Kansan sopeuttamista eri kulttuureihin

Maahanmuuttoon (harhaanjohtamistarkoituksessa käytetty termi) liittyy mm. aihe nimeltä 'sopeuttaminen'. Sopeuttaminen ei ole vain "maahanmuuttajan" sopeuttamista yhteiskuntaan, vaan myös yhteiskunnan sopeuttamista erilaiseen kulttuuriin, ihan kuin ulkomaalaisuus, tai erilainen ulkonäkö olisi suomalaisille se ongelma. Osoittaa paljon vähemmistöjä tukevien instanssien asennemaailmasta ja tietotasosta. Siksikin mainoksissa, artikkeleissa, uutisissa, videoissa, tarinoissa, elokuvissa jne. on aina oltava kiintiömamu. Kiintiömamu on oltava myös siksi, että paheksunta- ja vihakulttuurin edustus alkaa välittömästi öyhöttämään rasismista, valkoisesta ylivallasta, natsismista yms., mikäli jostain julkisesti näkyvästä asiasta puuttuu muun kulttuurin edustus. Tämä edustus TÄYTYY olla iholtaan tumma, edustaa mielellään islamia, lähi-itäläistä ja/tai afrikkalaista etnisyyttä. Olemme nähneet mainoksia, joissa tummaihoisen tai muslimin repliikissä tuodaan korostetusti esiin "me suomalaiset", vaikka kyseessä ei ole suomalaiset. Sopeutusta myös vääristellen ja valhein. Olemme myös nähneet paljon kommentteja, otsikoita yms. joissa sanotaan, että "Suomi kuuluu kaikille", "Suomi on kansainvälinen maa" jne. Tämä "me suomalaiset" on myös propagandahengessä kirjoitettua vastataistelua isänmaallisuudelle, joka vastustaa mm. maahantuloon liittyviä uhkia ja riskejä, kuten terrorismin uhka, kalleus, väkivallan lisääntyminen, yhteiskuntaan sopimattomat tavat ja asenteet jne.

Kyseessä ei siis ole populaation sisällä tapahtuvien luonnollisten muutosten vastustaminen, vaan nykyisen keinotekoisen, aggressiivisen, tuputtavan ja pakottavan "kansainvälistämis"ilmiön vastustaminen.

Hesari ei taaskaan petä tässä linjassa. Ko. uutisessa on, tottakai, tiettyä etnisyyttä edustava kiintiömamu. Ja perusteet tälle toiminnalle jo tiedämme. https://www.hs.fi/elama/art-2000005629014.html
11169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Totta. Eihän maahanmuuttajat ole suomalaisia tosiasiassa, vaan maahanmuttajia, somaleja ja muita.

Äänestä

Loistava kirjoitus, suurin osa suomalaisista allekirjoittaa kaiken tuon! Lisää tällaista täyttä asiaa! Kiitos!

Äänestä

Hieno ja oivaltava kirjoitus! Itsekkin tahdon taistella ainakin "sanan voimalla" tuota matu-mokutusta vastaan.

Äänestä
  • Kannattaa käyttää kaikkia keinoja.

    Äänestä

Kuvan voimaa, siedätyshoitoa Biltemalta.
Bilteman luettelo vuodelta 2017 (kesäluettelo, ilmestyi keväällä).
Vanhankin katalogin voi ladata suoraan omalle koneelle. Kun uusimman lataus alkaa, keskeyttää sen ja vaihtaa selaimen osoiteriville kohdan K139 -> K137. Sitten pitää Adobe readerissä vielä painaa pikkukuvaketta, joka on nuoli alas. Näin ainakin minun pc:llä.

Katseltava sivu on takakansi, joka ihannoi rotujen välisiä astutuksia. Huomatkaa auton takapenkki.

Nopeimmin ja helpommin kuvan saa täältäkin, kesti kyllä löytää se taas:
https://www.vastarinta.com/biltema-levittaa-monikulttuurisuuspropagandaa/

Googleen biltema mainos 2017

Oikotielläkin on ollut tv:ssä joku propagandamainos.
https://ylilauta.org/satunnainen/79787148

Äänestä

Suomeen kotouttaminen on vaikeaa, hidasta ja kallista. Takaisin omaan kulttuuriin kotiuttaminen on helppoa, nopeaa ja halpaa. Kumpaa kannatatte? Suomalaisuutta vaiko islamisaatiota?

Äänestä

Ajankohtainen edelleen. Jossain maissa suurin osa nuorista on jo aivopesty tuohon.
On todistettu, että kaikki kansat viihtyvät parhaiden omiensa seurassa.

Äänestä
  • Tuo on totta, siksipä on kansoja ja heimoja muodostunut eli ne jotka parhaiten ilman riitoja ja sotia selviävät. Suomeen on nyt tuotu sekasorto eli kulttuurirutto ja se tuhoaa tämän kansan. Tästä emme selviä, jollei saada omaa kulttuuriamme arvostavaa hallitusta ja presidenttiä.

    Äänestä

Ei islamistit tule kotiutumaan ,vaan valloittamaan maan rehellisiltä hyväuskoisilta hölmöiltä.
Musujen motto ;Alistunut,alistu Allahin tahtoon tai kuolet.Maa valloitetaan.Ei tässä ole
kulttuureista kysymys,vaan lopunajan peto on herätetty viimeiselle valloitusretkelleen ,jonka
olette ottaneet avosylin vastaa,tyhmyydessänne.Kolkko herätys tulevaisuudessa.

Äänestä

Loistava kirjoitus.

Äänestä

Kaikilla homoilu ja lesbojutuilla yritetään saada ihmiset oikeasti sekaisin ja sekaantumaan niihin sekä avioliitot päättymään avioeroihin, jotta suomalaiset eivät lisääntyisi. Sitten voivotellaan tekopyhänä miksi ei tule lapsia, mutta meilläpä on siihen ratkaisu: täytetään maa matuilla ja saadaan samalla oikein hyvät työntekijät, kun Suomessahan ei ole työttömiä yhtään ja jos on se on vain kantasuomalaisten työhaluttomuutta.

Kyllä nämä osaavat nämä manipulaation kaikki keinot nykyään. Lukekaa vain näitä valtamedioita niin huomaatte tuon kaavan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


en.aio.sopeutua kirjoitti:

Maahanmuuttoon (harhaanjohtamistarkoituksessa käytetty termi) liittyy mm. aihe nimeltä 'sopeuttaminen'. Sopeuttaminen ei ole vain "maahanmuuttajan" sopeuttamista yhteiskuntaan, vaan myös yhteiskunnan sopeuttamista erilaiseen kulttuuriin, ihan kuin ulkomaalaisuus, tai erilainen ulkonäkö olisi suomalaisille se ongelma. Osoittaa paljon vähemmistöjä tukevien instanssien asennemaailmasta ja tietotasosta. Siksikin mainoksissa, artikkeleissa, uutisissa, videoissa, tarinoissa, elokuvissa jne. on aina oltava kiintiömamu. Kiintiömamu on oltava myös siksi, että paheksunta- ja vihakulttuurin edustus alkaa välittömästi öyhöttämään rasismista, valkoisesta ylivallasta, natsismista yms., mikäli jostain julkisesti näkyvästä asiasta puuttuu muun kulttuurin edustus. Tämä edustus TÄYTYY olla iholtaan tumma, edustaa mielellään islamia, lähi-itäläistä ja/tai afrikkalaista etnisyyttä. Olemme nähneet mainoksia, joissa tummaihoisen tai muslimin repliikissä tuodaan korostetusti esiin "me suomalaiset", vaikka kyseessä ei ole suomalaiset. Sopeutusta myös vääristellen ja valhein. Olemme myös nähneet paljon kommentteja, otsikoita yms. joissa sanotaan, että "Suomi kuuluu kaikille", "Suomi on kansainvälinen maa" jne. Tämä "me suomalaiset" on myös propagandahengessä kirjoitettua vastataistelua isänmaallisuudelle, joka vastustaa mm. maahantuloon liittyviä uhkia ja riskejä, kuten terrorismin uhka, kalleus, väkivallan lisääntyminen, yhteiskuntaan sopimattomat tavat ja asenteet jne.

Kyseessä ei siis ole populaation sisällä tapahtuvien luonnollisten muutosten vastustaminen, vaan nykyisen keinotekoisen, aggressiivisen, tuputtavan ja pakottavan "kansainvälistämis"ilmiön vastustaminen.

Hesari ei taaskaan petä tässä linjassa. Ko. uutisessa on, tottakai, tiettyä etnisyyttä edustava kiintiömamu. Ja perusteet tälle toiminnalle jo tiedämme. https://www.hs.fi/elama/art-2000005629014.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu