ROT:lle töitä. Biologit pihalla.

YLE uutiset:

"Kokkolan kartiokuusi ei ole ainutlaatuinen, mutta silti monistamisen arvoinen. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Teijo Nikkanen arvioi syksyllä puun yhdeksi hienoimmista näkemistään kartiokuusista.
Puu on todennäköisesti geenimutaation ansiosta kasvanut erinäköiseksi kuin metsäkuuset yleensä. Vastaavantyyppisen, 17-metrinen kuusen Jaakola on nähnyt lähellä Sieviä...
Onnistumisprosentti on varsin korkea. Varttamisen onnistuminen ei kuitenkaan tarkoita, että kaikista taimista tulisi emonsa näköisiä. Tutkimusteknikko Taisto Jaakola arvioi, että dna:n tehtyä työnsä jälkeläisistä 60 prosenttia voi muistuttaa Kokkolan kuusta. "

ROT:n tulisi nopeasti ottaa yhteyttä sekä YLE:een, että Teijo Nikkaseen, ettei tällaista ateistista harhaoppia ja eksytystä opetettaisi julkisilla varoilla rahoitetussa mediassa eikä sen puoleen missään muuallakaan. Genomi ei vaikuta fenotyyppiin. Jumala loi Kokkolan kartiokuusen ja sillä selvä.

Älkää eksykö. Ostakaa GPS.
5136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jenkitkin pihalla.

Yle:
"Vauva on perimältään altis allergialle, jos aineet imeytyvät hänen ihonsa läpi muista poikkeavalla tavalla. Aiempien tutkimusten mukaan jopa yli kolmanneksella ruoka-allergioista kärsivistä lapsista on atooppinen iho.
Syyksi on löydetty ainakin kolme geenimutaatiota, jotka vähentävät ihon antamaa suojaa. Mutaatiota ei tarvitse periä molemmilta vanhemmilta, kuten monissa taudeissa, vaan yksi riittää."

Genomi ei vaikuta ominaisuuksiin. Älkää eksykö. Hankkikaa GPS.

Äänestä
  • Niin onhan noita geneettisä mutaatiorappeutumia nähty.
    Mutta missäs se evoluutio-apinaihminen viipyy?

    Äänestä

  • hkjlk kirjoitti:

    Niin onhan noita geneettisä mutaatiorappeutumia nähty.
    Mutta missäs se evoluutio-apinaihminen viipyy?

    Kreationismi on ihmeellistä. Kun genomi rappeutuu, se vaikuttaa fenotyyppiin. Jos genomissa tapahtuu hyödyllinen mutaatio, genomi ei vaikuta fenotyyppiin.
    GUARDIN estää genomin muutokset ja kuitenkin genomi rappeutuu valtavaa vauhtia.

    Tämä alkaa muistuttaa fysiikka- ja tähtitiedepalstalla riehuvan Savorisen tonttutihentymiä, joiden vaikutus muuttui aina tilanteen mukaan niin, että se tuki OSP mallia. Koittakaa nyt ihmeessä päättää.

    3Äänestä

Itse asiassa näin ihan samanlaisia kuusia Uralilla 40 v. sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BaabelinKotkottaja kirjoitti:

YLE uutiset:

"Kokkolan kartiokuusi ei ole ainutlaatuinen, mutta silti monistamisen arvoinen. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Teijo Nikkanen arvioi syksyllä puun yhdeksi hienoimmista näkemistään kartiokuusista.
Puu on todennäköisesti geenimutaation ansiosta kasvanut erinäköiseksi kuin metsäkuuset yleensä. Vastaavantyyppisen, 17-metrinen kuusen Jaakola on nähnyt lähellä Sieviä...
Onnistumisprosentti on varsin korkea. Varttamisen onnistuminen ei kuitenkaan tarkoita, että kaikista taimista tulisi emonsa näköisiä. Tutkimusteknikko Taisto Jaakola arvioi, että dna:n tehtyä työnsä jälkeläisistä 60 prosenttia voi muistuttaa Kokkolan kuusta. "

ROT:n tulisi nopeasti ottaa yhteyttä sekä YLE:een, että Teijo Nikkaseen, ettei tällaista ateistista harhaoppia ja eksytystä opetettaisi julkisilla varoilla rahoitetussa mediassa eikä sen puoleen missään muuallakaan. Genomi ei vaikuta fenotyyppiin. Jumala loi Kokkolan kartiokuusen ja sillä selvä.

Älkää eksykö. Ostakaa GPS.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu