Kysymyksellä, kannattiko Viipuria puolustaa, on kääntöpuoli. Ja silloin, siitä näkökulmasta katsottuna vastaus voikin olla EI. Suurpoliittisesti katsottunahan Viipuri menetettiin talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa. Neuvostoliitto otti sen, koska piti sitä tärkeänä kohteena. Siitä kertoo välittömästi rauhan jälkeen alkanut kaupungin sovjetisointi, joka keskeytyi ikävällä tavalla 1941. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon sillä ei syyskesällä 1941 ollut voimia puolustaa Viipuria, vaikka yritystä olikin. Suomalaiset saivat rauniokaupunki Viipurin ja sen eteläpuolella mahtavan sotasaaliin Porlammin motista. Tätä nöyryytystä Stalinin oli varmaan vaikea unohtaa!
Teheranin konferenssissa joulukuun 1943 alussa Neuvostoliitto ja länsiliittoutuneet sopivat sodanjälkeisestä Euroopasta. Suomi sai näissä neuvotteluissa erityisaseman Saksan rinnalla taistelleiden maiden joukossa. Ehdotonta antautumista ei vaadittaisi, ja Suomi saisi säilyttää itsenäisyytensä. Oli vain kysymys Suomen irrottamisesta sodasta.
Neuvostoliitto vaati Moskovan rauhan rajojen palauttamista, ja länsivaltojen puolesta tämä periaatteessa hyväksyttiin. Keskusteluissa esitettiin kuitenkin lännen taholta Viipurin palauttamista Suomelle, koska se tulisi varmasti helpottamaan Suomen suostuttelemista rauhaan. Näin hyvin lännessä tunnettiin Viipurin merkitys suomalaisille. Stalin oli
kuitenkin tässä jyrkkänä: ”Viipurista en neuvottele!” Ja tähän lännellä ei nähtävästi
ollut lisäargumentteja.
Näin Viipurista oli tullut suurvallalle arvovaltakysymys. Kun Suomi sitten huhtikuussa 1944 torjui rauhan ehdot, Neuvostoliitto käynnisti suunnittelun Suomen taivuttamiseksi rauhaan sotilaallisesti. Alkoi niiden operaatioiden suunnittelu, jotka me tunnemme nimellä ”Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalan kannaksella 1944”. Operaatioiden ensimmäinen
vaihe sai nimen ”Operaatio Viipuri”. Tämäkin kertoo osaltaan Viipurin merkityksestä Neuvostoliitolle. Kymmenessä päivässä puna-armeijan tuli lyödä suomalaiset joukot Kannaksella ja saavuttaa Viipurin tasa. Ja tämä onnistui, kuten jälkiviisaat tiedämme, puolittain. Viipurin tasa saavutettiin, kaupunki saatiin, mutta suomalaisia joukkoja ei kyetty lyömään. Ja juuri tässä jälkimmäisessä asiassa piilee tulevan torjuntavoittomme siemen! Mutta Viipuri meni, nyt lopullisesti!
Kuvaavaa tämän kohteen tärkeydelle on, että puna-armeijan saavutus noteerattiin Moskovassa jälleen yhdellä Suuren Isänmaallisen Sodan voitonjuhlalla, jossa ammuttiin 224 tykillä 20 kunnialaukausta. 19 Sotien jälkeenkään Viipurin merkityksen korostamista ei unohdettu, ja Viipurin ”vapautuksen” muistopäivää vietettiin Viipurissa 20.6. aina 2000-luvulle saakka. Voittoa fasisteista korostettiin kaikissa kertomuksissa. Vapautuksen muistopäivästä luovuttiin kuitenkin vähitellen. Ehkä sen arveltiin ärsyttävän suomalaisia turisteja, joista Viipuri on erittäin riippuvainen. Tilalle tuli uusi juhlapäivä, ”Viipuripäivä” elokuussa. Keskeiseksi uudeksi tapahtumakentäksi rakennettiin Linnankadun toiselle puolelle Torkkelin puistoa vastapäätä, osin Suomen aikaisen paraatikentän, ”Koulukentän” paikalle näyttävä Venäjän obeliski ja tulevien kunnianosoitusten näyttämö. Viipuri sai samalla ”Sotilaskunnian Kaupungin” arvon. ”Sankarikaupunki” (Neuvostoliiton nimeämiä ”sankarikaupunkeja” ovat ainakin Leningrad ja Stalingrad) se ei sentään ole, ei venäläisen, eikä ehkä suomalaisenkaan katsannon mukaan, vaikka se onkin kovia kokenut.
Teheranin konferenssissa joulukuun 1943 alussa Neuvostoliitto ja länsiliittoutuneet sopivat sodanjälkeisestä Euroopasta. Suomi sai näissä neuvotteluissa erityisaseman Saksan rinnalla taistelleiden maiden joukossa. Ehdotonta antautumista ei vaadittaisi, ja Suomi saisi säilyttää itsenäisyytensä. Oli vain kysymys Suomen irrottamisesta sodasta.
Neuvostoliitto vaati Moskovan rauhan rajojen palauttamista, ja länsivaltojen puolesta tämä periaatteessa hyväksyttiin. Keskusteluissa esitettiin kuitenkin lännen taholta Viipurin palauttamista Suomelle, koska se tulisi varmasti helpottamaan Suomen suostuttelemista rauhaan. Näin hyvin lännessä tunnettiin Viipurin merkitys suomalaisille. Stalin oli
kuitenkin tässä jyrkkänä: ”Viipurista en neuvottele!” Ja tähän lännellä ei nähtävästi
ollut lisäargumentteja.
Näin Viipurista oli tullut suurvallalle arvovaltakysymys. Kun Suomi sitten huhtikuussa 1944 torjui rauhan ehdot, Neuvostoliitto käynnisti suunnittelun Suomen taivuttamiseksi rauhaan sotilaallisesti. Alkoi niiden operaatioiden suunnittelu, jotka me tunnemme nimellä ”Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalan kannaksella 1944”. Operaatioiden ensimmäinen
vaihe sai nimen ”Operaatio Viipuri”. Tämäkin kertoo osaltaan Viipurin merkityksestä Neuvostoliitolle. Kymmenessä päivässä puna-armeijan tuli lyödä suomalaiset joukot Kannaksella ja saavuttaa Viipurin tasa. Ja tämä onnistui, kuten jälkiviisaat tiedämme, puolittain. Viipurin tasa saavutettiin, kaupunki saatiin, mutta suomalaisia joukkoja ei kyetty lyömään. Ja juuri tässä jälkimmäisessä asiassa piilee tulevan torjuntavoittomme siemen! Mutta Viipuri meni, nyt lopullisesti!
Kuvaavaa tämän kohteen tärkeydelle on, että puna-armeijan saavutus noteerattiin Moskovassa jälleen yhdellä Suuren Isänmaallisen Sodan voitonjuhlalla, jossa ammuttiin 224 tykillä 20 kunnialaukausta. 19 Sotien jälkeenkään Viipurin merkityksen korostamista ei unohdettu, ja Viipurin ”vapautuksen” muistopäivää vietettiin Viipurissa 20.6. aina 2000-luvulle saakka. Voittoa fasisteista korostettiin kaikissa kertomuksissa. Vapautuksen muistopäivästä luovuttiin kuitenkin vähitellen. Ehkä sen arveltiin ärsyttävän suomalaisia turisteja, joista Viipuri on erittäin riippuvainen. Tilalle tuli uusi juhlapäivä, ”Viipuripäivä” elokuussa. Keskeiseksi uudeksi tapahtumakentäksi rakennettiin Linnankadun toiselle puolelle Torkkelin puistoa vastapäätä, osin Suomen aikaisen paraatikentän, ”Koulukentän” paikalle näyttävä Venäjän obeliski ja tulevien kunnianosoitusten näyttämö. Viipuri sai samalla ”Sotilaskunnian Kaupungin” arvon. ”Sankarikaupunki” (Neuvostoliiton nimeämiä ”sankarikaupunkeja” ovat ainakin Leningrad ja Stalingrad) se ei sentään ole, ei venäläisen, eikä ehkä suomalaisenkaan katsannon mukaan, vaikka se onkin kovia kokenut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.