Itseajavat autot suuri elämänlaadullinen uhkakuva

Autolla ajaminen on monelle suuri nautinto ja henkireikä. Tietoisuus autolla ajamisesta piristää silloinkin kuin sitä ei tee. Kun esim. töitä on vielä jäljellä, ja odottaa vain sitä hetkeä kun voi kääntää virta-avaimesta ja lipua autolla vapauteen. On hienoa ajella autolla aamulla töihin, ja töistä kotiin, lukuun ottamatta silloin kun on liian väsynyt. On hienoa ajaa autolla kalaan, tai minne ikinä harrastustoimintaan. Ja kun matkaa jonnekkin kauemmaksi, on autolla ajaminen keskeinen osa juttua. Autolla ajaminen on usein kuin eräänlaista meditatiivista tanssia. Musiikkikin saa aivan uudenlaisen syvyyden kun sitä kuuntelee autolla ajaessa. Minunlaiselle 23v miehelle autolla ajaminen on ollut aina aivan elämän keskiössä jo ennen kun täytin 18v, ja sillä on suuri rooli ja symboliikka elämän eri osa-alueilla tunnemaailmoista lähtien. Mutta miltä tuntuisi katsella kelloa töissä ja odotella kun istuu autoon, joka ajaa itse kotio, ja sielä paikallaan vaan istuu ja kattelee maisemia tai näppäilee älypuhelinta ym. mitä ihminen näppäilee muutenkin ihan tarpeeksi. Se ei olisi ollenkaan sama asia. Itseasiassa autolla ajaminen on juuri sellainen tila, mitä ihminen tarvii enemmän kuin koskaan nykyisenlaisessa sekavuutta, ärsykkeitä ja hektisyyttä sisältävässä elämässä.

Vaikka onkin todennäköistä, että aluksi itseohjautuvia autoja voisi ajaa myös itse, niin on aika selvää, että kun on teknisesti mahdollista tuottaa keskiluokan ostettavissa olevia täysin itsenäiseen ajamiseen kykyneviä autoja, alkaa ihmisten suhteellisuudentaju liikkua sen mukaan, ja ei mene aikaakaan kun itse autoaan ajavan harteille alettaan sysäämään painetta turvallisuuteen liittyvistä asioista. Itse autoaan ajavaa aletaan katsoa kieroon ja pitämään hyvin itsekkäänä ihmisenä, ajattellaan, että hän pistää oman mieltymyksensä esim. lasten turvallisuuden edelle. jne. Sosiaalinen paine ja muuttunut suhteellisuudentaju pistää itseautoilun loppumisen hyvälle alulle, kunnes lainsäädäntö murtaa lopullisesti nykyisenlaisen itseautoilun. Selvää toki on, että itseautoilu jää harrastuksena esim. kilpa-autoradoille, offroad muotona autiomaista kurareiteille, ja erikseen itseautoluun tarkoitetuilla korpia halkovilla teillä, joissa ajetaan roadtripin takia. Ja museoautot, jotka ei itseajamiseen taivu, voi joutua kuljettamaan jonkilaisella lavettipalvelulla tälläisen mahdollisesti hyvin pitkällekkin ja useita reittejä sisältävän reitin varrelle.

Vastaavanlaista suhteellisuudentajun liukumista tulee varmasti tapahtumaan myös sähköautojen tai muiden päästöttömien autojen, ja polttomoottoriautojen välillä. Kun sähköautot tai muut vaihtoehdot normalisoituu riittävästi, alkaa käsitys ja suhteutus ohiajavasta savua tupruttavasta museoautosta muuttua aivan toisiin svääreihin. Ajatelleen, kuinka tuo voi olla noin itsekäs, että savuttaa keuhkoihimme syöpää ja verisuonten kovettumista ym. ikävää aiheuttavia saasteita oman huvinsa kustannuksella. Etenkin siinä kohtaa kun puhutaan sukupolvesta, joka ei itse muista polttomoottorien valta-aikaa, voi suhteellisuus ja asenne ohi ajavaa polttomoottoriautoa kohtaan olla hyvinkin negatiivinen.
694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eteenpäin sano mummo lumessa, mutta kyllä nyt ruvetaan olemaan siinä pisteessä, että täytyisi ymmärtää myös peruuttaa! Kaikki kehitys ei ole ihmisille hyväksi esim. internet ja sen mukana tulleet maksamisen, ostamisen helppous vieraannuttaa ihmiset reaalitodellisuudesta, kaikki ihmisen normaali liikkuminen vähenee ja siihen tilalle keksitään mitä ihmeellisimpiä vekottimia, että saadaan ihmiset kiinnostumaan jostakin. Järkevintä on pysyä erossa kaikesta tästä ja harrastaa kaikkea perinteistä luonnossa liikkumista, kalastamista ja muuta eräjormailua, pilkoa puita kirveellä, eikä halkomakoneella, välillä vaikka lakaista lattiaa, kaupunkilaiset voi käydä vaikka iltakävelyllä ja yleensä kaupungeista löytyy viihtyis paikkoja joissa voi käydä nauttimassa luonnosta ihan vain pysähtymällä ja kuuntelemalla, niin ei tarvi mennä kuntosalille...

Äänestä

Itse olen teollisuudessa töissä ja olen havainnut että täysin luotettavia koneita ei ole olemassakaan. Ennemmin tai myöhemmin niihin tulee kuluneisuudesta johtuvia vikoja vaikka olisi kuinka kehittynyttä elektroniikkaa niitä ohjaamassa. Eräänkin nosturin elektroninen ohjaus sekosi ja ajatti itsensä päin teräspalkkia saaden vaurioita. Enemmiltä tuhoilta vältyttiin vain siksi että kerkesin pysäyttämään koneen hätäseis katkaisijalla.
Siksi en luota itseajaviin autoihin tippaakaan!

Autolla ajaminen olisi paljon mukavampaa kun tiet olisivat paremmassa kunnossa. On se kyllä kumma perkele kun asumme täällä pohjolassa missä vuodenaikojen säät vaihtelevat oleellisesti toisistaan niin ei olla vieläkään opittu tekemään säänvaihteluita kestäviä teiden päällysteitä! Mitä vittua tieinsinöörit on oikein tehneet koko tämän ajan, jauhaneet tyhjää paskaa kahvihuoneessa? Perkele!

Äänestä

Minua ärsytti kun auton lämmityssäätimistä tehtiin pakkoohjattuja nappivirityksi. Alkuun autolehdet moitti pakkoohjausta,vaan kun se yleistyi niin loppui sekin. Vieläkin kaipaan asconan kahdella vivulla säädettävää systeemiä jossa sai ilmamäärän ohjattua juuri sinne minne halusi aivan tarkalleen.

Äänestä
  • Minua ärsytti kun autolehdet moitti 80-luvun autoissa yleisesti käytössä olleita vaakasuuntaisia lämmityslaitteen liukusäätimiä ettei niillä mukamas voi suunnata ilmaa juuri sinne minne haluaa. Olihan niissä vaihtoehtona kaikki tarvittavat suunnat, tuulilasi, tuulilasi/jalkatila, kasvot, kasvot/jalkatila, jne. ja suuttimiakin oli riittävästi, sai jopa raakaa ulkoilmaa läppää kääntämällä jos halusi.
    Autolehdet ratkutti siitä niin paljon että sitten autonvalmistajat otti käyttöön nuo pyöreät hellannupit. No saako näillä sitten suunnattua ilmaa yhtään enemmän kuin liukusäätimillä? NO EI SAA! Samat ilmanjakosymbolit on näissäkin kuin niissä liukusäätimissä!
    Minusta ne liukusäätimet oli tyylikkäämpiä kuin tällaiset naurettavat kierrettävät 50-luvun hellannuppeja muistuttavat kötöstykset!
    Näppäinkäyttöiset lämmityslaitteet ovat turhan monimutkaisia kun sähkömoottorit liikuttelevat niitä ilmaläppiä kotelon sisällä ja hajotessaan ovat vaikeita ja kalliita korjattavia, voi jopa joutua purkamaan koko kojetaulun pois tieltä jos aikoo saada ne kuntoon.

    Äänestä

  • huonompaan.suuntaan kirjoitti:

    Minua ärsytti kun autolehdet moitti 80-luvun autoissa yleisesti käytössä olleita vaakasuuntaisia lämmityslaitteen liukusäätimiä ettei niillä mukamas voi suunnata ilmaa juuri sinne minne haluaa. Olihan niissä vaihtoehtona kaikki tarvittavat suunnat, tuulilasi, tuulilasi/jalkatila, kasvot, kasvot/jalkatila, jne. ja suuttimiakin oli riittävästi, sai jopa raakaa ulkoilmaa läppää kääntämällä jos halusi.
    Autolehdet ratkutti siitä niin paljon että sitten autonvalmistajat otti käyttöön nuo pyöreät hellannupit. No saako näillä sitten suunnattua ilmaa yhtään enemmän kuin liukusäätimillä? NO EI SAA! Samat ilmanjakosymbolit on näissäkin kuin niissä liukusäätimissä!
    Minusta ne liukusäätimet oli tyylikkäämpiä kuin tällaiset naurettavat kierrettävät 50-luvun hellannuppeja muistuttavat kötöstykset!
    Näppäinkäyttöiset lämmityslaitteet ovat turhan monimutkaisia kun sähkömoottorit liikuttelevat niitä ilmaläppiä kotelon sisällä ja hajotessaan ovat vaikeita ja kalliita korjattavia, voi jopa joutua purkamaan koko kojetaulun pois tieltä jos aikoo saada ne kuntoon.

    Tuo vaakataso liuku on hyvä jos niitä oli kaksi. Yhdellä vivulla ei täysin saanut sinne minne halusi mutta paremmin kuitenkin kuin nappisäädöllä. Carina kakkosessa tosin ei sulkenut kokonaan alas virtausta vaikka kuinka vauhdilla olis vivun heittänyt oikealle,varsinkin kylmänä oli ongelmia. Tuossa kaksivipu systeemissä sai täysin portaattomasti minne halusi vaikka käsin kyllä tarvei sulkea sivuluukut jos halusi kaiken tuulilasiin.

    Äänestä

Kyllä itseajavat autot haudataan pikku hiljaa, ei se vaan onnistu. Joissakin koeajoautoissa on taatusti miljoonien eurojen edestä tekniikka ja silti ne eivät toimi. Olisi hauska nähdä miten tuollainen auto selviäisi lumipyryssä kapealla mutkaisella soratiellä edes 100 metriä ojien välissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moparisti_93 kirjoitti:

Autolla ajaminen on monelle suuri nautinto ja henkireikä. Tietoisuus autolla ajamisesta piristää silloinkin kuin sitä ei tee. Kun esim. töitä on vielä jäljellä, ja odottaa vain sitä hetkeä kun voi kääntää virta-avaimesta ja lipua autolla vapauteen. On hienoa ajella autolla aamulla töihin, ja töistä kotiin, lukuun ottamatta silloin kun on liian väsynyt. On hienoa ajaa autolla kalaan, tai minne ikinä harrastustoimintaan. Ja kun matkaa jonnekkin kauemmaksi, on autolla ajaminen keskeinen osa juttua. Autolla ajaminen on usein kuin eräänlaista meditatiivista tanssia. Musiikkikin saa aivan uudenlaisen syvyyden kun sitä kuuntelee autolla ajaessa. Minunlaiselle 23v miehelle autolla ajaminen on ollut aina aivan elämän keskiössä jo ennen kun täytin 18v, ja sillä on suuri rooli ja symboliikka elämän eri osa-alueilla tunnemaailmoista lähtien. Mutta miltä tuntuisi katsella kelloa töissä ja odotella kun istuu autoon, joka ajaa itse kotio, ja sielä paikallaan vaan istuu ja kattelee maisemia tai näppäilee älypuhelinta ym. mitä ihminen näppäilee muutenkin ihan tarpeeksi. Se ei olisi ollenkaan sama asia. Itseasiassa autolla ajaminen on juuri sellainen tila, mitä ihminen tarvii enemmän kuin koskaan nykyisenlaisessa sekavuutta, ärsykkeitä ja hektisyyttä sisältävässä elämässä.

Vaikka onkin todennäköistä, että aluksi itseohjautuvia autoja voisi ajaa myös itse, niin on aika selvää, että kun on teknisesti mahdollista tuottaa keskiluokan ostettavissa olevia täysin itsenäiseen ajamiseen kykyneviä autoja, alkaa ihmisten suhteellisuudentaju liikkua sen mukaan, ja ei mene aikaakaan kun itse autoaan ajavan harteille alettaan sysäämään painetta turvallisuuteen liittyvistä asioista. Itse autoaan ajavaa aletaan katsoa kieroon ja pitämään hyvin itsekkäänä ihmisenä, ajattellaan, että hän pistää oman mieltymyksensä esim. lasten turvallisuuden edelle. jne. Sosiaalinen paine ja muuttunut suhteellisuudentaju pistää itseautoilun loppumisen hyvälle alulle, kunnes lainsäädäntö murtaa lopullisesti nykyisenlaisen itseautoilun. Selvää toki on, että itseautoilu jää harrastuksena esim. kilpa-autoradoille, offroad muotona autiomaista kurareiteille, ja erikseen itseautoluun tarkoitetuilla korpia halkovilla teillä, joissa ajetaan roadtripin takia. Ja museoautot, jotka ei itseajamiseen taivu, voi joutua kuljettamaan jonkilaisella lavettipalvelulla tälläisen mahdollisesti hyvin pitkällekkin ja useita reittejä sisältävän reitin varrelle.

Vastaavanlaista suhteellisuudentajun liukumista tulee varmasti tapahtumaan myös sähköautojen tai muiden päästöttömien autojen, ja polttomoottoriautojen välillä. Kun sähköautot tai muut vaihtoehdot normalisoituu riittävästi, alkaa käsitys ja suhteutus ohiajavasta savua tupruttavasta museoautosta muuttua aivan toisiin svääreihin. Ajatelleen, kuinka tuo voi olla noin itsekäs, että savuttaa keuhkoihimme syöpää ja verisuonten kovettumista ym. ikävää aiheuttavia saasteita oman huvinsa kustannuksella. Etenkin siinä kohtaa kun puhutaan sukupolvesta, joka ei itse muista polttomoottorien valta-aikaa, voi suhteellisuus ja asenne ohi ajavaa polttomoottoriautoa kohtaan olla hyvinkin negatiivinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu