Vanhat ja nuoret sielut

Kuolematonsieluni

Minkälaisia tapauksia nämä ovat? Juutalaisten salaisessa opissa Kabbalassa on seuraavaa. ^Kivikunnasta kasvikuntaan, kasvikunnasta eläinkuntaan, eläinkunnasta ihmiskuntaan^ eli olimme joskus kiviä.

8

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesuksen-nimi-ja-veri

      Mutta tätä kabbalasi ei vieläkään käsitä:
      1 Mooseksen kirja:
      2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
      mikään kuollut pakana jumala ole kyennyt noin valtavaan tekoon, ei tiede, allah, vishnut miljoonine jumalineen.

      1Kor 15:45 Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki. Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä. Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta. Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset. Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva. Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomulkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! Sentähden, rakkaat veljeni, uteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu." "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?" Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.

      Mutta olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.

    • MEläjä

      Luonto On ja tosiaan 'kivikunta' kuuluu näihin erittäin hitaisiin värähtelyihin, jos näin voi ilmaista?
      Elikkä kun kivi murenee, on se saavuttanut 'elinkaarensa pään', nyt pitää olla hillitysti realistinen?

      Nämä, kivi, kasvi, eläin, ihminen on evoluution tulosta, voipi olla että sitä ei mielletä helposti, mutta mahdollista se on suuressa suunnitelmassa.
      Olaan tilanteessa jossa pohditaan miljoonien vuosien kehityskulkua, miljardien vuosien ja näin miellettynä asia saa uskottavammat raamit.
      Onhan nyt tunnettu maailmankaikkeuskin 13-14 miljardin vuoden ikäinen ja rinnakkaisista maailmankaikkeuksista arvaillaan....siis uskomattomia juttuja?

      • sinuhefaaraona

        Tuo on aika erikoista, että kivelläkin voisi olla sielu. Muistaakseni näissä jutuissa myös mainitaan, että kivessä sielu on vielä jonkinlaisessa unessa ja kasvikuntaan siirryttäessä se alkaa vähitellen heräillä, ja eläimessä se alkaa olla jo hieman itsetietoinen, kunnes ihmisessä tuo itsetietoisuus herää ensikerran oikein kunnolla. Kun sielu tavallaan vielä nukkuu kivessä ollessaan, niin ajallakaan ei ole merkitystä ja "uni" voi kestää miljardeja vuosiakin. Yksi päivä voi olla kuin tuhat vuotta ja toisinpäin.


    • MEläjä

      'Nuoret sielut' ovat ymmärtääkseni sanan mukaisesti 'vasta valmistuneita' ja se näkyy maallisessa menossa.

    • sinuhefaaraona

      Sufimystikot kirjoittelevit satoja vuosia sitten samanlaista ja ihmiskunnasta edetään seuraavaksi enkelikuntaan ja ilmeisesti vieläkin pidemmälle.

      No, tiedä näistä(kään) jutuista...

      Kyllä se jotenkin selittää ihmisten erilaisuutta jos me kaikki olemme "eri ikäisiä sieluja". Nuoremmat sählää ja vanhemmat taas on jo vähän viisaampia. Voitaisiin puhua myös kokeneimmista sieluista ja vähemmän kokeneista sieluista. Suomessa sanotaan olevan enemmän kokeneita sieluja mikä osaltaan selittää sen miksi täällä asiat ovat paremmin kuin vaikkapa jossain Afrikassa. Asia ei ole tietenkään aivan simppeli ja kaikkein kokeneimmat sielut eivät enää kerää mainetta ja mammonaa, vaan arvostavat enemmänkin henkisiä asioita ja vaatimattomuutta elämässään, eivätkä enää tee itsestään numeroa. He antavat asioiden usein olla niin kuin ne täällä maan päällä ovat, koska näin on hyvä ja koska kaikki liittyy kuitenkin jotenkin oppimiseen ja sielun kasvamiseen kaikenlaisten koettujen asioiden kautta. Myös kaikenlaiset negatiiviset asiat tulee kokea, vaikka ei millään haluaisi niitä välttämättä kokea. Sielu ei voi tehdä muuta kuin kasvaa ja kasvuhan on usein myös kipua. Kaikkea ei ole onneksi tarkoitus oppia yhdessä elämässä ja välillä jokin elämä on hyvin helppo ja onnellinenkin jolloin kekskitymme sielullisesti enemmänkin lepäämään ja näitä elämiä kutsutaankin siksi "lepoelämäksi". Rankan kokemuksen jälkeen sielu saa tavallaan hyvityksen rankasta, koetusta edellisestä elämästään syntymällä hyviin olosuhteisiin, kuten vaikkapa keskitysleirivangit, jotka ovat syntyneet uudelleen hyviin olosuhteisiin ja yltäkylläisyyteen eli ovat ansainneet hyvän elämän hyvityksenä edellisestä elämästään. Suomi on niitä paikkoja jonne on syntynyt paljon kokeneita, mutta myös paljon näitä lepoelämää nyt eläviä sieluja. Kun katsoo ihmisten erilaisia kohtaloita, niin jotenkin tämä tuntuu ihan loogiselta, eli jokainen on tavallaan ansainnut jotenkin kohtalonsa suhteessa sielunsa kehitysasteeseen. Ketään ei tule siksi kadehtia tai vihata koska kaikilla on hyvin samanlainen tie. Ihmiset välillä purnaa asioita Jumalalta, miksi asiat ovat välillä hyvin rankkoja ja tuskallisia, koska he eivät tiedä miksi näin on ja miksi Jumala sallii tämän kaiken. Yksi elämä on kuitenkin melko pian ohitse ja mysteeritkin selviävät vähitellen.

      Yleensä jälleensyntymiseen uskovat ihmiset ovat rauhallisia ja "elävät ja antavat muidenkin elää" mutta joukossa on myös hörhöjä, jotka uskovat eläneensä faaraoina tai muina kuuluisina henkilöinä. Varmasti joukossa on myös joku sellainenkin, mutta suurin osa meistä ei ole ollut kuin vain melko tavallisia ihmisiä, joskus kun oma elämä tuntuu kovin pieneltä ja mitättömältä, niin sitten aletaan kuvitella, että edellinen elämä oli sitten niin hienoa silloin joskus faaraona. Ihan ymmärrettävää ja inhimillistä. Me haluamme kovasti "olla joku".

      Toisaalta on ihan hyvä, että ihmiset saavat uskoa miten vain haluavat, kunhan eivät tee pahaa muille sen uskomisensa kautta. Jos ihmiset tietäisivät jälleensyntymisen todeksi, niin he varmaankin ajattelisivat hieman enemmän tekojaan itseään, toisiaan ja luontoakin kohtaan, koska maailma jonka taaksemme jätämme on sama maailma mihin palaamme uudelleen, joten kannattaako tätä maailmaa tuhota vaiko kehittää?

      • MEläjä

        Mielestäni luontevaa , kun puhutaan sielun iästä, ottaa erilleen esim. alkupeäiskansat jotka elivät käytännössä Luonnon ehdoilla. Pitäisin näitä 'vanhoina sieluina' jotka osasivat antaa arvon Luonnolle ja kaikelle sille mitä se piti sisällään.
        Nykysuuntaus on ihmeellistä sekamelskaa, jossa voitontavoittelu ja raha on pääsääntöisti se ensimmäinen juttu ja luontoa raiskaan täysin tunteettomasti, metsät ja kaivostoiminta.
        Tällaisen menon laittaisin 'nuorten sielujen' harteille ja toiminnasta puuttuu tyystin niin tärkeä suhde Luontoon ja luonnossa eläjiin.
        Lähitulevaisuuden ja tämänpäivän haaste on sodat, kuinka pitkälle sallitaan maapallon totaalinen hävitys, jotta se ei menettäisi kykyään olla kelvollinen kasvualusta?
        Toisaalta aina on sodittu, mikä valitettavasti kertoo ihmisen suhteelisen matalasta henkisestä tasosta noin keskinmäärin ja tähän liittyy vielä se, että ehkä älykkäimmät suunnittelijat on valjastettu aseteollisuuden palvelukseen.


      • sinuhefaaraona
        MEläjä kirjoitti:

        Mielestäni luontevaa , kun puhutaan sielun iästä, ottaa erilleen esim. alkupeäiskansat jotka elivät käytännössä Luonnon ehdoilla. Pitäisin näitä 'vanhoina sieluina' jotka osasivat antaa arvon Luonnolle ja kaikelle sille mitä se piti sisällään.
        Nykysuuntaus on ihmeellistä sekamelskaa, jossa voitontavoittelu ja raha on pääsääntöisti se ensimmäinen juttu ja luontoa raiskaan täysin tunteettomasti, metsät ja kaivostoiminta.
        Tällaisen menon laittaisin 'nuorten sielujen' harteille ja toiminnasta puuttuu tyystin niin tärkeä suhde Luontoon ja luonnossa eläjiin.
        Lähitulevaisuuden ja tämänpäivän haaste on sodat, kuinka pitkälle sallitaan maapallon totaalinen hävitys, jotta se ei menettäisi kykyään olla kelvollinen kasvualusta?
        Toisaalta aina on sodittu, mikä valitettavasti kertoo ihmisen suhteelisen matalasta henkisestä tasosta noin keskinmäärin ja tähän liittyy vielä se, että ehkä älykkäimmät suunnittelijat on valjastettu aseteollisuuden palvelukseen.

        Aivan, ja olen antanut itseni ymmärtää, että ne "vanhat ja viisaat" poistuvat kierrosta ja tilalle tulee kokemattomia sieluja, jotka tarvitsevat oppinmisen kannalta sotia ja kaikkea muutakin kamalaa. Tosin voi olla niinkin, että tänne ei ole enää aikoihin tullut uusia "sielusukupolvia" ja jokaisella meillä on jo useampi elämä takana. Alkeelliset ihmiset taas elävät luonnon ehdoilla ja he arvostavat vanhempiensa viisautta. Maailma on sekaisin tästä samaisesta syystä, koska viisaus tuntuu lähes kadonneen meidän teknologisesti kehittyneissä maistamme. Näkisin, että alkeelliset ihmiset eivät ole kovinkaan kokeneita sieluja, koska heidän kokemusmaailmansa on myös alkeellinen ja suppea. Nämä heimot ovat eläneet vaikkapa jossain viidakossa tuhansia vuosia eristyksissä ja tehneet aina asiat samalla tavalla. Heillä on kuitenkin paljon viisautta, jonka menneet sukupolvet ovat heille siirtäneet ja tuota viisautta mekin kovasti tarvitsemme.

        Meidän maapallomme on tavallaan vielä "nuorten sielujen maailma" ja olemme ilmeisesti kehityksessä siirtymässä vähitellen kypsempään vaiheeseen jolloin vihdoin sodat loppuvat ja ihmiskunta alkaa levittäytyä avaruuteen. Maapallon nykyinen tila on tavallaabn uuden synnytystuskaa johonka liittyy suuria muutoksia, kun kaikki vahna alkaa vähitellen sortua. Uskonnot tulevat menettämään merkitystään, mutta niiden tilalle tulee uutta henkisyyttä, joka ei ole enää niin laumasieluista, kuten on tähän asti aina ollut. tapana. Suomi on yksi edelläkävijöistä koko planeetalla. Suomalaiset sanovat usein uskovansa henkilökohtaisesti "johonkin suurempaan" mutta eivät usko ihan sanoin kuin mitä oma valtauskontomme opettaa. Ihmiset käyttävät siis omia aivojaan, mikä ei aina ole ollut itsestäänselvyys. Vapaus uskoa mihin haluaa uskoa on merkki kehittyneestä maailmasta. Kaikenlainen vapaus yleensäkin on merkki kehityksestä, tosin siihen liittyy myös suuri vastuullisuus toisista ihmisistä ja luonnosta.


      • MEläjä

        Jälleensyntymisoppiin sopii mainiosti ajatus että vanhojen sielujen kierrättäminen fyysisen maailman kautta on tarpeetonta ja sehän on yksi etappi johon kaikki pyrkivät.
        Edellyttäen että vanha sielu on oivaltanut kaiken, mikä tässä tietoisuudessa on mahdollista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3791
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3585
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3522
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2209
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2201
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1957
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1937
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      180
      1728
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1403
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe