Alati laajeneva joukko kansalaisia pääsee tuostakin verosta eroon, koska pienituloisten määrä kasvaa.
YLE-vero poistuu pienituloisilta.
Hyvä.Sipilä
8106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Suomen suurituloinen pääministeri jemmaa varallisuutensa vakuutuskuoriin ja välttää näin verojen maksun.
Mihin Alexander "hallintarekisteri" Stubb on jemmattu? Ei ole siitä Sipilän hallituksen anteeksipyytelijävalehtelijaministeristä nykyään paljon kuultu.
Kuka tuollaisesta paskasta maksaisikaan.
Olipa naseva kommentti. Kannattaa siis hankkiutua köyhäksi, joka tosin onnistuu nykyään ihan omaa aktiviteettiakin, että välttyy tuolta verolta.
Millaisesta "paskasta"? Kerro, kun tiedät sen "paskaksi".
Ja siitä "paskaksi" luokittelemasta tuotannosta maksaa jokainen sen mukaan, paljonko verotettavaa tuloa on.
Tympiihän se maksu niitä loisia, jotka ennen jättivät televisiolupamaksun maksamatta. Ja lestadiolaisia.
Aika erikoinen ajatustapa. Mutta onhan se kohtuullista, ettei pienituloinen joudu tosiaan tuollaisesta paskasta kuin Yle maksamaan.
Itse vältyn maksamasta yle veroa ekan kerran tänä vuonna, muutin Ruotsiin. Ihan esikoisen tulevan elämänlaadun ja oman mielenterveyden vuoksi. Eikä tarvitse pelätä että olisin joskus takaisin tulossa tappelemaan vähistä rahoista kanssanne. Toki muutamalle suomalaiselle lupaan tarjota täällä työpaikan.