Vaihteet ratikkareitin joka kadunkulmaan

Laitetaan vaihde ratikkareitin jokaiseen kadunkulmaan, jottei tarvitse miettiä myöhemmin mistä saa parhaiten koukattua sivulenkille.

Vaihteiden asentaminen on päättäjien mukaan rakennusvaiheessa halpaa, myöhemmin kallista. Miksi siis turhaan nyt nirsoilisimme?

Varmuuden vuoksi voisitte asentaa vaihteen myös Kangasalan keskustan liikenneympyrään ja Pirkkalan jalankulkija-patsaan viereen, ettei myöhemmin tule ylimääräisiä kustannuksia.
5130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ehkä niitä vaihteita ei ihan jokaiseen kadunkulmaan kannata laittaa, mutta siihen Kalevan Prisman risteykseen voisi laittaa. Siitä rata jatkuisi Kaukajärvelle.

Äänestä
  • Olkahiseen kanssa, josta ratikkalinja kaartaisi tänne Teiskoon.

    Äänestä

Vaihteet jotka eivät johda mihinkään ovat hengenvaarallisia. Ratikkakuski saattaa epähuomiossa ohjata vaunun kiskottomalle osuudelle, jolloin seurauksena on ratikan suistuminen. Pahimmassa tapauksessa alle murskaantuu kymmeniä muita tielläliikkujia. Kaikkein pahimmassa skenaariossa ratikka törmää rakennukseen, joka sortuu tappaen satoja viattomia.

Pelkkä kipakka mutka saattaa tappaa ratikan välittömässä läheisyydessä olevia henkilöitä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_raitiovaunuonnettomuus

Äänestä
  • Pelkään, että ratikka suistuu tunneliin ja räjähtää. Kuolonuhreja tulee olemaan kymmeniä tuhansia.

    Äänestä

Lielahteen kaksi vaihdetta. Ainaski

Äänestä

Kommentoi aloitusta


topakkatäti kirjoitti:

Laitetaan vaihde ratikkareitin jokaiseen kadunkulmaan, jottei tarvitse miettiä myöhemmin mistä saa parhaiten koukattua sivulenkille.

Vaihteiden asentaminen on päättäjien mukaan rakennusvaiheessa halpaa, myöhemmin kallista. Miksi siis turhaan nyt nirsoilisimme?

Varmuuden vuoksi voisitte asentaa vaihteen myös Kangasalan keskustan liikenneympyrään ja Pirkkalan jalankulkija-patsaan viereen, ettei myöhemmin tule ylimääräisiä kustannuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu