Miten tappaa ihminen ilman pyssyä?
Sidotaan henkilö ja jätetään kesäiseen Lappiin itikoille.
Tökitään henkilö lukemattomasti, että henkilö kadottaa järkensä.
Sivistyneen ihminen kidutus on pienieleinen pisto.
Kuitenkin nykyajan piirre on yksinäisyys,
johon uskon, että se tapahtuu, koska on ennustettu.
Aluksi oli iso perhe, josta laskeuduttiin ydinperhen kautta yksineläjäksi.
Onko esimerkiksi Suomen puolustus voittanut siitä, että kansalainen on yksinäinen.
Ihmisen suku oppii ryhmässä olemisesta.
Ensi oppiaskel on suku.
Mutta nykyinen sivilisaatio, ainakin Lännessä aika paljon,
ei arvosta perheen arvoa.
Myös suomalainen itse kadottaa perheen tukea, vaikka
kriisin aikana näkyy olevan pyrkimys yhdistää perheitä suuriksi kostokoneistoiksi,
jotka puolustavat kotimaataan ja taistelevat keskenään vallasta.
Yksinäinen ihminen sen sijaan ei opi, tai oppii hitaasti, hänelle ei löydy yhteiskunnasta paikkaa tai löytyy vaikeasti.
Naiset eivät tahdo, eivätkä opi kuinka synnyttää.
Synnytetään harvemmin, vähemmän ja huonommin.
Toisissa Länsimaissa (YK) näkyy, että nuoret kieltäytyvät koulusta ja
synnyttävät teininä, vaikka teinin tuki on pieni perheen puolelta, koska perhe on pienikokoinen.
Usein lasten suojelu tahtoo sekaantua teinin elämään.
Syy ei ole teinissä, mutta valtion mallissa.
Niin miksi valtio pakottaa esim. aktiivimallia luodessaan nuoria töihin?
50 kymppiset pakottavat nuoria töihin, vaikka itse eivät ole antaneet nuorille perhekokemuksia,
koska itse ovat olleet aina töissä!
Ei ole samanlaista muuttumatonta eloa missään!
Niin nuori ei tahdo töitä, kouluja, mutta tahtoo kasvavassa määrin oman lapsensa, jota voisi hoitaa kotona niin paljon kuin tahtoo ilman että kadottaisi kotihoitorahansa.
Sitten valtio rikkoo maahanmuuttaja perheitä vain koska muualla maailmassa kotiäiti on arvostetumpi kuin Suomessa ja heillä on tarvetta hoitaa lapsiaan pitkään kotona kuin Suomessa on tapana.
Vaikka poliisi ei tapa suoraan kansalaisia tai samassa määrin kuin ulkomailla,
niin poliisi tekaisee tahallisesti kasvavassa määrin kansalaista rikollisen polulle.
Asia on verrannollinen sille, että muun työalan ihminen väittää olevansa parempi
kuin toisen alan työntekijä.
Siis kun millitatin tehtävä on sodan käynti, niin rauhan aikana millitatti aloittaisi sodan.
Tai kun lääkäri ei saa potilaita itselleen, niin lääkärin täytyisi ensin sairastuttaa kansalaisen,
jotta saisi potilaita. Se vaatii strategiaa lääkäriltä, uusia tutkimuksia, pelottelua.
Mutta kun työtön tahtoo edesauttaa oman asemansa, niin hänen asensa on työttömyyden kasvattaminen.
Mikään yliopisto ole tutkinut kuinka arvokas, tarpeellinen on työtön yhteiskunnalle, tai onko joku tutkinut asiaa?
Työttömiä ollaan erilaisista syistä ja heitä on enemmistö eri nimikkeillä vain.
Ja sitten tyttömästä tuntuu, että valtiojohtaja tahtoo vain johtaa, jotta näkisi oman johtaja paikkansa, miten suuri se on. Johtaja tahtoo muutoksia, vaikka elämä on mitä se on ja luonnostaan elämän valinnan tekee enemmistö, joten kun Aktiivimalli on pakon sanelemaa, niin kuitenkin kansan enemmistö valitsee jokapäiväisen elämänsä kautta, mikä on kannattavaa, luonnollista.
Usein järken tieto ei ole käytäntö, niin valtion järkei ei ole kansan tahto useinkaan.
Niin kun poliiseille on jaettu isoja valtuuksia, niin poliisi tekaisee itselleen suuremman työtaakan, että melkein koko kansa on rikollinen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
En suko salassapidättävyyteen.
En usko failehihin, jotka ovat salaisia.
Suomen avoimuuden hinta on maahanmuuttajan enemmistön hyväksytty alasajo.
Eli maahanmuutto on ensimmäisenä kärsimässä Suomen pidättävistä rekistereistä.
Maahanmuutto on heikko lenkki eikä valoa horisonttissa tulee näkymään vielä vuosiin
koska maahanmuutto ikä on Euroopan nuorinta.
Eli jokainen maahanmuuttaja, joka elää Suomessa tekee erityistä historiaa omalla nahallaan.
En usko salassapidättävyyteen.
En usko oikeudenmukaisuuteen, mutta ulkomaanvelkaan kyllä, että suomalainen on velkaa paitsi USA:lle myös Venäjälle, mutta mikä masentaa tässä on se, että sekamelskassa köyhälle ei käy hyvin.
En usko Facebuukkiin, koska sivuja valvotaan.
En usko Gmailiin.
En usko henkilökohtaiseen Anna Salasana - koodiin.
En usko siihen, mitä omassa SOTE:ssani lukee, sillä en ole kirjoittanut sen.
En usko siihen, kuka ja mitä minulle vastaa, koska se voi olla tahallista.
En usko Suomen viranomaisten salasanoihiin, puhelinliittymiin, pankkikortteihin, joista varastetaan rahaa avoimesti.
En usko Suomen lakiin.
En usko Poliisiin enkä oikeusinstituutioon.
En usko TE-toimistoon enkä Kelaan.
En usko tietokoneen dataan, että se on puolueeton, vankka.
Yhteiskunta ei sponsoroi avoimuutta, koska yhteiskunta laki on persoonattomuus.
Miehen ja naisen henkilökohtaisuuden tarve on erilainen niin syntyy väärinymmärrystä.
Missä nainen on henkilökohtainen, siellä mies ei ole ja toisinpäin. Se on luonnon määräys lisättynä lapsen tarve henkilökohtaisuuteen.
Niin nähdään vlogeja, jossa teini, lapsi kertoo rehellisesti itsestään.
Houkuttaako? Kyllä - tehdä samoin kuin rohkea nuori.
Mitä avoimuus maksaa?
Espoo on L'Esboo koska se on keskiluokan ja rikkaiden asuinkaupunki.
Rikkaillakin on samoja tarpeita kuin köyhillä, kertoa ääneen, vaikka hiljaisuuden takana on suurempi este, kuten mistä sai rikas rahaa.
"Pay and Play" sanonta pätee Suomessa, että rahalla ostaa itsensä vapaaksi.
En ymmärrä, miksi harva enää noteeraa luonnon lakia, joka puolustaisi oikeudenmukaisuutta.
Kristinusko ei vakuuta ja on luvattu uutta vapahtajaa kaikissa uskonnoissa.
Transitio aika kestää alk. 2012 - 2040:t luvut. Sen jälkeen on luvattu rauhaa.
Niin L'Esboo tarkoitaa nuorta lesboa, jolla on varakkaita vanhempia, jotka ostavat tytölle vapauksia, jolla tyttö näyttää sulojaan.
Nuori tyttö on Maapallon suosiossa, koska hän jatkaisi ihmissukua.
Kuitenkin jopa nuori tietämätön saa kantaa kuuluisuuden tuomia painoja.
Nuori kertoo sellaista, mitä aikuinen jättäisi kertomatta.
Nuorta lesboa vampyroi iso joukko kolleja, joilla on vaikea tausta, jotka itse eivät tulee kaapista.
Tässä suhteessa nuori lesbo on sittenkin kunnioitettu rohkeudestaan.
Muu esimerkki köyhän kanssa, että mitä oikeasti kuuluisuus maksaisi?
Ovatko suurin ihmisenemmistö köyhiä tai keskiluokkaa?
Taiteilija ei ole rikas. Taiteeseen kuuluu henkilökohtaisuus muita aloja enemmän, ajattelen.
Niin taiteilijan taakka on köyhyyden lisäksi henkilökohtaisen työn jäljen tuomaa agonia yleisön taholta.
Kysymys:
Mitä mieltä uuden Aquarius ajan mahdollisuudesta puhua asiat auki milloin tahtoo? Siis avoimuudesta, joka voi saavuttaa jokaisen.
Mitä mieltä olet taiteilijan avoimuudesta sen työkuvan perusteella?