Hän laati huhtikuussa 1944 muistion Puolustusaseman lähisyvyys. Sen alussa Järvinen pelkistää suomalaisen puolustustaktiikan ongelman toteamalla:
“Jos puolustusasema on vain ohut linja, johon koko etulinjan elävä voima, tulielimet ja tj.paikat onsijoitettu, voi hyökkääjä keskittää koko valtavan tulivoimansa tähän “nauhaan” ja suorastaan ampumalla porata siihen selviä aukkoja. Tällöin voi hyökkääjän jalkaväki ylittää puolustajan päätulivyöhykkeen hyvässä järjestyksessä ja vähin tappioin ollen heti valmiina joko torjumaan vastaiskuja tai jatkamaan hyökkäystä “tyhjiöön”. Jos puolustajan reservit hyökkääjän tykistön ja krh:ien sulkutulesta ja maataistelulentäjien hyökkäyksistä huolimatta pääsevätkin murtokohtaan, kohtaavat ne voimissaan ja hyvässä taisteluvalmiudessa olevan vihollisen.”
Ohjeessa edellytettiin, että Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjumiseksi olisi vihollinen pakotettava hajottamaan tulivalmistelu syvälle alueelle,
- sisäänmurtoon päässeet joukot kyettävä pitämään jatkuvasti tulen alla,
- murtokohdissa sisään päässeiden panssarivaunujen eteneminen syvyyteen estettävä,
- asemat varustettava ja puolustus järjestettävä siten, että paikallinen murtuma ei välittömästi pakota laajempien aseman osien jättämiseen ja
- reservit sijoitettava riittävän lähelle linnoitettuihin asemiin, josta niitä voidaan käyttää joko vastahyökkäyksiin tai murtojen rajoittamiseen.
Järvinen toteaakin, että edellä mainitut vaatimukset voidaan täyttää vain puolustusaseman lä-
hisyvyydellä. Pelkistäen tällä tarkoitettiin järjestelmää, jossa pääpuolustuslinjan takainen vyöhyke varustettaisiin 100 - 500 metriä syvällä tukikohtien, asepesäkkeiden, taisteluhautojen, tulenjohtopaikkojen ja sulutteiden muodostamalla verkostolla. Ryhmityksen olisi muodostettava lokerikko, jossa yhden osan joutuminen vihollisen haltuun ei johtaisi koko järjestelmän tuhoutumiseen. Lähisyvyyden tarkoituksena ei Järvisen mukaan ollut ajautua passiiviseen puolustukseen, vaan luoda edellytykset vastahyökkäysten toteuttamiselle.
Eri asia on vain se miten mielekästä on sinnikkäästi jäädä puolustautumaan pääasemaan (tai VT-linjalle) ennenkuin hyökkääjän voimia on riittävästi kulutettu ja sen eteneminen vaikeuttaisi sen logistisia järjestelmiä. Vaikka kuinka hyvin suomalaiset olivat toimineet Kannaksella niin painopistesuunnalla puna-armeija olisi joka tapauksessa tullut läpi. Sinnikäs puolustautuminen (liian aikaisessa vaiheessa!) olisi voinut johtaa jopa suomalaisten joukkojen joutumiseen saarrostukseen. Sota osoitti että Kannaksen luonnollinen puolustusvyöhyke lähtee Viipurinlahdelta jatkuen Viipurin pohjoispuolitse Kuparisaaren kautta Vuokselle ja Taipaleeseen saakka. Sen avainkohdat olivat talvisodasta jo tutulla Talin alueella sekä Vuosalmessa.
“Jos puolustusasema on vain ohut linja, johon koko etulinjan elävä voima, tulielimet ja tj.paikat onsijoitettu, voi hyökkääjä keskittää koko valtavan tulivoimansa tähän “nauhaan” ja suorastaan ampumalla porata siihen selviä aukkoja. Tällöin voi hyökkääjän jalkaväki ylittää puolustajan päätulivyöhykkeen hyvässä järjestyksessä ja vähin tappioin ollen heti valmiina joko torjumaan vastaiskuja tai jatkamaan hyökkäystä “tyhjiöön”. Jos puolustajan reservit hyökkääjän tykistön ja krh:ien sulkutulesta ja maataistelulentäjien hyökkäyksistä huolimatta pääsevätkin murtokohtaan, kohtaavat ne voimissaan ja hyvässä taisteluvalmiudessa olevan vihollisen.”
Ohjeessa edellytettiin, että Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjumiseksi olisi vihollinen pakotettava hajottamaan tulivalmistelu syvälle alueelle,
- sisäänmurtoon päässeet joukot kyettävä pitämään jatkuvasti tulen alla,
- murtokohdissa sisään päässeiden panssarivaunujen eteneminen syvyyteen estettävä,
- asemat varustettava ja puolustus järjestettävä siten, että paikallinen murtuma ei välittömästi pakota laajempien aseman osien jättämiseen ja
- reservit sijoitettava riittävän lähelle linnoitettuihin asemiin, josta niitä voidaan käyttää joko vastahyökkäyksiin tai murtojen rajoittamiseen.
Järvinen toteaakin, että edellä mainitut vaatimukset voidaan täyttää vain puolustusaseman lä-
hisyvyydellä. Pelkistäen tällä tarkoitettiin järjestelmää, jossa pääpuolustuslinjan takainen vyöhyke varustettaisiin 100 - 500 metriä syvällä tukikohtien, asepesäkkeiden, taisteluhautojen, tulenjohtopaikkojen ja sulutteiden muodostamalla verkostolla. Ryhmityksen olisi muodostettava lokerikko, jossa yhden osan joutuminen vihollisen haltuun ei johtaisi koko järjestelmän tuhoutumiseen. Lähisyvyyden tarkoituksena ei Järvisen mukaan ollut ajautua passiiviseen puolustukseen, vaan luoda edellytykset vastahyökkäysten toteuttamiselle.
Eri asia on vain se miten mielekästä on sinnikkäästi jäädä puolustautumaan pääasemaan (tai VT-linjalle) ennenkuin hyökkääjän voimia on riittävästi kulutettu ja sen eteneminen vaikeuttaisi sen logistisia järjestelmiä. Vaikka kuinka hyvin suomalaiset olivat toimineet Kannaksella niin painopistesuunnalla puna-armeija olisi joka tapauksessa tullut läpi. Sinnikäs puolustautuminen (liian aikaisessa vaiheessa!) olisi voinut johtaa jopa suomalaisten joukkojen joutumiseen saarrostukseen. Sota osoitti että Kannaksen luonnollinen puolustusvyöhyke lähtee Viipurinlahdelta jatkuen Viipurin pohjoispuolitse Kuparisaaren kautta Vuokselle ja Taipaleeseen saakka. Sen avainkohdat olivat talvisodasta jo tutulla Talin alueella sekä Vuosalmessa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyökkäys torjutaan tyhjentämällä pääasema, ja tykistöllä vastahyökkäämällä saadaan hyökkääjiä aika paljon pois pelistä. Olisi oltava kaksi vara-asemaa n. 5 km välein, missä pst-tykit ampuu yli. Panssareiden läpimurtoa on mahdoton estää, ja iskuarmeijat ml. panssariarmeija kyllä pääsee kaikkien kolmen ryhmityksen läpi, jos sillä on moninkertainen ylivoima. Länsilittoutuneillahan oli mahdollista käyttää mattopommituksia.
Caenissa heinäkuussa 1944 tehty mattopommitus johti siihen että brittien panssaroidut yksiköt ja muu kuljetuskalusto ei päässyt riittävän nopeasti eteenpäin. Kulttuurihistoriallisesti arvokas kaupunki tosin onnistuttiin tuhoamaan ja ranskalaiset sekä myöhemmin belgialaiset siviilit suorastaan haistattelivat liittoutuneiden sotilaille mikä olikin tuhansille sotilaille suoranainen järkytys (vaikka heidän olisi pitänyt tajuta ettei kukaan tervehdi ilolla omien kotiensa tuhoajia).