Matujen kotoutus, epäonnistuttiin pahasti

työvoimapula Helsingissä. Asunnot olisi valmiiksi, Sipilä Orpo esiintyivät mielellään lääkäreiden, inssien, ym. koulutettujen seurassa, tilastoja piiloitellaan em. työurista. Monenlaista ammattilaista oli, on joukossa, kenen etu on että he eivät kohtaa. Nykyhallitus kyykyttää työtöntä suomalaista, aktiivileikkurilla, tilastoja matujen aktivoinnista ei ole, 3miljaria jo mennyt, miksi salailua, rahaa tuntuu olevan.
11150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pakolaisilla tienataan joka vuosi miljardeja veronmaksajien rahoja on niin paljon keinoja miten niillä voi rahastaa.

Äänestä
  • Kaksi avointa piikkiä valtion velkarahalle,
    Tuulivoima ja
    Pakolaisbisnes.
    Osansa saavat toki ihmissalakuljettajat.

    Äänestä

Suomalaisista löytyi lukuja, kukaan ei ole kertonut mamujen vastaavia aktiivin onnistumisista.

Äänestä

Työvoimapulaan ei saa suomen nousujohtoinen käyrä lerpahtaa. Arviolta n.35 000 saapui maahamme, osa työllistyi, siispä uudelleen 35 000 matua maahamme niin saadaan työvoima pula aisoihin. Helsinki muutenkin loistava paikka heille, on verkostoa. Itse tosin asun noin 400kilometrin päässä, joten ei ole ihan eksaktia tietoa tämän hetken tarpeesta, toki määriä matujen saapumiseen voidaan lisätä H:kin alueelle.

Äänestä
  • Mistähän johtuu että juuri helsingissä on vähiten nuorilla toisenasteen koulutusta?

    Äänestä

Käytiinkö pakolaisten lompakolla. Vastuu ministeri Lindström vastaa, ........nythän on niin, että omakin pesti on katkolla joten samassa veneessä ollaan, itselläni on tervavene ja mökillä , odottelee tervausta, siis mikä olikaan kysymys.......

Äänestä

Hallituksen maahanmuutto-ohjelman laatija Halla-aho pakeni Brysseliin, ei halua kantaa vastuuta tekemisistään.

Äänestä
  • Mistä tiedät vai valehteletko taas?

    Äänestä

eu tulija on saaneet vääräätietoa ovat lähteneet matkaan unelmienperää.
siell' on tapananaisettäyttääpirtin ukkojenpitåis elättää einäy kiinnostavan.
tänne tultua huomaavat maailma on kylmä

niille pitää kertoa että teitä on tullut eu liian paljon ei voi kaikkea ottaa vastaan
palata pitää takasin.


jotkajää valtin pitää heti opettaa kieli ja työ.
vaikka mitä vastikkeeksi vuokrasta ja ruuasta se riittää.

kaikille ei voi ostaa mersua.

Äänestä

No sehän oli Bakdarissa ihan ykkösuutinen,, suomen pääministeri on ihan kiimoissaan saada maahanmuuttajia, lupas jopa talonsa?????
Moni suomalainen asunnoton kusisi hunajaa lämpimästä asuintilasta,, mutta ei lämpene juhapoika OMANMAAN kansalaiselle.
Ulkokullattu "uskovainen",
Nämä lestat ovat kauheipia myyjiä , ikkunoita, ovia, kattoja, .
Meitäkin yksi myyjä suorastaan painosti ostamaan, no teimme kaupat, yön tutkin netistä asiat ,aamulla peruin kaupat.
Mutta joku vanha mummo tai vaari ei osaa tehdä sitä.

Äänestä

Miksi näitä matuja ei saada töihin tai työharjoitteluun, vaan hengailevat keskikaupungilla ja ostoskeskuksissa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tilastoja.kiitos kirjoitti:

työvoimapula Helsingissä. Asunnot olisi valmiiksi, Sipilä Orpo esiintyivät mielellään lääkäreiden, inssien, ym. koulutettujen seurassa, tilastoja piiloitellaan em. työurista. Monenlaista ammattilaista oli, on joukossa, kenen etu on että he eivät kohtaa. Nykyhallitus kyykyttää työtöntä suomalaista, aktiivileikkurilla, tilastoja matujen aktivoinnista ei ole, 3miljaria jo mennyt, miksi salailua, rahaa tuntuu olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu