Kyllä nyt nostan hattua Jyrille

Nimittäin tarkistin asian ja tosiaankin, se oli niin että sotien jälkeen yliopistot tosiaankin keskittivät paljon voimavaroja elävien apinihmisten löytyämiseen koska niitä todellakin uskottiin olevan jossain ihan väistämättä olemassa, sillä eihän se mitenkään voinut olla mahdollista että tuhannet vaadittavat välimuodot eivät tietenkään voineet mitenkään luonnosta niin tyystin kadota ettei niistä jäänyt muka jälkeäkään yhtään mihinkään.

Lopulta oli pakko raportoida ettei etsintä tuottanut tulosta, ja tutkimus siirtyi maan alle, ja sikäli hauskaa oli tuokin tutkimus että meille esiteltiin ihmisen esivanhempina joukko apinoita ja joukko ihmisiä joiden kohtalosta tiedeyhteisö yksimielisesti viime vuoden lopulla raportoi että mitään ehdotetuista ei voida nimetä ihmisen esivanhemmaksi, vaan että ihmisen alkuperä on edelleenkin hämärän peitossa!!!!!

Pidin tätä rehellisyyden purkausta tieteen edistymisenä. Mutta niin että se puhui kreationismin puolesta.


Mutta eiköhän evoaivopiereskelijät keksi tuohon taas jotain ihan epätieteellistä sekoilua jolla nuo nolot pyrkivät uskottelemaan itselleen että kyllä ne apinaihmiset ovat kuitenkin olleet todellisia!!! Hheheh.
9154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jyri nostaa nahkahattua itsellensä kaapissa. Kuluuhan se päivä niinkin.

3Äänestä
  • Oikeestaan ihan hyvä onkin ettei tule ulos kaapista.

    1Äänestä

Onkos jyri sun esivanhemmistasi vielä monikin elossa?

1Äänestä
  • Kaikista lienee luuranko tallella ikivanhoissa sukuhaudoissa.

    Äänestä

Evoluution+ja+evoluutioteorian+kritisoijien+ja+kiistäjien+toiminta+olisi+huomattavasti+uskottavampaa+jos+he+pystyisivät+esittämään+sellaisen+vaihtoehdon+edellämainituille+joka+perustuisi+johonkin+muuhun+kun+100%+todistamattomaan+uskoon+siitä+että+on+olemassa+jokin+korkeampi+olento.Aloituksesi+osoitta+jälleen+kerran+että+ylläoleva+on+100%+totta.

3Äänestä
  • No katsos kun meillä on aine ja elämä todisteena.

    Evokit eivät ole edes yhtä rukiinjyvää osannut tehdä.

    Toisaalta se on kreationismin todiste että apinaihmisiä ei ole.

    Äänestä

  • tfygvhbjnlk kirjoitti:

    No katsos kun meillä on aine ja elämä todisteena.

    Evokit eivät ole edes yhtä rukiinjyvää osannut tehdä.

    Toisaalta se on kreationismin todiste että apinaihmisiä ei ole.

    "Toisaalta se on kreationismin todiste että apinaihmisiä ei ole. "

    Ei ole. Se on pedofiililahkon dementoituneen kaappihmon Jyrin aivopieru.

    Äänestä

  • tfygvhbjnlk kirjoitti:

    No katsos kun meillä on aine ja elämä todisteena.

    Evokit eivät ole edes yhtä rukiinjyvää osannut tehdä.

    Toisaalta se on kreationismin todiste että apinaihmisiä ei ole.

    "No katsos kun meillä on aine ja elämä todisteena. "

    Noup, tuo perustuu vain siihen että uskot.

    Ja se "todiste" on helppo kumota näin: en usko.

    Äänestä

Mielisairaalahoidokki nostelemassa hattua itselleen, voiko enää paljon tollompaa olla? Kaikkea se hulluus teettää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyikunevothaisee kirjoitti:

Nimittäin tarkistin asian ja tosiaankin, se oli niin että sotien jälkeen yliopistot tosiaankin keskittivät paljon voimavaroja elävien apinihmisten löytyämiseen koska niitä todellakin uskottiin olevan jossain ihan väistämättä olemassa, sillä eihän se mitenkään voinut olla mahdollista että tuhannet vaadittavat välimuodot eivät tietenkään voineet mitenkään luonnosta niin tyystin kadota ettei niistä jäänyt muka jälkeäkään yhtään mihinkään.

Lopulta oli pakko raportoida ettei etsintä tuottanut tulosta, ja tutkimus siirtyi maan alle, ja sikäli hauskaa oli tuokin tutkimus että meille esiteltiin ihmisen esivanhempina joukko apinoita ja joukko ihmisiä joiden kohtalosta tiedeyhteisö yksimielisesti viime vuoden lopulla raportoi että mitään ehdotetuista ei voida nimetä ihmisen esivanhemmaksi, vaan että ihmisen alkuperä on edelleenkin hämärän peitossa!!!!!

Pidin tätä rehellisyyden purkausta tieteen edistymisenä. Mutta niin että se puhui kreationismin puolesta.


Mutta eiköhän evoaivopiereskelijät keksi tuohon taas jotain ihan epätieteellistä sekoilua jolla nuo nolot pyrkivät uskottelemaan itselleen että kyllä ne apinaihmiset ovat kuitenkin olleet todellisia!!! Hheheh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu