RAJAT KIINNI!

RajatKIINNIJO

9

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suvakitPÄÄKIINNI

      Kulkuneuvo ajautui jossain väkijoukkoon. Sillä oli seurauksia. Kellään ei ollut mitään tekemistä minkään kanssa. Missään. Ja kysymys oli sattuneessa yksittäistapauksesta. Aiemmin tapahtuneet yksittäiset tapaukset eivät kuulu samaan sarjaan.

      Tapauksessa todennäköisesti on kyse mielenterveysongelmaisen henkilön ajoneuvon karkauksesta, jossa kuljetettavana ollut sukupuoleltaan tuntematon kyyditty on joutunut ajoneuvonsa viemäksi.

      Kellään ei kuitenkaan ole aihetta pelkoon, vaikka joidenkin maiden jotkut poliittisesti merkittävät henkilöt saattavatkin olla shokissa ja mahdollisesti viestivät siitä julkisuudessa.

      RKK uutistoimituksen saaman tiedon mukaan tapahtuneen ennaltaehkäisyyn jatkossa on jo ehditty etsiä joitakin ratkaisuja siellä päin missä tapahtunut sattui tällä kertaa tapahtumaan.

      Harvinaisella tapauksella ei myöskään ole yheyttä t-sanaan eikä i-uskontoon. T-sana voidaan liittää vain rasistinatsiäärioikeistopopulisteihin, yksityisautoileviin valkoisiin lihaasyöviin heteromiehiin ja äärievankeeliseen kristinuskoon.

      Tapahtunut ei kuitenkaan koske suomalaisia, eikä hysteriaa pidä muutenkaan lietsoa tapahtuneet tiimoilta. Lisäksi meillä on takuutukset vastaavaa vastaan ja jos tapahtuma sitten sattuisikin, me voisimme iloita: “Me tienaamme tällä!”

      Asiasta kerrottiin ainakin perinteisessä mediassa. Ainakin jotakin. Jäämme seuraamaan tilannetta.

      Lähde: https://rkkuutiset.wordpress.com

    • ei.suljeta

      Rajoja ei suljeta vaikka pari nettivajukkia kuinka jaksaisi öyhöttää.

      • Ullllatus

        Älä vaan lukitse ovia yöksi, muuten olet suvaitsematon rasisti. Kotisi kuuluu kaikille!!
        Vaikka mitä öyhöttäisit minullakin on oikeus tulla sohvallesi makaamaan.
        Se on sitten viisi ateriaa päivässä ja diskorahaa. Tietysti kustannat myös harrastukseni ja kaikki lääkärikuluni myös.
        Puuroa en syö. Se on pahaa ja talon tapoja en noudata.


    • MEtiesimmeSEN

      Tuon holtittomuuden seuraukset JO KAUKAA !!!
      Arvatkaapa keitä olemme ?

    • kroisos.pennanen

      Rajakit vaativat että pakolaisia pitää auttaa heidän omassa kotimaassaan.
      No kun rajakilta sitten pyytää apua vietäväksi sinne pakolaisen omaan kotimaahan niin... arvaa vaan antaako se?
      Rajakki on tyypillinen itsekeskeinen paskiainen. Kun oma perse ei ole tulessa niin souvvat.

      • höpöhöpö

        No kehitysapua noihin perläpimaihin on annettu jo yli 60 vuotta ja ainoa tulos on ollut holtittomasta ja vastikkeettomasta kehitysavusta " Väestöräjähdys ja Pakoloisvirrat Eurooppaan ja Suomeen " : Että silleen.


      • näin.on

        Koko maailma on vain oma napa rajakille.


      • Ullllatus

        Mitähän sääntöjen vastaista on siinä kun kerroin etten ole nähnyt Suomessa yhtään oikeaa hädänalaista nälkää näkevää pakolaislasta, jonka vatsa on jo turvonnut riisitaudista?
        Onko sekin sääntöjen vastaista etten anna rahaa mihinkään keräyksiin koska verovaroin jo osallistun näiden .........piip...
        Elättämiseen?


    • MissäsNeKoulutOnKäyty

      Orpo totesi eräässä haastattelussa, että joku korkea virkamies oli sanonut virkavastuulla, että Suomen rajoja ei voi sulkea ja tähän päätökseen hänen oli taivuttava, vaikka samoihin aikoihin esimerkiksi Unkari, Itävalta, Tanska ja jopa Ruotsi sulkivat rajojaan. Suomen korkeilla virkamiehillä näyttää olevan korkeampaa osaamispotentaalia kuin virkaveljillään Unkarissa, Itävallassa, Tanskassa ja Ruotsissa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe