. Siksi.
- rutinof
Miksi Venäjä nyt myrkyttäisi yhtäkkiä ketään Englannissa? Juurihan Englanti vapautui EUn kahleista ja Venäjä olisi ollut mahdollinen iso kauppakumppani.
Ja EUlta jäi toistakymmentä miljardia saamatta Englannista. - Conspiracies
Arvelen, että myrkytystapauksella haluttiin vaikuttaa Venäjän vaaleihin.
- klkh
Ja hyvin vaikutettiinkin. Teettäjän kannatushan nousi vaaleissa varsin korkealle. Nationalismi onkin ainoa millä epäonnistunut diktaattori valtansa säilyttää.
Putin pelkää jo omaa varjoaankin, niin kuin tyranneilla aina lopulta tapana on. Myrkytyksellä pyrittiin osittamaan ettei Putinin vastustajat ole missään turvassa. Pelkäävä pikkuhitler johtaa pelolla. - Eikarjalaatakaisin
klkh kirjoitti:
Ja hyvin vaikutettiinkin. Teettäjän kannatushan nousi vaaleissa varsin korkealle. Nationalismi onkin ainoa millä epäonnistunut diktaattori valtansa säilyttää.
Putin pelkää jo omaa varjoaankin, niin kuin tyranneilla aina lopulta tapana on. Myrkytyksellä pyrittiin osittamaan ettei Putinin vastustajat ole missään turvassa. Pelkäävä pikkuhitler johtaa pelolla.Täyttä paskaa, ei karjala tule takaisin nasse, vaikka kuinka uhoat.
- UivaMakarooni
Koska kaikki tiedotus myrkytyksestä oli Brittien käsissä, vaaleihin yritti vaikuttaa Englanti. Jos May olisi pitänyt suu kiinni viikon verran, ja tehnyt sen sijan tutkimuksia, venäjan vaalit olisi jo ohi.
- Girkin
Kuvitelkaa kuinka monta vuotta on oikeudessa selvitelty Auerin rtekemää murhaa.
Kuvitelkaa millaiset resurssit FSB:llä on käytettävissään murhien toteuttamiseen ja jälkien peittelyyn. - teerenpeili
jotenki liian helposti jäljet johti venäjälle..lavastus??
- Eriarvo
Facebook ja Trump-vaalit, haukuttiin väärää puuta, diblomaatti moka sale teki,; julkisesti.
Soini loikkari ja EU-loikkari maa, he kuuluu samaan sarvipäiden (krunupäiden) joukkoon. Heitä ei saa arvostella, laissa kielletty.
Huhumylly pyörittää mullikoita, ottaa tittelistä kiinni, - ktrhtrhtrh
Brittien koomikko boris väittää diplomaatteja agenteiksi jos näin on miksi niitä ei ole karkoitettu ja aiksemminkin sama suomessa jos meillä on agerntteja niin miksi ne saa täällä häärätä. Sipilän pitää vaatia borikselta faktaa tiskiin näihin huuteluihin ei pitäisi edes vastat varskin kun on hyvässä muistissa vielä britten 100% vaakkuutelut blairin johdolla irakin joukkotuhoaseista sillonkin saivat euroopan valheillaan taakseen.
- mikkelinmies7
Olen vähän samaa mieltä aloittajan kanssa. Tämä liehutukka Britanian ulkominnisteri nimesi jo suoraan että myrkytys tehtiin Putinin määräyksestä. Sipilä/Soinin lipevä ja täysin selkärangaton EU-politiikka ärsyttää. Osoittaa miten huonoja miehiä he ovat ammatisaan.Kummatkin ajattelee vain hillotolppaansa. Auta armias jos vielä boikotteja Suomi alkaa nöyränä esittää Venäjälle, niin taas kärsii Itä-Suomi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2317796
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455330- 594832
- 763517
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162035Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗322001- 311859
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441707- 381662
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1411591