ETn avaaminen omantunnonasiaksi eduskunnassa?!

Lukio.huom

4

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukuje.lis

      Tänä vuonna lukion alle 18-vuotiaana aloittavan kirkon jäsenen pitää erota kirkosta, jos haluaa suorittaa katsomusaineenaan elämänkatsomustiedon, Kirjallinen ilmojtus, johon tarvitaan molempien huoltajien suostumusallekirjoitus. Maistraattiin. Erityistä lomaketta ei tarvita, vaan paperiin teksti käsin tai tulostimella, plus allekirjoitukset.

      Peruskoulun puolella
      huoltajien kannattaa ilmoittaa koululle jo toukokuussa, että oppilas siirtyy elokuussa elämänkatsomustiedon opetukseen. Vaihdon voi tehdä millä luokalla tahansa.

      Kun ilmoitat ajoissa vaihdosta, se voi vaikuttaa siihen, että tarvittava opetusryhmä syntyy omalle lapsellesi ja samalla muillekin halukkaille.

      Myös oppikirjahankintojen tilaukset lähtevät keväällä/kesällä.

      Vaihtoon on laillinen oikeus, kun oppilas ei kuulu evl kirkkoon. Jos rehtori alkaa kertoa jostain pysyvyyssuosituksista, voi vaan sanoa, että pysyväksi tämän vaihdos on tarkoitettukin.

      Tilanteet, jossa oppilas laitetaan eka luokalla uskontoon, eivät aina ole reiluja valintatilanteita.

    • Korostaen

      Toukokuu on paras aika noteerata itse ja markkinoida muillekin lapsen siirtymistä koulun uskonnonopetuksesta ET-opetukseen elokuussa. Ilmoitus koululle kannattaa tehdä ennen kesälomaa. Näin oma ilmoitus on rehtorin tiedossa.

      Parhaassa tapauksessa se varmistaa myös uuden opetusryhmän synnyn. ET:n vajaakäytön yksi syy (tekosyy) on siinä, että alakouluissa luokilla 1-3 ei ole ET-opetusryhmää (kun ei ole ennenkään ollut). Ylläkoulussa ei ole mitään tarvetta jatkaa uskonnossa, vaikka alakoulussa olisi ollutkin.

      Samoin ajoissa tapahtuva ilmoitus poistaa tekosyyn olla tilaamatta oppikirjaa. Nyt on valmistunut uusi hyvä ET-oppikirja yläkouluun.

      Ai niin, toukokuussa ehtii hyvin ensin erottaa lapsi kirkosta ja sitten ilmoittaa vaihdosta ET-opetukseen.

    • "Opetus.- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ei esittänyt ET:n avaamista edes lukiolakiin. Pettymys. Siispä pääsylippu elämänkatosmustietoon hoituu vain kirkosta eroamisella."

      Sanni kuoppasi heti ensitöikseen soidenpelksatusohjelman.
      Tämän jälkeen hän on paaponut ruotsinkieltä.
      Loppuaika menee muussa pahanteossa, kuten uskonnonvapauden vastustamisessa.

    • Lukija.huom

      Elämänkatsomustiedon asemaan liittyen kannattaa noteerata SDP:n kansanedustajan Pilvi Torstin puheenvuoro eduskunnassa kesäkuussa 2018, lukiolain käsittelyn yhteydessä.

      Eduskunta käsitteli lausumaehdotusta, joka tarkoitti ET:n avaamista kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi. Ehdotus oli SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden eduskuntaryhmien yhteinen ja sai niiden lisäksi kahden RKP:n kansanedustajan tuen. Kristilliset ja Perussuomalaiset tukivat hallitusrintaman kantaa, jonka mukaan ev.-lut. uskonto on yhä pakollinen ev.-lut. kirkkoon liitetyille lapsille ja nuorille peruskoulussa ja lukiossa.

      Kansanedustajien keskustelupuheenvuoroissa nousi esille myös kysymys ns. yhteisestä katsomusaineesta tai kaikille pakollisesta uskontotiedosta. Siksi kannattaa noteerata huomionarvoisena tämä SDP:n helsinkiläisen kansanedustajan Pilvi Torstin puheenvuoron kohta:

      ” Tähän meidän kolmen oppositiopuolueen yhteiseen vastalauseeseen liittyen lukiolakiin lausumaehdotuksena olemme kirjanneet näistä kahdesta tavoitteesta siis vain ensimmäisen eli tämän elämänkatsomustiedon vapaan valinnan mutta emme yhteistä katsomusainetta. Tässä tapauksessa perustelu oli ennen muuta se, että laissa ei nyt muutenkaan puututa oppiaineiden sisältöihin tai oppiainejakoon.

      Haluan kuitenkin, arvoisa puhemies, omasta puolestani tässä yhteydessä nostaa tähän yhteiseen katsomusaineeseen liittyvään keskusteluun asian, joka on vaikuttanut nimenomaan omaan henkilökohtaiseen kantaani, joka on jossain määrin vuosien mittaan muuttunut. Se muuttui kaikkein voimakkaimmin siinä kohtaa, kun Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat ottivat asiaan kantaa viime vuoden keväällä, ja siitä asti olen nähnyt, että on erittäin tärkeää, että me vahvistamme nimenomaan ET:tä omana oppiaineenaan, joka on kaikkien valittavissa.

      Tässä lausunnossa, jonka Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat silloin antoivat, sanotaan muun muassa:

      ”Katsomme, että yhteiseen katsomusaineeseen liittyy vaikeita ongelmia. Jos käyttöön otettaisiin yhteinen katsomusaine, on vaarana, että elämänkatsomustiedon opetus kärsii eniten. Tähän viittaa esimerkiksi Helsingin Eurooppa-koulun esimerkki. Kun katsomusopetus yhdistettiin, siitä tuli ’uskontotietoa’. Näin on käynyt myös monissa muissa Euroopan maissa, muun muassa Ruotsissa.

      Hyvä katsomusopetus ei kuitenkaan ole ensisijaisesti uskontojen esittelyä, vaan se lähtee opiskelijoiden omasta ilmiö- ja elämismaailmasta. Valtaosa nuorille tärkeistä etiikkaan ja arvoihin liittyvistä kysymyksistä ei liity uskontoon. Ylipäätään uskonnot ovat vain pieni osa katsomusten kirjoa, eikä eettistä kasvatusta ja arvokeskustelua ole syytä lähtökohtaisesti ankkuroida uskontoihin.

      Hyvä yhteinen katsomusaine voisi teoriassa syntyä paljolti nykyisen elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmien pohjalta, mutta Feto katsoo, että vallitsevassa poliittisessa ilmastossa se ei ole mahdollista. Tämän osoittaa jo se, ettei elämänkatsomustietoa ole voitu avata kaikille opiskelijoille.”

      Eli lausumassa tulemme esittämään nimenomaan tätä avaamista kaikille opiskelijoille ikään kuin askeleena eteenpäin.”

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4313
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2758
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2597
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2445
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2404
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2204
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      619
      1991
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1955
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1706
    Aihe