"Väkiluku kasvaa, seurakuntien jäsenmäärä ei"

Iidanen-

"Evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntiin kuuluu yhä pienempi osuus Turun ja Kaarinan asukkaista. Kirkkoon kuului viime vuoden lopussa 65,1 prosenttia turkulaisista ja kaarinalaisista. Turussa osuus oli 64,1 prosenttia, Kaarinassa 70,8 prosenttia.

Kun Turun ja Kaarinan väkiluku on tasaisessa kasvussa, seurakuntien jäsenmäärä on tasaisessa laskussa. Osuus on laskenut tasaisesti vuosittain. Vuonna 2003 osuus oli vielä 80 prosenttia kaikista asukkaista eli 14 vuodessa on kadonnut 15 prosenttiyksikköä. Jos tahti jatkuu samana, jäsenmäärä putoaa alle puolen 2030-luvun alussa.

Seurakuntayhtymässä eniten huolta herättää kasteiden vähyys. Turussa ja Kaarinassa syntyneistä lapsista kastettiin vuonna 2016 enää 59,1 prosenttia. Turussa osuus putosi 56,9 prosenttiin. Kuolleista 80,4 prosenttia kuului kirkkoon. Vielä vuonna 2001 kasteen sai 80,1 prosenttia Turussa ja Kaarinassa syntyneistä.

Kirkollisen vihkimisen sai viime vuonna 56,7 prosenttia turkulaisista ja kaarinalaisista avioliittoon menneistä. Osuus on laskussa, mutta vain lievästi. Avioeroja oli 340 eli vähemmän kuin kertaakaan 2000-luvulla.

Rippikoulun asema sen sijaan on säilynyt vahvana. 15-vuotiaista rippikouluun osallistui viime vuonna Turussa ja Kaarinassa 77,62 prosenttia. Kirkkoon kuuluvista 15-vuotiaista rippikouluun osallistui peräti 96,38 prosenttia.

Kirkosta erosi viime vuonna 3 174 turkulaista ja kaarinalaista. Kirkko liittyi puolestaan 776 uutta seurakuntalaista. Erotus, 2 398, oli suurempi kuin vuosiin.

Seurakuntayhtymän seurakunnista suurin on Maaria, johon kuuluu 27 623 turkulaista. Sen jäsenmäärä myös supistui eniten viime vuonna, 528:lla. Plussalle ylsi vain Åbo svenska församling. Se kasvatti jäsenmääräänsä kahdeksalla.

Lasse Virtanen"
Lähde: http://www.aamuset.fi/uutiset/3900298/Vakiluku kasvaa seurakuntien jasenmaara ei

3

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Kirkollisen vihkimisen sai viime vuonna 56,7 prosenttia turkulaisista ja kaarinalaisista avioliittoon menneistä."

      Mahtanen epäillä. Eikö liene 56,7 prosenttia kirkkoon kuuluvista turkulaisista ja kaarinalaisista.

    • yiuor

      Toisessa jutussa puhuttiin, että 70%:n jäsenosuuden alitus olisi se kohta jossa ns. kamelin selkä taittuu, ei ole enää painetta kuulua kirkkoon, kun muutkin kuuluvat. Eli 30%: n osuus kirkkoon kuulumattomissa "antaa luvan" olla kuulumatta kirkkoon, sitä ei enää tarvitse selitellä, pelätä muiden reaktioita.

      Toinen tällainen rajapyykki, josta kuulin, olisi 750 000 asukkaan keskittymä. On kuulemma tultu sellaiseen päätelmään, että kun kaupunki tai kaupunkiseutu saavuttaa tuon asukasmäärän, niin se ikään kuin automaattisesti nopeutta kaikenlaista kehitystä ja innovaatioita.

      Voisi kai verrata vaikkapa piilaaksoon. Epäilemättä tällainen it-alan keskittymä nopeuttaa kehitystä, verrattuna siihen että siellä työskentelevät olisivat jakaantuneet tasaisesti ympäri USA:ta. Vuorovaikutus, ajatustenvaihto nopeuttaa kehitystä, lisää innovaatioita.

      Varmasti totta toinen puoli, mutta tarkan rajan vetäminen missä se raja kulkee lienee hakuammuntaa. Tuskin se toimii kuin padon mustuminen yhdellä rysäyksellä.

    • hyvä-juttu

      Hyviä uutisia. Läpimädän kirkon markkinaosuus laskee kaikissa suurissa kunnissa vauhdilla, pienemmät tulevat hissukseen perässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe