SDP:n Heinäluoman mielestä sote on Suomen historian suurin harhalaukaus. Muitakin vaihtoehtoja on, esimerkiksi SDP:n aloittama vallankumous 1918.
Onko siis niin, että Heinäluoman mielestä hallituksen soteuudistus on suurempi rikos kuin hänen puoluetoveriensa Kullervo Mannerin ja Otto Kuusisen käynnistämä vallankumous sata vuotta sitten?
Jos Heinäluoma aidosti on tätä mieltä. Kuvittelisi, että Heinäluoma kuitenkin saattaisi olla samaa mieltä kuin SDP:n puheenjohtajaksi joulukuussa 1918 valittu Väinö Tanner. Jonka mielestä vallankumous oli vakava virhe.
Se, että keskusta suurin piirtein ainoana poliittisena voimana haluaa perustaa maahan väliportaan maakuntahallinnon, ei enää yllätä ketään. Tai se, että Ben Zyskowicz (kok.) kaikella sanan säilän voimalla puolustaa terveydenhuoltopalveluiden niin sanottua valinnanvapautta.
Meillä yhä sellainen kuin Ay-liike, joka tunkenut itsensä politiikkaan myös ? Eero Heinäluoma on sen edustaja yksi monista. Ay-liike saa yhä toimia verotta ? varmaan laittaa monen veronmaksajan ihmettelemään, että eletään yhä tässä verottomuuden aatelisten ajassa. Ja melkoisia aatelia näkyy Ay-johtajat olevankin (he kylläkin maksaa veronsa) ei ollut suurimman haaran puheenjohtajan kuukasipalkan korotus sen pienempi kuin 5000 euroa. 300 000 /v eurolla elelee ihan aateliselämää. Näkyi olevan kokouspalkkiotakin 90 tonnin edestä. 2½ YLI MINISTERIN PALKAN, jotenkin ei nyt jyvä kohdillaan, vetää vasemmalle liikaa. Ainakaan ei toverein ole tarvista tästä moittia, eikä työviksen tyttöjenkään.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Turha tollon verrata sisällissotaa susisoteen!
punikki puhuu ö
Heittää herjan lahtarien murhattujen joukkohaudasta..
Pysyttäisiin asiassa ja totuudessa, sotea on arvostelleet niin professorit, lääkärit kuin kokoomuksen omatkin jäsenet ja edustajat. Huono mikä huono.
No se on tuo yksityistäminen saatava läpi näköjään hinnalla millä hyvänsä ja vastaen sitten maakunta hallinto ,josta Keskusta mitä ilmeisimmin kuvittelee hyötyvänsä ja kasvattavansa poliittista valtaansa tuon myötä. Taitaa käydä kuitenkin ohraisesti tuossa suhteessa. Pahaa pelkäään ,että valta karkaa kunnista ja Keskustalta entistä kauemmaksi ja Kokoomus nappaa madon aikaisena lintuna, Keskustan jäädessä nuolemaan näppejään ja molemmmat ,niin sote kuin maakuntauudistus jäävät tarkoitusperiltään kalliiksi lapsuksiksi, niin valinnavapauden kuin päätäntävallan osalta.
Syksyllä 1917 tapahtui ensimmäinen Itsenäisen Suomen vallankaappaus, jolloin porvarit äänestivät Venäjän kuvernöörin kanssa itsenäisyytemme kumoon, vaikka olivat itse olleet sitä ennen eläköö huudoin ja nuijan koputuksella olleet Demareiden kanssa sopimassa.
Heinäluoman syytä on varmasn asiat jotka on tapahtuneet huomattavasti ennen hänen syntymäänsä.
Ei varmaankaan kuulu ay liikkeeseen joten ei kuulu sinulle ne palkatkaan.
Porvarit tekivät vallankaapauksen heinäkuun jälkeen 1917 painostamalla silloista venäläistä väliaikaista hallitusta erottamaan Suomen SDP enemmistöisen eduskunnan. Porvarit myös itse äänestivät Venäläisten kanssa valtalain kumoon, jossa valtalain mukaan määräysvalta oli Venäjältä siirretty Suomen eduskunnalle heinäkuussa 1917.
Aika kaukaa joudut hakemaan.
Yleisesti on hyväksytty, että punakapinan aloitti punakaartit ja tavoitteena oli tehdä Suomesta sosialistinen valtio ja liittää se Neuvostoliittoon. Sen kieltäminen vie pois kaiken kunnian aatteensa puolesta kuolleilta.
Jos nimittäin olisi niin, että punakaartien tavoite EI olisi ollut sosialismi vaan parlamentarismi, niin punakaarti olisi pettänyt aatteensa eikä olisi mitään järkeä kunnioittaa heidän muistoaan ainakaan vasemmistossa, ehkä oikeistossa olisi sen sijaan.
Toisaalta punaisina teloitetuista harvinaisen usein sanotaan, että he olivat viattomia aj epäpoliittisisa eivätkä osallistuneet kapinaan. Se on aikä ikävästi sanottu ihmisistä, jotka kuitenkin kuolivat edistäessään aatetta, johon uskoivat.
Tulee ihan väkisin mieleen aussit, joista kaikki väittävät oleensa laivan miehistön tai lääkärin jälkeläisiä. Luulisi melkein, että laivoissa ei yhtään rikollista ollutkaan :D
Älkää viekö kunniaa aattensa puolesta taistelleilta.
Lahtarit juhli 100v. takaista murhaamistan!