Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Osa-aikaiseksi taksin kuljettajaksi

aika-osanen

Olen ajatellut lisätulojen hankkimiseksi aloittaa taksina ajelimisen. Minulla on yritys joka työllistää vain muutaman tunnin päivittäin syksyllä ja talvella, ja kotonakaan ei ole juuri muuta tekemistä kuin tv-katselu. Ly-tunnus, pankkikorttikone, auto löytyy ja yelin-maksan jo muutenkin.
Mitä siis puuttuu? Taksiluvan saa hakemalla ja ajolupa kait näyttökokeen suorittamalla.
Voisin mennä rengiksikin jos joku huolii nirppanokan joka ajaa esmes 13-19 vaikka 7 päivänä viikossa. Uberillä kerrotaan että taksia voi ajaa vaikka muutaman tunnin päivässä halutessaan , joten se on yksi vaihtoehto. Olen rauhallinen ja turvallinen kuski ja pidän ihmisten kanssa työskentelystä. Muutama satanen viikossa riittäisi tuloksi ihan hyvin. Öitäni en ala pilaamaan juhlioita kuskaamalla ja taksitolpilla roikkumalla. Keskityn vain tilattuihin kyyteihin ja lekottelen mukavasti kotisoffalla kyytejä odotellessa. Jos kyytejä ei tule , niin eipä ole kulujakaan

71

3187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Supertaksi

      Tuo oli hyvä, jos kyytejä ei tule, ei tule kulujakaan. Tuo on parasta, mitä koskaan olen kuullut.

    • EntinenSuhari

      Ellet sitten laske kuluksi n. 4000 euron auton taksivakuutuksia ( liikenne, kasko, keskeytys). Maallikko taas.

      Otaksun, että ensi heinakuun jälkeen elämme taksialalla mielenkiintoisia aikoja? Sitä ja tulevia konkursseja odotellessa.....

      Vai tulee ne asiakkaat hakemaan sut ajoon kotisoffaltasi? Voi näitä juttuja...

      • asdfasdf1234

        Ei se vakuutus mitään hirveitä extraa oikeesti maksa . Tuohon 3000 - 4000 kun vertaat
        uudehkon premium luokan hlö auton kaikki extra optiot ruksittuna päädyt about samaan summaan (ilman boonuksia)

        https://www.if.fi/yritysasiakkaat/vakuutukset/yrittajan-vakuutukset/yrittajaksi/yritysvakuutusten-hintaesimerkkeja

        Taksin vakuutusmaksut ovat tyypillisesti noin 3 000 – 4 000 euroa vuodessa. Hintaan vaikuttavat ajoneuvon merkki ja malli, sen ikä sekä toimipaikka. Uusi auto pääkaupunkiseudulla on hintahaitarin yläpäässä, vähän käytetty pirssi pikkukaupungissa puolestaan halvempi.


    • aika-osanen

      Taksivakuutus ? Onko tuo pakollinen. En ainakaan netistä äkkipäätä löytänyt mitään pakkoa ottaa tuollaista vakuutusta. Toki jos ajaa taksia päätoimisesti niin tuo korvaa myös ansion menetykset jos auto on poissa ajosta onnettomuuden osalta. Pääkaupunki seudulla oli Uber kuskeja ja ainakaan ketään ei syytetty ilman taksivakuutusta ajamisesta. Syytettiin ilman taksilupaa ja taksin kuljettajan pätevyyttä ajamisesta, nämähän aijon hakea/ suorittaa.
      Kyllä, olen maallikko taksiasioissa. Yrittäjänä onkin kokemusta konkurssin välttelystä jo 20 vuotta.
      Ei teidän vanhojen taksiyriyttäjien tarvitse olla huolissaan, vapautus tuo myös uusia asiakkaita.
      Nuoremmat tilaavat taksin netistä ja vanhempi väestö jonottaa taksitolpalla. Ei Uberilla ole taksiasemia ja tuntuvat toimivan maailmalla. Lisäksi Uber kuskit pisteytetään ja voi tilata tutun kuskin.

      • TervetuloaKokeilemaan

        Uberkuskit tarvitsevat jatkossa ihan samanlaisen kuulustelun taksinajoa varten ja ihan samanlaisen liikenneluvan, kuin muutkin taksit. Ja kyllä, taksi on rekisteröitävä ammattiliikenteeseen ja ammattimaisessa henkilökuljetuksessa (taksissa) on myös kalliimmat, n. kolminkertaiset vakuutusmaksut. Sinun ei tarvitse huolehtia siitä, onko se pakollinen, kyllä vakuutusyhtiöillä on ihan selkeät hinnoitteluperusteet maksuillensa. Ainakin minä olen joutunut maksamaan pitkän, yli 30 vuotta kestäneen taksiautoilijan urani ajan kalliita vakuutusmaksuja, todennäköisesti nämä uudetkin sen maksavat, mikäli vakuutusyhtiöt eivät muuta käytäntöjään.

        On hienoa, että olet vältellyt kunnioitettavan ajan konkurssia, yritä nyt kuitenkin pitää mielessä, että taksiautoilu on periaatteessa nappikauppaa, eikä alalla näy mitään kovia liikevaihtoja. Kokopäiväisesti n. 10 tuntia kestävässä vuorossa taksit saavat nykytaksoilla kassaan stadissa 200-300€, joskus ehkä jopa 400€, paljonko itse ajattelit hankkia parissa kolmessa tunnissa. Jos vielä nämä taksan puolittamisella uhoavat sitten saavat kassaan viisikymppiä, ehkä satasen, tästä vähennetään 10% ALV, maksat polttoaineet, verot ja vakuutukset, mitä on tuloksesi?

        Mut hei, jos te kaikki luulette tietävänne enemmän taksiautoilusta ja alasta yleensä, on paras vaan käydä suorittamassa taksinkuljettajan ajolupa, hakea taksin liikennelupa ja lähteä yrittämään, sillähän sen sitten totuuden tulee tietämään.

        Itse lopetin vuodenvaihteessa, ikä riitti oloneuvoksena olemiseen, eikä taksin tulevaisuus muutenkaan näytä kaksiselta.

        ”Ei teidän vanhojen taksiyrittäjien tarvitse olla huolissaan, vapautus tuo myös uusia asiakkaita.”

        Tiedustelisin, mihin tuo väitteesi perustuu? Luuletko, että ihmiset ajaisivat enemmän taksilla, jos takseja tulee enemmän?


    • aika-osanen

      Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoituksesi.
      1 Onko pakko ottaa kallis taksivakuutus ( laissa määritelty)
      2 Katso Onnibusseja jotka ovat täynnä/ täydempiä kun hinta laski.
      3 Ennen lähdin omalla autolla hki-Vantaalle( nafta pysäköinti n 120€) ja sieltä viikoksi etelään , koska bussimaksuihin olisi mennyt n 350€ rouvani kanssa . Nyt kuljemme Onnibussilla, metrolla ja taksilla matkat ( n 70€ yhteensä) ja oma auto on kotona. Kun taksikyyti vapautuu, uskon että erivariaatiot tuovat lisää asiakkaita

      • TervemenoaKokeilemaan

        En viitsi vääntää aiheesta enää enempää. Jos kuvittelet, että taksihinnat halpenevat ja että taksiyrittäjä tuon halpuutamisen jälkeen vielä pärjää, siitä vaan sitten yrittämään.

        Vakuutusmaksuista saat ehkä parhaiten selvää tiedustelemalla asiaa vakuutusyhtiöltäsi, en minä ole oikea henkilö tuohon vastaamaan.

        Onnibussit ajavat tappiolla emoyhtiönsä piikkiin ja bussit alkavat jo olemaan melkoisia romuja. Meillä on täällä myös norjalainen Gigantti, joka ei ole tehnyt yhtenäkään vuonna liikevoittoa, vaan pumppaa emoyhtiöltään rahaa toimintaan. Onko itselläsi varaa pumpata rahaa taksinajoosi? Jos on, hyvä sitten niin.

        Kyllä, saattaa todellakin olla niin, että jossakin vaiheessa voi tulla lisää asiakkaita halpuuttamisen seurauksena, edelleen kuitenkin kysyn, pärjääkö yksittäinen autoilija noilla tuloilla enää? Joku iso yhtiö voi ehkä pärjätä (jos löytää kuskeja autojaan ajamaan), Alalle tuleva online on tällainen. Esim. helsingissä on jatkuvat ruuhkat, etkä todellakaan ehdi ajaa asiakkaita enemmän, kun ruuhkat antavat myöten. Ajas joskus kokeeksi Katajanokan wiking terminaalilta rautatieasemalle laivan saapumisaikaan, kauanko menee aikaa? Joku on kertonut ajavansa yhdellä eurolla kilometri, ilman muita aloitus ja aikalisiä. Aikaa menee 45 min/1 tunti. Tällainen yrittäjä saa tuosta keikasta 3-4 euroa, luuletko, että tuolla pärjää? Luuletko todella? Että realistisuutta ajatteluun. Kuten sanoin, itselleni on ihan yhdentekevää, alatko yrittäjäksi, vai etkö ala, kunhan vaan koitan teitä onnettomia laskeutumaan pilvistä maan pinnalle.

        Jos ei kokeneen neuvoilla ole mitään merkitystä, eikun yrittäjäksi vaan!

        Onnea!


      • Vanha_kuski

        '2 Katso Onnibusseja jotka ovat täynnä/ täydempiä kun hinta laski.
        3 Ennen lähdin omalla autolla hki-Vantaalle( nafta pysäköinti n 120€) ja sieltä viikoksi etelään , koska bussimaksuihin olisi mennyt n 350€ rouvani kanssa . Nyt kuljemme Onnibussilla, metrolla ja taksilla matkat ( n 70€ yhteensä)'

        Onnibussi ei tuota vieläkään tulosta.
        Mitä reittiä oikein menet kentälle? Bussi, metro ja taksi. Kaikki Onnibussit ajavat keskustaan, josta vain Rautatieasemalle ja junalle kentälle. Bussimatkan hinta ja viisi euroa junaan.


    • TervemenoaYrittämään

      Tarkoitiin siis alalle tulevaa Cabonlinea. Kirotusvire.

    • aika-osanen

      Niin, älä sekoita minua henkilöön joka aikoi ajaa €/ km. En ole hinnasta puhunut mitään.
      Olen puhunut osa-aikaisesta taksin ajosta, renkinä,Uberina tai ihan omiin nimiin jo olemassa olevat yrityksen alla. Niinkuin me yrittäjät tiedämme YEL- on vain kynnysraha jotta saa yrittää.
      Tuntuisi hullulta, että taksiyrittäjällä olisi myös pakollinen 3-4000€ taksivakuutus.
      Jos se on pakollinen, niin jätän taksin ajamisen omalla autolla suosiolla pois.
      Haen muutaman satasen lisätuloa viikottain hiljaisiin aikoihin syys-huhtikuu aikana vuosittain. Omalla alallani kilpailu on vapaata ja siihen on vaan totuttava. Enkä ole pääkaupunki seudulta ja eikös Uber perustu siihen että kyyti tilataan netistä, sama se missä kuski majailee......

      • TervemenoaYrittämään

        Vakuutus on ollut ainakin viime vuonna pakko maksaa, kai edelleenkin. Tuo summa kattaa siis likenne, kasko ja keskeytysvakuutuksen, pelkkä liikennevakuutushan ei kovin paljoa pelkästään ole. Itse en ole edes ajatellut, että pelkällä liikennevakuutuksella olisin mennyt, aina voi roiskua kun rapataan. Niin, tätähän olen tarkoittanut koko ajan, miksi sinun pitäisi ajaa yrittäjänä, etkö voisi ajaa jonkun toisen autoa, jäisi kalliit ylläpidettävät maksut pois? Jos aikoisitkin ihan kokopäiväiseksi, asia olisi eri, osa-aikaisena ei lyö yrittäjyys tällä alalla leiville.

        Mikäs siinä, ajatuksesi on varmasti monen muunkin mielessä, oikein ajateltuna ja realistisesti laskemalla ei se oikein kanna. Taksityö on kovaa kokopäivätoimista työtä, yrittäjänä tämän päivän Suomessa elämä on kovaakin kovempaa, noin vain uudelle alalle tulo tietämättömänä on riskihommaa.


      • Aeetghjk
        TervemenoaYrittämään kirjoitti:

        Vakuutus on ollut ainakin viime vuonna pakko maksaa, kai edelleenkin. Tuo summa kattaa siis likenne, kasko ja keskeytysvakuutuksen, pelkkä liikennevakuutushan ei kovin paljoa pelkästään ole. Itse en ole edes ajatellut, että pelkällä liikennevakuutuksella olisin mennyt, aina voi roiskua kun rapataan. Niin, tätähän olen tarkoittanut koko ajan, miksi sinun pitäisi ajaa yrittäjänä, etkö voisi ajaa jonkun toisen autoa, jäisi kalliit ylläpidettävät maksut pois? Jos aikoisitkin ihan kokopäiväiseksi, asia olisi eri, osa-aikaisena ei lyö yrittäjyys tällä alalla leiville.

        Mikäs siinä, ajatuksesi on varmasti monen muunkin mielessä, oikein ajateltuna ja realistisesti laskemalla ei se oikein kanna. Taksityö on kovaa kokopäivätoimista työtä, yrittäjänä tämän päivän Suomessa elämä on kovaakin kovempaa, noin vain uudelle alalle tulo tietämättömänä on riskihommaa.

        Kyllä pelkällä liikennevakuutuksella pärjää jos osaa ajaa ja auto on oma eikä rahoitusyhtiön, eikä pidä kuljettajia vaan ajaa itse. Olen ajanut viimeiset 5 vuotta ilman kaskoa ja hyvin on mennyt. Viimeisestä kolarista jossa olin syyllinen on 10 vuotta


    • aika-osanen

      Hei, lueppas nyt aloitukseni uudestaan :) Minulla on yritys ja ongelma on että hiljaisina aikoina ei ole työtä ja rahankin kanssa niin ja näin ja menen mielelläni rengiksi jos joku ottaa osapäiväiseksi näillä rajoituksillani. Ja renkinä ajan niinkuin isäntä käskee, ei ongelmaa.
      Eli aamut työskentelen omassa työssäni ja 4-5 riittää omiin hommiin, sitten ajelisin taksia 4-5 tuntia päälle. Viikonloppuisin voisin ajella 6-8 tuntia päivittäin. Paitsi kesällä koska olen kaikki viikonloput mökillä. ( olen tehnyt 15 vuotta 6 päivää viikossa töitä, en tee enään)

      • TaksiYrittäjäOlen

        4-5 tuntia taksia päivässä. Tuntituotto 30,- josta verot pois on 27,27. Tämä x 4 = 109,- verottomana kassaan 4 tunnissa. Täsätä saat aloittelijana 35 % palkan eli 38,18,-. Onhan se valtava palkka, peräti 9,55/h - verot.

        Nämäkin tulee vielä peinenemään. Tuskin kukaan ottaa sinua 4 tunniksi ajamaan. Minä en ainakaan ottaisi. Ei tuo tuloa etkä itsekkään olisi palkkaasi tyytyväinen. Haaveita on hyvä olla mutta realisimia kehiiin.


    • aika-osanen

      Mielenkiintoinen pointti.
      Huomioitko että yrittäjänä minulle ei tarvitse maksaa eläkettä, lomarahoja, sairaspoissaoloja ja alvinkin maksan omasta pussistani eli voit vähentää koko summan verotuksesta.
      Tämä siis yleensä, en tiedä taksialan verotus käytäntöjä tarkemmin.

      Työaika on tietysti neuvottelu asia, voisin ajaa enemmänkin kerralla jos niin halutaan.
      Niin, jos maksaisit minulle saman bruttona kuin palkatun työmiehen kaikki kulut ( palkka lomaraha työnantajamaksut alv) niin luulen että olisin hyvin tyytyväinen.
      Sinulle kustannus olisi sama kuin palkkaa saavasta työntekiästä, sillä erotuksella että minulla ei olisi mitään työntekiän etuuksia tai turvaverkkoja. Toki en niitä tarvitsekkaan.
      Koska olisin sinulle freelancer yrittäjä > maksat vain palveluksista sovittujen ehtojen mukaan.

      En tiedä taksi työntekiän työehtoja, mutta ei kait kaikki rengit ole oman yrityksen omistajia.

      • TaksiYrittäjäOlen

        Yrittäjänä? Jos tulet osa-aikaiseksi kuskiksi niin et voi laskuttaa työstäsi minua firmasi nimellä. Katsos jotta voisit sen tulee olla henkilöstövuokrausyritys jossa on muitakin työntekijöitäkin kuin sinä. Jos ei ole niin sinut katsotaan työntekijäksi.

        Tästäkin löytyy ihan selkeää lakitekstiä ja verottajan päätöksiä. Jatka haaveilua, kohtaa realiteetit.


      • Äölkhfaa
        TaksiYrittäjäOlen kirjoitti:

        Yrittäjänä? Jos tulet osa-aikaiseksi kuskiksi niin et voi laskuttaa työstäsi minua firmasi nimellä. Katsos jotta voisit sen tulee olla henkilöstövuokrausyritys jossa on muitakin työntekijöitäkin kuin sinä. Jos ei ole niin sinut katsotaan työntekijäksi.

        Tästäkin löytyy ihan selkeää lakitekstiä ja verottajan päätöksiä. Jatka haaveilua, kohtaa realiteetit.

        Kyllä pystyy jos henkilöstövuokraus ei ole yrityksen päätoimiala. Yleensä henkilöstövuokrausyritykset laskuttaa n 50% nettokassasta. Ideasi voisi kyllä toimiakin, mutta varmasti tienaat paremmin jonkun isossa välityskeskuksessa olevan auton laskuttavana kuljettajana kuin omillasi. En tiedä missä asut, mutta pk seudulla taksi Helsinki ja lähitaksi. Sinuna menisin suorittamaan ammattiajoluvan ja sitten jonkun ison yrityksen, esim Kovanen tai menevä, juttusille. Isossa talossa on helppo löytää erilaisia vuoroja kuskeille, vaikka juuri tuollaista päiväpätkää. Taas siis oletuksella että asut Helsingin lähellä


      • TervemenoaYrittämään
        TaksiYrittäjäOlen kirjoitti:

        Yrittäjänä? Jos tulet osa-aikaiseksi kuskiksi niin et voi laskuttaa työstäsi minua firmasi nimellä. Katsos jotta voisit sen tulee olla henkilöstövuokrausyritys jossa on muitakin työntekijöitäkin kuin sinä. Jos ei ole niin sinut katsotaan työntekijäksi.

        Tästäkin löytyy ihan selkeää lakitekstiä ja verottajan päätöksiä. Jatka haaveilua, kohtaa realiteetit.

        Tämä on justiinsa prikulleen näin. Jos sinulla ei ole omaa henkilöstövuokrausfirmaa, jossa on MUITAKIN, KUIN SINÄ, voit toimia laskuttavana yrittäjänä. Kun et ole, olet kuin kuka tahansa palkattu työläinen.

        Todellakin, otin aikanaan aiheesta verottajalta selvää.


      • ToinenTaksiMies
        Äölkhfaa kirjoitti:

        Kyllä pystyy jos henkilöstövuokraus ei ole yrityksen päätoimiala. Yleensä henkilöstövuokrausyritykset laskuttaa n 50% nettokassasta. Ideasi voisi kyllä toimiakin, mutta varmasti tienaat paremmin jonkun isossa välityskeskuksessa olevan auton laskuttavana kuljettajana kuin omillasi. En tiedä missä asut, mutta pk seudulla taksi Helsinki ja lähitaksi. Sinuna menisin suorittamaan ammattiajoluvan ja sitten jonkun ison yrityksen, esim Kovanen tai menevä, juttusille. Isossa talossa on helppo löytää erilaisia vuoroja kuskeille, vaikka juuri tuollaista päiväpätkää. Taas siis oletuksella että asut Helsingin lähellä

        Nimenomaan ei pysty. Katsotaan työntekijäksi. Tästä on lukuisia verottajan päätöksiä. Ihan samaa yritettiin kuorma-auto puolellakin. Verottaja esti touhun. Ei kannata kokeilla. Jos et usko niin kysy verottajalta. Kannattaa.


      • asdfasdf123
        TaksiYrittäjäOlen kirjoitti:

        Yrittäjänä? Jos tulet osa-aikaiseksi kuskiksi niin et voi laskuttaa työstäsi minua firmasi nimellä. Katsos jotta voisit sen tulee olla henkilöstövuokrausyritys jossa on muitakin työntekijöitäkin kuin sinä. Jos ei ole niin sinut katsotaan työntekijäksi.

        Tästäkin löytyy ihan selkeää lakitekstiä ja verottajan päätöksiä. Jatka haaveilua, kohtaa realiteetit.

        Olen oman yritykseni kautta myynyt tuntityötä toiselle yritykselle. Maksan itse yritykseni kautta tarvittavat työntekijä maksut. Laskutan toteutuneet tunnit yrityskelle jolle teen työtä. Ei tässä mitää ongelmaa ole ei ainakaan IT alalla. Miksi verottaja suhtautuisi eri tavalla liikenne alan yrittäjiin? Ymmärrän jos AKT suhtautuu nihkeästi mutta kyllä laki pitää olla kaikille sama jokatapauksessa. Vai mikä tästä tekee erityistapauksen?

        Käyttäähän taksi yrittäjät muidenkin yritysten palveluita? Huollot pesut korjaukset yms yms...
        Tietysti tämä on vähän eri mutta kyllä tässä nyt vähän haisee "ei suomessa kannata mikään voi tehdä mitään" asenne joka tuntuu olevan taksikuskeilla defacto.


    • aika-osanen

      Olisin kyllä nyt erimieltä kanssasi, kyllä voin laskuttaa ajoni ihan firmani kautta. Teen sitten mitä tahansa laillista työtä, niin voin laskuttaa firmani nimissä . Vuokratyötä en voi välittää.
      Olen tehnyt toisille yrityksille työtä ja toiminut juurikin näin, ihmettelisin jos en saisi taksia ajaa ihan samoin.

      • laskutanminäkin

        Nimenomaan silloin voi, kun on useampi "työnantaja". Monialayrittäjiä on paljon ja he toimivat juuri näin.


      • IhmettelenSinua

        Ihmettelet tätä ja ihmettelet taksien kalliimpia vakuutusmaksuja. Mitä muuta vielä ihmettelet?


      • LopetaIhmettelyOtaSelvää

        Soita verottajalle. Lopeta ihmettely. Taidat olla pelkkä trolli.


    • savonmua

      Taksiyrittäjille ei kukaan ole kerrtonut, että auton vakuutusmaksut määräytyvät yrityksen kotipaikan mukaan. Vain yksinkertainen yhden auton yrittäjä pitää yrityksensä Helsingissä. Näin vakuutusmaksut tippuvat vaikkapa 1500€ vuosi. Yrityksen kotipaikalla ja auton asemapaikalla ei todellakaan ole mitään tekemistä keskenään.

    • aika-osanen

      Niin, on minulla kasko autossani, kalliiseen taksivakuutukseen ei ole varaa ( 3000-4000€ /V)
      Tässäpä lisää `ihmettelemistä`. Jos taksiyrittäjä itse ajaa kaverinsa taksia. Niin laskuttaako ajoista yrittäjänä vai palkansaajana? Ihan sama minulla jos teen firmalle töitä > laskutan Firmana.

      Verottajalle on ihan sama kumpi firma verot maksaa, pääasia että joku maksaa.
      Ainoa ero tulee tuossa eläke asiassa laskuttavan yrittäjän eduksi ( maksaahan jo YELinsä) ja maksavan firman vastuista työntekiää kohtaan. Esmes kun taksiyrittäjä vaihdattaa renkaat huolto oyssä, niin vastuussa on vain laskusta ja alvit saa vähentää. Sama se on muussakin toisilta yrittäjiltä ostetuissa palveluissa

      • MistäNäitäUrpojaTulee

        Tuolla tietämyksellä en ihmettele yhtään että tarvitset lisää rahaa. Varsinainen nero.


      • Hohhoijaaaaaas

        Kauanko hakkaat päätäsi seinään. Trolli taidat olla. Eihän kukaan oikeasti voi olla noin tyhmä, edes sinä?

        Et voi edes oman OYJ kautta vuokrata vain itseäsi.
        Jos sinulla on oma yhtiö, niin verottaja ei hyväksy sitä että sinä olet ainut työntekijä yhtiössä ja ainut henkilö jota vuokrataan.
        Joko joku toinen omistaa yhtiön tai on töissä yhtiössä jonka sinä omista
        ja hän pyörittää vuokraustoimintaa saaden siitä palkkaa josta on maksettu asian mukaiset virranomais maksut, verot, eläkkeet, työttömyysvakuutusmaksu ja ynnä muut.

        Eli itsekseen tehtynnä pyörii muutaman vuoden hyvin, sen jälkeen alkaa verottaja kysellä. Ja tuossa vaiheessa olet kusessa, sillä sinä vastaa sen jälkeen veroista sekä muista maksuista, kun verottaa tulkitsee sinun ollleen normaali palkansaaja ja yhtiön ollevan ttarkoitettu veron kiertoon.

        Näitä on joka vuosi kymmeniä jotka ovat lopun ikäänsä muuutaman vuoden ansainnan jälkeen velkavankeudessa.


      • faktaSatuttaaTrollia

        Jos yhtiö vuokraa ainoastaan yhtiön omistavan henkilön työpanosta, yhtiön toiminta ei täytä aidon vuokraustoiminnan tunnusmerkkejä. Niin sanottu yhden miehen yhtiö ei siten voi vuokrata pelkästään yhtiön omistajaa itseään, vaan omistaja on aina työsuhteessa työn teettäjään.

        Tietyillä toimialoilla toiminnan harjoittaminen toimeksiantosuhteessa edellyttää käytännössä kalliiden koneiden ja laitteiden hankkimista. Esimerkiksi kuorma- tai linja-auton, taksin, kaivinkoneen taikka muun ajo- tai kulkuneuvon tahi työkoneen kuljettaja on tyypillisesti toimeksiantosuhteessa, jos hän omistaa tai leasing- tai muun vuokrasopimuksen perusteella hallitsee työssään käyttämäänsä ajoneuvoa tai työkonetta. Jos henkilö ei omista tai hallitse tällaisella toimialalla tarvittavia koneita, laitteita tai kulkuneuvoja, kyse ei voi olla toimeksiantosuhteesta.

        Siinä vielä lisää faktaa.


      • TietoaPiisaa
        Hohhoijaaaaaas kirjoitti:

        Kauanko hakkaat päätäsi seinään. Trolli taidat olla. Eihän kukaan oikeasti voi olla noin tyhmä, edes sinä?

        Et voi edes oman OYJ kautta vuokrata vain itseäsi.
        Jos sinulla on oma yhtiö, niin verottaja ei hyväksy sitä että sinä olet ainut työntekijä yhtiössä ja ainut henkilö jota vuokrataan.
        Joko joku toinen omistaa yhtiön tai on töissä yhtiössä jonka sinä omista
        ja hän pyörittää vuokraustoimintaa saaden siitä palkkaa josta on maksettu asian mukaiset virranomais maksut, verot, eläkkeet, työttömyysvakuutusmaksu ja ynnä muut.

        Eli itsekseen tehtynnä pyörii muutaman vuoden hyvin, sen jälkeen alkaa verottaja kysellä. Ja tuossa vaiheessa olet kusessa, sillä sinä vastaa sen jälkeen veroista sekä muista maksuista, kun verottaa tulkitsee sinun ollleen normaali palkansaaja ja yhtiön ollevan ttarkoitettu veron kiertoon.

        Näitä on joka vuosi kymmeniä jotka ovat lopun ikäänsä muuutaman vuoden ansainnan jälkeen velkavankeudessa.

        Olet kyllä väärässä ja kysyjä oikeassa. Itse hain ennakkopäätöksen v. 2005 verottajalta ja olen siitä asti ajanut yhdelle isännälle stadissa 3-4 yö viikossa.

        Kuvio menee niin että saan 13 vuotta hyvää tulosta ajaneen provikan suuruista korvausta eli koska minusta ei tule kuluja, koska maksan ne itse, - provikka on yli 50 prossaa mutta lisäksi päälle tulee 24 prosentin alv jonka isäntä vähentää ja minä tilitän.

        Hyvin on toiminut ja lisätietoja saa esim. tilitoimistosta. Nykyään kun laittaa firman pystyyn, edes toimialaa ei tarvitse ilmoittaa. Itselläni on nykyään Oy mutta aloitin Tmi:llä. Silloinkin toimintamalli oli sama.


    • aika-osanen

      Sinulle > MistäNäitäUrpojaTulee
      Osaatko laskea 10% alv:n summasta 105,50€ ???? Siis paljonko alv osuus on :)
      Minä osaan ja kyllähän yrittäjän pitäisi saada yrittää.
      Voin sanoa, että jos et osaa laskea centilleen oikein, niin olet naurettava.
      Huomenna katson vastauksesi ja kerron oikean tuloksen sekä kaavan miten alv lasketaa :9

      • MisNäitäUrpojaTulee

        9,5909090909 eli pyörristettynä 9,59.
        Siinä sulle apina. Osaatko laskea muuta kuin nestettä housuihisi päästäsi?


      • aika-osainen
        MisNäitäUrpojaTulee kirjoitti:

        9,5909090909 eli pyörristettynä 9,59.
        Siinä sulle apina. Osaatko laskea muuta kuin nestettä housuihisi päästäsi?

        Olen yllättynyt, osasit laskea oikein.
        Pidin sinua pellenä, ehkä olisi parempi että ulosantisi olisi sivistyneempää.
        Miksi fiksun kaverin ulosanti on tuota tasoa! Todella moni ei oikeasti osaa laskea alv osuutta, koska laskevat veron myös verolle.
        Hei, pelataanko joskus shakkia, olen aika hyvä siinä, vaikka en sitä harrastakkaan...;)


    • aika-osanen

      Niin, hohhoijaalle pyöritän vajaan 100t likevaihtoa ja osa liikevaihdosta tulee toisilta yhtiöiltä tai yksityishenkilöille tehdystä työstä. Molempia laskutan yhtiönä ja 24% alvilla.
      En vältä veroja enkä tee muutakaan laitonta. Mutta aikaa olisi tehdä muutakin.
      Niin, en vuokraa itseäni ainoana tulonlähteenä, tosin en ymmärrä miksi se ei olisi sallitua jos sillä pärjään ja veroni maksan. Joku fiksu puhui monialayrittämisestä ja sitä itsekkin ajattelen.
      Jos pidän R-kioskia ja haluan samalla tehdä pientä puutarhabisnestä kesäisin, niin mikä estää?
      Ja edelleen menen mielelläni rengiksi jos joku yrittäjä huolii.
      Nykyään yrittäjät saavat tehdä mitä tahansa laillista bisnestä, miksi taksin ajaminen olisi poikkeus.
      Toki pitää saada kuljettajan pätevyys ja taksilupa jos omalla autolla ajaa. Ja tietty olla yritys pystyssä. Toivoisin että asiasta kiinnostuneet lukisivat kirjoitukseni ihan ajatuksella.
      Ja olen hyvin tyytyväinen kaikista asiallisita commenteista. Yritän itsekkin olla asiallinen .

      • TietoaPiisaa

        Olet täysin oikeassa, kommenttini on samalla nimimerkillä hieman ylempänä.


      • Verotarkastaja
        TietoaPiisaa kirjoitti:

        Olet täysin oikeassa, kommenttini on samalla nimimerkillä hieman ylempänä.

        Olet täysin väärässä.


    • aika-osainen

      Sinulle >verotarkastaja
      Missä meni vikaan, verottaja saa osansa ja alvit maksetaan kuukausittain. Missä veronkierto tapahtuu? ei missään, yrittäjä maksaa alvit kuukaisittain ja samalla maksetaan muutkin maksut mitkä kuuluu yrittäjän maksaa-ihan rehellistä yrittätjyyttä, mikä siinä on vikana?
      Verot maksetaan , kuten kuuluukin ja ollaan rehellisiä yrittäjiä ja ei roikuta kelan tuella.
      Mikä on ongelma?

      • Lopetetaan.tämä.tähän

        Ongelma, meillä? Jotenkin tuntuu, että haluat vain väitellä kanssamme. Miksi lasketat meillä alv prosentteja, luullen, ettemme osaisi niitä laskea? Jos tarvitset tietoja jostakin asiasta, miksi et kyselisi niitä asianosaisilta tahoilta? Vakuutusmaksuihin saat tietoa vakuutusyhtiöistä, työn vuokraamisesta kannattaa kysyä verottajalta, he määräävät tästä aiheesta ja kertovat sulle omat käytäntönsä. Ei meitä kiinnosta sun nykyinen työsi, eikä liikevaihtosi.

        Joten, alkaa menemään turhanpäiväiseksi jaaritteluksi ja väittelyksi, jo jopa erilaiseksi vittuiluksi. Kannattaisko lopettaa nyt?


      • TietoaPiisaa

        ... se että kun "aina on tehty näin" ... vaikka eläkkeellä olevasta kollegasta onkin kyse.

        Tilanne oli silloin vajaat 15 vuotta sitten kylläkin siinä mielessä erilainen että tällainen kuvio saatettiin herkästi rinnastaa työsuhteeseen mutta mun ja aloittajan tilanne ei tainnut mennä oikein perille; meillä on yritykset jotka tuottavat muitakin palveluja kuin itsensä vuokraamisen kuskiksi.

        Nykyhallitus etenkin suorastaan painostaa aktiivimallin muodossa ihmisiä yrittäjiksi vaikka ei olisi mitään muuta toimintaa eikä muutakuin yksi päämies.

        Kunhan saadaan pois tilastoja rumentamasta, - on minun tulkinta


      • LopetetaanHeti
        Lopetetaan.tämä.tähän kirjoitti:

        Ongelma, meillä? Jotenkin tuntuu, että haluat vain väitellä kanssamme. Miksi lasketat meillä alv prosentteja, luullen, ettemme osaisi niitä laskea? Jos tarvitset tietoja jostakin asiasta, miksi et kyselisi niitä asianosaisilta tahoilta? Vakuutusmaksuihin saat tietoa vakuutusyhtiöistä, työn vuokraamisesta kannattaa kysyä verottajalta, he määräävät tästä aiheesta ja kertovat sulle omat käytäntönsä. Ei meitä kiinnosta sun nykyinen työsi, eikä liikevaihtosi.

        Joten, alkaa menemään turhanpäiväiseksi jaaritteluksi ja väittelyksi, jo jopa erilaiseksi vittuiluksi. Kannattaisko lopettaa nyt?

        Kiitos. Hyvä kirjoitus. Trollihan tuo on.


    • aika-osanen

      Trolliksi mielletään henkilö joka tahallaan provosoi netissä, en ole tahallani pyrkinyt provoilemaan.
      Olen saanut tietooni uusia asioita taksiyrittämisen tiimoilta, kiitos niistä.
      Edelleen, jos yritys ostaa palveluita toiselta yritykseltä tai palkkaa yksityishenkilön työtä tekemään, erona on eläkejärjästelmä. Verot tulee maksuun ihan samalla määrällä mutta jakautuvat 2 firman kesken. Tuolla joku kertoi ajavansa 35% provikkapalkalla työläisenä ja joku toinen 50% provikalla yrittäjänä. Laskematta, luulisin että kustannukseltaan ovat aika tasoissa isännälle.
      Edelleen, statuksessa on ero. Jos palkkaan firmaani yksityishenkilön vaikka siivoamaan, niin maksan palkan ja työnantaja kulut ja alvin päälle. Jos taas ostan palvelun siivousyrityksestä niin maksan vain laskun joka sisältää alvin. Tuntuu kuin osalle teistä tulisi yllätyksenä että voitte ostaa myös kuskin palvelut toiselta yrittäjältä.

    • ggrgrg

      On noita laskuttajia joskus ollut ajamassa, mutta aika tarkkaan pitäisi nykyään saada tietää, onko yrityksellä oikeasti muutakin toimintaa kuin yhden hengen kuljetuspalvelut. Työntekijän sanaan on turha luottaa tai vedota myöhemmin. Kirjanpitäjältäkin tuli tästä joku aika sitten varoitus verottajan suhtautumisesta asiaan. Huonolla tuurilla taksiyritys voisi joutua maksamaan laskuttajan eläkemaksut ja muut kahteen kertaan.
      Näin ollen vaikka kuljettajatilanne on vaikea, muutaman tunnin päiväkuskin takia en jaksaisi nähdä vaivaa.

      • TietoaPiisaa

        Toi on totta, pitää olla sekä epr:ssä että alv-rekisteröinnit kunnossa eikä verovelkaa.


      • TietoaPiisaa

        Korjaan itseäni; jos ytj:ssä on em. rekisteröinnit kunnossa, huoleni olisi pienempi kuin palkkaamalla kuskin.


    • aika-osanen

      Laskeutuuhan tänne rauha ja lievä yksimielisyys asiasta.
      Netistä löytyy yrityksen tiedot minuutissa ja epäluuloisempi voi soittaa verottajalle.
      Jos minä yrittäjänä kirjoitan alvilllisen laskun ja sitten ilmenee että en olekkaan yritys tai ennakkoperintärekisterissä niin syyllistyn petokseen ja pettämälläni yrityksellä on oikeus korvaukseen petoksesta, näin simppeli on asia. Kärjistäen ihan sama jos palkkaat kuskin väärällä nimellä ja henkilötiedoilla. Kaveri voi vetää täyttä työttömyyskorvausta samalla. Tosin ei yrittäjä silloinkaan mitään väärää tee on vain tullut huijatuksi. Ja huijannut `yrittäjä`tai henkilö on vastuussa
      Voin henkilökohtaisesti sanoa että olen hyvin tarkka ulkomailla taksia ottaessani. Helmikuussa olin vanhassa itäblokin maassa ja etukäteen sain paikallisilta tiedon kahdesta luotettavasta taxifirmasta joita siis käytin. Sama tulee suomeenkin, kuten ruotsissa jo on. Myös kuskin on näytettävä siltä että osaa täydellistä suomea, saankait asiakkaana valita mihin kyytiin menen.

      • Johannes22

        Nämä palsta yrittäjät ovat aika harvoin perillä oikeasti siitä mistä puhuvat. Tässäkin tapauksessa neuvovat kyselemään verottajalta, vaikka asian oikeasti ratkaisevat muut tahot. Minä neuvoisin perehtymään lainsäädäntöön ja muuhun asiaan liittyvään materiaaliin, esimerkiksi oikeustapauksiin ja työneuvoston lausuntoihin kiinnittäen erityisesti huomion niiden perusteluihin.

        On olemassa työneuvoston lausunto jossa toiselle taksiyrittäjälle tämän autolla ajaneen taksiyrittäjän todettiin olevan työsuhteessa. Lausunto ei kuitenkaan (muistaakseni) tarkoittanut mitään yksiselitteistä kannanottoa yleiselle tasolla vaan kukin tapauksen kohdalla arvioidaan aina erikseen täyttyvätkö työsuhteen tunnusmerkit.


      • Juityuiuh

        Buuuuuuuuah professorit keskustelevat . Johannes22 tunnettu viisasten kerhon jäsen. 👨‍🎓


      • Johannes22
        Juityuiuh kirjoitti:

        Buuuuuuuuah professorit keskustelevat . Johannes22 tunnettu viisasten kerhon jäsen. 👨‍🎓

        Silloin, kun asiaa ei ole, niin keskustellaan keskustelijoista, vai mitä.


      • Supertaksi
        Johannes22 kirjoitti:

        Silloin, kun asiaa ei ole, niin keskustellaan keskustelijoista, vai mitä.

        "Nämä palsta yrittäjät ovat aika harvoin perillä oikeasti siitä mistä puhuvat. Tässäkin tapauksessa neuvovat kyselemään verottajalta, vaikka asian oikeasti ratkaisevat muut tahot. Minä neuvoisin perehtymään lainsäädäntöön ja muuhun asiaan liittyvään materiaaliin, esimerkiksi oikeustapauksiin ja työneuvoston lausuntoihin kiinnittäen erityisesti huomion niiden perusteluihin."

        Sulla sitä asiaa ja tietämystä riittää kuten on aimmennin monta kertaa todettu. Tai sitten ei.


    • aika-osanen

      Tässä vielä pieni esimerkki miten asiat muuttuvat joskus nopeastikkin.
      Olen viimeiset 6 vuotta kulkenut rautatie asemalta Hki-vantaalle Finnairin busseilla ja ne ovat olleet aina vähintään puolillaan. Viimeksi helmikuussa mennessä bussissa oli vain 5-9 matkustajaa, tätäkin ihmettelin. Kun lensimme takaisin hki-vantaalle kysäisin neuvonnasta parasta tapaa kulkea takaisin Kamppiin josta Onnibussimme lähti. Ja menimme tietysti metrolla, matka oli muutaman euron edullisempi ja huomattavasti mukavampi. Luulen että Finnairin Bussien aika taitaa olla ohi aika pian. Hyvää kevään jatkoa kaikille :)

      • MetrollaBuaaaaah

        Lwentoasemalta metrolla Kamppiin. Salli mun nauraa. Milloin metro on mennyt lentoasemalle? Teet itsestäsi täydellisen pellen. Paljastit jälleen olevasi pelkkä trolli.


      • HulluSeOn

        Järkyttävä satuilija. Kirjoittelee ihan mitä sattuu. Ei ole terve. Avohoitopotilas. Hoitoon kuuluisi


      • Supertaksi

        Metrolla? Voi taivas mikä idiootti.


    • TietoaPiisaa

      Sitä samaa ja mene vaan rauhassa kurssille jonka jälkeen valkkaat isännän eikä se Sinua - niissä niitä eroja sitten kannattaakin katsoa, myös verotilanne ..

    • ÄläKuunteleSeniilejä

      Täällä taas nämä eläkeläisraakit yrittää päteä.
      Kannattaa vain olla välittämättä näistä. Tietävät kyllä miten rahastaa valtion määräämässä monopolissa mutta eivät tiedä mitään avoimesta kilpailusta ja markkinataloudesta.

      Sulle tulee varmasti mahdollisuus ajaa taksia niin, että kulut ovat pienet kun kyytejä ei ole. Vakuutusyhtiöit toimivat myös markkinataloudessa ja niillä on vapaus myydä vakuutus mihin hintaan tahansa. Kyllä osa-aikaiset taksit otetaan huomioon. Kilometripohjaisesta hinnoittelusta on jo ollut puhetta.

      • NäinOnTulokkaatNäinOn

        ”. Kilometripohjaisesta hinnoittelusta on jo ollut puhetta. ”

        Missä? No tietysti suomi24:n taksitulokkaiden infopalstalla.

        Kuulemma varmana tietona.

        Joo.


      • VanhempiVaanEiSeniili

        Eläkeläisraakit? Seniilit? Täällä on kirjoittanut nykyisin alalla olevat työikäiset, jokunen alalla lopettava tai lopettanut vuosikausien taksikokemuksen omaavat henkilöt siis. Jos joku saavuttaa tai on juuri saavuttanut eläkeiän ei tee heistä millään tavoin seniilejä. Erikoinen suhtautuminen näillä juuri ehkä täysi-ikäisyyden saavuttaneilta kokemattomilta nuorilta. No näinhän se on jo kotona teini-ikäisilläkin, vanhempien neuvot kaikuvat kuuroille korville, ollaan muka itse niin tietäviä, vasta vanhempana ymmärretään, mitä vanhemmat lapsille puhuivat, silloin virheet on tehty ja niistä opittu.

        Taksinkuljettajat ja taksiautoilijat saavat uuden taksilain 1.7.2018 lähtien koskien taksiautoilijoita ja kuljettajia. Yhteistyökumppanit eivät kuulu uuden taksilain piiriin. Niinpä esim. vakuutusyhtiöt jatkavat aivan samanlaista käytäntöä, kuin tähänkin asti. Täällä joku nuorukainen väittää, että olisi ollut puhetta muka muunlaisesta käytännöstä ja että vakuutusmaksut halpenisivat. Mitään päätöksiä asiasta ei ole tehty ja jos muuta väitetään, tuodaan sitten vaikka joku linkki tai muu selvitys muuttuvista taksiauton vakuutuksista. Ei pidä antaa väärää tietoa jos ei itsekkään asiaoista ole selvillä.

        P.S. Meillä on vanhuuseläkeiän aikoja sitten ohittanut seitsemänkymppinen juuri uudelleen valittu presidentti, onko hän mielestäsi seniili?


    • aika-osanen

      Ehkä näinkin unta ja kuljin harhassa! Muistaakseni, menin pitkiä liukuportaita Hki-Vantaalta alas ja siellä se uusi hieno metro oli. Pehmeää ja väljää matkustamista rautatieaseman nurkille ja siitä pikku kävely Kamppiin. Tosin kävelyä taisi 50m enemmän kuin Finnairin bussilta :9
      Oliko jopa peräti kuulu Länsimetro kyseessä??? Niin lentoasemalla oli useita lippuautomaatteja ja useita lippuvaihtoehtoja ja kävin kysymässä neuvoa ostaakseni oikean lipun. Ja olihan metrossa tarkastajat liikkeellä. Tosin voihan tuokin olla unta ja harhaa...:)

    • Kclclsmvl

      Kyseessä on kehäradan paikallisjuna. Vr:n systeemi siis. Metro on hsl:n. "Supertaksi", ei ole aihetta haukkua toista idiootiksi moisen pikku asiavirheen takia. Jos olet oikeasti sama kaveri joka kirjoittelee tuolla nimimerkillä, omissa jutuissasi on 10 kertaa pahempia virheitä, jotka osoittavat aivan täydellistä tietämättömyyttä. Verrattavissa sihen, jos aloittaja olisi kutsunut junaa laivaksi.

    • aika-osanen

      Jep, myönnän virheeni, kuljin siis junalla, mutta liukuportaiden pituudessa sentään olin oikeassa:)
      Hieno se junakin oli, näin maalaisen näkökulmasta......


      Suomen pisimmät liukuportaat sijaitsevat nykyisin Helsinki-Vantaan lentokentän juna-asemalla. Kentän uudet liukuportaat ovat kotimaan mittapuulla ennätyspitkät, kertoo Suomen lentoasemia hallinnoiva Finavia.

      Kotimaisen Koneen valmistamat liukuportaat ovat 72 metriä pitkät. Esimerkiksi Helsingin keskustassa sijaitsevan Kampin metroaseman liukuportaat ovat nekin pitkät, mutta eivät ulotu 64 metrin pituudellaan aivan Helsinki-Vantaan juna-aseman lukemiin.

      • Buuuuuaaah72m

        Jälleen kerran väärin. Olet todellakin vaan surkea trolli.


      • Supertaksi

        Idiootti. Mien tämä liittyy aiheeseen?


    • Tarkkuutta

      Suomen pisimmät liukuportaat ovat Koivusaaren metroasemalla Helsingissä. Ne ovat 76,2 metriä pitkät, ja niiden nostokorkeus on 33,5 metriä.
      Eli et onnistunut tässäkään. Liki kuitenkin.

    • Tarkkuutta

      Suomen pisimmät liukuportaat ovat Koivusaaren metroasemalla Helsingissä. Ne ovat 76,2 metriä pitkät, ja niiden nostokorkeus on 33,5 metriä.
      Eli et onnistunut tässäkään. Liki kuitenkin.

    • aika-osanen

      Niin , jos tarkkoja ollaan niin muistelin portaita pitkiksi, siinä oli oikeassa.

      Finavia kertoo portaita suomen pisimmiksi liittämässäni kopiossa. Ja taisi olla vanhaa tietoa, mitä netti on pullollaan

      Mutta aika vähän, tämä enään aiheeseen liittyy.

      • KäytäOikeaaNimeä

        Metro, rullaportaat......... oikea nimimerkki on sinulle; vähä-älyinen.


    • Gdajlpiy

      Taksia kannattaa ajella vasta siinä vaiheessa kun karvoja on niin paljon ettei näe ulos

    • KauppaneuvosKoikkalainen

      Suomalainen "pusinesmiäs" on todella nerokas..alan tekemään halvemmala kuin kilpailja..hehheheai jumaliste että tämä innovatiivisuuden huippukansa ei markkinataloudesta tajua mitään...noh kauppalehden urheilu osastolla on aina tilaa uusille staroille..tulokset usein julkistaa pääsponsorit Lindorff ja Intrum justitia ja valtiokin on sponssina iso tekijä verohallinnon salanimellä tosin toimivat...ai että tää härmänjullin osaaminen ja innovatiivisuus on mahtavaa..joko tehdään halvallla ellei ilmaiseksi niin sitte kopioidaan sama idea mitä 15 00 muutakin tekee...tuppukylässä jos einari alkaa mökkiään vuokraamaan ja tienaa kohta 15 muuta einaria samasa "savussa" alka niitä koppeja tarjoamaan vuokralle..ja kuningasideana..teenpäs halvemmalla..ja seuraava einari tekee taas halvemmala jne...viimeinen maksaa että saa tehdä..ah niin suomalaista että, kateus,kateus ja kateus se on se jumaliste koko kupletin idea.jos joku jotain onnistuu saamaan..mut hei tää on rikkaus ei mul muuta..fantzuu eiks jeh, tehdääks täst vientituote ja perisuomalaiseen tapaan, tehdän ilmaiseksi!!

      • asdfasdf123

        ÖÖ eikös tuo ole juuri sitä markkinataloutta? Yritykset kilpailevat keskenään vahvat jää ja heikot tippuu. Kovimmat tekee ilmaiseksi ja tiputtavat muut pois markkinoilta.


      • MinäEnJaksaEnää
        asdfasdf123 kirjoitti:

        ÖÖ eikös tuo ole juuri sitä markkinataloutta? Yritykset kilpailevat keskenään vahvat jää ja heikot tippuu. Kovimmat tekee ilmaiseksi ja tiputtavat muut pois markkinoilta.

        Taksi on nappikauppaa. Jos haluat itsellesi elannon, hanki itsellesi ”ihan oikea työ”. Ala, kuin ala, jokseenkin joka ammatissa alkaen Macin hampurilaispaistajasta, tienaavat paremmin, kuin taksikuski keskimäärin. Jos vanhat taksarit ovat joskus jotain ansainneet, on kaikki hankittu tekemällä äärettömän pitkää päivää myös viikonloppuisin yötä päivää vähillä unilla.

        Ja tämä on taivahan tosi!

        Taksiyrittäjä ei riitä, että olet pitkät päivät ajossa. Työn jälkeen peset vielä auton, ravaat huolloissa/korjaamoilla, rengasliikkeissä jne. Paperityöt kaiken päälle.

        Mieti vielä, jaksatko alkaa osa-aikaiseksi taksiautoilija yrittäjäksi, pitää hankkia ensin kiinteät kulut, niitä ei osa-aikaisena hankita. Pitää muistaa, alkuun yrittäjiä tulee takuulla liikaa, leipä on tiukempaakin tiukemmassa.

        Jos olet työtä pelkäämätön, etkä viihdy perheesi parissa, tervetuloa alalle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2087
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1798
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      19
      1677
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1480
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1433
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1348
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1302
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe