"Stalin korosti, että työväenluokan kohtalot ovat kansallisuuksista riippumatta yhteisiä. Hän kehotti suomalaisia sosialisteja tekemään vallankumouksen, jolle hän lupasi kaiken tuen."
""Neuvosto-Venäjän uuden hallituksen lähettäminä puoluekokoukseen osallistuivat Josef Stalin ja Aleksandra Kollontai. Pietarinsuomalainen bolševikki Jukka Rahja toimi tulkkina. Stalin osallistui muun muassa SDP:n puoluetoimikunnan kokoukseen 25.11.1917. "
"""Sosiaalidemokraatit joutuivat pohtimaan marraskuun lopun puoluekokouksessaan, viekö työväestön asemaa parhaiten eteenpäin eduskuntatyö vai kumouksellinen toiminta. Puolue jätti molemmat toimintalinjat avoimiksi. Neuvosto-Venäjän tervehdyksen kokoukseen toi kansallisuusasiain kansankomissaari Josef Stalin, joka rohkaisi suomalaisia tovereita vallankumoukseen."
Ja aseellinen punakapina tuli, turhaan tappoivat suomalaisia kansalaisia, hävittyään pakenivat Neuvosto-Venäjälle. Sielläkin sitten tapettiin lisää, näitä jotka olisi halunneet palata kotikonnuilleen. Myös suomesta paenneet punainen johto koki kovia, heitäkin tapettiin.
Se oli vain yhtä tappamista SDP aloittama veljessota, aseellinen kapina.
Tammikuussa 27 päivänä 1918 alkoi punaisten hyökkäys kun olivat saaneet
Neuvosto-Venäjälta juna lasteittain aseita. Näitä ei edelleenkään kerrota oikein SDP piireissä, vappupuheetkin kierosti käänneltyjä. SDP:llä edelleen läheiset henkiset suhteet Putinin tyyliseen Venäjään.

Vastaukset 2
Vanhimmat
SDP johto joka pakeni Neuvosto-Venäjälle, perusti siellä Suomen kommunistisenpuolueen 1918. Että sen kautta uusi vallankumous..
Että niin hohdokas alku silläkin puolueella, jota jatkaa vasemmistoliitto.
SKDL ja kommusnistit erkani aikanaan erisuuntiin puolueina, ainakin vähän.
Vaikka kommunistit vähentyneet, henki yhä elää isänmaan vastustamisena.
Kai olette huomanneett mitä demarit laulavat vappuisin......