ovat ottaneet selkävoiton näistä palstan suvakeista, joita ei enää montaa edes ole. Sillä kun ei enää muuten pärjää niin on pitänyt aloittaa häiriköinti, mitä tuo eräs "ruotsalainen" täällä harrastaa kun epätoivoisesti koittaa höpöttää ihan muusta kuin palstan aiheesta.
Tuollainen häiriköinti suvakin taholta on selvä merkki tappiosta.
Tuollainen häiriköinti suvakin taholta on selvä merkki tappiosta.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Minä otin "selkävoiton" jalkavaimosta.
Äitistäsi korkeintaan. Luvallaan.
Häirintä on hyvin tyypillistä suvakeille.
Ruotsikin jatkaa rajavalvontaa vielä ainakin puoli vuotta. Mikasi meidän talousrikolliset
johtajamme ei ole edes ikinä aloittanuta rajavalvontaa ? Ruotsi on KÄÄNNYTTÄNYT n. 200 barbaaria viikossa! Ei Ruotsin suvakit ole siihen kuolleet, miksi Siomi ei aloita valvontaa ? Merkillistä vässyköintiä ihmisten hengellä. "Eissul mittää puomia siel oo?"
Tunkki paljon työtä tekee, sponssi pääsee vähemmällä
Sekainen rantaruotsalainen on katkera kun henkisen kotimaan Ruotsin vaikeudet musujen vain kasvavat.
Piffillä ja antifanteilla ei ole mitään oikeata ideologiaa, kunhan kuvittelevät, että kommunismi on jotenkin "modernimpaa" kuin Suomen itsenäisyys. Ilmeisesti eivät ole eläneet Neukkulan aikaa ollenkaa, ja kuvittelevat että kommunismi toimsi. Mutta EI, se ei antaisi noille vajakeille mitään sellaista vapautta kuin itsenäinen Somi nyt heille sallii. Eurokommunismi tulee olemaan todella ankara tyrannia. kuten jo nyt nähdään. Kielletyjen sanojen lista alkaa olla pidepi kuin sallittujen, ja polpo oikeasti vielä vie putkaan pelkästä "väärän" sanan kirjoittamisesta ! Pohjskorea voisi otta oppia Suomesta kuinka alamaisia kuritetaan. Ja muukalaisa suositaa, kuten Kalergi opasti jo 20-luvulla.
Selvä pyy. Maahanmuuttokriittiset hallitkoot tätä palstaa, mutta me suvakit hallitaan tätä maata. On tällainen selkeä työnjako, joka sopii meille mainiosti.
Suojatyöpaikkavähemmistönne tosiaan näennäisesti hallitsee tätä maata. Näennäisesti.
Joko menit ananastukkasi kanssa naimisiin muutoinkin kuin islamilaisen menoin? Mites Migri, muista äkkiä yrittää nyyhkytarinaa Yleen, jotta voit saada muilta suvakeilta tukea lumeliitollenne.
Teitä on vain muutama ahkera painostaja, joka massapostaa viranomaille itkuviestejään. Silti meno tuntuu hyytyneen. Mahtaako uudelle palleroinvaasiolle löytyä enää majoittajia, jotka jaksavat tukea 24/7.
Tuskinpa. Siksihän moni teistä haluaa nykyisellekin pallerolleen oleskeluvan, koska olette kyllästyneet heihin nurkissanne ja olette kyllästyneet olemaan jatkuvassa vapaaehtoistyössä ilman taukoja ja lomaa. Toivotte että valtio alkaisi täyttää suojattienne loputtomat vaatimukset ja odotukset. Ihan vain siksi, että olette itse väsyneet leikkimään alkuun niin kivaa ja innostavaa hyvä ihminen -leikkiänne. Kuinkas tässä suvakeille nyt näin kävi?
Riittääkö riemu vielä sitten kun kaikki EUvostoliiton määräämät 62 miljoonaa murjaania on tuotu maahan. Kestääkö perseesi vielä. ihan kirjaimellisesti ? Tulee ehkä hiukkasen ylipitkä rikastuttajien jono sänkysi viereen ? Joko on Vagisanit hankittu , ettei rakkoja tule ? Kyllä se käy teille transgendereillekin, ei peräpukamat pääse niin turpoamaan.
Ette tunnu hallitsevan kun vihervasurit ovat jatkuvasti itkeneet hallituksen mamupolitiikasta.
No onnea. Olette kaikki ansainneet suuren olalle taputuksen. Nyt voittte kaikki olla ylpeitä itsestänne ja esittää että olette tehneet jotakin tärkeää.
Järkevät ja omilla aivoillaan ajattelevat suomalaiset, suhtautuvat kriittisesti haittamaahanmuuttoon.
Yleensä nämä järkevät ja omilla aivoillaan ajattelevat suhtautuvat kaikkeen kriittisesti. Kumma juttu.
Ei muista tule suomalaisia koska oikea suomalainen on suomenkielinen ja suomessa syntynyt vaaleaihoinen suomalainen.
Joku hullu suvakki ylläpidossa näyttää pistävän nuita Seiskan unelmauutisten mainokslinkkejä vähän väliä. Sekopäitä saatana!
Sitte sä heräsit, tyyny oksennuksessa ja vedit De Witin tiukkaan lusikka-asentoon.
Aloittaja on oikeassa ja oksennus on omaasi.
Kunnes itse heräsit Dan takanasi.
Saattaahan se olla,,että alkaa ajatus kulkemaan takkuisen suvakki-kuontalonkin alla,,kun noita terrori-iskuja ja murhia sattuu kovin usein. Eihän sitä voisi kuin ihmetellä,jos edelleenkin "tykkäisi" joistakin murhamiehistä ja kriminaaleista,kukaties osansa tuo myös maahanmuuttokriittisten ankara suhtautuminen ,,olisiko alkanut jo hieman pelottamaan...
Sinulla on sama tyyli kuin hihhulisaarnamiesten tulevaisuuden pelottelulla, että tulevaisuusessa tapahtuu kaikenlaista pahaa "noista muista" johtuen.
Kannattaa nauttia elämästä eikä lamaantuneena käpertyä surkeuteensa.
Kun iskuja alkaa tulla enemmän ja enemmän on suvakkikin kauhuissaan. Suvakki kuitenkin jatkaa ulvomistaan, että ei ole kotoutettu tarpeeksi ja että rasistipoliisi profiloi ja toiseuttaa.
Suvakki unohtaa olevansa syyllinen itse. Suvakit väittävät hallitsevansa tätä maata, he ovat siis enemmistö.
Miksi suvakit eivät piitanneet näistä terroristireppanoista, miksi suvakit eivät suurisydämisesti pelastaneet teroja radikalismilta ja tehneet näistä kunnon kansalaisia?
Inhimillisyyttä ei voi ulkoistaa valtiolle tai millekään organisaatiolle.
Tulevan kaaoksen syy on suvakeissa. Suvakit eivät rakastaneet tarpeeksi.
Suvakki kotouttaa laittamalla teroepäillyn peruskouluun ja poliisi on juonessa mukana.
Tulevaisuudessa? Eiköhän tuota kaikenlaista pahaa euroopassa ole jo nyt tarjoiltu tarpeeksi!Elätkö uutispimennossa , kuuluuko laputsilmillä elämääsi vain Hs\yle uutisointia??????
Niin on.
Järki+alkaa+pikkuhiljaa+voittamaan.+PEW+-tutkimuslaitoksen+38+:n+maan+kansalaisten+keskuudessa+suoritetun+uhkakyselyn+2017+mukaan+,+ihmiset+(39%)pitivät+maahanmuuttoa+omaan+maahansa+Irakin+ja+Syyrian+kaltaisista+maista+jopa+suurvaltojen+välistä+konfliktiakin+pahempana+vitsauksena.
Milloin+nämä+alkavat+näkyä+suomalaisessakin+äänestyskäyttäytymisessä?
Suvakit ei huumassaan hoksanneet, että turha kotouttaa sellaisia jotka eivät halua kotoutua. Väkisin ei voi kotouttaa, ainakaan ilman väkivaltaa. Eikä kriitisetkään halua muuntautua tulijoiden mukaan, se olkoon heidän ihmisoikeutensa omassa maassaan.
Näin on.
Suomella menee nyt hyvin ja kotouttamiseen ei käytetä väkivaltaa.
Talous on hyvässä nousussa.
Mielestäni myös muiden kuin pelkästään maanomistajien pitää saada olla muuntautumatta tulijoiden mukaan.
Vaihtoehdot:
1. Kotouttaminen Suomeen on vaikeaa, hidasta ja kallista.
2. Kotiuttaminen takaisin omaan kulttuuriin on helppoa, nopeaa ja halpaa.
Kumpi vaihtoehdoista kannattaa meidän valita?
Haittojen vertailu:
1. Väkivaltaa, rikoksia, pelkoa, islamisaatiota ja suomalaisten alistaminen.
2. Ei mitään haittoja suomalaisille.
Kumpi vaihtoehdoista kannattaa meidän valita?
Vokkinussijalle riittää kun saa tortuntäytettä! Muulla ei väliä.
Kunpa palstalla kirjoittaisikin edes yksi oikea suvakki sen sijaan, että täällä trollailee vain yksi ja sama idiootti eri nikeillä. Trollailee todennäköisesti muillakin palstoilla, tämä jokin patologinen idiootti, joka saa provosoimisesta ilmeisestikin kovan luokan kiksit...
Oikeat suvakit elävät turvassa kuplansa sisällä, eivät ne sieltä lähde kokemaan dissonanssia minnekään keskustelupalstoille vaan taivastelevat ja teeskentelevät parempaa ihmistä omissa piireissään...
Olen ajatellut samaa, että ne pakoilevat todellisuuttaa epärealistisiin unelmiinsa ja jauhavat niitä keskenään toistensa uskoa vahvistaen. Tosiasiat ei kiinnosta, kun ei mitään ymmärrä.
Suvakeilla on tärkeämpää tekemistä kuin kirjoitella tänne.
Pitää hoitaa työ ja perhe. Vapaa-aika menee lasten harrastusten parissa ja omiakin harrastuksia pitää olla.
Lisäksi sinun pitää majoittaa partalapsia ja toimia heidän vapaaehtoisena auttajanaan 24/7. Tai ainakin sinun pitäisi, koska olet heitä tänne halunnutkin.
"Suvakkien" olisi aika alkaa kantaa vastuu maahanmuuttajiien käyttäytymisestä. Nimittäin sivullisena huomasin eräänä iltana kun ilmeisesti somali? ja irakilaiset? naiset lapsiensa (n. 5v ?) kanssa palasivat jostain "herättäjäkokouksestaan"? ja lapset huutelivat kantasuomalaisen nähdessään jotain vihapuhe roskaa (rasisti sana ilmeisesti ei enää ole trendikäs). Minkälaisia ajatuksia nämä henkilöt oikein pakkosyöttävät lapsilleen? Hämmästyin! Tuli myöhemmin mieleen että pari päivää aiemmin lehdissä oli Turun puukottajan oikeudenkäynnistä. . .
Suvakit ovat idiootteja ja he ovat epäonnistuneet mamujen kotouttamisessa täysin. Siksi suvakit yrittävät nyt "kotouttaa" suomalaisia mamuihin. Suvakit eivät pärjänneet mamuille, mutta ajattelevat pärjäävänsä suomalaisille koska pitävät suomalaisia lampaina.
(Maahanmuuttokriittiset hallitkoot tätä palstaa, mutta me suvakit hallitaan tätä maata. On tällainen selkeä työnjako, joka sopii meille mainiosti. )
Eipä tuossa ole mitään sen kummempaa, oli nasevasti kirjoitettu. Kiitos kirjoittajalle.
Röyhkeä maahan tunkeutuminen!
USA:n Norjassa majailevat joukot loukkasivat moottorikelkoilla Suomen maarajaa.
Joko ne saivat turvapaikan vai jäivätkö maahan laittomaan täyshoitoon?
Tämähän on todella röyhkeää! Suomen pitää heti lähettää nootti sekä USA:an että Norjaan! Törkeyden huippu! Rikollista! Ja vielä useampi kuin yksi maamme rajojen loukkaaja! Ennennäkemättömän loukkaavaa! Haastettava kansainväliseen oikeuteen! Saatava anteeksipyyntö kaikilta asianosaisilta ja molemmilta mailta! Korvausvasteita! Tämähän kuluttaa Suomen resursseja ja loukkaa maamme itsemääräämisoikeutta! Ei Suomeen saa tulla luvatta! Ties vaikka noin loukkaavasti käyttäytyneillä ei olisi edes passeja mukana! Tätä ei voi painaa villaisella, eikä se unohdu koskaan!
Suvakit hallitsee tätä maata? xD
No miten on menny noin niinku omasta mielestä?
Raajat auki ja suunta päin vittua.
Suomi on tällä hetkellä nousussa.
Talous alkanut taas kukoistaa ja työpaikkoja on tullut lisää jo niin paljon, että monia aloja vaivaa jo huutava työvoimapula (työvoimapula ei ole hyvä asia).
Ilmatkin lämpeni, joten valoisissa tunnelmissa suomalaiset saavat olla.
Jääkiekon maailmanmestaruus olisi piste iin päälle.
Kyllä. Tarvitaan lisää poliiseja, vanginvartijoita ja tulkkipalveluja Kelaan.
Kulttuurisensitiivinen mamupoliisi on hyvä asia. Mamu imee uskonveljen puolustamisen äidinmaidosta, suomalainen poliisi tarvitsee pitkän ja kalliin koulutuksen. Joitakin luonnonlahjakkuuksia tosin on, kuten Jari Taponen. Hyvä Helsinki!
Sinulla on kovin suppea käsitys työpaikoista.
Kannattaisi joskus tutusta eri alojen työpaikkoihin.
Miten niin suppea? Poliisi on tärkeä ammatti. Rakennusmiehiä tarvitaan kasvukeskuksiin, onneksi saatiin Virosta työntekijöitä rakentamaan kämppiä 2015 saapuneille tuhansille syyrialaislapsosille. Ja Lieksan koneinsinöörit ovat kuulemma juuri kehitelleet uuden Nokian tai ainakin ikiliikkujan. Hyvältä näyttää.
Rajat pysyy auki kaikkien tulla ja juuri ketään ei saada palautettua, koska "isänmaat" eivät halua sankareitaan takaisin. Poliitikot eivät Suomessa enää halua puhua asiasta vaan se on hiljaa hyväksytty. Suvakeilla ei siis ole mitään tarvetta räksyttää tällä palstalla.
Haluavat. Irak on suorastaan anellut poikiaan palaamaan. Mutta eivät halua.
Onneksi Suomi on luvannut korvata Irakille ainakin osan tappiosta rahallisesti.
Helsingin pitää heti parantaa paperittomien palveluja. Muuten voimme menettää vaikka jokusen loistavan performanssitaitelijan.
#kansallisteatteri #kyynel
Minä otan selkävoittoja jalkavaimoista.
Taidat rakastaa hevosia.
Suomella todella on valtava velka Irakille.
Vielä kymmenen vuotta sitten Irak oli velkaa Suomelle.
TS 2008:
"Kehoitus velkojen anteeksiantoon
Torstaisen kokouspäivän viesti tiivistyi Ricen kehotukseen kaikille maailman maille - pyyhkikää Irakin velat pois!
Ulkoministeri Alexander Stubb sanoi Suomen olevan valmis tekemään Irakin velkojen poiskirjauksen kuluvana vuonna.
Suomi on luvannut antaa Irakille anteeksi 80 prosenttia maan veloista kolmessa erässä. Kahden jo anteeksiannetun velkaerän yhteenlaskettu arvo on 120 miljoonaa euroa."
http://www.ts.fi/uutiset/maailma/1074286030/Irakin velkoja pyydettiin anteeksi Tukholman jalleenrakennuskokouksessa
Nyt Irak tarvitsee 90 miljardia dollaria jälleenrakennukseen.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005563129.html?ref=rss
Hyvä että Suomen talous kasvaa kohisten. Suomi nimittäin on Irakille velkaa yli 49 miljardia dollaria:
https://pt-media.org/2018/02/08/mohammed-jabbar-saapui-turkista-suomeen-sai-turvapaikan-ja-on-nyt-lomalla-turkissa/
Näin tuossa videolla kerrotaan. Pakko olla totta, koska kertojana on pakolainen.
Irak onkin kovin käyhä maa, kun on vain maailman toiseksi suurimmat öljyvarat, mutta onneksi Suomi on rikas!
Persuilla on aikaa paskanjauhamiseen. Työttömänä koko elämä.
Persut luulevat, että sotaveteraanit taistelivat sen vuoksi, että he saavat häiriköidä ja loisia mielinmäärin.
Siinä sitä isänmaallisuutta.
Alaluokan ihmisethän matujen asuinalueilla useimiten asuvat ja samalla joutuvat elintilansa jakamaan ja läheisissä tekemisissä olemaan. Samoin matujen suuri sosiaalihuollon rasittaminen ja tiettyjen alojen töiden vieminen kantaväestön nenän edestä osuvat alaluokkaisiin pahiten.
Olivat sitten persuja tai mitä hyvänsä kokoomuksen tai vihreiden harhautuneita hyväuskoisia äänestäjiä.
Jep! Olet näköjään oppinut miten taivutetaan sana ISÄ!:)
Mikäs vihervassari eipersuanaapuriin-vajukki mutisee lauseen pituisia aivopierujaan?
Koettaa vaan mennä tuohon aikaan nukkumaan ja jättää sen liimanhaistelun vähemmälle.
Puolue kuin puolue käsittää jotta pihalle nämä elintasopakoilijat on laitettava syöpäläiset, sitä on vain niin vaikia myönää emävirheitään, kyllähän nämä suomestamme kammetaan pihalle pian ja koko kansan voimin, loput suvaki-parat heitetään vielä kuorman päälle.
Näin loppu ruakimiset-
"Tuollainen häiriköinti suvakin taholta on selvä merkki tappiosta."
Ei se ole suvakki. Se vain esiintyy suvakkina, koska suvakkina oleminen ei vaadi minkäänlaista aivotoimintaa.