Helsingi Sanomat kirjoitti, että Lindeman nimi estää pääsyn työhaastatteluun.
Asiaa ei voi uskoa todeksi ja lienee tyypillinen HS:n valeuutinen.
Mikäli Lindeman asuu Myllypurossa ja puhuu vain suomea ongelma voi olla todellinen.
Lindemanin kannatta pakata tavaransa ja muuttaa Ahvenenmaalle, tai Svenskfinlandiin, siellä sillä nimellä saa hyvin työhaastatteluja Ahvenanmaalla on hyvin vähän työttömiä.
Romanien on lopetettava valitus ja ryhdyttävä toimenpiteisiin. Ensimmäiseksi on hankkiuduttava ruotsin kielen kurssille ttai pariksi vuodeksi Ruotsiin. On integroiduttava vähemmistöön, kuten tataarit ja juutalaiset. Heillä ei ole työttömyysongelmia.
Romanien kannattaa laittaa lapsensa ruotsinkieliseen päivähoitoon ja siitä ruotsin kieliseen kouluun. Muutto oikeaan paikkaan auttaa asiaa. Ahvenanmaa, Raasepori tai Österbotten osoitteeksi. Hätätapauksessa Porvoo, Sipoo tai Loviisakin käy.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Eikös demareissa ole joku Lindeman.
Onhan se tietysti ikävää, että demarit leimataan tällä tavalla ulos työmarkkinoilta, mutta toisaalta ymmärrän, jos demareille kelpaa terroristi jäseneksi, niin miksei sitten demarityöntekijälle vaikka vierailijaksi ydinvoimalaan.
No ensimmäinen ratkaisu on luopua juhla asuista ja puketua työn vaatimiin vaatteisiin. Että silleen.
Mihis alennustuotteet sitten jemmataan? Nythän he ovat työn vaatimissa
asuissa.
Naiset tarvitsevat ison mekon kaupassakäyntiä varten. He säästävät muovikasseissa.
Nimeksi vaikka Wahlroos tai Rehn niin alkaa hommia pukkaamaan, eikä
meinaan paljon muu rasita kuin syöminen ja juominen.
Tunsin kerran erään tytön jonka nimi oli Hagert. He eivät ollee mustalaisia eikä heidän suvussaan ollut mustalaisia. Nimi oli taakka koko perheelle. Ihmiset kavahtivat aina kun kuulivat tuon nimen. Tyttö oli kylläkin korkeasti koulutettu ja pärjäsi hyvin elämässä samoin kuin koko suku.
Kehottakaa romaneita käymään Svenska Teatterissa luomassa kontakteja.
Mistähän tuo Hagert sukunimi on sitten alkujaan peräisin.
Romaneilla on ruotsalaiset sukunimet, koska heidät karkoitettiin Ruotsista Suomeen. Olisi hyvä, jos saisivat takaisin ruotsinkielen. Heidän pitäisi päästä ruotsin kieliseen kouluun, jotta työllistisivät helpommin.
Onpa laiska ja kammottava tuollainen Lindeman. Kannattaa muuttaa työn perässä Romaniaan.
Nimellä Lehmusmies pääsee ainakin kortistoon.