Naistenlehtiä lukeva epäkiinostava nainen

ökinzaöåä

kertoo tässä naistenlehdille muun muassa seuraavaa: Olen pohtinut useasti lopettavani lehtien tilauksen. Epäkiinostavana naisena minulla on aikaa syödä aamiainen yksinkertaisilla konsteilla kuten heräämällä riittävän aikaisin. Tiedän jopa tuhansien muidenkin perheiden kuin perheettömien toimivan itsenikaltaisesti, vuosiin mahtuu mahtava määrä tuttavuuksia vaikka toisin luulisivat. Mainoksessa näyttelijälle ovat laittaneet sanat suuhun jossa puhuu hassuja siitä kuinka vähäistä on aika kiireisillä syödä aamiaista muun muassa.

Naistelehtiä silloin kun naistenlehtien lukemiseen olen varannut itselleni aikaa , on havannointi yksi yhteen niin sanokseni käynyt ilmeiseseksi lehtien voittopuolinen kirjoittelu muun muassa liikuntaan, voimisteluun joka nykytodellisuudessa mielettään jumpaksi. Melkeinpä naistenlehtien juttujen perusteella ovat alkaneet houkuttelemaan ylipainoisia lukiokseen jotka pahasti ja vaaralisen ylipainoisina kertovat heillä olevan oikeus pahasti ylipainoisuuteensa sekä vaatetuksellaan ilmentävät omanlaista rohkeutta.

Toivottavasti lukijoille ei tule pahamieli siitä että epäkiinostavana naisena eläminen ei millään tavalla muun muassa haittaa minua vaikka en ole edes ylipainoinenkaan. Lähinnä esimerkiksi käy kiinostavuuteni, yksikään virpoja ei ole kiinostunut minun eikä kenenkään rahalisesta panoksesta, ajankäytöstä kuin muustakaan vaan ainoastaan siitä mitä virpomispalkaksi saavat siis ainoastaan niin sanotusta mitä minäminäminä ja minulle minulle saavat itselleen. En aukaise kenellekkään vieraalle, lähelläni on ihmisiä jotka eivät ole vieraita joihin voin käyttää ensin hyväntahtoisuutta ja jos budjetinni sallii sitten tulevat vieraat. Nykytodellisuudessa.

Alkaisiko naistenlehdissä riittämään juttujen kirjoittaminen himoliikkujista joiden jokaisen on oltava " ihanan aktiivinen " Älylisesti helppoa juttuja kirjoittavilta kun ei tarvitse ajattelemalla ajatella vaan pitätyy vain liikunta-aiheissaan sekä mainostaa omanlaistaan rohkeutta jonka suon heille. Eräs kulumneja kirjoittava nainen kirjoitan nainen kun en tiedä pitääkö häntä sanoa esimerkiksi henkilöksi ja ihmiseksi kun henkilökin on universaalista niin tuskin henkilöksi nimittämistä haluaa. No, kirjoitti muun muassa ihmisten tarpeesta diaksonoida omissa kuvitelmissaan milloin ketäkin sosiaalisessa ympäristössä, tiedän kun lehdistä luen. Helpotan heidän kaikkien psykologista profilia toisille määrittelevää kun itse kerron olevani Epäkiinostavanainen ilman oireita koti-ihmisenä missä milloinkin maailmalla.

1

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yiokinza

      Itsesäätelyni johdosta tarkennan puuttuvia oireita epäkiinostavana naisena , oireita joita itselläni luulottelevat olevan esimrkiksi, yksinäisyys,masennus, katkeruus, kateelisuus ja mitä kaikkea sitten keksivätkään kun tieto ei ole saavuttanut tietdon ajattelemisella muun muassa.

      Epäkiinostavat eivät hae likkauksia, peukutuksia, julkisuutta esimerkkinä muuten olisin vesipuukissa kuin kertomassa mielipiteitäni julkisuuteen " koko suomen kansan " kuultavaksi. Itseltäni juuri tällä hetkellä vaatii nöyryyttä kertoa kuinka jo nuorenanaisena työskennellessäni miesvaltaisella allalla jossa puhuivat tuhmia ja rumasti monesti lopettivat kun olin siirtynyt kassan ja asiakaspalvelun puolelle. Minulle kertoi korkeastikoulutetut miesten kunnioittavan minua. Ällistyin koska en ollut tehnyt kuin käyttätynyt muuten kuin tavalisesti. Tavallisuudedella esimekiksi. käytökseeni ei kuulu flirttailu, remseä rehvakkuus eikä osalistua yhteisöön kuuluakseni ala-arvoisiin niin sanottuihin naisten ala-pää juttuihin / keskuteluhin.....

      Muutaman kerran työuraani on ollut mievoittoisaa jopa eräässä suuressa konsernissa miehet oli naisiakin pyysivät luottamusmieheksi siis luottamusnaiseksi. En ottanut tuota arvostusta ja kunniaa mutta olen päässyt pitkälle ilman että olisin hakenut avruudessa peukutuksia ja likkauksia. En myöskään ole siivosihmisiä vaikka kerron kuinka oman kodin siivous ja järjestely, somistaminen on minun normaalia toimintaa kaikkineen. Epäkiinostavuuteeni sikäli kiinostaa kaikkia jotka haluisivat etenkin vieraat ilmaista vapaaehtoistyötä, siis kiinostus pohjautuu taas minulleminulleminullle ja mitä minäminäminä saan. kiinostuvuuteni olisi mahtavan mediaseksikästä kun kirjoittaisin rumasti tuhmia sekä esiityisi valefroviloimalla sekä valovoimaisuutta lisätessäni keksin itsestäni mediaseksikästä kirjoitettavaa.....

      Esimerkkinä itsesäätelystä, en pitäytynyt jatkamasta naistenlehtien tilaamista mutta harkitsen vaihtavani jos jutut ei muutu. Ihmisten ruokatottumuksista kuin muistakin ihmepillereistä, ylipainoisuudesta kuin heidän itse määritelmästään rohkeudesta muun muassa lukijat saaneet riittävästi luettavaa / katsottavaa. Rohkeutta on monenlaista kuin käytöstäkin, oleelista on se sivistyksen tasonsa jolla määrittelevät rohkeutensa sekä käyttätymisensä. Lääkärit ovat erimieltä monienkin rohkeudesta jotka ylikorostuvat ylipainoisia lukijoita houkuttelemalla lehtien palstoille alastoman rohkeina. hej då

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe