En ole mistään löytänyt todellisia lukemia suomalaisten divisioonien uskottavimmista määrävahvuuksista jatkosodassa. Joillakin sivustoilla esitetään divisioonaan kuuluneiden rykmenttien määrävahvuudeksi 3 616 miestä. Mutta samassa yhteydessä mainitaan että nimellisesti esim jv komppanioissa olisi ollut jopa 4 joukkuetta mutta käytännössä näin hyvin harvoin oli. Jos siis joukkueita oli vain 3 niin pataljoonatasolla määrävahvuus laski noin 120 miehellä jolloin divisioonan määrävahvuus laski yli tuhannella miehellä.
Vuosina 1942-44 divisioonien yksi rykmentti supistyi yhdeksi erilliseksi pataljoonaksi, kevyt osasto poistui jolloin vahvuus laski tätäkin kautta jälleen yli 2 500 miehellä. Mitkä olivat siis divisioonien ja rykmenttien todelliset uskottavat määrävahvuudet? Entä nelipataljoonaisten prikaatien vuonna 1944? Eräät lähteet mainitsevat että prikaatiin kuului todellisuudessa vain noin 5 300 miestä eikä suinkaan 7 000:a.
Vuosina 1942-44 divisioonien yksi rykmentti supistyi yhdeksi erilliseksi pataljoonaksi, kevyt osasto poistui jolloin vahvuus laski tätäkin kautta jälleen yli 2 500 miehellä. Mitkä olivat siis divisioonien ja rykmenttien todelliset uskottavat määrävahvuudet? Entä nelipataljoonaisten prikaatien vuonna 1944? Eräät lähteet mainitsevat että prikaatiin kuului todellisuudessa vain noin 5 300 miestä eikä suinkaan 7 000:a.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vähän yli 14 000 miestä.
Kesän 1944 osalta uskottavampaa on käsitellä suomalaista divisioonaan keskimäärin noin 11 000 sotilaan osastona ennenkuin huomattavat tappiot alkoivat syödä sen vahvuuksia jonnekin 6 000 - 7 000. Viikko kovaa taistelua ja taistelutappiot sekä sairastumiset sekä karkuruus laskivat taisteluosastojen vahvuuden alle puoleen. Eikä ne täydennystenkään jälkeen siitä nousseet ylemmäksi ennenkuin alkoi asemasotavaihe. Sama koski vihollista. Puheet siitä että Ihantalassa olisi ollut kesäkuun kolmannella viikolla 150 000 neuvostoliittolaista sotilasta on täyttä puppua.
Näissä ratkaisevissa taisteluissa 10 suomalaisdivisioonassa ei ole ollut 110 000 sotilasta vaan tuskin enempää kuin 70 000. Siinä vaiheessa ratkaisi se miten huolto onnistui sotiville osapuolilla syöttämään tykistön ja heitinten ammuksia. Siinä ei heiveröisellä jalkaväellä ollut enää ratkaisevaa asemaa puolin eikä toisin.
Maasodan luonteeseen kuuluu se että ylivoimainen etenevä armeija edetessään joutuu kestämättömään huolto-ongelmien kenttään ja niinpä hyökkäys hyytyy lähes itsestään.
Trostskilla oli 40 000 polsua divisoonassa.
Divisioonan määrävahvuus vuonna 1941 muotoutui parantuneen materiaalitilanteen, ei niinkään talvisodassa saatujen kokemuksien mukaiseksi. Sodan aikana divisioonan kokoonpanoon tehtiin useita muutoksia, jotka osin jopa merkittävästi heikensivät divisioonan taistelukykyä.
Artikkelissa esitellään suomalaisen divisioonan kokoonpano vuosina 1941 ja 1944.
Vuoden 1941 divisioonan määrävahvuudet
Kalusto
Henkilöstöä: 16 348
Kenttätykkejä: 48 (76–152 mm)
Panssarintorjuntatykkejä: 24 (37–45 mm)
Panssarintorjuntakiväärejä: 102 (8–20 mm)
Ilmatorjuntatykkejä: 6 (20 mm)...
13+varusmiehistä+koottua+rykmenttiä+pääsivät+lähelle+rykmentin+vahvuuksia+vuonna+1941+mutta+muiden+osalta+vajaavuudet+olivat+suuria.+Miettikääpä+sitä+että+94%+tappioista+kohdistui+rykmentteihin,+jv-+ja+jääkäripataljooniin,+pioneereihin,+tykkikomppanioihin+ja+muihin+taistelijoihin+jotka+kuitenkin+muodostivat+kaikista+armeijan+sotilaista+lopulta+vain+35-40%.+
Panssaridivisioonan määrävahvuudeksi on ilmoitettu 9 345. Mutta tuskin siinä on milloinkaan luppoaikanakaan ollut 9 000 miestä. Veikkaan että heinäkuun alussa 1944 panssaridivisioonan vahvuus on ollut reilusti alle 7 000 ja yhä suurempi osa on ollut muita kuin taistelijoita.
Käytännössä panssaridivisioonan vahvuus oli kesällä 1944: 5 T-34 tai KV-1 panssaria sekä 23 StuG III rynnäkkötykkiä eli 28 modernia hyökkäysvaunua. Sen voima lepäsi viime kädessä liikkuvamman tykistön ja 4 jääkäripataljoonan varassa. Näihin joukkoihin kuului siis vain 4 400 taistelijaa. Toisaalta myös puna-armeijan panssariprikaatin miesvahvuus oli komeasta nimestään huolimatta vain noin 450 sotilasta eli taistelijamäärältään vastasi puna-armeijan jv-pataljoonaa tai 1/2 suomalaisesta jv-pataljoonasta. Puna-armeijan panssarirykmenttiin kuului vain hieman yli sata sotilasta. Jotkut höppänät ovat laskeneet Suomessa nuo rykmentit yli tuhannen miehen ja prikaatit 3 000 miehen vahvuisina ikäänkuin kyse olisi jv-yksiköistä. Neuvostoliiton jv-divisioonien keskivahvuus oli vuonna 1944 noin 6 000. Kannaksella ja Laatokan pohjoispuolella taistelleissa monissa divisioonissa oli vain 5 000 sotilasta.
Kenttätykistörykmentin määrävahvuudeksi hevosvetoisessa Suomen armeijassa on mainittu 1 813 miestä, 36 tykkiä, 636 hevosta, 40 moottoriajoneuvoa ja 615 polkupyörää. Moottoroidun patteriston vahvuudeksi mainittu 512 miestä, 12 tykkiä, 79 moottoriajoneuvoa joista 53 on kuorma-autoja ja 12 traktoria.
Mutta eri hienosti puna-armeijan panssarijoukot valtasivat Viipurin lähes taistelutta ja juhlivat juhannusta viipurinlinnassa sirmakan soitolla. ;)
Mutta kuinkas kävikään Viipurin jälkeen? Bubin tiedot tyssäävät tuohon tapahtumaan. Sen tiedon (Viipurin menetys) hän aina kovin auliisti muistaa jakaa, aiheesta riippumatta :)
Siinähän kävi niin, että sen jälkeen Bubin selkärangattomat vätysukulaiset joukolla ja haarat levällään odottivat vapauttajia, vuosi tolkulla. "missä ihmeessä ne viipyvät" ihmetteli bubit.
No, ei ne tulleet tänne. Suomalaiset sotilaat, nuo tosimiehet (ei siis kukaan Bubin heimosta), olivat ne listineet kymmenissä tuhansissa tuonne nykyisten rajojen seutuville. Polttaneet tankit, pudottaneet koneet, tikanneet punabubit täyteen reikiä. Tuo kammottava tapahtuma on sellainen, joka vieläkin saa harvalukuiset nykybubit raivon valtaan. Ei tullut heistä mitään. Mikä loistava tilaisuus ryhtyä ilmiantajiksi, ym. lieroiksi meni ohi. Kiukuttaa vanhaa stallaria kovin, hurjasti riipii, eiks vaan jeh? :)
Oli hyvä ettei Viipurista alettu taistelemaan. Kaupunkihan olisi joka tapauksessa menetetty ja se olisi tuhoutunut. Rauhanteossa kaupungin tuhoutumisesta suomalaisille olisi langetettu lisälasku sotakorvauksiin. Sitäpaitsi ammattisotilaat ovat pitäneet VKT-linjan alkupistenä lännessä juuri Viipurin kaupungin ulkopuolista pohjoista aluetta. Viipurin kaupunki ei siten ole edes puolustettavissa. Suomalaiset puolustajat olisivat jääneet mottiin. Viipurin menettämisessä ei siten ollut mitään varsinaisesti traagista koska kaupunkia nyt vain ei kertakaikkiaan olisi voitu pitkään puolustaa.
Talvisodassa onnistui kahdella divisioonalla. Talvisodassa Viipurin kaupungin keskusta oli suomalaisjoukkojen hallussa taistelujen päättyessä 13.3.1940. Jatkosodassa suomalaisjoukot menettivät kaupungin 20.6.1944 heti vihollisen hyökkäyksen alkuvaiheessa.
Talvisodassa Viipuri kärsi tuhoja ja menetettiin joka tapauksessa. Kesällä 1944 kaupungin menettäminen saattoi olla eräs parhaimpia menetyksiä suomalaisilta pitkässä juoksussa. Ilman taisteluja Suomi luovutti myös Petroskoin, Käkisalmen, Sortavalan vuonna 1944. Viipurin tuhoutuminen kesällä 1944 olisi katkeroittanut Kremliä entisestään. Kaupungin luovuttaminen suosiolla saattoi hyvinkin edesauttaa Suomen tulevaisuutta rauhaa ajatellen.
"Suomalaisten divisioonien määrävahvuudet 1941-44? "
Muistaakseni Jatkosodan historia 4. on aika tarkat tiedot kaikkien divisioonien ja prikaatien vahvuuksista muutoksista sodan kuluessa. Samoin sieltä löytyy tiedot suunnitelmista divisioonien muuttamisesta prikaateiksi. Prikaatien luonnista luovuttiin, koska sen läpivieminen jopa rahanoloissa olisi vienyt n. 8 kk ja sotaoloissa uusi organisaatio olisi pitäyt harjoittaa kunnolla.
Vuosien 42 -43 aikana palautettiin n. 104000 vanhempien ikäluokkien miestä reserviin täyttämään teollisuuden ja maatalouden työvoima vajausta. Tämä aiheutti vakavaa divisioonien miesvahvuuden vajausta ja monissa niistä oli vain käytännössä kaksi rykmenttien ja nämäkin oli täydennetty reserviin lähtevien ja lakkautettavien rykmenttien miehistä. Tietysti näitä yksikköjä täydennettiin uusilla täydennysmiehillä mutta heillä ei ollut kunnollista taistelukokemusta ja varsinkaan liikuntasodasta.