Galaksi on laajentunut elektroni

Kyllä galaksit ovat ennemminkin laajenevia fotoneita.

Siis astetta isomman aineen kokoluokan fotoneita.

Näin näkyvä maailmankaikkeus olisi astetta isomman aineenkokoluokan valoa johon entropia myös vaikuttaa, aivan kuten entropia vaikuttaa laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden laajenevaan valoon.

Näkyvn maailmankaikkeuden historian alkuaikoina galaksien välillä liikkui vain niistä itsestään peräisin olevaa laajenevaa valoa

Nyt siellä liikkuu sadoista miljardeista galakseista peräisin olevaa valoa eli paljon enemmän tuon kokoluokan työntävää voimaa.

Sama asia on tapahtunut miljardeja vuosia vanhalle valolle.

Näin tähtiä ja galakseja kohti työntyy sellaista työntävää voimaa paljon enemmän kuin tähdistä ja galakseista työntyy pois päin.

Siis sellaista jota törmää näkyvän maailmankaikkeuden laajeneviin fotoneihin.

.

Galakseja on monta eri muotoa. Myös ei-lättänöitä. Hubble teleskoopilla on saatu kuvattua usean erimallin galakseja. Tunnetuin on kierteishaarainen galaksi, jollainen linnunrata on. Sen lisäksi on mm. ellipsin mallisia tai melkoisen epämääräisenmuotoisia.

( Linkki : https://en.wikipedia.org/wiki/Galaxy#/media/File:Hubble_sequence_photo.png )

Kuva atomista ja sen sisälle onnistuu kvanttimikroskoopilla. Sellaisia on ollut olemassa jonkinaikaa, tuo gizmodon juttu on vuodelta 2013.

( Linkki : https://en.wikipedia.org/wiki/Quantum_microscopy )

( Linkki : https://io9.gizmodo.com/the-first-image-ever-of-a-hydrogen-atoms-orbital-struc-509684901 )

Silmät näkee valon aallonpituudesta vain pienen osan spektristä, esim. infrapuna tai ultravioletti on jo kykyjen ulkopuolella ihmiselle, mutta joillekin eläimille nekin on näkyvää valoa, tästä syystä jotkin kasvit heijastavat esim. ultraviolettia, ne haluavat kommunikoida niin tietyille eläimille, joiden kanssa ne elävät jonkinsyvyisessä symbioosissa. Valo on sähkömagneettista säteilyä. Universumin ulkopuolelle ei nähdä millään sähkömagneettisen säteilyn aallonpituudella.

Lisäiksi, ajankulku on enemmän kokemus. Ihmisellekin, joskus aika lentää, jollain toisella hetkellä se matelee, vaikka ehkä toivoisi, että se juuri sillä hetkellä lentäisi. Kun ikää tulee lisää, kaikki mennyt aika tuntuu olleen lähellä ja ajan lentäneen, vaikka siellä on niitä matelukohtiakin. Samaan aikaan, kun jollakin on flow ja aika lentää, joku toinen kokee, että se matelee. Eli ei tuo kokemus ajankulusta ole universaalia ajan vaihtelua vaan yksilön kokemus. Se miten kärpänen kokee, en tiedä onko tutkittu, mutta aika sähäkästi ne yleensä reagoivat. Hermojen pituudessa on eroja, joka vaikuttaa, toisaalta hartiasta kärpäslätkän päähän on pitkä matka, joten normaalilla voimalla läpsäisy-yritys voi olla hidas verrattuna kärpäsen reaktiokykyyn. Ihminenkin voi toimia nopeasti, jos se on reaktio tai todella hyvin harjoiteltu toimenpide, verrattuna siihen, että ajatellusti ja harkiten joutuu tekemään.

Voi että te ootte sekaisin... Pistäkää jo se kossupullo jo pois.

Mitäs jos universumi olisikin valtava porsas ja meidän galaksi olisi yksi lättänä punasolu, joka kiertää porsaan aivoissa?

"Einstein puhui siitä miten nopeus vaikuttaa aikaan, mutta mitä hän ei maininnut on että koko myös vaikuttaa aikaan. Enimmät ihmiset tietävät tämän intuitiivisesti."

Einstein puhui kyllä melkoisesti ajasta (ja mahdollisesti onneksi, myös kirjoitti aiheesta). Hän mm. esitti ajan suhteellisuudesta että kun on hauskaa aika kulkee hyvin nopeasti. Hän käytti myös kärpästä esimerkkinä mm. popularisoidessaan suppeaa suhteellisuusteoriaa. (Ks. Liikkuvassa autossa lentävä kärpänen vs. taskulampun valo jne.) Tästä voimme päätellä, ettei Einsteinin mielestä niinkään koko, vaan hauskuus ratkaisi - ja että kärpäsellä on sitä hauskempaa mitä lyhyemmän aikaa se elää. Lämpimissä maissa kärpäsillä on keskimäärin huomattavasti hauskempaa kuin kylmissä ja esimerkiksi Sudanissa sikäläiset vielä hauskuuden arvon ymmärtäen ovat kehittäneet erinomaisen kärpästen tappometodin, johon kuuluu mm. molempien käsien yhteenvienti tasopinnalle asettuneen kärpäsen ympärille - aluksi tangentiaalisesti pintaa mukaillen ja sitten pinnan normaalin suuntaan, jolloin ilmoihin pyrkivä kärpänen ei karkaa (kuten aluksi mahdollisesti kuvittelee, vaan jää kuin jääkin käsien väliin niiden liikkeen suhteellisesta hitaudesta huolimatta. Tosi hauskaa! Hah.)

Minulla ei ole Einsteinin aivoja (joissa post mortem todettiin mm. 15 % keskimääräistä leveämpi matemaattis-fyysisistä ja avaruuden hahmottamisista vastuussa oleva alue yms.), eikä kahta kättä vapaana kärpästen hauskuudesta huolehtimaan. Seurattuani edellisten (myös kärpäs-) sukupolvien edesottamuksia olen silti kehittänyt lähes Sudanilaisille vertoja vetävän ja pohjoisiin oloihin soveltuvan metodin. Liikutan kättä hyvin hitaasti kohti tylsyyteen vajonnutta kärpästä ja valmistaudun antamaan sille luunapin. Kärpänen ei hoksaa hitaasti lähestyvää saastaista uloketta ja jos ehdin vapauttaa sormen liikkeeseen, se ei nopeista reaktioistaan huolimatta kerkiä karkuun hauskuudestaan. Koko hidastempoisen prosessin ajan voin edelleen pitää toisessa kädessä kirjaa, kahvimukia, sätkää, olutputelia jne. (Ymmärrän ellei Sudanilaisilla sellaisia ole, joten en suinkaan kritisoi heidän menetelmiään.)

"Tämä ei ole ihan tuulesta temmattu, vaan olen lukenut tutkimuksia siitä miten kärpäselle aika kuluu hitaammin suhteessa meihin. Siksi yleensä, mitä pienempi olento, sitä vähemmän aikaa se elää. Siksi maapallo ja tähdet elävät niin kauan."

Tuohon on poikkeus tai pari - kuten kaikkiin oikeisiin sääntöihin tuleekin olla. Suurimmat ja kirkkaimmat tähdet "elävät" vain mitättömän murto-osan siitä mitä niiden himmeämmät ja paljon pienemmät kolleegat. Tähän ilmiöön ON tieteellisiä selityksiä, mutta olemmehan filosofiapalstalla. Siksi esitän vain arveluni, että suurilla tähdillä on ihan helkutin hauskaa verrattuna pienempiin.
Elollisillakaan ei koko ole ihan ainut tie pitkäikäisyyteen. Esimerkiksi jäähait saattavat elää jopa 400 vuotta, mikä päihittää kirkkaasti niitä massiivisemmat valaat, maalla enimmäkseen elävät norsut ja jo ajat sitten kupsahtaneet suuret dinosaurukset ja sen semmoiset. Päättelen, että jäähailla on aivan käsittämättömän tylsää. Voih.

Toisaalta minun on vaikea pitää tylsyyttäkään minään ehdottomana pitkän elinajan odotteen ehtona ja hauskuutta lyhyen merkkinä. Onko leikkokukilla lopulta sen kivampaa kuin 7000-vuotiaiksi elävillä vihnemännyillä jne - ja miten minun pitäisi suhtautua suvuttomasti jakautumalla tai silmikoitumalla lisääntyviin käytännöllisesti katsoen "ikuisiin" elollisiin, joista monet ellei peräti useimmatkin ovat ensinnäkin pirun pikkuisia ja niillä on suhteellisesti ottaen kuitenkin luultavasti hiton hauskaa. Kenties silloin tulisi tarkastella koko yhteisön tai lajin tai peräti ryhmän massaa ja hauskuuden määrää? Näitä mietin erityisesti kun muistan toimivani pääasiallisesti vain mikrobien kasvualustana. Viruksista en sitten mene sanomaan edes ovatko ne elollisia vai koneita ja arkeista en (Raamatun ulkopuolella) ole lukenut tarpeeksi muodostaakseni mitään mielipidettä.