Kyllä vetää mielen kateelliseksi Kuopion miehen sekä syvä kunnioitus nousee pintaan kun astelin viime vuonna teidän jääkiekon pyhäkköön sm loppuotteluita katsastamaan, mestaruus viirejä on lähemmäs kolomekymmentä katossa ja olin tietoinen että ollaan paikassa jossa Suomalainen jääkiekko on syntyntyt.
Nyt meidän kalapa on jo ollut kesätelakalla monta viikkoo ja tappara on kuudetta kertaa perätysten loppuottelussa.
Lisäksi täytyy ottaa hattua pois päästä kun mietin millaisia suuruuksia on lähtenä teidän hallista maalimalle, laine, juti,numminen , lumme, susi, ym huiput joista saisi vaikka kerättyä koko suomen maajoukkueen jos herrat olisivat samaa ikäryhmää.
Joukkueenne kerää sponsori rahaa niin paljon että niillä rahoillahan pyörittäisi kahden tai kolmen pikkukaupungin sm-liigaseuran toimintaa-
Lisäksi kateuttani lisää se että koko suomen teollistuminen on alkanut juuri sieltä teiltä, ensimmäinen sähkövalokin on sytytetty siellä teidän tehtaassa jo yli sata vuotta sitten, silloin meillä vielä tuohen palasella valaistiin pirtinloukko.
Mietitäämpä vielä mikä kaupunki on kulttuurin syntypaikka suomessa, sellaiset nimet mm. linna, päätalo, mustajärvi, alatalo. leskinen ym kertovat karua kieltä mistä kulttuuri on kotoisin.
Vielä kun lisään tähän että teillä on hyvät lentoyhteydet joka puolelle maailmaa ja ympärillä on kirkkaat päijänteen ja pyhäjärven veet niin en voi kun onnitella teitä Tamperelaisia ja kumartaa syvään.
Nyt meidän kalapa on jo ollut kesätelakalla monta viikkoo ja tappara on kuudetta kertaa perätysten loppuottelussa.
Lisäksi täytyy ottaa hattua pois päästä kun mietin millaisia suuruuksia on lähtenä teidän hallista maalimalle, laine, juti,numminen , lumme, susi, ym huiput joista saisi vaikka kerättyä koko suomen maajoukkueen jos herrat olisivat samaa ikäryhmää.
Joukkueenne kerää sponsori rahaa niin paljon että niillä rahoillahan pyörittäisi kahden tai kolmen pikkukaupungin sm-liigaseuran toimintaa-
Lisäksi kateuttani lisää se että koko suomen teollistuminen on alkanut juuri sieltä teiltä, ensimmäinen sähkövalokin on sytytetty siellä teidän tehtaassa jo yli sata vuotta sitten, silloin meillä vielä tuohen palasella valaistiin pirtinloukko.
Mietitäämpä vielä mikä kaupunki on kulttuurin syntypaikka suomessa, sellaiset nimet mm. linna, päätalo, mustajärvi, alatalo. leskinen ym kertovat karua kieltä mistä kulttuuri on kotoisin.
Vielä kun lisään tähän että teillä on hyvät lentoyhteydet joka puolelle maailmaa ja ympärillä on kirkkaat päijänteen ja pyhäjärven veet niin en voi kun onnitella teitä Tamperelaisia ja kumartaa syvään.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ei kannata olla kateellinen, feministinen vihervasemmisto on ujuttanut lonkeronsa kaupungin päätöksentekoon, taustalla grynderit liikuttelevat naruista näitä sätkynukkeja ja kiihottavat typeriin hankkeisiin liirumlaarumjutuilla pinkeistä ratikoista.
Mustamakkara puolukka hillolla on Tampereelta myös! Tämä oiva musta lötkö on taivaallista ja laittaa suolen toimimaan. Ai että mustaa kultaa!
Kyllä mustamakkara ihan hyvää on mutta toi puolukka niin sulle pitäs 300grammaa puolukkaa tunkea anukseen siittimellä puolukka kerrallaan.
Uih ihanaa. Saat tulla koska tahansa työnteleen. Toivottavasti sulla on iso "mustamakkara"
Mä vaan lupaan ja lupaan.
Koska tulet? *eräaukkoni on täydessä rasvassa.
Tamperelaisten suurin kulttuurisaavutus on sanojen "nääs" ja "Nysse" keksiminen.
Olisi kyllä kauhea kohtalo, jos joutuisi asumaan koko elämänsä syntymästä lähtien Tampereella. En muuta sano kuin että kauheaa se olisi.
Mää oon asunu Tampereella koko ikäni ja syäny mustaamakkaraa päivittäin. Elämä on ihanaa ja Tappara on mestari taas.
taitaa tuo aloitus olla tampereen pormestarin kirjoittama salaisella nimimerkillä, olis luullut olevan enemmän lukioita jollakin toisella formaatilla...
Lyly yrittää nostaa imagoaan kirjoittelemalla tänne. Hih.
Tiältä savon piäkaapungista hyvvee huomenta !
Anteeksi kun aloituksessani unohdin kaksi aivan oleellista henkilöä, nimittäin syrjän serkukset sekä "rautakansleri" kummolan kalen joita ilman ei voi Tampereesta tehdä juttua.
Lisäksi asia joka herättää kateutta meissä täällä syrjäkaupungissa Kuopiossa on että teille rakennetaan ratikkalinja, hyvä kun meillä edes linjurit joten kuten täällä liikkuu.
Ratikkauskovaisten pitää sitten esiintyä täällä kuopiolaisina että saisivat tänne lisää ratikkakehuja kun niitä ei muuten tule...
Onneksi olkoon, taas saitte mitallin.
Kuinkahan mones mahtaakaan olla.
Meejän Kalpahan on saalistanut kautta aikain kokonaista kolme mitalia.
Olen kateellinen teille !
kyllä taas kesällä pisti mielen matalaksi ja kateelliseksi kun huomasin että täällä savon piäkaapunnissa ei osata edes kesäteatteriin tehdä omaa ohjelmaa vaan täytyy kopsata Suomen urheiluja kulttuuripääkaupungista näytelmä VUONNA 85.
Meillä poloisilla syrjäseutujen maanmatosilla kun ei ole sellaisia rokkikukkoja mitä näytelmät vaativat.
Nimet Syrjä, Mustajärvi ja Leskinen keräsivät meelläkin teatterin lehtereille tuhansittain kahtojia.
PS. Tappara jatkaa tappiotonta tietään liigan käressä, arvaatte varmaan missä meijän jookkue majjailoo sarjataulukossa!
Mahtaako Kuopion talous olla yhtä paskana kuin meillä Täällä Tampereella?
Paikallista kultturihistoriaa Tamperelaisena kiitän ja siitä olen ylpeä.
Jääkiekkohörhöt saisivat tulla sinne teille Itä-Suomeen.
Teillä ollaan lupsakampia.
Ei varmaan öristä pitkin katuja kun joku maali jossain kisassa saadaan.
Voe kuule meellä se vasta talloos onkin kurallaan. YT-neuvottelut joudutaan aloittamaan nyt syksyllä ja siitä huolimatta kaupungin isät eikun vuodesta toiseen investoivat "tulevaisuus investointejaan" jotka eivät tulevaisuudessakaan tuota minkäänlaista lisäarvoa veronmaksajille.
Vuodesta toiseen velkataakkamme on vain kasvanut.
Esimerkkinä mainitsen että meidän entinen hyväkuntoinen uimahalli korvataan ensi vuonna valmistuvalla uudella helekkarin kalliilla pytingillä, kymmeniä miljoonia tämäkin lisää veleka taakkaa.
Samalla tontilla muuten jäähalliamme kesällä hieman päivitettiin jotta Tapparan on kivempi hakea täältä täydet pisteet !
Terve tuas tiältä läheltä susrajjoo kuopiosta !
Näin pitkään olen hammasta purrut ja pitänyt nyrkkiä taskussa kateellisena kun viime kevväänä saitte kaks mitallia jiäkiekossa ja vielä teillä pidettiin mm kisatkin uudessa suomen upeimmassa hallissa.
Viikonloppuna taas uusi mestaruus hallin kattoon ja ainakin yks mitalli tuas lissee huhtikuussa 23.
Meillä polosilla tiällä korpikaupungissa ollaan täpinöissään koska edelleen on mahollisuuvet play of peleihin piästä suoraan, suap nähhä kuinka kääp.
Viime pelissä ol kauden huippukatsoja määrät reilu neljätuhatta katsojaa, elekee naarako meelle mualaisille !
Semmosta aattelin vielä kysästä että onko ne kaikki asunnot männä kaapaks siitä uuven areenan yläkerrasta kun puhuvat että on tyyriitä asuntoja ?
Rahalla suap ja kaakilla piäsöö.
Iso kiitos, kaikki muut sen yleensä huomaa mutta ei Trelaiset, ikävä todeta.
Varsinkin tutut Helsingistä, aina kehuvat ja tulevat tänne mielellään.
Oma porukka kun ei oikein ole maailmalla käyneet, eivät käsitä mistään mitään verrata kun ei ole näkemystä eikä kokemusta, oma katkera puusilmäisyys vain.
Kiitos, on huippupaikka kaikin tavoin!
Terve tiältä susrajan läheltä savosta kuopiosta !
Täätyy heti pyytee anteeks miten meellä oli tuurit kohillaan viime keväänä kun laitoimme ilveksen kesälomalle ja tänä vuonna ilves joutui ronssi otteluun.
Lisäksi pyydän anteeksi kun lentopallo naisemme (ulkomaalais vahvistukset) ottivat kultamitallit sieltä teidän seudun joukkueelta.
Suonette meille köyhille syrjäkaupunkilaisille tämän lyhytaikaisen ilon sillä lätkässähän meillä on nyt muutamien kymmenien vuosien taaperruksen jälkeen ?
Yksi kulta.
Kaksi hoppeeta.
Yksi ronssi mitalli.
On minulla myös yksi kysymys kun teillä on siellä kaksi rahoissa piehtaroivaa seuraa Tappara ja Ilves niin onko esim. Tapparan kannattaja mielissään kun Kalpa tiputti Ilveksen pois loppuottelusta ?
Onneksi olkoon sinne Kuopioon👏.
Kuopiossa kävi tuuri kalpalle!
Sattumapeliä!
Iltoo tiältä susirajan läheltä kuopiosta !
Kyllä nolottaa kun meellä tiällä ee oo semmosta jalakapallo stadionia jossa pystys pelloomaan europelit joihin tämä meidän Kups on selvinnyt.
Siellä teidän huluppeella uuvella areenalla Kups alottaa kohta Kosovon poikia vastaan europelin juuri siitä syystä kun meillä ei ole rahat riittäneet uuvempaan stadioniin.
Ihanaa tuo savon murre 🤗.
Tervetuloa vain Tampereelle pelaamaan.
valtakunnan uutiset kertovat jatkuvasti kuinka jääkiekkoilijat vetävät viivat jatkuvasti muuallakin kuin jäällä, ja hjallis vaikenee eli ei tuomitse, no suvussakin jotain.
Hyvvee huomenta tiältä kalakukko kaapungista !
Ja heti onnittelut tulevasta Tapparan mestaruudesta ja Ilveksen pronssista.
Meellä tiällä rismasta olivat jo rantapallot loppuneet kun se teidän miljoona joukkue tulee illalla pisteet hakemaan.
Ilves- Kalpa sarjassa ilves on ollut kuskin paikalla mutta ihmeen kaupalla meijän poekaen kaas vielä jatkuu.
Olin pitkänä perjantaina siellä teellä jättihallissa kahtomassa ottelua kotiotteluihin lisäks niin täätyy ihmetellä kuinka valtavasti piäsöövät teijän miehet ampumaan parraalta mualinteko sektorilta meejän mualia kohti ja siitä huolimatta sarja vielä jatkuu.
Onko se teijän valamentajan lempinimi HÖNÖ vai ketä ne tarkottivat kun kuuntelin teijän fanien keskusteluja ?