vähennysoikeus pois ay-maksuista!

Nyt kun kunnat painiskelevat nousevien menojen ja taantuvien tulojen kanssa niin minulla olisi hyvä ratkaisu ongelmaan. Poistetaan liittojen jäsenmaksuista ja vaikka työnttömyyskassojen maksuista veronvähennysoikeus. Tällä laajennetaan kuntien veropohjaa ja verotulot nousevat merkittävästi. Jokaisen kuntalaisen etuhan on, että kunnalla on varaa järjestää peruspalveluita asukkailleen. Kyllä itse ainakin voin hyvin luopua liiton "järjestämästä" pikkujouluristeilystä kun tiedän, että nekin rahat on ohjattu terveydenhoitoon ja perusopetukseen. Ei liitoille mitään hätää ole kunhan tarkastavat jäsenmaksujaan ja järkeistävät toimintaansa. Järjestäytymisaste tietysti pienenee, mutta tämän jälkeen myös liittoon kuulumattomat voivat hyvin työpaikalla ja ainahan työttömyyskassa on hyvä vaihtoehto vaikka senkään jäsenmaksua ei voida vähentää verotuksessa. Muutos johtaisi myös siihen, että puolueet olisivat samalla viivalla lähdettäessä vaaleihin, eikä ammattiliittojen mahtikäskyillä enää tuettaisi vasemmistopuolueita.
6238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja nekin verotulot jonnekkin urheilun ja kulttuurin pohjattomaan pussiin, älä viitti.

Äänestä

Aina te porvarit ootte työntämässä käsiänne duunarin taskuun. Itseltänne olette lähes kaiken veronmaksun jo meille siirtäneet. Antakaahan joskus edes vähän omistanne tämän yhteiskunnan ylläpitoon!

Äänestä
  • Ehei! Pyytäminen ei kuule auta. Porvarit uskovat itseensä siinä, että he pystyvät käyttämään yhteiskuntaa hyväkseen taloudellisesti. He ovat itse asiassa ylpeitä siitä, että he pystyvät narraamaan toisilta pois. He tulevat niin aina myös tekemään, josta syystä heitä opportuneiksi myös kutsutaan. Älä sinä lypsylehmä ole niin tyypillinen suomalainen, joka nöyristelee alistajaansa sinisilmäisellä lojaalisuudella, ja pyydä häneltä oikeutta. Ei opportunisteillä ole itse asiassa mitään syytä toimia sosiaalisesti korrektilla tavalla. He pärjäävät mainiosti kapitalistisestikin. Kapitalistien ylivalta loppuu ainoastaan uskottavalla painostuksella.

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa2 kirjoitti:

    Ehei! Pyytäminen ei kuule auta. Porvarit uskovat itseensä siinä, että he pystyvät käyttämään yhteiskuntaa hyväkseen taloudellisesti. He ovat itse asiassa ylpeitä siitä, että he pystyvät narraamaan toisilta pois. He tulevat niin aina myös tekemään, josta syystä heitä opportuneiksi myös kutsutaan. Älä sinä lypsylehmä ole niin tyypillinen suomalainen, joka nöyristelee alistajaansa sinisilmäisellä lojaalisuudella, ja pyydä häneltä oikeutta. Ei opportunisteillä ole itse asiassa mitään syytä toimia sosiaalisesti korrektilla tavalla. He pärjäävät mainiosti kapitalistisestikin. Kapitalistien ylivalta loppuu ainoastaan uskottavalla painostuksella.

    Jos meitä porvareita ja muita työnantajia ei olisi, niin omaa paskaanne nälkään söisitte tällä hetkellä.
    Mailma on pullollaan työntekijöitä, mutta työnantajista on se suurin pula.

    Äänestä

  • PoroPorvari kirjoitti:

    Jos meitä porvareita ja muita työnantajia ei olisi, niin omaa paskaanne nälkään söisitte tällä hetkellä.
    Mailma on pullollaan työntekijöitä, mutta työnantajista on se suurin pula.

    Tämähän on suorastaan sarkastinen kopio jostakin draamasarjasta, jossa kuvataan yhteiskunnallista diktatuuria. Poroporvari puhuu kuin totalitäärinen diktaattori, joka retoriikassaan vihjaa, että toisten alistuneisuus on normaalia ja luonnollista, sitä kautta, että me tarvitsisimme porvarien valtaa. Sehän on valhe, että kapitalistit antaisivat kaikille tarpeeksi siitä hallitsemastaan vauraudesta, jota heillä ei ole oikeus jakaa.

    Suomessa sinuakaan olla yrittämättä. Voisit auttaa kanssaeläjiäsi ja työttömiä siten että pistät yrityksen pystyyn, palkkaat ihmisiä töihin ja sitten kun olet tehnyt tarpeeksi rahaa niin laajennat yritystäsi ja samalla palkkaat lisää työntekijöitä. Tämä on se ainoa malli mikä on testattu ja toimii ihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisessä.
    Herää nyt ihmeessä siitä ruususen unestasi. Kommunismi ei ole toiminut eikä tule toimimaan koskaan. Se on raaka-aineita tuhlaileva ja yhteiskuntaa rappeuttava ideologia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

järkeä liittojen toimintaan kirjoitti:

Nyt kun kunnat painiskelevat nousevien menojen ja taantuvien tulojen kanssa niin minulla olisi hyvä ratkaisu ongelmaan. Poistetaan liittojen jäsenmaksuista ja vaikka työnttömyyskassojen maksuista veronvähennysoikeus. Tällä laajennetaan kuntien veropohjaa ja verotulot nousevat merkittävästi. Jokaisen kuntalaisen etuhan on, että kunnalla on varaa järjestää peruspalveluita asukkailleen. Kyllä itse ainakin voin hyvin luopua liiton "järjestämästä" pikkujouluristeilystä kun tiedän, että nekin rahat on ohjattu terveydenhoitoon ja perusopetukseen. Ei liitoille mitään hätää ole kunhan tarkastavat jäsenmaksujaan ja järkeistävät toimintaansa. Järjestäytymisaste tietysti pienenee, mutta tämän jälkeen myös liittoon kuulumattomat voivat hyvin työpaikalla ja ainahan työttömyyskassa on hyvä vaihtoehto vaikka senkään jäsenmaksua ei voida vähentää verotuksessa. Muutos johtaisi myös siihen, että puolueet olisivat samalla viivalla lähdettäessä vaaleihin, eikä ammattiliittojen mahtikäskyillä enää tuettaisi vasemmistopuolueita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu